Edmonton Oilers 2016–2017

  • 317 626
  • 940

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Itsellä taas mukavuudenhalu voitti enkä jaksanut nousta katsomaan peliä. Hieno homma, että ottivat voiton. Näitä pelejä ei paljoa ole viimeiseen kymmeneen vuoteen voitettu. McLellan sanoi aiemmin, että tarkkailevat kautta viiden ottelun pätkissä. Ensimmäisestä tuollaisesta jaksosta siis neljä voittoa ja yksi tappio eli ihan positiivista. Tekemistä on vielä paljon, mutta varmasti helpompi hioa peliä kuntoon kun kuitenkin tulee voittoja ja mieliala joukkueessa siten korkeammalla.
Pitlickin onnistumiset lämmittävät mieltä. Ja kovasti toivon, kuten varmasti kaikki muutkin, että nuo loukkaantumiset olisivat taakse jäänyttä aikaa.

Ja hienoa nähdä Yakupovin tosiaan saavan enemmän vastuuta ja onnistumisia tulevan.

Condors hävisi Mooselle 5-4. Ellis 32/36 torjuntaa (itseasiassa täysin samat toisessa päässä Pavelecille) ja voittomaaliksi jäi tyhjiin tehty viides maali. Condors siis kavensi sitten vielä viimeisillä sekunneilla. Maalintekijät Benik, Benning (1+1), Sallinen ja Khaira (1+1). Salliselle siis uran ensimmäinen maali Pohjois-Amerikassa. Sallisen maalin jälkeen Moosen Kosmachuk tönäisi juhlivan Condors-pelaajan nurin, jolloin Reinhartilta putosivat hanskat välittömästi ja kävi muistuttamassa miestä käytöstavoista.
 
Mounir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Joko Jesse on AHL:ssa vai poppareilla? Jälkimmäinenhän se kehittääkin kovasti! Ei voi ymmärtää. Eikös 9 peliä pitänyt tulokkaankin saada pelata? Valkku puhui, miten Jessen on hyvä nähdä pelin kokonaisuutta katsomostakin käsin. Uskon, että yksi peli kyllä olisi siihenkin riittänyt. Onko joukkue nyt niin hyvä ja lukkoonlyöty, että ei mahdu ollenkaan pelaamaan? Mitä tuhlausta!

Nyt taitaa jo mennä ylireagoinniksi, nyt taitaa olla vain tilanne se että paremmat pelaa. Pulju saa ylhäältä lähtökohdat siihen mitä tulee treenata kunhan pistetään alas. Vaikkei Pulju kauheasti virheitä teekkään niin on usein sen puoli sekuntia tilanteista jäljessä, joten siinä on aikalailla vielä kehitettävää tuohon pohjois-amerikan peleihin. Varmaan jo aikaisemminkin todettu, mutta NHL:ssä vaaditaan sitä että pelaaja tietää mitä siellä kentällä pitää tehdä ajoituksineen ja tilannekohtaisesti kun annetaan pelata, ei siellä enää kehitetä pelaajia vaan se kuuluu junnuihin ja alempiin sarjoihin opetella sitä peliä. Kautta on kuitenkin sen verran jäljellä, että se on hyvä ottaa ne vinkit kehityskohteista ennen kuin mennään alas, Oilers kun sentään on siinä tilanteessa että Puljun kanssa voidaan toimia normaalin kehityskäyrän mukaan.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Ei ole Bluesia kaadettu kovin monesti viime vuosina. Kyllä tämä porukka tosiaan alkaa vaikuttaa erilaiselta, kuin ne viime vuosien Oilers-joukkueet. Pitlickin maalissa oli vaaratilannekin lähellä, sillä Tylerin luistin osui Blues-pakkia leuan tienoille.

Tosiaan Puljun kohdalla ei kannata panikoida. Kyllä hänet sinne AHL:ään pistetään, kun sairastupa tyhjenee. McLellan varmasti käy keskusteluita Jessen kanssa siitä, missä hänellä on parantamisen varaa. NHL-seuroilla on tietty nokkimisjärjestys ja tällä hetkellä kehissä on paras mahdollinen kokoonpano. Puljujärvi kuitenkin edelleen harjoittelee joukkueen kanssa ja hänen tilannettaan arvioidaan joka päivä.

Tuntuu kyllä hyvältä nähdä joukkueen pärjäävän ja voittavan pelejä jo heti alkukaudesta.
 
Viimeksi muokattu:

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Monta B:tä liikkeellä. Brossoit ja Betker palautettiin Condorsiin ja Benning nostettiin ylös. Hänen uskoisin jopa pääsevän mukaan kokoonpanoon. Vahva harjoitusleiri ja hyvät ensimmäiset pelit AHL:ssä.
Saa nähdä milloin Khaira pääsee ylös.
 
Joope

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Joko Jesse on AHL:ssa vai poppareilla? Jälkimmäinenhän se kehittääkin kovasti! Ei voi ymmärtää. Eikös 9 peliä pitänyt tulokkaankin saada pelata? Valkku puhui, miten Jessen on hyvä nähdä pelin kokonaisuutta katsomostakin käsin. Uskon, että yksi peli kyllä olisi siihenkin riittänyt. Onko joukkue nyt niin hyvä ja lukkoonlyöty, että ei mahdu ollenkaan pelaamaan? Mitä tuhlausta!
Ei millään pahalla, mutta ylireagointisi alkaa olla jo melko huvittavaa. Ymmärrän toki, että suosikin näkeminen katsomossa ykköskentän sijaan harmittaa, mutta ripaus realismia ei olisi pahitteeksi. Puljujärvi saa tällä hetkellä tasan sen, mitä on otteillaan ansainnut. Niin sen kuuluukin mennä, ja Oilersin toimitaa on syytä kyseenalaistaa vasta, jos tuo pelkkä katsomossa istuskelu jatkuu viikkotolkulla ilman säännöllisiä pelejä NHL:ssa tai AHL:ssa.

Jos katsotaan drafteja vuodesta 2010 alkaen, niin varaustilaisuuden 3. tai 4. parhaista hyökkääjistä heti varausta seuraavana kautena ainoastaan Elias Lindholm on pelannut NHL:ssä vakituisemmin. Grigorenko pelasi varauksen jälkeen 25 ottelua, mutta vasta viime kaudella ensimmäisen kerran vakituisesti NHL:ssa. Puljujärven lahjakkuutta ei kiistä varmaan kukaan, mutta on vain todella harvinaista, että pelaaja on NHL-valmis heti varauksen jälkeen.

Jos Puljujärven pelaaminen olisi tällä hetkellä vain selviytymistä vaihdosta seuraavaan ilman, että pääsee käyttämään omia vahvuuksiaan, niin ei häntä sinne kentälle kannata laittaa. Oilersilla on riittämiin vastaavia huonoja kokemuksia lähivuosilta, joten ehkä sielläkin on jotain otettu opiksi. Nyt vain rauhassa treenata niitä omia heikkouksia ilman jatkuvaa palautumista ottelusta toiseen, ja sitten AHL:aan isolle vastuulle.

Mukava nähdä Oilersinkin välillä voittavan. Vaikka kauden alku on hyvä ollutkin, niin epäilen, että pudotuspelipaikka kuitenkin jää tuolla puolustuksella ja maalivahtipelillä haaveeksi. Oikeaan suuntaan Oilers kuitenkin näyttäisi pitkästä aikaa olevan menossa.
 
Viimeksi muokattu:

Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei millään pahalla, mutta ylireagointisi alkaa olla jo melko huvittavaa. Ymmärrän toki, että suosikin näkeminen katsomossa ykköskentän sijaan harmittaa, mutta ripaus realismia ei olisi pahitteeksi. Puljujärvi saa tällä hetkellä tasan sen, mitä on otteillaan ansainnut. Niin sen kuuluukin mennä, ja Oilersin toimitaa on syytä kyseenalaistaa vasta, jos tuo pelkkä katsomossa istuskelu jatkuu viikkotolkulla ilman säännöllisiä pelejä NHL:ssa tai AHL:ssa.

Kiitos asiallisesta kirjoituksestasi. Esim. tuolla Laineen hehkutusketjussa näkee jotain aivan muuta asialliseen kirjoitukseen ja siksi en sinne aio enää kirjoittaa.

Mitä tulee tuohon suosikin ykkösketjuun laittamiseen, niin en ole kertaakaan sellaista kirjoittanut, koska tiedän, etteivät Jessen taidot välttämättä sinne vielä riittäisi, mutta ehkä kakkonen tai sitten kolmonen voisi tulla kyseeseen. Tuo katsomokomento on sellainen, joka mua suututtaa ja näytän sen myös. Mitä järkeä? Miksei samantien sitten vaikka pelaamaan AHL:aan? Eihän tuollainen rankaiseminen vie pojalta kuin itseluottamusta. Puljun vikako ne tappiot sitten ovat olleet?

Pitää valkun nyt muistaa sekin, että kyseessä on vasta keväällä 18 v täyttänyt sälli! Millaiset odotukset voidaan tuon ikäiselle yleensä sälyttää? Tulee hyviä pelejä ja tulee huonompiakin, kuten kaikilla muillakin, mutta käsittääkseni hän ei ole kuitenkaan tehnyt suuria virheitä. Pelaamaan änärissä oppii vaan pelaamalla änärissä. Näin sen pitäisi mennä.

Tapani kirjoittaa voi olla aika temperamenttinen, koska se on osa minua ja saa ollakin. Tasapaksua mutinaa saa lukea muutenkin monissa paikoin ihan riittämiin. En siis pyytele anteeksi keneltäkään ylireagointejani. Modet pistäkööt sit vaikka pellolle, jos niin katsovat. Yritän kuitenkin olla menemättä henkilökohtaisuuksiin, koska täällä pitäisi kuitenkin kiekon olla se ydin, eikä henkilö, joka kirjoittaa.
 
Suosikkijoukkue
KeuPa HT

Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Voisiko nämä @Noitarumpu :n jankkaamiset fanittamastaan pojasta jatkua vaikkapa tässä ketjussa minne ne kuuluvat: http://keskustelu.jatkoaika.com/threads/suomalaiset-nhl-ssä-kaudella-2016–2017.64266/page-22#post-6708567

Näissä joukkueiden omissa kausiketjuissa haluaisi mielellään lukea keskustelua itse joukkueesta joukkuetta "läheltä" seuraavien ja joukkueen tilasta perilläolevien nimimerkkien toimesta. Ei jankuttamista yhden pelaajan peliajasta, oli hän suomalainen tai ei.

Okei. Lopetetaan sitten kirjoittaminen täälläkin. Tässäkin ketjussa kun on kirjoittajia riittämiin. Jatka sinä kotitekoisena modena fiksua kirjoittamistasi.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Se olisi Heritage Classic-viikonloppu. Tänään vuorossa on alumni-ottelu ja huomenna sitten varsinainen peli. Oilersin legendat harjoittelivat MTS Centressä ja Gretzky sai melko äänekkäät suosionosoitukset. Onhan tämän illan peli ihan pakko katsoa jo pelkästään siksi, että Teemu pukee Jetsin paidan päälle 20 vuoden tauon jälkeen.
 
Ranksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Anteeksi huutelu vieraisiin pöytiin.

Aivan asiallinen huolenaihehan tuo Puljun tapaus on kun tietää mikä on seuran histora esm miten voi sulattaa 1OV snaipperin ensimmäiset vuodet NHL:ssä. Peluutus, penkittäminen, valmennus, häviävä ympäristö, väärin rakennettu joukkue. Yakupov on pelannut vain muutamat pelit rakentavassa ympäristössä ja kaverilta löytyy tehojakin ja täytyy muistaa, että adjustoituminen Hitchin pelityyliin luulisi kestävän aikansa jos on raiskattu itseluottamus pohjalla ja silti positiiviset tulokset ensimmäisillä askeleilla nuottilassa. Yakupov voi silti hiipua ihan hyvän alun jälkeenkin, mutta lähtöasetelmiin nähdenhän pojan pelit on lähtenyt ihan mallikkaasti rullaamaan. Army taitaa joutua lähettämään joulupostissa myös sen 2nd round pickin Yakupovista.

Toivottavasti siellä nyt osataan hoitaa asiat oikein eikä tuhota nuorten tulevaisuutta jos pelaaja on väliinputoaja. Penkittäminen ei ole tässä vaiheessa oikea ratkaisu Puljulle vaan pelaaminen AHL:ssä.
 
larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
^ Mene nyt siitä rakentavine ympäristöinesi :D

Onko Puljujärvi jopa kaksi ottelua istunut poppareilla? 82:n ottelun runkosarja on sen verran pitkä, että 18-vuotias eurooppalainen jannu joutaa jokusen ottelun istumaan katsomossa ilman että sillä on hänen kehitykselleen mitään haittaa. Kyllä siellä AHL:ssä ehtii sitten pelata.
 
Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Se olisi Heritage Classic-viikonloppu. Tänään vuorossa on alumni-ottelu ja huomenna sitten varsinainen peli. Oilersin legendat harjoittelivat MTS Centressä ja Gretzky sai melko äänekkäät suosionosoitukset. Onhan tämän illan peli ihan pakko katsoa jo pelkästään siksi, että Teemu pukee Jetsin paidan päälle 20 vuoden tauon jälkeen.

Erittäin mielenkiintoinen tapahtuma kyseessä, olen odottanut tätä jo niin kauan kuin kuulin tästä, mutta moneltako ottelu alkaa ja näkeekö sitä mistään, mielellään ilmaiseksi netistä?
 
jamoooh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Florida Panthers
Erittäin mielenkiintoinen tapahtuma kyseessä, olen odottanut tätä jo niin kauan kuin kuulin tästä, mutta moneltako ottelu alkaa ja näkeekö sitä mistään, mielellään ilmaiseksi netistä?
Kannattaa seurailla redditin nhlstreams osiota, löytyy helposti googlesta. Sieltä itse löydän aina hyvälaatuisen striimin ainakin NHL peleihin.
 
Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Kannattaa seurailla redditin nhlstreams osiota, löytyy helposti googlesta. Sieltä itse löydän aina hyvälaatuisen striimin ainakin NHL peleihin.

Joo, sama homma, mutta ajattelin laittaa verkkoja vesille jos sattuukin niin, ettei löydy. Monelta tuo alkoikaan ja niin, jos satut löytämään hyvän striimin, niin laitatko minulle YV:llä?
 
jamoooh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Florida Panthers
Joo, sama homma, mutta ajattelin laittaa verkkoja vesille jos sattuukin niin, ettei löydy. Monelta tuo alkoikaan ja niin, jos satut löytämään hyvän striimin, niin laitatko minulle YV:llä?
Olikohan klo 23.00. Minäpä laitan jos ehdin katsomaan!
 
K

kiwipilot

Kiitos asiallisesta kirjoituksestasi. Esim. tuolla Laineen hehkutusketjussa näkee jotain aivan muuta asialliseen kirjoitukseen ja siksi en sinne aio enää kirjoittaa.

Joo, asialliseen kirjoitukseen.

Ei helvetti! Tätä just tarkoitin näillä faneilla, jotka eivät edes halua nähdä. Mun Liigajoukkueen kannatuksella ei ole mitään jakoa tämän kirjoituksen iknssa, mut päässäsi muokkautunut näkemys on sun totuutesi, eikä sinne näemmä muuta mahdukaan. Sulla on ainakin läpipääsemättömän mustat lasit. Millä lie osannut edes lukea tekstin. Kaikki ne kirjottajat, joilla olisi oikeasti asiaakin tähän lähtevät pikkuhiljaa pois ja pelkät yksoikoiset fanit jäävät. Surullista tuhlausta, mutta siinä sitten. Jatka sä tota liturgiaasi, mä en tänne enää kirjoita, ettei vaan mitenkään loukata hörhöjä.

Luuletteko te osa todellakin, että pelistä myös kritisoivat eivät tietäisi, että virheitäkin tehdään? Voi Tsiisus sentään! Miksi ei saisi kirjoittaa myös niistä asioista, joissa on parannettavaa? Miksei? Onko tämä ketju jonkinsortin kiitos- ja jumalointiketju? Jos on, niin se olisi pitänyt avaajan laittaa tiedoksi, niin oikeansorttiset Laineen kannattajat olisivat vain paikalla ja enkelikuoro valmis.

Luuletteko te, että ne, jotka uskaltavat sanoa muutakin kuin ylistyssanoja, eivät arvostaisi Lainetta? Kukaan pelaaja ei ole kritiikkiä vailla, eikä siis ole Lainekaan. Patrik Ansaitsisi paremmat fanit kuin nämä sokerikuorrutuksessa kieriskelevät pellet.Jos jotain makeaa herkkua syö joka päivä, ei se enää olekaan niin kivaa, kaipaa jo muutakin. Iloita saa ja pitääkin onnistumisista, se on selvä, eikä keltään pois. Se ihmetyttää, että yksikin kauniisti sanottu puolinega on teidän päivänne pilaamista ja suomalaista pessimismin ja luovuttamisen kulttuuria. Aika mustavalkoista ajattelua tuokin. Minusta ne, jotka osaavat realistisesti puhua matsin eri tapahtumista ovat niitä oikeita faneja. JOS ja KUN Laineelle tulee niitä vähämaalisia ja jopa maalittomia pelejä, niin uskokaa tai älkää, niin tämäkin ketju tulee henkitoreisiin ja leimahtaa taas tuleen, kun maaleja syntyy. Olisikohan hieman gloryhunttausta ilmassa?

Ehkä on tosiaan parempi pysyä pois.

ps. Oletko jonkin sortin vajakki?
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Heritage Classic alkamassa noin puolen tunnin päästä. Oilers harjoitteli lauantaina näillä ketjuilla:

Lucic-McDavid-Eberle
Maroon-Draisaitl-Puljujarvi
Pouliot-RNH-Kassian
Lander/Slepyshev-Letestu-Pitlick
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Lokakuun loppupuolta mennään ja Oilers johtaa sarjaa. Joo toki otteluohjelmakin on ollut sellainen, että melkeinpä pitääkin johtaa. Mutta se on kuitenkin Oilers, joka moneen vuoteen ei todellakaan ole pystynyt voittamaan edes niitä vähän kevyempiä vastustajia. Uskaltaisiko tässä jo toivoa, että kehitystä on tapahtunut? Pelihän on ollut usein aika kuraa ja onnella sekä Talbotin viime pelien huikealla maalivahtipelillä on iso osuus asiaan, mutta josko se kerrankin tästä lähtisi. Nyt ainakin Winnipegissä ihan järkevää vieraspelaamista.

Puljujärvikin osasi vielä vähäsen pelata jääkiekkoa vaikka joutuikin kaksi peliä istumaan katsomossa. Aika yllättävää. Toki alkupuoli häneltä aika kuraa, mutta loppua kohti parani. Vähän käy toisaalta Lainetta sääliksikin, koska onhan hän aika kovasssa mankelissa median ja yleisön puolesta. Vähän kuten Oilersin (ja tietenkin kaikkien muidenkin) kärkivaraukset aiempina kausina. Jatkuvasti suurennuslasin alla eikä epäonnistuminen ole vaihtoehto. Mutta sehän toki kuuluu kuvioon eikä pitäisi alkaa säälimään.

Alivoimapelissä on mielestäni alkanut vähän löytymään ajatus siihen hyökkääjien puoltenvaihtoon. Parithan ovat pääasiassa Letestu-Lander ja RNH-Pouliot. Silloin kun Pouliot ei satu olemaan jäähyllä. Jämäsekunnit sitten muille kuten nyt McDavidille, Kassianille ja Eberlellekin vielä muutama sekunti.
McDavidia vähän povailtiin tekemään tukun maaleja alivoimalla, mutta Letestu näyttää hoitavan sen roolin mallikkaasti. Hänelle kauden toinen alivoimamaali. Ja kauden toinen maali ylipäänsä.

RNH:n ketju oli mielestäni vahva koko pelin. Kassiankin taas pelipäällä. Hyvä alustus siihen Nursen maaliin. Ja sitten toki kolmannessa osumassa koko ketju mukana. RNH nappasi ensin karkin pois Laineelta, sitten Pouliotilta syöttö selän takaa laidasta nousevalle Kassianille ja tältä varma viimeistely yläkulmaan.

Lucicia ei taas paljoa mielestäni näkynyt. Hänellä on mielestäni ollut aika ailahteleva alku kauteen. Kokonaisuutena ihan hyvä, mutta enemmän tasaisuutta toivoisi otteisiin. Toki jos joukkue voittaa, niin sehän on pääasia.

Condors hävisi launtaina Tucsonille 2-1. Brossoitille 23 torjuntaa. Ainoan maalin teki Allen. Musilille myös kauden avauspeli ja sai syöttöpisteen tuohon maaliin, mutta oli toisaalta voittomaalin aikaan jäällä.
 
Lätkäjope

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Armia #10, Matushkin #43
Mitäs mieltä Oilers-fanit ovat Klefbomin pelaamisesta? Terveisin, huolestunut fantasy-pelaaja...
 
blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Puljujärvikin osasi vielä vähäsen pelata jääkiekkoa vaikka joutuikin kaksi peliä istumaan katsomossa. Aika yllättävää. Toki alkupuoli häneltä aika kuraa, mutta loppua kohti parani.

Puljuun liittyvässä kommentoinnissa on koko ajan paistanut se, etteivät ihmiset ole itse katsoneet hänen pelaamistaan, vaan ovat luottaneet jonkun toimittajan näkemykseen ja siihen, että valmentaja laittoi katsomoon. Mutta katsomoon laittamisen takana voi olla montakin eri syytä. On aika varmaa jo muutaman matsin jälkeen, että pelitaitojen riittävyys tai pelinopeus eivät olleet päätöksen takana, kuten jotkut ovat väittäneet.
 
Niin no pelitaidot ovat varmasti riittävät. Ja pelinopeuskin ainakin tulevaisuudessa. Mutta onhan siinä ollut ainakin omaan silmääni (toki en kaikkia Puljujärven pelejä ole katsonut ainakaan kokonaan) sellaista hitautta mikä tulee omasta mielestäni siitä, että ajatus on vielä sen puoli sekuntia perässä. Mutta se varmasti tulee kuntoon ajan ja kokemuksen kanssa. Ja on osasyynä varmasti katsomokomennukseen siinä mielessä, että pääsee katsomaan peliä välillä ulkopuolelta.
Voisi luulla, että Slepyshevin kanssa vuorottelevat kokoonpanossa ainakin siihen saakka kunnes Pakarinen tai Hendricks kuntoutuvat jolloin kuviot taas muuttuvat. Lander on nähdäkseni aika vahvoilla tällä hetkellä. Häneltä kaksi (ensimmäistä en katsonut) vahvaa peliä putkeen. Ja alivoimalla sekä aloituksissa vahvassa roolissa.

EDIT: Ja silloin kun pääsee pelaamaan olisi oltava valmiina heti ensimmäisestä vaihdosta alkaen. Nyt meni mielestäni vähän lämmitellessä avauserä... toki ei joukkue nyt muutenkaan mitenkään huikeasti lähtenyt peliin.
 
Mounir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Lokakuun loppupuolta mennään ja Oilers johtaa sarjaa. Joo toki otteluohjelmakin on ollut sellainen, että melkeinpä pitääkin johtaa. Mutta se on kuitenkin Oilers, joka moneen vuoteen ei todellakaan ole pystynyt voittamaan edes niitä vähän kevyempiä vastustajia. Uskaltaisiko tässä jo toivoa, että kehitystä on tapahtunut? Pelihän on ollut usein aika kuraa ja onnella sekä Talbotin viime pelien huikealla maalivahtipelillä on iso osuus asiaan, mutta josko se kerrankin tästä lähtisi. Nyt ainakin Winnipegissä ihan järkevää vieraspelaamista.

Mulle jäi päälimmäiseksi tuo kypsä pelaaminen tuossa pelin lopuussa kun maali oli tyhjänä. Ei yritetty mitää kaukolaukauksia vaan toimtettiin vaan kiekko pois omalta alueelta, siten että vältyttiin pitkiltä kiekoilta. Muutenkin tuo kolmas erä niin siellä pelattiin Jets aikahyvin pimentoon eikä alettu hötkyilemään. Jos viime kaudella olisi tapahtunut sama, niin olisin väittänyt suonen vedoksi, mutta nyt tuntuu että siellä aletaan oikeasti pelaamaan fiksua lätkää. Bluesia vastaan homma tuntui myös toimivan niin kaipa tästä kaudesta nyt jotain parempaa tulee kuin mihin ollaan totuttu viime vuosina.

Lucicia ei taas paljoa mielestäni näkynyt. Hänellä on mielestäni ollut aika ailahteleva alku kauteen. Kokonaisuutena ihan hyvä, mutta enemmän tasaisuutta toivoisi otteisiin. Toki jos joukkue voittaa, niin sehän on pääasia.

Vaikka Lucic onkin ollut hyökkäyssuuntaan pimennossa, niin kylläähän kaveri tuo tuota jonkinlaista johtajuutta ja varmuutta tuohon peliin. Tekee paljon sellasia pieniä asioita asioita kentällä ja näyttää ettei Oilers enää ole heittopussi. Itseasiassa sama tuli mieleen tuosta Nugen ketjusta, pääasiassa ottavat vastaan nuo vastustajan kärkiketjut ja varsinkin Bluesia vastaan onnistuivat aika hyvin pitämään sen ykkösnyrkin pimennossa. Mutta kokonaisuudessa, tuolla on selkeämpi idea siitä kuinka pelataan kypsempää peliä, vaikkei tämä tahti nyt varmsti tule jatkumaan.
 
Mulle jäi päälimmäiseksi tuo kypsä pelaaminen tuossa pelin lopuussa kun maali oli tyhjänä. Ei yritetty mitää kaukolaukauksia vaan toimtettiin vaan kiekko pois omalta alueelta, siten että vältyttiin pitkiltä kiekoilta.

Minusta taas oli epäonnistuminen, etteivät saaneet neljättä maalia tehtyä, vaikka aikaa oli monta minuuttia laittaa tyhjiin. 3-0-tilanteessa voi ihan hyvin yrittää riskilläkin, ja siinä oli kaksi minuuttia av:takin, jolloin ei pitkän riskiä ole. Kolmanneksi viimeisellä minuutilla joku pakki roiskaisi vain roikon keskialueelle, vaikka olisi voinut antaa helpon syötön McDavidille.
 
Viimeksi muokattu:

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Minusta taas oli epäonnistuminen, etteivät saaneet neljättä maalia tehtyä, vaikka aikaa oli monta minuuttia laittaa tyhjiin. 3-0-tilanteessa voi ihan hyvin yrittää riskilläkin, ja siinä oli kaksi minuuttia av:takin, jolloin ei pitkän riskiä ole. Kolmanneksi viimeisellä minuutilla joku pakki roiskaisi vain roikon keskialueelle, vaikka olisi voinut antaa helpon syötön McDavidille.
Miksi jotakin 4-0 maalia pitäisi yrittää riskillä?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös