Edmonton Oilers 2016–2017

  • 317 582
  • 940

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Ei kyllä yllättänyt yhtään, että Sabres-pelistä tuli turpaan. Tätähän se on viime vuosina ollut, kun OIlers on lähtenyt ennakkosuosikkina peliin. Kausi on toisaalta vasta alussa ja jos johonkin paikkaan sen herätyksen piti tulla, niin juurikin tähän.
 
Reznik

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Oma mielenkiinto (tallenteena katsoessa) lopahti tuohon 5-2 maaliin. Eka erässä Buffalo pääsi vähän hupsista 2-0 johtoon ja paikkoja oli heillä jo ekaan erään naulata peli. Tässä kohtaa Talbot otti vielä tärkeitä torjuntoja ja sitten olikin Oilersin vuoro tehdä kaksi nopeaa maalia. Toisessa erässä tuntui jo että sama vire jatkuu ja Oilers pystyisi rullaamaan voittoon ilman liekehtivää McDavidiakin. Sitten tulikin tuo Talbotin hörppy, jonka jälkeen ei enää jakoja ollutkaan.

On tullut tässä nyt puolihuolimattomasti hypättyä Oilersin kelkkaan siinä mielessä että kaikki kolme ekaa matsia katsellut. Lucic oli tosiaan hyvä ja jäi jo positiivisesti mieleen toisessa Calgary-pelissä. Pulju minustakin menee ihan tuolla muiden mukana, mutta kyllähän kokonaisuudessa melko hataralta Oilers-pakka vieläkin näyttää. Carolina vastassa seuraavaksi eli paperilla taas semmoinen matsi, jossa olisi hyvä palata voittojen tielle..
 
Suosikkijoukkue
Ilves, Edmonton
Melkoista hurlumhei-touhuahan tama alku on ollut. Omiin menee vähintään neljä, joten aika kova haste on heitetty hyökkäykselle (McDavidille), jotta matsit kääntyvät pitkässä juoksussa voitoksi. Viime yönä Connor pelattiin tehokkaasti irti kiekosta, joten turpaan tuli. Toki Edmonton edesauttoi Buffalon pisteen metsästystä sekoilemalla omalla alueellaan ja Talbot lahjoitti yhden.

Silmiin pistävää oli se, että Buffalo sai useammnakin pitkän mylllyn aikaiseksi Oilers päädyssä kun taas päinvastaista asetelmaa ei juurikaan nähty. Hyökkäykset tukehtuivat alkuunsa. Osittain tästä syystä Buffalo selvisi minimaalisella jäähymäärällä.

Toivottavasti Carolaina-matsiin löytyy lisää lääkkeitä hyökkäyspäähän ja McDavidin on käytännössä pakko ottaa jengi taas reppuselkään.
 
Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa, Ketterä
Kaksi ensimmäistä erää tuli peliä yöllä katsottua. Pitlick jatkoi hyviä otteitaan sen mitä kentälle pääsi. Maaleista ei sen enempää tarvitse sanoa, eiköhän kaikki ole yllä jo sanottu. Karmea hörppy Talbotilta 2-3 maali, mutta nuo ovat pomppivat roiskaisukiekot ovat todella vaarallisia maalivahdille. Talbot oli kyllä sijoittunutkin täysin väärin, olisi voinut pelata tuon tilanteen varman päälle ja ottaa kiekon syliin eikä kopata räpylään.

Gustavsson sitten loukkaantui. Näytti siltä, että oli sekä Gustavssonin että Larssonin vika tuo törmäys, Larsson pakittaa taaksepäin ja Gus syöksyy Larssonin jalkoihin takaapäin. Toivottavasti ei mitään vakavampaa.

McDavidilla ei tuntunut olevan mitään saumoja laitapeleissä Ristolaista ja Gorgesia vastaan. Gorges kolasi yhdessä vaihdossa Connorin myös laitaan, Maroon kävi hiukan katselemassa että pitäisköhän tehdä jotain. Ei tehnyt. Jatkossakin vain McDavid ja Lucic samaan ketjuun, jos kukaan muu ei uskalla pudottaa hanskoja. Ja ei tosiaan toiminut tuo Maroon-McDavid-Draisaitl ketju. Maalipaikkojahan Oilersilla oli, mm. Lucicilla aivan avopaikka Eberlen tarjoilusta, noista pitää vain iskeä se kiekko reppuun.

Puljujärvi näyttää vähän paremmin päässeen peliin mukaan, mutta se joku tuosta vielä puuttuu. Isoille minuuteille vain farmiin pelaamaan. Aika kapea on kyllä syvyys Oilersin oikeilla laitureilla, ei tuonne voi Puljun lisäksi kolmoseen heittää kuin Kassianin, Pitlickin tai Pakarisen. Harmittaa vähän se Yakupovin treidaus, nyt olisi ollut kaverille käyttöä kun Versteeg teki oharit. Ei kyllä Caggiulalle helppoja lähtökohtia anneta, kun pelikuntoon pääsee.

Klefbom-Larsson pakkipari on parhaimmillaan erittäin hyvä, mutta kaipaisi vähän tasaisempaa peliä. Molemmille sattuu noita hasardeja. Toki ei herroista kumpikaan ole mitään doughtyja.

McDavid perunut joukkueen vapaapäivän ja pitävät täydet treenit. Näyttää siltä, että siinä on ainakin oikea kapteeni ja johtaja tälle joukkueelle.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
McDavid perunut joukkueen vapaapäivän ja pitävät täydet treenit. Näyttää siltä, että siinä on ainakin oikea kapteeni ja johtaja tälle joukkueelle.
Puhuttaessa poikkeuksellisesta 19-vuotiaasta... Pitää olla vähän preesenssiä että menet tuon ikäisenä kertomaan jollekin yli 30-vuotiaalle perheelliselle sotaratsulle, että rupees poika laittamaan kamoja niskaan, nyt treenataan.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
McDavid perunut joukkueen vapaapäivän ja pitävät täydet treenit. Näyttää siltä, että siinä on ainakin oikea kapteeni ja johtaja tälle joukkueelle.
Tästä näyttää olevan pientä keskustelua. Ensinnäkin McLellan vähän antoi pressissä ymmärtää, että se oli hänen päätöksensä perua vapaapäivä. Sitten kerrottiin, että asiasta keskusteltiin kapteeniston kanssa ja heidän ehdotuksestaan peruttiin vapaapäivä. Jäi vähän sellainen mielikuva, että McLellan tunnekuohussaan olisi perunut vapaapäivän ja nyt sitä sitten CBA:n takia vähän pehmitettiin myöhemmin. Tai sitten vain tulkitsin McLellanin alkuperäisen "We took tonight off so we'll practice tomorrow." kommentin väärin.

Mutta oli niin tai näin, niin CBA:n mukaanhan ennen jokaisen kuukauden alkua pitää kullekin pelaajalle kertoa ne vapaapäivät. Toki siellä on myös lause: "The parties recognize that events may unfold such that the monthly schedule may need to be altered or modified to adjust for unforeseen and compelling circumstances." Ja keskustelua on jonkin verran ollut siis lähinnä siitä, että onko tämä nyt tuollainen CBA:ssa esitetty tilanne, minkä takia vapaapäivän voi perua. Vai että onko tässä kyse CBA:n rikkomisesta. Itse vähän luulen, että tuolla CBA:n lauseella tarkoitetaan vähän erityyppistä tilannetta. Mutta sehän on sitten jonkun muun päänsärky näitä selvitellä.

Lisäksi toivon, ettei tämä nyt ainakaan McDavidin tai edes pelkän kapteeniston oma päätös ollut vaan koko joukkueen. Tai sitten saa olla tosiaan aika kova 19-vuotias kaveri kuten @adolf tuossa edellä viittasi. Saattaa vähän nyppiä perheellisiä (ja muitakin) joilla oli suunnitelmia vapaapäivälle. Toki kiekon pelaamisestahan heille maksetaan, mutta silti tai siksi noille etukäteen ilmoitettaville vapaapäiville on varmasti ihan syynsä.

EDIT: Toki saavat sitten myöhemmin tällä viikolla tilalle vapaapäivän. Toivottavasti pelaavat sen verran hyvin, ettei tarvitse enempää niitä perua.
 
Viimeksi muokattu:

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Vapaapäivän peruminen tuollaisen pelin jälkeen on oikea ratkaisu. Se antaa viestin joukkueelle, ettei löysäilyyn ole tippaakaan varaa, jos pudotuspeleihin aikovat mennä. Se on myös merkki siitä, että joukkueessa on tekemisen meininki. Itse ainakin tuosta "We took tonight off"-kommentista päättelin, että tämä on joukkueen yhteinen päätös.

Pouliot varmaankin treidataan aika pian. Sen verran kipakkaa palautetta hän on McLellanilta saanut viime keväästä lähtien. Ei McLellan saati sitten Chiarelli tuollaista touhua kovin kauaa katsele. Kaksi tyhmää jäähyä Flamesia vastaan ja nyt kolme viime yön pelissä. Kaveri alkaa olla jäähyilyllään haitaksi joukkueelle.
 
Viimeksi muokattu:

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
En nyt sitten tiedä mitkä muiden odotukset on mutta käsittääkseni Talbot on aikalailla tuollainen keskitason ykkösvahti, jolle tulee pahoja päiviä, eikä kaikki maalivahdit voi olla Carey Priceja. Talbot on aina näyttänytkin epävarmalta, mutta kylläs se sieltä poimii paljon sellaisia mitä ei pitäisi poimia. Talbot tiputtelee kiekkoja kuten muutkin maalivahdit ja siksi siellä on ne puolustajat, joiden tehtävä on poimia ne pois. Talbot hukkaa kiekkoja, kuten kuka muukin tahansa maalivahti, mutta siksi siellä on edelleen ne puolustajat auttamassa.

Tulen sen verran huutelemaan vieraisiin pöytiin, että tuo "keskitason ykkösvahti" vähän särähti korvaan. Jos siis keskitason maalivahdiksi mielletään tuollainen 11-20 sijoille sijottuva maalivahti ykkösvahti. Talbot pelaa välillä huikeitakin matseja, mutta tuntuu että sitten taas lipsuu vähän helpolla tai ei tulekaan ihan niitä huipputorjuntoja säännöllisesti. Tai ainakaan yhtä säännöllisesti kuin muilla huippumaalivahdeilla. Itse en keksi ketkä kymmenen maalivahtia sijoittaisin Talbotia huonommaksi, jotta Talbot olisi tuollainen keskitason ykkösvahti. Ehkä Calgaryn, Winnipegin, Carolinan ja Dallasin (varauksin) sijoittaisin Edmontonin taakse ykkösmaalivahtien vertailussa, joten omassa kategoriassa Talbot menisi selvästi bottom10-osastolle.

Mitään siis Talbotilta pois ottamatta, mutta mielestäni hänellä on hivenen todistettavaa vielä mikäli mielii keskitason ykkösmokeksi.
 
Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa, Ketterä
Pouliot varmaankin treidataan aika pian. Sen verran kipakkaa palautetta hän on McLellanilta saanut viime keväästä lähtien. Ei McLellan saati sitten Chiarelli tuollaista touhua kovin kauaa katsele. Kaksi tyhmää jäähyä Flamesia vastaan ja nyt kolme viime yön pelissä. Kaveri alkaa olla jäähyilyllään haitaksi joukkueelle.
Ja kuka tilalle? Mitä Pouliotista voisi saada vastineeksi? Ei mitään järkeä kaupata Pouliotia, jos ei jostain saada kakkosketjun laituria tilalle. Ja tuskin saadaan, Pouliotilla kolme vuotta sopparia jäljellä neljän millin caphitilla, kaveri on sopimuksen päättyessä 33v. Nyt siellä on vasempia laitureita lähtökohtaisesti Lucic, Pouliot, Maroon, Pitlick, Hendricks ja Slepyshev. Aikamoisen tyhjiön Pouliot tuonne jättäisi, oikeita laitureitakaan kun ei ole kuin Eberle, (Draisaitl), Kassian, Puljujärvi ja Pakarinen. Laituriosasto on niin ohut, etten näe mitään järkeä Pouliotin treidaamisessa ja en usko kaverin treidiarvon olevan niin iso, että sillä saataisiin sitä parannettua tai edes samantasoinen kaveri tilalle. Viisaammat saa tulla korjaamaan, tuo on vain oma käsitys Pouliotin treidiarvosta.

Toki Oilersin tuntien Pouliot kaupataan johonkin varausvuoroon ja peluutetaan sitten puljujärviä ja slepyshevejä, kun ei muutakaan ole kentälle heittää.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Talbot ja vaimonsa saavat kaksoset keskiviikkona eli Cam olisi joka tapauksessa silloin pois treeneistä. Ja nyt siis tuo CBA:n mukainen vapaa on koko joukkueella silloin.

Gustavsson ei tänään ollut jäällä treeneissä ja tuuraajana hääri vanha tuttu Jeff Deslauriers. Hän pelasi viime kauden Saksassa mutta nyt ei vielä ole sopimusta mihinkään.

EDIT: Ja veskari kutsutaan ylös Gustavssonin tuuraajaksi.
 
Viimeksi muokattu:

Mounir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Viime kauden ja kolmen pelin otannalla huutelen Talbotia romuttamolle. Ei ole noilla otteilla ns. voittava veskari, koska suoritusten taso ailahtelee liikaa. Paineitta taisi loppukaudesta pelata mukiinmenevästi, kun poffit oli menetetty tapaus + kultainen Skoda Cup. Huippuveskari ei kasaile itseään puolta kautta, vaan tulee tolppien väliin kauden alusta valmiina kantamaan joukkuetta, suoritusvarmuus on hyvällä tasolla illasta toiseen. Siinä on heikommankin puolustuksen helpompi pelata omilla vahvuuksillaan kun tietää, että koppi tarttuu. Talbot on tällä hetkellä NHL:ssä bottom quarter -osastoa.

Satuit varmaan katselemaan Oilersia viime kauden ja kuinka heikolla tasolla se puolustus oli? Ja mitä helvetin merkitystä sillä on miten paska Talbot on, parempi se on joka tapauksessa kuin mitä Oilersilla on moneen vuoteen ollut. Joku realiteetti sentäs edes mihin Oilersin paskasateeseen Oilersin maalivahdit on joutunut ja onneksi joka joukkueella on heittää tolppien väliin Quickia, Holtbya tai Pricea. Buffaloa vastaan tuo 3-2 maalin ei olisi pitänyt mennä, mutta muuten 3 maaleista oli pakkien virheitä, joita ei mitenkään saa Talbotin piikkiin vaikka yrittäisi. Jos nyt kyseessä olisi samanlainen meininki kuin Dubnykilla, että joka matsissa uppoaa vähintään 2 maalia ei maalitekosektorilta niin alkaisin kyllä jo vaatimaan päätä kiljotiiniin, kuitenkin viime kaudella Talbot oli kuitenkin pitkälti se syy miksi Oilers ei jäänyt alle 50 pisteen runkosarjassa.

Tulen sen verran huutelemaan vieraisiin pöytiin, että tuo "keskitason ykkösvahti" vähän särähti korvaan. Jos siis keskitason maalivahdiksi mielletään tuollainen 11-20 sijoille sijottuva maalivahti ykkösvahti. Talbot pelaa välillä huikeitakin matseja, mutta tuntuu että sitten taas lipsuu vähän helpolla tai ei tulekaan ihan niitä huipputorjuntoja säännöllisesti. Tai ainakaan yhtä säännöllisesti kuin muilla huippumaalivahdeilla. Itse en keksi ketkä kymmenen maalivahtia sijoittaisin Talbotia huonommaksi, jotta Talbot olisi tuollainen keskitason ykkösvahti. Ehkä Calgaryn, Winnipegin, Carolinan ja Dallasin (varauksin) sijoittaisin Edmontonin taakse ykkösmaalivahtien vertailussa, joten omassa kategoriassa Talbot menisi selvästi bottom10-osastolle.

Mitään siis Talbotilta pois ottamatta, mutta mielestäni hänellä on hivenen todistettavaa vielä mikäli mielii keskitason ykkösmokeksi.

Olisihan se ihanteellista , että Talbot pelaisi joka pelissä tuolla parhaalla tasollaan, mutta ei siihen kovin moni taida kyetä. Kuten tuossa sanoin niin Talbot on pitkälti se syy miksei Oilers jäänyt alle 50 pisteeeseen runkosarjassa. Minusta nyt vähän tuntuu siltä, että porukalla ei ole kauhean realistista kuvaa Oilersin puolustuspelaamisest kun kaikki yritetään tunkea maalivahdin piikkiin vähän jo epäreilulla tavalla.verrattuna ja näistä laukauksista tehdään se 75% maaleista.

Jotta nyt vielä vähän puolustellaan Buffalo-peliä niin Talbotille ammuttiin 23 laukausta, joista 21 oli HSC (high scoring chance) ja 2 LSC:ltä, (toinen noista oli se ikävä pomppu). Jotta tarkennetaan niin keskimääräisesti maalivahdeille tulee pelissä 10,5 laukausta HSC-alueelta, joista tehdään 2.62 maalia, eli Talbotille ammuttu määrä on tuplasti keskiarvoon nähden. Tuokin keskiarvo on mediaani, kun huippujoukkueiden maalivahdeille lauotaan 7-8 HSC laukausta ottelua kohden. Sitten selitykset näille, niin Low scoring chance tarkoittaa sitä että laukaus tulee joko suoraan panssariin tai sitten joko patjaan, räpylään tai kilpeen ennen liikettä. High scoring chance on laukaus joka tulee avoimeen tilaan maalissa ja johon maalivahdin pitää tehdä liike torjuakseen kiekko.

Jatkeena vielä tuo kolmen viime kauden top 10 maalivahtien HSCA torjuntaprosentit kaikki tilanteet mukaan laskettuna (PP; PK ja EV).

1. Price .8404
2. Schneider .8356
3. Halak .8332
4. Jones .8294
5. Elliot .8275
6. Holtby .8273
7. Crawford .8262
8. Talbot .8253
9. Bernier .8216
10. Mrazek .8183
 
Mounir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Ja voihan Talbot olla keskitason ykkösvahti, mutta nyt on vasta toinen kausi menossa kun lähtökohtaisesti pelaa ykkösvahtina. Viime kaudella lisäksi menetti kuukaudeksi sen ykkösvahtiasemansa Nilssonille kun ei koppi tarttunut. Omasta mielestäni ei ole vielä osoittanut olevansa edes keskitason ykkösvahti kun ei ole pystynyt ylipäänsä yhtään kautta pelaamaan onnistuneesti ykkösvahtina.

Minä en alkaisi oikeati vetämään vielä kauheasti johtopäätöksiä viimekauden perusteella. Suurimmaksi osaksi Talbotilla ei ollut osaa, eikä arpaa suurimmasta osasta maaleista vaan olisi joutunut pelaamaan yliinhimillisesti illasta toiseen, itä tosin tammi-helmikuun tekikin. Varmaan enemmän tuossa oli sen totuttelun piikkiin mikä tuli siitä työmäärän erosta Rangersin ja Oilersin välillä. Vaikka Oilers on tällä kaudella päästänyt 13 maalia niin noista voi laittaa sen 10 suoraan puolustuspelaamisen piikkiin. Laittelinkin tuosta vähän tilastoa, niin kyllähän siitä jo voi vetää sen johtopäätöksen, että Talbotin työmäärä verrattuna siihen mitä kärkijoukkuieden maalivahdit kohtaa on aivan kohtuuton. Mutta McLellanilla taas keitti yli ja yksi kommentti yli kaiken kertoo jotain oleellista Oilersin ongelmista.

Jason Gregor

✔@JasonGregor

"We have some foundation issues and stupidity is one of them." McLellan
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Jotta nyt vielä vähän puolustellaan Buffalo-peliä niin Talbotille ammuttiin 23 laukausta, joista 21 oli HSC (high scoring chance) ja 2 LSC:ltä, (toinen noista oli se ikävä pomppu). Jotta tarkennetaan niin keskimääräisesti maalivahdeille tulee pelissä 10,5 laukausta HSC-alueelta, joista tehdään 2.62 maalia, eli Talbotille ammuttu määrä on tuplasti keskiarvoon nähden. Tuokin keskiarvo on mediaani, kun huippujoukkueiden maalivahdeille lauotaan 7-8 HSC laukausta ottelua kohden. Sitten selitykset näille, niin Low scoring chance tarkoittaa sitä että laukaus tulee joko suoraan panssariin tai sitten joko patjaan, räpylään tai kilpeen ennen liikettä. High scoring chance on laukaus joka tulee avoimeen tilaan maalissa ja johon maalivahdin pitää tehdä liike torjuakseen kiekko.

Jatkeena vielä tuo kolmen viime kauden top 10 maalivahtien HSCA torjuntaprosentit kaikki tilanteet mukaan laskettuna (PP; PK ja EV).

1. Price .8404
2. Schneider .8356
3. Halak .8332
4. Jones .8294
5. Elliot .8275
6. Holtby .8273
7. Crawford .8262
8. Talbot .8253
9. Bernier .8216
10. Mrazek .8183
Tarkoittaako tuo HSC siis sitä että jos maalivahti on väärin sijoittunut ja joutuu siirtymään torjuakseen niin on HSC laukaus? Tai kun torjuu eteensä jatkuvasti ja joutuu paikkaamaan näitä tekemällä isoja sivuttaisliikkeitä niin on HSC?
Nuo nimittäin selittäisivät Talbotin runsaat HSC:t.

EDIT: Mutta toki eilisestä pelistä ilmeisesti Talbotia pitempi miinus valmennukselle. Ensin joukkue huonosti valmistautuneena peliin. Ja sitten meni vähän tunteisiin ja valmentajalta karkasi homma lapasesta täysin.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Minä en alkaisi oikeati vetämään vielä kauheasti johtopäätöksiä viimekauden perusteella.
Joo tämä on totta. Siksi odotankin vielä tämän kauden näyttöjä siitä että Talbotista on ykkösveskariksi. Toivottavasti on, jotta ei tarvitsisi alkaa mistään hankkimaan uutta veskaria sillä se on hankalaa.
Ja toivottavasti valmennus pystyy hoitamaan asiat Talbotin kanssa hyvin ja asiallisesti. Että on esimerkiksi siis keskusteltu asianosaisenkin kanssa ennen näitä "he's struggling" kommentteja medialle. Tottahan se toki on ja eiköhän Talbotkin sen tiedä.

EDIT: Ja ensimmäisten tietojen mukaan luonnollisesti Brossoit tulossa ylös. Condorsilla pelit Winnipegissä keskiviikkona ja perjantaina. Siellä siis Ellis päässee heti tositoimiin. Ja joko se Laurikainen lähti Suomeen vai nostetaanko ylös Condorsiin?
 
Viimeksi muokattu:

Mounir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Tarkoittaako tuo HSC siis sitä että jos maalivahti on väärin sijoittunut ja joutuu siirtymään torjuakseen niin on HSC laukaus? Tai kun torjuu eteensä jatkuvasti ja joutuu paikkaamaan näitä tekemällä isoja sivuttaisliikkeitä niin on HSC?
Nuo nimittäin selittäisivät Talbotin runsaat HSC:t.

EDIT: Mutta toki eilisestä pelistä ilmeisesti Talbotia pitempi miinus valmennukselle. Ensin joukkue huonosti valmistautuneena peliin. Ja sitten meni vähän tunteisiin ja valmentajalta karkasi homma lapasesta täysin.

Tottakai lasketaan, mutta pääasiassa vain Moulsonin 6-2 maali johtui isosta sivuttaisliikkeestä ja sekin oli 2-1 tilanne maalin edessä. Mitä nyt haen takaa, niin jos katsoo noiden kärkijoukkuieden peliä, niin ei siellä maalivahdit kohtaa samanlasita määrää laukauksia hyviltä maalintekosektoreilta, kuin mitä Talbot varsinkin viime kaudella joutui näkemään, joten ei mikään ihme jos niitä ripareita sieltä tulee, eivätkä kyllä joudu myöskään miettimään että mikä niistä kolmesta vihollisesta siinä maalin edessä pääsee kiekkoon. Ja kaikki maalivahdit tiputtelvat eteensä, hitto tiputtelihan Lehnerkin kokoajan, mutta ei siellä paljon Oilersin pelaajia näkynyt niissä ripareissa kun eivät sinne päässeet. Minusta on vaan niin turhauttavaa, että kaadetaan kaikki paska Talbotin niskaan jos joukkue pelaa kuin vitosdivarilaiset ja sitten vaaditaan että maalivahti pitää joukkueen kasassa.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Ja kuka tilalle? Mitä Pouliotista voisi saada vastineeksi? Ei mitään järkeä kaupata Pouliotia, jos ei jostain saada kakkosketjun laituria tilalle. Ja tuskin saadaan, Pouliotilla kolme vuotta sopparia jäljellä neljän millin caphitilla, kaveri on sopimuksen päättyessä 33v. Nyt siellä on vasempia laitureita lähtökohtaisesti Lucic, Pouliot, Maroon, Pitlick, Hendricks ja Slepyshev. Aikamoisen tyhjiön Pouliot tuonne jättäisi, oikeita laitureitakaan kun ei ole kuin Eberle, (Draisaitl), Kassian, Puljujärvi ja Pakarinen. Laituriosasto on niin ohut, etten näe mitään järkeä Pouliotin treidaamisessa ja en usko kaverin treidiarvon olevan niin iso, että sillä saataisiin sitä parannettua tai edes samantasoinen kaveri tilalle. Viisaammat saa tulla korjaamaan, tuo on vain oma käsitys Pouliotin treidiarvosta.

Toki Oilersin tuntien Pouliot kaupataan johonkin varausvuoroon ja peluutetaan sitten puljujärviä ja slepyshevejä, kun ei muutakaan ole kentälle heittää.

No en tiedä, mutta Pouliotilla on todella paha tapa ottaa typeriä jäähyjä. Jota hän on itse asiassa harrastanut koko NHL-uransa ajan. En tiedä onko siihen puututtu aiemmissa seuroissa, mutta McLellan yrittää kitkeä sitä pois. Siitä nämä kaikki penkityksetkin johtuvat. Rishaugin haastattelun tuossa äsken kuuntelin, ja hän sanoi että Pouliot pitäisi laittaa katsomoon parin pelin ajaksi miettimään tekosiaan. Silloin viesti menisi parhaiten jakeluun. McLellan oli tänään käynyt asian tiimoilta keskustelua Pouliotin kanssa. Toivottavasti alkaisi vihdoin tehota. Pouliot pelaa huomenna.

Milan Lucic kertoi haastattelussa vapaapäivän perumisen olleen joukkueen päätös, eikä valmennusjohdolla ollut vaikutusta asiaan. Olivat tänään katselleet eilistä peliä videolta ja analysoineet virheitä.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Ehkä Calgaryn, Winnipegin, Carolinan ja Dallasin (varauksin) sijoittaisin Edmontonin taakse ykkösmaalivahtien vertailussa

Brian Elliott oli kuitenkin Bluesissa yksi liigan parhaista maalivahdeista. Sen jälkeen siirtyy pelaamaan paljon heikompaan joukkueeseen ja aloittaa kauden kahdella heikolla pelillä, josta iso osa menee pelaajien tekemien virheiden piikkiin. Tuolla perusteellako miehen taso putoaa yhtäkkiä noin rajusti ja on nyt sitten liigan neljän huonoimman ykkösvahdin joukossa?
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs

Mä näkisin enemmänkin niinpäin, että St. Louis Blues oli sen verran hyvä, että "keskinkertainen" Elliott näytti huikealta siellä maalin suulla. Tavallaan ihan sama efekti kuin Rangersin ja Talbotin kohdalla...
 
Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa, Ketterä
Brossoit odotetusti ylös ja Benning laitettu alas. Mitenhän pitkään roikottavat Slepysheviä poppareilla, ennen kuin pääsee farmiin? Benning sai istua kolme peliä katsomossa. Ja jos eivät Slepysheviä aio vielä Bakersfieldiin laittaa, niin antaisivat edes peliaikaa. Saattaisi saada jotain hyökkäyspäähänkin aikaan toisin kuin Lander. On kyllä edelleen aivan järjetöntä touhua tämä Oilersin toiminta näiden nuorten jannujen kanssa.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Mä näkisin enemmänkin niinpäin, että St. Louis Blues oli sen verran hyvä, että "keskinkertainen" Elliott näytti huikealta siellä maalin suulla. Tavallaan ihan sama efekti kuin Rangersin ja Talbotin kohdalla...

Erikoinen sattuma, että nuo parhaat maalivahdit yleensä sattuvat pelaamaan hyvissä joukkueissa. Aika harvoin kuitenkin noita parhaita maalivahteja treidataan mihinkään peräpään joukkueeseen eli ei koskaan edes saada tietää, että mikä se taso lopulta olisikaan huonossa joukkueessa.
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Erikoinen sattuma, että nuo parhaat maalivahdit yleensä sattuvat pelaamaan hyvissä joukkueissa. Aika harvoin kuitenkin noita parhaita maalivahteja treidataan mihinkään peräpään joukkueeseen eli ei koskaan edes saada tietää, että mikä se taso lopulta olisikaan huonossa joukkueessa.

Niin, kyllä esimerkiksi Jonas Hiller oli Anaheimissa välillä aivan maaginen. Ei tainnut Calgaryssa kulkea samalla lailla? Onhan noita maalivahtien tasonpudotuksia nähty aiemminkin. Tai ei varsinaisesti tasonpudotuksia, vaan ennemminkin se todellinen taso on nähty siinä vaiheessa, kun edessä ei olekaan enää Norris-tason kavereilla höystettyä huippupuolustusta.

Siinä oot oikeassa, että se jää enemmän tai vähemmän spekulaatiotasolle aina, että kuinka paljon sillä joukkueella on merkitystä maalivahdin tasoon.

edit. Mä ennustan Frederik Andersenia seuraavaksi samaan kategoriaan sujahtavaksi...
 
Hiller on siinä mielessä huono esimerkki, että en kyllä ainakaan itse muistaisi, että kukaan olisi koskaan pitänyt miestä yhtenä liigan parhaista maalivahdeista. Hillerin taso oli muutenkin lähtenyt jo laskuun ennenkuin tuli Flamesiin. Pelasi kuitenkin ensimmäisellä kaudellaan paremmin, kuin kolmella viimeisellä Ducks-kaudellaan. Yllättäen myös koko joukkue pelasi sillä kaudella loistavasti. Taas sitä seuraavalla eli viime kaudella ihan päin persettä ja samalla myös Hillerin taso romahti.

Se on aika mahdoton tehtävä laittaa liigan kaikkia maalivahteja johonkin ehdottomaan paremmuusjärjestykseen, kun kaikkien tilanne on erilainen. Tilastot sentään antavat jonkinlaista suuntaa.
 
neks0n

Jäsen
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings, Juventus, HIFK, Darts
Mikäs on Mark Faynen tilanne tällä hetkellä? Seitsemäs pakki vai minkä takia ei mahdu pelaavaan kokoonpanoon?
 
FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - #FreeFASlapsi
Mikäs on Mark Faynen tilanne tällä hetkellä? Seitsemäs pakki vai minkä takia ei mahdu pelaavaan kokoonpanoon?
Alkaako vedonlyönnin osalta jo paniikki iskemään? ;)
 
Mounir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Mikäs on Mark Faynen tilanne tällä hetkellä? Seitsemäs pakki vai minkä takia ei mahdu pelaavaan kokoonpanoon?

Seitsemäs ja ei mahdu, se miksei mahdu niin johtuu ihan siitä ettei liike riitä ja ykkössyöttö ei ole mikään maailman paras. Kertoo jo paljon, että ennemmin nostettiin Gryba ylös kun peluutettiin Faynea.

Alkaako vedonlyönnin osalta jo paniikki iskemään? ;)

Tuota just ajattelin itsekkin, taitaa kuitenkin Fayne sijoittua "pistepörssin" kärkipäähän jos Oilersissa jatkaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös