Edmonton Oilers 2015–2016

  • 287 650
  • 1 041

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Ja laitetaan vielä, että Condors otti huolella takkiin San Diegossa. Loppunumerot 6-1. Laukaukset tosin Condorsille 31-23. Maalilla tällä kertaa Scrivens ja vaikka en maaleja vielä olekaan nähnyt, niin ei kuulostaa kovin hyvältä. Tällä kaudella Scrivensillä kolme peliä joista kaikki tappioita torjuntaprosentin ollessa 82,6%. Brossoitilla neljä voittoa ja kaksi tappiota torjuntaprosentilla 92,7%. Niin no ja Laurikainen pelasi sen yhden tappiopelin torjuntaprosentilla 81,8%. Laurikaisesta ei edelleenkään mitään elonmerkkiä. Joko hänon loukkaantunut tai sitten tyritään taas ihan huolella. Jos joku kohtuullisen lupaava veskari saadaan houkuteltua sopimukseen, niin pitäisihän hänelle myös saada peliaikaa. Eli ECHL:ään hakemaan minuutteja ja sitten jos homma toimii, niin nostoa ylemmäs.

Condorsin ainokaisen teki Musil. Simpson pelasi kauden ekan pelin oltuaan loukkaantuneena koko alkukauden. Ja sielläkin on näköjään pelattu seitsemällä pakilla.

Draisaitlhan on kovassa vedossa, 6 peliin 4+6, ei paha.
Joo on tosiaan. Ja nimenomaan tuossa Hallin ja RNH:n rinnalla homma toimii hienosti. Toki oli aika luonnollista kokeilla sitä Draisaitlin siirtämistä keskelle kun McDavid loukkaantui, mutta toisaalta kun tuolla ketjulla homma tällä hetkellä toimii, niin parempi pitää se kasassa.
Ja sen lisäksi, että hyökkäyspäässä tulee tehoja, niin Draisaitl puolustaakin mielestäni mallikkaasti. Kuten nyt vaikka siinä voittomaalissa, missä Draisaitl hoiti hienosti puolustamisen. Sen jälkeen Nilsson hyvällä pelisilmällä ei katkaissut peliä ja Sekera antoi hienon pystysyötön.
 
Viimeksi muokattu:

Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa, Ketterä
Draisaitlhan on kovassa vedossa, 6 peliin 4+6, ei paha.
Oli vielä jokaisen Oilersin maalin aikana jäällä Anaheimia vastaan. +3 merkinnäksi, mutta teki maalinsa yv:llä. Kaveri on vähän liekeissä.

Kaivoin muuten Laurikaisesta esille Suomikiekon uutisen (päiväys 5.11), jonka mukaan Laurikainen kuuluu tosiaan edelleen Condorsin rosteriin, mutta ei pääse kentälle. Uutisen mukaan tie vienee pian ECHL:n puolelle. Mikähän tässä on taustalla, ettei Laurikaista lähetetty heti Norfolkiin Scrivensin saatua luvat pelata AHL:ssä? Tai olisi jatkanut vielä tämän kauden Bluesissa lainalla. Kaikista järjettömintä on, ettei nuorelle ja lupaavalle jannulle anneta peliaikaa. Yritä siinä sitten kehittyä.

En tosiaan nopealla googletuksella mitään muuta tietoa Laurikaisen tilanteesta löytänyt. Linkkiä vielä Suomikiekon sivuille uutiseen Laurikaisesta:
Liigassa säkenöineellä suomalaislupauksella takkuinen alkutaival Pohjois-Amerikassa « SuomiKiekko
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Kaivoin muuten Laurikaisesta esille Suomikiekon uutisen (päiväys 5.11), jonka mukaan Laurikainen kuuluu tosiaan edelleen Condorsin rosteriin, mutta ei pääse kentälle. Uutisen mukaan tie vienee pian ECHL:n puolelle. Mikähän tässä on taustalla, ettei Laurikaista lähetetty heti Norfolkiin Scrivensin saatua luvat pelata AHL:ssä? Tai olisi jatkanut vielä tämän kauden Bluesissa lainalla. Kaikista järjettömintä on, ettei nuorelle ja lupaavalle jannulle anneta peliaikaa. Yritä siinä sitten kehittyä.

En tosiaan nopealla googletuksella mitään muuta tietoa Laurikaisen tilanteesta löytänyt. Linkkiä vielä Suomikiekon sivuille uutiseen Laurikaisesta:
Liigassa säkenöineellä suomalaislupauksella takkuinen alkutaival Pohjois-Amerikassa « SuomiKiekko

Ja Admirals itseasiassa teki 6. marraskuuta sopimuksen maalivahti Nic Riopelin kanssa. Eli siellä Rimmer on ykkönen ja kun alkukaudesta toisena veskarina olleella Cadorettella ei ehkä mennyt ihan putkeen, niin hommasivat kokeneemman kaverin toiseksi veskariksi. Eli oman tulkinnan mukaan sielläkin olisi ollut tarvetta maalivahdille. Olisikohan tässä jotain sopimusteknisiä juttuja miksei Laurikaista sinne ole laitettu. Siis nimenomaan sopimusjuttuja eri organisaatioiden välillä.

No, Brossoit nyt on joka tapauksessa selvä ykkösveskari Condorsissa ja tällä hetkellä Scrivens pelaa välillä. Voihan olla, että Laurikainen alkaa saamaan niitä Scrivensin minuutteja itselleen jos Benillä ei koppi tartu. Mutta ei niitä pelejä siltikään ruuhkaksi asti olisi. Runkosarjassa on vain 68 peliä, joten oikeastaan toivoisin, että Brossoit pelaisi niistä sellaiset 50 ellei tule loukkaantumisia tai NHL-keikkaa. Tällä hetkellä tahti näyttäisi siltä, että Brossoitille tasaisella vauhdilla kertyisi 43 peliä.
Toki tuossa parin viikon päästä on tulossa viikon sisään neljä peliä eli ehkä siitä voisi joku peli olla Laurikaiselle. Tosin pelitauko alkaa olla niin pitkä, että tuntuma ei varmasti ole kummoinen.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Kyllähän Nilsson on ollut huomattavasti parempi kuin Talbot, ja ottanee ykkösveskarin paikan helpohkosti. Draisaitlin lisäksi Nursea on entistä vaikeampi pudottaa takaisin AHL:ään, Seitsemässä pelissä tehot 1+3.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Nilsson aloittaa tänäänkin. Hendricks ei pysty vieläkään pelaamaan. Lisäksi Pouliot on sairaana. Slepyshev kutsuttiin ylös.

Ja mikä tärkeintä, Eberle on kunnossa.
En ole ihan varma, mutta joku on ehkä laitettava IR:ole jotta Slepyshev voi tulla ylös. Hendricks?
 
Viimeksi muokattu:

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Huhun mukaan joukkueessa olisi joku vähän laajempikin flunssaepidemia liikkeellä. Ja siltä se pelikin näytti eli ei yllättäisi yhtään. Ei oikein ollut minkäänlaista lentoa hommassa. Toki Kojootitkin pelasivat johtoasemassa hyvin eli ei heiltä mitään pois. Ja nelosketjukin sai tällä kertaa vähän enemmän jääaikaa. Tuntui, että kolmannessa erässä olivat jatkuvasti jäällä.

Ja siitä Oilersin maalin edestähän niitä taas nakuteltiin sisään. Ei ollut Nilssoniltakaan mikään kummoinen peli. Tiedä sitten onko Talbotillakin jotain sairastelua päällä, koska onhan se aika käsittämätön ratkaisu muuten laittaa sama veskari pelaamaan peräkkäisinä päivinä. Kaikkien tilastojen ja kokemusten perusteella niin ei kannata tehdä. Ja vielä kun kyseessä on tällainen tilanne, että on vähän epäselvää kumpi edes on ykkönen. Mutta ei Oilers maalivahtipeliin kaatunut. Omasta mielestäni voisi sanoa, että koko joukkue oli ihan yhtä syyllinen tappioon.
 

Unto

Jäsen
Taas vähä tällainen peli. Itsellänikin kävi mielessä, että onko flunssa iskeny muihinkin pelaajiin. Esimerkiksi Draisaitl yskähteli ja kuulosti tukkoiselta eilisen pelin jälkeisessa haastattelussa. Ei ole kiekko pomppinut Oilersille tällä kaudella eikä näköjään pompi oikein myöskään kaukalon ulkopuolella. Pointteja:

-Yakupov ei pysty mihinkään, jos keskellä on Letestu
-Ei vaan riitä, jos top kutosessa pelaa Milleria, Pakarista, Gazdikkiä ja Slepysheviä.
-Eberle hakee vielä peliään loukkaantumisen jälkeen. Myöskään Purcell ja Lander eivät ainakaan auta asiaa.
+Draisaitlin ja Hallin peli ensimmäisessä maalissa oli kaunista
+Sekera on parantanut peliään huomattavasti alkukauteen verrattuna

Eipä varmaan voida odottaa paljoa myöskään lauantain Kings-pelistä.

edit: lisätään vielä sen verran kehuja vastustajalle, että Mike Smith pelasi tosi vahvan pelin kojoottien maalilla
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
-Yakupov ei pysty mihinkään, jos keskellä on Letestu
-Ei vaan riitä, jos top kutosessa pelaa Milleria, Pakarista, Gazdikkiä ja Slepysheviä.
-Eberle hakee vielä peliään loukkaantumisen jälkeen. Myöskään Purcell ja Lander eivät ainakaan auta asiaa.
Tässä on mielestäni monta hyvää pointtia. Toki nyt on huonoa tuuriakin kun Pouliot sairastaa ja Eberle hakee pelikuntoa. Mutta kyllähän alempien ketjujen pelaajilta odottaisi vähän enemmän kykyä paikata näitä puutteita. Tai siis mielestäni Oilersilla on vähän turhan iso kuilu kahden ylemmän ketjun ja kahden alemman ketjun välillä.
Ja nythän Oilers on ihan yhden ketjun joukkue. Kunhan Eberle saa pelituntumaa alle ja pääsee Pouliotin kanssa samaan ketjuun, niin uskoisin siitä syntyvän toisen ketjun huolimatta siitä kuka on keskellä.
Yakupoville sopivia senttereitä on uran aikana toistaiseksi osunut kaksi. Eli Roy ja McDavid. Esimerkiksi RNH:n kanssa eivät ole olleet lainkaan samalla aaltopituudella. McDavidin kanssa pelaamisesta en sitten tiedä olivatko pisteet kenen ansiota. Tai jos Yakupovin paikalla olisi ollut vaikka Draisaitl, niin olisiko tilanne muuttunut miten (toki nyt on muistettava, että Draisaitlin laukausprosentti on 28,6% ja McDavidin 20,8% enkä usko kummankaan oikeasti pysyvän tuolla tasolla pitkään).

Katsoin tuossa vielä maalit uudestaan. Hall on huikeassa iskussa. Olisi kiva jos loppujoukkue vähän pystyisi tukemaan.
Kojoottien tasoituksessa Nurselle karmea virhe. Mitäköhän hän yritti syöttäessään tyhjään paikkaan. Nilsson ei vetoa ilmeisesti nähnyt.
Voittomaalissa Sekera ei alivoimalla saanut purettua vaan menetti kiekon puhtaasti vastustajalle. Nopea poikittaissyöttö takatolpalle ja Doan laittoi kiekon sisään (Steve Kelly on muuten nykyään palomiehenä Calgaryssa).
Kolmannessa maalissa Fayne teki vähän huonon arvion lähtiessään hyökkäyspäässä viivasta nousemaan kulmaan. Tilanne kuitenkin oli ihan hallinnassa koska Gazdic polki alas paikkaamaan ja otti Elliottin tiukkaan vartiointiin maalin edessä... tai no... Gazdic päätti seistä Elliottin kanssa selät vastakkain mikä on vähän harvinaisempi tapa vartioida. Yllättäen Elliottilla oli vaikka miten paljon aikaa veivata kiekko sisään.
Neljännessä Pakariselta paha kiekonmenetys keskialueella. Varsinkin kun oli juuri vaihto kesken. Nilsson vielä varmisti ja antoi todella herkullisen irtokiekon suoraan maalin eteen. Davidsonilla oli kaksi miestä pidettävänä eikä tuossa vaiheessa jo sentterinä pelannut Draisaitl ehtinyt auttamaan. Tai no oli hänelläkin yksi vastustaja siinä seurannassa.
 

Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa, Ketterä
Yakupoville sopivia senttereitä on uran aikana toistaiseksi osunut kaksi. Eli Roy ja McDavid. Esimerkiksi RNH:n kanssa eivät ole olleet lainkaan samalla aaltopituudella. McDavidin kanssa pelaamisesta en sitten tiedä olivatko pisteet kenen ansiota. Tai jos Yakupovin paikalla olisi ollut vaikka Draisaitl, niin olisiko tilanne muuttunut miten (toki nyt on muistettava, että Draisaitlin laukausprosentti on 28,6% ja McDavidin 20,8% enkä usko kummankaan oikeasti pysyvän tuolla tasolla pitkään).
Kukas siinä pelasi sentterinä tynkäkaudella, kun Yaks oli kovassa iskussa? Gagner? Hyvähän se on, että McDavidin rinnalle löytyy pelaajat, jotka pystyvät iskemään tehoja. Varmasti siinä pystyisi tehoilemaan Eberlet ja Draisaitlit samalla tavalla, mutta näin saadaan Yakupovista tulosta irti. Itse uskon edelleen, että Yakupovin heikot kaudet johtui suureksi osaksi myös valmentajasta. On se kumma juttu, että ilman Eakinsia on kaveri lyönyt pisteitä pöytään, oli sitten sentterinä McDavidin tai Royn tasoinen pelaaja.

Kyllä se varmaan kannattaisi kokeilla sitä Draisaitlia kakkosketjun sentterinä. Joo, rikotaan samalla hyvässä tikissä oleva ykkösketju, mutta ei se yksi ketju riitä näitä pelejä voittamaan.

On muuten uskomattoman paska tuuri tällä joukkueella. Ensin puolet pelaajista loukkaantuneena, sitten lyödään päälle vielä flunssa-aaltoa. Mitähän seuraavaksi?
 

Unto

Jäsen
Yakupov on pelaajatyypiltään vähän sellanen, että hän tykkää antaa kiekon nopeasti sentterilleen, jonka jälkeen hän laittaa jalat liikkeelle ja yrittää hakeutua vapaaksi. Omasta mielestäni siis täydellinen pelaaja McDavidin rinnalle. Noh, kun vierelle laitetaan oikealta pelaava Letestu niin se kiekko ei löydäkkään enään takaisin Yakupovin lapaan ainakaan yhtä laadukkaasti kuin McDavidin kanssa.

Itse en rikkoisi 1. ketjua niin kauan kuin pisteitä tulee. Kyllä se nyt vaan menee niin, että Oilers joutu pelaamaan yhden ketjun varassa siihen asti että McDavid palaa takaisin.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Kukas siinä pelasi sentterinä tynkäkaudella, kun Yaks oli kovassa iskussa? Gagner? Hyvähän se on, että McDavidin rinnalle löytyy pelaajat, jotka pystyvät iskemään tehoja. Varmasti siinä pystyisi tehoilemaan Eberlet ja Draisaitlit samalla tavalla, mutta näin saadaan Yakupovista tulosta irti. Itse uskon edelleen, että Yakupovin heikot kaudet johtui suureksi osaksi myös valmentajasta. On se kumma juttu, että ilman Eakinsia on kaveri lyönyt pisteitä pöytään, oli sitten sentterinä McDavidin tai Royn tasoinen pelaaja.
Joo, katselin tuossa läpi vanhoja tilastoja. Yakupov teki tuolloin tasakentällisin 11 maalia 48 pelissä. Jätin ylivoimamaalit huomiotta (6kpl), koska se ei kauheasti kerro.
Ensimmäinen maali tasakentällisin tuli 24.1. Kingsiä vastaan. Se oli se kuuluisa "tuuletusmaali" eli siinä oli erikoiskentällinen jäällä ja periaatteessa vähän kuin ylivoimamaali.
2.2. Avalanchea vastaan jolloin ketjukavereina Gagner ja Hemsky.
1.4. kolmas maali tasakentällisin ketjukavereina Jones ja Horcoff.
3.4. osui taas ja seurana Horcoff ja Jones.
10.4. ketjukavereina Smyth ja Horcoff.
16.4. maalin syntyessä ketjukavereina Gagner ja Hall, mutta loppupelissä Pääjärvi korvasi Hallin.
24.4. Horcoff ja Pääjärvi.
26.4. osui kahdesti ja ketjussa Horcoff ja Pääjärvi.
27.4. runkosarjan päätöksessä jälleen kaksi osumaa (lisäksi yksi ylivoimalla) ja ketjussa Horcoff sekä Pääjärvi.

Eli tulokaskauden tasakentällisin syntyneistä 11 maalista tuli kahdeksan Horcoffin rinnalla, kaksi Gagnerin rinnalla ja yksi sitten ilman veskaria, jolloin jäällä senttereistä olivat RNH ja Belanger.
En sen kattavammin alkanut kaivamaan tilastoja. Mutta vähän näytti siltä, että ylivoimalla oli Gagnerin nimi aika usein syöttäjänä. Ja alkukaudesta pelasivat tasakentällisinkin yhdessä, mutta sitten kun tuli tuo noin kahden kuukauden maaliton putki (tasakentällisin), niin jossain vaiheessa siirtyi Horcoffin ketjuun. Kaikista kauden 17 maalista syntyi kuusi kolmessa viimeisessä pelissä.

Tuolloin siis kuitenkin aika kivasti meni Horcoffin rinnalla. Toki Horcoff nyt olikin (ja onkin) vähän eri tason pelimies kuin Letestu. Eli olen valmis myöntämään, että tuossa on kolmas sentteri, jonka kanssa on natsannut.

Eikä Yakupov mielestäni viime yönä huonosti pelannut. Oli itseasiassa aika pirteällä päällä. Mutta maalithan ratkaisevat hänen tapauksessaan ja nyt on menossa 11 pelin maaliton putki, joten toivottavasti kohta taas osuisi.

Niin ja on tosiaan hyvä jos (edes) McDavidin rinnalla tulee tulosta. Sehän on tietenkin tärkeää. Itse ajattelin vain sitä, että jos McDavidin rinnalla Yakupovista saadaan parhaat tehot irti, niin sehän ei välttämättä tarkoita, että McDavidista saadaan parhaat tehot irti Yakupovin sentterinä. Mutta se nyt on turhaa spekulointia tässä vaiheessa, kun eivät kuitenkaan pariin kuukauteen pelaa missään tapauksessa yhdessä.

EDIT: Ja kun nyt aloin katsomaan, niin Yakupovin toisella kaudella hän teki seitsemän maalia tasakentällisin. Niistä taisi olla viisi Gagnerin rinnalla, yksi Landerin ja yksi RNH:n. Eli on se jollain lailla silloin toiminut Gagnerin kanssa.
Viime kaudella maaleja tuli tasakentällisin yhdeksän. Draisaitl, Arcobello 2, Roy 6.
Onko tässä muuten joku trendi. Ensin sujui Horcoffin kanssa ja Horcoff myytiin. Sitten sujui Gagnerin kanssa ja Gagner myytiin. Viime keväänä sujui Royn kanssa ja hänen kanssaan ei tehty jatkosopimusta. (*sujuminen on toki aika suhteellinen käsite*)
 
Viimeksi muokattu:

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Alkanut mietityttää, että onkohan McLellan oikea valmentaja Landerille, Kun tulosta ei tule vaikka on tekijämiehet vierellä. Ja oman pään pelaamisen kanssakin on vähän niin ja näin. Kyllä hänen suhteensa on kohta ratkaisuja tehtävä suuntaan tai toiseen. 16 peliä kiikareilla on kuitenkin jo aika huolestuttava saldo.

Nelson sai viime kaudella Landerista paljon enemmän irti tehojen muodossa.
 
Viimeksi muokattu:

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Slepyshev lähetettiin alas, Pouliot ja Hendricks palannevat kokoonpanoon illan Kings-ottelussa.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Slepyshev lähetettiin alas, Pouliot ja Hendricks palannevat kokoonpanoon illan Kings-ottelussa.
Hendricks on edelleen aamujäiden perusteella epävarma. Pouliot ja Ference sen sijaan vaikuttavat olevan pelikunnossa (se tästä vielä puuttuu jos Kingsiä vastaan lyödään Ference ja Gryba pariksi). Talbot aloittaa maalilla.
Todennäköisesti RNH ja Draisaitl pelaavat eri ketjuissa. Ketjuista ei kuitenkaan sen enempää tietoa. Riippuu toki paljon siitäkin onko Hendricks sitten pelikunnossa vai ei.

Tuli vielä eilen katsottua lisää sitä kenen sentterin kanssa Yakupovilla on natsannut parhaiten. Ja jos katsoo pelkästään niita Yakupovin tasakentällisin tekemiä maaleja (maalintekijäähän hänestä kai toivotaan), niin Horcoff on ihan omassa sarjassaan. He pelasivat yhdessä tasakentällisin karvan yli 120 minuuttia. Ja Yak teki siis sinä aikana sen kahdeksan maalia, joten maalia kohti "tarvittiin" keskimäärin vain 15 minuuttia jääaikaa.
Toisella kaudella Gagnerin kanssa pelasivat 323 minuuttia yhdessä ja maaleja syntyi viisi eli keskimäärin noin 65 min/maali.
Ja viime kaudella Royn kanssa yhdessä noin 539 minuuttia ja maaleja kuusi eli keskimäärin noin 90 minuuttia maalia kohden.
Eihän tästä mitään oikeaa analyysiä saa tehtyä kun otosten kokokin on mitä on ja katselin pelkästään tehtyjä maaleja. Mutta pistipä silmään tuo millainen kuuma kausi iski Horcoffin kanssa silloin tulokaskaudella.

EDIT: Hendricks itse sanoi olevansa valmis pelaamaan.
 
Viimeksi muokattu:

Unto

Jäsen
Mikä helvetti siinä on, että kaverille täytyy antaa maali heti pelin alkuun ja juuri ennen loppua. Taas hyvällä taistelulla tultiin tasoihin, mutta sitten taas tapahtui jotain. Tai no yksi kenttä taisteli Oilersin tasoihin.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Kyllä se on pakko todeta, ettei Talbot ole riittävän hyvä ykkösveskariksi. Kingsin maaleista voi kaksi laittaa suoraan hänen piikkiinsä. RNH oli sivussa, mutta onneksi Draisaitlin kuuma vire jatkuu.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Mikä helvetti siinä on, että kaverille täytyy antaa maali heti pelin alkuun ja juuri ennen loppua. Taas hyvällä taistelulla tultiin tasoihin, mutta sitten taas tapahtui jotain. Tai no yksi kenttä taisteli Oilersin tasoihin.
On joo varsin normaali käsikirjoitus Oilersin peleissä. Alkuun kaveri eteen ja muutenkin ollaan ensimmäinen erä ihan pihalla. Sitten toisessa erässä hyvä takaa-ajo ja usein pääsevät peliin mukaan. Ja sitten mielellään loppuminuuteilla joku tötöily, mistä vastustaja tekee voittomaalin.

Itse en peliä katsonut vaan valitsin sunnuntaiaamun kunniaksi nukkumisen. Eli koosteen ja raporttien varassa mennään. RNH tosiaan ei pelannut flunssan takia, joten Lander sitten otti kakkosketjun sentterin paikan.
Positiivista tietenkin se, että Draisaitl onnistui nyt myös sentterinä. Tosin näyttää kommenttien perusteella olleen puolustuspäässä varsinkin alkuun ongelmia, mutta parantanut sitten loppua kohden. Hall edelleenkin aivan liekeissä ja olisihan se kiva jos muutaman voiton saisivat noiden otteiden avustuksella raavittua. Purcell monen mukaan pelasi parhaan pelinsä Oilersissa. Ja tuohan on hienoa jos tuo nyt nähty ykkönen toimisi myös jatkossa, niin saisi RNH:n siihen kakkosen keskelle. Eberle ilmeisesti edelleen on lähinnä varjo itsestään. Ja Yakupov puolestaan aivan liekeissä kolmosessa, mutta kun ei mene sisään niin ei mene. Ehkä jos hänet sitten laittaisi toistaiseksi siihen Eberlen paikalle, niin voisi auttaa.

Kingsin ensimmäisessä Eberleltä vähän huono syöttö Sekeralle, mutta en tiedä nukahtiko hän vai mitä tapahtui mutta ei ainakaan saanut tehtyä kiekolle mitään. Gaborik koulutti Nursea kaksinkamppailussa ja Talbotilla oli kulma auki. Saattoi toki tulla Talbotille pienenä yllätyksenä, että pakkipari onnistuu noin lahjakkaasti menettämään kiekon, mutta on hän toisaalta jo niin monta peliä pelannut tuon puolustuksen takana, että ei pitäisi olla uutta.
Kingsin toisessa Reinhartilta karmea kiekonmenetys hyökkäyspään siniviivalla. Polki kuitenkin hyvin Gaborikin mukana. Tämä kuitenkin pääsi laukomaan ja taisi osua Talbotin rintapanssariin mistä herkullinen irtokiekko maalin eteen. Gryba seurasi puolestaan niin tunnollisesti Pearsonia, että teki saman piruetinkin maalin edessä kuin Pearson. Siinä vaiheessa kun veto lähti vapaasti kolmen metrin päästä ei Talbotilla ollut enää mitään mahdollisuuksia.
Lucicin maalissa tilanne näyttäisi olleen ihan hyvin hallinnassa. Reinhart oli maalin edustalla ja kun Carter tulee siitä ohi, niin ottaa tämän vartiointiin ja lähtee seuraamaan. Samalla ainakin kädellä osoittaa ja voisi kuvitella, että myös huutaa Gryballe Lucicista, mutta Gryba seisoo b-pisteen kohdalla ja tuijottaa nauliintuneena kiekkoa. Ilmeisesti lopulta tajuaa mitä piti tehdä ja ehtii juuri lähteä vähän peruuttamaan Lucicia kohti, kun kiekko on jo maalissa.
Ja sitten voittomaali. Jäähy on juuri päättynyt ja Talbot päättää vetää kiekon ränniin vaikka Sekera oli kahden metrin päässä. Yllättäen rännissä on Pearson ollut passissa jo hyvän tovin ja pysäyttää purun. Talbot ehtii maalille, mutta tulee niin kiire, että antaa taas pahan irtokiekon suoraan maalin eteen. Fayne yrittää ehtiä kiekkoon eikä pelaa miestä. Shore puolestaan pelaa ensin miehen (Fayne) ja ottaa sitten kiekon ja vetää maaliin.

Edelleen kyseenalaistan sen Gryban vakiopaikan kokoonpanossa. Nytkin kaksi maalia ihan puhtaasti Reinhart-Gryban hölmöilystä. Eikä kumpikaan joutunut jättämään vaihtoakaan väliin.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
[QUOTE="TAM, post: 6149104, member: 10231"Lucicin maalissa tilanne näyttäisi olleen ihan hyvin hallinnassa. Reinhart oli maalin edustalla ja kun Carter tulee siitä ohi, niin ottaa tämän vartiointiin ja lähtee seuraamaan. Samalla ainakin kädellä osoittaa ja voisi kuvitella, että myös huutaa Gryballe Lucicista, mutta Gryba seisoo b-pisteen kohdalla ja tuijottaa nauliintuneena kiekkoa. Ilmeisesti lopulta tajuaa mitä piti tehdä ja ehtii juuri lähteä vähän peruuttamaan Lucicia kohti, kun kiekko on jo maalissa.[/QUOTE]

Kyseessä oli kyllä Reinhartin moka eikä Gryban. Tilanteessa Reinhartin tehtävänä oli ottaa maalinedusta eikä lähteä harhailemaan samalle paikalle, missä Gryba jo oli. Jos Reinhart olisi pysynyt omalla paikallaan, niin hän olisi todennäköisesti päässyt blokkaamaan Lucicin vedon. Minusta Oilers-pakeista suurimmissa vaikeuksissa oli Darnell Nurse, jolle pelin vauhti ole selvästikin liikaa. Parikymmentä peliä AHL:ssä isoilla minuuteilla ei tekisi kehitykselle varmastikaan huonoa.

Hiljalleen kokoonpanossa alkaa näkyä Oilersin kasautunut lahjakkuuskertymä. Joukkueella oli kentällä kahdeksan ensimmäisen kierroksen varausta (Hall, Yakubov, Draisatl, Reinhart, Pouliot, Nurse, Klefbom, Eberle) ja kaksi muuta (RNH ja McDavid) olivat poissa kokoonpanosta. Losilla oli kentällä seitsemän ykköskierroksen varausta (+ katsomossa yksi), mutta heidät on keskimäärin varattu suuremmilla numeroilla kuin Oilersin kaverit. Tämän ottelun perusteella Draisatl vaikutti Kopitarin toiselta tulemiselta, paitsi paremmalla laukauksella ja vielä nykyisellään hiukan huonommalla puolustuspelaamisella varustettuna.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Kyseessä oli kyllä Reinhartin moka eikä Gryban. Tilanteessa Reinhartin tehtävänä oli ottaa maalinedusta eikä lähteä harhailemaan samalle paikalle, missä Gryba jo oli. Jos Reinhart olisi pysynyt omalla paikallaan, niin hän olisi todennäköisesti päässyt blokkaamaan Lucicin vedon. Minusta Oilers-pakeista suurimmissa vaikeuksissa oli Darnell Nurse, jolle pelin vauhti ole selvästikin liikaa. Parikymmentä peliä AHL:ssä isoilla minuuteilla ei tekisi kehitykselle varmastikaan huonoa.
Joo, no näinkin. Joka tapauksessa Reinhartin elehtimisestä päätellen kavereilla ei ollut ihan yhtenevä visio siitä miten tilanne piti pelata. Mikä toki on Oilersin puolustuksessa ja puolustuspelaamisessa arkipäivää. Ja vaikka Reinhart olisi pysynytkin maalin edessä, niin silti Gryba oli jostain syystä seisovin jaloin b-pisteellä.
Nursen kehityksen kannalta en pistäisi lainkaan pahakseni reissua Condorsiin. Toisaalta noin normaalisti on kyllä Oilersin kuuden parhaan pakin joukossa ihan heittämällä ja siksi varmaankin ylhäällä. Tätä peliä en tosiaan nähnyt, mutta onhan siellä aiemmissakin peleissä niitä oppitunteja tullut. Tosin enemmän olen pettynyt esimerkiksi Sekeraan joka ainakin edellisessä pelissä (ja muutenkin alkukauden aikana) oli yllättävän suurissa vaikeuksissa kiekon kanssa omassa päässä. Syynä tietysti voi olla se, ettei ole oikein paikkaa mihin kiekon järkevästi toimittaisi.

Condors muuten eilen voitti Ontario Reignsin puhtaasti 3-0. Hamilton ja Kessy osuivat ensimmäisessä erässä ja lopussa sitten Christoffer teki uransa ensimmäisen AHL-maalin tyhjiin. Ja kun Condors voitti, niin luonnollisesti Brossoit oli maalilla torjuen 22 kertaa. Eikä sekään varmaan yllätä, että Laurikaisesta ei mitään tietoa.
 

Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa, Ketterä
Condors muuten eilen voitti Ontario Reignsin puhtaasti 3-0. Hamilton ja Kessy osuivat ensimmäisessä erässä ja lopussa sitten Christoffer teki uransa ensimmäisen AHL-maalin tyhjiin. Ja kun Condors voitti, niin luonnollisesti Brossoit oli maalilla torjuen 22 kertaa. Eikä sekään varmaan yllätä, että Laurikaisesta ei mitään tietoa.
No nyt kuului! Laurikainen lainattu HPK:n maalille loppukaudeksi, josta voidaan myös kutsua takaisin kesken kauden esim. loukkaantumisten sattuessa. Lisätietoja tuolta Jatkoajan uutisesta.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
No nyt kuului! Laurikainen lainattu HPK:n maalille loppukaudeksi, josta voidaan myös kutsua takaisin kesken kauden esim. loukkaantumisten sattuessa. Lisätietoja tuolta Jatkoajan uutisesta.
Heh, katos vaan. Tietohan oli ihan silmien edessä. Pääasia, että löytyi pelipaikka. Ja uskoisin tämän ratkaisun olevan parempi kuin olla edes kakkosena Condorsissa. Kuten oli jo kesällä selvää, niin peliajan saaminen Brossoitin takana ei välttämättä ole helppoa. Ja AHL:ssä kakkosveskarillekin tulee kuitenkin aika vähän minuutteja. Saatika nyt sitten kun ei ollut edes se kakkonen.

EDIT: Ja ilmeisesti Laurikainen itse ei ollut halunnut lähteä ECHL:ään pelaamaan.
 
Viimeksi muokattu:

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
RNH, Eberle, Hendricks ja Gazdic olivat tänään poissa harjoituksista. Schultz ja Korpikoski puolestaan olivat jäällä eli paluut lähestyvät. Schultzin palatessa on mielenkiintoista nähdä kuka lähtee alas.

McDavid kävi median jututettavana. Tuntee olonsa paremmaksi kuin olisi tässä vaiheessa odottanut. Käsi ei ole kantositeessä ja pystyy tekemään ylävartalotreeniä. Nyt sitten vain odotellaan luutumista ja paluuta luistelemaan.

EDIT: Schultzin selkä on ilmeisesti kuitenkin siinä kunnossa, ettei paluu tule tapahtumaan ihan lähitulevaisuudessa.
 
Viimeksi muokattu:

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Tänään ketjut olivat sitten tässä mallissa:
Hall-Draisaitl-Purcell
Pouliot-RNH-Eberle
Hendricks-Letestu-Yakupov
Korpikoski/Lander-Miller-Pakarinen

Nyt siis olisi kakkosketju siinä keväällä hyvin toimineessa muodossa. Vielä jos Eberlen pelituntuma alkaisi löytymään niin uskon tuossa olevan hyvät pari ensimmäistä ketjua. Ja sitten jos on tarvetta, niin Yakupovin voi nostaa Eberlen tai Purcellin tilalle (mieluummin ei RNH:n rinnalle koska se ei toimi).
Noin muuten kuitenkin näkisin kolmosen keskellä mieluummin Millerin tai Landerin niin voisi olla edes jotain toivoa hyökkäyspelaamisesta. Ei ole Yakupovilla mikään ihanteellinen paikka.

Gazdic oli edelleen sairaana.
 

Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa, Ketterä
Kaksi ylintä ketjua näyttää tosiaan ihan hyviltä. Bottom-6 sinällään huono, että siinä on kaksi nelosketjua. Yakupovilta edelleen turha odottaa mitään tulosta tasakentällisin, ellei satu vaikka läpi pääsemään.

Laitetaan nyt sekin, että Don Cherryn väitteen mukaan Phillyn pakit teloivat McDavidin tahallaan. Connor ei itse halua kommentoida asiaa mitenkään.

Seuraavaksi vastaan tosiaan Hawks, eli helpolla ei tulla taaskaan pääsemään. Sen jälkeen Devils, joka astetta iisimpi vastustaja. Ensi maanantaina tulisi ihanteelliseen aikaan Caps-Oilers, kahdelta Suomen aikaa. Itsellä tosin tiistaina aamuvuoro, joten jää näkemättä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös