Edmonton Oilers 2015–2016

  • 287 648
  • 1 041

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Oilersin tulokkaat päättivät leirinsä 6-3-voittoon Albertan yliopistojoukkueesta. Oilersin pisterohmuja olivat tehot 1+3 nakuttanut Leon Draisaitl ja kolme syöttöpinnaa kerännyt Connor McDavid. Myös Braden Christoffer pelasi taas kerran erinomaisen ottelun ja syötti kaksi maalia. Draisaitlin lisäksi maalinteossa kunnostautuivat Aiexis Loiseau, Josh Winquist, Joey Laleggia (1+1), Cole Sanford (1+1) ja Anton Slepyshev.

Leirin päätyttyä Keven Bouchard, Rihards Bukarts, Kevin Davis, Cole Linaker, Jordan Papirny, Tyler Soy ja Colton Waltz lähetettiin takaisin junioriseuroihinsa. Papirny ehkä pieni yllätys, koska pelasi hyvän Flames-ottelun. Soy oli ennakko-odotuksiin nähden pettymys eikä esittänyt leirillä yhtikäs mitään.

Mielestäni tulokasleirillä nähdyn perusteella on aika realistista odottaa Draisaitlin avaavan kautensa NHL:n puolella. Sen verran vahvat näytöt hän löi tiskiin näissä peleissä. Myös Braden Chrisfoffer nostaa osakkeitaan koko ajan, vaikka hänen kohdallaan kausi alkaa melkoisen todennäköisesti AHL:ssä.

Tänään sitten alkaa se varsinainen harjoitusleiri.

Osaahan se McDavid syöttää ihan nätisti. Vaikkakin Loiseaun viimeistely on paljon taidokkaampi. Edmonton Oilers - GOAL: Alexis Loiseau | Facebook
Papirnyn kohdalla toisaalta olisiko ollut mitään järkeä tuoda häntä pääleirille kun on selvää, ettei pelipaikkaa kuitenkaan löydy mistään organisaation ammattilaisjoukkueesta (En tosin edes tiedä millainen sopimus pitää olla jos tulee leirille? Ilmeisesti joku try-out pitäisi tehdä?). Maalivahtiosasto on ihan mielenkiintoinen siinä mielessä, että on vaikea nähdä Scrivensin tai Nilssonin pelaavan Condorsissa eli varmaan kauppa tai Euroopan reissu odottaa toista. Ja se tietenkin olisi Laurikaiselle hyvä, koska pääsisi AHL:ään eikä tarvitsisi lähteä ECHL:ään (toisaalta peliaikaa saisi heti alkuun varmasti enemmän ECHL:ssä).

Muutenkin kannattaa tietysti muistaa, että nyt on nähty junioripelejä. Esimerkiksi Christoffer tosiaan nostaa osakkeitaan ja Winquist pelasi hyvän leirin, mutta kyllä omissa papereissani he taistelevat niistä Condorsin viimeisistä laitahyökkääjän paikoista. Tietysti loukkaantumiset ja roolitukset ovat isossa osassa. Heidän edelleen Condorsin (melko todennäköisesti siellä pelaavista) laitureista heittäisin Millerin, Hamiltonin, Pakarisen, Slepyshevin ja Fordin. Sitten ovat vielä Moroz, Chase ja Kessy, joilla on Oilersin kanssa sopimus. Winquistin ja Christofferin kanssa paikkaa kärkkyvät Jonesit ja Rankin näistä kavereistä, joilla on Condorsin kanssa sopimus. Mutta tosiaan joku kauppahan saatetaan tehdä jo senkin takia, että saadaan vähän tilaa ylös ja tällöin esim. Christofferin mahdollisuudet ottaa paikka Condorsissa paranee (ja toisaalta AHL:ssä ei taida olla rajaa rosterin suuruudelle, mutta peliaika tulee olemaan tiukassa).
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Klefbomille raapaistiin seitsemän vuoden jatkopahvi. Caphit 4,167M$.
Positiivista se, että muutama UFA-vuosi tuli samaan pakettiin ja siihen nähden hinta on hyvä jos homma jatkuu samalla tavalla kuin viime kaudella. Ja pitkällä sopimuksella vältetään nuo Petry-tilanteet.
Ja negatiivista tai itseäni vähän arveluttavaa on sitten se, että eihän Klefbomilla ole kuin tuo vajaan kauden verran näyttöjä NHL:stä. Kaikki merkit näyttävät osoittavan toki oikeaan suuntaan, mutta mielestäni silti jonkinlaisella riskillä tehtiin noin pitkä sopimus. Sinänsä jännä, että Marincin oli vuosi sitten aika samantapaisessa tilanteessa (hyvä, ellei jopa loistava, vajaa kausi takana). Hänet myytiin halvalla pois ja Klefbom sai nyt 29M$ sopimuksen. No, toivotaan parasta.

Leirillä ketjut ovat ainakin näin alkuun olleet ennakkokaavailuiden mukaisia. Eli Pouliot-RNH-Eberle (RNH tosin sai kiekon naamaansa ja jäivät eilen harjoitukset kesken), Hall-McDavid-Purcell ja Draisaitl-Lander-Yakupov.
Puolustukseen alkuleirin perusteella parhaat veikkaukset: Sekera-Fayne, Klefbom-Schultz, Ference-Nikitin, Reinhart-Gryba. Toki siellä painotettiin, että vasta harjoituspeleissä alkaa tilanne sitten paremmin hahmottumaan. Mutta tuskin noihinkaan isoja muutoksia on tulossa.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
McLellan tuntuu uskovan tuon Draisaitl - Lander - Yakupov-ketjun toimivuuteen. Ja onhan siinä kyllä kaikki vaaralisen hyökkäyskolmikon ainekset. Ainakin paperilla tuo ketju on hyvä yhdistelmä, siinä on juonikkuutta ja maalintekotaitoa. Harjoitusottelut sitten näyttävät, että klikkaako homma myös jäällä.
 

Mounir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Klefbomille raapaistiin seitsemän vuoden jatkopahvi. Caphit 4,167M$.
Positiivista se, että muutama UFA-vuosi tuli samaan pakettiin ja siihen nähden hinta on hyvä jos homma jatkuu samalla tavalla kuin viime kaudella. Ja pitkällä sopimuksella vältetään nuo Petry-tilanteet.
Ja negatiivista tai itseäni vähän arveluttavaa on sitten se, että eihän Klefbomilla ole kuin tuo vajaan kauden verran näyttöjä NHL:stä. Kaikki merkit näyttävät osoittavan toki oikeaan suuntaan, mutta mielestäni silti jonkinlaisella riskillä tehtiin noin pitkä sopimus. Sinänsä jännä, että Marincin oli vuosi sitten aika samantapaisessa tilanteessa (hyvä, ellei jopa loistava, vajaa kausi takana). Hänet myytiin halvalla pois ja Klefbom sai nyt 29M$ sopimuksen. No, toivotaan parasta.

Leirillä ketjut ovat ainakin näin alkuun olleet ennakkokaavailuiden mukaisia. Eli Pouliot-RNH-Eberle (RNH tosin sai kiekon naamaansa ja jäivät eilen harjoitukset kesken), Hall-McDavid-Purcell ja Draisaitl-Lander-Yakupov.
Puolustukseen alkuleirin perusteella parhaat veikkaukset: Sekera-Fayne, Klefbom-Schultz, Ference-Nikitin, Reinhart-Gryba. Toki siellä painotettiin, että vasta harjoituspeleissä alkaa tilanne sitten paremmin hahmottumaan. Mutta tuskin noihinkaan isoja muutoksia on tulossa.

No tuo Klefbomin sopapri oli vähän sellainen mitä itse jo ounasteli. Ei sinänsä kun on 77 peliä takana niin siihen nähden tuntui vähän isolta, mutta tuo on kuitenkin tuon tason pakeille tällä hetkellä aika muodissa oleva sopimuskoostumus. Olihan Marincinillakin ihan hyvät näytöt, mutta puutteet hyökkäyspäässä, sekä haluttomuus fyysiseen peliin varmasti sai johdon miettimään ja loppujen lopuksi päästämään muualle.
 

Mounir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Ja sitten onkin ensimmäiset pelaajat heivattu pois TC:ltä. Ben Betker, Alexis Loiseau, Connor Rankin, Ty Rimmer ja Marco Roy lähtivät aika odotetusti ensimmäisten joukossa Bakersfieldiin. Ja suurinosa viime kesän varauksista, sekä mukaan kutsutun junioripelaajat (kuinka yllättävää) takaisin junioreihin Ethan Bear (Seattle), Caleb Jones (Portland), Loik Leveile (Cape Breton) & Cole Sanford (Medicine Hat).

Tänään sitten alkaa pre-season perinteisellä tuplaottelulla Flamesia vastaan. Harmi että kokoonpanot julkistetaan vasta aamujäiden jälkeen, mut kerkeäähän ne tulla tietoon ajoissa jotta tietää kumpaa eliä katsoo vai katsooko molempia. Pelithän siis näkee livenä Oilers TV:Stä.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Ja ensimmäisistä peleistä voitot mikä tietysti on ihan mukavaa. Muutamia pätkiä näin molemmista peleistä, mutta enpä niiden perusteella ala sen kummempaa analyysiä tekemään. Kotipeli päättyi 4-2 ja vieraspeli 3-1. Mukavasti tuli onnistumisia laajalla rintamalla ja siitähän se taas pyörähtää liikkeelle.

Edmontonissa pelatussa pelissä Miller teki avausmaalin, mutta se meni pääasiassa Rämön piikkiin. Ja heti aloituksen jälkeen Kylington kuittasi pelin tasoihin ja se maali meni puolestaan Talbotille helposti. Toisen erän puolivälissä Brossoit vaihdettiin maalille ja homma alkoi harvinaisen huonosti hänen kannaltaan, sillä ensimmäinen laukaus painui maaliin. Tekijänä Granlund alivoimalla ja tilanne lähti keskialueen kiekonmenetyksestä.
Kolmannessa erässä Oilers tasoitti ylivoimalla. Yakupov pelasi Flamesin kaverin laidassa/kulmassa irti kiekosta ja McDavid syötti maalin eteen Draisaitlille, jolla oli tilaa ja aikaa laittaa kiekko McDonaldin ohi maaliin.
Lander teki pelin hienoimman maalin alivoimalla. Kiekonriiston jälkeen vahva nousu b-pisteelle ja ranteella etuyläkulmaan McDonaldin olkapään yli. Yakupov sitten vielä kaunisteli loppunumerot tyhjiin.

Calgaryn pelin maaleja en ole nähnyt, mutta sielläkin kaksi ensimmäistä tehtiin ihan peräkkäin. Ensin toisen erän alkupuolella Frolik vei Flamesin johtoon ja 48 sekuntia myöhemmin Letestu tasoitti. Kolmannen erän lopulla Pouliot teki voittomaalin Eberlen syötöstä ja Schultz sitten kolmannen tyhjiin. Nilsson näytti keränneen kehuja ja ilmeisesti tämä ensimmäinen peli hänen ja Scrivensin välisessä taistelussa päätyi Nilssonin eduksi (pelasivat matsin puoliksi).

Eihän näissä ensimmäisissä peleissä kauheasti pysty tuomioita tekemään kavereiden suorituksista kun on aika hakemista vielä koko homma. Nyt sitten odottelen, että McLellan pudottaa porukkaa pois leiriltä ripeään tahtiin. Turha roikottaa mukana liikaa porukkaa vaan ennemmin keskittyä siihen, että saavat systeemiä kuntoon niiden kanssa, jotka tulevat NHL:ssä pelaamaan. Seuraava peli on keskiviikkona Rexallissa Jetsiä vastaan.

EDIT: Jaa, se McLellan sanoikin, ettei ole pudottamassa porukkaa leiriltä, mutta jengiä jaetaan NHL-kavereihin ja AHL-kavereihin kun vedetään sisäisiä harjoituksia. Hyväksyttäköön nyt sitten tämäkin suunnitelma.
Hallille vekki nenään, muttei ole vakavaa. Niin ja kolmanteen erään Draisaitl siirtyi Purcellin tilalle ykköseen tuossa kotipelissä.
 
Viimeksi muokattu:

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Tuosta edellä mainitusta jaosta voisi mainita, että A-ryhmän muodostavat tällä hetkellä nämä kaverit:
Pouliot-RNH-Eberle
Hall-McDavid-Draisaitl
Korpikoski-Lander-Yakupov
Hendricks-Letestu-Klinkhammer
Gazdic-Miller-Pitlick

Sekera-Fayne
Klefbom-Schultz
Ference-Gryba
Nikitin-Reinhart

Talbot, Scrivens ja Nilsson

Purcell on loukkaantunut, muttei pitäisi olla mitään vakavaa. Ja näillä kavereilla siis tällä hetkellä ehkä pieni etulyöntiasema kun kokoonpanopaikkoja jaetaan, mutta on sieltä toisestakin ryhmästä tietysti mahdollisuus nousta mukaan. Tosin eipä siellä kovin montaa oikeasti potentiaalista ehdokasta taida olla. Ehkä Nurse, mutta hänenkin osaltaan Chiarelli toki jo puhui aiemmin, että AHL-keikka saattaisi tehdä hyvää.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Pikkuhiljaa selviää tämän päivän harjoituspelin kokoonpano. Mukana on paljon kavereita siitä ensimmäisestä Calgaryssa pelatusta pelistä mahdollisesti siksi, että he eivät vielä ole McLellanin johdolla pelanneet. Kokoonpano todennäköisesti:
Pouliot-RNH-Eberle
Yak-Lander-Draisaitl
Hendricks-Letestu-Korpikoski
Slepyshev-Yakimov-Christoffer

Klefbom-Schultz
Reinhart-Gryba
Nurse-Oesterle

Talbot pelaa koko pelin ja penkillä Scrivens. Draisaitl pelannee osan pelistä keskellä ja osan oikeassa laidassa.

Tuossa pelissähän treenataan sitten lopuksi kolmella kolmea vastaan jatkoaikaa, mihin McLellan kertoo ottaneensa vinkkejä vastaan AHL-valmentajilta, joille se on tuttua puuhaa... ja Barons oli siinä varsin menestyksekäs.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Jets-peli sellaista normaalia harjoituspeliläpsyttelyä, jossa Oilersin erikoistilannepelaaminen ratkaisi. Jets pääsi pelaamaan hurjasti ylivoimaa, mutteivät onnistuneet (saattoi olla enemmän ylivoimapelin huonoutta kuin Oilersin alivoimapelin hyvyyttä). Oilers puolestaan osui kahdesti ylivoimalla ja vielä sitten Hendricks rankkarista alivoimalla.

Omaan silmääni Reinhart oli aika hyvä. Tosin syötöt häneltä eivät lähde ihan kohdalleen vaan usein vähän taakse tai vähän liikaa eteen. Oli kuitenkin parempi kuin Nurse, joka ehkä yrittää vähän liikaa. Puolustuksessa lisäksi positiivisena yllätyksenä Schultzin pelaaminen, jossa oli vähän sellaista yrityksen poikasta ja oli valmis jopa lähtemään mukaan pikku kahinaan vastustajan kanssa. Oesterlelta heikko peli. Klefbom oli mielestäni vahva kiekon kanssa. Jatkoajalla vähän mokasi vaihdon kun jäi ihastelemaan Yakupovin ja Draisaitlin hyökkäystä.

Hyökkäyksessä nelosketjusta silmiin pisti Yakimov joka on kyllä aika iso kaveri. Liike ehkä vähän puutteellista. Christofferilta hyviä väläytyksiä mutta vastapainona jäähyjä. Muuten hyökkääjistä RNH:n ketju ehkä vielä hakee vähän tuntumaa, mutta Eberle ainakin oli hyvässä vauhdissa. Korpikoski on aika vahva kaveri ja pystyy irrottamaan vastustajia kiekosta ihan vaan vähän nojaamalla. Muutenkin tuo ketju Letestun ja Hendricksin kanssa vaikuttaa ihan potentiaaliselta myös kauden avaukseen. Hendricksiltä peruskikka rankkarissa ja melkein vielä mokasi homman sutaisemalla puoliksi ohi kiekosta.

Talbotia kehuttiin, mutta omasta mielestäni edelleen aika epävarman oloista. Vähän sellaista viime kauden Scrivensiä havaittavissa eli kiekot hukkuvat ja joutuu sitten paikkailemaan. Ja yksi ihan "perus-Scrivens" eli hukkasi kiekon maalin takana. Mutta eiköhän se siitä kun pelituntuma paranee. Nilsson ja Scrivens pelaavat ennakkokaavailujen mukaan seuraavat kaksi peliä.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Jets kaatui toistamiseen, tällä kertaa mentiin vähän pidemmän kaavan kautta, Oilers oli 3-0-tappiolla kolmanteen erään lähdettäessä. Lander(1+1), Korpikoski (1+1) ja Klinkhammer (1+1) kuitenkin toivat Oilersin tasoihin ja lopulta jatkoajalla Slepyshev ratkaisi pelin. Taas kerran Oilers onnistui tekemään kaksi erikoistilannemaalia. Landerin 3-1-maali syntyi ylivoimalla ja Klinkhammerin tasoitus alivoimalla.

3-0-maalissa Fayne hukkasi miehensä maalinedustalla ja Copp pääsi laittamaan irtokiekon sisään. Muut maalit olivat sellaisia ettei niitä voi pakiston piikkiin laittaa.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Itse en tätä peliä katsellut, joten koostetta enempää ei ole näkemystä siitä mitä tapahtui. Tällä kertaa Jetsilläkin jo vähän enemmän NHL-pelaajia mukana. Edellinen pelihän oli aika lailla AHL-miehistöä vastaan.
Erikoismaininta McRaelle, joka näköjään on yrittänyt ihan tosiaan estää takaa-ajon kolmannessa erässä. Kaksi jäähyä ihan peräkkäin ja siinä on saanut alivoimaporukka tehdä tosissaan töitä.

3-0-maalissa Fayne hukkasi miehensä maalinedustalla ja Copp pääsi laittamaan irtokiekon sisään. Muut maalit olivat sellaisia ettei niitä voi pakiston piikkiin laittaa.
Itse laittaisin tuon enemmän Musilin piikkiin. Hän hengaili koko tilanteen siinä keskellä ja siinä vaiheessa kun kiekko tuli maalille oli Faynella kaksi miestä pidettävänä. Muutenkin toki koko kentällinen seurasi kiekkoa eikä tiennyt yhtään mitä selän takana tapahtui.
Ja vaikka se eka maali vähän huonolla tuurillakin lähti liikkeelle siitä, että Sekeran heikko purku osui linjatuomariin, niin olihan sekin vähän sellainen perinteinen Oilers-puolustus eli maalin edessä mies vapaana ja pakki ei saa syöttöä poikki. Mutta oli toki nopea tilanne.

Oli muuten Nikitiniltä nätti syöttö Korpikosken maaliin. Ja Korpikoskeltakin toki nätti jatko. Landerin ja Klinkhammerin maalit irtokiekoista maalin edestä (Jetsin veskari siinä jälkimmäisessä pudotti pahasti suoraan lapaan). Ja Slepyshev hienosti ja varmasti viimeisteli Millerin hyvästä poikittaissyötöstä.

Tänään sitten vastassa Wild ja pikkuhiljaahan tässä alkavat vastustajat koventumaan kun lähestytään kauden alkua.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Hall sai McLellanilta sapiskaa siitä varsin typerästä huitomisjäähystä. Muuten McLellan oli tyytyväinen joukkueen peliin ja etenkin siihen, miten nousivat kolmen maalin takaa voittoon. Harjoituspeleistä ei ole vielä tappioita tullut, mutta eipä näihin tuloksiin kannata tuijotella. Vasta runkosarjan avaus näyttää missä mennään muihin verrattuna.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Wildilla olikin ilmeisesti ihan AHL-porukka pelissä, joten eipä siitä sen enempää. 3-0 voitto joten tilastoissa näyttää ihan hyvältä. Ja Nilsson ei vieläkään päästänyt maaliakaan, mutta tosiaan ei vastuskaan ollut kummoinen.

Mielenkiintoisempaa on tuo AHL:ään pudotettujen lista. Siellähän Condorsin leiri alkaa tänään, joten oli odotettavaakin, että isompi osasto lähtee sinne. Hyökkääjät:
Bogdan Yakimov, Matt Ford, Ryan Hamilton, Braden Christoffer, Josh Winquist, Jujhar Khaira, Greg Chase, Kyle Platzer, Kale Kessy, Tyler Pitlick, Andrew Miller ja Phil McRae
Puolustajat:
Jordan Oesterle, Brad Hunt, David Musil ja Joey Laleggia
Maalivahdit:
Laurent Brossoit ja Eetu Laurikainen

Waivereiden kautta joutuvat menemään Hamilton, Miller, Pitlick ja Hunt.

Tämän leirin kannalta ehkä pieni yllätys on Millerin putoaminen näin aikaisin. Tosin aika todennäköistähän se oli, mutta ilmeisesti pelasi kuitenkin varsin hyvin. Toisaalta Slepyshev taas vältti tämän karsintakierroksen ja olisiko siihen vaikuttanut nuo pari maalia, mitkä teki ensin Jetsiä ja nyt Wildia vastaan.
Pidemmällä aikajänteellä mielenkiintoista tai ehkä jollain lailla ratkaisevaa on Pitlickin pudottaminen. Hän on monta vuotta (tai ainakin pari) ollut siinä rajoilla, että mahtuuko Oilersiin vai ei. On ollut paljon epäonnea loukkaantumisten muodossa ja hyökkäystehot ovat olleet ne kysymysmerkki uran kannalta. Sai vielä sopimuksen ja "viimeisen" näyttöpaikan, mutta lähtö leiriltä tuli jo tässä vaiheessa eli heikolta näyttää hänen kannaltaan.

Loukkaantuneina ylhäällä ovat Purcell, Pakarinen, Gernat, Simpson ja Moroz. Tervehtyessään kolme viimeisintä lähtevät AHL:ään. Purcell pysyy ylhäällä ja Pakarinen on kysymysmerkki. Tosin käytännössä varmasti matka vie Bakersfieldiin. Harmillinen tuo Iiron loukkaantuminen vaikkei todennäköisyys NHL-paikkaan kovin korkea olisi ollut ilman sitäkään.

Lisäksi ylhäällä on vielä tätä rajatapausosastoa Slepyshev, Gazdic, Klinkhammer, Draisaitl, Davidson, Nurse, Reinhart, Scrivens ja Nilsson. Purcell kun lasketaan loukkaantuneeksi on tuon osaston yläpuolella kymmenen hyökkääjää terveenä. Eli veikkaisin Slepyshevin lähtevän alas ja kolmen muun pysyvän ylhäällä.
Pakkeja on yläpuolella seitsemän ja luulisin Reinhartin ottavan yhden paikan. Nurse lähtee varmaankin alas ja Davidson on siinä ja siinä. Veskareista luulisin kaikkien kolmen pysyvän ylhäällä ja arvonta alkaa sitten kauden aikana. Tähän mennessä Nilsson on ollut ehkäpä kaikkein vakuuttavin, mutta vastukset ovat olleet niin kovin erilaisia.
 

Unto

Jäsen
Tuntuu, että McLellan tykkää Draisaitlista eli varmasti hänen kohdallaan homma katsotaan loppuun asti. Ja jos esitykset jatkuu samanlaisina niin Oilersin johto alkaa näyttämään jo melko typerältä, jos lähettää kaverin AHL:ään. Viesti johdolta taitaa olla, että paikka kokoonpanossa on ainoastaan hänestä itsestä kiinni. Eilinenkään ei jättänyt kylmäksi Vaikka Wildilla oli melkoinen AHL-jengi, niin ei voinut kuin ihailla Draisaitlin peliä. Nätti yhden kosketuksen jatko Slepysheville, josta venäläisnuori latasi kiekon reppuun. Tähän päälle vielä yli minuutin pyöritys Wildin päässä, josta iso kiitos meni juurikin Draisaitlin uskomattomalle kiekonsuojaamiselle.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Draisaitlille on kaavailtu paikkaa Landerin ja Yakupovin kanssa samassa ketjussa. Joten veikkaanpa ettei häntä AHL:ään lähetetä.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Draisaitlille on kaavailtu paikkaa Landerin ja Yakupovin kanssa samassa ketjussa. Joten veikkaanpa ettei häntä AHL:ään lähetetä.
Henkilökohtaisesti en tuolle ketjulle näe kovin pitkää tulevaisuutta NHL:ssä. Tai en keksi mikä sen rooli olisi. Landerista voi olla tulossa hyvä kolmosketjun sentteri. Mutta Yakupovia en näe missään muussa roolissa kuin vähän helpompia minuutteja saavassa, selkeästi hyökkäävässä ketjussa. Tosin niin kauan kun Purcell on saikulla on tietysti selvää että Drai tai Yak on kahdessa kärkiketjussa.
Ja hyvin Draisaitl on tosiaan tähän asti pelannut. Katsotaan miten menee sitten kun aletaan pelaamaan NHL-pelaajia vastaan.

Edit: Niin ja omasta mielestäni Yak on siis niissä kärkiketjuissa sittenkin kun Teddy on pelikunnossa. Mutta onhan tuo taas aika hankala palapeli missä on paljon vääränlaisia paloja.
 
Viimeksi muokattu:

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Tänään Kojootteja vastaan mennään näillä:
Hall-McD-Slepyshev
Pouliot-RNH-Eberle
Korpikoski-Lander-Yak
Hendricks-Letestu-Klinkhammer
Sekera-Schultz
Reinhart-Fayne
Davidson-Nikitin
Nilsson
Scrivens

Slepyllä kohtuullinen näyttöpaikka. Sekeran rinnalle haluttiin kiekollinen puolustaja.
 

Mounir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Tänään Kojootteja vastaan mennään näillä:
Hall-McD-Slepyshev
Pouliot-RNH-Eberle
Korpikoski-Lander-Yak
Hendricks-Letestu-Klinkhammer
Sekera-Schultz
Reinhart-Fayne
Davidson-Nikitin
Nilsson
Scrivens

Slepyllä kohtuullinen näyttöpaikka. Sekeran rinnalle haluttiin kiekollinen puolustaja.

Täytyy kyllä myöntää, että Slepy on lyönyt tänä vuonna aivan ällikällä. Ei vähiten sen takia että miten niin se kuinka valmiina pakettina kaveri on Venäjältä saapunut. Kaveri on kuitenkin "kasvanut", kuinkaa käyttää kokoaan hyväkseen ja luistelukin on vallan mallikasta. KYllähän tuo viime kevät antoi viitteitä siihen että Slepystä olisi kehkeytymässä ihan pelaajakin mutta kyllähän tämä TC on ollut puhdasta kultaa siihen mitä osasi odottaa. Mutta tuossa sitten Jonathan Williksen kirjotelma Slepyn campista ja paljon hyviä pointteja Slepy.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Kojootit kaatuivat 4-0. Itselläni ei kuitenkaan oikein ole käsitystä minkä tasoinen jengi siellä oli vastassa.

Isoin uutinen pelistä varmaankin oli Eberlen loukkaantuminen. Vielä ei kerrottu virallisesti muuta kuin ettei harjoittele huomenna mutta epävirallisten tietojen mukaan ei näytä hyvältä. Ja ilmeisesti oikea käsi tai olkapää meni rikki.

Toiseksi isoin uutinen sitten ehkä Landerin kolme maalia. Edelleen harjoituspelejä eli ei näillä merkitystä ole mutta hienosti Lander on leirin vetänyt. Lisäksi Nikitiniltä hyvä peli ja Slepyshevillekin pari syöttöä. Samalla hänen mahdollisuutensa pelipaikkaan nousivat tuon Eberlen tilanteen takia.

Ja sitten on vielä Nilsson joka ei vieläkään päästänyt maaliakaan. Vastustajat ovat olleet mitä olleet mutta sehän ei ole maalivahdin vika. Aika vaikea ainakaan häntä on pudottaa pois... ja saa Talbotkin olla varuillaan sen aloittajan paikkansa kanssa.
Tosin puolet pelistä pelannut Scrivenskään ei jäänyt sen huonommaksi eli tiukka taistelu on veskareilla menossa.
 
Viimeksi muokattu:

Mounir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Isoin uutinen pelistä varmaankin oli Eberlen loukkaantuminen. Vielä ei kerrottu virallisesti muuta kuin ettei harjoittele huomenna mutta epävirallisten tietojen mukaan ei näytä hyvältä. Ja ilmeisesti oikea käsi tai olkapää meni rikki.
.

Olkapäähän se taisi olla ja tänään pitäisi selvitä mikä tilanne. Mutta kyllähän tuolla on sellaista ilmassa, ettei kauhean optimistisia olla. Aika vaaraton tilanne ja ainut syy tuolle taisi olla Eberlen huono asento. No mutta nythän saa nuoret sitten taas näyttöpaikan, mietityttää vain että mitenkähän fiksusti nuo ketjut sitten alkavat rakentua.
 

Unto

Jäsen
Mikä on palstaveljien näkemys Purcellin roolista joukkueessa? Sellainen kuva pre-seasonista on jäänyt, etteivät suoritukset ole ainakaan hirveästi kehuja ansainneet. Onko miehestä samaan McDavidin kanssa kuin mihin kykeni parhaimmillaan Stamkosin vierellä vai onko tyhjä arpa?
 

Mounir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Mikä on palstaveljien näkemys Purcellin roolista joukkueessa? Sellainen kuva pre-seasonista on jäänyt, etteivät suoritukset ole ainakaan hirveästi kehuja ansainneet. Onko miehestä samaan McDavidin kanssa kuin mihin kykeni parhaimmillaan Stamkosin vierellä vai onko tyhjä arpa?

Kokoa on ja osaa hyökätä mutta kaveri on pehmeä kuin untuvatyyny. On tosin ollut melkein koko TC:n loukkaantuneena, mutten kyllä usko että telakalta palattuaan kauhesti sen enempää on yhtään fyysinen pelaaja. Onhan se siis pelimies, mutta en vain näe käyttöä tuon tyyliselle pelaajalle OIlersissa tällä hetkellä, kun onhan tuo jo täynnä noita taitopelaajia. Retained salary tai jotenkin muuten kaupaksi, eiköhän siitä jtain saada nyhdettyä viimestään iirtoikkunan alla.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Eberle on sivussa 4-6 viikkoa olkapäävamman vuoksi. Nyt on siis jollekin näytönpaikkaa tarjolla.

Oilers lähetti neljä pelaajaa Bakersfieldiin. Farmikomennuksen saivat Moroz, Pakarinen, Nurse ja Gernat. Ei yllätyksiä tässä listassa, tosin en ehkä Nursea odottanut lähetettäväksi tässä vaiheessa. Minulle on pieni yllätys, että Dillon Simpson tappelee edelleen paikasta avauskuusikossa.
 
Viimeksi muokattu:

Mounir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Eberle on sivussa 4-6 viikkoa olkapäävamman vuoksi. Nyt on siis jollekin näytönpaikkaa tarjolla.

Oilers lähetti neljä pelaajaa Bakersfieldiin. Farmikomennuksen saivat Moroz, Pakarinen, Nurse ja Gernat. Ei yllätyksiä tässä listassa, tosin en ehkä Nursea odottanut lähetettäväksi tässä vaiheessa. Minulle on pieni yllätys, että Dillon Simpson tappelee edelleen paikasta avauskuusikossa.

Loukkaantuneena on vähän vaikea tapella paikasta avauskuusikossa, varsinkin kun ollut sivussa koko TC:n :D Dillon lähtee samantien alas kun palaa terveiden kirjoihin, kuten kävi Pakariselle, Morozille ja Gernatille. Muutenhan tuo nelikko olisi mennyt samalla koneella sen suuren ryppään kanssa. Nyt kun Eberle on loukkaantuneena ja Purcellin tilanteesta ei niin kauheasti tietoa niin periaatteessa tuolla on 13 tervettä hyökkääjää ylhäällä. Pakkeja taas 9 kappaletta ja Davidson lähtee varmaan seuraaksi ja sekin jättää lukeman kahdeksaan pelaajaan. Sekä nuo 3 maalivahtia. Eli pakko tulla joku kauppa tai jotain todella epämielyttävää mikromanagerointia että saadaan rosteri tuohon 23 pelaajaan.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Tuo on kyllä todella huono homma, että nyt se ainoa leirin alusta asti selvillä ollut ketju hajoaa. Ja tuolle ketjulle kuitenkin oli varmasti suunniteltu ne kovimmat minuutit. Tietenkään Eberlen veroista korvaajaa ei ole sinne laittaa, mutta jos roolitus (vaikeat minuutit) halutaan pitää samana, niin en oikein näe muita vaihtoehtoja kuin Purcellin jos on terveenä. Tai sitten otetaan alemmista ketjuista vaikka Korpikoski tai Klinkhammer, mutta silloin voi todennäköisesti unohtaa tehot hyökkäyspäässä.
Muita vaihtoehtoja ovat sitten Yakupov, Slepyshev tai Draisaitl, mutta siinä tapauksessa joutunee vähän suojatumpaa peluutusta harrastamaan. Ainakin kahden ensin mainitun tapauksessa... Draisaitlista ei oikein tiedä. Tai no oikeastaan nyt kun miettii, niin onko Lander pelannut laidassa? Hänellä näyttää olevan hyvä isku päällä ja on ainakin tunnollinen puolustussuuntaan. Sitten Letestu kolmosen keskelle ja Hendricks neloseen. Tai Draisaitl keskelle. Alkoihan näitä vaihtoehtoja tullakin mieleen :).
Joka tapauksessa jos Slepy pysyy ylhäällä, niin onhan tuo taas vähän kokematonta sakkia. Olisi hyökkäyksessä kaksi ihan tulokasta ja Draisaitlkin vielä aika märkäkorva.

Puolustuksessa en ole ihan varma laitetaanko Davidson alas. Mieluummin näkisin hänet ylimääräisenä pakkina kuin esim. Reinhartin. Siis siinä mielessä, että mieluummin Reinhartille isoja minuutteja alhaalla kuin popcornia ylhäällä. Tosin tässä tilanteessa saattavat alas lähteä molemmat. Nikitinkin on ainakin näitä helppoja vastustajia vastaan ilmeisesti onnistunut hyvin, joten ehkä hän on avauspelissä kokoonpanossa.
Tosin parastahan olisi tosiaan joku kauppa, jolla puolustuksesta saisi yhden tai kaksi noista lukuisista kolmosparin kavereista pihalle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös