Detroit Red Wings 2015–2016

  • 306 110
  • 1 028

Stevie Why

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Red Wings, Rams, Blue Jays
Kirjoitellaas itsekin taas pitkästä aikaa tänne kun viime aikoina on tullu enemmän pelejä nähtyä, allekirjoittaneen ja änärin välisen aikaeron fyysisestä kaventumisesta johtuen.

Junnujen MM-kisoissa tosiaan prospekteista Rovaniemen Bobby Orr eli Saarijärven Vili nappasi kultaa muiden Pikkuleijonien ohella. Turnaus oli nousujohteinen: alussa Saarijärvi oli hieman sekaisin puolustuspäässä ja merkkausvirheitä tuli muutama otteluun, mutta parantunut viivatyöskentely hyökkäyspäässä ja kehittynyt PAPP jätti Vilin turnauksesta tosi hyvän maun suuhun. Hyvä pakkihan siitä vielä meille saadaan. Hopealle jääneen Venäjän riveissä taas pelasi Jevgeni Svechnikov, ei ollut missään nimessä MVP-tasoa eikä omaan silmääni erityisesti ollut ihan Venäjän joukkueenkaan kaikkein terävintä kärkeä, mutta hyökkäyspäässä jäi mieleen hyvä suorittaminen kulmapeleissä. Joe Hickettsiä ja Axel Holmströmiä näin reilusti vähemmän, en lähde heitä sen tarkemmin ruotimaan.

Änärin virallinen hupilupi-viikonloppu eli All Star-peli lähestyy myös, ja meiltä sinne lähtee edustamaan usual suspectsien Datsin ja Zetan sijaan Larkin. Hieno homma nuorelle pojalle vaikka All Star-pelit nyt itsessään on melkoista höpöhöpöä - tämä osoittaa, että fanien sydämiin on tie löytynyt jopa ennätysajassa.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Juttua Milleristä ja alivoimasta, mikä on ollut surkeaa Millerin loukkaantumisen jälkeen:
Red Wings hope Drew Miller's return to lineup in San Jose can help bolster slumping penalty kill | MLive.com

Sama tuli huomattua. Sinne alkoi kolisee heti "kaikki" Weberin yv-hattutempusta lähtien. Ei olisi Millerin blokeilla tuo onnistunut. Kaikki kunnia Luke Glendeningille, mutta Miller on nykyjoukkueen paras av-pelaaja.

Neljä peliä selviydyttiin ilman Milleriä, mutta pisteputki taisi katketa samalla hetkellä, kun Ericssonille tuli olkapäävammaa? Kaksi ykkösav:n tärkeintä tekijää pois. Tuon jälkeen yleensä kun se peli on hävitty, niin vihu on iskenyt 2-3 YV-maalia ja sillä kääntänyt pelin itselleen.
 

Shard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Tappara, Laine, Barkov
Millerin merkityksen on tosiaan huomannut vasta kun hopeakettu puuttuu rosterista. Aina olen ukosta pitänyt ja arvostanut, mutta pikkuhiljaa on kypsynyt ajatus että ei tuo joukkueeseen enää mitään mitä kuka tahansa muu kokoonpanon rajamailla huiteleva ei toisi. Väärässä olen, erittäin älykäs pelaaja jonka näkee tekevän virheitä aniharvoin. Alivoiman lisäksi nelosketjun peli on tuntunut todella ponnettomalta ilman Milleriä. Pääsevät ja pysyvät kiekossa entistäkin vähemmän. Anderssoniin nyt ei juuri odotuksia kohdistu, köyhän miehen Miller. Glendeningin erinomainen viime kausi tuntuu hieman kuplalta ja nyt olisi sitten kenties tippunut "oikealle" tasolleen. Mielipahaa lähinnä kuitenkin näistä nelosen äijistä aiheuttaa Nosek, jolla ei pitäisi olla mitään yhteistä kirjainyhdistelmän NHL kanssa. Tuntuu olevan ihan kassalla jatkuvasti. Luistelutekniikka näyttää surkuhupaisalta tuolle tasolle, syötöt eivät oikein löydä ketään ja häviää lähes jokaisen kaksinkamppailunsa. Peliälyssäkin tuntuu olevan puutetta, tai kyllä sitä varmaan löytyy mutta NHL on liian nopeatempoinen sarja että Nosek pysyisi perässä. Toisaalta ihan hyvä ettei Athanasiouta tai Manthaa roikuteta tuossa marginaaliroolissa puukäsien kanssa, mutta pitäisi siellä kuitenkin edes NHL-tason pelimies olla. Joku rikkovaan rooliin tottunut Tyler Bertuzzi haistelemaan ison liigan ilmapiiriä ja ajamaan vastustajia hulluiksi. Detroitissa nelonenkin pelaa yleensä vähintään kymmenen minuuttia peliä kohti, ettei siinä ihan kylmänä tarvitsisi pelata pari vaihtoa erässä.

edit. Nosekhan siis juuri tiputettiin AHL:n kun Miller palaa, eivät aivot ihan toimi. Jätetään teksti kuitenkin tähän kun ehdin sen kirjoittaa.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Jotenkin tässä Millerin hyvyydessä iso osa voi perustua tuohon maalivahti-velipoikaan, jonka kanssa analysoidaan tuota av-pelaamista maalivahdin näkökulmasta. Mikä veto kannattaa ottaa pois ja mikä taas kannattaa päästää molarille (ns. helppo). Todennäköisesti samasta syystä Joel Lundqvist on yksi Ruotsin parhaimpia av-pelaajia Euroopan tasolla. En sitten tiedä löytyykö enemmänkin samanlaisia veljespareja. Ainakin takatukka-Kipru ties että ei kannata laukoa viivalta täysiä vaan mielummin pistää se vittumainen putoava lehti Miikalle kettuillakseen. :)
 

Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen
Millos Pulkkisen olisi tarkoitus tehdä paluu? Ja mitä veikaatte hänen mahdollisuuksista saada paikka suoraan Detroit- miehityksestä?
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Millos Pulkkisen olisi tarkoitus tehdä paluu? Ja mitä veikaatte hänen mahdollisuuksista saada paikka suoraan Detroit- miehityksestä?
Mikä suora paikka? Johan mies on ollut vakiokokoonpanon mies koko kauden. Ja 2-3 viikkoa menee vielä.
 

Shard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Tappara, Laine, Barkov
Miller näytti heti parasta osaamistaan. Pelin aikana näytettiin tilasto, että kiitospäivän jälkeen Sharksin ylivoimaprosentti on yli 30 ja NHL:n parasta. Avauserässä Detroitille kolme jäähyä, mutta eipä ollut mitään hätää. Hienosti Miller ohjailee Sharksin viivamiesten peliä ja pakottaa tekemään haluamiaan ratkaisuja.

Mrazekille kiitokset pisteistä. Larkin oli alkupelin pelipäällä, olisi voinut muutamankin maalin iskeä mutta säästi toiseen kertaan. Mrazekin gamesaverin jälkeen Pavel näytti vähän yritystä, meni väkisin laidasta sisään ja kimmotti kiekon maalin kautta Abbylle, joka pääsi lataamaan sydämensä kyllyydestä voittomaalin. Taisteluvoitto.
 

Goose

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Helsingin Jokerit
Pelissä edelleen paljon tekemistä, mutta hyvä että pisteitä on kairattu ja pienessä voittoputkessakin joukkue menee. Su-ma yönä sitten Anaheimistä voitto ja b2b Kings seuraavana, josta pisteki olisi loistava.

Vielä on aikaa pelin parantumiselle, sillä ei tällä pelillä mitään keväällä voiteta. Parasta kuitenkin on se, että sitä parantamisen varaa on ihan helvetin monella pelaajalla ja ne parantamisen kohteet on suhteellisen selkeitä. Kyllä se siitä.

LGRW!
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Kausi puolessa välissä ja tällä hetkellä divarin kakkosena kissapetojen perässä. Tasaisesti on pisteitä tullut eikä alkukauden slumpin jälkeen ole mitään slumppeja ollut. Ei tosin mitään Floridan kaltaista voittoputkeakaan, mutta se tulee sitten keväällä. Pantterit tulee vielä rymisten alas, joten divarin voitto on ihan haarukassa. Mrazek oli jälleen huikea.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Kausi puolessa välissä ja tällä hetkellä divarin kakkosena kissapetojen perässä. Tasaisesti on pisteitä tullut eikä alkukauden slumpin jälkeen ole mitään slumppeja ollut. Ei tosin mitään Floridan kaltaista voittoputkeakaan, mutta se tulee sitten keväällä. Pantterit tulee vielä rymisten alas, joten divarin voitto on ihan haarukassa. Mrazek oli jälleen huikea.

Mukava oli saada kuitti tuosta alkukauden kotitappiosta, joka hävittiin vähän epäansaitusti. Nyt hieman ehkä epäansaitsematon voitto vastapainoksi väkivahvan maalivahtipelin turvin. Mrázek oli jäätävän varma. Ainoa mikä meni taakse, niin jostain Joel Wardin perseestä ohjautunut Burnsin veto. Kaiken mikä näki koppasi, ja koppasi aika paljon semmoistakin mitä ei edes nähnyt.

Larkinilta ja Helmiltä myös vahvat esitykset. Kaksi luistelukonetta teki todella rajusti hommia. Helm ei tietystikään mitään pisteitä tee, mutta alivoimassa oli tällä kertaa hyvä ja kuskasi kiekkoa raivolla hyökkäysaluelle. Larkin pääsi sentäs maalipaikkoihinkin, todella laadukkaisiin sellaisiin.

Zetan ketju vaeltaa yössä, kun Larkin otettiin siitä pois ja Nyquist tuli tilalle. Gustav ottaa joko paineita miljoonistaan tai sitten on turtunut 19 millin sopparinsa tuomaan tyytyväisyyteen. Mies on tällä menolla matkalla kohti trade-baittia. Pulkkisen palattua voi alkaa miettiä näitä kuvioita. Larkin-Sheahan-Richards oli paras ketju, kun Larkin siirretään sinne. On se jäätävä poika. Datsyukin kenttä vaisu ekan puoliskon ottelusta, mutta toisella heräsivät.

Jonathan Ericsson taitaa olla viimeinkin vammoista terve. Varmaan kauden paras peli häneltä. Isäntä maalin edustalla ja hyökkipäässäkin tapahtui.

Scoring attemptsit meni 31-27 Sharksille, mutta aika paljon ammuskelivat epätoivoissaan viivasta toivoen onnen käyvän. Eipä käynyt riittävästi. Turhautuivat lähinnä ja lopussa sitten Jumbo-Joelta meni kasetti Glendeningiin. Nautin tuosta hetkestä aika suunnattomasti. Maalintekosektorin huippupaikat sitten poimi Petr the Great, Dominator II suoraan alenevassa polvessa.

Ps. Drew Miller palasi kokoonpanoon ja alivoimassa ei hädän päivää. Samantien 100% suoritus. Ei todellakaan mihinkään waiversiin laiteta, vaan tehdään kesällä jatkosopimus.
 
Viimeksi muokattu:

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Griffinsien voittoputki katkesi, mutta kotiputki jatkuu ja nyt tuli 12. perättäinen, Admirals kaatui 4-2. Pelissä oli pelottava tilanne, kun Alden Hirschfeld tuupertui vaihtopenkille ja vietiin pikaisesti sairaalaan. Tarkempaa tietoa ei ole minkälainen kohtaus oli kyseessä, mutta vakaassa tilassa vietiin sairaalaan tarkempiin tutkimuksiin.
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Kinder waivereihin!
Kindl has until noon Sunday to clear waivers. If he does, he'll be assigned to Grand Rapids. Move was needed to clear cap space for Quincey.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Kinder waivereihin!
Kindl has until noon Sunday to clear waivers. If he does, he'll be assigned to Grand Rapids. Move was needed to clear cap space for Quincey.

Toivottavasti nyt joku Nashville nappaa, niin saavat korvaajan Seth Jonesille. :)
 

Mounir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Onko Kind ollut sitten kokonaisuudessaan niin huonio mitä kaikkialla huudella, kun ainakin viimeksi kun näin niin pelasi ihan hyvää peruspeliä?
 

Apmp-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, TPS
Onko Kind ollut sitten kokonaisuudessaan niin huonio mitä kaikkialla huudella, kun ainakin viimeksi kun näin niin pelasi ihan hyvää peruspeliä?

Ärsyttävä pelaaja kun kaikki työkalut pelisilmää lukuunottamatta periaatteessa olisi, mutta kun ei tuosta vaan valmista tule. Itseluottamuksen ollessa kunnossa (viimeksi työsulkukaudella) pelistä toiseen suoritustaso pysyi lähestulkoon samalla ja kohtuu hyvällä tasolla, mutta Babcockin doghousekyykytykset tuhosivat kyllä miehen pelin melko lailla totaalisesti. Nykyisin on kerran kymmenestä pelistä hyvä, mutta muuten täysi hasardi. Isokokoinen ja hyvin luisteleva, ehkä tuo jossain puukäsipakistossa jotenkin menisi tuomassa vielä hyökkäysvoimaa. KHL:n näköinen pelaaja kuitenkin mielestäni kyseessä, saadessaan vähän lisää tilaa ja aikaa pystynee hyödyntämään työkalupakkiaan aika paljon paremmin.

Mutta niin, vastaus kysymykseesi. On se huono ollut, ei siitä mihinkään pääse.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Kindlin ongelma on tuo, että jotenkin se menisi kiekollisena kutospakkina, joka pidetään pois alivoimalta. Mutta nyt kun Green on samalla tavalla roolitettava, mutta toki laadukkaampi mies, niin kahta tuollaista ei voi rosterissa samaan aikaan olla. Kaikki muut pakit pystyvät pelaamaan alivoimassa ja siten Kindl tuli nyt täysin tarpeettomaksi. Smithin kanssa yhtä hazardi, mutta Smith on sentäs vähän nyt parantanut ja voi käyttää alivoimassakin.

Puolustaminen on kuitenkin pakin elinehto ja yksi spesialisti mahtuu maksimissaan mukaan. Kun se on Green, niin Kindl joutaa pois ainakin capia rasittamasta, jos ei muualta ei löydy käyttöä. Aika monessa jengissä taitaa olla pakkipula loukkaantumisten johdosta, joten ties vaikka kelpaisi.
 

Stevie Why

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Red Wings, Rams, Blue Jays

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Ja voitokas vieraskiertue jatkuu, nyt kaatui ankat. Ja taas voitto maalin erolla. Wings on nyt 17-3-7 yhden maalin peleissä, mikä on selkeästi paras NHL:ssä. Ei tuo peli vieläkään kovin kummoista ole, mutta voittoja tulee ja se on tällä hetkellä pääasia. Mrazek oli taas hyvä maalilla, Jimmy varmaankin pelaa huomenna Kingsejä vastaan. Quinceylle myös pitäisi tehdä tilaa cappiin, siinäpä onkin Kennyllä ongelma. Luultavasti Marchenko lähtee alas, vaikkei huonoin pelaavista pakeista olekaan. Mutta Marchenkon siirto ei välttämättä riitä, jotakin sellaista selostajat puhelivat. Paha näistä sanoa, kun mitään kunnollista ajan tasalla olevaa cap-sivua ei ole.
 

Stevie Why

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Red Wings, Rams, Blue Jays
Runkosarjan toinen puolisko tosiaan käynnistyi Red Wingsin osalta voitokkaasti, ja neljäs perättäinen voitto on plakkarissa. Ankat kaatui Honda Centerillä lukemin 2-1, maalit kirjattiin Tatarin ja Sheahanin nimiin. Sheahan iski kiekon itse asiassa maaliin kahdesti - 2-1 voittomaalin lisäksi Riley antoi maaliverkon punojalle ekstratöitä laukomalla kiekon maaliverkosta läpi ensimmäisessä erässä 1-0 tilanteessa. Ensimmäiseltä videotarkistukselta maalia ei pystytty varmistamaan, ja tuomarit totesivat kiekon osuneen ylärimaan. Mutta erätauon jälkeen pöytään lyötiin joku superzoomattu uusinta, josta näkyy kiekon menneen maaliin yläriman alapuolelta ja kimmonneen takaraudesta maalin katon läpi. No, eipä tuolle mitään mahtanut, hienoa että numero 15 sen voittomaalin kumminkin nimiinsä sitten sai.

Kokonaisvaltaisesti Red Wings hallitsi peliä hitusen enemmän, joskin ensimmäisen erän viimeiset 7-8 minuuttia sekä toisen erän alku meni hieman enemmän Ducks-komennossa. Tatarin eka maalihan tuli jo 16 sek pelin jälkeen. Red Wings ehkä hieman lamaantui Perryn ja Getzlafin juonimasta tasoitusmaalista kesken Red Wings-pyörityksen ja kiekollinen peli meni juuri mainitsemissani kohdissa sen takia hieman sekaisin. Ducksin fleguilu kuitenkin otti pian taas vallan, samoin kuin meidän kiekkokontrolli, ja ainoastaan Gibsonin hyvä peli maalissa piti lukemat näin tiukkoina.

Huomioita:
- Larkin oli jälleen kerran aivan kuningas. Käytännössä teki isoimman työn voittomaaliin, ja muutenkin erinomaisia yksilösuorituksia sekä peliä edistäviä fiksuja pieniä tekoja. Voisko ton jätkän monistaa jotenkin?
- Nyquist ja Zeta on hieman varjojen mailla edelleen. Ei vaan jotenkin tunnu irtoavan peli mitenkään. Abdelkader oli omaan silmään tämän ketjun paras lenkki tänään.
- Smith osasi olla paikoitellen taas melkoinen pelote omalle joukkueelle, ikään kuin ei kestäisi vastustajan syvälle tulevaa karvauspeliä ollenkaan. Ei tarvitse ihmetellä, kuka kiskoi eniten kärsäkiekkoja keskialueelle ja luopui täten eniten kiekosta.
- Ericsson oli päällikkö tänään! Pelasi siniviivalla kuin Greeni ikään ja puolustuspäässä teki erittäin hyvää merkkaustyötä vaihdosta toiseen.
- Mrazek on ykkösmolke. Ei kahta sanaa. Howard tosiaan taitaa olla huomenna maalissa kun b2b kyseessä.
- Paljon tolppalaukauksia nähtiin tämän päivän pelissä molemmilta joukkueilta.
- Meidän pelitavassa pelirohkeat ja prässiä kestävät pakit on ihan elinehto pelin toimimiselle. Saman tien jos kiekkoa aletaan roiskia ja laiturit karkaa pakeilta breakoutissa, vastustaja saa pelistä otetta itselleen. Näin kävi tänäänkin. Tässä mielessä toki hyvä että on aikaa hioa peliä vielä ennen post-seasonia, toivoisin tiettyä kurinalaisuutta hieman enemmän siinä miten sitä puolustusalueen hyökkäyspeliä toteutetaan.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Ehkä kiekonhallinta-ajallisesti Wings hallitsi peliä, mutta Anaheim kyllä rakensi rajuissa momentumeissaan määräällisesti enemmän maalipaikkoja. Eka kymppi oli puhtaasti Wingsin ja päästiin johtoon täysin ilmaiseksi Tatarin tuurimpompulla. Sitten yhtä lailla Perryn "tyhjästä" tulleen kavennukseen jälkeen mentiin 30 minuuttia aika lailla köysissä. Vika erä aika tasainen ja varovaisempaa molemmilta. Ankoille kävi sitten lopulta kylmät tuossa varmistelussaan. olisi ehkä kannattanut olla aktiivisempi. Ei tällä kaudella porukat enää jatkoaikoja odota, Boudreau taitaa elää jossain menneisyydessä kun viime kaudella ratsastivat noilla jatkoaikapisteillään.

- Mrazek
- Abdelkader
- Ericsson
- Larkin
- Sheahan
- DeKeyser

Siinä eilisen kovimmat onnistujat.

***

Nyquist-Zeta-Abdelkader ja Tatar-Datsyuk-Helm ei nyt jotenkin vörki niin hyvin kuin pitäisi. Jälkimmäisessä kentässä tuntuu jatkuvasti olevan meneillään ihme kahtiajako, joko Pavel painaa yksin menemään laturien ollessa täysin hukassa. Tai sitten Tatar ja Helm rakentavat toisilleen paikkoja huonolla menestyksellä ja Pavel on pelin ulkopuolella, lähinnä varmistaa alhaalta. Mutta kolmikkona se ei toimi yhteen yhtään.

Samoja rooliahan tuossa pelaa niin Helm&Abdelkader (duunari), kuin Tatar&Nyquist (maalintekohommat). En silti muista että Nyquist olisi juuri koskaan pelannut Datsyukin kanssa tai Tatar Zetterbergin. Voisi olla aika kokeilla jotain ihan uutta yhdessä, samat roolit mutta uusin ukoin. Helmin nopeus voisi tukea ehkä paremmin Zetterbergiä, joten noiden net-fronttien vaihto päikseen voisi olla paikallaan.


***

Tätä salary cap hommaa olen nyt viime päivät ihmetellyt, kun Quincey on tulossa takaisin LTIR:stä. Kaikkialla on ilmoitettu, että Red Wingsin pitää tehdä toinen "muuvi" Kindlin waiveroimisen lisäksi, jotta pääsevät capin alle.

Se tässä ihmetyttää, että Johan Franzen on edelleen siellä LTIR:ssä ja sen tuoma 4M lisätila ei nyt jostain syystä riitä. Kaikki terveenä, Wings olisi vain reilun millin verran yli capin. Joten miksi se Muulin tuoma melkein 4M ei piisaa?

Onko tässä nyt käynyt joku kuvio tuon kesäcapin suhteen, kun ainoa joka kesällä ja kaudenaluskuviossa oli LTIR:ssä, oli Datsyuk? En nyt löydä kirveelläkään sitä artikkelia, joka noita asiaoita selvitti. Mutta siis muistelisin että se oli jotain sen suuntaista että jos joukkue on yli capin ja joku isompi sopimus on kauden alussa LTIR:ssä, se kesäcappi asetti koko kauden LTIR maksimin.

Silloin siis Datsyukin sopimuksen arvosta LTIR:n kautta ylitettiin se joku 1.3M jotta oltiin capin alla. Nyt Franzenin caphit ei sitten anna sen enempää, vaikka se itse lukemana olisikin suurempi (3.9milj). Jotain tuon kaltaista tässä täytyy olla. Ei vaan nyt aukea kun en löydä sitä artikkelia. Sitten omia laskureita häiritsee Ferraron sopparin alkukausivaikutus sun muuta.

***

Kingsiä vastaan lähdetään melkoisen hankalasta tilanteesta. Quincey siis tuodaan rosteriin, ja todennäköisesti Marchenko joudutaan ottamaan hetkeksi capin ulkopuolelle lähettämällä "alas". Tämä tarkoittaa katastrofiparia Smith-Quincey alustavasti yhteen. Ja Drew Miller loukkaantui uudestaan (alivoima kerkesi olla 100% tämän ajan). Lisäksi Howard maalissa ja helvetisti laukova Kings vastassa. Ja tietenkin back-to-back.

Ihme on jos tästä jostain pisteitä raavitaan lännen kenties kovinta suosikkia vastaan. Miracle on Ice vaaditaan vähintään... eli siis pientä ylimielisyyttä Kings -puseron alle ja Quickille se huono päivä.

EDIT:

Jaahas, Miller meni takaisin LTIR:ään ja se siirtää cap-kikkailut tuonnemmaksi.
 
Viimeksi muokattu:

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
***

Tätä salary cap hommaa olen nyt viime päivät ihmetellyt, kun Quincey on tulossa takaisin LTIR:stä. Kaikkialla on ilmoitettu, että Red Wingsin pitää tehdä toinen "muuvi" Kindlin waiveroimisen lisäksi, jotta pääsevät capin alle.

Se tässä ihmetyttää, että Johan Franzen on edelleen siellä LTIR:ssä ja sen tuoma 4M lisätila ei nyt jostain syystä riitä. Kaikki terveenä, Wings olisi vain reilun millin verran yli capin. Joten miksi se Muulin tuoma melkein 4M ei piisaa?

Onko tässä nyt käynyt joku kuvio tuon kesäcapin suhteen, kun ainoa joka kesällä ja kaudenaluskuviossa oli LTIR:ssä, oli Datsyuk? En nyt löydä kirveelläkään sitä artikkelia, joka noita asiaoita selvitti. Mutta siis muistelisin että se oli jotain sen suuntaista että jos joukkue on yli capin ja joku isompi sopimus on kauden alussa LTIR:ssä, se kesäcappi asetti koko kauden LTIR maksimin.

Silloin siis Datsyukin sopimuksen arvosta LTIR:n kautta ylitettiin se joku 1.3M jotta oltiin capin alla. Nyt Franzenin caphit ei sitten anna sen enempää, vaikka se itse lukemana olisikin suurempi (3.9milj). Jotain tuon kaltaista tässä täytyy olla. Ei vaan nyt aukea kun en löydä sitä artikkelia. Sitten omia laskureita häiritsee Ferraron sopparin alkukausivaikutus sun muuta.

***

Friedman kirjoitti hieman tuosta Detroitin cap-kuviosta:

12. So, why does Detroit GM Ken Holland say the Red Wings are stuck with a $66M cap?

I assumed it was to hedge against bonuses that could be attained by Dylan Larkin or Brad Richards, but that is incorrect. It has everything to do with when Pavel Datsyuk was put on long-term injury relief.

CBA nerds can check Article 50.10 (d) of the document, and look for illustration number 4. The best way to utilize LTIR before the season begins is loaning bodies to the AHL so you get below the cap prior to invoking the relief. Detroit couldn’t do it.

There were guys eligible for waivers they didn’t want to risk losing. Then you try to stack the roster with as much salary as you can to utilize all of the injured player’s money. (For Datsyuk, that’s $7.5M.) Therefore, Detroit’s trying to get to the cap, plus Datsyuk’s value, so we’re talking $79M.

Their extra players didn’t make that much, and there was no sensible add. Since neither approach worked, the Red Wings lose out on what they missed by. That’s approximately $4.5M. Suffice it to say there’s a dartboard of whoever came up with this rule in Joe Louis Arena.

30 Thoughts: Ducks a logical fit for Lightning's Drouin - Sportsnet.ca
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Nyquist-Zetterberg-Abdelkader
Tatar-Datsyuk-Helm
Larkin-Sheahan-Richards
Jurco-Glendening-Andersson

Kronwall-Ericsson
DeKeyser-Quincey
Smith-Green
Marchenko expected healthy scratch

Mrazek

On se nyt saatana soikoon, jos tämä ei ole Smithin viimeinen peli. Miksi vitussa tuota luistelevaa katastrofia pitää väkisin peluuttaa. Ja säästäkää ne "treidiarvo" foliohattuteoriat. Vittuun vaan koko paska.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Smith-Green
Marchenko expected healthy scratch

On se nyt saatana soikoon, jos tämä ei ole Smithin viimeinen peli. Miksi vitussa tuota luistelevaa katastrofia pitää väkisin peluuttaa. Ja säästäkää ne "treidiarvo" foliohattuteoriat. Vittuun vaan koko paska.

Aika lailla juuri siksi. Kun huomattiin että Kindlin treidiarvo on negatiivinen kaikesta väkisinpeluutuksesta ja "toivotaanettäpaskasaasuonenvedonjamuuttuukullaksi" -taktiikka ei toiminut, niin nyt sitä sitten yritetään senkin edestä toisen samanlaisen talipään kohdalla.

Onhan sillä suojatut minuutit tuossa (jolla riskiä minimoidaan) ja kova CorsiFor tulee Greenin laukauksien ansiosta. Mutta ei kai kukaan tuohon helppoon nykyään mene, paitsi joku Rutherford ehkä.
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Hyvä maku jäi vieraskiertueelta, 50 minuuttia läpsyttelyä ja sitten kymmeneen minuuttiin kolme maalia. Mukava saada pari onnistumista ylivoimalla ja toivottavasti Nyquistilla nyt muutama lukko aukeaisi. 10/12 pistettä tuolta kierrokselta, kelpaa. Abdelkader oli taas loistava, juuri sitä likaista työtä mitä maalin edessä tarvitaan. Sunnuntaina Flyers kotona, saas nähdä pääseekö Howard milloin maaliin.
 

#_6

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK '83, '98, '11 - Red Wings '97, '98, '02, '08
Coyotes-selostajan viimeiset sanat highlight-koosteen lopussa: "Dylan Larkin is special." Oujee.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös