Darwin-palkinto – ehdotuksia voittajiksi

  • 91 408
  • 383

Scipio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers
Yritin etsiä Jatkoajasta Darwin palkinto-ketjua, mutta ilmeisesti sellaista ei ole tänne vielä avattu.

Darwin-palkinto (Darwin Awards) on yhdysvaltalaisen tieteilijän Wendy Northcuttin keksimä, luonnontieteilijän ja evoluutioteorian isän Charles Darwinin mukaan nimetty internetissä myönnettävä ironinen palkinto. Se myönnetään Homo Sapiens-lajin yksilölle, joka on poistanut perimänsä lajin geenipoolista "erityisen typerällä tavalla" ja parantanut näin ihmislajin pitkäaikaisia selviytymismahdollisuuksia. Perimänsä voi poistaa geenipoolista esimerkiksi kuolemalla tai steriloimalla itsensä. Mikäli tapahtuman aikana kuolee viattomia sivullisia (joiden perimä geenipoolissa olisi mahdollisesti ollut hyödyksi), palkintoehdokas hylätään. Kaupunkilegendojen päätymistä palkituiksi pyritään välttämään.
Lähde: Wikipedia

Insipraation tälle ketjunavaukselle antoi kolme kiinalaista henkilöä, jotka olivat asettaneet itsensä tarjoiluvadille kiinalaisessa safari-tyyppisessä eläintarhassa: Linkki IS:n uutiseen, jossa tiikeri hyökkää turistien kimppuun.

Valitettavasti hyökkäyksessä ei saanut surmaansa ensimmäisenä autosta poistunut, vaan häntä pelastamaan lähtenyt nainen. Yhtäkaikki, ihastuttavan typerää käytöstä kaikilta.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Yksi suosikeistani on kiukkuinen invalidi, joka myöhästyttyään alaspäin siirtyvästä hissistä ryskii itsensä sähköpyörätuoleineen oven läpi hissikuiluun, tappavan seurauksin. Linkki YouTubeen. Tapaus on mainittu myös darwinawards.com -sivustolla.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Tämä somali terroristi joka onnistui räjäyttämään vain itsensä lentokoneessa ollessaan. Taisi ollajo viime vuoden puolella.
 

Pipolätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Dallas
Yritin etsiä Jatkoajasta Darwin palkinto-ketjua, mutta ilmeisesti sellaista ei ole tänne vielä avattu.


Lähde: Wikipedia

Insipraation tälle ketjunavaukselle antoi kolme kiinalaista henkilöä, jotka olivat asettaneet itsensä tarjoiluvadille kiinalaisessa safari-tyyppisessä eläintarhassa: Linkki IS:n uutiseen, jossa tiikeri hyökkää turistien kimppuun.

Valitettavasti hyökkäyksessä ei saanut surmaansa ensimmäisenä autosta poistunut, vaan häntä pelastamaan lähtenyt nainen. Yhtäkaikki, ihastuttavan typerää käytöstä kaikilta.
Olipa melkoista nähdä miten helposti tiikeri lähtee naista viemään mukaansa kuin märkää rukkasta. Upea eläin pakko sanoa.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Tämä somali terroristi joka onnistui räjäyttämään vain itsensä lentokoneessa ollessaan. Taisi ollajo viime vuoden puolella.

Kyllä, tämä. Somalian oma supersankari, Vituiks Män.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Yksi suosikeistani on kiukkuinen invalidi, joka myöhästyttyään alaspäin siirtyvästä hissistä ryskii itsensä sähköpyörätuoleineen oven läpi hissikuiluun, tappavan seurauksin. Linkki YouTubeen. Tapaus on mainittu myös darwinawards.com -sivustolla.

Suunnittelussa on tietenkin mahdotonta ottaa kaikkia asioita huomioon, mutta kyllä aavistuksen herkästi näytti ovi hajoavan.
 

Baldrick

Jäsen
Itse arvostan Kevin Wardin aika korkealle näissä kinkereissä! Autokilpailussa Kevin kiilattiin ulos, niin kaveri hyppää ulos mutkan jälkeen pysähtyneestä autostaan keskelle rataa viuhtomaan hänet kolanneelle kuskille, joka ei ehdi väistää ja auton perä junttaa ukon ilmalentoon, päättäen tämän päivät luonnollisesti. Sitten vielä vanhemmat yrittävät vuoden-parin päästä haastaa tuota yliajanutta kilpailijaa oikeuteen heidän poikansa omasta typeryydestä. Toivottavasti Kevin oli Wardien ainokainen, sillä koko suku taitaa olla vähän pihalla.

Edit. Tässä vielä videota: Tony Stewart hits kills Kevin Ward jr in NASCAR Fatal Crash - YouTube
Itse video ei nyt mitenkään erityisen raaka ole, mutta tietysti joku herkempi tietäessään Wardin myöhemmin menehtyvän tämän seurauksena sairaalassa voi tuntea pahaa oloa.

Pimeällä, tumma ajorata ja mustat haalarit. Sinne sitten heilumaan, kun pitäisi muutenkin ymmärtää, ettei tuonne kannata viipeltää ja joutuu väistämään jo ensimmäistäkin autoa, joka meinaa tulla päin.
 
Viimeksi muokattu:

NDT665

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
En tiedä onko tämä huhua tai muuta skeidistä. Jenkkilässä automaattipistoolilla varustautunut mies ampaisee pankkiin ja aseella osoitellen tyhjentää käteiskassat.
Pakoon lähtiessään hän survaisee aseen housujen kauluksen etuosan alle miettimättä, että sormi on liipaisinkaaren sisällä. Tuulikaappiin juostaessa ase laukeaa ja mihin kohtaan?

Jäljittävällä poliisilla oli erittäin helppo työ seurata verivanaa viereiselle sivukadulle, jossa darwin-palkinto ehdokas ulisi ja puristeli nivusiaan.
Pistoolia käyttäneet tietävät piipusta purkautuvan kaasun voiman ja mahdolliset vaikutukset.
Ehdokas oli ampuessaan kuohinnut itsensä ja samalla tulevien sukupolviensa mahdollisuuden saavuttaa arvostettu darwin-palkinto.
Huhu tai ei… ollaan varovaisia siellä pankissä.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Itse arvostan Kevin Wardin aika korkealle näissä kinkereissä! Autokilpailussa Kevin kiilattiin ulos, niin kaveri hyppää ulos mutkan jälkeen pysähtyneestä autostaan keskelle rataa viuhtomaan hänet kolanneelle kuskille, joka ei ehdi väistää ja auton perä junttaa ukon ilmalentoon, päättäen tämän päivät luonnollisesti. Sitten vielä vanhemmat yrittävät vuoden-parin päästä haastaa tuota yliajanutta kilpailijaa oikeuteen heidän poikansa omasta typeryydestä. Toivottavasti Kevin oli Wardien ainokainen, sillä koko suku taitaa olla vähän pihalla.

Edit. Tässä vielä videota: Tony Stewart hits kills Kevin Ward jr in NASCAR Fatal Crash - YouTube
Itse video ei nyt mitenkään erityisen raaka ole, mutta tietysti joku herkempi tietäessään Wardin myöhemmin menehtyvän tämän seurauksena sairaalassa voi tuntea pahaa oloa.

Pimeällä, tumma ajorata ja mustat haalarit. Sinne sitten heilumaan, kun pitäisi muutenkin ymmärtää, ettei tuonne kannata viipeltää ja joutuu väistämään jo ensimmäistäkin autoa, joka meinaa tulla päin.
Ha! juuri tästä pitikin tulla kirjoittamaan. Jossain viestissä jo ajat sitten ehdotin tälle sankarille darwin palkintoa. Muistan lukeneneeni että tämä sankari oli vielä suorittaessaan kohtalaisesti pilvessä, mikä on toki aivan fiksua moottoriurheillessa. Huikea hahmo. Kerkesiköhän lisääntymään ennen poistumistaan meidän vässyköiden joukosta...?
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Muistan lukeneneeni että tämä sankari oli vielä suorittaessaan kohtalaisesti pilvessä, mikä on toki aivan fiksua moottoriurheillessa. Huikea hahmo. Kerkesiköhän lisääntymään ennen poistumistaan meidän vässyköiden joukosta...?

Kaikille itsensä tavalla tai toisella tappaneille narkomaaneille pitäisi antaa Darwin-palkinto, siis olettaen että ehtivät kuolemaan ennen kuin ehtivät lisääntymään.
 

Baldrick

Jäsen
Tulipahan mieleen myös tapaus männä vuosilta, josta muistelin lukeneeni. Venäjällä aikoi joku mimosa posauttaa itsensä islamilaisen terrorismin nimissä pommivyön ryydittämänä. Posauksen piti tapahtua vilkkaassa puistossa Moskovassa uutena vuotena. Kävipä kuitenkin ikävästi, että operaattori lähetti tekstiviestillä uuden vuoden toivotukset, kun virittelijä oli pommivyön kanssa vielä kämpässä valmistautumassa pesemään kaikki naapurinsa keskiyön suurimmalla jysäyksellä, mikä oli tietysti ikävää, kun pommivyö oli puhelimeen kytketty. Tarina ei kerro, että sammuiko suku tuosta naisesta eteenpäin, mutta ainakin tyylikäs tapa lähteä.

Tässä vielä linkki Telegraphiin: Black Widow attempted New Year Moscow attack but blew herself up by mistake - Telegraph
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Tuli mieleen myös nämä pari sankaria, jotka eivät varmaan ainakaan fysiikan nobelisteja olleet. Ensimmäisessä linkissä ehdokkaamme Mosambikisita, Mr. Carlito Vale, joka ajatteli että lentokoneen laskutelineissä oisi tunnelmaa ja hauska matkustaa. Valitettavasti vaan nyt pääsi käymään niin että matka myös katkeaa. Herra Valen päätön ruho löytyi lontoolaisen liikerakennuksen katolta ilmaistointikoneistosta kun pilotin juutas meni avaamaan laskutelineet. Päätöntä meininkiä, sano! *badummm tsihhh*

Toisessa linkissä kandidaattimme Turkista, mr. Hikmet Komur. Myös tämä neropatti päätti matkustaa laskutelineissä riiuureissulle Englantiin. Jannu ei vaan hokannut pukeutua kelin mukaan, vaan jäätyi n. -60C asteessa pahemman kerran jääpölkyksi. Voisi sanoa kävi Turkin pojaalle "kylmät". *badummm tsihhh*

Linkki 1

Linkki 2
 

Flameberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jostain aikojan takaa mieleen on jäänyt uutinen (suomalais)miehestä, joka oli sotinut vuosikaudet pihallaan myyriä vastaan ja päätynyt sitten ns. lopullisena ratkaisuna täyttämään myyrien tunneliston vedellä ja tuikkaamaan verkkovirtaa perään. R.I.P.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Jostain aikojan takaa mieleen on jäänyt uutinen (suomalais)miehestä, joka oli sotinut vuosikaudet pihallaan myyriä vastaan ja päätynyt sitten ns. lopullisena ratkaisuna täyttämään myyrien tunneliston vedellä ja tuikkaamaan verkkovirtaa perään. R.I.P.
Edesmennyt palstaveli fiftyeight laittoi joskus palstalle yhteenvedon muutaman vuosikymmenen aikana Suomessa tapahtuneista sähkötapaturmista, jotka ovat johtaneet ihmishenkien menetyksiin. Kaksikin suomalaista on tuon mukaan päättänyt päivänsä omatekoisen verkkovirtatoimisen myyränkarkoittimen avulla. Myyrien kohtalosta ei ollut mainintoja, mutta Darwin-hengessä otuksilta ei luultavasti kärvähtänyt viiksikarvaakaan.
 
Toisessa linkissä kandidaattimme Turkista, mr. Hikmet Komur. Myös tämä neropatti päätti matkustaa laskutelineissä riiuureissulle Englantiin. Jannu ei vaan hokannut pukeutua kelin mukaan, vaan jäätyi n. -60C asteessa pahemman kerran jääpölkyksi. Voisi sanoa kävi Turkin pojaalle "kylmät". *badummm tsihhh*
Olihan tässä kuitenkin yritystä, kun oli villahattu päässä ja tennissukat käsissä. Tuskin siis kärkisijoja hätyyttelee, vaikka toki kilpailuoikeuden tempullaan ansaitseekin.
 

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Eikö nuo epäonnistuneet terrori-iskut ole aavistuksen sivussa alkuperäisestä Darwinin palkinnosta? Ainakin jos kyseessä on itsemurhapommittaja. Yleensähän DA-palkinnon pokkaa joku joka kuolee vahingossa oman käsittämättömän ryperyytensä tai typerän riskin takia? Itsemurhapommittajalla on kuitenkin tarkoituksena lahdata myös itsensä, joten niitä ei mielestäni kuuluisi laskea mukaan. Sitten taas ne tapaukset joissa terroristi haluaa ruumiita, muttei tappaa itseään sopivat mielestäni DA-palkinnon alle. Esimerkiksi jos terroristi jättää pommilaukun julkiselle paikalle tarkoituksenaan poistua ennen exodusta ja kuitenkin onnistuu lopulta tappamaan vain itsensä, niin kyllä tälle voidaan jo palkintoa ehdottaa.

Kaikenkaikkiaan hieno ketju ja varmasti itseltänikin tulee vielä tarinaa tänne. Aloitusviestin uutiselle nauroin myös minä kun se ilmestyi. Vain nainen voi vetää jostain sanaharkasta sellaiset kilarit, että poistuu autosta unohtamatta olevansa villieläinpuistossa. Ikävää vain että uhri oli lopulta auttamaan pyrkinyt kaveri.
 
Eikö nuo epäonnistuneet terrori-iskut ole aavistuksen sivussa alkuperäisestä Darwinin palkinnosta?
Darwin-palkinto on tunnustus siitä palveluksesta jonka keskuudestamme poistunut lajimme geenipoolille tekee. Jos itsemuehapommittaja esimerkiksi onnistuu räjäyttämään vain itsensä ulos koneesta ketään muita tappamatta, on selvästi parempi ettei periytä älynlahjojaan, ja ansaitsee siten henkilökohtaisesta uhrauksestaan täyden tunnustuksen.
 

Scipio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Mielenosoittaja Pakistanissa. Poltti v. 2012 Yhdysvaltojen lipun, sai henkeensä savua ja... kuoli.

"Burning an American flag proved fatal for a Pakistani protester, who reportedly died from inhaling fumes from the ignited icon of independence."

Kaverille on ainakin ehdotettu Darwin-palkintoa.

Linkki Fox Newsiin.

Edit. LISTA palkituista Darwin Awardsien sivuilta.
 
Viimeksi muokattu:

Opatsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, BVB, NHL, Snooker
Työturvallisuuspuolella työskentelevän siskon kautta on tullut kuultua melkoisia tarinoita, jotka olisivat kirkkaasti Darwin-palkinnon arvoisia. Tämän kautta on tullut tutustuttua myös Työpaikkaonnettomuuksien tutkintajärjestelmän TOTTI-tietokantaan, joka saattaa tämän ketjun lukijoita kiinnostaa. Minulla on makaaberi kiinnostus tuommoisia tapahtumia kohtaan, joten aika hyvin on tullut nuo tapaukset käytyä läpi. Suurin osa tuolla on toki ihan vain huonoa onnea ja traagisia tapahtumia, mutta kyllä osassa tapauksia on semmoista piittaamattomuutta omaa turvallisuutta kohtaan että oksat pois.

Tässä on eräs raportti, jossa koneasentaja menehtyi lihasekoittimen huoltotöissä. Tuossa on kyllä asentajan ja siivousfirman puolelta hoidettu asiat niin päin helvettiä, että ei ole tosikaan. Itse kyllä lihasekoittajaan kiivetessä varmistaisin kaikin tavoin, että se ei tule käynnistymään siellä ollessa, mutta eipä näköjään kaikki toimi samalla tavalla. Linkki johtaa sivulle, josta saa toisen linkin kautta ladattua tapaturmasta myös tarkemman pdf-raportin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös