Darryl Boyce palaa JYP-paitaan

  • 27 267
  • 85

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tästä samaa mieltä ZayWestin kanssa. Boyce on väläytellyt että kiekollista taitoakin on, ja voisi kuvitella että AHL jyränä omaisi kykyä myös suoraviivaiseen maalille menoon. Viime visiitillä Boyce jyräsi vastustajan ihonalle juuri maalille tunkeutumisineen. Nyt hänen pelaamistaan ohjaa sama kulmissa pörrääminen kuin koko muun jypinkin. Toisaalta hän on pelannut aina puolustavassa roolissa, vienee hieman aikaa että oppii tehokkaaksi myös hyökkäyspelaamisessa. Taitoa ja ominaisuusksia kyllä on, mutta onko korvienväliä kääntää kytkin toiseen asentoon?

Mä näkisin ainakin homman niin että ensin pitäisi saada koko joukkueen hommaan enemmän järkeä ennenkuin esimerkiksi Boycen tai Mäenpään peliä kannattaa enemmän kritisoida. Jos olen muutenkaan käsittänyt niin Boyce on laiturina pelannut enemmän urallaan? jonkin aikaa varmaan tuon sentterin roolin sisäistäminenkin kestää ja jos joukkueessa ei selkeää pelitapaa ja ketjukaverit vaihtuu, niin vaikea siinä ihan loistaakaan..
 
Milloin tämä turisti heivataan hiuksista hittoon joukkueesta ? Täysin käsittämätön hankinta, jolle iskettiin kouraan 2v soppari. Ei tehoja, ei kovuutta. Pelkkää perus surffailua pelistä toiseen.
Samaan pystyisi moni Akatemiassa tällä hetkellä pienemmällä palkalla pelaava.
Jonne ulkoistettiin joukkueesta, vaikka oli voimassa oleva sopimus. Käsittääkseni Boyce hankittiin juuri Jonnen tilalle tuomaan ns. "kovuutta".
Ei tainnut mennä ihan nappiin tämä homma hei...
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Täysin näin. Boycen arvo on ollut ehkä suurimmillaan alivoimalla. Muuten täysi turhake. Miika Lahden lisäksi ainut todellinen pettymys odotuksiin nähden.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tehojen puolesta Boyce ei ole pystynyt vastaamaan odotuksiin, mutta muutoin kyllä. Taistelee pelistä ja vaihdosta toiseen aina täysillä, eikä luovuta koskaan. Näyttää esimerkkiä muille useissa tilanteissa. Alivoimalla tehnyt todella hienoa työtä.

Boycen otteissa on ollut nähtävissä paljon sellaista, jonka pitäisi realisoitua myös pisteiden muodossa jossain vaiheessa. En ole huolissani.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Boyce on semmoinen köyhän miehen Hubacek, jollaiselle löytyy aina paikka minun JYPissä. Tekee todella paljon töitä, niinkuin edellä jo mainittiinkin. Itse olen ollut ihan tyytyväinen, vaikka tehoja uupuukin. Hänen vahvuutensa nyt vaan ei ole sillä puolella, jonka kyllä piti kaikilla olla tiedossakin. Jäähyherkkyydestä miinusta. Pitkän vaihdon jälkeen turhan herkästi on keppi valmiina sujahtamaan vastustajan kainaloon. Siis myös sinällään vaarattomissakin tilanteissa.
 
Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Boyce on ollut oikeastaan aika samanlainen kuin edellisellä vierailullaan: pärjää ihan vahvasti väännöissä, on sellainen perusvarma kiekon kanssa, ei söhlää, puolustaa suht hyvällä asenteella, mutta pääosin peli vaikuttaa flegmaattiselta ja hyökkäyspäässä ei ihmeellisyyksiä nähdä - käytännössä siksi, että jostakin kumman syystä se peli pyörii siellä omassa päässä kun Boyce on kentällä. Tällainen Boyce on ollut tällä kaudella ja samanlainen hän oli viimeksikin - monilla varmaan ihan eri muistikuva: sai ihan uuden ilmeen peliin playoffseissa (eli tosipeleissä), tehden vielä kolme maaliakin (runkosarjassa tuli 14 pelissä yksi maali). Ei varsinaisesti mitään Boycea vastaan, mutta sellainen (köyhän miehen?) Jari Jääskeläinen, niin hyvässä kuin pahassa. Toivottavasti ei maksa miljoonia.
 
marras

Eikös Boyce hankittu aikanaan nimenomaan Jääskeläisen tilalle tämän loukkaannuttua? Sitä saatiin, mitä tilattiin, mutta mieluummin olisin alkuperäistä katsellut. Tällä kaudella ei ole ollut ihan niin hyvä kuin muistelin silloin toissakaudella olleen. Johtunee toivottavasti siitä, että on nimenomaan kevään miehiä ja silloin on varmaan hintansa väärti.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Boycelta tilaisin jonkinlaista ääripäätä pelaamiseen. Nykyisellään hän häärää ja vöyhöttää ihan kivasti, mutta tämä ei saa riittää ulkomaalaisvahvistuksen kohdalla. Pisteitä ei selkeästi tule ja tällöin toivoisin todellista kovuutta, röyhkeyttä sekä joukkueen puolesta taistelua. Ei cheapshoteja nyyteille, mutta helvetin kovaa rähinää molempien maalien edustoilla.
 
chubster

Jäsen
Boycea tänään hieman erityisesti tarkkailtuna pakko sanoa kyllä, ettei riitä. Vaikka tänään syötölle pääsikin niin silti tuo Boycen tekeminen on vähän tollasta mukana rimpuilua. Taistelee ja raastaa joo, mutta Sport pelissä erityisesti kunnostautui hyökkäyksien lopettajana menettämällä kiekon tai ajamalla itsensä tilanteeseen, jossa luovutti kiekon ilman taistelua.
 
trivekku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, IFK
Allekirjoittanut tykkää Boycen pelityylistä. Alkukaudesta hieman hukassa ja liikaa jäähyjä. Pystyy pelaamaan ok sentteripeliä, mutta laidalla parempi.
Fyysisesti kovin pelaaja maalin edessä ja kiekollisessa pelissä alkukaudesta hosumista.
Puolustaminen hyvää tasoa, milloin on tehnyt maalin johtaneen virheen?
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Kaveri on löytänyt kädet ja pörräämiselle päämäärän. Tykkään hemmetisti ja Löfmanin comebackin jälkeen ehdottomasti Ekin ja Pilen ketjuun.
 
Suosikkijoukkue
JYP, GKS TYCHY, Puolalainen lätkä, Boston Bruins
Löfmanin loukkaantumisesta johtuva ketjujen muokkaus tuli kyllä harmilliseen paikkaan koska Boyce yllätti ainakin minut positiivisesti pelatessaan Perrinin ja Pihlmanin kanssa, toiveissa olisi että saa jatkaa siinä kun Löfman tulee takasin. On tullut Boycea kritisoitua mutta jospa se siitä aukeisi tuossa Perrinin kanssa.
 
Vino

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Alku kaudesta mies oli hieman hukassa, mutta nyt Boyce on parantanut kuin sika juoksuaan :) Mielenkiinnolla odotan kevättä ja sitä mihin Darryl silloin yltää, mies kun ei tilanteita kaihda. Jatkahan samaa rataa!
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Olipa hienoa katsella Boycen menoa tänään! Kentän kovin pelaaja tänään. Todella pirteää pelaamista ja helppoja ratkaisuja. Siihen lisäksi maali ja syöttö. Tuo ketju voi olla vielä todella kovaa kamaa tällä kaudella.
 
Harhasyöttö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP sympatiat: HIFK
Tammikuun 11 peliin 3+5, alkaa selkeesti lämpenemään kun kevät lähestyy. :) Tosin vaikutusta voi olla silläkin et pääse Pilen ja Ekin rinnalle pelailemaan.
 
Tempestas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Olipa hienoa katsella Boycen menoa tänään! Kentän kovin pelaaja tänään. Todella pirteää pelaamista ja helppoja ratkaisuja. Siihen lisäksi maali ja syöttö. Tuo ketju voi olla vielä todella kovaa kamaa tällä kaudella.

Sama tähän. Olen ollut pettynyt kaverin alkukauden otteisiin lähinnä pisteiden osalta, mutta kyllä tuo pelaaminen on varsinkin viime aikoina ollut hienoa katseltavaa. Ollut monessa pelissä parhaimmistoa. Käsiähän löytyy kyllä, eikä pelkää mennä tilanteisiin kovaa, vielä kun peli menee jengoilleen ketjukavereiden kanssa niin tulostakin alkanut tulemaan. Tulee olemaan vastaavilla otteilla erittäin hyödyllinen pala joukkueelle, kun pelit vielä kovenevat.
 
jyppimies-82

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Boyce on ollut mun mielestä yksi parhaista. Varmaa työtä illasta toiseen ja harvoin omassa päässä kolisee kun mies on jäällä. Aina voidaan keskustella siitä, kannattaako uokomailta hankkia roolipelaajaa jos sellaisia löytäisi esim farmista, mutta kyllä mies on viime aikoina näyttänyt taitonsa myös hyökkäyspäässä.
 
david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tänään kaksi maalia Boycelta, joissa molemmissa tekemisen meininki. Ensimmäisessä maalissa hieno laukaus yläkulmaan kovasta vauhdista ja toisessa maalissa oikea-aikainen maalilleajo, josta napautti Erkin nappisyötön sisään.

Keep up the good work Darryl!
 
Tyler Durden

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Ducks, Habs
On kyllä ollut joulutauon jälkeen yksi positiivisimmista asioista kentällä. Tekee töitä kovasti ja näyttää onnistuvan maalipaikoistakin Hubacekia paremmin (kukapa ei..?). Mahtava juttu, että alkanut vihdoin playoffien lähestyessä mättämään tehojakin. Sillä alkukaudesta ja aiemmalla Jyp-visiitillä pidin häntä pelkkänä ylipalkkaisena surffailijana. Koska apua hänestä ei ollut kuin puolustuspäässä ja en kovin usein näe järkeä siinä, että työjuhtalaiturin tonttia lähdetään täyttää kalliilla ulkomaan hankinnalla. Varsinkin kun meillä tosiaan on jo Hubacek, joka hoitaa sen roolin enemmän kuin kunnialla, mutta ei onnistu hyökkäyspäässä toivotulla tavalla.
 
Hypodermic

Juuri näin. Jo pidemmän aikaa Boyce on ollut yksi joukkueen parhaista suorittajista, ja eilen sai mukavasti myös onnistumisia Perrinin tarjoiluista. Boyce on aiemmissa peleissä onnistunut myös luomaan kiitettävästi maalipaikkoja muille. Jos jotain vielä toivoisi, niin voisi pelata kovempaa kun tiettävästi sen osaa.

Lahden ja Hubacekin heräämistä odotellessa.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Boyce on kuin uudesti syntynyt päästessään pelaamaan Perrinin kanssa. Myös muissa ketjuissa on joulun jälkeen kulkenut.

Tämä on harmittavasti vain niitä harvoja valopilkkuja sysimustan kokonaisuuden seassa.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Boycesta on kuoriutumassa todellinen kevään pelaaja. Häkellyttävä muutos tapahtunut kiekollisessa tekemisessä ja en uskonut kaverin olevan ihan noin laadukas kiekollisena. Valoa pimeyteen.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Boycesta on kuoriutumassa todellinen kevään pelaaja. Häkellyttävä muutos tapahtunut kiekollisessa tekemisessä ja en uskonut kaverin olevan ihan noin laadukas kiekollisena. Valoa pimeyteen.

No et sinä kovin tarkasti ole Boycen peliä alkukaudesta ja oikeastaan jo ensimmäisellä visiitillä katsonut. Onhan tuo kiekollinen potentiaali näkynyt koko ajan, mutta hankala siellä on miikalahtien kanssa erottua hyökkäyspäässä. Huikeita passeja on nähty ja on alusta asti vilautellut kohtuullisen näppäriä käsiäkin. Kevään pelaajaksi hänet tiedettiinkin, mutta rikkovaan rooliin mies varmasti alunperin hankittiin. Erittäin monipuolinen pelaaja ja on mukava, että pääsee nyt esille myös kiekollisesti.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
No et sinä kovin tarkasti ole Boycen peliä alkukaudesta ja oikeastaan jo ensimmäisellä visiitillä katsonut.

Seurattu on ja tarkasti. En siltikään ole pitänyt Boycea minään erityisenä hyökkäyspään osaajana tai pelaajana jolle pistevastuutakin voisi laittaa. Itselleni ollut pienoinen yllätys että hän on kyennyt Ekin vierellä pelaamaan noinkin hyvin. Ja pääsääntöisesti muutenkin kevätkaudella.
 
Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Minulla oli Boycesta aikaisemminkin sellainen käsitys on hän on ns. kevään pelaajia. Hän syttyy ihan eri tavalla kun jokaisessa pelissä on suurempi merkitys ja vaikka ei välttämättä pisteitä tehtaile erityisemmin niin hän taistelee ja raastaa sekä harrastaa vittuimaisuuksia vastustajan maalin edustalla aiempaa hanakammin.

Boyce on muuten tänään JYPin FB-sivujen kyselytunnilla vaistailemassa kysymyksiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös