Ensi yönä hurjaan vireeseen päässyt Dallas kohtaa kotonaan Phoenixin. Viimeisistä yhdeksästä ottelusta kahdeksan voittanut Stars on tehnyt 13 peräkkäisessä ottelussa vähintään kolme maalia. Jos Coyotesia vastaan jälleen tulee vähintään kolme maalia, sivutaan jo seuran ennätystä.
Ketju Morrow-Arnott-Guerin on ollut lievästi sanottuna hurjassa iskussa viimeisissä otteluissa. Jason Arnottilla on viimeisistä seitsemästä ottelusta kasassa 11, Guerinilla viimeisissä neljässä seitsemän ja Morrow`lla viimeisissä neljässä kuusi pistettä.
Ykkösketju Lehtinen-Modano-Jokinen ei ole pisteillä viimeaikoina mässäillyt, vaan joukkue on voittanut lähinnä MAG-linen ansiosta. Ykkösketjua on kuitenkin kiitelty erinomaisesta puolustuspelaamisesta, eikä ihmekään kun ketjussa pelaavat sen tason puolustavat hyökkääjät kuin Modano ja Lehtinen.
Helvetin hyvin menee kyllä roolitus Starsilla, kun vastustajan paras kenttä on aina jäätävästi puolustavan Modanon kenttää vastaan ja kakkosena tuleekin vasta se Starsin vaarallisin nyrkki; Arnotit.
Marty Turco on pelannut jo pitkään erinomaisella tasolla ja se näkyykin miehen torjuntatilastoissa; marraskuun torjuntaprosentti 92.8%. Johan Hedberg saa vastaisuudessakin availla vaihtopenkin ovea.
Alkukaudesta liigan aktiivisimpana hanskausjoukkueena tunnettu Dallas, on viimeaikoina ollut kovin hiljainen sillä rintamalla. Nathan Perrottilla on vieläkin se kauden ensimmäinen mylly ottamatta ja vaikka Foreskin-Erskinekin on päässyt Klemmin kylmyyden vuoksi viimeaikoina pelaamaan, ei hänellekään ole löytynyt tanssiparia. No, kai se on kuitenkin tärkeämpää että joukkue voittaa.
Ensi yönä todellakin kojootit vastassa, enkä näe mitään estettä sille että Stars jatkaa voittokulkuaan kotonaan. Tässä vähän statseja joukkueista.
Dallasin parhaat pistenikkarit
Jason Arnott 24p.
Brenden Morrow 21p.
Mike Modano 19p.
Jäähykunkku on Steve Ott, 62min
Gretzkyn suojattien parhaat syöttöpisteiden puhujat
Ladislav Nagy 20p.
Mike Comrie 17p.
Paul Mara 16p.
Pahin typerien kakkosten ottaja, Sean O`Donnell 57min
Dallas - WIN
PHX - LOSE