D Team 2010–2011

  • 26 907
  • 56

Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
No ihan tarkoituksellahan tuo D:n kokoonpano on muovattu aiempaa nuoremmaksi, mutta silti loukkaantumiset ovat koetelleet. Sivussa on ollut runkomiehistöstä samaan aikaan paljonkin ukkoja ja tilalla on pelannut juurikin A-junnuista nostettuja äijiä. Mun mielestä ei oikein voi muuta kuin antaa aikaa pojille ajaa itseään sisään miesten peleihin, vaikka tietysti itsekin olen hieman huolestunut sarjasijoituksen valahtamisesta alaspäin.

Siitä olen kuitenkin varma että tällä kokoonpanolla parempaa tulosta voi tulla ja varmasti vielä tuleekin.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tällähetkellä joukkueella menee ihan hyvin kun pikkuhiljaa alkaa sairastupa tyhjenemään ja lisäksi pari JYP apua on viimepeleissä pelannut. Aivan ei ole joukkue viellä parhaimillaan kun tärkeitä miehiä kuten Laukkanen sivussa, mutta silti joukkue pystynyt viimeaikoina voittoja napsimaan.

Laitinen ollut maalilla yllättävän hyvä pitkän loukkaantumisen jälkeen. Myös nuori 16 vuotias Olli Määttä on puolustuksessa ollut yllättävän hyvä. 7 peliä takana ja tehot on 1+5.

Viellä kun saataisiin muut nuoret kuten Palve ja Roine tehoilemaan. Noh kunhan tässä mäkistä, laukkasta ja kumppania saataisiin pois sairastuvalta niin uskoisin, että joukkueen taso riittää jo omilla miehillä jopa sinne aivan kärkitiloille asti vaikka tuossa lähtisi ne JYP avut pois. Edelleen sairastilanne on aika surkea, mutta siitä huolimatta viimeaikoina on tullut voittoja ja mitä parasta niin voittoja on tullut vaikka ottelutahti on ollut kova
 

MarkusMaggot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaljaliigalaiset
Edelleen sairastilanne on aika surkea, mutta siitä huolimatta viimeaikoina on tullut voittoja ja mitä parasta niin voittoja on tullut vaikka ottelutahti on ollut kova

Nyt kun katsoo KooKoo-pelin kokoonpanoa, niin ei tuo tilanne enää ihan niin surkea ole. Toki siitä nyt puuttuu ainakin K. Jormakka, Mäkinen ja Pirkka Lahtinen, jotka varmaan ovat vahvasti tyrkyllä kokoonpanoon kunhan pääsevät pelikuntoon. Laukkanen on jo kehissä. Auvitu sen sijaan pelaa tällä kertaa hyökkääjänä, joka on varmaan ihan hyvä ratkaisu, koska Määttä on pelannut niin hyvin.

Joukkue alkaa olla positiivisen ongelman edessä jos täytyy pudottaa Ilkka Heikkilän tasoinen pelaaja pois kokoonpanosta leveän materiaalin vuoksi.
 

dafjkl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Diskos ja JYP
Ja eilinen peliesitys oli lehtien perusteella vielä hyvä. Kyllä alkaa hyvältä näyttää, kun sairastupa lopullisesti tervehtyy.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nyt kun katsoo KooKoo-pelin kokoonpanoa, niin ei tuo tilanne enää ihan niin surkea ole. Toki siitä nyt puuttuu ainakin K. Jormakka, Mäkinen ja Pirkka Lahtinen, jotka varmaan ovat vahvasti tyrkyllä kokoonpanoon kunhan pääsevät pelikuntoon. Laukkanen on jo kehissä. Auvitu sen sijaan pelaa tällä kertaa hyökkääjänä, joka on varmaan ihan hyvä ratkaisu, koska Määttä on pelannut niin hyvin.

Joukkue alkaa olla positiivisen ongelman edessä jos täytyy pudottaa Ilkka Heikkilän tasoinen pelaaja pois kokoonpanosta leveän materiaalin vuoksi.

Noh tässähän alkaa olemaan se tilanne kun nuo miehet ovat terveitä he saavat etsiä jostain toisesta joukkueesta peliaikaa.. Nimittäin nyt jo viimepelissä oli lähestulkoon täydellinen materiaali kasassa. Nelosketjukin pelannut niin hyvin ettei sitä oikein rikkoa kannattaisi ellei sitten jotain Mäkistä sinne jonkun tilalle pistätä. Toki tuossa voi useampaa pelaaja pistää vaikkapa A-junnuihin pelaan jos peliaikaa kaikille ei meinaa löytyä. Ei se koskaan varmaan noille nimimiehillekkään haittaa ole paripeliä mennä pelaan poikien kanssa ja tehoilla :) A-junnuillekin tekee vaan hyvää jos välillä vahvistuksia tulee vaikka tilanne sielläkin on ihan hyvä sarjatilanteen takia.
 

MarkusMaggot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaljaliigalaiset
Noh tässähän alkaa olemaan se tilanne kun nuo miehet ovat terveitä he saavat etsiä jostain toisesta joukkueesta peliaikaa.. Nimittäin nyt jo viimepelissä oli lähestulkoon täydellinen materiaali kasassa.

Tuskin tässä peliajan etsimisen suhteen vielä mitään hätää on. D:llä lähtee keskiviikkona taas kuuden päivän putki, johon mahtuu neljä peliä. Tuossa jaksossa jokainen ehjä tai edes ehjään viittaava ukko on tarpeellinen ja varmaan peliaikaa on tarjolla kaikille, koska nyt alkaa hiljalleen olla mahdollisuuksia jo pieneen rotaatioonkin kokoonpanossa.

Miika Viinamäen tilanne on mielenkiintoinen. Kaveri oli pari ekaa matsia ihan hukassa, mutta nyt kun on päässyt peliin kiinni, on syntynyt jo tehot 1+4 ja plussaa viiden maalin verran. Kova suoritus nelosketjussa. Tryout kesti muistaakseen maaottelutaukoon, eli neljä peliä olisi siis ilmeisesti aikaa vielä antaa viimeisiä näyttöjä. Tällä hetkellä näyttää ainakin siltä, että pelillisesti pystyisi auttamaan joukkuetta.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Taas tuli tänään voitto ja 6 voitto putkeen. Jonne ja Jaatinen oli tänään pois joten tiedä sitten onko miehet huomenna mukana vai jätettiinkö vain lepämään.

Jokatapauksessa nyt kun sairastupa on lähestulkoon tyhjä niin materiaalin laajuus on oikeasti hirveän kova. Saapa nähdä ketkä jää tammikuun lopussa ja ketkä ei, mutta jos ei tule uutta loukkaantumissumaa niin tässä on mahdollisuudet kyllä uusia finaaliin pääseminen.
 

Tähtipakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
KAIKILLE ILMAINEN FANIMATKA 11.12 OULUUN
Järjestään kaikille halukkaille ilmaisen fanimatkan ottelulippuineen, lauantaina 11.12 otteluun K-Laser- D Team.Yhteistyökumppaneiden tukemalle matkalle tulee ilmoittautua viimeistään 3.12 mennessä. Kerää kavereistasi matkaseuraa ja lähde mukaan Mestiksen revanssi otteluun . Sitovat ilmoittautumiset toimisto@dteam.fi

Tuommoisen bongasin D Teamin sivuilta, ihan mielenkiintoinen idea. Pitää tässä miettiä josko itse ilmottautuisi matkalle mukaan. :)
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
KAIKILLE ILMAINEN FANIMATKA 11.12 OULUUN
Järjestään kaikille halukkaille ilmaisen fanimatkan ottelulippuineen, lauantaina 11.12 otteluun K-Laser- D Team.Yhteistyökumppaneiden tukemalle matkalle tulee ilmoittautua viimeistään 3.12 mennessä. Kerää kavereistasi matkaseuraa ja lähde mukaan Mestiksen revanssi otteluun . Sitovat ilmoittautumiset toimisto@dteam.fi

Tuommoisen bongasin D Teamin sivuilta, ihan mielenkiintoinen idea. Pitää tässä miettiä josko itse ilmottautuisi matkalle mukaan. :)

Kai tuolla hinnalla reissuun voisi lähteä, hinta/laatusuhde pitäisi olla kohdillaan tai ei se ainakaan huono ole :)

Kai tuosta voisi ihan raakin maksaa joten itse ainakin olen todennäköisesti mukana..

Hienoa että fanireissuja järjestetään, olkoonkin että on ilmaismaismatka niin varmasti saa ihmisiä kiinostumaan enemmän joukkueesta ja ehkä ensikertalaisia mukana jotka innostuu myös jatkossa lähtemään. Ihan ei välttämättä päästä samoihin lukuihin mitä vaasassa on tainut olla, lähtikö silloin joku 15 bussia fanimatkalle vai oliko enemmänkin..
 

Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Mahdollisimman paska ajoitus kyllä tuolle reissulle, kun samana päivänä Hippoksella pelataan varmasti jännittävä liigamatsi JYP-HIFK. Varmasti jonain muuna päivänä saisi enemmänkin lähtijöitä matkaan, mutta toivottavasti tuonnekin nyt ihmisiä lähtee.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mahdollisimman paska ajoitus kyllä tuolle reissulle, kun samana päivänä Hippoksella pelataan varmasti jännittävä liigamatsi JYP-HIFK. Varmasti jonain muuna päivänä saisi enemmänkin lähtijöitä matkaan, mutta toivottavasti tuonnekin nyt ihmisiä lähtee.

Jaahas, tätä ei tullut edes huomahtua, näin kausikorttilaisena täytynee jättäytyä reissulta pois. Muuten kyllä olisin reissussa mukana vaikka maksaisi matka
 

Museoesine

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja muut keskisuomalaiset
D Teamissa vain yhden ottelun tällä kaudella pelannut Riku Härmä on siirtynyt Jääkiekkoliiton siirtolistan mukaan viime viikolla Tsekkeihin. Pienen googlauksen ja Facebookista vakoilun jälkeen nuorukaisen uudeksi joukkueeksi paljastui Orli Znojmo ja sen U20-juniorit. Seuran edustusjoukkue näyttäisi pelaavan Tsekin toiseksi ylimmällä sarjatasolla ja juniorit nuorten Extraligassa. Härmän on ilmeisesti tarkoitus viettää ensi kausikin Znojmonissa, koska siirtolistan mukaan siirron päättymispäivä on 30.4.2012.
 
Viimeksi muokattu:

Museoesine

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja muut keskisuomalaiset
Jatkoaika uutisoi, että Petteri Muotka palaa kaukaloon. Hienoa, että Muotka sai järjestettyä aikaa Mestis-kiekolle, sillä hän tuo kaivattua kokemusta ja leveyttä Deen puolustukseen.
 

Filmaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
D Team
5 pelaajaa puuttuu pleijareista

SM-Liigan seurojen nimeämät viisi nuorta pelaajaa

Kaudella 2010-2011 SM-Liigaseurat voivat nimeät viisi kappaletta 1990- ja myöhemmin syntyneitä pelaajia, jotka voivat siirtyä Mestikseen ja takaisin välittömästi edellisen ottelun jälkeen helmikuussa Mestiksen runkosarjan loppuun saakka, joka päättyy 16.2.2011. Nimeäminen tulee tehdä viimeistään 31.1.2011. Nimetyt pelaajat eivät voi pelata Mestiksessä 16.2.2011 jälkeen.

JYP: Henri Auvinen, Valtteri Hietanen, Jasse Ikonen, Pekka Jormakka ja Olli Määttä.

D Teamin 1-kenttä tyhjenee ja heikkenee kun pleijarit alkaa. Tuossa on yksi hyvä syy jäädä kotia ja katsoo tulokset mestiksen sivuilta.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
SM-Liigan seurojen nimeämät viisi nuorta pelaajaa

Kaudella 2010-2011 SM-Liigaseurat voivat nimeät viisi kappaletta 1990- ja myöhemmin syntyneitä pelaajia, jotka voivat siirtyä Mestikseen ja takaisin välittömästi edellisen ottelun jälkeen helmikuussa Mestiksen runkosarjan loppuun saakka, joka päättyy 16.2.2011. Nimeäminen tulee tehdä viimeistään 31.1.2011. Nimetyt pelaajat eivät voi pelata Mestiksessä 16.2.2011 jälkeen.

JYP: Henri Auvinen, Valtteri Hietanen, Jasse Ikonen, Pekka Jormakka ja Olli Määttä.

D Teamin 1-kenttä tyhjenee ja heikkenee kun pleijarit alkaa. Tuossa on yksi hyvä syy jäädä kotia ja katsoo tulokset mestiksen sivuilta.

Riippuu hieman miten tuo sairastupa tyhjenee. Laukkanen ja mahdollisesti Poukkula olisi kovia nimiä tuolta sairastuvalta. Myös riippuu onko Taipalus JYP:n vai D teamin mukana loppukauden. Lisäksi onhan sairastuvalla myös paljon muita pelaajia jotka voivat autaa joukkuetta kunhan sieltä tulevat.. Tosin finaaleihin on pitkä matka kyllä tuolla kokoonpanolla
 

Museoesine

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja muut keskisuomalaiset
D Teamin 1-kenttä tyhjenee ja heikkenee kun pleijarit alkaa. Tuossa on yksi hyvä syy jäädä kotia ja katsoo tulokset mestiksen sivuilta.
En nyt sanoisi yhden pelaajan (Jormakka) poistumista vielä koko kentän tyhjentymiseksi. Muiden mainittujen pelaajien osalta ei suurta muutosta tule, koska Ikonen ei ole pelannut muutamaan viikkoon ja puolustajakolmikolta jää joka tapauksessa tämän viikon ottelut väliin maajoukkuekomennusten vuoksi. Lisäksi, kuten -pasi- totesi, sairastuvalla on tungosta, joten Deen iskukyky pudotuspeleissä riippuu pitkälti siitä, kuinka hyvin tällä hetkellä loukkaantuneina olevat pelaajat saadaan pelikuntoon.

Tähän liittyen olisikin kysymys. Onko kenelläkään tarkempaa tietoa seuraavien herrojen terveystilanteesta:
Santeri Palsola (pelasi viimeksi 22.10. SaPKo-ottelussa)
Lauri Taipalus (ollut sivussa kuluneen viikon varmuuden vuoksi?)
Kaarlo Jormakka (satutti päänsä 8.12. HeKi-ottelussa)
Pirkka Lahtinen (Radio Jyväskylän haastattelussa 2.2. mainitaan käden olevan paketissa, mutta haastattelun tekohetkestä ei ole tietoa)
Tuomo Laukkanen (loukkasi kätensä 17.12. KooKoo-ottelussa)
Jaakko Pelkonen (pelasi viimeksi 20.11. Kiekko-Vantaa-ottelussa)
Markus Poukkula (loukkaantui 22.1. Hokki-ottelussa)

Yllä mainittu seitsikko, Ikonen, Matti Koistinen ja Petteri Muotka ovat ainoat JYPin/D Teamin pelaajat, jotka eivät ole vielä kuun vaihteen jälkeen olleet kummankaan joukkueen kokoonpanossa. Ikonen ja Koistinen on korvamerkitty JYPille ja Palsolan loppukauden joukkue voi olla myös JYP A, mutta muut miehet pelannevat loppukauden Deessä.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pirkka Lahtinen tekee tänään paluun pitkän loukkaantumisen jälkeen. Pelikunto näin aluksi voi kyllä olla kysymysmerkki, mutta tärkeä palanen varsinkin pudutuspeleissä voi olla. Varsinkin sen jälkeen kun Ikonen lähtee JYP:n mukaan niin senttereitä tarvitaan.

Myös Taipalus pelaa tänään joten illmeisesti ollut viimeviikolla jotain pientä vaivaa vain.

Pelkosen ja K.Jormakka kun saataisiin ainakin viellä pois sairastuvalta niin lisää laajuutta materiaaliin saataisiin. Tosin en ole varma onko siellä joitakin muita viellä myösl oukkaantuneena, mutta jokatapauksessa pari pelaajaa pitäisi ennen pudotuspelejä saada viellä takaisin, jotta oikeasti johonkin on mahdollisuuksia.

Myös Poukkula olisi todella tärkeä palanen jos pelaa D teamin mukana loppukauden.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Joukkueen kapteenille Lahtiselle sitten heti kaksi maalia paluuottelussa. Hieno suoritus kyllä. Jos viellä Laukkanen tekee paluun niin hommahan voi kääntyä viellä hyväksi kohti pudotuspelejä mennessä kun sairastupa tyhjenee.
 

Museoesine

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja muut keskisuomalaiset
Joukkueen terveystilanne näyttää hyvältä. Jaakko Pelkonen pelasi vuoden ensimmäisen ottelunsa lauantaina LeKi:a vastaan ja tänään Vantaalla Deen kokoonpanossa on Tuomo Laukkanen. Pitkään sivussa olleet miehet eivät tietenkään ole heti täydessä iskussa, mutta toivottavasti hyvä pelivire löytyy mahdollisimman nopeasti. Sairastuvalla Deen miehistä ovat ilmeisesti enää vain Santeri Palsola ja Kaarlo Jormakka. Lisäksi sivussa on Markus Poukkula, jonka loppukauden joukkueesta ei ole tarkempaa tietoa.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Joukkueen terveystilanne näyttää hyvältä. Jaakko Pelkonen pelasi vuoden ensimmäisen ottelunsa lauantaina LeKi:a vastaan ja tänään Vantaalla Deen kokoonpanossa on Tuomo Laukkanen. Pitkään sivussa olleet miehet eivät tietenkään ole heti täydessä iskussa, mutta toivottavasti hyvä pelivire löytyy mahdollisimman nopeasti. Sairastuvalla Deen miehistä ovat ilmeisesti enää vain Santeri Palsola ja Kaarlo Jormakka. Lisäksi sivussa on Markus Poukkula, jonka loppukauden joukkueesta ei ole tarkempaa tietoa.

Jep, terveystilanne alkaa tosiaankin olemaan kunnossa. Tänään kaatui K-Vantaa, mutta se ei riittänyt nostamaan joukkuetta ylöspäin sijoituksissa joten sijoitus on 5. Sapko kaatoi Jukurit vieraissa ja näin pysyi edellä. Noh 5 tila on ihan hyvä suoritus ja varsinkin siihen nähden kun varsinaisia JYP apuja ei paljon tälläkaudella joukkueessa ole nähty vaan omat kasvatit ovat saaneet suurempaa roolia. Nyt lähtee joukkuesta pois Jormakka, Ikonen, Hietanen, Määttä ja Henri Huovinen JYP:n mukaan. Näistä ilmeisesti Määttä on ollut jo pitemmän aikaa A-junnuissa pelaamassa kun ei ole D teamissa pelannut juurikaan?

Jokatapauksessa joukkueessa nyt Laukkasen palun jälkeen alkaa terävintä kärkeäkin olemaan ja kakkosketjukin nyt Lahtisen ja Pelkosen palattua on ihan iskuvalmis. Nelosketjussa Rautakorpi iski tänään kaksi maalia ja muutenkin nelosketju näyttää hyvältä. Kolmosketju Jormakan ja Ikosen lähdettyä ehkä se ongelmallisin eli siihen tulevat "rippeet". Poukkula olisi kyllä menestyksen kannalta tärkeä palanen. Ilmeisesti on edelleen loukkaantuneena ja varmaan päätökseen vaikuttaa JYP:n terveystilanne. Tällähetkellä JYP:ssä on kuitenkin kaikki hyökkääjät mukana ja jo nyt yksi hyökkääjä ( Lahti) on joutunyt penkillä istumaan sen takia kun hyökkääjiä liikaa ja nyt sinne Ikonen ja Jormakka tulee viellä. Muutenkin on esimerkiksi Palvea ja Roinea joita voi nostaa joten Poukkula voisi ehkä D teamissa pelata sen loppukauden jos tervehtyy..

Jokatapauksessa uskoisin, että joukkueella on omat mahdollisuudet ainakin mitaliin jos ei nyt ihan kultaan. JYP apuja ei ole, mutta joukkueen oma runko on iskuvalmis jos ei tule loukkaantumisia ja ehkäpä jos vaikka Kaarlo Jormakka saadaan viellä terveeksi ja se poukkula mukaan niin joukkueella on kaikki mahdollisuudet edetä vaikka sinne finaaliin taas.

Maanantaina 21.2 Olisi vuorossa D team - SaPKo . Kaikki kannustamaan kotijoukkue voittoon. Yleisön panos on tärkeä sillä menestyminen tuo myös rahaa joukkueen pyörittämiseen. Varsinkin nyt kun kotietua ei tullut niin yleisön panos on tärkeä. Kolmella voitolla jatkoon systeemillä pelataan eli ei niitä pelejä loppujen lopuksi niin paljon kerry jottei rahasta jää kiini pelien katsominen..
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
D teamin etusivulla on seuraavaa mainosta koskien lauantain matsia.

FANIMATKA SAVONLINNAAN 19.2

Lauantaina järjestämme fanimatkan Savonlinnaan jos lähtijöitä on vähintään 25 kpl. Matkalle mahtuun 45 nopeinta. Sitovat ilmoittautumiset toimisto@dteam.fi perjantaihin 18.2 klo 13.00 mennessä. Matkan hinta pääsylippuineen 20 €/ henkilö. Fanibussi lähtee Synergia-areenalta klo 14.45.

Eli viellä kerkee ilmoittautua.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
FANIMATKA KESKIVIIKKONA PRONSSIOTTELUUN

Fanibussi pronssiotteluun joko Kouvolaan tai Vaasaan järjestetään keskiviikkona 9.3. Mukaan mahtuu 48 nopeimmin ilmoittautunutta. Hinta pääsylippuineen 20€/henkilö. Lähtö 9.3 Synergia-areenalta seuraavasti: Kouvolaan 15.30 tai Vaasaan klo 14.00. Sitovat ilmoittautumiset sähköpostiin toimisto@dteam.fi

Eli pronssipeliin kaikki halukkaat vain mukaan. Uutinen on poimittu D teamin kotisivuilta.
 

honkamar

Jäsen
En kehtaa uutta ketjua avata, mutta haluaisin vaikka tähän pötköön heittää ONNITTELUT D-Teamille Mestis-pronssin johdosta! Hyvä on harjoitusalusta tuleville liigakiekkoilijoille.
 

Lohipoika

Jäsen
Hianoa että D jatkoi mitalli putkeaan.

Tarkoitat varmaan, että D jatkoi mitaliputkeaan? Vain yksi ällä ja yhteenkirjoitettuna.

Kyllähän se tällaiselle Mestistä seuraavalle perusjormalle ottaa päähän ja kovaa, kun D Teamin kaltainen farmiseura pärjää vuodesta toiseen. Ei todellakaan hyvää mainosta Mestikselle liigakandidaatteja tuottavana sarjana, kun liigajoukkueen farmit pärjää näinkin hyvin. Onnea kuitenkin sinne Jyväskylään pronssista! Olitte parempia kuin useimmat muut, siitä ei pääse yli eikä ympäri.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös