Connor McDavid – The Next, Next One?

  • 621 186
  • 1 948

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Tavares saattoi olla pisteiden valossa lähellä McDavidia OHL-pelaajana, mutta onhan McDavid selvästi dominoivampi pelaaja kun mitä Tavares on koskaan ollut. Tavares paukutti pisteensä OHL:ssa lähes tulkoon poikkeuksetta läheltä maalia loistavan maalintekijänvaistonsa avulla. Vasta NHL:ssä Tavaresin peli on kehittynyt monipuolisempaan suuntaan ja nykyään häneltä nähdään myös loistavia syöttöjä ja pidempiä kuljetuksia kiekon kanssa. McDavidin luistelutaito on kuitenkin vielä pykälän verran parempi ja sitä myötä häneltä on junnusarjoissa nähty näitä coast to coast maaleja, joita oikeastaan edes Crosbyltakaan ei hirveästi ole nähty. Joten sanoisin kyllä, että McDavid on prospektina selvästi Tavaresta kovempi. Puhtaana maalintekijänä Tavares taas lienee lahjakkaampi.
 
Nämä spekuloinnit ovat tuntuneet lähtevän usein lapasesta, niin siinä kävi myös Granlundin osalta.

Mikael Granlundilla ei ole mitään relevanssia McDavidistä puhuttaessa. Eikä sitä ole normaalilla ykkösvarauksellakaan. McDavidin verrokkeja ovat Crosby, Lindros ja Lemieux. Nyt puhutaan sellaisista kavereista, jotka ovat jo 15-16-vuotiaina hyvin tuttuja nimiä myös meille, jotka emme seuraa junnulätkää juuri lainkaan. McDavid oli minullekin hyvin tuttu nimi jo pari vuotta sitten. Edellisen kerran näin kävi vuonna 2003, kun esim. Veikkaajassa oli iso juttu Crosbysta.
 
kesäesa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, KalPa
Esitin että kovin moni muu on latonut ihan vastaavasti kovia tehoja ennen varaustaan. Kane, Tavares, Ovechkin ja etc etc. Perustelin väitteeni, ettei McDavid viellä tilastoista erotu tarpeeksi edukseen verratttuna näihin, jotta hypessä ei olisi pientä liioittelun makua. Hyvä että ollaan tulevasta huippusta innoissaan ja toivottavasti kaveri menestyy!

CHL:stä tulleiden supertähtien draftivuodet:

Runkosarja:
Crosby: 62gp 66+102=168 (2.71PPG)
(Lindros): 57gp 71+78=149 (2.61PPG)
McDavid: 47gp 44+76=120 (2.55PPG)
P. Kane: 58gp 62+83=145 (2.50PPG)
Tavares: 56gp 58+46=104 (1.86PPG)
Stamkos 61gp 58+47=105 (1.72PPG)

Pudotuspelit:
McDavid 13gp 18+18=36 (2.77PPG)
Crosby: 13gp 14+17=31 (2.38PPG)
(Lindros): 16gp 18+20=38 (2.37PPG)
P. Kane: 16gp 10+21=31 (1.94PPG)
Tavares: 14gp 10+11=21 (1.50PPG)
Stamkos: 9gp 11+0=11 (1.22PPG)

Runkosarjan osalta Crosby, Lindros, McDavid sekä Kane latonut jäätäviä tehoja (Crosby hiukan muita edellä), mutta pudotuspeleissä McDavid on pistänyt sellaisen show'n pystyyn mihin kukaan muu sitten Mario Lemieuxin ei ole koskaan pystynyt. Kyllä tuo hype on ihan täysin ansaittua.
 
CHL:stä tulleiden supertähtien draftivuodet:

Runkosarja:
Crosby: 62gp 66+102=168 (2.71PPG)
(Lindros): 57gp 71+78=149 (2.61PPG)
McDavid: 47gp 44+76=120 (2.55PPG)
P. Kane: 58gp 62+83=145 (2.50PPG)
Tavares: 56gp 58+46=104 (1.86PPG)
Stamkos 61gp 58+47=105 (1.72PPG)

Tehopisteitä kun lähtee vertailemaan, niin minusta oleellista on huomata se, että tuossa vertaillaan eri liigojen pelaajia. Ja tietysti myös eri kausien pelaajia.

Crosby pelasi junnu-uransa QMJHL:ssä Lemieux'n tavoin. Muut verrokit pelasivat OHL:ssä aivan kuten McDavid. Tämä on osittain mutua, mutta sellainen tuntuma minulla on, että Q:ssa tehdään enemmän maaleja ja siellä tasoero parhaiden ja heikompien välillä on OHL:ää suurempi. Voi olla, että olen ihan väärässäkin.

Tuo on kyllä merkittävä seikka Connor McDavidin pelissä, että hän tuntuu jopa nostavan tasoaan kun pelien merkitys kasvaa. Tuollaisen runkosarjan jälkeen meno tuntuu vain kiihtyvän. Sama tapahtui vuodenvaihteessa nuorten MM-kisoissa. Silloin 2+5 kolmeen pudotuspeliin (puolivälierä, välierä, finaali) kun alkusarjassa syntyi tehot 1+3 (4 ottelua). Harvinainen kyky nostaa tasoaan vielä pykälällä tai kahdella pudotuspeleissä. Katsotaan tekeekö McDavid vielä jotain sellaista mihin ei pystynyt Crosby tai Lemieux eli voittamaan Memorial Cupin junnu-uran kruunuksi. No ensin pitää tietysti päästä Memorial Cupiin eli voittaa OHL:n mestaruus, mutta se on ihan hyppysissä.
 
Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Tehopisteitä kun lähtee vertailemaan, niin minusta oleellista on huomata se, että tuossa vertaillaan eri liigojen pelaajia. Ja tietysti myös eri kausien pelaajia.

Crosby pelasi junnu-uransa QMJHL:ssä Lemieux'n tavoin. Muut verrokit pelasivat OHL:ssä aivan kuten McDavid. Tämä on osittain mutua, mutta sellainen tuntuma minulla on, että Q:ssa tehdään enemmän maaleja ja siellä tasoero parhaiden ja heikompien välillä on OHL:ää suurempi. Voi olla, että olen ihan väärässäkin.

Lemieuxin draftivuonna QMJHL:ssä ottelua kohden tehtiin 10.02 maalia.
Crosbyn draftivuonna QMJHL:ssä ottelua kohden tehtiin 6.38 maalia.
Kanen draftivuonna OHL:ssä ottelua kohden tehtiin 7.46 maalia
Stamkosin draftivuonna OHL:ssä ottelua kohden tehtiin 6.88 maalia.
Tavaresin draftivuonna OHL:ssä ottelua kohden tehtiin 6.86 maalia.
(Lindrosin draftivuoden tilastoja ei alla olevasta linkistä löydy enkä jaksa lähteä niitä hakemaan muualta)

Lähde: QMJHL Goals Per Game

OHL:ssä tällä kaudella nopealla ynnäyksellä ottelua kohden tehtiin 7.00 maalia.

Crosbyn draftivuonna siis liigan maalikeskiarvo kaikista pienin noista. Näyttäisi muutenkin olevan QMJHL:n historian vähämaalisin kausi. Nuo tilastot tuolla linkin takana loppuvat vuoteen 2010, mutta siinä 2005-2010 välisenä aikana aika samaa luokkaa ne maalikeskiarvot ovat OHL:n ja QMJHL:n osalta.
 
kesäesa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, KalPa
Yhden surkean 0+1 ottelun jälkeen McDavid palasi tasolleen ja auttoi Erie Ottersin OHL:än läntisen konferenssin mestariksi viiden tehopisteen (1+4) illalla. Kuudessa ottelussa Soo St. Marie Greyhoundsia vastaan syntyi 19 pistettä. Pudotuspelien saldo 19+23=42 15 otteluun.
 
Louis

Jäsen
Connor McDavidille tänään 1+4 tehopisteet ja Erie Otters jatkaa 7-3-voitolla OHL:n finaaliin. Muunmuassa Darnell Nursen, Nick Ritchien, Brandon Halversonin, Jared McCannin ja Anthony Deangelon edustama Sault Ste. Marie Greyhounds kaatui otteluvoitoin 4-2, Erie Ot.ters jatkaa finaaleihin. McDavidin maali syntyi nopeaa luistelua hyödyntäen vanhanaikaisella maalivahti Halversonin ja Deangelon myöhästyessä pahemman kerran tilanteesta. Maali katkaisi McDavidin kahden ottelun pituisen maalittoman putken. Muutenkin McDavid laukoo mielestäni aivan liian vähän, joten terveenä pysyessään luulen McDavidin tekevän tulokaskaudellaan NHL:ssa 20-30 maalia. Toisaalta joku voisi kysyä, että miksi pitäisi laukoa, jos ilmiömäisellä syöttötaidolla ja pelinäkemyksellä löytää pelikaverin maalipaikasta ja siten kaikilla on kivaa, ainakin vielä OHL:ssa.
 
FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - #FreeFASlapsi
McDavid muuten nousee ilmiömäistä tahtia kaikkien aikojen PO-keväiden tilastossa. Tällä hetkellä herra viilettää jo sijalla 7. ja matkaa kaikkien aikojen ennätyspisteisiin on kymmenisen pistettä. Aika hyvin 17-vuotiaalta jannulta.

Koodi:
1. Justin Papineau  1998-99  21. 21+30=51  +21  20 PIM
2. Jason Dawe       1992-93  21. 18+33=51  -    18 PIM
3. Rob Schremp      2005-06  19. 10+37=47  + 4  35 PIM
4. Tim Taylor       1988-89  21. 21+25=46  -    58 PIM
5. Cameron Mann     1995-96  24. 27+16=43  -    33 PIM
6. Cory Pecker      2001-02  21. 25+17=42  +14  36 PIM
7. Kelly Cain       1988-89  21. 20+22=42  -    16 PIM
8. Connor McDavid   2014-15  15. 19+23=42  +15  10 PIM
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille

Tämä olisi ehkä enemmän tilastokummajaisten kamaa, mutta yllättävän nimetön porukka tuota TOP-7:ää miehittää. Saksassa luutiva Papineau, Kärppä-kasvatti Dawe, todellinen journeyman Schremp (yhdeksän seuraa seitsemässä eri liigassa!), porukan nimekkäin kaveri Stanley Cup -voittaja Taylor jne. Ilman Tayloria voisi tältä istumalta julistaa McDavidin pelaavan enemmän otteluita NHL:ssä kuin koko muu porukka yhteensä. Pisteiden osalta tämän voi tehdä huoletta.
 
Tämä olisi ehkä enemmän tilastokummajaisten kamaa, mutta yllättävän nimetön porukka tuota TOP-7:ää miehittää.

Mun mielestä toi on yllättävää vähän samalla tavalla kuin se, että Teuvo Teräväinen teki viimeisissä 20-vuotisten MM-kisoissaan paljon kovemmat tehot kuin Sidney Crosby tai Connor McDavid. Tai se, että Raimo Helminen teki nuorten MM:issä vuonna 1984 paljon kovemmat tehot kuin Mario Lemieux vuonna 1983.
 
retro

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tämä olisi ehkä enemmän tilastokummajaisten kamaa, mutta yllättävän nimetön porukka tuota TOP-7:ää miehittää. Saksassa luutiva Papineau, Kärppä-kasvatti Dawe, todellinen journeyman Schremp (yhdeksän seuraa seitsemässä eri liigassa!), porukan nimekkäin kaveri Stanley Cup -voittaja Taylor jne. Ilman Tayloria voisi tältä istumalta julistaa McDavidin pelaavan enemmän otteluita NHL:ssä kuin koko muu porukka yhteensä. Pisteiden osalta tämän voi tehdä huoletta.

Vähän off-topic, mutta Papineau taisi lopettaa jokunen kausi sitten.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Mun mielestä toi on yllättävää vähän samalla tavalla kuin se, että Teuvo Teräväinen teki viimeisissä 20-vuotisten MM-kisoissaan paljon kovemmat tehot kuin Sidney Crosby tai Connor McDavid. Tai se, että Raimo Helminen teki nuorten MM:issä vuonna 1984 paljon kovemmat tehot kuin Mario Lemieux vuonna 1983.
Voidaan taas todeta, ettei alle kaksikymppisenä juniorisarjassa tehdyt tehot kerro vielä varmasti, tuleeko pelaaja menestymään kovimmalla tasolla. Omaan silmään vain sattui se, että tuohon porukkaan mahtuu vain yksi ok-tasoinen NHL-ura, muut ovat sitten reissanneet bussiliigassa tai siirtyneet Eurooppaan.

Crosby tietysti teki Teräväisen kanssa samanikäisenä paremmat pisteet aikuisten MM-kisoissa, mutta tätä et vaivautunut mainitsemaan ;)

Vähän off-topic, mutta Papineau taisi lopettaa jokunen kausi sitten.
Joo, olisi pitänyt lukea herraa käsittelevät artikkelit loppuun asti ennen kirjoittelua. Viimeiset kautensa siis kuitenkin pelaili Saksassa 2010-luvun alussa.
 
Crosby tietysti teki Teräväisen kanssa samanikäisenä paremmat pisteet aikuisten MM-kisoissa, mutta tätä et vaivautunut mainitsemaan ;)

Sehän oli vähän niin kuin koko tuon viestini pointti. Kaipa siihen on syynsä, miksi nuo FutureHockeyn listaamat kaverit ovat vielä tuossa iässä pelanneet junnusarjoja. Aivan kuten siihenkin on syynsä, miksi Raimo Helminen ja Teuvo Teräväinen pelasivat nuorten MM-kisoja vielä 19-vuotiaina, mutta Mario Lemieux ei. Siksi minusta ei ole kauhean yllättävää, että tuolta FutureHockeyn listalta löytyy aika nimettömiä kavereita.

Crosby tosin pelasi ne aikuisten MM-kisat 18-vuotiaana, Teräväinen junnukisat 19-vuotiaana. Noita nuorten MM-kisapisteitä vertailtaessa on aika olennaista huomioida se, että parhaat pelaajat eivät ole mukana turnauksessa.
 
Viimeksi muokattu:

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
McDavid muuten nousee ilmiömäistä tahtia kaikkien aikojen PO-keväiden tilastossa. Tällä hetkellä herra viilettää jo sijalla 7. ja matkaa kaikkien aikojen ennätyspisteisiin on kymmenisen pistettä. Aika hyvin 17-vuotiaalta jannulta.

Koodi:
1. Justin Papineau  1998-99  21. 21+30=51  +21  20 PIM
2. Jason Dawe       1992-93  21. 18+33=51  -    18 PIM
3. Rob Schremp      2005-06  19. 10+37=47  + 4  35 PIM
4. Tim Taylor       1988-89  21. 21+25=46  -    58 PIM
5. Cameron Mann     1995-96  24. 27+16=43  -    33 PIM
6. Cory Pecker      2001-02  21. 25+17=42  +14  36 PIM
7. Kelly Cain       1988-89  21. 20+22=42  -    16 PIM
8. Connor McDavid   2014-15  15. 19+23=42  +15  10 PIM

Tuo on siis tilasto OHL:n osalta. Koko CHL:n osalta playoffien piste-ennätys yhden kevään osalta on Simon Gamachen nimissä. Tämä teki QMJHL:ssä tehot 22+35=57 yhtenä keväänä. Erään Mario Lemieuxin saldo draftivuoden playoffeissa 14 ottelussa oli tehot 29+23=52.

QMJHL: http://www.eliteprospects.com/leagu...ffs&season=%&teamgroup=&timeperiod=&from=&to=
WHL: Elite Prospects
OHL: Elite Prospects

Koko CHL:n mittapuussa 50 pistettä yhden playoff-kevään aikana on ylitetty seuraavasti:

1. Simon Gamache, QMJHL 2000-01 - 21. 22+35=57 - Draft+2
2. Alexander Radulov, QMJHL 2005-06 - 23. 21+34=55 - Draft+2
3. Dale Derkatch, WHL 1983-84 - 23. 12+41=53 - Draft+1
4. Mario Lemieux, QMJHL 1983-84 - 14. 29+23=52 - Draft
5. Yannick Riendeau, QMJHL 2008-09 - 19. 29+23= 52 - Draft+3
6. Frederik Bouchard, QMJHL 1996-97 - 21. 22+29=51 - Draft+3
7. Justin Papineau, OHL 1998-99 - 21. 21+30=51 - Draft+1
8. Jacques Locas, Jr., QMJHL 1973-74 - 16. 18+33=51 - Draft+2
9. Jason Dawe, OHL 1992-93 - 21. 18+33=51 - Draft+2
10. Claude Giroux, QMJHL 2007-08 - 19. 17+34=51 - Draft+2
11. Marc Fortier, QMJHL 1986-87 - 19. 11+40=51 - Draft+3
12. Real Cloutier, QMJHL 1973-74 - 16. 26+24=50 + Draft

- Lemieux, Giroux ja Radulov isompina niminä listalla, muuten tuntemattomampaa porukkaa.
- Lemieux ja Cloutier ainoat jotka ovat varausvuotenaan tehneet nuo tehot.

OHL:n yhden kevään maaliennätys on Cameron Mannin nimissä, 27 maalia.
OHL:n yhden kevään syöttöennätys on Rob Schrempin nimissä, 37 syöttöä.
QMJHL:n yhden kevään maaliennätys on Jean-Pierre Dumontin nimissä, 31 maalia. - koko CHL:n ennätys
QMJHL:n yhden kevään syöttöennätys on Marc Fortierin nimissä, 40 syöttöä.
WHL:n yhden kevään maaliennätys on Ron Sutterin nimissä, 22 maalia.
WHL:n yhden kevään syöttöennätys on Dale Derkatchin nimissä, 41 syöttöä - koko CHL:n ennätys

McDavidilla olisi hyvä mahdollisuus nousta kaikkien aikojen listaykköseksi CHL:n playoff-tilastossa. 15 pisteellä jakaisi tuon Gamachen ennätyksen, 16 pisteellä menisi ohitse. Jos tahti jatkuu samanlaisena kuin edellisessä sarjasssa, niin ennätys menee uusiksi.
 
Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Sehän oli vähän niin kuin koko tuon viestini pointti. Kaipa siihen on syynsä, miksi nuo FutureHockeyn listaamat kaverit ovat vielä tuossa iässä pelanneet junnusarjoja. Aivan kuten siihenkin on syynsä, miksi Raimo Helminen ja Teuvo Teräväinen pelasivat nuorten MM-kisoja vielä 19-vuotiaina, mutta Mario Lemieux ei. Siksi minusta ei ole kauhean yllättävää, että tuolta FutureHockeyn listalta löytyy aika nimettömiä kavereita.

Crosby tosin pelasi ne aikuisten MM-kisat 18-vuotiaana, Teräväinen junnukisat 19-vuotiaana. Noita nuorten MM-kisapisteitä vertailtaessa on aika olennaista huomioida se, että parhaat pelaajat eivät ole mukana turnauksessa.

Typerä vertaillu muutenkin sinulta. Olen aika varma, että nämä huippu Kanadaliset ovat pistäneet hieman enemmän panostusta jääkiekko uralleen jo nuoremmasta lähtien. Teräväinen C-junnu iässä, kun viellä pelaili kahta eri lajia SM-tasolla kohtuullisella menestyksellä voittaen C-junnujen SM-kultaa jääkiekossa, kuin myös kävi pelailemassa Salibandyn C-junnujen finaaleissa ja ratkaisevaan otteluun kävi täräyttämässä 3+3 joukkueen seitsämästä maalista ratkaisten senkin kullan. Eli täysi panostus jääkiekkoon on tapahtunut vasta myöhäisellä iällä.

Barkov ainoa Suomalainen pelaaja tähän menessä jota voi oikeasti verrata Kanadailisiin pelaajiin 17-18v ikäisenä. Eurooppalaiset yleensä tulevat 1-3v kehityskaaressa jäljessä Kanadalaisten Fysiikkaan. Eurooppalaiset pelaajat saavuttavat tasonsa miestenpeleihin yleensä 20-25v iässä, kun kanadan vastaavat tekevät sen 18-23v. Siellä pitää ollakkin Kanadan huiput jo pinnalla nuoremmalla iällä 20v kisoissa tähän faktaan nojaten.
 
Typerä vertaillu muutenkin sinulta. Olen aika varma, että nämä huippu Kanadaliset ovat pistäneet hieman enemmän panostusta jääkiekko uralleen jo nuoremmasta lähtien.

Jos Teräväisen kansallisuus on sulle tässä vertailussa jokin ongelma, voit vaihtaa hänen tilalleen vaikkapa nimet Brayden Schenn ja Marty Murray. Hekin löivät nuorten kisoissa tauluun paljon kovemmat tehot kuin Crosby tai McDavid.
 
Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Jos Teräväisen kansallisuus on sulle tässä vertailussa jokin ongelma, voit vaihtaa hänen tilalleen vaikkapa nimet Brayden Schenn ja Marty Murray. Hekin löivät nuorten kisoissa tauluun paljon kovemmat tehot kuin Crosby tai McDavid.
No nyt meni oikein! Eurooppalainen pelaaja on Eurooppalainen, eikä ole junnuna yleensä suoraan verrattavissa Kanadalaiseen veljeensä.
 
Nick Neim

Jäsen
Vähän tutkistelin ja vertailin muihin tätä McDavidia, niin ehkä on hieman ylimitoitettua tämä hype tästä pelaajasta. John Tavares esimerkiksi on yltänyt huikeisiin suorituksiin junnuna. Ennen varaustaan Taveres oli huomattavasti valmiimpi pelaaja miesten peleihin junnujen MM-kisojen mukaan, totaalisen suvereeni suoritus ennen varausta Tavaresilla 20v kisoista. Maaleissa etenkin tämä David jää selvästi Tavaresille ja Crosbylle.

Pelaa muuten tämä Mcdavid pitkällä mailalla, että siinä eroaa esikuvastaan Crosbystä todella paljon, joka pelaa lyhyellä tikulla. Itse en pidä tätä pelaajaa Crosbyn enkä edes Tavaresin veroisena talenttina. Perustelen asian näyttöillä kovista peleistä, mitä nämä 20v kisat näille kavereille ehdottomasti ovat.

Tavares on vähän unohdettu todellinen "tähti" junnuna, kun ilmeisesti Crosbyn läheisyys tuossa vähän vei huomiota pois Tavaresista.

Tässä viellä linkki ihan meilenkiintoiseen juttuun täsätä kaverista. Kaveri on ollut hullu tekemään duunia uransa eteen, itse on pidä niin paljon tämmöisistä "hikari" pelaajista. Tuskin tulee nousemaan omiin suosikkeihin.

Draft 2015 -tähdet tutuiksi: Connor McDavidin tarina - Jääkiekkoexpertti.com
Vertailun vuoksi laitetaan nyt oikein esille tänne, kun puhuin näistä aikasemmissa viesteissäni tuossa.

John Tavares
OHL: 247 ottelua 215+218=433 ppg 1.75
WJC 20: 13 ottelua 12+8=20 ppg 1.54

Connor McDavid
OHL: 166 ottelua 97+188=285 ppg 1,72
WJC 20: 14 ottelua 4+11= 15 ppg 1,07

Ei nyt ainakaan paperilla selviä miksi tästä odotetaan niin dominoivaa pelaajaa. En kuitenkaan väitä edelleenkään, etteikö Connor voisi sitä olla. Maalintekeminen ollut McDavidilla ollut se heikko kohta vs. Tavares. Voi varmasti odottaa änärissäkin samaa trendiä, että kun ei pääse niin dominoimaan niin maalien ja syöttöjen suhde muuttuu enemmän syöttö painoitteiseksi. Tavaresilla myös on käynyt näin.

Edit- Muistin että tuo Tavares oli jotenkin erityisen kova, mutta onhan siellä vaikka kuinka paljon kovia suorituksia OHL:ssä ja 20v kisoista muiltakin juuri ennen varausta.
Varmasti tämä Connor on kova pelaaja sitä en epäile, muuta itse odotin voimakkaan hypen takia hieman selvemmin erottuvaa kaveria tilastoista muista tämän hetken tähdistä Crosby, Tavares, Kane, Seguin ja Stamkos. Tätä Davidia kun tosiaan on sanottu uudeksi Gretzkyksi, joka vähintäänkin on yliampuvaa. Olen jonkun verran nähnyt kyllä Connorin pelejä, ja helvetin hyvä pelaaja on kyseessa. Mahtava luistelija ja pelisilmä erityisesti erottui sieltä minulle.

Ei tämä kuitenkaan mitenkään poikkeuksellisena erotu tilastoista, ainakaan viellä edes tällä viimeisellä kaudellaan OHL:ssä, joka kieltämättä on ollut aika todella kova, mutta on näitä nähty ennenkin.

Patrick Kane viimeinen kausi enen varaustaan:

London Knights OHL:58 ottelua 62+83=145
WJC 20: 7 ottelua 5+4=9

Maalimäärät pistävät eniten silmään. Kane myös tykittänyt parempaa tilastoa viimeiseltä kaudeltaan OHL.ssä etenkin maaleissa, ppg suhteellisen sama. TIetenkin varmasti häiritsi tuo loukkaantuminen McDavidin kautta.

Edit- @Lico olen samaa mieltä, että Eichel tulee nostelemaan kannua todennäköisesti useammin. Syy on yksinkertainen, kun katselee viimekausilta kannua nostelleita joukkueita, niin yhdistävä tekijä on huippuluokan kokonaisvaltaisen pelin sentteri. Kopitar, Bergeron, Toews ja Datsjuk. Ongelma näissä pistenikkareissa on se, että heidän hintalappu yleensä muodostuu joukkueille ylisuureksi heidän kokonaisvaltaiseen osaamiseensa nähden. No nyt Toewsilla lähti myös uuden sopparin myötä hinta lapasesta, mutta näin perjaatteessa. Riski että piste tehtailijalle pistetään kouraan liian arvokas sopimus on isompi.

Nämähän ovat tuttuja viestejä tätä ketjua seuranneille, mutta samaan aikaan toisaalla:

Ei ole näin osoitettu. Sinänsä ihan oikea huomio, että lopullisia tuomioita ei voi antaa tilastoinin perusteella. Tilastointi on oiva apuväline, jos sitä tehdään ihan perinteisen silmämääräisen arvioinnin tueksi. Tämmöiset jutut missä pelaaja tuomitaan pelkkien numeroiden perusteella, on ihan täyttä PA####!

Auts. Joku voisi kutsua tuota omaan pussiin pelaamiseksi, tai jopa oman agendan vahvistamiseksi valikoivalla tilastointinikkaroinnilla.
 
Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Nämähän ovat tuttuja viestejä tätä ketjua seuranneille, mutta samaan aikaan toisaalla:

Auts. Joku voisi kutsua tuota omaan pussiin pelaamiseksi, tai jopa oman agendan vahvistamiseksi valikoivalla tilastointinikkaroinnilla.

Jaahas! Kuinka nämä nyt liittyävät toisiinsa? Toisessa puhun Connor McDavidin pisteistä vs. muut saman ikäisinä. Toisessa puhun Urheilulehden tekemien suoritusvarmuus tilastojen soveltuvuudesta pelaajan arviointiin, jotka ovat kaksi täysin eri asiaa. Mitä tulee Connor McDavidiin en missään nimessä ole väittänyt häntä edes missään huonoksi pelaajaksi, vaan ainoa mitä olen sanonut että hype ehkä lähtenyt hieman laukalle.

Pahoitteluni kuitenkin asiasta! Tervetuloa jääkiekon uusi "kultapoika", ja kova pelaaja tästä tulee siitä ei kyllä ole epäilystä! Varmasti yksi kaikkein kovimista, koska nyt jo poika on enemmän arvostelun yläpuolella kuin Crosby ;)
 
Nick Neim

Jäsen
Jaahas! Kuinka nämä nyt liittyävät toisiinsa?

Ei ole näin osoitettu. Sinänsä ihan oikea huomio, että lopullisia tuomioita ei voi antaa tilastoinin perusteella. Tilastointi on oiva apuväline, jos sitä tehdään ihan perinteisen silmämääräisen arvioinnin tueksi. Tämmöiset jutut missä pelaaja tuomitaan pelkkien numeroiden perusteella, on ihan täyttä PA####!.

Hämmentävä tuo boldattu lause, jos ei näe mitään yhteyttä kritisointiin (ja/tai perusteluihin) jota olet harrastanut McDavidista. En mä varsinaisesti tuota yhteyttä osaa sen kummemmin availla, jos ei tuolla avaudu.
 
Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Hämmentävä tuo boldattu lause, jos ei näe mitään yhteyttä kritisointiin (ja/tai perusteluihin) jota olet harrastanut McDavidista. En mä varsinaisesti tuota yhteyttä osaa sen kummemmin availla, jos ei tuolla avaudu.

Kirjoitin kyllä liian provosoivalla otteella nuo pistevertailut tänne, että ne nyt helposti ymmärtää hyökkäämisenä McDavidia vastaan. Kuitenkaan tarkoitukseni ei tämä ollut, vaan keskustella onko hype ehkä mennyt hieman yli. Eikä tuomita pelaajaa johonkin yhteen asiaan vedoten, kun kokonaisuushan se on mikä ratkaisee aina.
 
Great

Jäsen
Suosikkijoukkue
Eichel
Tavares draftia edeltävissä playoffeissa 14 peliin 10+11
Kane draftia edeltävissä playoffeissa 16 peliin 10+21

McDavid draftia edeltävissä playoffeissa toistaiseksi 15 peliin 19+23

"Tavaresin ja Kanen maalimäärät ovat huikeita, McDavidin heikkous on maalinteko ja se tulee realisoitumaan toden teolla"
McDavid on omasta mielestäni vähintään lupaavin prospecti Crosbyn jälkeen, ehkä jopa parempi kuin #87.
 
Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Ei helvetti, tässähän on ostettava jokin NHL:ää näyttävä kanava syksyksi. Tää McDavidin akan poika on nähtävä ja eka pelinsä todellakin. "Missä olit kun Connor McDavid aloitti uransa NHL:ssä" tulee olemaan validi kysymys.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
"Missä olit kun Connor McDavid aloitti uransa NHL:ssä" tulee olemaan validi kysymys.
Suurella todennäköisyydellä vastaukseni on "nukkumassa".

Noei, ihan oikeasti kyllä mielenkiintoinen pöhinä on tämän jätkän ympärillä. Sitä saa olla onnekkaassa asemassa kun pääsee nykyään niin helposti seuraamaan näiden nuorten supertähtien otteita, kun esim. ensi syksynäkin on todella vaivattomasti katsottavissa McDavidin NHL-uran debyytti. Crosbynkin aikana tämä oli jo mahdollista, mutta sitten kun mennään ajassa taaksepäin Lemieuxin ja Gretzkyn aikoihin, niin samalla tavalla näitä ei voinut reaaliaikaisesti seurata. Toki siihen aikaan sitä hypeä luotiin muilla tavoilla.

Hieno tilanne.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös