CMX

  • 102 137
  • 580

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kulttuuritalollakin vedettiin onnistunut keikka, mutta yllätysmomentin puuttuminen ja täsmälleen samat biisit kuin Pakkahuoneellakin hitusen laimensivat omia tunnelmia. Ehkä bändin ja yleisön energiatasokin oli hieman alempana kuin Mansessa. Toivoin, että ainakin Alkuteokselta olisi muutamia biisejä vaihdettu tai esim. Kolmikärjen tai Seitsentahokkaan biisiä olisi vaihdettu - ei siis siksi, että en noista biiseistä (Götterdämmerung, Seitsentahokas) tykkäisi, vaan ihan vaihtelun vuoksi. Sekä etenkin elektroCMX-osuuteen olisi voinut valita jotain muutakin. Vaskiperse kyllä toimii helvetin hyvin syntikkaversiona, saisivat vaikka levyttää kokonaisen elektroCMX-albumin.

Viimeistään Lahdessa uusiksi, olisiko silloin esimerkiksi jotain elektro-setin biisejä nostettu pääsettiin?
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kulttuuritalolla tuli oltua ja se on aika metka keikkapaikka. En nyt ole varma kuinka paljon pidän siitä, koska varsinkin metelöivämmillä bändeillä se on hyvin haastellinen. Noin muuten siellä on tiettyä juhlavuutta ja sikäli sopi nyt hyvin CMX:lle, koska jonkinlainen juhlallinen tunnelma keikassa oli. Tai sitten se johtui omasta fiiliksestä joka oli todella odottava. Eikä saanut pettyä. Ei alkuunkaan. Itse asiassa sanoisin, että tää oli ehkä paras CMX keikka itselleni koskaan ja onhan noita kertynyt. Settilista oli liki täydellinen, ottaen hienosti palasia sieltä täältä ja vaikka seassa olikin hempeämpiä hittejä, niin kaikkiaan oli aika yllättävä ja voimakas kokonaisuus. ElectroCMX oli selkeästi petrannut viime vuotisesta jolloin se oli huomattavasti enemmän hakusessa, nyt oli saundit ja rakenne vielä eheämpää. Toiv. tuo projekti saa vielä lisää jatkoa. Harmillisen lyhyt oli myös nyt, olisi nyt muutaman biisin lisää kaivannut, mutta näinkin todella vaikuttavaa ja elektronisen musiikin suurkuluttajana ja rakastajana tuossa yhdistyi oikeastaan kaksi tärkeää asiaa, eli elektroniset äänimaailmat ja itselleni maailman tärkein bändi melodioineen sanoineen. Dreams come true, osastoa, siis.

En tiedä mitä muut vois sanoa. Tuli itkettyä ja naurettua. Olen CMX:n musiikkia kuunnellut semmoiset 16 vuotta noin, olen suht myöhäissyntyinen sen suhteen, mutta kuitenkin jo aimo siivu elämästä. Paljon muistoja, ihania ja raskaista ja ne jotenkin tulvahteli mieleen tuolla. Tärkein bändi minulle. Livenä ei ehkä nyt se kaikkein terävin ja vahvin livebändi, mutta kun itse musiikki puhuttelee niin syvästi, niin puutteet tuolla puolen voin antaa ihan kernaasti anteeksi. En jaksa tuijotella niihin asioihin. Sisin puhuu.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kolmas lauantai-ilta putkeen CMX:n seurassa ja vielä neljäskin on tulossa. Hämeenlinna ei varsinaisesti ollut suunnitelmissa, mutta kun huomasin Von Hertzen Brothersin soittavan perjantai-iltana samaisessa Aulanko Areenassa, niin se oli kylpyläloman paikka tähän viikonloppuun. Simmareita ei tullut silti mukaan.

Nyt kyllä jäi aika pettymykseksi. Jotenkin liian rutiininomainen veto ja kun odotin, että ElektroCMX:n poistumisen myötä pääsettiä olisi ehkä pidennetty tai ainakin muutettu, ainoat muutokset olivat Katso ihmistä, Pedot, Kätketty kukka ja Götterdammerung -biisien poistaminen listasta. Ilmeisesti ainakin ensin mainittu oli setissä, mutta Halmkrona tuntemattomista syistä ilmoitti miksaajalle, että seuraava biisi skipataan. Etenkin Kätketyn kukan skippaaminen oli anteeksiantamatonta. Silti keikka kuitenkin kesti noin puolitoista tuntia, vaikka Pakkahuoneen ja Kulttuuritalon megalomaanisten spektaakkelien jälkeen se tuntui lähinnä tunnin festarivedolta.

ElektroCMX oli edustettuna vain myyntipöydällä, kun siellä näkyi olevan esityksissä käytetyt haalarit nimmaroituina myydissä. En katsonut hintaa, mutta olisi ehkä ollut kiva matkamuisto.

Ensi viikonloppu onkin sitten ensimmäinen kiertueen viikonloppu, kun on kaksi keikkaa, niin ehkä jo sen vuoksi listaa vähän muokattaisiin - toivon mukaan jälkimmäiselle.
 
Viimeksi muokattu:

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Taisin antaa turhan negatiivisen arvion tuosta uudesta levystä. Ihan kelpo kamaa se on muutaman kuuntelun jälkeen.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
CMX soitti eilen Ilosaarirockissa keikan Joensuun kaupunginorkesterin kanssa. En ollut paikalla, mutta hieman epäilyttää, että toimisiko tuollainen orkesterin kanssa soittaminen festariympäristössä tai ylipäänsä ulkoilmassa. Nimimerkki @Aces High kuvaa festariketjussa keikkaa pettymykseksi. Settilista (setlist.fm) tosin näyttää näin fanin silmin kiinnostavalta. Mikään ei vie sitä pois ja Yöllisiä esimerkiksi lienevät harvinaista herkkua livenä. Jälkimmäisestä sivusto ei tunnista lainkaan aiempia esityskertoja, mutta ei siellä ole täydellisiä tilastoja Rautakanteleen ajalta.

Mutta... Varmasti tuollainen sinfoniaorkesteri-keikka toimisi varmasti paremmin sisätiloissa. Kun tuossa ensi vuonna Aura täyttää 25 vuotta, niin mitenkäs olisi sen soittaminen kokonaisuudessaan sinfoniaorkesterin säestämänä? Monissa biiseissä on jo valmiiksi jouset mukana, mutta kun ajattelee niin esim. Raskas ja Työt ja päivät toimisivat varmasti hyvin mahtipontisesti orkesterille sovittuna versioinakin.

Ja mitä tuohon Alkuteokseen tulee. On se helvetin hyvä levy - edelleen vakituisessa soitossa.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
hieman epäilyttää, että toimisiko tuollainen orkesterin kanssa soittaminen festariympäristössä tai ylipäänsä ulkoilmassa.

Ainakin tästä on Ilosaaressa kokemuksia. Joensuun kaupunginorkesterin kanssa ovat esiintyneet ainakin Antony and the Johnsons, Insomnium, Nightwish ja Ismo Alanko.
 

Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerrotaan lähiviikkoina
Itse olin Ilosaaren keikalla ja olihan se ehkä pieni pettymys. Olisin kaivannut settiin vielä vähän oudompaa kamaa, esimerkiksi Dinosaurukselta olisi löytynyt useampi kappale jotka olisivat varmasti päässeet oikeuksiinsa orkesterin säestämänä. Keikan kohokohtia olivat Elementa (joka tuolta setlist.fm:stä puuttuu) sekä kokonaan orkesterin soittama Nahkaparturi. Ja ei siellä muuten Puolikasta hyvää tai Pelasta maailmaakaan soitettu, joku on nyt sepittänyt tuonne sivustolle ihan omiaan...
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Aika helvetin vaisua touhua kyllä, mutta mitä helvettiä tolle Yrjänälle on tapahtunut?

30-40 kiloa on tullut lisää jossain vuoden sisällä. Tai ainakin siltä näyttäisi. Liekö sitten jonkin lääkityksen aikaansaamaa, vai johtuuko erittäin huonoista elämäntavoista. Molemmilla tavoilla saa lisää kannettavaa kroppaan, voin kertoa, ja helposti.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
30-40 kiloa on tullut lisää jossain vuoden sisällä. Tai ainakin siltä näyttäisi. Liekö sitten jonkin lääkityksen aikaansaamaa, vai johtuuko erittäin huonoista elämäntavoista. Molemmilla tavoilla saa lisää kannettavaa kroppaan, voin kertoa, ja helposti.
No itsellänikin on vastaavista kokemusta ja siksi olenkin huolissani, että mitä helvettiä?
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Yrjänä oli muistaakseni joskus viime vuosikymmenen puolivälissä aika tuhdissa kunnossa, sitten hoikistui, mutta muutamana viime vuonna kilot on tosiaan tulleet korkojen kera takaisin. Jollain viime vuoden Kolmen vuosikymmenen lauluja-keikoilla oli äänen kanssa pahasti ongelmia ja biisien välissä yski urakalla. Voipi kyllä olla, että miehellä ei ole kaikki kunnossa - toivottavasti korjautuu elämäntaparemontilla.
 

Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Onhan AW jonkun aikaa jo ollut tuhdimmassa kunnossa, mutta kyllä muistaakseni vaikka pöhnässä olinkin, niin Provinssissa oli ihan ok iskussa. Tuo linkin keikka kuulostaa kieltämättä aika pahalta.

Edit. En tiiä sitten mutta luulen, että naisasiat koitui Yrkän kohtaloksi. Kuten meillä kaikilla hetero-oletetuilla.
 
Viimeksi muokattu:

Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Vituttaa aika raskaasti kyllä. Vähän ku Göstan poismeno.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Jahas, kohta mennään Inarissa ja Bar Papanassa (!), jossa on CMX:n keikka tänään ja huomenna. Tämähän on käytännössä jo kesäperinne, sillä Cloaca Maxima musisoi täällä edellisen kerran viime vuoden heinäkuussa, niin ikään Inariviikkojen aikaan - ja todella väkevästi musisoikin.

Vaikka paikka on pohjoista leveyttä, vuosi sitten hellettä oli vielä hiukan enemmän kuin nyt, ja illallakin lämpötila ulkona ja sisällä jossain 25-30 asteen tuntumassa. Tupa oli tuolloin aivan täynnä, mutta lämpölamput varmuuden vuoksi päällä. Yrjänä totesikin yhdessä välispiikissään, että "hyvä, ettei täällä ollut työsuojeluvaltuutettujen konferenssi".

Näillä eväillä hetken päästä CMX Papanassa 2019 -iltamien osuuteen 1/2. Saapa nähdä, mitä tuleman pitää. Kivaa ja jännää.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jahas, kohta mennään Inarissa ja Bar Papanassa (!), jossa on CMX:n keikka tänään ja huomenna. Tämähän on käytännössä jo kesäperinne, sillä Cloaca Maxima musisoi täällä edellisen kerran viime vuoden heinäkuussa, niin ikään Inariviikkojen aikaan - ja todella väkevästi musisoikin.
Oli harkinnassa tuo Inarin tuplailta, mutta en lopulta saanut aikaiseksi reissun järjestämistä. Papana olisi kyllä kiva joskus kokea, kunnioitettavan kovatasoisia kotimaisia ovat saaneet haalittua sinne yleisesti ottaenkin.

Mahtaako olla vastaavanlainen tuplakeikka kuin Provinssissa (ilmeisesti) eli ensimmäisenä iltana aika perussetti ja toisena harvinaisuuspainoitteinen?Syksymmällähän bändi tekee konserttisalikiertueen, jossa painopiste on harvinaisemmassa materiaalissa.
 

mice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Flames, Juventus, Parma
Kaikki keikat peruttu ja yhtye määrittelemättömälle tauolle.

Muistan olleeni Nummirockissa vuonna 1999 ja jäin sunnuntaihin asti ihan vaan sen takia, että näen vielä CMX:n, jonka oli tarkoitus soittaa tuon Nummirockin keikan jälkeen vielä pari festarikeikkaa samana kesänä ja lopettaa siihen. No, 23 vuotta myöhemmin homma jatkuu, joten ei tätäkään enää jaksa lopullisena lopettamisena ainakaan pitää.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Muistan olleeni Nummirockissa vuonna 1999 ja jäin sunnuntaihin asti ihan vaan sen takia, että näen vielä CMX:n, jonka oli tarkoitus soittaa tuon Nummirockin keikan jälkeen vielä pari festarikeikkaa samana kesänä ja lopettaa siihen. No, 23 vuotta myöhemmin homma jatkuu, joten ei tätäkään enää jaksa lopullisena lopettamisena ainakaan pitää.
Itse olin silloin sillä "viimeisellä" keikalla Ilosaarirockissa 1999. Toki tuolloin lopettamisesta oli annettu faneille vähän ennakkoa, muistelisin, mutta tuo yllä oleva uutinen viittaa johonkin mustaan joutseneen. Toivotaan parasta. Elin- ja luomisvoimainenhan bändi vielä on.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: mice

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Jos CMX nyt jostain syystä lopettaisi, niin ei se minun elämääni kaataisi. Olen yhtyeen nähnyt useampaan otteeseen, levyt löytyvät hyllystä ja musiikki jatkaa elämistä. Olisihan se harmillista jos tuolla tavalla yhtäkkiä pitäisi lopettaa. Toivottavasti jatkavat vielä ja pääsen keikalle vielä.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
CMX:hän teki juuri äskettäin uuden levydiilin. Ei sellaista tee yhtye, joka pohtii lopettamista. Ja kun keikat on peruttu loppukesään saakka, niin valitettavasti tässä lienee kyse jostain äkillisestä, vakavasta ja pitkäkestoisesta, kuten esimerkiksi sairaudesta. Toivottavasti olen väärässä.
 

Waluigi

Jäsen
Syvää hiljaiseloa on vietetty, mutta näemmä Yrkkä on ollut taustalla kiireinen. Luvassa nähtävästi sekä CMX-lätty että soololevy. Instagram-viestissä makustellaan tähän tapaan:

Mutkikasta musiikkia ja eroottista (!) runoutta tulossa ensi vuonna. Oli tulossa jo aiemmin, mutta yhteinen maailma hajoili kaaokseksi niin monella tasolla, että tekemisen perustaa piti miettiä uusiksi. Hakea uskoa, tietoa, tunnetta. Oppia uutta. Mennä polvilleen. Viekastua. Me ollaan niin kappaleina. Kuvassa visiiri ja luopio Ai Talvikuninkaan maisemista.

Suurella mielenkiinnolla odotan kumpaakin. CMX on onnistunut pitkän aikaa kutkuttelemaan korvanystyröitä sellaisella tavalla, että uudempienkin levyjen pariin palaa mielellään. Harvinaista näin pitkän linjan bändillä. Alkuteos nousi omalla listalla jopa ihan parhaimpien joukkoon, ja erityisesti päätösbiisi Alkemisti on jäänyt vakituiseen kuunteluun ihan itsessäänkin.

Lisäjuttua Soundissa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Moto

NIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fucking Horseshit
Noniin, Vain Elämää Aki on julkaissut sooloalbuminsa. Levy on sitä samaa keskitempoista, iskelmällistä veltolla letkulla läpyttelyä, mitä on saatu kuulla Talvikuninkaan jälkeen emoyhtyeeltä. Sillä erotuksella, että melko ehdottomat Halmkrona ja Rasio eivät olisi päästäneet tämän levyn keskinkertaisuuksia ja latteuksia läpi.

Nyt on uutena elementtinä joku helevetin torvi, jolla luikautetaan lähes joka biisissä. Pelastaako se maailman? No ei, mutta kyllä näillä pääsee soittamaan iskelmä- ja tikkurilafestivaaleilla, kun on kerta Sanomakonsernille pyllistetty.

Särkijät on unohtuneet myös studiosta. Mikä on hyvä juttu, niin ei kukaan häiriinny tai pahastu. Tällainen levy syntyy kun ego paisuu yli oman bändin ja kuvitellaan olevansa sitä suurempi yksin ja muut ovat olleet vain tiellä. Sääli.
 

Gotterdam

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Leijonat, IPV, Roihuttaret, PuMu
Noniin, Vain Elämää Aki on julkaissut sooloalbuminsa. Levy on sitä samaa keskitempoista, iskelmällistä veltolla letkulla läpyttelyä, mitä on saatu kuulla Talvikuninkaan jälkeen emoyhtyeeltä. Sillä erotuksella, että melko ehdottomat Halmkrona ja Rasio eivät olisi päästäneet tämän levyn keskinkertaisuuksia ja latteuksia läpi.

Nyt on uutena elementtinä joku helevetin torvi, jolla luikautetaan lähes joka biisissä. Pelastaako se maailman? No ei, mutta kyllä näillä pääsee soittamaan iskelmä- ja tikkurilafestivaaleilla, kun on kerta Sanomakonserni että

Särkijät on unohtuneet myös studiosta. Mikä on hyvä juttu, niin ei kukaan häiriinny tai pahastu. Tällainen levy syntyy kun ego paisuu yli oman bändin ja kuvitellaan olevansa sitä suurempi yksin ja muut ovat olleet vain tiellä. Sääli.
Odotitko sitten jotain Kolmikärki, Veljeskunta, Aurinko -matskua?

Ei siinä ole mitään ihmeellistä, että haluaa tehdä soololevyn täysin omilla ehdoilla. Ei siinä ole kyse siitä, että olisi jotenkin suurempi ihminen (tosin Yrjänä on kyllä fyysisesti isompi kuin Tipi, Janne ja O-M). Tämä on nyt sellaista mitä 56 vuotias A.W. halusi tehdä, eikä hän halua miellyttää sillä ketään, ei sanomajengiä eikä hctruucmxfaneja.

Eipä näy Yrjänää muuten tikkurila- tai iskelmäfestarin listoilla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös