Ilmoitukset
  • Nimimerkki Powerplay huilaa viikon sääntöjen 6§:n perusteella.
  • Nimimerkki Pori67s huilaa kuukauden sääntöjen 4§:n perusteella. Aiempi rikehistoria samasta syystä vaikutti pelikiellon pituuteen.
  • Nimimerkki psychodad rauhoittuu kaksi kuukautta sääntöjen 6 ja 7§:n perusteella.

Buffalo Sabres 2016–2017

Viestiketju osiossa 'NHL' , aloittajana adetti, 12.05.2016 klo 15.46.

  1. adetti Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
    Heikot esitykset jatkuivat Rangerssia vastaan, vaikka voitto sieltä tulikin. Niin kauan kun tuo peli näyttää tuolta, ei voi olla tyytyväinen voittoonkaan. Tuolla systeemillä ei voiteta kuin harvakseltaan ja ollaanhan se nyt huomattu. Kotijoukkue oli myös hyvin vaisu, ensimmäiseen erään Buffalo lähti ihan hyvillä jaloilla liikkeelle eikä varmasti Rangers tätä odottanut. Toinen erä olikin jälleen yhtä puppelointia ja Rangers pisti uutta vaihdetta pesään. Kolmas erä näytti enemmänkin joltain pihapeliltä molemmin puolin eikä tämä ottelu paljon viihdettä aiheuttanut.

    Mielenkiintoista nähdä miten ketjuruletti lähtee jälleen toimimaan, kunnes saadaan O'Reilly, Kulikov, Gorges ja Ennis askiin. Larssonihan muuten on ranteen ja kyynärpäävammansa takia loppukauden sivussa. Joten hänen osaltaan ollaan jälleen vuoden näytöt annettu ja katsotaan riittääkö se uuteen sopimukseen. Larsson on max. 3 -ketjun sentteri ja siinä hän on ihan pätevä, mutta tuon tungon ja leveyden takia mietin, olisiko aika päästää jo irti. Siellä on nyt tosiaan Reinhart pelannut kakkosen ja Girge kolmosen keskellä eikä tuossa ole pahemmin moitittavaa. Molempien vahvuudet tulevat enemmän esiin, kun pääsevät keskellä pelaamaan, mutta siirtyykö jälleen toinen laitaan, kun O'Reilly palaa? Olisiko aika miettiä sitä, että ketä siellä keskellä halutaan nähdä. Puhetta on ollut, olisiko ykkösketjussa molemmat O'Reilly ja Eichel, mutta pidän myös siitä että leveyttä on kahdessa ensimmäisessä ketjussa. Todella kinkkinen tilanne enkä osaa sanoa mikä olisi paras vaihtoehto. Tosin kahta parasta hyökkääjää ei olla vielä samassa ketjussa nähty, joten olisihan siinäkin hyvä kortti katsoa, varsinkin kun Bylsma tykkää ketjuja sorvailla.

    Tykkään kyllä pirusti näistä AHL -jätkien nostoista ja kuinka ovat tuoneet lisää energiaa. Justin Bailey iski sitten uransa ensimmäisen kaapin ja oli lähellä toista, kun paukutti tolppaan. Täytyy hänen maaliinsa antaa krediitit Kanelle, joka karvasi hienosti, josta Bailey pääsi vartaloharhautuksen jälkeen ampumaan. Bailey on toisen kierroksen varaus jo vuodelta 2013, mutta pelaa vasta toista vuottaan AHL:ssä. Ensimmäisellä kaudella heikossa Amerksissa meni rikki jo 20 maalia ja tuo menee yli varmasti tällä kaudella, jos niitä pelejä siellä alhaalla nyt kertyy. Baileyllä on valitettavasti ollut ongelmia pysyä ehjänä ja jo juniorisarjassa pelejä jäi paljon väliin. Fanit hänestä varmasti pitävät, isänsä on pelannut NFL:ää Billsissä ja hänhän on tosiaan Buffalossa syntynyt. Baileyn peliä tarkemmin katsellessa, kunhan siitä saadaan tuo alkuhöntyily pois, on kaverilla palaset kohdillaan. Uskon hänen murtautuvan ensi kaudella NHL:ään pysyvästi.

    Kaksi muuta pelaajaa, jotka ovat mielestäni ansainneet paikkansa myös ensi kauden ringissä ovat Carrier ja Fedun. Carrier on tuulennopea ja pystyy myös kiekollisiin ratkaisuihin, selvä upgrade Deslauriesiin, jota ei toivottavasti nähdä. Ärsyttää vain se, että hänenkin sopimusta on jäljellä vielä vuosi tämän jälkeen eikä varmasti Vegasia kiinnosta. Fedunia ihmettelen edelleen, kuinka hänellä on jäänyt mahdollisuudet aiemmin NHL:ssä noin vähiin. Pelaa selvästi paremmin kuin Franson ja Gorges ja olisin mieluiten hänet näkemässä ensi kaudellakin kolmosparissa, tunkoa valitettavasti sielläkin on turhakkeiden takia. Ikääkin on lähes 30 -vuotta. Siinä on silti sellainen puolustaja alempaan pariin, joka hoitaa hommansa tyylikkäästi pienellä palkalla.

    Täytyy myöntää, että tuo Vegas tulee kyllä oivaan paikkaan mukaan rinkiin, jospa päästäisiin jostain turhakkeesta eroon. Vapaamatkustajia tuntuu joukkueessa löytyvän ja tiedetään jo varmasti ettei tulevaisuutta joukkueessa näe.
     
  2. adetti Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
    Heikot esitykset jatkuivat Chicagossa, kun oltiin vielä voiton päässä kiinni kaksi minuuttia ennen loppua, mutta niin vain kotijoukkue nousi tasoihin ja voittoon jatkoajalla. Melkoinen pyristelyhän tuo oli Sabresilta ja kun vertaa näiden kahden joukkueen pelityyliä, niin niissä on ero kuin yöllä ja päivällä. Kotijoukkue tiesi mitä tehdä Sabresia vastaan painestaessaan Sabresin kenttäpuoliskolla puolustajia ja karvaamaan kiekon pois. Sabresin puolustajat hätääntyivät ja roiskivat kiekkoa pleksin tai rännin kautta keskialueelle, jos se kiekko edes sinne asti selviytyi. Moni voi miettiä päässään, kumpi on hienompaa kiekkoa seurata, kiekko päähän ja perään vai organisoitu hyökkäyksiinlähtö ja kiekon tuonti hyökkäysalueelle. Tuota edellä mainittua käytettiin joskus ennen kristusta.

    Buffalon taktiikkana on mahdollisimman vähän syöttöjä, jotta saadaan kiekko päätyyn, kun taas Chicagolla ei olla väliä monta syöttöä annetaan omille, kunhan se kiekko saadaan syöttöjen kautta ja kuljettamalla kiekko vastustajan kenttä-alueelle. Chicago on esittänyt viime vuosina omasta mielestäni viihdyttävintä jääkiekkoa ja nyt kun Bylsma pääsi sitä seuraamaan oikein paraatipaikalta, kannattaisiko miettiä uuden painoksen tekemistä.

    O'Reilly palasi askiin ja pelasi Girgen sekä Giontan kanssa. Eihän tuo ketju toiminut oikein alkuunkaan, mutta oli sikäli hyvä että Reinhart jatkoi kakkosen keskellä. Nyt tekisin sen muutoksen, että seuraavassa pelissä O'Reilly Eichelin kanssa, Reinhart kakkosen ja Girge kolmosen keskelle. Siinä voidaan sitten miettiä mihin se Ennis laitettaisiin, kun hän kohta palaa askiin. Mielelläni näkisin TOP-6:ssa, vaikka aikoinaan Girgen kanssa on pelit hyvin mennytkin.

    Ennen tätä Chicago peliä Buffalolla oli mielenkiintoinen tilasto. Jos Buffalo on pelissä onnistunut tekemään enemmän kuin yhden maalin, heidän recordi tästä on 13-2-4. Ongelmana voidaan siis pitää, että muissa 17 ottelussa he ovat tehneet yhden tai ei yhtään.
     
  3. adetti Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
    Yllättävän hyvä päiväpeliksi Jetsiä vastaan viihtyvyys arvoltaan. Kaksi erää oli surkuhupaisaa, mutta kavennusmaali ja Bylsman rääkiminen auttoi siivittämään joukkueen uuteen nousuun kolmannessa erässä. Enemmänkin voisi Bylsma nostaa ääntään penkillä, jos se noin hyvin auttaa joukkuetta. Harvemmin tällä kaudella ollaan nähty Sabresin pelaavan pirteämpää jälkipuoliskoa. Silti tuo tasaisuus on kyllä sellaista, mitä ei voida tehdä koko 60 minuuttia.

    En kyllä jotenkin tykkää näistä ketjuista, vaikka näillä pyritään tasapainottamaan kentällisiä. Ei ole sellaista ketjua, joka oikeasti olisi joka vaihto vaarallinen ja pystyisi tekemään pitkiä painostuksia vastustajan päädyssä. Eichelin kanssa pelaavat Foligno ja Okposo ei oikein löydä samaa säveltä. Tulee niitä valonpilkahduksia, mutta sitten omissa ollaan ainakin varsin helisemässä. Reinhart on ollut kakkosessa loistava ja on jo yhdeksän pelin pisteputkessa, en silti oikein näe Kanea hänen vierellään, varsinkin kun Bailey koohottaa toisella laidalla. Kärsivällinen sentteri ja kaksi koohottajaa ei oikein toimi. O'Reillyn kolmosketju pelasi parhaiten ja vaikka se ei aiemmin toiminut, oli se tässä pelissä yllättävän hyvä Giontan ja Girgen kanssa. Tulihan sieltä maalitkin mieheen laitureille. Nelosketju on kyllä jotenkin aivan turha.

    Laineen taklauksesta ollaan jo puhuttu sivutolkulla eri ketjussa ja pilvin pimein videoita on somessa. Harmillinen juttu, että se oli juurikin Laine joka taklauksen otti vastaan. Ikävästi myös McCaben silmänalta aukesi, mutta se on pieni juttu Laineen aivotärähdykseen. McCabe on samantyylisiä taklauksia ennenkin esittänyt ja on kyllä voimanpesä, ei ota ikinä taklauksissaan vauhtia, vaan tyrmää kaverin siihen samalla tyylillä. Toivottavasti ei McCabea leimata taklauksen johdosta, vaikka puhdas olikin, hän on toiseksi tärkein puolustaja Sabresilla ja on tehnyt Ristolaisenkin pelaamisen paljon helpommaksi.

    Vaikka siis viime peleistä hyvin on pisteitä tullut ja ei olla kaukana viivasta taulukossa, olen silti hyvin spektinen joukkueen tekemiseen. Toivon oikeasti, että tämä lähtisi rullaamaan paremmin tästä vielä tällä kaudella.
     
  4. Virveliä kainaloon Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ken-André Olimb
    Yönukkujakin alkaa nähdä Reinon, kun esiintyy illasta toiseen tulosliuskalla ja highlightseissa.

    Ja minusta Reinhartin laidoille sopii parhaiten koohottajat, koska ajattelee peliä niin nopeasti, että ehtii antamaan syöttöjä. Toki, Kane ei välttämättä ole se suurin kiekkonero, joten oma työnsarkansa on ajatella samoin kuin sentterinsä.
     
  5. adetti Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
    Tovi on jälleen kulunut, pelejä ollaan ehditty pelailla ja tällä hetkellä Sabresilla on kolmen ottelun voittoputki, jotka kaikki ovat tulleet jatkoajalla. Viimeisin ottelu kyllä nostatti viimeistään itseluottamuksen korkealle, kun noustiin kahden maalin takaa ja vielä ilman maalivahtia tasoihin. Mielenkiintoista kyllä kuinka hyvin ollaan pysytty taistelussa poffeihin, vaikka joukkueen suorittaminen on ollut epätasaista. Ei olla pystytty pelaamaan täyttä 60 minuuttia ja jotenkin on tuntunut puhti loppuvan, vaikuttiko sitten pelaajien porukat asiaan Nashvillessa, mutta viimeinen 10 minuuttia oli kyllä jäätävää suorittamista.

    63 Tyler Ennis - 90 Ryan O'Reilly - 21 Kyle Okposo
    82 Marcus Foligno - 15 Jack Eichel - 23 Sam Reinhart
    9 Evander Kane - 28 Zemgus Girgensons - 12 Brian Gionta
    44 Nic Deslauries / 48 William Carrier - 19 Cal O'Reilly - 26 Matt Moulson

    77 Dmitry Kulikov - 55 Rasmus Ristolainen
    47 Zach Bogosian - 6 Cody Franson
    41 Justin Falk - 38 Taylor Fedun
    34 Casey Nelson

    40 Robin Lehner
    31 Anders Nilsson

    Siinä ovat viimeisimmän harjoituksen kentälliset ja näillähän pelattiin Nashvillessa, muuta kuin Carrier ja Nelson olivat sitten poppareilla. Eli kun Larsson on loppukauden sivussa, poissa ovat vain Gorges ja McCabe. Kulikov palasi askiin viime otteluun ja pelasi mielestäni kelpo ottelun Rassen vierellä. Franson on ollut varmaan joukkueen paras puolustaja viime otteluissa, Rassen otteet ovat ailahdelleet mielestäni liian suuren peliajan takia, varsinkin kun b2b peleihin tuli yhteensä noin tunti peliaikaa. En tiedä mikä on sytyttänyt Fransonin aivan uuteen uskoon, mutta häneltä nähdään jopa kiekollisena sellaisia esityksiä, jota ei olla aiemmin nähty. Avauspelaamisessahan hän on edelleen aivan huippu.

    Hyökkäysketjut ovat eläneet koko kauden, mutta nyt ollaan päästy samoilla menemään hetki, yllättäen sikäli kun ei olla hävitty. Valitettavasti joukkueesta löytyy vapaamatkustajia, mutta sitten löytyy pelaajia jotka ovat nostaneet tasoaan huomattavasti. Saa nähdä miten Murray ratkaisee tilanteen treidaamalla. Luulen että joukkue tulee muuttumaan yllättävän paljon ensi kaudelle treidien ja tuon Vegasin takia. Todella paha on myös tilanne, jossa lähdetään suojaamaan pelaajia, koska siellä on kinkkisiä tilanteita.

    Hyökkäyksestä voin sanoa, että varmat pelaajat jotka lukitaan on O'Reilly, Okposo & Carrier. Puolustuksessa Ristolainen, McCabe ja Bogosian. Maalivahdista on vaikea sanoa, mutta eiköhän se ole Lehner.

    Tyler Ennis tuli ensimmäiseen peliinsä loukkaantumisen jälkeen ja paukutti heti maalin, tuon jälkeen taisi yksi peli välissä jäädä pelaamatta, mutta sitten taas ykkösessä askissa. Valitettavasti vaikka kädet ja pää toimii, ei liike ole sitä mitä parhaimmillaan. Vaikuttaako edelleen pelaamattomuus ja loukkaantuminen? Hankalaksi tekee hänen kohdallaan se, että palkka on 4,6 milj ja tämän jälkeen vielä pari kautta jäljellä. JOS hän kykenee saamaan nopeutensa siihen, missä se oli, hänestä on paljon hyötyä. Onko hän silti tarpeeksi arvokas menemään ilmaiseksi Vegasiin? Tai onko hänessä tarpeeksi arvoa, jotta hänet voidaan treidata ja saataisiin järkevää takaisin? Mielestäni olisi järkevämpää silti suojata sellaisia pelaajia, jotka nähdään vielä tulevaisuudessa.

    Kane, Moulson, Girgensons, Deslauries, Larsson, Gionta & Foligno. Voisin ajatella, että Kane, Girge, Larsson ja Foligno olisivat ne jotka suojataan. Vaikea on silti sanoa, ketä ollaan jo treidattu, vaikka kaikki mainitsemat pelaajat ovat pelanneet ensi kauden joukkueeseen. Moulsonilla ei tehdä mitään, mutta kukaan joukkue ei treidaamallakaan häntä huoli eikä tuskin Vegasikaan. Deslauries on ollut aika turhake ja Giontan kohdalla tilanne on se, että jos hän haluaa tulla treidatuksi ja pelata cupista, olkoon. Mutta muuten loppukausi sitten Buffalossa.

    Puolustuksessa on sitten kysymysmerkkejä. Gorges, Kulikov, Franson, Falk ja Fedun. Gorgesilla on toiseksi viimeinen vuosi sopimustaan jäljellä ja eihän liike enää oikein vakuuta. Luulen että riippakivenä menee Buffalossa ensi kauden. Kulikovilla loppuu sopimus tähän kauteen, hyvin vaikea sanoa, onko joukkue ostaja vai myyjä. Sillä turha häntä silloin on treidata, jos joukkue oikeasti taistelisi poffeista. Fransonilla loppuu sopimus myös, vaikka otteet ovat parantuneet, olisi vaikea häntä enää nähdä Buffalossa. Falkista voidaan luopua, vaikka arvo on mitätön, mutta Fedunista ei. Mielestäni Fedun on loistava kolmosparin puolustaja.

    Vaikka tämä kausi on vielä pahasti kesken, näitä on aina kiva puljailla. Varsinkin Vegasin takia tuo lisää mielenkiintoa. Sabresilla on kyllä tarjontaa hyökkäykseen omastakin takaa, kun sieltä tulee Fasching, Bailey, Baptiste ja Nylander etunenässä. En siis näe, että Murray hyökkäystä tulisi vahvistamaan. Kyllä se on sitten puolustus johon tarvittaisiin leveyttä, koska prospekteista ei oikein löydy sellaisia, jotka valmiita ensi kauteen olisi. Ehkä Guhle pienellä varauksella.

    Suurin puheenaihe taitaa olla fanien keskuudessa Alex Nylander. Hän oli huikea junnukisoissa, mutta sen jälkeen palattuaan AHL:ään ei ole päässyt samalle tasolle. Pisteitä ei oikein ole tullut ja muutenkin kaukana siitä tasosta, mitä oli. Hyvin vaikea sanoa mistä johtuu, mutta fanit eivät usko tähän kaveriin. Amerksilla ei AHL:ssä oikein suju ja vaikka siellä parhaimmat ovat pisteiden valossa onnistunut, siihen ei Nylander ole kyennyt. Vertailukohteena voidaan ottaa veli William, joka kesken siirtyi Ruotsista AHL:ään ja paukutti kovia tehoja, mutta oli silti pelannut nuorempana Ruotsissa. Alexin "etu" oli tuo vuosi OHL:ää, jossa hän teki kovia tehoja, mutta ei ole pystynyt tuomaan sitä vielä aikuisiin. William toki pelasi hieman edelliskautena SHL:ää ja myös sen kauden kun siirtyi AHL:ään, joten tuntumaa oli. Mutta ei sitten taas amerikkalaisesta jääkiekosta. Alex on kuitenkin kohta pelannut 40 ottelua AHL:ää, joten luulisi tuntumaa jo olevan. Toki, vaikka veljeksistä on kyse, nämä ovat aina yksilöllisiä asioita, joiden kanssa voi mennä kauemmin kuin toisella. Ehkä Alexin kohdalla fanit vain kuvittelevat, että hänet nähtäisiin jo ensi kaudella Buffalossa, mutta taso ei vain vakuuta. Materiaalin leveyden kannalta, antaisin paikan jollekkin muulle ja Alexille aikaa kehittyä AHL:ssä.
     
  6. adetti Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
    Nyt kun tässä ollaan reilut puolet pelattu, voisi katsastaa hieman, kuinka pelaajilla on oikein sujunut.

    Kyle Okposo:
    Ensimmäinen kausi Buffalossa on sujunut niin kuin on pitänyt. Pitkä ja rahakas sopimus Buffalon kanssa ja on ollut tällä kaudella joukkueen ykköstykki pisteiden valossa, 47 otteluun on tullut 31 pistettä. Maalejakin hän on tehnyt joukkueessa eniten, 15. Okposo on tuonut fyysisyydellään ja taidollaan juuri kaivattua lovia kärkiketjuihin ja kemiat ovat menneet hyvin O'Reillyn kanssa. Sen aika näyttää, pystyykö Okposo enää rikkomaan henkilökohtaista piste-ennätystään, joka tuli Islesissa 71 otteluun, kun paukutti 69 pistettä. Mielestäni tuo on erittäin kova pistemäärä hänelle.

    Samson Reinhart
    Sam on mielestäni jäänyt Buffalossa näiden "isompien" nimien varjoon eikä juuri ole saanut sitä mediahuomiota, mitä olisi ansainnut. Hän ei välttämättä ole se "wow" pelaaja, joka kynäilee itsensä paikalle vaan on se, joka tekee ketjukavereidensa pelaamista entistä helpompaa. Ei ehkä kooltaan samaa kuin Thornton, mutta pelaamisessa on hyvin samankaltaista värähtelyä. Nopeilla ja helpoilla syötöillä onnistuu rikkomaan puolustusta, hän on myös Sabresin ykkös-yv:ssä se maskimies, joka kiekkoja ohjailee häkkiin. Kaikesta huolimatta hän on pisteen päässä Okpososta sisäisessä pörssissä ja on pelaamassa vielä parempaa kautta kuin tulokaskaudellaan. Ja ei tuo 20 maaliakaan jälleen ole kovin kaukana.

    Ryan O'Reilly
    Joukkueen tärkeimpiä pelaajia, ykkössentteri ja se joka pelaa silloin kuin tarvitaan pahassa paikassa. Pelaa joka tilanteessa, oli sitten ylivoima tai alivoima, ottaa tärkeitä aloituksia ja pisteitäkin tulee ihan mukavasti. Tällä kaudella on jäänyt hieman pelejä väliin, mutta kyllä huomasi hänen poissaolonsa, kuinka se näkyy joukkueessa. Joukkueen paras +/- sarake (5), joka olisi hänen uransa paras, jos siihen jäisi. Kertoo hieman siitä, ettei ole pelannut missään huippujengissä ikinä. Vain 5 pelaajaa löytyy hänen yläpuoleltaan aloitus%:ssa, joten hänen merkityksensä aloitusympyrässäkin on hyvin tärkeä. O'Reillykaan ei ole sellainen pelaaja, joka jää mieleen tietystä kynistä, mutta on juuri sellainen pelaaja mitä joukkue tarvitsee.

    Brian Gionta
    Pienikokoinen kapteenimme, joka pelaa edelleen huippujääkiekkoa. Mielestäni Gio pelaa pisteiden valossa huippukautta, kun ottaa huomioon sen, ettei hän pelaa kuin kakkosyv:ssä, joka ei juuri peliaikaa saa. Rooli hänellä on kolmosketjussa ja kun pisteitä on tullut 24, joista 11 maaleja, kausi on mennyt todella hyvin. Ensimmäisellä Buffalo kaudellaan hän teki 13 maalia, joten eiköhän tuo rikkoutune helposti. Sikäli kyllä outoa ajatella, että kun hänelläkin menee noin hyvin, voi olla että ura alkaa olemaan tämän kauden osalta siinä vai tekisikö vielä jatkosopimusta? Jos Gio pysyy ehjänä, hänelle tulee täyteen myös 1000 ottelua.

    Evander Kane
    Ei löydy monenkaan fanin suosikkilistalta, mutta jos pystyisi pelaamaan kiekkoa, mitä hän nyt pelaa, olisi huippulenkki joukkueessa. Kane pelaa tällä hetkellä hänkin kolmosketjussa ja pelaa parasta kiekkoa, mitä itse olen nähnyt. Luistin kulkee, ottaa huomioon ketjukaverit eikä lähde suotta vetelemään yltiöpäisesti niin kuin aiemmin. Kanen kohdalla se suurin ongelma on palkkapussi, koska ei kuitenkaan kolmosketjun mieheksi niin paljon saisi ansaita, mutta pienemmällä palkalla olisi kiva lisä alemmassa ketjussa. Vaihtoarvo hänellä on noussut selvästi näiden otteiden osalta, se on eriasia onko Murray hänestä luopumassa, koska hänet väkisin Buffaloon halusikin.

    Jack Eichel
    Selväähän on se, että joukkue on pelannut huomattavasti paremmin kuin tämä kaveri on askissa ollut. Hyvin paljon yhdenkin miehen poissaolo vaikuttaa joukkueeseen, varsinkin kun kyseessä on tämän tason pelaaja. Buffalo on voittanut selvästi kovemmalla prosentilla pelejä, kun Eichel on peleillä ollut. Tehojakin on syntynyt mukavasti 27 ottelussa, 21 pistettä. Näissä hän on onnistunut ottamaan vain kaksi jäähyä. Yksi tärkeä asia, missä hänellä on opittavaa on aloitukset. Prosentti on paha 41%, kun verrataan vaikka O'Reillyyn, jolla se on 58%. Eichelin kuuluisi kuitenkin olla se tärkein sentteri, mutta kyllä aloitusympyrässä jää aivan toiseksi. Siinä missä hän on kyllä hyvä, ujuttaa kiekon vastustajan aloittajan jaloista, ja polkee siitä vauhtiin.

    Matt Moulson
    Moulsonilla ongelmia piisaa ja vaikka alku näyttikin lupaavalta, hän on löytänyt itsensä jälleen pakan pohjalta, nelosketjussa. Jo viime kaudella hän löysi itsensä sieltä, kun teki 81 otteluun, 8 maalia. Nyt hän on sentään onnistunut tekemään 10 maalia ja on pisteen päässä viime kauden tehoista. Pelillisesti kuitenkin hänellä ei juuri ole annettavaa ja kuka tahansa pelaisi paremmin kuin hän. Ongelmia piisaa silläkin saralla, että hänellä on tämän jälkeen kaksi kautta jäljellä, jossa hänellä on 5 miljoonan kausi ansio. Ja sehän on selvää, että kenellekkään hän ei kelpaa, ei edes Vegasille. Moulsonille on hyvin vaikea löytää paikkaa missään ketjussa, koska hänen pelinopeutensa ei riitä eikä se kaksinkamppailu pelaaminenkaan ole sellaista, mitä vaadittaisiin. Siltikään Bylsma ei häntä ole kertaakaan poppareille laittanut.

    Marcus Foligno
    Toinen ei tee palkkansa eteen mitään, toinen tekee. Vuoden sopimus ja peli näyttää paremmalta kuin koskaan. Folignon käyrä on näyttänyt aina ylöspäin ja myös tehopisteiden valossa näyttäisi menevän jälleen omat ennätykset rikki. Foligno ei mikään pistenikkari ole ikinä ollut eikä ikinä tule olemaankaan, mutta hänen roolinsa on tärkeä. Pelannut nyt Eichelin ketjussa ja on voimahyökkääjänä onnistunut ihan kelvollisesti. Siinä on taas kauden päätyttyä Murraylle kiva miettiä, mitä hänen kanssaan tehdään. Vuosien saatossa ollaan silti nähty, että voimahyökkääjille ei uskalla pitkiä sopimuksia antaa, mutta haittaako sekään Folignoa, kun tuntuu saavan vain lisävirtaa haasteista. Tämäkin on hänen 6 kautensa jo Buffalossa, mutta ikää on vasta 25 -vuotta.

    Zemgus Girgensons
    Homma toimii tällä hetkellä kolmosen keskellä ja Girge on juuri sellainen, joka on hyvä kolmos/nelosketjun sentteri. Pystyy myös hyvin paikkaamaan ylemmissä ketjuissa loukkeja, hänestä tuskin silti pistenikkaria tulee ikinä. Saa nähdä mitä tapahtuu hänen kanssaan, voisin kuitenkin kuvitella, että tuollaista Folignon tyylistä sopimustaktiikkaa katsellaan. Koitetaan saada mehut irti ja katsotaan, onko hänestä tulevaisuuden palaseksi. Girgen rooli on vain vähän kyseenalainen ollut, nyt hän on pelannut kolmosen keskellä, koska Larsson on loppukauden sivussa, muuten hänen roolinsa oli jopa nelosketjun laidassa. Kumman sitten Murray näkee ensi kaudella tuolla paikalla, kun molempien sopimus loppuu? Vaikeita päätöksiä, mutta Girge pystyy myös laidallakin pelaamaan. Haastajia silti tulee takaa laidoille, joten Girgellä on kuumat paikat.

    Johan Larsson
    Ikävä loukkaantuminen loppukaudeksi ja varsinkin kun sopimusta oli tämä kausi vain. Larsson pelasi kuitenkin puoli ilmaiseksi tasoonsa nähden ja luulen sen tekevän myös ensi kaudella. Rahkeet kyllä riittävät kolmosessa, mutta onko hän se palanen joukkuetta, jota Murray näkee.

    William Carrier
    Kun hänet ylös nostettiin, ei alas ollut enää paluuta. Pystyy pelaamaan roolissa kuin roolissa, mutta paras paikka nopealle hyökkääjälle on nelosketjussa, vaikka on ykkösessäkin päässyt haistelemaan. Upgrade Deslauriesista ja on nokkimisjärjestyksessä mennyt myös ohitse. Hänkin pelaa tulokaskauttaan vielä ensi kaudella ja tulee olemaan näillä näytöillä osa joukkuetta tulevaisuudessa. Työmoraali on loistava.

    Tyler Ennis
    Pitkäaikaisin Puhveli tässä ryhmässä, mutta loukkaantumiset ovat vaivanneet häntä eikä ole päässyt enää omalle tasolleen. Vaivaako vielä poissaolot, mutta pelinopeus ei ole sitä, mitä oli aiemmin. Hänen kohdallaan on myös paljon kysymysmerkkejä, koska hänellä on iso sopimus, josta on jäljellä pari vuotta. Jos taso tuosta nousisi, olisi kiva häntä myöhemminkin katsella, mutta toivottavasti ei jää tälle tasolle. Näyttöjä on päässyt kuitenkin ykkösketjussa antamaan, mutta ei ole päässyt oikein sinuiksi sielläkään. Katsellaan rauhassa, mihin hänen pelinsä menee, koska ei ole montaa peliä alla loukkaantumisen jälkeen.

    Nicolas Deslauries
    Saanut ansaitusti hyppiä poppareiden väliä, koska näytöt eivät riitä pelaamaan jatkuvasti, varsinkin kun kilpailijana on Carrier. Desillä on vuosi tämän jälkeen jäljellä, mutta saa nähdä kiinnostaako Vegasia nelosketjun rouhija. Des pelasi huippuhokia alkukausinaan nelosessa ja oli juuri sellainen rouhija, josta pidin. Teki kaikkensa joukkueensa eteen, mutta nyt vähän tuntuu puolivaloilla menevän, en tiedä onko siellä sitten ajatus siitä, ettei ole palaa tulevaisuutta. 23 ottelua muuten tällä kaudella, eikä yhtään pistettä. Ei vissiin tarvitse ihmetellä, kun ei ole millään osa-alueella antanut kunnon näyttöjä.

    Buffalossa on tilanne se, että joukkue taistelee pienellä mahdollisuudella poffeista, mutta joukkue tarvitsee neljä kiekolliseen pyrkivää kentällistä. Tällä hetkellä joukkueessa on 2,5 kentällistä, jotka siihen pystyvät eikä se valitettavasti riitä. Liikaa matkustajia, joiden taso ei tällä hetkellä riitä ja riittääkö enää ikinä. Ilman muuta olisi päästävä eroon tällaisista pelaajista, koska farmissa olisi pelaajia, jotka pystyvät antamaan paremman panoksen. Käydään myöhemmin puolustajat läpi.
     
  7. adetti Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
    Puolustuksen otteista seuraavasti:

    Rasmus Ristolainen
    Kovaa ja tasaista suorittamista ollut Sabresin ykköspuolustajalla ja Suomen parhaimmalla puolustajalla. Notkahduksia ollaan vuoden vaihteen jälkeen nähty oikeastaan sen takia, että peliaika on ollut vain liian korkea, jolloin energiaa ei ole ollut varsinkin peräkkäisissä otteluissa. Mutta jos vedät tunnin jääajalla kahteen otteluun ja kahteen päivään, näkyyhän se nyt varmasti. Tällä hetkellä Rasse on viime vuoden tehoista 12 pistettä jäljessä, kun otteluita on jäljellä 30 ja tehotilasto näyttää ainoastaan -3:a. Kapeassa puolustuksessa Rassen merkitys korostuu huomattavasti, koska hän on se, jonka hartioille vastuu annetaan. Rasse on menossa helposti parhaaseen kauteensa tuloksellisesti ja onhan hän jään puolella ottanut jälleen harppauksia kohti NHL:n kärkeä.

    Cody Franson
    Kertoo hyvin paljon siitä, että Sabresin puolustus ei juuri pisteillä mässäile, kun toiseksi paras puolustaja tehopisteiden valossa on lähes puolet Rassesta. Franson on pelannut kokonaisuudessaan parempaa kautta kuin viime kaudella ja varsinkin viime aikaisten otteiden perusteella hän saattaa olla haluttua tavaraa deadlinella. Franson näyttää hyvin verkkaiselta eikä aina anna sitä 100%, mutta hyviä asioita löytyy. Mailapuolustus on parempaa mm. kuin Rassella, kykenee avaamaan peliä napakoilla syötöillä ja hänen maalille heittämänsä kiekot menee sinne lähes aina. Kokonsa puolesta ei toki nopein pelaaja, mutta sopii hyvin kenen tahansa joukkueen kolmospariin, vaikkakaan palkka ei ihan sinne kuulu.

    Jake McCabe
    Viime kausi oli ensimmäinen kokonainen kausi Jakella ja tämä kausi on mennyt nousujohteisesti eteenpäin, on muodostanut mm. Rassen kanssa hyvän parin. Jake ei pahemmin pisteillä ole mässäillyt, vaikka edellytykset siihen olisi, toki kun et saa ylivoimalla peliaikaa niin se verottaa. Perus pelaaminen on kyllä hyvällä tasolla jo nyt, vaikka kokemusta ei juuri ole ja muutamissa tapauksissa ollaan nähty, että uskaltaa pelata myös kovaa. Helpottanut kyllä sisääntulollaan huomattavasti myös Rassen pelaamista.

    Taylor Fedun
    Ennen ensimmäisiä otteluitaan ylhäällä ei ollut hajua, mistä kaverista oli kyse. Muutama ottelu kolmessa eri seurassa ei pahemmin hurraa huutoja kerännyt. Ja vaikka ikää onkin jo lähemmäs 30 -vuotta, on murtautunut kyllä NHL:n puolustukseen näillä esityksillä. Kilpailun takia joutuu poppareillekkin, mutta on onnistunut kyllä erinomaisesti tällä kaudella. Hyvä liike ja pelaa NHL:ssä kun olisi pelannut monta sataa ottelua ja halvalla lapulla luulisi ensi kausikin olevan turvattu NHL:n puolella.

    Zach Bogosian
    Virheitä ja loukkaantumisia, siinä oikeastaan päälimmäiset ajatukset pelaajasta. Aivan liian herkästi kaveri on loukkaantuneena ja toki siellä on huonoa tuuriakin mukana. Virheitä sattuu aivan liikaa tuolla palkalla eikä ole lähelläkään tuon lapun arvoinen. 30 otteluun 5 pistettä ja on noissa peleissä pelannut kuitenkin kakkosparissa. Kunnossa ollessaan huikean fyysinen puolustaja, jolle toki sattuu ylilyöntejä, mutta ei se auta, kun ei pysy kunnossa. Hirmusopimusta jäljellä vielä kolme vuotta tämän jälkeen ja vaikka hänet suojataan, en silti usko että tullaan häntä näkemään sopimuksen loppuun Buffalossa.

    Dmitry Kulikov
    25 ottelua, kaksi pistettä ja tienaat reilu 4 miljoonaa. Ei mene ihan järkiin. Toki Kulikovin asema ei ihan ole sellainen, että hän pisteillä mässäilisi, mutta kyllä luulisi enemmän tulevan. Hänen kohdallaan voidaan sanoa samaa kuin Bogosta, mukavan fyysinen kun on kunnossa, mutta loukkaantumisia tulee liikaa. Ei kuitenkaan viimeisellä kolmella kaudella Floridassa juuri tullut. Vaikea sanoa mitään kauden jälkeen, häntä ei siis tulla suojaamaan, sopimus loppuu, joten saa nähdä kuinka kaverille käy. Yrittääkö Murray kesällä uusia sopimusta?

    Justin Falk
    Ei Faulk, vaan Falk. Falkille on kertynyt jo 35 ottelua tällä kaudella, vaikka kyseessä on ylimääräinen puolustaja, kertoo kuvaa siitä, että joku on aina loukkaantunut. Pelasi tuossa viime ottelussa omaan silmään parhaimman ottelunsa, kun otti roolia jopa hyökkäysalueella. Piti pariin kertaan katsoa, oliko se Falk oikeasti. Falk teki juuri ensi kauden sopimuksen Buffalon kanssa ja tienaa sillä 650k. Mielestäni todella hyvä haku tuomaan leveyttä puolustukseen, on kuitenkin osoittautunut hyväksi tuuraajaksi.

    Josh Gorges
    Varakapteeni pelaa toista viimeistä kauttaan sopimuksestaan ja yksi siinä taitaa liikaa olla. Ei oikein ehjänä pysy eikä liike riitä. Virheitä tulee omissa ja ikinä hänestä ei hyökkäysalueella hyötyä ole ollut. Gorgesista on todella vaikea positiivisia asioita löytää, ehkä päällimäisenä tottakai kiekkojen blokkaaminen ja alivoimapeli. Kyllähän Gorges pienellä peliajalla kolmosparissa menee kiekollisen puolustajan kanssa.

    ****

    Nelisen ottelua pelattu tuon Preds pelin jälkeen, kolme niistä hävittiin ja viimeisin Sens voitettiin. Habs pelin jälkeen oli joukkueella palaveri johdosta saakka, että nyt on kurssia käännettävä ja alotettava tekemään töitä, sama homma ei voi jatkua. Kyseinen ottelu oli kyllä munaton suoritus. Auttoi se sitten paljon asiaa, kun Rangerssia vastaan peli näytti aivan erilaiselta ja saatiin kairattua piste. Lundqvistin otteilla Rangers nappasi sen kaksi pistettä. Sens ottelu oli pitkästä aikaa loistava ja pystyttiin pelaamaan 60 minuuttia, Lehnerille myös nollapeli.

    Seuraavaksi vastaan asettuu Devils ja heti seuraavana päivänä Sharks. Viikko kiristyy vielä Duckseja ja Leafsia vastaan. Henkisen yliotteen kannalta Devils ottelu on hyvin tärkeä ajatellen viikon muita otteluita. McCabe ja Gorges palasi askiin tuossa viime ottelussa, ja Bogosian on poissa "päivä päivältä". Carrierin ollessa poissa myös, Bailey on nostettu ylös ja pelasikin fantastisen ottelun Senssiä vastaan. Toivottavasti kaverille annettaisiin enemmän näytönpaikkoja ykkösessä, kun hajavaihtoja siellä jo tekikin. Sharksilla ei ensi yönä ottelua ole, joten saa nähdä kuinka Sabres suoriutuu siitä ottelusta.
     
  8. adetti Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
    Devilsiä vastaan takkiin ja Sharksia vastaan kotona hieno voitto. Kyllähän tuo Devils ottelu näytti sen kuvan joukkueesta, millainen Sabres huonoimmillaan on. Tällaiset ottelut pitää vain voittaa, jos aiotaan taistella vielä poffeista tällä kaudella, mutta ei ollut paloa koko joukkueella tuossa touhussa. Vain Lehner onnistui pitämään luvut siedettävinä, niin kuin hän on onnistunut useimmiten pitämäänkin. Karu fakta on vain se, että vaikka joukkueessa on potentiaalia yllin kyllin ja mahdollisuudet poffeihin, ei se tällä pelitavalla onnistu. Mielestäni GMTM on hieman sokea katsoessaan enemmän pelaajien suoritusta kuin valmennuksen, joka on se suurin syy sille, miksi pelissä ei ole intohimoa.

    Olen aiemminkin tästä aiheesta kirjoitellut, koska olen yksi niiden lähes kaikkien fanien joukossa, jonka mielestä Bylsman ei pitäisi joukkuetta valmentaa. Se on hyvä seurata muiden joukkueiden pelaamista, kuinka siellä pelataan yhteen hiileen ja ennen kaikkea joukkueena puolustusalueelta hyökkäysalueelle. Ihan samanlaista tekemistä oli surkealla Buffalolla, jonka peräsimessä toimi Nolan. Vain pelaajat ovat muuttuneet ja vaikka paperilla onkin toimiva konsepti, ei pelikirja ole sellainen, jolla tätä laivaa pitäisi eteenpäin viedä. Esimerkiksi Capitalsin pelejä seuranneena voin kehua heidän hyökkäyksiin lähtöjä, jolloin puolustajat avaavat napakoilla syötöillä läheltä hakeviin hyökkääjiin, jotka kuljettavat kiekon alueelle, oli siellä sitten Bäckström tai nelosketjun jyrä. Toki suurimman osan joukkueen nelosketjut eivät tähän yleensä pyri vaan heittävät limpun kulmaan ja sukeltavat perään, mutta kun tätä samaa toimintoa käyttää järjestäen kaikki ketjut Sabresilla. Oikeastaan Eichel on ainoita pelaajia, joka pyrkii kiekon tuomaan alueelle.

    Sabresiltakin löytyy joka ketjusta pelaajia, jotka sen kiekon pystyvät alueelle tuomaan ilman, että sitä pitää heittää kulmaan ja toivoa että siellä on omia pelaajia. Se on muutenkin paljon raskaampaa pelityyliä, kun pelaaja x heittää kiekon päätyyn ja loput lähtevät perään. Jos pystyttäisiin organisoidummin tuomaan kiekko alueelle, siinä saadaan vastustajan pakkaa sekaisin ja päästään paremmille sektoreille laukomaan. Sitten kun joukkueen puolustus ei tue kunnolla hyökkäyksiä, se jää siihen kulmavääntöihin ja sitten hävitään kiekkoja, kun pelätään sitä, että sieltä saattaa vastahyökkäys syntyä ylivoimalla. Monet jäähyt ollaan otettu siitä, kun vastustajan puolustaja on ensimmäisenä kiekossa heidän alueellaan ja lähdetään kovaa karvaamaan, kun ei olla ensimmäisenä kiekossa.

    Sabres ei ole päästänyt sijoitukseensa nähden hirveästi maaleja ja ollaan onnistuttu pitämään vastustaja kulmissa ja pitämään pakka tiiviinä. No, tässä tiiviissä puolustuksessakaan ei välillä ole järjenhäivää. Vastustaja pääsee aivan liian helposti tuomaan kiekon Sabresin kenttäpuoliskolle, koska siellä valutaan niin alas, että ainakin kiekko saadaan kiskaistua päätyyn. Ei jää hirveästi mieleen kiekonriistoja, joita tehtäisiin keskialueella, jotta päästäisiin hyökkäämään ylivoimalla. Sitten kun kiekko on omissa vastustajalla se tiivis puolustaminen tulee kalliiksi, kun pelaajat juoksevat perässä eikä enää jaksa lähteä vastaiskuihin. Täten pyritään roikottamaan kiekkoa keskialueelle pleksin kautta tai jos jollain ihmeellä saadaan jopa kiekko keskialueen kautta vastustajan päätyyn, toki ilman että siellä on lähelläkään omia, koska kaikki ovat vaihdossa. Sitten taas samanlainen rytmitys, joka on päin sitä itseään ja homma rullaa.

    On vain perin väsyttävää katsella tätä touhua vaikka kuinka saadaan jotain säkä pisteitä sieltä täältä ja ollaan muka lähellä taistelemassa poffeista. Jos pelitapa ja se intohimo pelata 60 minuuttia olisi aivan eri, joukkue taistelisi aivan erilaisesta sijoituksesta. Se kuinka pelitapa on hienon näköistä Capitalsilla, on sitten taas se intohimo ja joukkueelle pelaaminen mm. Jacketsilla sellainen, millainen se kuuluisi olla.

    ***

    Evander Kane onnistui kahdesti ja on nyt iskenyt 16 maalia tällä kaudella ja on ollut joukkueen paras pelaaja. Vaikka niitä pahoja hyökkäyspään jäähyjä hänelle tulee, on hän onnistunut muuten kyllä loistavasti. Käyttää nopeuttaan ja voimaansa sekä erottuu selvästi tästä ryhmästä tällä hetkellä. Mielenkiintoista kyllä nähdä, kuinka korkea hänen arvonsa tällä hetkellä olisi, vaikka näiden esitysten jälkeen Murrayn lempilapsi tulee joukkueeseen jäämään. Kanen rooli on kolmosketjussa kyllä päässyt parhaaseen valoon ja toki jollain tapaa haluaisin hänet tuohon Eichelin ketjuun, varsinkin kun peli kulkee paremmin kuin aiemmin. Ainoa miinuspuoli on tottakai tuo hänen palkkansa, joka ei ole lähelläkään kolmosketjun pelaajan ansioita.
     
  9. miskaa78 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Sabres
    Hyvä ja osuva analyysi yllä. Olen itsekkin ihmetellyt pitkin kautta tuota täysin toimimatonta tyyliä, jossa kiekkoa vaan roiskitaan päätyyn, mutta ei sinne yleensä ekana edes ehditä. Lisäksi ne sen jälkeiset kulmaväännöt hävitään liian usein - hyökkäyspään aloituksia unohtamatta. Katselen tuota peliä Anaheimiä vastaan ja ainakin alun perusteella Lehneriä lukuunottamatta ei kovin vahvasti ole alkanut, eli turha kai odottaa sitä 60min efforttia vieläkään :)
     
  10. Köpi Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
    Tuli katseltua vapaapäivän vuoksi tuo Sabres-Canucks peli ja silmään pisti erityisesti peluutusratkaisu joka maksoi Sabresille 2 maalia, molemmat ylivoiman loppuhetkillä.

    Bylsma heitti molemmissa tilanteissa kun Canucksin ylivoimaa oli jäljellä about 20 sekuntia niin Eichelin jäälle. Lopputulos: 2 ylivoimamaalia Canucksille, ensimmäisessä Eichel menetti itse kikkailulla kiekon ja toisessa laukauksen blokkaaminen oli osastoa voi jeesus.
     
  11. adetti Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
    Lehner kertoi sitten medialle asioita mitä ei pitäisi, mutta kyllähän tämä taisi olla jo selviö. Totesi siis, että joukkue ei kunnioita valmentajaa eikä hänen systeemiään. Joukkue tekee siis jäällä asioita mitkä ei kuulu pelikirjaan, nyt en siis oikeastaan tiedä mikä se pelikirja enää onkaan ja kauan tätä on kestänyt. Tuntuu että tätä on kestänyt jo hyvin kauan, mutta nyt alkaa tulla irti sitä turhautumisen merkkejä joukkueen sisällä ja niitä purnataan ulos. Tämä on kyllä vakava tilanne, kun tämän media kuuli ja nyt tiedostetaan joukkueen tilanne.

    En uskalla uskoa, että tämä joukkue heräisi enää tällä kaudella varsinkaan Bylsman alaisuudessa, jos tilanne on tällainen. Murray on varmasti kuullut tilanteen jo ajat sitten ja saa nähdä räjähtääkö sieltä pelaajia ulos vai olisiko vain helppo tie viedä Bylsma pois pallilta. Koska ei ole tietoa ketkä siellä ei systeemiä noudata, voisin kuvitella niiden olevan näitä joukkueen kärkiketjujen pelaajia.

    Uskon pelaajien turhautumisen tilanteeseen, jossa lähdetään painamaan jalkaa pois kaasulta, kun peli toimii. Nähtiinhän se tuossa Leafs ottelussa, jossa joukkue pelasi hyvin vajaat puolet ottelusta, mutta sitten tuntui että lähdettiin ns. varmistamaan ottelua. Ja onhan tilanne pirun sekavaa, jos jotkut pelaajat noudattaa pelikirjaa ja jotkut ei, ja sitten ollaan kentällä aivan sekaisin.
     
  12. Köpi Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
    Eihän nuo Lehnerin kommentit kovinkaan lupaavalta kuulosta sen suhteen mikä on Bylsman tulevaisuus kun tuskin Murray lähtee koko joukkuetta retusoimaan. Mutta mennäänkö tämä kausi kaikesta huolimatta loppuun Bylsman kanssa, se onkin sitten eri asia.

    Ja jos ja kun Bylsma saa lähdöt, niin kuka olisi Sabresille se valmentaja joka nostaa joukkueen playoffeihin?

    Dreger juttelee että Kane ja Kulikov ovat Sabresilta kaupan:

    WGR 550 SportsRadio - Home of the Buffalo Sabres and the Buffalo Bills - Kane Available For Trade, Will Only Be Dealt For Right Price
     
  13. tsajari Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit, Penguins
    Valmentajamarkkinoilla on sellaisia guruja vapaana kun mm. Hitchcock ja Julien. Jos Bylsma saa lähtöpassit jostain käsittämättömästä syystä niin se on jokatapauksessa Sabresin epäonni. Bylsma on erinomainen valmentaja, jos pelaajat eivät osta hänen ajatuksiaan niin sillon tartuntakohta pitäisi olla heissä.
     
  14. disco-stu Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    JK Mylly
    Huudellaan nyt vähän vieraisiin pöytiin, kun Buffaloa nyt on tarkemmin tullut silmäiltyä. Ensinnäkin tunnustaudun Bylsman fanipojaksi, vaikka miestä huusinkin hirteen liian pitkään jatkuneen Pens-pestinsä päätteeksi - aikansa kutakin ja se aika meni. Buffalolla esiintyy ihan samankaltaisia oireita kuin Pensillä pahimmillaan Bylsman aikana, eli peli hajoaa aivan käsiin kurittomuuden ja täydellisen sekoilun takia, eikä DB kykene oikein tekemään asialle mitään. On ihan silminnähtävää että pelaajat pelaavat eri pelejä kentällä, mikä tuskin on tarkoituksellista. Eli joko jätkät ei vaan tajuu DB:n aivoituksia tai sitten niitä ei kiinnosta pysyä sapluunassa.

    Tosin jos nyt oikein ymmärsin niin Sabres ei varsinaisesti vielä pitäisi mikään contender ollakkaan, joten siinä mielessä nuorten runkopelaajien "kouluttaminen" lienee se pääasia? Siitä kertoo mielestäni juuri tuollainen Eichelin heittäminen tuleen vaikeille minuuteille, Ristolaisen kuormittaminen oikein kunnolla ja parit muutkin liikkeet, kuten sysipaskoilla ruotsalais-kassareilla jurnuttaminen. Eipä tuolla taida olla yli kolmekymppisiä pelaajiakaan kuin Gionta, Moulson ja Gorges? Että sikäli vielä projekti melkoisen kesken, eikä varmaan tuota ongelmia ulostaa pelaajia jotka eivät kuvioihin sopeudu.

    Mä luulen että ongelma Bylsman ja pelaajiston välillä on se, että pelitapa vaatii koko joukkueelta ihan 110% sitoutumista, mutta Bylsma taas henkilönä on sellainen mukava valkku ja "pelaajien valmentaja" että auktoriteetti ei välttämättä riitä, jos mukana on jotain vastarannankiiskejä tai sooloilijoita. Noin äkkiseltään kun miettii niin Buffalossakin niitä varmaan riittää, varsinkin jos/kun peli ei nyt ota kulkeakseen.

    Pensin menestys Bylsman aikana perustui todella suurilta osin siihen, että DB repi alempien ketjujen kyrpäjyristä ihan kaiken irti. Toki siellä oli sitten älytön määrä henkilökohtaista taitoa mukana kärkiäijillä. Ja muistettava on että siitä yhdestä SC-voitosta huolimatta käkeen tuli "kovissa" peleissä monesti aivan sysipaskalla pelillä, otettiin ihan liikaa typeriä jäähyjä eikä tosiaan noudatettu sitä (hyi olkoon, mutta menköön) pelikirjaa.

    Niin, pointti kai olisi siis se että kannattanee harrastaa kärsivällisyyttä Bylsman kanssa, koska Sabresin nuori runko on vasta opettelemassa voittamaan. Ehkä jo ensi kaudella oikean maalivahdin kanssa playoffeihin ja siitä sitten. Isoin virhe mielestäni olisi nyt potkia DB ulos ja ottaa joku dinosaurus tilalle jonkinlaisen pikavoiton toivossa.

    Lehnerin avautumisen juuri viime yön pelin jälkeen ymmärrän täysin, niin yksin se hyrrä sai siellä maalillaan pyöriskellä Canucksien hakattavana ja kiilailtavana. Sabresin puolustuspeli näytti aivan järkyttävältä ison osan pelistä, erityisesti siinä maalin edustalla. Toki ammattilaisen pitäisi pitää mölyt mahassaan, mutta kerrankos sitä vituttaa niin että sanoo mitä sylki suuhun tuo.

    Tsemiä Sabres, kyllä se siitä lähtee!
     
  15. Sakkem Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Buffalo Sabres & Tappara
    Lainaus:
    En usko, että Murray lähtee Kanea mihinkään treidaamaan. Kane on vasta ny nousemassa sille tasolle, jota häneltä on odotettu. Toronto matsin jälkeen hfboardseilla kirjoiteltiin, että hän tehnyt joulukuun alun jälkeen eniten maaleja tasakentällisin koko nhl:ssä. Kane on maalinteon lisäksi hyvä karvaamaan ja osaa myös alivoimapelaamisen. Kanesta keskusteltaessa esiin nostetaan aina pukukoppiongelmat, mutta käsittääkseni Buffalossa ei ole hänellä ollut tätäkään ongelmaa, päinvastoin hän vaikuttaa olevan ihan ihan pidetty kaveri muun joukkueen keskuudessa.
    Lainaus:
    Maalivahtipeliin ei Buffalo ole tälläkään kaudella kaatunut. Lehnerin torjuntaprosentti on 92,3% ja Nilssonin 92,2%. Molemmat on nhl.comin torjuntaprosentti tilastossa top kympissä(vähintään 17 peliä pelanneista). Ainoa osa-alue joihin ruotsalaiskaksikosta voi käyttää termiä "sysipaska" on rangaistuslaukaukset, niissä molemmat ovat kyllä olleet luokattoman huonoja.
     
  16. disco-stu Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    JK Mylly
    Lainaus:
    Nojoo, en tuijottanut tässä tilastoja sen kummemmin, kun ne veskareiden osalta valehtelee melkoisesti vähän joukkueen pelityylistä riippuen. Oli siellä Fleurykin joskus kärkipaikoilla ja ihan paska se on aina ollut. Eivät ole ruotsalaiskassarit meikäläistä vakuuttaneet kuin ehkä muutamassa niistä paristakymmenestä ottelusta mitä olen Sabresia nähnyt, mutta luotan sanaasi ja seison korjattuna. Molemmilla kuitenkin sopimukset loppuvat tähän kauteen, joten saapa nähdä kuka siellä heiluu tolppien välissä ensi kaudella. Lehner toki RFA.
     
  17. adetti Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
    Lainaus:
    Julien olisi kieltämättä aika mielenkiintoinen veto, mutta en sen pahemmin tähän osaa oikein spekuloida. @disco-stu :lta hyviä juttuja ja olen jo aiemmin miettinyt kysyä asiasta, kuinka Bylsma vaikutti Pensissä. Vaikka olen itse paljon kuraa Bylsman päälle latonut, en ole enää varma kenen päälle sitä oikeasti pitäisi antaa. Pelityylistä silti näkyy Bylsman opit, koska se ei juuri ole eteenpäin viime kaudesta mennyt kuin lähinnä offensiivisesti, mutta sekin aika karvan verran. En varsinaisesti tiedä kuinka Penguins pelasi esimerkiksi nuo playoffs ottelunsa silloin, kun Bylsma heitä valmensi. Täytyisi varmaan ottaa hieman selvää ja katsella nauhalta nuo pelit, jotta näkee, onko siellä mitään tuttua. Kuitenkin Crosbyn ja Malkinin johdolla joukkue on ollut kova ja pystynyt pelaamaan kiekollista jääkiekkoa. Missä se ero tulee, kun puhutaan Eichelista ja O'Reillysta ja kykenemisestä kiekolliseen peliin ja tuomaan se kiekko hyökkäysalueelle? En millään usko, että Penguins pelasi roikkokiekkoa päätyyn ja perään taktiikalla, koska sitä ollaan liiaksi nähty Sabresilla. Ja tässä tullaan siihen, että en usko pelaajien tekevän tätä vaan tämä kuuluu Bylsman sapluunaan. Ei tuo ole voittavaa jääkiekkoa enää näinä vuosina.

    Sitten tullaan siis tuohon kärsivällisyyteen. Tämä tulisi olemaan 6. peräkkäinen kausi, kun Sabres ei pelaa playoffseissa. Onhan siellä toki olemassa muuan Maple Leafseja, joka on ollut vielä huonompi, mutta turha on lähteä vertailemaan joukkueita. Tämä varmasti on Murraylle ja Bylsmalle projekti, jossa pala palalta tuodaan pelikirjaa esille, viime kausi annettiin anteeksi ensimmäisen kauden kunniaksi ja nähtiin ihan kelpo puolustuspelaamista, minkä Bylsma toi. Olisin silti täksi kaudeksi toivonut enemmän offensiivisempaa pelaamista ja sitä pelin rakentelua, jolla mestaruuksia voitetaan. En nyt siis tarkoita, että mestaruusilme silmissä oltaisiin menty vaan että siellä olisi ollut jo sitä toivottua hyökkäyspelaamista. Ei tällaista olla nähty. Ymmärrän toki, että tämä on vasta Bylsman toinen kausi, mutta hänellä on pirusti paineita johtuen siitä, että kaupunki ja fanit jo toivoisivat laivan kääntyvän oikealle reitille.

    Yksi varmasti piilevin syy lienee siinä, että Bylsma tykkää myös paljon ketjulottoomisesta. Kentälliset vaihtuvat aivan liian usein, vaikka toki niille on tehtäväkin jotain, jos äijää joutuu telakalle. Silti tulee sellaisia muutoksia, mitkä eivät olisi tarpeen. Onhan se hassua, että fanipoika täällä mantereen toisen puolen huutelee Bylsman sapluunasta, kun kaverin luulisi tietävän mitä tekee, mutta tietääkö?

    ***

    @Sakkem :n vastaukset lainattuihin on aika tyhjentävät. Lyhyesti myös sanottava, että Sabres ei ole maalivahtipeliin kaatunut. Molemmat ovat ottaneet huipputorjuntoja ja antaneet joukkueelle mahdollisuuden voittoon, niin kuin hyvältä maalivahdilta olettaa sopii. Nilsson varsinkin on nostanut tasoaan selvästi, kun oletusarvo ei kummoinen ollut.

    Evanderia on aika turha sikäli lähteä treidailemaan siirtorajalla, koska tässä tullaan taas siihen Vegasiin, ja jos sieltä haluttaisiin sitä puolustajaa, olisi jälleen neljä puolustajaa joukkueessa mitkä pitäisi suojata. Toki jos tämä "uusi" kaveri tällaiseen porukkaan kuuluu. Kulikovin tilanne on kyllä se, että hänestä olisi hyvä saada vastine ja kauden jälkeen hänen kanssaan voidaan keskustella uudestaan, jos homma nappaa molempia osapuolia. Kulikovilta uupuu ehkä se tasaisuus, huonoissa peleissä hän on oikeasti heikko, mutta kykenee parhaimmillaan olemaan tuon palkkansa väärtti. Franson olisi varmasti kiinnostanut, mutta nyt hän meni loukkaantumaan blokattuaan kiekon. Varmaan saattaa kunnossa olla tuona aikoina, kun treidejä tapahtuu, mutta vaikutus on silti aika suuri kun on poissa. Giontan treidaaminen tulee kysymykseen vain silloin, jos kapteeni itse näin haluaa. Menisi heittämällä contenderiin, on tämä pieni johtaja ollut kyllä varsin hyvä.

    Vartavasten en usko Murrayn hankkivan ketään. Eiköhän Sabres kuulu kuitenkin myyjiin, vaikka mahdollisuudet toki piilee vielä. Jonkun hassun ajatuksen sain, että Lazar voisi olla kaveri jonka Murray voisi hankkia. Ihan vain sen takia, kun on ollut osasyy sille, että hän Sensseissä pelaa. Tasohan Lazarilla tosin on ollut hyvin heikko. Jos kaveri osaa pelata sentteriä, niin ei muuta kuin neloseen.
     
  18. Ni$pekt15 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    BOSTON BRUINS
    Bylsman pingviineistä sen verran, että jatkuvasti pelasivat itsensä ulos tilanteista ja poffeissa lähinnä nauratti ku kolme kaveria oli Bruinsin maaliviivan alapuolella vielä kun Bruins jo lähti hyökkäykseen. Onhan tämä nykyinen Buffalo käsittämättömän haluton välillä ja sitten kun peli on jo ratkennut niin yhtäkkiä pelaavat kuin olisi oma henki kyseessä.
     
  19. adetti Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
    Lainaus:
    Tämä. Välillä jopa tuntuu, että on kivempi katsella peliä kun joukkue on häviöllä. Silloin joukkue tuntuu pelaavan sitä mitä toivoisi ja käy hanakasti päälle, varsinkin kun joukkueella on fyysisiä pelaajia, niin se on silloin hyvin työteliästä. Jossain taisi olla, että joukkue on toiseksi painavin joukkue myös koko liigassa. En nyt sen kummemin ala tarkastella.

    Mutta sitten kun ollaan johdossa, peli on karmeaa niin kuin yleensä.

    Vielä ennen Canucks peliä Sabresilla oli liigan paras ylivoima ja se on se osa-alue mikä toimii hyvin mallikkaasti, koska sinne on heittää niin monipuolinen viisikko. Kortin toinen puoli on sitten taas se, että joukkue ottaa aivan liikaa tyhmiä jäähyjä ja alivoima on liigan heikoimpia.
     
  20. disco-stu Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    JK Mylly
    Lainaus:
    En mikään taktiikkavelho ole, mutta koitan vähän avittaa.

    Eli ei todellakaan ollut mitään ajokoirahokia Penssissä, pikemminkin päinvastoin. Bylsma toi Pensiin ihan uudella tavalla tuollaisen, sanoisinko eurooppalaisen, kiekonhallintapelin ja alueiden voittamiseen perustuvan pelitavan. Toki ongelmaksi muodostui, varsinkin playoffeissa, sellainen turhaan kulmissa pyöriskely ja laukausten panttaaminen, mikä taasen johtui siitä että vastustaja usein pelasi todella passiivisesti miehittäen keskustan eikä Pens päässyt kunnollisille maalipaikoille. Lisäksi tuollaisella varsin rohkealla pelitavalla tulee paljon kiekonmenetyksiä, jotka sitten kostautuvat kun koko muu viisikko on menossa pystysuuntaan. Mutta tosiaan mitään roikkokiekkoa ei kyllä pelattu, vaikka keskialue pyrittiinkin ylittämään pitkillä syötöillä (miten kääntyy "strech pass"?), joilla saatiin vastustajan viisikkoa revittyä auki. Tuossahan taas tulee helvetin isoja ongelmia jos oma viisikko on levällään ja ennenkaikkea ajoitukset eivät ole kohdallaan - niinkuin Pensille sitten playoffeissa usein kävi, eri tekijöistä johtuen. Tuo vaatii pelaajilta helvetisti tietynlaista nöyryyttä ja roolituksen pitää olla myös kohdillaan, koska viisikon pitää olla tiiviissä nipussa ja reagoida "oikein" - jos siellä yksikin ukko sooloilee niin hyvin helposti menee vituiksi, niinkuin tuossa alemmassa lainauksessa todetaan. Myös puolustuspäässä oli samanlaisia oireita huonoimmillaan, eli yksittäinen ukko ryssi, jolloin toinen meni paikkaamaan ja koko paketti lahosi käsiin. Tämä nyt toki ihan perustouhua lätkässä.

    Lainaus:
    Juuri näin, Pens pyöri laidoilla ja kulmissa, menetti kiekon jääden välittömästi muutaman potkun perään ja Bruins kuittasi. Vääntövoimassa Pens hävisi jatkuvasti ihan sata-nolla, jolloin Bostonilla oli oikeastaan helppo työ pitää pingviinit poissa sektorista ja rullata sitten vastahyökkäyksistä kolme-viis maalia.
     
  21. adetti Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
    Voitoilla jatketaan, kun kotona kaatui Colorado 2-0. Kylläpäs oli kauden paras erä tuo ensimmäinen ja siinä olisi pitänyt iskeä muutama lisää, mutta maalinteko on kyllä asia, joka tökkii tällä joukkueella. Paikkoja saadaan luotua sen verran, mutta ei vain mene sisään. Suosittelen katselemaan tuon ensimmäisen erän ainakin, jos huvittaa tuloksen jälkeen seurailla, oli viihdyttävä erä kotijoukkueelta. Lehnerille nollapeli ja se tuli aika helposti tällä kertaa, muutama hyvä torjunta, mutta ei tarvinnut venyä parhaimpaansa.

    En ole mistään lukenut, että Grantille jotain olisi sattunut, hänhän pelasi ainoastaan alle 3 minuuttia enkä usko hänen penkitykseensäkkään. Ei hän siellä kuitenkaan ehtinyt noilla ajoilla mitään munailemaankaan. Moulsonille ja Enniksellekkin vain 7 minuutin jääaika nelosketjussa, joka on kyllä hyvin vähän. Molemmat saivat hajavaihtoja ylemmissä ketjuissa, mutta siinä on kyllä pelaajat, jotka eivät vakuuta tällä hetkellä. Tuohon aikaan kun lisätään vielä se, että pelasivat kakkosylivoimassa, ei jää paljon aikaa tasaviisikoin. Valitettavaa kyllä, ettei joukkueesta löydy neljää kentällistä, joilla pystyttäisiin rullaamaan hyökkäyspäähän, mutta uskon tähän tulevan silti muutoksia myöhemmin ja varsinkin ensi kaudelle.

    Bailey - O'Reilly - Okposo sekä Kane - Eichel - Reinhart -ketjut toimivat kyllä hienosti edelleen eikä näitä saa lähteä rikkomaan. Varsinkin Bailey pelaa koko ajan vain paremmin ja paremmin ja voisin kuvitella hänen pelaavan loppukauden ylhäällä. Se on varmaa, että hänet tullaan ensi kaudella näkemään koko kausi ylhäällä, jos sama rata jatkuu. Tällä kaudella kuitenkin ongelma on se, että kun pelaajia on niin paljon, että siellä joutuisi hänet lähettämään alas, jos Girgensons ja Carrier palaisivat askiin.

    Kyllähän tuohon bottom-6 osastolle olisi jo ensi kaudelle visio, vaikka siellä on kysymysmerkkinä Johan Larsson, jolla loppuu sopimus ja on tämän kauden sivussa. Hän teki silti tuosta kolmosketjusta tällä kaudella loistavan rikkovan ketjun, joka onnistui tekemään maaleja. Hänen poissaolonsa jälkeen mm. Foligno ja Gionta eivät ole päässeet samalle tasolle. Johtuuko sitten siitä, että ei luoteta tarpeeksi siihen, että siinä vaihtuu sentteri eikä uskalleta lähteä hyökkäämään normaalisti. Jos tässä haluttaisiin joka ketjusta kiekollista, niin kuin sen pitäisi nykypäivänä olla, Larsson laitettaisiin takaisin kolmosketjuun ensi kaudella ja Girgensons neloseen vaikkapa Rodriguesin ja Carrierin kanssa. Siinä ketjussa olisi ainakin nopeutta yllin kyllin. Rodrigues on nostanut osakkeitaan kyllä huomattavasti ja pystyy pelaamaan laidalla sekä keskellä. Tämä vain tarkottaisi sitä, että joukkueessa olisi 15 hyökkääjää, koska siellä ovat vielä Moulson, Deslauries ja Ennis. Mitä ihmettä me heillä tehdään, koska kukaan heistä ei kelpaa varmaankaan Vegasille eikä treidiarvoa ole nimeksikään.

    Puolustuksesta nostan esiin viime ottelusta Gorgesin ja Bogosianin. Gorges pelasi pitkästä aikaa todella hyvin ja noin pelatessaan ei hirvittäisi kolmosparissa, silti pelaa aika epätasaisia otteluita. Bogosianilta nähtiin hyviä nousuja ja yksi tolppa laukaus, ongelmana tuntuu olevan yltiöpäinen hyökkääminen, jolloin tulee jo kiire alas.

    Kiitos kattavasta analyysistä @disco-stu . Näin vähän mietinkin, että siellä tuskin mitään sellaista harrastettu, koska ei sillä pelillä mestaruuksia voitettaisi. Pitkälti varmasti tuo pitkien syöttöjen antaminen lapaan vauhtiin, tuntuu olevan kompastuskivi Sabresin puolustuksella. Puolustuksesta ei löydy kuitenkaan sellaisia kavereita, joilta näitä helppoja ja tarkkoja syöttöjä lähtee enkä tiedä onko se edes Bylsman muotissa tällä hetkellä. Usein se menee siihen, että sentteri hakee kiekkoa ja pyrkii nousemaan keskelle, jotta saadaan kiekko heitettyä alueelle, puolustukselta ei tule tarpeeksi tukea hyökkäyksiinlähtöjen kanssa. Jo ihan parilla nopealla syötöllä pystyisi rikkomaan vastustajan viisikkoa sen verran, jotta saataisiin kiekko tuotua ylös, ilman sitä roikkua. Mainittua tosiaan, että siellä on ainoastaan Eichel, joka kykenee kiekon riplailemaan yksin alueelle. Mutta ei se syöttöpeli vaadi mitään korkean profiilin omaavaa pelaajaa. Tuohon kulmissa pyörimiseen menee useasti myös Sabresilla peli, kun puolustukselta ei tule vaadittua apua, se kiekko ei liiku nopeasti viisikolla hyökkäyspäässä eikä päästä luomaan hyviä laukauspaikkoja. Se on varsin helppoa puolustaa, jos näkee ettei puolustajilta tule liikettä, että heitä pitäisi vartioida sen tarkemmin. Usein siellä sitten mm. O'Reilly ja Okposo yritti väkisin ajaa maalille, koska eivät siellä kulmissa viitsineet enää pyöriä.
     
  22. adetti Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
    Hieno kolmen ottelun voittoputki kariutui sitten siihen, kun Hawks tuli ja pöllytti kotijoukkuetta 1-5. Se kuinka tyytyväinen olin Avsia ja Bluesia vastaan, en voi samaa sanoa Hawkseja vastaan, joita vastaan pyristeltiin reilu erän verran. Valitettavasti huomasi jälleen sen, kuinka paljon vastuuta Eichel ja O'Reilly keskikaistalla saivatkaan ja ei vain kertakaikkisesti pystynyt enää vastaamaan Hawks ottelussa. Rodriguesin ja Grantin kaltaisten pelaajien ollessa alempien ketjujen keskellä, vastuu kuormittuu liikaa kärkiäijille. Vaikka Rodrigues on pelannut ihan mallikkaasti, en silti häntä peluuttaisi kolmoskentän keskellä, vaikka tähän nyt pakosti jouduttiinkin. Hänen nopeutensa tulee paremmin esiin laidalla ja mielellään pienillä minuuteilla, olisi silti oiva palanen alempaan ketjuun myöhemmin.

    Rodrigues, Bailey ja Baptiste laitettiin Amerksiin pelaamaan, kun heillä on Buffalossa huomenna ottelu, kun taas Sabresilla seuraava peli on vasta tämän viikon sunnuntaina. Mukavasti saa joukkue nyt huilata. Siinä tuleekin sitten todella tärkeitä otteluita vastaan, kun neljä seuraavaa ottelua on toisen konferenssin joukkueita vastaan ja näistä olisi saatava kairattua pisteitä. Helppoja pelejä ei ole, mutta kun Yotes x2, Avs ja Predsit ovat vastassa, niin tämä on se kääntöpiste, mihin suuntaan mennään loppukaudesta. Varsinkin ottaen huomioon, kun tuo takaraja treideille tulee liian äkkiä vastaan.

    Kane sitä, Kane tätä. Huhumylly ollut pystyssä jo kuinka kauan ja paljon on ollut spekulaatiota siitä tullaanko hänet treidaamaan vai pysyykö hän joukkueessa. Kane on tehnyt joukkueessa eniten maaleja (21), joista on syntynyt ainoastaan yksi ylivoimalla, koska hän pelaa kakkosyv:tä, tämä kertoo jo aika paljon kaverin maalinteko osaamisesta. Sikäli on kyllä ikävää, että tähän ollaan tultu, kun aiemmin ei peli kulkenut odotetulla tavalla, mutta nyt se on tänä vuonna lähtenyt liitoksistaan. Hänen ongelmanaan on tuo hänen palkkansa ja se, että sitä on jäljellä vuosi. Nyt olisi hyvä hetki treidata, kun arvo on noussut ja sopimusta on vuosi tämän jälkeen jäljellä, mutta kun hän taas saattaa olla sellainen palanen, jota joukkue kaipaisi myöhemmin. Sabresilla ei taas ole sellaisia pelaajia kaupata, joilla olisi sen verran korkea arvo, että heistä voitaisiin saada sopivaa leftin palasta alakertaan. Hyökkäyksestä olisi kuitenkin jotain karsittava, koska siellä on tunkoa, kun taas alakerta huutaa selvästi 1-2 puolustajaa tulevaisuudeksi.

    Siinä on kuitenkin sen verran kova show pystyssä tuossa hyökkäyksen osalta, kun varsinkin Bailey ja Rodrigues ovat näyttäneet kykynsä. Baptiste vaikutti pirteältä, mutta en näe hänelle paikkaa vielä ensi kaudeksi. Siihen kun lisätään nimet Carrier, Fasching sekä Nylander, on kilpailua kyllä paljon. Näistä kuitenkaan en Nylanderiakaan vielä näe mahdolliseksi, ellei tee jotain älytöntä upgradea. Sopimus loppunee Folignolla, Larssonilla sekä Girgellä ja näistä näen jokaiselle samankaltaista diiliä, mitä aiemminkin oli.

    Kysymysmerkkeinä edelleen ovatkin sitten Gionta, Moulson ja Ennis, joiden paikoille toivoisin näistä nimistä tulevan. Giontan tulevaisuus riippuu oikeastaan itsestään.

    Paljon ei ole sellaisia puolustajia treidipäivänä, joita voisi liikkua, mutta Sabresilla on edelleen Kulikov ja Franson, jotka omaavat kelvollisen arvon. Kysymys toki kuuluukin sitten, onko Sabres taistelemassa vielä poffeista ja ollaanko heistä helpolla luopumassa. Tämä tekee haasteelliseksi ostajilla ja myyjillä, koska sarja on niin tasainen.

    Kädet syyhyten tämä menee mielenkiintoiseksi päivä päivältä.
     
  23. adetti Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
    Grantin tiputtaminen farmiin tarkoitti sitä, että Bailey sekä Rodrigues saivat kutsun takaisin ylös ja nyt kun katselee harjoitusten kentällisiä, ne näyttävät todella kivalta. Reinhart on selvinnyt flunssastaan ja Girgensons on myös palaisin askissa.

    Bailey - O'Reilly - Okposo
    Kane - Eichel - Reinhart
    Foligno - Girgensons - Gionta
    Moulson - Rodrigues - Ennis

    Näillä hyökkäysvitjoilla mentiin harjoituksissa siis, toki nyt ERod pelaa nelosen keskellä, mutta kyllä se siinä nyt vielä menee. Muutenkaan siihen ei ole parempia vaihtoja. Yhden jos vaihtaisin olisi Matt Moulson, mutta eihän häntä tuolta pois saada, vaikka olisi puolikuntoinen. Siihen tilalle William Carrier nopeutensa kanssa, niin avot. Tosiaan joukkue näyttää todella ehjältä, joka on yllättävää. Ainoat poissaolot ovat Johan Larsson ja juuri mainittu Carrier.

    Tähän kun lisätään vielä jopa se asia, että ollaan päästy puolustuksella pelaamaan muutama peli jo ilman loukkaantumisia.

    McCabe - Ristolainen
    Kulikov - Bogosian
    Gorges - Franson
    Falk

    Tarviiko sitä paljon ihmetellä minkä takia joukkue hakee puolustajaa? Jos Kulikov ja Bogosian pelaisivat tasollaan ja pysyisivät ehjinä, eihän tässä olisi mitään hätää, mutta kun kaverukset pelaavat hieman eri tasolla pelistä toiseen, sellainen Rassemainen tasaisuus puuttuu. Franson on mielestäni hyvä kolmosparin puolustaja ja en epäile etteikö hänen perässään moni olisi. Valitettavasti meillä löytyy silti sekä hyökkäyksessä, että puolustuksessa sellainen pelaaja joka heikentää tasoa. Gorges kuuluu tähän kategoriaan, hänelläkin niitä hyviä pelejä toki löytyy, mutta ei kovin usein. Falk on kyennyt auttamaan enemmän hyökkääjiä ja toivoisin jopa häntä mielummin Gorgesin tilalle. NHL:ssä tuntuu vain olevan sellainen tapa, että vaikka sä olet kuinka surkea, mutta jos sinulla on vanhoja meriittejä ja sinut ollan hankittu mentooriksi, pääset pelaamaan. Mutta kyllä kuka tahansa pässi näkee, että näillä kahdella kaveruksella, jotka ovat mentooreina viimesissä ketjuissa, ei ole käyttöä.

    Matista olen puhunut viime kausina aika paljon eikä se lopu ennen kuin hänet heitetään muualle. Yksi surkeimmista sopimuksista ikinä, maksetaan 5 miljoonaa vielä kaksi vuotta tämän kauden jälkeen pelaajalle, joka vaipui jo viime kaudella neloskenttään. Ongelmanahan Matilla on ollut hänen liikkeensä, ei se Isles aikoinakaan kovin häävi ollut, mutta kun pelinopeus on vuosi vuodelta lisääntynyt ja kun ikää tulee ja treeni ei pure sinne pitäisi, tulos on tämä. Alkukausi näytti jopa hyvältä, Matti iski ylivoimalla häkkejä pelistä toiseen ja on edelleen tehnyt eniten maaleja Sabresilla ylivoimalla (9). Onhan se tietysti hienoa, että pystytään heittämään kakkosyv:llä tuon tasoinen kaveri maalineteen, joka siellä on todellakin hyvä. Ongelmaksi muodostuu vain se, että kakkosyv ei pahemmin jäällä ehdi olla, kun Moulsoninkin maalit tulivat hänen pelatessaan vielä ykkösessä.

    Olisin jopa kuvitellut, että Matti olisi saanut boostia pelaamiseensa siitä, kun Eichel muutti hänen luokseen tai viimeistään siitä kun Okposo tuli joukkueeseen. Varsinkin kun Moulson on Okposon lapsen kummisetä ja myös toistepäin. Ei varmaan sitten jätkät ole saanut ruoskittua Moulsonia tarpeeksi, jotta hyöty hänestä oltaisiin saatu irti. Vääjäämättä tästtä nyt vain käy niin, että hänet tullaan ostamaan ulos, koska hänestä on enemmän haittaa kuin hyötyä nelosen laidalla. Mahtaako olla NHL:n kallein neloskenttä vai löytyykö muualta "parempaa", kun Ennis pelaa lähes samalla palkalla toisella laidalla. Ennis nyt tosiaan on kärsinyt loukkaantumisista ja on kuusi vuotta Moulsonia nuorempi, joten hänestä voidaan kuulla vielä. Tosin hänen kohdallaan ollaan jo monta peliä pelattu, mutta ei järin ihmeellisyyksiä näyttänyt. Maalit ovat olleet kyllä hänellä Ennismäisiä väkkäryyksiä, mutta hänelläkin hämmästyttävästi nopeus on kadonnut johonkin. Ennis on kuulunut itselläni sellaisiin "All-time" puhveleihin, koska hänen pelityylinsä on aina ollut kaunista katseltavaa. Jos ei sitten Buffalossa, niin jossain muualla toivoisin hänen pelinsä vielä lähtevän uomiinsa.

    Buffalo tuskin kykenee kahta pelaajaa ulostamaan, en muista noita sääntöjä, mutta Sabresilla on vieläkin noita vanhojen pelaajien ulostamisia jäljellä. Ja ehkä Ennisin kohdalla olisi tyhmää tehdä nopeaa johtopäätöstä.

    Aika kinkkiseksi menee tuo treiditakaraja sen takia, että monella treidikandidaatilla ei ole järkeä lähteä vielä vaihtamaan ketään, koska ovat taistelemassa poffeissa. Vasta kun kausi on ohitse ja aletaan miettiä Vegasin takia joukkuetta, on sieltä saatava ainakin puolustuspäästä pelaajia vaihdettua. Silloin pystyy Murray iskemään kiinni.

    Pitkä viikko ollut, kun ei ole päässyt kiekkoa seuraamaan, mutta parin päivän päästä Coloradoa vastaan.
     
  24. Sakkem Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Buffalo Sabres & Tappara
    Muutama vuosi takaperin oli mahdollisuus kahteen compliance buyoutttiin, joissa ei jäänyt ollenkaan palkkarasitetta, mutta tavallisten ulosostojen määrää ei käsittääkseni ole mitenkään rajoitettu. Jos Moulson ostettaisiin ensi kesänä ulos jäisi palkkakattorasitetta vielä 4 vuoden ajaksi: 17-18: 2,833,333$,18-19: 3,833,333$ ja 19-21: 833,333$. Varsinkin 18-19 kaudelle jäävä lähes 4 miljoonaa tulisi huonoon paikkaan, sillä samalla kaudella astuu voimaan Eichelin ja Reinhartin jatkosopimukset. Parempi vaihtoehto olisi koittaa treidata Moulson johonkin uudelleenrakennus joukkueeseen. Moulsonin oikea palkka kahdelta viimeiseltä kaudelta on "vain" 3 ja 2 miljoonaa per kausi, mikä helpottaa teidaamista. Tietysti siihen pitää silti laittaa jotain muuta kylkeen, että hänet saa treidattua, mutta parempi vaihtoehto se on kuin ulososto.
     
  25. adetti Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
    Totta tuo, ja kiitos tarkennuksesta @Sakkem. Silti treidaaminen on Moulsonin tapauksessa hyvin hankalaa, kun ei hänestä oikein ole hyötyä. Toki uudelleen rakennus joukkueisiin treidaaminen ei ole mahdotonta, huomattiinhan se Buffalossakin, että tänne roudattiin melkoista sakkia.

    Viimeiset pudotuspeli haaveet menivät kyllä nyt, kun hävittiin Coloradolle ja Arizonalle. Aika mitään saamatonta peliä oli tuo Colorado peli ja tuo pitkä pelitauko vaikutti kyllä tekemiseen aika paljon. Arizonaa vastaan avaimet olivat omissa käsissä eikä kotijoukkue saanut oikein mitään aikaiseksi, silti sieltä päästettiin lopussa kaveri ohitse ja näin kahdesta ottelusta 0 pistettä, joista olisi pitänyt raapia voitot. Kyllä tämä näyttää nyt sen suunnan Murraylle, että myymään ollaan lähdössä, kun joukkue ei näitäkään otteluita kykene voittamaan. Arizonaa vastaan kiekollinen peli ja hyökkäyspään pyöritykset olivat kyllä kivaa katseltavaa ja peli oikeasti toimi. Paikoillekkin päästiin ja olisi voitu naulata peli jo aiemmin, mutta Dominigue otti tärkeitä koppeja.

    Rodrigues on ollut kyllä aivan mahtava lisä tuonne alempiin ketjuihin ja tekee kyllä työnsä mallikkaasti nelosen keskellä. Jos siihen saataisiin samalla aaltopituudella olevat pelaajat, voitaisiin jopa saada ensi kaudeksi toimiva nelosketju, joka kykenisi myös tekemään maaleja. Ennikseltä tulee valonpilkahduksia ja pyörii hienosti kulmissa, mutta välillä tuntuu että tykkää pitää kiekkoa liiankin kauan eikä hänen raameillaan sitä kiekkoa pystytä suojaamaan loppuunasti.

    Saa nähdä mitä Murray tekee Folignon kanssa, varsinkin kun sieltä olisi tulossa takaa muitakin ehdokkaita. Vuoden sopimus olisi maksimi, jotta saataisiin myöhemmin hänen tilalleen muu pelaaja. Toki jos sieltä joku ottaisi harppauksia eteenpäin, en haluaisi välttämättä nähdä Folignoa enää ensi kaudella. Jokseenkin tuntuu, että tuo hänen liikkeensä ei vain riitä ja aika verkkaiselta usein näyttää. Hyvin epätasaisia pelejä häneltä.

    Toki enemmän olen huolissani tuosta puolustuksesta edelleen, johon vaaditaan vahvistuksia kesällä, jos tässä mielitään tulevaisuudessa menestyä.