Buffalo Sabres 2015–2016

  • 127 520
  • 407

Aunt Wang

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brommapojkarna, John Eichel
Kyllä tämä keskustelupalsta tai mikä tahansa foorumi tarvitsee väriä soppaan, ettei se soppa ole ihan harmaata kuraa. Jos on aihetta olla erimieltä niin se on selvää, koska täällä keskustellaan. Jos kaikki olisi samanlaisia ja samalla aaltopituudella, keskustelu ei etenisi mihinkään eikä tulisi sitä pientä kitkaa. Jos täällä olisi kaikilla samat mielipiteet, niin ei täällä oikein syttyisi kunnon keskustelua. Kaikilla on omat latunsa.

Ja sitten tämä:

Siis kai se siitä kertoo, että osa nimimerkeistä mielellään kaataa paikan tullen paskaa niskaan, kun olet antanut niin kusipäisen kuvan itsestäsi. Veikkaan, että samaa on tiedossa muidenkin Buffaloon mahdollisesti kohdistuvien takaiskujen osalta, oli kyse pelaajien privaattihölmöilyistä tai sitten jos rebuild ei etenekään odotetussa aikataulussa..

Eihän tätä enää voi edes keskusteluksi sanoa. Osa porukasta tulee tähän ketjuun tarkoituksenaan vain provosoida ja ärsyttää Dissonanssia, ihan sama mikä juttu kyseessä. Ei samanlaista ajojahtia ole minkään muun nimimerkin kohdalla, ehkä TomiP ja TOJ pystyisivät samaistumaan. Disosta saa kirjoittelijana olla ihan mitä mieltä tahansa, mutta tälläinen on vain typerää. Kuten sanottu, ignore-mode päälle jos niin kovasti vituttaa. Ei kukaan täällä joudu vasten tahtoaan jankkaamaan tai väittelemään, sen sijaan tuntuu jopa siltä, että täällä odotetaan että Diso sanoo jotakin jotta voitaisiin tulla julistamaan kuinka väärässä hän on. En varmasti ole ainoa, joka lukee ihan miellään Buffalon kausiketjua niinä aikoina kun täällä ei ole joku aukomassa päätään. Sääli sinänsä, koska palsta on täynnä todella hyviä ja asiantuntevia nimimerkkejä, mutta jotkut toistuvasti lähtevät tälle samalla tielle. Sitten provosoidaan, väännellään ja käännellään ja odotetaan että iso paha D pääsee taas hetkeksi banaanisaarille. Ihme touhua.

O'Reillyn tapauksesta alkaa kaikki olla sanottuna. Äärimmäisen typerä teko, mutta hyvä että kenellekkään ei sattunut pahasti. Eihän tämä sikäli ole Richardsin tilanteeseen verrattavissa, koska tuskin Murray oikeasti haluaa O'Reillystä eroon. Richardsin ura on ollut laskussa jo pidemmän aikaa, ja kun nuo törttöilyt tulivat ilmi niin siitä saatiinkin hyvä syy päästä lopullisesti eroon koko pelaajasta. En usko että tämä tapaus vaikuttaa O'Reillyn pelaamiseen millään tavalla, mutta jos näin käy ja vuoden 2020 tienoilla ajellaan taas kännissä päin seiniä, niin Murray voi siinä vaiheessa tosissaan alkaa harkitsemaan samaa menettelyä kuin Lombardi Richien kohdalla. Toivotaan silti, että tämä jäi nyt viimeiseksi kerraksi ja Buffalossakin vielä jokin kaunis päivä nostellaan kuppia muuallakin kuin auton ratissa.
 
secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Eihän tätä enää voi edes keskusteluksi sanoa. Osa porukasta tulee tähän ketjuun tarkoituksenaan vain provosoida ja ärsyttää Dissonanssia, ihan sama mikä juttu kyseessä. Ei samanlaista ajojahtia ole minkään muun nimimerkin kohdalla, ehkä TomiP ja TOJ pystyisivät samaistumaan. Disosta saa kirjoittelijana olla ihan mitä mieltä tahansa, mutta tälläinen on vain typerää. Kuten sanottu, ignore-mode päälle jos niin kovasti vituttaa. Ei kukaan täällä joudu vasten tahtoaan jankkaamaan tai väittelemään, sen sijaan tuntuu jopa siltä, että täällä odotetaan että Diso sanoo jotakin jotta voitaisiin tulla julistamaan kuinka väärässä hän on. En varmasti ole ainoa, joka lukee ihan miellään Buffalon kausiketjua niinä aikoina kun täällä ei ole joku aukomassa päätään. Sääli sinänsä, koska palsta on täynnä todella hyviä ja asiantuntevia nimimerkkejä, mutta jotkut toistuvasti lähtevät tälle samalla tielle. Sitten provosoidaan, väännellään ja käännellään ja odotetaan että iso paha D pääsee taas hetkeksi banaanisaarille. Ihme touhua.

Eikös tämä ole nyt ihan perus settiä internetin keskustelupalstalle? Ihan tämä Ihmisten puolueen jakso tulee mieleen (linkki youtubeen): Nettikeskustelu.

Missä ketjussa muuten ollaan?
 
Ranksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
OT: Eikö Petteri Northug saanu samankaltaisesta kännissä ajamisesta ja paikalta pakenemisesta ehdotonta ja ihan tuntuvat sakotki? Kevennetään nyt tätä hyllymyllyä täällä. Pisti hymyn huulille tämä klippi.
Linkki vie youtubeen.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Ihan pakko vähän taas itsekin avautua. Oikeasti tosi naurettavaa touhua, että heti, kun vähän haistetaan verta, rynnistetään sankoin joukon provosoimaan Dissonanssia. Ja edellisistä tapauksista päätellen toisella osapuolella on raportointisormi perin herkässä, kun vain tulee mahdollisuus saada väärämielinen pois keskuudestamme.

Nää "alin paskakasa"-jutut nyt on suoraan sieltä paskakasan pohjalta. Siinä on kuitenkin eroa, onko ROR ajanut 0,82 promilleissa drive-in -kaistalle ja kurvannut vähän liian loivasti kolahtaen seinään, vai onko ajettu ihan ympäripäissään kahtasataa ineen Hortonin Timpan kafeteriaan. Totta kai rattijuoppous on perseestä, mutta toisaalta rattijuoppo voi kuitenkin olla pohjimmiltaan hyvä ihminen, toisin kuin pedofiili-vaimonhakkaaja-kirvesmurhaaja. Alkoholi on siitä petollinen, että sitä käyttäessä pitäisi tehdä fiksuja valintoja, ja mitä enemmän ottaa, sitä vaikeampia ne valinnat ovat. Itse en oikein tiedä miten suhtautua rattijuoppoihin. Tyydyn vain siihen, että panen autonavaimet jemmaan kupin noustessa.
 
adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
Mike Harrington‏@BNHarrington
According to @TimWharnsby of CBC, #Sabres have signed Mark Pysyk to a two-year deal worth $2.25M. He was an RFA and made $810k last year.

Loistava siltasopimus Pysykille, joka ei ole kuitenkaan vielä näyttänyt kykyjään, mutta eväät ovat hänellä pitää paikkansa kokoonpanossa jatkossa. Viime kaudellahan olisi siis enemmän päässyt pelaamaan, mutta lähinnä tankkauksen takia kaverukset Pysyk ja McCabe oli parempi pitää farmin puolella. Pysykistä on tullut jauhettua moneen otteeseen ja suosittelenkin pitämään kaveria silmällä, kun pääsee nyt vasta kunnolla irti.

Jos aktiivi pelaajista mietitään, ketä Reinhart tulee eniten muistuttamaan, mikäli kehittyy potentiaalinsa mukaiselle tasolle?
Tämä saattaa mennä jonkun mielestä metsään, mutta omasta mielestäni kaikki eväät ovat Toewsin tasolle tai jopa paremmaksi. Siis mikäli hän lunastaa sen tason, mitä häneen on kohdistettu. Tällä hetkellähän kyseisiä pelaajia on vaikea verrata, koska Reinhartilla ei mikään pyssy hänen laukauksensa ole eikä juuri sitä käytäkkään, kun taas Toewsilla se on mainio. Nopeuskaan ei ole vielä sitä mitä odottaa sopisi, mutta siihenkin on parannusta tullut ja voimaa mies tarvitsisi ilman muuta. Toews verrokki on todennäköisesti vasta parin vuoden päästä, eikä Reinhart ihan samalla tavalla tee murtoa taalajäille kuin Toews. Joka tapauksessa hän on oppinut johtamaan joukkuettaan WHL:ssä sekä Kanadan maajoukkueessa, ja en ihmettelisi vaikka joku kirjain tulisi jopa Amerksissakin, jos hän siellä suurimman osan pelaa. Kiekkokontrolli, peliäly ja kahdensuunnan pelaaminen on huippuluokkaa, mutta hiomista riittää vielä.

@Aunt Wang :lta hyvä teksti.
 
Apheu

Jäsen
Voisiko Reinhartia verrata jotenkin jopa Barkoviin? Molemmat eivät liikaa kiekolla näprää, vaan pistävät sen nopeasti liikkeelle. Loistava pelikäsitys molemmilla ja osaavat rakentaa peliä pienilläkin syötöillä edistävästi. Tunnollisia omaan päähän. Lisäksi kummankaan laukaus ei ole mikään järisyttävä, ja maaleja syntyy yleensä aika läheltä maalia. Reinhart on kuitenkin yksilötasolla hieman ehkä taitavampi ja sellainen sukkelampi ja Barkov puolestaan isompi ja hivenen kankeampi / hitaampi.

Ja joku saa tulla korjaamaan, jos olen ihan hakoteillä. Jotenkin tuollainen kuva Reinhartista on itselleni jäänyt. Eli fiksu sentteri, joka ei liikaa kiekkoa haudo vaan pelikäsityksensä avulla löytää nopeasti sen, jolle syöttää kiekko seuraavaksi. Mitään ylimaagisia veivejä tai pitkään haettuja kuningaslättysyöttöjä ei suoriteta, vaan nopea ratkaisu on yleensä paras. Barkovilla on ihan sama juttu.
 
aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Nää "alin paskakasa"-jutut nyt on suoraan sieltä paskakasan pohjalta. Siinä on kuitenkin eroa, onko ROR ajanut 0,82 promilleissa drive-in -kaistalle ja kurvannut vähän liian loivasti kolahtaen seinään, vai onko ajettu ihan ympäripäissään kahtasataa ineen Hortonin Timpan kafeteriaan. Totta kai rattijuoppous on perseestä, mutta toisaalta rattijuoppo voi kuitenkin olla pohjimmiltaan hyvä ihminen, toisin kuin pedofiili-vaimonhakkaaja-kirvesmurhaaja. Alkoholi on siitä petollinen, että sitä käyttäessä pitäisi tehdä fiksuja valintoja, ja mitä enemmän ottaa, sitä vaikeampia ne valinnat ovat. Itse en oikein tiedä miten suhtautua rattijuoppoihin. Tyydyn vain siihen, että panen autonavaimet jemmaan kupin noustessa.

Yhtä tuomittavaa silti. Pienemmässä humalassa vielä enemmän tietoisesti tehty teko. Yhtään pään silitystä eivät nämä urpot ansaitse, mitä jos siinä ravintolan edustalla olisi ollut kuusi mopopoikaa parkissa? Toki ranagaistusta ei tule antaa mahdollisten skenaarioiden mukaan mutta urpoa toimintaa kuitenkin.
 
Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Niin, kyllähän se kieltämättä hieman "ihmetyttää" ja enemmän jopa huvittaa, että nyt juuri tästä ROR-casesta tuli näinkin "innokasta" mielipiteenesittämistä. Onhan tässä ollut Voynovin vaimonsa pahoinpitelyä, Komarovin liikenteen vaarantamista (joka on muutes perusluonteeltaan täysin rattijuopumukseen verrattava teko) jne. Kuitenkaan kukaan ei ole jaksanut juuri mitään ko. tapauksista kommentoida. Sitten tietenkin tietyt janarit siihen päälle muistavat muistuttaa siitä, että nyt on Eichelit ja Reinhartit tärviöllä, kun tuollainen "ihmissaasta" pelaa samassa joukkueessa. Hieman veikkaan, että jos ROR olisi edelleen Coloradon palkkalistoilla, niin ketään kiinnostaisi juurikaan. Sattumoisin vain tuli siirto Buffaloon ja allekirjoittanut hehkutti miestä pelaajana, niin tilanne oli hieman toinen. Enkä kyllä yhtään epäile, etteikö joku tai jotkut palstan moderaattoreista olisi hämmentämässä soppaa ja oikein ajamassa allekirjoittanutta sille perinteiselle kuukauden banaanille.

Onhan tuo nyt ehkä hieman hassua spekulaatiota, koska ihan hyvin mopopoikien ollessa paikalla sangoin joukoin, olisi auto mennyt ihan muualle.

***

Eiköhän tästä casesta pitkälti kaikki ole sanottu. Itse veikkaan, että marraskuussa tätä casea ei ehkä muutamaa Detroit-fania lukuunottamatta juuri kukaan muista. Mutta se jää nähtäväksi.

Jos aktiivi pelaajista mietitään, ketä Reinhart tulee eniten muistuttamaan, mikäli kehittyy potentiaalinsa mukaiselle tasolle?

Yllä on ollut jo hyviä luonnehdintoja Reinhartista.

Hän on melko omalaatuinen sentteri, koska on taitotasoltaan korkeaa luokkaa, mutta ei pidä kiekkoa kamalasti. Perustaa pelinsä myös siihen, että osaa sijoittua aina oikein myös sillon, kun omilla on kiekko. Tällöin hän aina on sijoittunut siten, että tarjoaa yhden syöttövaihtoehdon omalle kiekolliselle. Tämä jo itsessään usein luo aikaa ja tilaa sille kiekolliselle, koska vastustaja joutuu huomioimaan Reinhartin.

Suoraa verrokkia on hankala hakea, mutta sentterityyppeinä näkisin hänessä paljon samaa kuin Zetterbergissa, Bäckströmissä, H.Sedinissa sekä jo mainitussa Barkovissa. Hänessä on paljon samaa prospectina kuin oli Jonathan Toewsissa prospectina, mutta ehkä suurin ero ainakin toistaiseksi on se, että Toews pelaa suuremmalla intensiteetilla.

Kuten adetti totesi, niin Reinhart oli dev.campin paras pelaaja ja palkittiin "hardest worker" -pokaalilla. Mitä nyt katselin tuota scrimmagea pintapuolisesti, niin Reinhartilta taas vakiosuoritus, eli sikäli melko näkymätöntä tekemistä, mutta jotenkin siinä sivussa taas 2+1 tehot ja Eichelin pimentäminen.

***

Pysykille melko odotettu siltasoppari. Nyt on pari vuotta aikaa näyttää sitten, että ansaitsee pidemmän pahvin. Sitä varten jää sitten vielä 2 RFA-vuotta.

Johnny Oduya ilmeisesti on tekemässä valintaansa Buffalon ja Dallasin välillä. Hieman epäilen, että jos sopimuksissa ei isoja eroja palkan ja pituuden osalta ole, menee Oduya Texasiin. Tosin Dallasinkin cap-tilanne on yllättävän tiukka eri toten ensi vuoden osalta, joten saa nähdä mitä pystyvät tarjoamaan.

Murray myös toi esille, että ovat melko tarkkaan käyneet läpi kaikkia sellaiset puolustajat, joilla voi olla tiukkaa mahtua joukkueensa kokoonpanoon, mutta ovat potentiaalia omaavia sekä waiver-vapautensa menettäneitä. Ainakin Montrealista tulee mieleen Jarred Tinordi yhtenä. Buffalollahan on jumbo-sijoituksen ansiosta etuoikeus kaikkiin waivereihin laitettuihin pelaajiin.
 
Viimeksi muokattu:

Ranksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Niin, kyllähän se kieltämättä hieman "ihmetyttää" ja enemmän jopa huvittaa, että nyt juuri tästä ROR-casesta tuli näinkin "innokasta" mielipiteenesittämistä. Onhan tässä ollut Voynovin vaimonsa pahoinpitelyä, Komarovin liikenteen vaarantamista (joka on muutes perusluonteeltaan täysin rattijuopumukseen verrattava teko) jne. Kuitenkaan kukaan ei ole jaksanut juuri mitään ko. tapauksista kommentoida. Sitten tietenkin tietyt janarit siihen päälle muistavat muistuttaa siitä, että nyt on Eichelit ja Reinhartit tärviöllä, kun tuollainen "ihmissaasta" pelaa samassa joukkueessa. Hieman veikkaan, että jos ROR olisi edelleen Coloradon palkkalistoilla, niin ketään kiinnostaisi juurikaan. Sattumoisin vain tuli siirto Buffaloon ja allekirjoittanut hehkutti miestä pelaajana, niin tilanne oli hieman toinen. Enkä kyllä yhtään epäile, etteikö joku tai jotkut palstan moderaattoreista olisi hämmentämässä soppaa ja oikein ajamassa allekirjoittanutta sille perinteiselle kuukauden banaanille.

Minusta tässä haloossa ei ole mitään ihmeellistä, olethan seurannut miten HFboarsi meni sekaisin tästä selkkauksesta. Kaverista maksettiin helvetillinen summa siirrossa, iso sopparin väänsi muutama viikko sitten, pidettiin kapteenistoon mahdolliseksi ehdokkaaksi sekä esikuvaksi nuorille tähdille. Nyt ajeli kännipäissään 'mainostamallaan' automobiililla kolarin ja karkaa paikalta. Varmasti suurin osa ROR casen pauhaajista on ihan vittuilumielessä liikenteessä, mutta kyllä moni säälii tätä tilannetta mitä paskaa Buffalon managementti joutuu kohtaamaan ja itse ROR:in peliura sai aika paskamaisen alun Buffalossa. Nyt ROR on helppo silmätikku medialle ja faneille.
 
yki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Johnny Oduya ilmeisesti on tekemässä valintaansa Buffalon ja Dallasin välillä. Hieman epäilen, että jos sopimuksissa ei isoja eroja palkan ja pituuden osalta ole, menee Oduya Texasiin. Tosin Dallasinkin cap-tilanne on yllättävän tiukka eri toten ensi vuoden osalta, joten saa nähdä mitä pystyvät tarjoamaan.

Eikös Buffalolla ole Capissa tilaa lähes 15 miljoonaa, joten ainakana tämä ei tule olemaan este Oduyan siirrolle. Tosin jos Buffaloon tulee, niin ehkä maksimissaan kolmen vuoden sopimus, sillä ensi kauden jälkeen Buffalo tehnee Ristolaiselle ja Girgensonsille sopimukset. Tämän jälkeen luvassa on sitten sopimukset Eichelille ja Reinhartille, joten tässä vaiheessa Oduyasta olisi hyvä päästä eroon. Toki siellä on muitakin pelaajia joille pitää tehdä sopimuksia, mutta maltillinen kahden tai kolmen vuoden sopimus 4.0-5.5 Capilla ei tulisi luultavasti olemaan ongelma Buffalolle. Toisaalta Dallas saattaa tarjota pidempää sopimusta mitä Buffalo, joten voi olla että tarttunee siihen ennemmin.
 
adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
No eipä tullut sitten Oduya Buffaloon, harmin paikka. Saa vain nähdä miten Oduya sitten suoriutuu Dallasissa, vaikka eipä hän varmasti Buffalossakaan sen paremmin olisi suoriutunut kuin Chicagossa. Vaikka Oduya nyt tullutkaan, niin ei se niin pahasti kirpaise. Ketäs siellä on sitten jäljellä? Ehrhoff? Franson? Fransonia en kyllä ottaisi ja muutenkin kaveri on rightin puolustaja. Todennäköisesti joudutaan lähtemään pelaajakaupoille, jos sinne meinataan joku hommata. En hirveästi luottaisi Donovaniin tai Colaicovoon, vaikka hekin pystyvät ylhäällä pelaamaan. Saatika sitten Weberiin, jonka taso on hyppinyt paljon. Sitten kun otetaan huomioon vielä Gorgesin pelikunto, jos ei pysy terveenä syödessään kiekkoja, niin kyllä siellä on Bogosianin, Ristolaisen, Pysykin ja jopa McCaben otettava roolia.
 
mountainsnake

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Onnea buffalo :D. rattijuoppo on se luotettavin mentori ja esikuva.
mikä on rassen plusmiinus-lukema runkosarjan päätteeksi, veikkausksia :)
sanon, että buffalo pelaa hyvän kauden ja rasse pääsee pinnalle +3
 
adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
Onnea buffalo :D. rattijuoppo on se luotettavin mentori ja esikuva.
mikä on rassen plusmiinus-lukema runkosarjan päätteeksi, veikkausksia :)
sanon, että buffalo pelaa hyvän kauden ja rasse pääsee pinnalle +3
Vaikea lähteä arvailemaan, muuta kuin sitä, että kyllä ne ainakin viime kaudesta paranee. Riippuu pitkälti puolustajaparista, koska viime kaudella siellä viiletti ajoittain sellaisia kavereita, ettei voi oikeastaan ihmetellä tuota miinus saraketta.

Tuli tuossa mietittyä mahdollisia ylivoimakoostumuksia ja siihen vaaditaan huikeaa parannusta viime kaudelta, joka ei toiminut alkuunkaan. Nyt siellä on kyllä sellaisia pelaajia, jotka pystyvät ratkaisemaankin ylivoimalla. Yksi suurin ongelma oli viime kaudella kiekon tuonti alueelle ja paljon se menekin roiskimiseksi ränniin, jossa ei ollut omia ensimmäisenä. Nyt siellä on kiekkolliseen peliin pystyviä pelaajia, jotka sen kiekon pystyvät helposti tuomaan alueelle. Lähtisin oikeastaan ensi kaudella neljällä hyökkääjällä ja yhdellä puolustajalla kokoamaan koostumuksia, jossa sitten Bogosian pelaisi ykkösylivoimassa ja Ristolainen toisessa. Siinä on toki aina omat riskinsä vastahyökkäyksille, mutta viimeistely olisi varmasti kovempaa luokkaa. Viime kaudella ylivoimassa pelasi jotain Gorgesia, joka ei kyllä sinne kuulu.

Kane - O'Reilly - Ennis
Eichel - Bogosian

Tässä ylivoimakoostumuksessa olisi maalinedessä heiluva Kane, joka hakkaisi kiekot sisään ja pelaajia, jotka pystyvät kiekot tuomaan alueelle. Viivalta löytyy kovan laukauksen omaava Bogosian ja myös Eichel, joka pystyisi kiskomaan suoraa syötöstä kiekkoja reppuun. Tässä on toki kaikki munat samassa korissa, jolloin kakkosylivoima olisi reilusti heikompi.

Moulson - Girgensons - McGinn/Larsson
Ristolainen - McGinn/Larsson

Tämä ketju ottaisi sitten ne jämä minuutit, jolloin Girgensons pelaisi keskelle ottamassa aloituksia ja repimässä kiekkoja. Moulson hoitaa oman tonttinsa maalinedestä, kun taas McGinn pystyy tekemään häkkejä toisella laidalla. Ristolainen pelaisi täten toisella puolella iskemässä suoraa syötöstä maaleja, ja Larsson hyvällä kahdensuunnan pelillä ja syöttötaidollaan olisi varmistamassa toista puolustajan tonttia. Tähän kakkosylivoimaan olisi myös mahdollinen skenaario laittaa Reinhart tekemään peliä, kun tässä ketjussa ei sellaista juuri ole ja toisi sen helpottavan syöttömahdollisuuden tuomaan kiekkoa alueelle. Tai sitten laitettaisiin McGinn jopa ykkösylivoimaan O'Reillyn vierelle, jolloin Ennis pelaisi kakkosylivoimassa. Toisaalta en pitäisi Pysykinkään peluuttamista ylivoimassa mahdottomana. Mitä mieltä @Dissonanssi olisi ylivoimakoostumuksien kanssa?
 
Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
En tiedä miten Buffalossa meinataan Bogosiania käyttää mutta kai sieltä löytyy ykkösylivoimaan parempia pakkeja? Mielikuva on että Bogosian ei ole koskaan ollut kummoinen ylivoimilla ja jos tehoja tahdotaan niin sitten pitäisi mielestäni kokeilla jotain hyökkäyspään taitoja omaavaa pelaajaa, ehkä Pysykiä josta oli tuossa aiemmin kehuvia lausuntoja (jota en muista nähneeni tositoimissa eikä tilastoissa näytä kuitenkaan hyökkäyspään aseelta).
 
Se on kyllä totta, ettei Bogo juuri ole maaleilla juhlinut ylivoimalla, mutta on silti joukkueen ykköspuolustaja ja silti luulenkin että tulee siellä pelaamaan ihan vain statuksensa takia. Ja jos ei homma toimi, niin sitten lähdetään vaihtamaan. Ristolainenhan teki jopa viime kaudella enemmän pisteitä ylivoimalla, kun Bogosian millään kaudellaan ja Rasse teki viime kaudella jopa neljä maalia, kun Bogolta niitä löytyy vain yksi koko urallaan. Eli olisi se sikäli mahdollista hänet jättää pois tuosta ykkösylivoimasta. Viivalla ei valitettavasti löydy Sabresilta sellaisia pelaajia, joita sinne voisi oikeasta mielellään laittaa. Ristolainen on toki osottautunut siellä kykeneväksi.
 
Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
En tiedä miten Buffalossa meinataan Bogosiania käyttää mutta kai sieltä löytyy ykkösylivoimaan parempia pakkeja? Mielikuva on että Bogosian ei ole koskaan ollut kummoinen ylivoimilla ja jos tehoja tahdotaan niin sitten pitäisi mielestäni kokeilla jotain hyökkäyspään taitoja omaavaa pelaajaa, ehkä Pysykiä josta oli tuossa aiemmin kehuvia lausuntoja (jota en muista nähneeni tositoimissa eikä tilastoissa näytä kuitenkaan hyökkäyspään aseelta).

Eipä tuo Bogo ikinä ole oikein saanut edes mahdollisuutta olla ylivoimalla se ykkösmies, joten vielä on aikaista sanoa millainen yv-pelaaja hän onkaan. Winnipegissä kuitenkin Byfuglien oli ymmärrettävästi se yv:llä isoa vastuuta kantanut rightin viivamies (ja vasemmalle puolelle oli laittaa Enströmin kaltainen pakki), joten Bogolle jäi silloin vähäiset yv-minuutit. Eikä tätä tulokkaana ennen Big Buffin saapumista oltu ajettu sisään minään yv-pakkina myöskään. Bogolla on kuitenkin hyvän luistelunsa ja kovan laukauksensa ansiosta nähdäkseni edellytykset nousta myös hyväksi ylivoimapelaajaksi, ja ensi kaudellahan siihen on tosiaan olemassa mahdollisuudet. Buffalolla ei mielestäni ole parempaakaan vaihtoehtoa ylivoimalla pelaavaksi puolustajaksi. Siellä on kaikki auki todelliselle läpimurtokaudelle hyökkäystehojen suhteen, kun saa pelata isoja minuutteja ja jos pääsee ylivoimalla tosiaan ykköspakin rooliin. Eichelin, Kanen, ROR'n ja Enniksen kaltaisten pelaajien kanssa ylivoiman pitäisi olla ihan kohtuullisen tehokas ja Bogo täydentäisi tuon viisikon hienosti.

Katsotaan onko Bylsma samaa mieltä Bogosian piilevistä hyökkäyspään kyvyistä, ja antaako tälle ylivoimalla sitten paljon vastuuta ja mahdollisuuden pisteiden tekoon. Jos on niin uskoisin että Bogo tekee ensi kaudella yli 10 maalia ja pistää myös oman piste-ennätyksensä uusiksi.
 
Viimeksi muokattu:

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Voihan olla että tulee tuollainen uran alkuvaiheen Thrashers-ilmiö eli huonossa joukkueessa saa peliaikaa parempien vaihtoehtojen puuttuessa ja paukuttaa sen kymmenisen maalia taas. Olen kuitenkin skeptinen kun viime vuosina on ollut tahtina se noin yksi ylivoimamaali per kausi eikä viime kauden tilastot Buffalossa näytä paremmilta. Loppukaneettina kirjataan että mielestäni hyvä top-4 pakki, vahvuudet muualla.
 
Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Oduya olisi ehdottomasti vahvistanut puolustusta, mutta itse en kovin pettynyt hänen missaamisesta ole. Tärkein anti hänellä varmasti olisi ollut pari kannua voittaneena veteraanina tuoda esimerkkiä ja mentorointia nuoremmille. Muuten näen hänet liian samanlaisena pelaajana kuin Josh Gorges, eikä sen tyyppisille pelaajille hirveän kovaa tarvetta Buffalossa ole. Kolme vuotta olisi sekin ollut todennäköisesti liian pitkä pituus sopimukselle.

Omasta puolestani tuonne puolustukseen ei välttämättä kannata raahata ketään väkisin, ellei sitten saada ihan vuoden sopimuksella. Mielummin sitten vain katsoisi, josko waivereista saisi poimittua jonkun nuoren janarin tai josko joku joukkue olisi kauppaamassa (Leddy/Boychuk) pätevää puolustajaa suhteellisen halvalla. Pidän kyllä nelikkoa Bogosian, Ristolainen, Gorges ja Pysyk ihan pätevinä top-4-kavereina. Eivät he (vielä) playoff-tason kavereita ole. Suurin ongelma tuossa vain on se, että yhden rightin pitäisi pelata vasemmalla. Bylsma toi esille Ristolaista ja Pysyk taas totesi pelanneensa paljon Rochesterissa vasemmalla puolella parin viime kauden aikana.

Jos puolustajaan ei kiinnitettäisi tulevaa kautta pidemmäksi ajaksi isohko summaa, avaisi se sitten mahdollisuuksia ensi kesälle. Siellä on mahdollisesti, joskaan ei ehkä todennäköisesti, isoja nimiä tarjolla (Seabrook, Giordano, Johnson), joihin saattaisi olla saumat, jos joukkue ottaa selkeitä kehitysaskeleita. Offersheetattavina taas ovat Hampus Lindholm ja Olli Määttä, joille molemmille sellaisen about 6 miljoonan offersheetin läjäyttäminen pöytään aiheuttaisi kyllä isoja ongelmia Anaheimille/Penguinsille. Nyt off-seasonillahan oli huhua, että GM:t pelkäsivät juuri Murrayn iskevän niitä offersheetteja, koska on näyttänyt, että uskaltaa tehdä rohkeita liikkeitä, ja tilanne tuskin ensi kesänä on yhtään erilainen. Tuolloin menisi vain 2017 vuoden vuoroja, joiden merkitys on Buffalon tilanne huomioiden melko vähäinen.

***

Puolustuksesta ja ylivoimakoostumuksista hyvää keskustelua!

Boscon kanssa täysin samaa mieltä, että eiköhän Bogosianille anneta todella rutkasti vastuuta kaikissa tilanteissa - aivan kuten viime kauden lopussakin. Ensi kaudellahan ei vielä mestaruuksista taistella, joten ainoa oikea vaihtoehto on nyt antaa Bogolle kaikki mahdollisuudet se kauan piilossa ollut potentiaali kaivaa esille. Bogosianissa on hieman samaa kuin Erik Johnsonissa, joten samanlainen hieman myöhemmin herääminen pitäisi olla ihan realistista. Bogosian on kuitenkin OHL:ssäkin varausvuotenaan tehnyt ppg-tahdilla pisteitä - tahti, johon edes Ekblad ei yltänyt. Tämän lisäksi teki heti ekalla kaudella alle 50 pelissä miltei 20 pistettä. Tästä huolimatta hyökkäystehot erityisesti ovat takunneet melko pitkään, mutta kaikki eväät pitäisi olla sellaiseksi +40 pistettä kaudessa tekeväksi puolustajaksi, joka pimentää vastustajan parhaita. Se olisi jo huikea lopputulos se. Bogosianhan teki Buffalossa paremmalla vauhdilla pisteitä kuin Tyler Myers.

Mitä tulee ylivoimakoostumuksiin, niin niihin on aika hankala vielä ottaa kantaa. Paljon riippuu siitä, tuleeko uutta puolustajaa ja ottaako Reinhart paikan ylhäältä. Noihin @adetti koostumuksiin voisi sanoa sen, että en usko laitettavan kaikkia kiekkoa ylöstuovia (Eichel, Ennis, Kane) kavereita samaan koostumukseen, koska sitten ketään ei oikein jää siihen toiseen. Kaikki kolmesta O'Reilly, Moulson ja E.Kane ovat ylivoimalla enemmänkin maalin lähistöllä viihtyviä kavereita. Sitten taas Eichel, Reinhart ja Ennis tykkäävät pitää kiekkoa.

Pysyk ei tosiaan ole kovinkaan hyökkäysvoimainen kaveri, vaikka edellytyksiä sellaiseen olisi. Pelaa vain luontaisesti enemmän todella varmaa ja vähäriskistä peliä. Murray onkin sanonut, että haluaisi Pysykin hieman avaavan pelityyliänsä, ja siitä olikin viitteitä viime kaudella. Seitsemään peliin kolme pistettä oli ihan hyvä suoritus viime kauden Buffalossa. Tosin Pysykin laukaus on sen verran heikko, että ylivoimalla käyttökelpoisuus on vähän niin ja näin.
 
Jabbbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Oulun Kärpät
Jos puolustajaan ei kiinnitettäisi tulevaa kautta pidemmäksi ajaksi isohko summaa, avaisi se sitten mahdollisuuksia ensi kesälle. Siellä on mahdollisesti, joskaan ei ehkä todennäköisesti, isoja nimiä tarjolla (Seabrook, Giordano, Johnson), joihin saattaisi olla saumat, jos joukkue ottaa selkeitä kehitysaskeleita. Offersheetattavina taas ovat Hampus Lindholm ja Olli Määttä, joille molemmille sellaisen about 6 miljoonan offersheetin läjäyttäminen pöytään aiheuttaisi kyllä isoja ongelmia Anaheimille/Penguinsille. Nyt off-seasonillahan oli huhua, että GM:t pelkäsivät juuri Murrayn iskevän niitä offersheetteja, koska on näyttänyt, että uskaltaa tehdä rohkeita liikkeitä, ja tilanne tuskin ensi kesänä on yhtään erilainen. Tuolloin menisi vain 2017 vuoden vuoroja, joiden merkitys on Buffalon tilanne huomioiden melko vähäinen.

Ihan ensiksi täytyy antaa isot rispektit teille muutamalle palstan aktiiviselle Buffalo -fanille. Joukkue on käynyt läpi vaikeita vuosia, mutta joukkueeseen liittyvää juttua - vieläpä varsin asiantuntevaa sellaista - olette jaksaneet hienosti kirjoitella palstalle. Vilpittömät kiitokset siis kuuluvat teille. Toivottavasti sama meno tältä osin jatkuu edelleen!

Mutta sitten toinen juttu, ylläolevaan lainaukseen liittyen. Todennäköisesti Buffalo yrittää jatkossakin parantaa puolustustaan ja tarvittaessa yrittää sitä varsin isoin liikkein, mistä osoituksena toimikin jo Oduyalle tehty kohtalaisen kova tarjous. Keinojahan on toki muitakin kuin kokeneen UFA:n hankkiminen, mutta minun on vaikea uskoa yhtenä tällaisena keinona olevan offersheetin tekeminen. Tai tokihan sitäkin voi yrittää, mutta aika haastavaa sellaisen onnistunut toteuttaminen on nykyään NHL:ssä. Joten ilman minkäänlaista tarkoitusta hyökätä, niin mistä @Dissonanssi olet tuollaista keksinyt? Ihan omaa ynnäilyä ilmeisesti tämä, että Lindholmiin tai Määttään voisi tällaista kohdistua?

Mistä näistä ikinä toisaalta varmaksi tietää, mutta aika harvassa ne offersheetit ovat viime vuosina olleet. GM:illä kun tuntuu nykyään olevan varsin iso kynnys lähteä tätä kautta joukkueen vahvistamista yrittämään. Ja ymmärtäähän sen. Yhtälönähän nuo usein menevät niin, että offersheettiin lopulta vastataan, jolloin pelaaja jää vanhaan seuraansa ja koko touhu aiheuttaa korkeintaan hieman turhan ison palkkalapun ja pahaa verta gm:ien välille. Jos siis puhutaan tilanteista, joissa tarjouksen tehnyt seura on nimenomaan sen kyseisen pelaajan perässä, eikä tarkoituksena ole esimerkiksi ahdistaa toista gm:ää muissa palkkaneuvotteluissa.

Eli jos nyt ajatellaan, että Buffalon suunalta näin toimittaisiin ja tavoiteltaisiin Lindholmia, niin ainakin Duckseissa tilanne lienee selvä. Lindholm mätsättäisiin ilmanmuuta, vaikka sitten tuohon öbaut kuuteen miljoonaan, sillä hän on etenkin nyt näin SC-ikkunan ollessa auki yksi ehdottomista kannujahdin avainpalasista. Vaikeuksia tuo tietysti Duckseille ainakin jonkin verran voisi tuottaa, mutta ne kiristykset tapahtuisivat kyllä jostain aivan muualta kuin siitä, että edes harkittaisiin Lindholmista luopumista. Ja koska tämän varmasti tietää jokainen liigan GM, niin on hieman vaikea nähdä, että kukaan tosissaan lähtisi Lindholmia offersheetillä havittelemaan. Jos motiivina olisi vain hyökätä ja tehdä kiusaa Murrayn suuntaan, niin siten tuo ehkä voisi juuri ja juuri toimia. Tiedä vaikka muiden joukkueiden onneksi se aiheuttaisi Ducksien osalta jostain muusta pelaajasta luopumisen (vertaa esim. Niemi ja Chicago v. 2010). Mutta että Lindholm offersheetin seurauksena olisi jonnekin lähdössä? Not gonna happen.
 
habsniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, TPS, Packers
Offersheeteissä pitää vielä muistaa, kaverin pitää kuitenkin hyväksyä sheet ennen kuin siitä on mitään iloa. Eli käytännössä voi käydä niin, että offersheetillä ei saavuteta mitään, jos pelaaja ei halua offeria allekirjoittaa.
 
depre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs, FC Barcelona, Helsingin Joker
Minusta tässä haloossa ei ole mitään ihmeellistä, olethan seurannut miten HFboarsi meni sekaisin tästä selkkauksesta. Kaverista maksettiin helvetillinen summa siirrossa, iso sopparin väänsi muutama viikko sitten, pidettiin kapteenistoon mahdolliseksi ehdokkaaksi sekä esikuvaksi nuorille tähdille. Nyt ajeli kännipäissään 'mainostamallaan' automobiililla kolarin ja karkaa paikalta. Varmasti suurin osa ROR casen pauhaajista on ihan vittuilumielessä liikenteessä, mutta kyllä moni säälii tätä tilannetta mitä paskaa Buffalon managementti joutuu kohtaamaan ja itse ROR:in peliura sai aika paskamaisen alun Buffalossa. Nyt ROR on helppo silmätikku medialle ja faneille.

Niin itse yhdyn tähän kommenttiin asiassa. Tuo on valitettavasti iso juttu ja kertoo paljon ihmisestä. Itse näkisin että tämän ketjun käsiin räjähtäminen asian suhteen johtui enemmänkin yhden henkilön puolusteluista asiaa kohtaan. Teko on tuomittava ja hankala niin pelaajalle kuin organisaatiolle. Iso sopimus ja isot odotukset, eikä pelkästään kentällä vaan myös yleisesti yhtenä johtavista pelaajista. Nyt sitten tämä ns. johtaja ajaa humalassa autoa, törmää kahvilan seinään ja pakenee paikalta. Varsinkin tämä jälkimmäinen nostaa itselläni karvat pystyyn. Luottiko ROR pääsevänsä kuin koira veräjästä, kun pakenee paikalta. Olisi edes kohdannut poliisit silmästä silmään. Paikalta pakeneminen näyttää todella typerältä ja epäkypsältä. Toisaalta itse rattiin hyppääminen täyttää jo nämä tunnusmerkit. Noh, ROR ei sentään tappanut tai vahingoittanut ketään. Toivottavasti ottaa opikseen ja pystyy käyttämään tuota kokemusta kasvattavana asiana. Ainakin näytti esimerkkiä organisaation nuorille pelaajille siitä miten ei kannata toimia.

Mielenkiintoinen tilanne, kun nämä uudet nuoret hankinnat ovat nyt Evander Kane, jolla on omat selkkauksensa takanaan ja ROR joka aiheutti tällaisen tilanteen heti kättelyssä. Eiköhän asia käsitellä suljettujen ovien takana, kuten kuuluukin. Urheilijoita seurataan vain niin paljon tarkemmin, kuin tavallisia pulliaisia, joten tällaisiin ei oikein monesti ole varaa.
 
vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Offersheeteissä pitää vielä muistaa, kaverin pitää kuitenkin hyväksyä sheet ennen kuin siitä on mitään iloa. Eli käytännössä voi käydä niin, että offersheetillä ei saavuteta mitään, jos pelaaja ei halua offeria allekirjoittaa.
Ja pahimmillaan autetaan kilpailevaa manageria tekemällä kaikki työ sopimuksen suhteen.

Voidaanko RORia kutsua nyt muuten Johtavaksi Rattijuopoksi?
 
adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
Hyvän pointin toi Bosco esille tuosta Bogosianin ylivoima mahdollisuuksista, kun ei niitä juuri ole ykköspuolustajana. Itse en muistanutkaan tuota, että siellähän on Big Buff, joka on sitä tonttia hoitanut. Se selittää paljon noista tehojen määrästä ja nyt pääseekin ensimmäistä kertaa kunnolla siihen rooliin. Uskon kuitenkin hyvän laukauksen ja poikittaisliikkumisen takia, että sieltä voi maaleja syntyäkkin.

Vaatiihan tuo laittamani kakkosylivoima juuri sitä McGinn/Ennis -vaihtoa, jos meinataan kiekkoa saada kuskattua ylös myös toisessa ylivoimassa. Pitäisin sitä ihan mahdollisena, jotta saadaan McGinn tuonne O'Reillyn vierelle. Mitä olen videopätkien varassa katsellut heidän tekemisiään, niin hyvältä on näyttänyt. Tiedä sitten mitä on Bylsma ajatellut, haluaako hän tasoittaa koostumuksia, vai laittaako kaikki munat ykköskoriin. Ainakin normaali hyökkäysketjuissa on vaihtoehtoja sanomiensa mukaan, joten sitä pähkäilyä on luvassa myös näissä koostumuksissa.

Jerome Leduc, Nathan Lieuwen sekä Tim Schaller allekirjoittivat QO:t. Myös olin lukevinani Johan Larssonin kirjoittavan vuoden paperin, 800k lapulla. Varovaisia ollaan hänen kohdallaan ja ehkä parempi niin.
 
Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Mutta sitten toinen juttu, ylläolevaan lainaukseen liittyen. Todennäköisesti Buffalo yrittää jatkossakin parantaa puolustustaan ja tarvittaessa yrittää sitä varsin isoin liikkein, mistä osoituksena toimikin jo Oduyalle tehty kohtalaisen kova tarjous. Keinojahan on toki muitakin kuin kokeneen UFA:n hankkiminen, mutta minun on vaikea uskoa yhtenä tällaisena keinona olevan offersheetin tekeminen. Tai tokihan sitäkin voi yrittää, mutta aika haastavaa sellaisen onnistunut toteuttaminen on nykyään NHL:ssä. Joten ilman minkäänlaista tarkoitusta hyökätä, niin mistä @Dissonanssi olet tuollaista keksinyt? Ihan omaa ynnäilyä ilmeisesti tämä, että Lindholmiin tai Määttään voisi tällaista kohdistua?

Joo, ne olivat ihan omaa ynnäilyä.

Offersheetit ovat tosiaan melko harvinaisia, mutta osa syy on ollut se, että palkkakaton nousu on ollut melko nopeata viime vuosina. Nyt siihen on näkyvissä muutosta. Tällöin joukkueet joutuvat ihan aitoihin valintatilanteisiin. Kyllähän se jotain kertoo, että Hamilton ja Saad treidattiin isona syynä pelko offersheetin tarjoamisesta. Offersheetteja ei varmasti tarjoilla ihan vain vittuilumielessä, mutta silloin kyllä, jos sille oikeasti on edellytyksiä. Eivätköhän nuo GM:t sen verran ammattilaisia ole (Burkea lukuunottamatta), että eivät mieltään pahoita, jos joku on valmis tekemään rohkeita peliliikkeitä.

Itse näen kyllä Penguinsin ja myös Anaheimin tilanteet melko kinkkisinä. Varmasti offersheetin matchaamatta jättäminen on viimeisiä vaihtoehtoja, mutta kummallakaan seuralla ei oikein olisi varaa maksaa näille "markkinahintaa".

Offersheeteissä pitää vielä muistaa, kaverin pitää kuitenkin hyväksyä sheet ennen kuin siitä on mitään iloa. Eli käytännössä voi käydä niin, että offersheetillä ei saavuteta mitään, jos pelaaja ei halua offeria allekirjoittaa.

Niin, tämän takia oletuksena olikin, että Buffalo ottaa selkeitä edistysaskeleita. Eiköhän se aika selvää ole, että sen verran potentiaalia Buffalossa on, että jokin Määtän ja Lindholmin ikäinen kaveri saa melko luottavaisena offersheetin allekirjoittaa, koska oma ikä on sama kuin ton huippupotentiaalisen rungon Buffalossa.

Niin itse yhdyn tähän kommenttiin asiassa. Tuo on valitettavasti iso juttu ja kertoo paljon ihmisestä. Itse näkisin että tämän ketjun käsiin räjähtäminen asian suhteen johtui enemmänkin yhden henkilön puolusteluista asiaa kohtaan. Teko on tuomittava ja hankala niin pelaajalle kuin organisaatiolle. Iso sopimus ja isot odotukset, eikä pelkästään kentällä vaan myös yleisesti yhtenä johtavista pelaajista. Nyt sitten tämä ns. johtaja ajaa humalassa autoa, törmää kahvilan seinään ja pakenee paikalta. Varsinkin tämä jälkimmäinen nostaa itselläni karvat pystyyn. Luottiko ROR pääsevänsä kuin koira veräjästä, kun pakenee paikalta. Olisi edes kohdannut poliisit silmästä silmään. Paikalta pakeneminen näyttää todella typerältä ja epäkypsältä. Toisaalta itse rattiin hyppääminen täyttää jo nämä tunnusmerkit. Noh, ROR ei sentään tappanut tai vahingoittanut ketään. Toivottavasti ottaa opikseen ja pystyy käyttämään tuota kokemusta kasvattavana asiana. Ainakin näytti esimerkkiä organisaation nuorille pelaajille siitä miten ei kannata toimia.

Iso juttu se on, mutta melko erikoinen tämä lynkkausmentaliteetti, jota on näkynyt puhumattakaan tästä junttimaisesta rinnastuksesta raiskauksiin ja lasten seksuaalisiin hyväksikäyttöihin.

Voisitko muutes vielä tarkentaa tuota, että olen puolustellut jotenkin tekoa. Vai trollaatko vain? Taisi mennä ohitse se kohta, jossa sanoin toiminnan olevan typerää, edesvastuutonta ja tuomittavaa? Vai onko termien ymmärtämisessä ongelmia?

Ja pahimmillaan autetaan kilpailevaa manageria tekemällä kaikki työ sopimuksen suhteen.

Montas tällaista offersheettia Vilpertti tiedät? Kyllä ne kaikki järjestäen vittumaisia ovat olleet.

Voidaanko RORia kutsua nyt muuten Johtavaksi Rattijuopoksi?

Jättäisin vielä sanan "johtavan" ilman isoa alkukirjainta. Sitten kun onnistuu tämän yhden seuralegendan tavoin käymään poliisin päälle, saamaan pippurisuihkeet silmille ja pilaamaan joukkuehengen, olisi tämä ansaittua. Vielä on pitkä matka JJ:n saavutuksiin, mutta potentiaalia on!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös