Buffalo Sabres 2015–2016

  • 127 518
  • 407

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Jos nyt otetaan se lähtökohta, että Kane jonnekkin siirtyisi, niin täytyy erottaa kaksi asiaa. Eli se, mihin Kanen olisi "hyvä" siirtyä ja se, mihin hän todennäköisesti siirtyisi. Ne ovat ihan eri asioita. Esim. ainoastaan sieniä syömällä pääsisi sellaiseen ajatukseen, että Kane omaehtoisesti siirtyisi johonkin "aavikolle" seuraavaksi kahdeksaksi vuodeksi. Yhtään mikään ei puolla tällaista ajatusta.

Boardseilla saa usein lukea tuota, että ei Kanen kannata Buffaloon mennä, kun nuo kaikki hässäkät tapahtuvat siellä. Tuo pitää sisällään jonkun ajatuksen, että Buffaloa ympäröisi jokin Voldemortin loitsu. Tosiasiassahan nuo pelaajien sekoilut tapahtuvat varmasti 95 prosenttisesti off-seasonilla, ja kun Kane viettää off-seasonistaan valtaosan juuri Buffalossa, niin onhan se selvää, että juuri Buffalossa nuo sekoilut tapahtuvat.

Kanen siirtymisen osalta Buffaloon en pitäisi suurimpana riskinä tuota, että mikä vaikutus sillä olisi esim. Eicheliin. On selvää, että eihän Kanen vaikutus todennäköisesti ainakaan positiivinen olisi, mutta tuskin se erityisen negatiivinenkaan olisi. Tämä perustuu siihen, että kaikki nuo Buffalon tämän hetken nuoret kaverit (Eichel, Reinhart, Ristolainen, Girgensons, Pysyk, Larsson, McCabe) ovat jo lähtökohdiltaan sen verran kypsiä ja ammattimaisia kavereita, että riskit ovat tässä suhteessa melko pienet. Pois jo treidattujen Zadorovin ja Grigorenkon osalta tilanne olisi ollut kokonaan toinen sekä myös Armian. Heillä kaikilla kun oli Buffalossa jonkinlaista ongelmaa juuri tuolla puolen.

Reinhart ja Eichel ovat jo niin selkeästi johtajatyyppejä heti astuttuaan NHL-tasolle, että negatiivisten piirteiden istuttaminen heihin vaatisi melkein koko joukkueellista P.Kaneja. Sehän se tilanne ei Buffalossa sentäs ole. Sukunimi-kaima lienee ainoa, joka mahdollisesti tällaista samatyyppistä vaikutusta saattaa tarjota.

Kane voisi olla siinä mielessä positiivinen esimerkki nuorille, että kun joukkue ensimmäistä kertaa rupeaisi tahkomaan playoffeja, niin joukkueessa olisi yksi pelaaja, jolla ei maila puristaisi ja joka uskaltaisi tehdä asioita myös playoffeissa. Sellaisella asialla voi olla yllättävän suuri merkitys juuri nuoriin, joilla voi uran alussa olla taipumusta mailan puristeluun playoffeissa.

Suurin ongelma olisi ehdottomasti tuo Kanen valtava caphit. Jos Buffalo tuon sopimuksen ottaisi, täytyisi sen onnistua helvetin hyvin kaikkien nuorten runkopelaajien RFA-painoitteisten sopimusten kanssa, sekä ristiä sormet capin nousun suhteen. Kaiken mennessä nappiin, ei Kanen caphit välttämättä muodostuisi isoksi ongelmaksi, mutta se saattaisi aiheuttaa myös valtavia ongelmia.

Mutta jos palataan noihin mahdollisiin seuroihin, niin uskoisin Chicagonkin haluavan kaupata miehen ennemmin itään kuin samaan konferenssiin. Rangers on aina tällaisissa spekulaatioissa varteenotettava vaihtoehto, koska pelaajat yleensä sinne haluavat ja Rangersia kiinnostaa myös kovan tason pelaajat. Muita en oikein idästä näe Buffalon lisäksi.

Jos nyt taas spekuloidaan Kanen kannalta, niin Buffalohan nyt olisi luonnollisesti paikka ja kaupunki, joka on Kanelle hyvin tuttu. Hän tietäisi 100% varmasti, mihin itsensä seuraavaksi kahdeksaksi vuodeksi laittaisi. Siellä olisi myös se tukiverkosto perheen ja ystäväpiirin muodossa. Tuskin myöskään tuntuisi täysin vastenmieliseltä pelata useamman mestaruuden jälkeen lapsuuden suosikkijoukkueessa, ja vieläpä joukkueessa, joka hyvin perustein on muutaman vuoden päästä kova tekijä liigassa - ja Kanen itsensä kanssa vieläpä enemmän. Vuositakaperin tilanne olisi voinut olla toinen, mutta joukkue teki aika isoja hankintoja viime kaudella ja off-seasonilla.

Tämä kaikki sanonttuna täytyy kuitenkin muistaa, että voihan esim. myös olla, että Murray ei Kanesta kiinnostunut ylipäänsä ole. Kanehan ei todellakaan edusta sitä pelaajatyyppiä, jota Murray rakastaa. Voi hyvinkin olla, että Murray ei ylipäänsä näkisi Kanea tuolla hinnalla sopivana Buffaloon.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Fakta on se, että sen enempää minä kuin sinä tai kukaan muukaan täällä ei voi tietää mitä Kanen päässä liikkuu tällä hetkellä. Asian voi nähdä myös niin, että tuo huono maine on vahvimmillaan juuri Buffalossa ja siellä se vankimmin myös pysyy. Joku Rangers tosiaan kuulostaisi hyvinkin todennäköiseltä vaihtoehdolta kaikki tekijät huomioonottaen. Mutta tämä kaikki on puhdasta spekulaatiota ja kenenkään arvaus ei ole tässä kohtaa yhtään sen huonompi tai parempi.

Mistäs sen tietää, vaikka Kane katumapäällä luopuu koko NMC:stään hyvityksenä Blackhawksille kaikesta mielipahasta mitä on organisaatiolle tempauksillaan aiheuttanut?
 

adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
Hyvin vaikea spekuloida tuota Kanen tapausta. Pelkkää mutuiluahan tämä on tässä vaiheessa, kun ei tiedä miten tuo Kanen tilanne tuosta menee. Jos kuvitellaan Kanen siirtyvän johonkin, niin vaihtoehtoja ei tosiaan paljon olisi enkä usko hänen Sabresiin siirtyvän. Ongelmia tulisi sen verran tuon palkan kanssa ja varsinkin kun Sabresin pitää tulevaisuudessa laittaa kovia lappuja näille nuoremmille, että tuo Dissonanssin viimeinen lause voi pitää hyvin paikkaansa. Oikeastaan kaikki muut kohdat hänen kohdallaan voisi siirtymisen myötä Sabresiin pitääkkin kutinsa. En silti jaksa tuota sen enempää miettiä. Ei kannata kuitenkaan Hawks -fanien repiä peliverkkareita tämän asian tiimoilta.

Hyvin mielenkiintoinen tulee olemaan tuo Prospect Challenge. Vaikka siellä pelaakin vain Bruinsin ja Devilsin joukkueet, niin katseet kohdistuvat joka tapauksessa siihen, miten mm. Reinhart ja Eichel pelaavat kesäkauden jälkeen kunnon jääkiekkoa. Onhan siellä toki Baptiste ja Bailey, jotka kiinnostavat itseä hyvin paljon. Myös McCaben nykykunto kiinnostaa. Bruinssillahan pelaa mm. Kemppainen, joka on tarkkailussa ja saa nähdä kuinka herra onnistuu.

Ja myös kohta saadaan näytteitä myös uusien pelaajien kunnosta ja taidosta, kun harjoituspelit alkavat Sabresin osalta 21. päivä tätä kuuta Wildiä vastaan Minnesotassa. Hyvin tiukalla aikataululla vedetään nuo seitsemän harjoituspeliä ennen kauden alkua, onneksi kuitenkaan pelimatkat eivät noissa kovin pitkiä ole, joka nyt on ihan selviö.

Kädet alkavat jo syyhyämään tässä vaiheessa ja onhan se sitä tehnyt jo koko kesän. Hyvin mielin pitkästä aikaa saa olla ennen kauden alkua, vaikka kaikki ovat silti hyvin auki, miten tämä paletti saadaan toimimaan. Siellä on kuitenkin vielä se kysymysmerkki, mihin se Franson siirtyy ja onko Sabres nyt hommaamassa vielä sitä puolustajaa, joka olisi mielestäni hyvin tärkeää. Kyllä saa muutkin Sabres fanit nousta jo horroksesta, koska kohta se alkaa.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Jos nyt otetaan se lähtökohta, että Kane jonnekkin siirtyisi, niin täytyy erottaa kaksi asiaa. Eli se, mihin Kanen olisi "hyvä" siirtyä ja se, mihin hän todennäköisesti siirtyisi. Ne ovat ihan eri asioita. Esim. ainoastaan sieniä syömällä pääsisi sellaiseen ajatukseen, että Kane omaehtoisesti siirtyisi johonkin "aavikolle" seuraavaksi kahdeksaksi vuodeksi. Yhtään mikään ei puolla tällaista ajatusta.

Boardseilla saa usein lukea tuota, että ei Kanen kannata Buffaloon mennä, kun nuo kaikki hässäkät tapahtuvat siellä. Tuo pitää sisällään jonkun ajatuksen, että Buffaloa ympäröisi jokin Voldemortin loitsu. Tosiasiassahan nuo pelaajien sekoilut tapahtuvat varmasti 95 prosenttisesti off-seasonilla, ja kun Kane viettää off-seasonistaan valtaosan juuri Buffalossa, niin onhan se selvää, että juuri Buffalossa nuo sekoilut tapahtuvat.

Ei kannata nyt sekottaa muita palstoja tähän. Sieniä syömällä tulee helposti sellaiseen tulokseen, että Kane, pakotettuna siirtymään, haluaa kaupunkiin, jossa häntä ei tunneta kadulla. Siis sen lisäksi, että hän haluaa voittaa ja muut perinteiset jutut. La, Nyc ja aavikko.

Siksi toisekseen kuka nyt Buffaloon haluaisi? Onko kukaan koskaan halunnut?
 

adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
Kaksi vuotta ja 3,3 milj. Cody Fransonille. Kauteen lähdetään siis seuraavilla nimillä: Bogosian, Gorges, Ristolainen, Franson, Pysyk, Weber, Colaicovo ja farmista varmasti näyttöpaikan saava McCabe.

Mikään tähtisikermähän Sabresin puolustus ei ole, mutta paljon parempi se on viime kauteen nähden. Bogosian pääsee aloittamaan puhtaalta pöydältä ja tulee olemaan puolustuksen liideri. Ylivoimavastuuta tulee merkittävästi Jets vuosiin. Kiekonsyöjä Gorges on edelleen pätevä puolustaja ja jos pysyy kunnossa suuremman osan kaudesta, olisi se jo hyvä asia. Loukkaantumiset kuitenkin hänellä riesana. Ristolainen kun jatkaa kehittymistään, niin en näe hänen kohdallaan mitään ongelmaa, viime kausi oli kuitenkin joukkueen rämpimiseen nähden oikein mainiota. Pysykille povataan isoja saappaita ja luottoa häneen löytyy. Varmasti pääsee ihmisten tietoisuuteen paremmin ensi kaudella vihdoin.

Weberin on löydettävä se vire, mikä hänellä oli uran alkupuolella Sabresissa. Turhia virheitä tulee ja liike ei aina riitä. Jos pystyy parantamaan, hänellä on mahdollisuudet olla se kuudes puolustaja. Franson tulee mitä todennäköisesti pelaamaan kolmosparissa ja saa nähdä kuinka hänenkin liike riittää omissa ja jos parina toimii vielä Weber. Cola paikkailee sitten loukkaantumisia ja saa varmasti muutenkin paikkoja sitten kolmosparissa. McCabea toivon ensi kaudella ylhäällä, mutta kehitys tulee jatkumaan varmasti, nyt kun Amerksikin on ensi kaudella vahva.
 

adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
Kauan sitä vitkuteltiin ja varmasti oli jo menetetty pelaaja. Ensi vuonna kuitenkin vasta 30 -vuotta täyttävä työmyyrä ja kovaa pelaava kotikylän poika Patrick Kaleta sai vuoden jatkon ja tulee jatkamaan uraansa AHL:n puolella. Se tulee olemaan myös Kaletan kymmenes kausi tässä organisaatiossa ja hän onkin varmasti suuri apu AHL:n puolella yhdessä Ellisin kanssa. Kaletalla on urallaan tullut pelikieltoja hänen pelityylinsä takia, kun ei meinaa kädet pysyä alhaalla ja taklausten ajoitus on tehnyt pahaa kotikatsomoihin asti. Joka tapauksessa viime kaudella sen huomasi, kun hänelle oltiin tehty pienimuotoinen kurinpito hänen pelaamisestaan, että se kyllä toimi. Ei minkäänlaista sikailua viime kaudella vaan puhtaita ja kovia taklauksia. Juuri sellaista Kaletaa mitä olisi odottanut jo kauan aikaa sitten. Saa nähdä kuinka hän pysyy ehjänä, koska loukkaantumiset ovat vaivanneet hänen uraansa viime kausina. Olen tähän sopimukseen hyvin tyytyväinen, vaikka pelipaikkaa ei välttämättä aukeaisikaan ylhäällä, tulee hänen panoksensa olemaan tärkeä farmissa.
 
Kauan sitä vitkuteltiin ja varmasti oli jo menetetty pelaaja. Ensi vuonna kuitenkin vasta 30 -vuotta täyttävä työmyyrä ja kovaa pelaava kotikylän poika Patrick Kaleta sai vuoden jatkon ja tulee jatkamaan uraansa AHL:n puolella. Se tulee olemaan myös Kaletan kymmenes kausi tässä organisaatiossa ja hän onkin varmasti suuri apu AHL:n puolella yhdessä Ellisin kanssa.

Ja eikö tuo mennyt vieläpä niin, että Kaleta teki sopimuksen AHL:ään Rochesterin kanssa ja lisäksi hakee tryoutilla sopimusta Buffalon leiriltä? Sitä varmaan tarkoititkin, mutta kirjoitin sen vielä tuohon jos jollekin jäi epäselväksi.
 

adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
Ja eikö tuo mennyt vieläpä niin, että Kaleta teki sopimuksen AHL:ään Rochesterin kanssa ja lisäksi hakee tryoutilla sopimusta Buffalon leiriltä? Sitä varmaan tarkoititkin, mutta kirjoitin sen vielä tuohon jos jollekin jäi epäselväksi.
Näinhän se menee. Uran uskon jatkuvan kuitenkin vain AHL:n puolella.
 

adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
Sabresin Training Camp ehti jo alkaa torstaina, kun veteraanit testattiin. McCormick ei näitä läpäissyt, joten häntä ei näissä kinkereissä nähdä. Ristolainen on toinen poissaolija, joka on ylävartalovamman takia noin viikon poissa, joten näitä jääharjoituksia jää pois muutama hänen kohdallaan. Tulee kuitenkin ehtimään harjoituspeleihin mukaan.

Melkoinen litania on Sabresillakin leirillä mukana pelaajia, kuten kaikilla muillakin joukkueilla. Tämä porukka on jaettu kolmeen ryhmään, jolloin heillä on ryhmineen jääharjoitukset ja pelaavat sitten joukkueena toisia ryhmiä vastaan. Linkistä näkee jaot:
http://sabres.nhl.com/club/news.htm?id=779574&navid=DL|BUF|home

Tänään on viimeiset harjoitukset ja kahden ryhmän välinen peli ennen maanantaina pelattavaa Wild ottelua. Minnesotassa on sitten aamupäivällä harjoitukset ja illasta sitten peli, joka on hyvin mielenkiintoinen. Siitä sitten seuraava harjoituspeli on kotona, kun vastaan asettuu Senators.

EDIT: Noita ryhmiä katselemalla voi päätellä jo ketjut tulevaan harjoituspeliin ja siitä oltiinkin kysytty John Voglilta.
John Vogl ‏@BuffNewsVogl -
Lines - 1-Kane-O'Reilly-Ennis - 2-Moulson-Eichel-Girgensons - 3-McGinn-Reinhart-Gionta - 4-Deslauriers-Legwand-Foligno.
Monesti on tullut todettua, mutta kyllähän tuo Sabresin hyökkäys on leveä ja siitä löytyy maalintekovoimaa kolmosketjuun asti. Kaksi ensimmäistä ketjua pistää allekirjoittaneen karvat pystyyn, niin paljon löytyy taitoa. Girgensons pelaa sitten odotetusti laidassa, kun Eichel pelaa samassa ketjussa. Latvian pikajunan paikka tulee varmasti muutenkin olemaan lähinnä laidassa kauden mittaa ellei loukkaantumisia ilmene. Jos Reinhart ei onnistu parhaalla mahdollisella tavalla kolmosessa, tullaan siihen keskellä pistämään varmasti Johan Larsson. Bylsma varmasti odottaa myös Legwandiltakin nelosessa, koska taistelu paikoista on kovaa eikä nelosessakaan kannata turhaketta pitää, kun laidoilla pelaa työtä tekevät Deslauries ja Foligno.

Se on varmaa, että ne kysymysmerkit tulevat olemaan kauden aikana puolustuksessa sekä varsinkin maalivahtipelissä. Puolustuksessa on heti aukko, kun ei Rassea ole, ja se kertoo kuinka tärkeästä palasesta on kyse tässä joukkueessa. Nyt vaaditaan Pysykiltä, Fransonilta, Weberiltä ja McCabelta paljon, jotta saappaat täytetään. Gorgesiin ja Bogosianiin löytyy luottoa. Katseet kohdistuvat myös Robin Lehneriin, joka tulee olemaan ensimmäistä kertaa urallaan ykköskassari ja joutuukin kovaan paikkaan. Hänen takanaan ei sellaista valmista maalivahtia löydy, jos hän ei ole valmis. Chad Johnson ja Andrei Makarov eivät paljon hurraa huutoja herätä. No, joka tapauksessa harjoituspelit antavat osviittaa jo jonkin verran, että mihin nämä jantterit riittävät ja täytyy toivoa parasta.
 
Viimeksi muokattu:

adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
Luulen, että nuo ketjut jotka aiemmin postasin, tulevat olemaan sitten lähempänä totuutta, kun pelataan viimeisiä harjoituspelejä, koska nyt Minnesotaan matkustaa aivan erilainen porukka. Mahdollista toki on, että kotona Senatorssia vastaan on sitten askissa enemmän näitä vakiomiehiä.

Aamulla oltiin vedetty seuraavilla koostumuksiila:
Moulson-Eichel-Girgensons
Deslauriers-Larsson-Foligno
Carrier-Varone-Bailey
Ellis-Kea-Dupuy-Karabacek

Hyökkäyksen kaksi ensimmäistä ketjua tulevat pelaamaan ensi kauden rosterissa. Larssonilla on toki vielä tehtävää, koska hän taistelee lähinnä Reinhartin ja Legwandin kanssa sentteripaikoista. Odotetaan jännityksellä kuinka kaksi jälkimmäistä hoitaa hommansa, sillä Larssonin viime kauden otteet antoivat sen verran osviittaa, että hän on valmis tappelemaan paikastaan.

McCabe-Franson
Guhle-Pysyk
Austin-Weber

Tämä puolustus on hyvin mielenkiintoinen. Fransoniin kohdistuu paljon, mutta myös koko muun puolustuksen otteita odotan hyvin paljon. Kuinka paljon on Pysyk ja Weber nostanut osakkeitaan? Varsinkin Weberistä on kuullut positiivista palautetta. Ja miten käy McCaben, jolta on myös hyvä odottaa urotekoja.

Maalissa pelannee Johnson ja Lieuwen hyvin todennäköisesti puoliksi.
Hirveästi ei odotuksia ole maalinsuulle, mutta toivon mukaan kaverit laittavat meikäläiselle luun kurkkuun.

****

Wildillakaan eivät kaikki toki pelaa, mutta on sielläkin näitä kärkiukkoja kehissä, kuten mm. Parise, Koivu, Granlund, Pominville, Niederaitter, Suter, Brodin, Spurgeron. Ja varmasti Wild fanien katseet kohdistuvat Mike Reillyyn, joka kehissä myös on. Otteluahan ei näytetä, joten hirveästi ei pysty analyysiä ottelusta antamaan. Sabresinhan harjoituspeleistä näillä näkymin kolme tullaan näyttämään.
 

adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
Sabres haki voiton maalein 2-3 ja illan päätähtenä esiintyi Jack Eichel, joka iski voittomaalin alivoimalla läpiajosta ja heitti lätyn luukulle Moulsonin maaliin. Myös yksi komea spin 'o rama, jossa hän ohitti Wildin puolustajan. Deslauries teki kolmannen Sabresin maaleista. Wildilta osuivat Spurgeon sekä Granlund. Johnson pelasi 40 minuuttia sekä Lieuwen 20 minuuttia maalissa, Johnsonille upposi pari maalia.

Pelin jälkeisiä kommentteja.
On his short-handed goal - "These goalies are so big and athletic these days, you just try to move them and find little holes," Eichel said. "Luckily I was able to find one there."

Wild defenseman Ryan Suter on Eichel - "He’s everything that you hear. Steady, big, he's got a big, long reach, skates upright, slows the game down. Good player."

Spin-a-rama move - followed by turnover that lead to Wild goal - "I wish I would've shot it. It's a learning moment for me. Just get pucks to the net," Eichel said. "I don't know how I really fell into that move. I caught a nice pass in the neutral zone. It's a move I had worked on a little bit this summer. Too bad I ended up turning the puck over and they went down and scored."

Moulson on Eichels short-handed game winning goal - "I don't think he took a stride past the blue line. He's got that smooth skating style and he's the type of player that doesn't come around too often.

Moulson on the Eichel assist on his third period goal - "I'll take 20 of those off the feed from Jack. He's the type of player where if you get open, he's getting you the puck. His head for the game is tremendous and that goal he scored, to see him read the play, poke it out - I don't think there are too many guys that can catch him once he gets a step on them. He's a great player, easy to play with."

Bylsma on Eichel - "Out of the 17 games I've seen him play, it was probably the best I've ever seen him play without the puck. He tracked back extremely hard, on turnovers he came back and was hard in the D zone. That's something we talked about before the game, and he was extremely good at it."

Eichel calls game "a good team win," "a confidence booster for our whole team" on WGR.

Ja siitä vielä Eichelin voittomaali:
https://twitter.com/BuffaloSabres/status/646169510668554240
 

adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
Tässä nyt menee yksinpuheluksi, mutta menkööt. Sillä ensi yönä pelataan taas ja tällä kertaa Buffalossa toisella miehistöllä.

Kane-O'Reilly-Ennis
McGinn-Reinhart-Gionta
Rodrigues-Legwand-Akeson
D'Amigo-Cornel-Baptiste
Catenacci

Eli hyökkäyksessä pelannee tulevat ykkös -ja kolmosketju sekä nelosketjun paikasta kamppaileva Legwand. Tuolta ykkösketjulta olisi lupa odottaa tulosta, koska siihen on isketty parhaat äijät samaan ketjuun. Reinhartin liike on seurannassa ja kuinka hän onnistuu näiden herrojen vierellä, ainakin Gionta oli haastattelussa hyvin tyytyväinen. Sitten toki AHL:n kärkiketjuissa ensi kaudella pelaa kahden alemman ketjun laiturit ja heiltäkin odotetaan tulosta, koska sielläkin on kovaa kilpailua rooleista. Odotan kyllä pientä dominointiakin jopa kahdelta ensimmäiseltä ketjulta ja eritoten ykköseltä, koska Sensseillä ei mikään mahtipuolustus ole pelissä mukana.

Colaicovo, Donovan, Gorges, Guhle, Leduc ja Ruhwedel pelaavat puolustuksessa. Selkeästi heikompi puolustus kuin edellisessä, mutta sellaisia nimiä joilta tarvitaan näyttöjä ja se on hyvä heitä peluuttaa. Donovanilta ja Colalta vaaditaan ihan NHL:n tason puolustustamista, sillä he saattavat päästä kauden mittaa ylös pelaamaan ja luulen Donovanin siinä ylimääräisenä heiluvankin. Guhle on ainoa joka pelasi viime ja tässä ottelussa, koska hän ei AHL:ssäkään tule pelaamaan ja hänelle voi peliaikaa antaa.

Robin Lehner tekee debyyttinsä ja saa pelata heti vanhaa seuraansa vastaan. Bylsmalta kysyttiin peluutusta ja tulee olemaan varmasti samanlainen kuin viime ottelussa eli Lehnerille 40 minuuttia ja toisena pelaavalle Makaroville loput. Hyvin keskittyneen ja varman oloinen oli Lehner haastattelussa ja kiva nähdä hänet maalilla.

Vierasjoukkue Senators ei ole millään huippuryhmällä pelissä mukana ja se on aika selvää, luulen toisessa näiden kohtaamisissa olevan sitten jo nimimiehiä enempi. Michalek, Lazar, Greening, Zibanejad, Chiasson hyökkäyksessä ja puolustuksesta nousee esiin Kostka ja Wideman. Innokkaat näkevät pelin streamilta, kun johonkin se pompahtaa, taitaa aikataulun takia jäädä itseltä väliin.
 

adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
Aika tylysti tuli käkättimeen 2-5, vaikka Sabresin peli kyllä oli. Tarvittavat pomput eikä saatu siivottua maalinedessä kiekkoja pois, niin siitä sitten Sens myös rokotti. Olihan tuo puolustus melkoinen farssi, eikä tuossa raporttien mukaan onnistunut kuin onneksi NHL:n vakiomies Gorges ja osittain myös Guhle. Maalivahtipeli ei myöskään kovin vakuuttavasti mennyt, kun Lehnerille upposi kolme ja Makaroville yksi + sitten vielä 3v3:ssa. On tässä kuitenkin aikaa Lehnerillä näyttää kykynsä ja pakkohan se onkin, kun kyseessä on meidän ykköskassari. Muuten ollaan kusessa. Ei kuitenkaan ensimmäisen pelin otannalla kannata laittaa päätä pensaaseen.

Hyökkäyksestä kyllä varsinkin ykkösketju oli loistava. Kane taklasi ja laukoi kuusi kertaa ja onnistuikin mukavasti kahdesti. Aika hauska, kun siellä oli ylivoimassa Gionta maskimiehenä, mutta sai hänkin siinä peitettyä maalivahdin näkyvyyttä. O'Reilly oli elementissään peliälynsä ja syöttötaitonsa kanssa ja tulee kyllä olemaan huikea sentteri näille pelaajille, kun toisella laidalla viilettää Ennis. Tyler oli fanien mielestä joukkueen paras pelaaja ja onkin tuohon ketjuun sopiva kiekonkäsittelijänä ja nopeutensa ansiosta. Hyvä startti ensimmäiseksi peliksi tältä ketjulta. Hyökkäyksestä ei oikeastaan muut sitten onnistuneetkaan. McGinn oli ehkä ainoa valonpilahdus, kun taas Reinhartilla on vielä tekemistä nopeutensa kanssa, vaikka pelinäkemys onkin huippuluokkaa. Se ei vain riitä, kun pitäisi ehtiä omiinkin. Vaikka tuohon Larsson laitettaisiin, olisi tuo kelpo kolmosketju. Varsinkin kun Larsson on hyvä molempiin suuntiin. Sai myös paljon kehuja pelistään Bylsmalta, joten jos ei Reinhart ala vakuuttaa, niin paikka on hänen.

Sensiltä suuret plussat O'Connorille. Huikeaa työskentelyä ja kyllä on Senatorssilla maalivahtipeli uomissaan, kun sieltä löytyy vielä Anderson ja Hammond. En tiedä onko Sens fanit pannut merkille, mutta Chiasson on aivan kuin Spezza. Isokokoinen rightin hyökkääjä, samalla numerolla kuin Spezza pelasi ja vielä sivuprofiilista näytti kasvoiltaan aivan Spezzalta. Pelityylikin on jokseenkin samanlainen. Vielä kun olisi sentteri.

Jason Akeson joutuu "puhutteluun", kun taklasi Greeningiä.

****

Bylsma aikoo vielä jakaa joukkueen kahtia seuraaviin kahteen otteluun ja loput kolme harjoituspeliä pelataan oikealla kokoonpanolla, jolla kauteen lähdetään. Lehnerille ja Johnsonille halutaan täydet ottelut harjoituspeleissä alle ja Schaller pääsee tositoimiin loukkaantumisen jälkeen. Jacobs on laitettu Amerksiin ja Cornel junioreihin, joten heidän pelinsä on tältä osin pelattu. Goulakos, Asmundson, Motte ja Chapman on vapautettu try-outista, joten Motte ja Chapman jatkanee Amerks/Elmirassa.

Loukkaantumisista kärsivät Ristolainen ja Bogosian ovat aina toistaiseksi vielä sivussa. Rasse on vieläkin n. viikon poissa ja saa nähdä pelaako sitten noissa viimeisissä harkoissa vai lähteekö suoraa tositoimiin. Mitään riskejä ei kannata ottaa. Bogosianilla status on "day-to-day", joten hän pääsee ainakin vielä harkkoihin mukaan alavartalovammansa jälkeen.
 

Arsu79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki kertoimiin nähden hyvin pelaavat
Kyllä Buffalossa asiat ovat taas pienen tauon jälkeen ihan mukavalla tolalla. Maalivahtipeli on aika suuri kysymysmerkki, mutta toivottavasti Lehner saa juonen päästä kiinni. Reinhart ja Eichel voivat hyvin johdattaa Sabresin yllättävänkin pitkälle tällä kaudella.
 

adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
Sabresin kolmas harjoituspeli päättyi 4-6 vieraille, joten tästä on taas hyvä jatkaa. Mark Pysyk 1+2 ja Sam Reinhart 0+3 tehoilla olivat joukkueen parhaimmistoa. Sam pelasi vielä jopa laidassa Cal O'Reillyn vierellä. Paljonhan sieltä jälleen odotetusti puuttui nimimiehiä ja ketjuja oltiin ropattu eri muotoihin, paitsi odotettu kauden nelosketju sai jatkaa samalla mallilla, mikä on mielestäni hyvä asia. Toinen peli Lehnerille ja taas meni kolme häkkiä seläntaakse kahteen erään. Yksi poikittaissyöttö, läpiajo ja sitten oma haparointi, kun pisti helpon reboundin eteen. Eipä noista voi kuin viimeisestä syyttää. Guhle sai jo kolmannen ottelunsa ja jatkoi vakuuttavasti napauttamalla vielä tilastoihin 0+2.

Ensi yönä mennään taas Senatorssia vastaan heidän kotonaan ja sitten taas Leafsiä Buffalossa.

Jason Akesonille ei tullut rangaistuksia "päähän kohdistuvasta taklauksesta", koska sitä se ei kyllä ollut.
https://twitter.com/myregularface/status/646864022919319552/photo/1

Ja hyviä uutisia myös selostaja rintamalla, kun vanha legenda RJ jatkaa selostuksiaan. Toisaalta taas, ääni on kyllä pahasti jo mennyt, eikä ihan samalla syklillä ole pelissä mukana, vaikka se on ihan selvää mitä hän on kokenut.
 

adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
Sabres nousi ohi ja voittoon Senatorsista 6-4 päättyneessä ottelussa. Johnsonilta ihan ehjä ottelu, melko vaikeita maaleja otettaviksi, joten eiköhän hänestä ihan pätevä kakkoskassari saada. Hirveästi tuskin otteluita tulee kauden aikana. Oli ihan oikein antaa nyt se kokonainen ottelu, jotta nähdään häneltä se kokonaisuus, seuraavaksi varmaankin Lehnerin vuoro ottaa se koko matsi.

Huikeaa jälkeä tämän ottelun ykkösketjulta Kane-Eichel-Ennis. Siinä on taitoa ja nopeutta kerrakseen. Kane 1+0, Eichel 0+2 ja Ennisille mukavasti 3+1. Bylsma varmaan halusi nähdä vain mihin tämä ketju pystyy, mutta kauteen lähdetään kuitenkin hieman eri koostumuksella. Hyökkäjistä varsinkin Baptiste oli iskenyt silmään hänen nopeutensa ja suoraviivasuuden ansiosta. Voisin kuvitella hänen tekevän hyvää jälkeä AHL:ssä.

Puolustuksesta ainakin Franson oli hyvä hankinta. Nyt on toki pelannut hieman isompia minuutteja hyvin, kun varmasti kauteen lähtiessä se hiukan tippuu. Aktiivisesti hän laukoo, mutta edelleen omassa päässä pitää olla varovaisempi. Laukaustentarkkuushan hänellä on positiivinen asia, kun ne kiekot löytää maalille eikä plekseihin.

Vaikka tässä ollaan nyt voitettu 3/4:stä, on hyvin vaikeaa analysoida yhtään mitään, kun ei ole pelejä nähnyt. Minkälainen on Bylsman pelitapa ja miten tuo ylivoima toimii. Sitten kun näkee ensimmäisen pelin, pystyy hieman sanomaan, onko tästä pelisapluunasta mihinkään. Ainakin harjoitusotteluiden ylivoimat ovat sujuneet ihan hyvin, vaikka viime ottelussa ei kahdesta tehtykkään. Leafsiä vastaan heilui 3/4:stä ja olisiko Wildiä vastaan osuttu 1/1:stä. Ja toki osviittaa antaa nämä viimeiset ottelut enemmän, kun pelataan oikeanlaisella kokoonpanolla. Ensi viikollahan nuo viimeiset pelit pelataan, kun tiistaina Leafs tulee Buffaloon, sitten Sabres lentää jälleen Wildin vieraaksi ja heti seuraavana päivänä Buffalossa ollaan valmiita viimeiseen harkkaan Jacketsiä vastaan. Siitä sitten kuusi päivää eteenpäin ja se kauan odotettu kausi alkaa.
 

KaZziT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät & Buffalo Sabres
Positiivisena asiana tästä nyt voisi ainakin ottaa tuon tehtyjen maalien määrän. Kane on osunut jo hyvin, Ennis on ollut pirteä, kun löytyy pelimiestä ympäriltäkin. Lehneriltä haluan kyllä nähdä kokonaisen ottelun ottelussa, jossa pelataan kunnon kokoonpanolla.

Alkais jo!
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Loukkaantumisista kärsivät Ristolainen ja Bogosian ovat aina toistaiseksi vielä sivussa. Rasse on vieläkin n. viikon poissa ja saa nähdä pelaako sitten noissa viimeisissä harkoissa vai lähteekö suoraa tositoimiin. Mitään riskejä ei kannata ottaa. Bogosianilla status on "day-to-day", joten hän pääsee ainakin vielä harkkoihin mukaan alavartalovammansa jälkeen.

Bogosian week-to-week, Gorges week-to-week, Ristolainen & McCabe day-to-day. Kovasti on kolhuja osunut jo nyt Buffalon pakistoon. Ilmeisesti Bogosian ja Gorges missaavat myös kauden alusta ainakin matseja.
 

adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
Bogosian week-to-week, Gorges week-to-week, Ristolainen & McCabe day-to-day. Kovasti on kolhuja osunut jo nyt Buffalon pakistoon. Ilmeisesti Bogosian ja Gorges missaavat myös kauden alusta ainakin matseja.
Bogosian tilanne oli tosiaan tuo päivä päivältä, mutta nyt on sitten muuttunutkin pitemmäksi, voi perhana. Gorgesin loukkaantuminen ei taas yllätä ketään ja tuo week-to-week ei kuulosta hyvältä. Rassehan jo tositoimissa hieman on ollutkin, kuten Sakkem tuossa laittoikin eikä McCabekaan tuskin ole kuin muutaman päivän. Mutta oikein kivalta näyttää, että parhaimmat puolustajat ovat heti alkajaisiksi poissa, joten kyllä joudutaan kapealla puolustuksella pelaamaan viimeiset harkat ja ensimmäiset runkosarjapelit. Siellä on siis ainoastaan Weber, Pysyk ja Franson sellaisia kavereita, jotka ovat terveitä ja valmiita NHL -puolustajia..

Joudutaan siis varmaankin käyttämään Colaa ja Donovania enempi. Muutenkaan tuolla prospekti puolella ei ole sellaisia puolustajia, joita voitaisiin ylös nostella. Kauteen joudutaan lähtemään "hyökkäys on paras puolustus" -tyylillä.
 

adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
Ensi yönä pelataan sitten Leafsiä vastaan ja nyt siellä siis alkaa olemaan vakiomiehiä jo kehissä useampi, kun sieltä ollaan tiputeltu jo pelaajia pois.

9 Evander Kane – 90 Ryan O’Reilly – 63 Tyler Ennis
26 Matt Moulson – 41 Jack Eichel – 12 Brian Gionta
71 Evan Rodrigues – 19 Cal O’Reilly – 23 Sam Reinhart
44 Nicolas Deslauriers – 17 David Legwand – 82 Marcus Foligno

65 Matt Donovan – 46 Cody Franson
25 Carlo Colaiacovo – 55 Rasmus Ristolainen
45 Brendan Guhle – 6 Mike Weber

40 Robin Lehner
50 Nathan Lieuwen

Ykkösketju siis tutussa muotissa, kun kakkosketjussa Gionta pääsee pelaamaan Moulsonin ja Eichelin kanssa. Girge on pelannut ylimääräisessä ketjussa. Rodrigues on pelannut sen verran hyvät harkat, että hän saa vielä mahdollisuuden ja myös C.O'Reilly pelaa tuossa kolmosketjussa. Nelosketju on myös tutussa koostumuksessa, joten ihan kivalta näyttää. Girgensons, Larsson ja McGinn siis vielä tuosta poissa. Reinhart ja Eichel pääsevät pyörittämään samassa ketjussa ylivoimaa.

Puolustuksesta uupuu Pysyk, muuten onkin ne kaverit, jotka siellä kuuluukin olla. Hyvä että Donovan, Cola ja Weber saavat nyt kunnolla näyttää. Ristolainen pelaa ensimmäisen pelinsä, kun taas Guhle on yllättänyt pelaamalla kaikki harkat tähän mennessä. Tänä vuonna varattu puolustaja voi ollakkin melkoinen jokeri.

Lehneriltä nyt toivottava hyvää peliä.

Näyttäisi siellä Leafsikin lähtevän lähes tulkoon parhaalla mahdollisella liikkeelle, joten eiköhän tuosta ihan hyvä matsi saada aikaan. Nyt testataan sitten Sabresin puolustus. Ei siellä mitään turhakkeita nelosessakaan pelaa, kun Grabner-Spaling-Paranteau on sinne laitettu.
 

adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
Sabres otti 4-0 voiton ja nyt saatiin sitten Lehnerillekkin se puhdas ottelu hyvään paikkaan. Vaikka siellä nyt ei mitään jäätäviä torjuntoja ollut, niin nollapeli kasvattaa aina itseluottamusta, varsinkin kun aiemmat pelit olisivat voineet mennä paremmin. Eichel iski jälleen alivoimalla maalin ja se oli helponnäköistä, kun kaveri lähtee luistelemaan läpi. Tuntuu ettei se polje edes täysiä, kun puolustaja jää taakse. Giontalla tuntuu iän puolesta edelleen olevan vauhti päällä ja kesällä on treenattu kunnolla pysyäkseen tikissä, helposti kömpelön Phaneuffin ohitse, kiekko viivaan, puolustajan laukaus ja Moulson ohjaa maalin. Rodriguesia ei voi kehua liikaa, kuitenkin pari häkkiä tähän otteluun ja tottakai ottelun paras. Vanhanaikainen kertoi hyvin paljon Evanin nopeudesta ja hyvin oli toisessa maalissa karoissa maalilla. Jos ei olisi noin kova kilpailu pelipaikoista, niin voisin jopa uskoa hänen pelaavan muuten ylhäällä. Loukkaantumissuman sattuessa hän on ainakin valmis paikkailemaan.

Ristolainen pelasi aika perus ottelun, mutta kellotti joukkueensa eniten yli 23 minuuttia. Guhlen kanssa jäivät nollille. Mielenkiintoista, ettei Guhlelle tullut kuin reilut 7 minuuttia peliaikaa, pelasiko Bylsma jo varmanpäälle harkoissa vai oliko jotain loukkaantumista taustalla? Fransonille +3 ja Donovanille +2 tilastoihin ja muutenkin hyvää pelaamista. Tasasesti jakaantui näille viidelle puolustajalle nuo minuutit ja Rasse sekä Franson olivat puolustajina ylivoimissa.

Jospa sitten saataisiin nuo loputkin pelaajat kehiin ylihuomiseksi.
 

Ni$pekt15

Jäsen
Suosikkijoukkue
BOSTON BRUINS
Tuli katseltua matsia ja pariin otteeseen sekoitin kentällä Giontan ja Ennisin. Tämän perusteella allekirjoitan Giontan kehut. Muutaman matsin perusteella hyökkäyksen suhteen ei ole tule olemaan ongelmia, mutta puolustus ei ole kyllä vakuuttanut. Toki siellä on paljon loukkeja tällä hetkellä,mutta siltikin kohtuu hitaalta vaikuttaa ja omissa välillä isoissa vaikeuksissa. Eilenkin oli suorastaan ihme etteivät saaneet etes tyhjään maaliin kiekkoa Toronton äijät.
 

adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
Tuli katseltua matsia ja pariin otteeseen sekoitin kentällä Giontan ja Ennisin. Tämän perusteella allekirjoitan Giontan kehut. Muutaman matsin perusteella hyökkäyksen suhteen ei ole tule olemaan ongelmia, mutta puolustus ei ole kyllä vakuuttanut. Toki siellä on paljon loukkeja tällä hetkellä,mutta siltikin kohtuu hitaalta vaikuttaa ja omissa välillä isoissa vaikeuksissa. Eilenkin oli suorastaan ihme etteivät saaneet etes tyhjään maaliin kiekkoa Toronton äijät.
Kyllähän tuota hyökkäyksen laatua ja leveyttä voi ihan jopa verrata liigan kovimpiin joukkueisiinkin. Taitoa ja luisteluvoimaa on runsaasti ja fyysisyyttäkin tulee Kanen, Deslauriesin, McGinnin ja Folignon muodossa. Jospa sitä taas pitkästä aikaa pärjättäisiin voimalla myös Bruinsille. Viime kausina tullut kieltä purien katseltua, kun Bruinsin ukot ovat kolanneet Sabresin pelaajia.

Puolustus on kyllä kompastuskivi. Bogosianin, Gorgesin, Pysykin ja McCaben poissaolo näkyy selvästi. Sellaista kiekollista ja nopee liideriä ei tuossa puolustuksessa ole, vaikka Rasse siihen pystyykin. Hänkään ei mikään älyttömän nopea kuitenkaan ole. Kyllähän noista oikeastaan kaikki pärjäävät NHL -tasolla, mutta ei noin isolla vastuulla. Colaicovolle tuli yli 20 minuuttia peliaikaa ja Donovanillekkin lähemmäs sitä. Pienellä minuuteilla kolmosparissa noita peluuttamalla en olisi kauhuissani, mutta tässä tilanteessa on vain pakko. Eiköhän seuraavaan peliin saada Pysyk kehiin. Tässä korostuu nyt myös senttereiden rooli, että heidän on pelattava paremmin kahteen suuntaan.
 

Ni$pekt15

Jäsen
Suosikkijoukkue
BOSTON BRUINS
Bogosianin tiedän varsin hyvin mihin pystyy, Georges on ilmeisen hyvä etenkin omaan päähän, sitte siihen kylkeen Ristolainen ja Franson joihin on myöskin luottoa. Pysyk ja McCabe ovat kavereita joista ei ole mitään hajua, mutta ideaali lienee ettei Colaicovo ja joku Donovan ole top6 roolissa ainakaan pitempiä aikoja. Fransonin kiekon liikuttelusta olen kyllä tykännyt aina, hyvin löytää lapaan ja ylivoimalla näkisin olevan erittäinkin kova kastike joukkueeseen.

Pääsi myös tahaton mitä viddua yöllä kun Eichel puski alivoimalla läpäriin. En tiennyt että se on noinkin nopee polkemaan, lisäksi alivoimalla Kane on tosi hyvä iskemään jos sattuu joskus saamaan kiekon läpäristä maaliin.....

Bruinsissahan toi kovuus alkaa olemaan jo aika hemmetin vähäistä, pieniä hyrriä puskee rosteriin ja laitakahinoita ei enää systemaattisesti hoidella. Uskon että tulee aika kovia vääntöjä etenkin jos maalilla ja puolustuksessa Buffalolla tulee onnistumisia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös