Boikottiketju

  • 83 237
  • 436

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Koen suurta sympatiaa palstaveljeä Mustaa Nuolta kohtaan. Jo se, että kannattaa paikkakuntansa kakkoseuraa, vaikka tarjolla olisi kultaa ja kunniaa ollut tarjolla toisen seuran veneessä. Toiseksi Musta Nuoli on osoittanut kirjoituksillaan olevansa paitsi sivistynyt mutta myös tuottamaan kirjoitettua tekstiä.

On siis huutava vääryys, että tällaisen henkilön suosikkijoukkueen nimeen kajotaan. Mutta älä Musta Nuoli luovuta, sillä taistelut on tarkoitettu voitettavaksi. Siitä esimerkkinä Lukon lehväslogon palauttaminen omalle paikalleen.

Ja jottei viestini mene täysin ohi aiheen, niin totean loppuun boikotoivani turkulaista yhtyettä nimeltä Boycott. Musta Nuoli saattaa olla fani, mutta boikotoin joka tapauksessa.
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Mites MYPA?

Ainoa oikea muoto olisi tietysti MyPa. MYPA on silkkaa vääryyttä! Boikotoikaamme siis myös MYPA-nimeä ja -joukkuetta kunnes älytön huuto loppuu joukkueen lyhenteessä.

Radiopää: yhdyn Boycott-boikottiin ilomielin. Tosin se ei vaadi kovin aktiivisia toimenpiteitä (tai oikeastaan minkäänlaisia toimenpiteitä), mutta kuitenkin.
 
Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Pikavippi firma Vivus on nyt boikotissa. Voin vannoa että en koskaan tule käyttämään heidän palvelujaan. :D
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
scholl
No tällä hetkellä:
VMP Group
Fonecta
Hartwall
Puustelli
Tikkurila
Knauf
Autokeskus
Suomen Terveystalo
Elfa
Icopal
Kovanen Yhtiöt
Wienerberger
Kotihotelli
FelixAbba
InterSportMegastorePuhos
CCM
E-Sähkö
Kiuas
Ejendals Suomi
Sepeli
Bridgestone
Kyöcera
Piki-Team
Mamma Rosa
Helsingin Pantti
Fais Finland
Cumulus
Sitefactory
Method putkisto
Pekan offset
 
Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Finnair. En ole Finnairilla lentänyt sitten toukokuun 2010. Tosin kyseisen yhtiön välttäminen on ollut vahinko, mutta ei enää muutamaan kuukauteen ole ollut.
 
Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
On se Jokereiden vihaaminen työlästä hommaa, tarkkana saa olla kokoajan että muistaa varmasti joka tilanteessa kaikki boikotoimansa yritykset.

Varmaan on lista tatuoituna kehoon tai vähintäänkin kulkee aina mukana ulkona liikkuessa. :) Söpöä.
 
Suosikkijoukkue
scholl
On se Jokereiden vihaaminen työlästä hommaa, tarkkana saa olla kokoajan että muistaa varmasti joka tilanteessa kaikki boikotoimansa yritykset.

Päinvastoin, helppoa ja palkitsevaa. Tänä vuonna tullut muutamilla sadoilla tuhansilla boikotoitua ja viime vuonna 350k€. Jos muutama viritys menee läpi niin ensi vuoden saldo pyörii 500k€ paremmalla puolella. Tulee ihmiselle hyvä mieli.
 
Gemondo

No mutta sittenhän kaikki on hyvin! Toivotaan että kahden vuoden kuluttua hivot jo miljoonan rajapyykkiä koska työnsarkasi senkuin helpottuu sponsorien vaihtuessa.
Ainoa asia mikä jäi vaivaamaan oli se että sanoit boikotoinnin olevan "palkitsevaa", pystytkö avaamaan että millätavalla?
 
Päinvastoin, helppoa ja palkitsevaa. Tänä vuonna tullut muutamilla sadoilla tuhansilla boikotoitua ja viime vuonna 350k€. Jos muutama viritys menee läpi niin ensi vuoden saldo pyörii 500k€ paremmalla puolella. Tulee ihmiselle hyvä mieli.

Miksi kyseiset lafkat ovat boikotissa? Siis joo Jokerien yhteistyökumppaneita, muttei ihan aukene logiikka. Ei mulla tulisi mieleenkään boikotoida KOFFia, paitsi sen paskan maun takia.
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
No tällä hetkellä:

Method putkisto

Voisin heittää näin näppituntumalla, että aika moni tämänkin palstan kirjoittajista "boikotoi" method Putkistoa, joka on suomalaisversio naisten Pilates-jumppavenyttelystä.

Minulla ei ole aavistustakaan, mitä sponsoreita on vaikkapa TuTon päävastustajilla Mestiksessä, eikä kauheasti tuntumaa myöskään TuTon omiin sponsoreihin. Muutama on pistänyt silmään - tai korviin, sillä esimerkiksi Laitilan Oiva-skumpan mainos hallilla on niin saatanallisen karmea, että olen päättänyt pistää oman seurani sponsoreita ikuiseen boikottiin pelkkien mainosten perusteella.

En ole Oiva-skumppaa koskaan maistanut enkä maistakaan, varmasti näkemättä ja maistamatta paskaa, kun mainoskin riipii tärykalvoja.

Mainostaminen on muutenkin hullun hommaa. Parhaimmillaan mainos ei ärsytä, jolloin sitä ei noteeraa eikä välitä kyseisestä tuotteesta mitään suuntaan tai toiseen. Pahimmillaan se ärsyttää, jolloin kyseistä tuotetta ei koskaan hanki tai kokeile. Tai sitten syntyy omituisia käsityksiä mainoksen tarkoitusperistä kuten elokuvateattereissa pyörivä Samsung-mainos, jossa Leo Messi heiluu puku päällä slummissa ja lähettää puskutraktorit tuhoamaan köyhien, pelokkaiden lasten asuintalot.

Jos joku firma tarjoaisi jäähalleille 15-20 sekunnin radiohiljaisuuden, ja sen jälkeen tulisi vaimean asiallinen virkamieskuulutus, että "tämän hiljaisen mainoksen tarjosi sinulle tuote X", niin saattaisin jopa innostua kokeilemaan.

Muuten en kauheasti boikotointia harrasta, mutta Turun Sinappia en ole ostanut sen jälkeen kun tuote Turusta vietiin pois. Enkä osta. Saatana.
 
Suosikkijoukkue
scholl
Ainoa asia mikä jäi vaivaamaan oli se että sanoit boikotoinnin olevan "palkitsevaa", pystytkö avaamaan että millätavalla?
Henkisesti palkitsevaa. Tosin kun suosii tiettyjä tuotteita mittavissa määrin saattaa palkitseminen näkyä tiettyinä etuinakin.

Miksi kyseiset lafkat ovat boikotissa? Siis joo Jokerien yhteistyökumppaneita...

Juuri sen takia mitä sanoit seuraavassa virkkeessä. Tiedän olevani pikkumainen ja mulkku tyyppi, mutta en näe mitään syytä kantaa rahaa sellaiseen lafkaan joka syytää sitä puolestaan noin vastenmieliselle organisaatiolle. Olen harrastanut tällä(kin) metodilla boikotointia siitä lähtien kun aikoinaan pystyin omista raha-asioistani päättämään. Nykyään teen sen vaan isommassa mittakaavassa.
 
Kaiuni Alen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, kaikki menestyksekkäät jalkapallojoukkueet
Tällä hetkellä boikottilistallani on vain McDonald's. Ja uskonnollisten laulujen laulaminen koulussa tai ylipäätään missään.
 
Kaulasuoja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kreikka
Tällä hetkellä boikottilistallani on vain McDonald's. Ja uskonnollisten laulujen laulaminen koulussa tai ylipäätään missään.

Mäkkärissä käytetään nykyään halal-kanaa. Nou hätä.
 
PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Ei mulla tulisi mieleenkään boikotoida KOFFia, paitsi sen paskan maun takia.

Koffia on boikotoitu -90 luvulta saakka ja se jatkuu hamaan ikuisuuteen. Siinä on jullilafka menettänyt oluen kittaajan rahoja suht huomattavasti. Ranskalaiset viinit ovat myös boikotissa, joka jäi päälle patonginpurijoiden atolliräjäytysten jäljiltä. Muutenkin vittumainen ja omahyväinen kansa.
 
Suosikkijoukkue
scholl
KOFF lisätty boikotti-listalle Gillies-gaten ansiosta. Kylläpä taas vituttaa...
 
Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
KOFF lisätty boikotti-listalle Gillies-gaten ansiosta. Kylläpä taas vituttaa...

Onko boikotissa pelkkä KOFF vai kaikki Sinebrychoffin juomat? KOFFin lisäksi Sinebrychoffin juomia ovat muun muuassa Karhu, Carlsberg, Golden Cap, Kurko ja Battery. Lisäksi Sinebrychoff valmistaa kaikki Coca-Cola Companyn Suomessa myytävät juomat (mm. Coca-Cola, Fanta, Sprite, Powerade ja Bonaqua).
 
Buddha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhjäntoimittajan sijaisnäyttelijä Nybondas.
Onko boikotissa pelkkä KOFF vai kaikki Sinebrychoffin juomat? KOFFin lisäksi Sinebrychoffin juomia ovat muun muuassa Karhu, Carlsberg, Golden Cap, Kurko ja Battery. Lisäksi Sinebrychoff valmistaa kaikki Coca-Cola Companyn Suomessa myytävät juomat (mm. Coca-Cola, Fanta, Sprite, Powerade ja Bonaqua).

Jätän ostamatta. Muutos lähtee yksilöstä ja liityn boikotoimaan Sinebrychoffin tuotteita.
 
Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Boikotti

Täten ilmoitan ryhtyväni boikotoimaan Jatkoajan keskustelupalstaa kirjoittajana, johtuen nimimerkki schollin ulostamisesta. Hyvinkin saatan palstaa lukea, mutta yhtään viestiä en tänne kirjoita, ennen kuin schollin kirjoitusoikeudet on palautettu täysimääräisinä.

Kutsun kaikki kynnelle kykenevät, persoonallisia mielipiteitä ja omintakeista tyyliä arvostavat palstaveljet ja -sisaret mukaan boikottiin. Ilmoittautua saa tähän ketjuun. Ei tosikoille, ei tylsimyksille, ei tasapäisyyden kannattajille.

ROCK'N'SCHOLL!!!
 
Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro

Näille jutuille on jo oma ketjunsa. Tuosta: Boikottiketju
 
Aunt Wang

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brommapojkarna, John Eichel
Tämä on varmaan 18. ketju tänään, jossa käsitellään yliseptoni Schollia.

Ihan läpällä ilmoittaudun mukaan. Ja haastan GaDan... DaGan... mikä vittu... Ralphin mukaan. Ja kalsarikänniketjun veljet. Alkaa näkyä jo viestimäärissä.
 
Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365
SÄÄNTÖJEN RIKKOMINEN SALLITTAVA!!

Nimi. enoomukana
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös