Boikotti: Tavoiteena nolla katsojaa kauden 2016–2017 avaukseen?

  • 31 303
  • 76

Kyle

Jäsen
Yritin kirjoitella tuossa vähän pitempää viestiä missä ja mikä mättää, mutta hetki ennen lähettämistä totesin että sen sisältöarvo on nolla. Tässä kun kaikki osoittaa syyttäviä sormia ristiin ja rastiin, todeten jälkiviisaana missä meni vikaan. Niin mielestäni Ilves-henkisten/kannattajien/fanien olisi aika mennä Jutia lainaten eteenpäin.

Tätä kautta on jäljellä kahdeksan kotiottelun verran ja tällähetkellä ei varmasti löydy tahoa joka perustilisi miksi kenenkään kannattaisi lähteä katsomaan Ilveksen kotipeliä. No tuskin siihen löytyy vastausta. Tämänkin takia on vähän turhan myöhäistä lähteä boikotoimaan Ilvestä tämän kauden osalta, koska vapaaehtoisia irtolippujen ostajia ei muutenkaan löydy.

Toimitusjohtaja Honkalehto on ilmeisesti sanonut että mitään lisäbudjettia ei tulla ensikaudelle budjetoimaan. Tuo alkaa olemaan tässä tilanteessa anteeksiantamaton julkitulo. Tässä yhteydessä todettakoon, että virallisesti tuota lausuntoa ei ole annettu.

Tässä vaiheessa kuitenkin kaikki kannattajat voivat mennä yhden askeleen toimitusjohtajaa edelle ja määrittää omat realiteetit miksi menisi 8-9 kuukauden päästä hallille syys-lokakuussa kun Liiga-kausi 2016-17 alkaa. Kenelläkään ei pitäisi tässä vaiheessa olla vielä edes Ilveksen kausikorttia taskussa, niin voidaan ottaa tavoitteeksi kannattajien keskuudessa markkinoida nykyisellä omistajuuspohjalla totaaliboikottia ja nollaa katsojaa Ilveksen kotiotteluihin. Mielestäni tälläinen pidempi aikaväli on ainut jolla voidaan realisitisesti vaikuttaa.

Oma toiveeni olisi ensi kaudella kotiavauksessa olisi tyhjät katsomot, jos:
- Ilveksen omistajuudessa ei tapahdu muutosta kevään/kesän/syksyn aikana.
- Nykyiset omistajat eivät ole valmiita panostamaan joukkueeseen reilusti, esim pelaajabudjekti vähintään 2,4 miljoonaa/Liigan ylempää keskitasoa.


Samaan vetoon kannustaisin kaikkia Ilves-kannattaja markkinoimaan, kannustamaan ja tulemaan paikalle esimerkiksi Ilveksen A-junioreiden ja jalkapallo-joukkueen kotiotteluihin. Mikään ei olisi parempaa markkinointia kuin se että saataisiin esim näille joukkueille parempi katsojakeskiarvo kuin Ilveksen edustusjoukkueelle(Ilves Hockey). Se olisi näkyvä ja houkuttele todistus siitä, että Ilvekselle olisi tilausta jääkiekon parissa Tampereella. Olisiko joku välitavoite, että A-juniorien pelissä perjantaina 11.3.2016 Ilves-Tappara olisi yli 5000 katsojaa? Jonka jälkeen olisi hyvä aloittaa Play-Offit.

* Nolla katsojaa on vertauskuva todella pienelle katsojamäärälle, koska joku tulisi kuitenkin sanomaan että ainakin hän aikoo mennä hallille.
 

Optimisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Mukana ollaan. Minä en ole paikalla edes maksutta ainoassakaan Ilves Hockey Oy:n kotipelissä enkä suo Ilves Hockey Oy:lle edes lämmintä ajatusta ennen kuin pääomistaja on joku muu kuin Vincent Manngard tai yksi hänen lakeijoistaan. Minulle on aivan sama vaikka omistajat ilmoittaisivat pelaajabudjetin olevan 3 miljoonaa euroa jo siksikin, että lopullinen pelaajabudjetti ei sitä kuitenkaan tule olemaan. Suuri osa yleisöstä ja tähänkin protestiin osallistuvista sillä toki saadaan hämättyä.

Ehdottaisin, että protesti siirrettäisiin/laajennettaisiin tämän kauden viimeiseen kotipeliin. Näin tämän kauden sarjasijoitus saadaan realisoitua mielenilmaukseen eikä uutta päävalmentajaa koskeva hype pääse häiritsemään tavoitteen toteutumista.

P.S. Milloinkohan alkaa kahvitukset?
 

Hawk #22

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Ilves, Tampa Bay Buccaneers
Boikotti jatkunut jo Honkalehdon palkkaamisesta lähtien, enkä aio euroakaan laittaa IH:n taskuun ennen kuin omistaja vaihtuu. Vieraspelejä olen pari käynyt katsomassa, sekä paljon pelejä Ruudusta, mutta nämäkin vähentyneet viime aikoina huomattavasti. Kausikorttiakaan en ole viiteen vuoteen ostanut, kun sitä ennen oli 15 vuoden putki. Opiskelijabudjetilla nyt muutenkaan ei olisi varaa ostaa kausikorttia, mutta kyllä lupaan peleissä käydä aina kun mahdollista, jos omistaja vaihtuu. Ei liene kuitenkaan pitkään aikaan tarvetta, jos sama meno jatkuu.
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
I-H Oy yrittää pelaajabudjetista säästämällä tehdä positiivista taloudellista tulosta. Itse samaa logiikkaa noudattaen tuen I-H Oy:n toimintaa säästämällä ottelulipuissa.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Omassa kaveripiirissäni ei taida mitään varsinaista boikottia olla menossa, mutta paljon on entisiä Ilvestä intohimoisesti seuranneita, joita ei vaan kiinnosta enää. Tasan yhden tiedän, joka vielä aktiivisesti peleissä käy ja se on pirun vähän se, kun kuitenkin puhutaan isosta porukasta.

Tänään oli lauantai-peliin varsin kunnioitettava 3628, kohta ei enää pyristelyt auta toimistolla.
 

Myyntimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mukana tietysti. Aion myös aktiivisesti viedä boikottia kaikille peleissä vielä käyville. Futista voin kyllä alkaa 20 vuoden tauon jälkeen seuraamaan livenä!
 

Zamboni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kausikortin hinnalla tekee helposti muutaman A-luokan vierasreissun kauden aikana. Oma kiekkobudjettini taitaa kulua ensi kaudella tuollaiseen toimintaan. Ruudusta/4Prolta sitten lääkettä pahimpiin vieroitusoireisiin.
 

Woofer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Barca
Hephep! Mukana ollaan oltu jo 31.10.15 pelatusta KooKoo -pelistä lähtien ja ensi kaudella jatketaan. Ilmaislipuilla voin perseeni silloin tällön hallille raahata, mutta omaa rahaa en aio käyttää tuohon paskaläjään edes Citymarketin pullokoneen alta löytyneen ruosteisen, vääntyneen ja tahmaisen euron vertaa. Mitta on täynnä. Vieraspelejä sitten pakko koittaa käydä katselemassa entistä enemmän.
 

R Hood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Mukana, kausareita ollut kymmenkunta vuotta välillä useampikin, toissa kaudella vähennettiin muilta kiireiltä jo yhteen ja sekin on nyt jäänyt melkein käyttämättä. Ilveksen A:n pelejä, samoin kuin jalkapalloa Tampereella tulee käytyä Veikkausliigasta kolmosdivariin asti, Kaupissa Manse PP:n pelejä ja silloin tällöin Pyynikillä Pyrinnön ja Isku-Volleyn matsissa. Ilveksen pelit jääneet käymättä jo joulukuusta asti ja jatkoa ei tähän talouteen enää tule tämän Ilves-Hockey-suhmurointisakin toimiaikana.
 

wunderveba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kauden vipa peli voisi olla ok tällaiselle, mutta kauden avaukseen mahdoton, kun todellakin massat ehtii kesän aikana unohtaa paskan kauden taas ja syksyllä tulossa uusi valmentaja ja uudet pelaajat.

Ei jatkoon.
 

Kyle

Jäsen
Kauden vipa peli voisi olla ok tällaiselle, mutta kauden avaukseen mahdoton, kun todellakin massat ehtii kesän aikana unohtaa paskan kauden taas ja syksyllä tulossa uusi valmentaja ja uudet pelaajat.

Ei jatkoon.

Ongelma on siinä että kauden vika pelin boikotointi on suoraan perseen näyttö joukkueelle, joka johtuu todennäköisesti pelillisistä syistä. Ennen kauden vikaa peliä, mikäli päättyy runkosarjaan, joukkueen omistajat ovat rahastaneet 29/30 kotiottelusta ja myyneet kauden kausikortit. Se ei kerro mitään omistaja portaalle, "apinat tulee ensi kaudella kumminkin taas hallille". Jos joukkueen viimmeinen peli on jotain ratkaiseva, pelataan pääsystä PO:hin tai on Play-Off peli, niin miksi boikotoida juuri tätä peliä jossa on jotain panosta?

Jos joukkue on kontannut koko kauden, niin mitä boikotointia viimmeisen/viimmeisten pelien katsomatta jättäminen on. Automaattisesti huonot otteet johtavat siihen, että katsoja määrät vähenevät. Myös parin kierroksen takainen Osasto 41 boikotointi, tuskin heilauttaa omistaja portaan kulmakarvoja. Osasto neljäkymmentäyhdestä suurin osa omistaa kausikortit, joten heidän hallille jättämättä tuleminen ei ole omistajien pussista pois, ellei lasketa kahviin/kaljaan meneviä eurosia.

Mutta tässä ei ole tarkoitus tehdä vastakkain asettelua niiden kesken jotka boikotoi/ei boikotoi, koska tässä ei boikotoida Ilvestä vaan omistajia/hallitusta.Joten ei mitään @wunderveba muutakuin lippu korkeelle ja muista huutaa Ilves-kannatusten välissä myös pari piikkiä omistajien suuntaan.

--------

Tavoittaako boikotti sitten suuret massat? Jos toivotaan ja toivotaan, niin en usko että tavoittaa. Sen sijaan jos Ilves-yhteisössä ja Ilves-henkiset oikeasti haluavat ilmaista mielipiteensä omistaja-porrasta vastaan, niin kahdeksassa kuukaudessa se onnistuu. Nykypäivänä esimerkiksi Somessa tiedon välitys leviää kuin kulovalkea ja osaavien/haluavien Ilves-kannattajien keskuudessa en usko kunnon some-kamppanioiden olevan kuin itsestä kiinni. Tietyllä tavalla Ilves Ry:n tukeminen, jossa ohjataan Ilves henkisest katsomaan enemmän jalkapalloa, salibandyä ja nuorten jääkiekkoa voisi olla jopa yllättävän toimiva kamppania. Tuskin RY tukee Ilves Hockey boikotointia, ainakaan julkisesti, mutta tuskin se kieltäytyy ottamasta vastaan katsojia IH:n puolelta.

Tietyllä tavalla sääli, että Kivi on juuri ensikaudella valmentaja, mutta mielestäni siinä on myös mahdollisuus. Jos Ilves pelaa puolityhjille katsomoille, julkisesti johtoportaan takia ja julkisen boikotin takia, niin uskon että Ilves-taustaisella Kivellä on potentiaalia jopa sanoa oma mielipiteensä.
 

Emiiri#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
En varsinaisesti boikotoi, mutta käytän samaa harkintaa kuin tällä kaudella. En vain viitsi Espoosta lähteä ajelemaan katsomaan onnettomia pelejä, jossa ei ole panosta nimeksikään. Perustelen valintaani myös liikenneturvallisuudella, se ei ole kauhean mukavaa ajella tuota väliä pimeässä, sateessa, tappio niskassa ja se ns. "jorma" otsassa :)
Jos ensi kaudeksi kaukaloon saadaan edes toiveita herättävä kokoonpano, sekä organisaatio nostaa toimillaan uskottavuutensa tasoa, olen omalta osaltani valmis tuhlaamaan veroin ja muiden oheismaskujen kautta rasitettua polttoainetta sekä lompakon sisälmyksiä ko. joukkueen hyväksi.
Muutoin kannan viihdebisnekseen budjetoidut vähäiset varani joihinkin pääkaupunkiseudun huvituksiin...
 

Optimisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Ongelma on siinä että kauden vika pelin boikotointi on suoraan perseen näyttö joukkueelle, joka johtuu todennäköisesti pelillisistä syistä. Ennen kauden vikaa peliä, mikäli päättyy runkosarjaan, joukkueen omistajat ovat rahastaneet 29/30 kotiottelusta ja myyneet kauden kausikortit. Se ei kerro mitään omistaja portaalle, "apinat tulee ensi kaudella kumminkin taas hallille". Jos joukkueen viimmeinen peli on jotain ratkaiseva, pelataan pääsystä PO:hin tai on Play-Off peli, niin miksi boikotoida juuri tätä peliä jossa on jotain panosta?

Juuri siksi, että boikotilla ei ole mitään tekemistä joukkueen kanssa. Juuri siihen on tähän mennessä kaatunut suurempien massojen protestit: "Hei, meillähän menee just nyt ihan hyvin: [valitse seuraavista]

- viidentoista pelin tappioputken jälkeen saatiin raavittua voitto sarjataulukon toiseksi viimeiseltä ja tulevaisuus näyttää valoisalta
- Ilves on juuri pääsemässä pudotuspeleihin viidentoista vuoden jälkeen ja tippunee säälipleijareiden kahdessa ensimmäisessä pelisse, mutta tulevaisuus näyttää valoisalta
- Ilves on tarponut syvimmässä suossa ikinä jo parinkymmenen vuoden ajan, mutta toimitusjohtaja julkisti juuri uuden strategian ja tulevaisuus näyttää valoisalta
- pelaajat näyttävät yrittävän kuitenkin ihan tosissaan tappioputkesta huolimatta ja tämän asenteen jatkuessa tulevaisuus näyttää valoisalta"

Ei ole kysymys joukkueen asenteesta. Ei ole kysymys siitä, kuka on maalissa ensi pelissä. Ei ole kysymys siitä kuka joukkuetta valmentaa. Ei ole kysymys edes siitä, kuka kokoaa joukkueen, kuka huolehtii taloudesta tai ketkä istuvat hallituksessa. Nämä kaikki ovat vaihtuneet moneen kertaan ja siitä huolimatta tarvotaan Ilveksen historian synkimmässä jaksossa. Tätä ei voi selittää huonolla tuurilla. Tähän on vaadittu aktiivisia toimia. Ja ainoa, jolla on ollut koko ajan mahdollisuus aktiivisesti vaikuttaa Ilveksen menestykseen viimeisen parinkymmenen vuoden aikana, on Vincent Manngard lakeijoineen. Mikään ei tule muuttumaan, jollei tämä jengi lähde. Tai jollei laske muutokseksi sitä, että kerran viidessä vuodessa päästään pudotuspeleihin putoamaan ensimmäisellä kierroksella.

Suoraan sanottuna yhden pelin boikotilla ei ole mitään muuta kuin symbolista merkitystä. Ilves Hockey Oy:n johdossa on sen verran kovakasvoista väkeä, että heitä ei yhden pelin pienempi yleisömäärä hetkauta, oli se peli mikä tahansa. Eiköhän nyt ole tärkeintä, että saadaan negatiivinen lumipallo pyörimään, sana liikkeelle, ja peli peliltä vähemmän väkeä hallille. Kovakasvoisimmatkaan eivät voi sivuuttaa talouden realiteetteja. Tai jos sivuuttavatkin, niin yhteiskunta huolehtii siitä, että todellinen Ilves, meidän Ilves, pääsee nousemaan IHOY:n tuhkasta.

Älkää käykö peleissä!

Ja ihan vain, etteivät voi väittää, etteivät ymmärrä tämän kampanjan tavoitetta: SELL, VINNIE, SELL!
 

Kyle

Jäsen
Ilveksen omalla keskustelupalstalla aihe on saanut myös tulta alleen, itse en ole sinne kirjoittanut mutta lukijakunta sekoittuneen hyvin täällä Jatkoajassa ja siellä foorumilla.

Ensiksi haluan sanoa, että vaikka aiheen avasin niin en ole tai halua olla mikään boikotin vetäjä. Haluan lähinnä kirjoittaa omasta puolestani ja ehkä muutamien muiden samalla tavalla ajattelevien. En näe myöskään tarpeen kirjoittaa mitään yhteisiä "sääntöjä" boikotin suhteen, eikä erotella tai tuomita yksilötä jotka toimivat eri tavalla kävit pelissä tai et. Tärkeintä olisi jokaisen muodostaa oma henkilökohtainen mielipide, onko järkevää lähteä ensi kaudella tukemaan Mangaardin Ilvestä.

Rivien välistä on saanut sellaisen kuvan(Ilves foorumilla), että peleistä pois jäänti olisi protesti Ilvestä vastaan. Joten painotetaan sitä että tässä ei ole kyse protesti Ilvestä vastaan, ei peliesityksiä, eikä pelaajia vastaan, ainoastaan omistajia kohtaan! Tässä valossa toivon monen ymmärtävän että mielenilmaus esim, pelissä ei ole toimiva mielenilmaus omistajia kohtaan, koska omistajille on ihan sama mitä teet pelissä: kannatatko, istutko hiljaa tai oletko käytävällä kaljalla, jos olet maksanut irtolipun/kausikortin.

Täten olisi tärkeää että ihmiset ymmärtäisi että nyt ei ole tarkoitus polttaa Ilveksen paitoja ja viirejä, vaan päinvastoin kerätä Ilves henkisiä tiiviimmäksi ja seisoa yhdessä Ilveksen takana ja näyttää omistajille että kannattajat/yhteisö tekee Ilveksen, ei hallitus ja omistajat. Edelleen omasta mielestäni olisi hienoa että moni näyttäisi tämän menemällä(mielellään vaikka kaverin/perheen kanssa) Ilveksen jalkapallo, salibandy, naisten lätkä tai A-junioreiden peliin joku päivä sen sijaan että maksaa sen parikymppiä Mangaardin virkistysrahastoon. Toki A-juniorit toimii IH:n alaisuudessa, mutta käsittääkseni rahat ohjataan junioreihin.

----

Ideoita, suunnitelmia ja muita on toivottavaa heitellä ilmaan perjaatteella: "kuinka sinä haluat vaikuttaa että Ilveksessä saadaan muutosta". Halvin ja helpoin tapa on siis, tietenkin tuo että jää vain yksinkertaisesti pois peleistä, eikä maksa mitään. Itse heitin avausviestissä Somen mahdollisuuden ja sitäkin voi vapaasti ideoida tai lähteä vetämään. Yksi näkyvä keino olisi luoda muutosta toivova video, johon valitettavasti itselläni ei taidot/materiaali riitä. Heitänkin yleisen haasteen kaikille, että jos taidot ja aika riittää niin Ilveksen tilanteesta pystyisi luomaan Janne Makkosmaisen videon. Olisihan draaman kaari selvä: Ensiksi mehustellaan 16 mestaruudella, Ilveksen korkeahkoilla katsojakeskiarvoilla, highlighteja Ilves-paidassa pelaavilta Raskilta, Raipelta, Keräseltä, Koistiselta, Lindgreniltä, Hintzilta ja jne. Jonka jälkeen eurot varastavat osan ja viedolla esiintyy pelkkiä pettymyksiä, murhaavia talouslukuja, jumposijoja, valmentajien potkuja potkujen perään, jne...
 

Optimisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
@Kyle Vaikka et boikotin vetäjä haluakaan olla, niin allekirjoitan viestistäsi jokaisen sanan. Minäkään en jaottele tai tuomitse ketään sen mukaan, käyvätkö he peleissä vai eivät; pidän vain yksinkertaisesti surullisena sitä faktaa, että ihmiset tukevat Ilveksen (instituution ja yhteisön) riistämistä maksamalla peleissä käymisestä.

Somen mahdollisuuksista tuli mieleen kuvamanipulaatio, johon törmäsin Facebookissa. Lienee kaikille tuttu ja kenties jo vanhempikin kuva Manngardista ja kumppaneista metstästysretkellä. Hyvin osuva! Näitä lisää!

Älkää käykö peleissä!
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
KYLEn videoideasta vois ehkä jotain kehkeytyä...

Mutta olisko yksi protestin muoto se, että masinoitaasiin iso katsojamäärä Ke 24.02. 18:30 Tappara - Ilves peliin (Ilves pelaa samaan aikaan Hämeenlinnassa). Tuonne 4k yleisö Ilveskannatajista...
 

Optimisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Tarkennapa @Tarinankertoja vielä. 24.2. Tappara pelaa Porissa Ässiä vastaan ja Ilves Hämeenlinnassa HPK:ta vastaan. Tarkoitatko ison fanimatkan masinoimista Hämeenlinnaan, vai..?

Voisit samalla väsätä tuon Kylen ideoiman videon, kun audiovisuaalista kokemusta todistettavasti on.

EDIT: Lauantaina 27.2. voisi olla hyvä aika tuollaiselle protestille siinä muodossa kuin ymmärsin sen. Ilvesläinen suuryleisö Tappara-KooKoo -peliin, kun Ilves pelaa samaan aikaan Kuopiossa. Kunnon masinointi, porukalle kaikki mahdollinen fanirihkama päälle ja etukäteen vinkkiä medialle. Tuskin mitään megamatkaa kuitenkaan tiedossa tuonne Savoon.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Taidettiin yläpuolella tarkoittaa A-junnujen peliä, joka pelataan 24.2 Ilveksen ja Tapparan välillä.
 

Optimisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Aa, okei. Ehkei tuolle tempaukselle saataisi kuitenkaan niin suurta näkyvyyttä kuin protestille liigan pelissä..
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Pakko myöntää, että en ymmärrä nyt miksi ihmeessä tämä "katsomot tyhjäksi" pitäisi järjestää ens kauden avauspeliin. Laitan nyt pari syytä miksi mielestäni ennemmin tyhjennetään katsomot nyt loppukautena kuin ens kauden ekasta matsista.

1) Ens kauden ekassa matsista Ilveksen johto ei vedä mitään johtopäätöksiä kauden tuloksen osalta. Siitä avauspelistä taitaa olla joku 15 kuukautta tuon kauden tilinpäätökseen joten ainakin Ilveksen johdon mielestä "asiat vielä korjaantuvat (tai ne onnistutaan selitteleen)".

2) Vastaavasti jos protestoidaan nyt loppukaudella niin tulos on nähtävissä jo puolen vuoden päästä ja selitykset on kyettävä antamaan nopeammin ja paine johdolle tulee nopeammin.

3) Avauspelissä on vastassa Tappara, joten tuohon peliin tulee joka tapauksessa vähintään 5000 - 6000 katsojaa vaikka kuinka osa faneista jäisi kotiin. Siellä on varmaan enemmän Tapparan kannattajia, mutta sehän ei Essiä ja kumppaneita kiinnosta vaan se, että protestoinnista huolimatta saatiin kassaan hyvin lisää rahaa -> voidaan dissata kannattajia jatkossakin.

Omasta mielestä olisi hieno juttu jos saataisiin esim 12.3 A-junnujen Ilves-Tappara peliin reilut 4000 katsojaa ja päivää ennen Ilveksen runkosarjan päättäneessä Ilves - KooKoo pelissä olisi ollut selvästi vähemmän katsojia. Tuosta sitten raflaavat jutut Aamulehteen ja Jatkoaikaan Essin kommenteilla varustettuna. "Ilveksellä Liiga-historiansa pienin katsojamäärä - A-junnuilla enemmän katsojia". Tuu nyt Essi selittään mistä tää johtuu. Tuon jälkeen sitten mahdollisimman moni vanha kausikorttilainen ilmoittaisi, että uutta kausikorttia ei osteta ennenkuin johto (ja omistaja) vaihtuu. Ja sama homma sponsorien kanssa. Kyllä siinä jossain vaiheessa pitäisi korvat alkaa punottamaan Ilveksen toimistolla, kun sama vastaus tulee joka puolelta vastaan ja kassa kilisee tyhjyyttään. Ei rahaa Ilvekselle -> ei rahaa Essin firmallekaan.
 

Face

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Omasta mielestä olisi hieno juttu jos saataisiin esim 12.3 A-junnujen Ilves-Tappara peliin reilut 4000 katsojaa ja päivää ennen Ilveksen runkosarjan päättäneessä Ilves - KooKoo pelissä olisi ollut selvästi vähemmän katsojia. Tuosta sitten raflaavat jutut Aamulehteen ja Jatkoaikaan Essin kommenteilla varustettuna. "Ilveksellä Liiga-historiansa pienin katsojamäärä - A-junnuilla enemmän katsojia". Tuu nyt Essi selittään mistä tää johtuu. Tuon jälkeen sitten mahdollisimman moni vanha kausikorttilainen ilmoittaisi, että uutta kausikorttia ei osteta ennenkuin johto (ja omistaja) vaihtuu. Ja sama homma sponsorien kanssa. Kyllä siinä jossain vaiheessa pitäisi korvat alkaa punottamaan Ilveksen toimistolla, kun sama vastaus tulee joka puolelta vastaan ja kassa kilisee tyhjyyttään. Ei rahaa Ilvekselle -> ei rahaa Essin firmallekaan.

Samaa mieltä koko viestistä, mutta lainasin vaan tuon lopun, koska tässä on musta idea, jota pitäisi saada toteutettua, ihan ehdottomasti mukana
 

Optimisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Vaan eivätkös A-junnujen lipputulot mene Ilves-Hockey Oy:lle? Hyviä pointteja kuitenkin Mr.Smithiltä tuosta kauden avauspelistä.
 

Takkuturkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalervo Kummola
Vaan eivätkös A-junnujen lipputulot mene Ilves-Hockey Oy:lle? Hyviä pointteja kuitenkin Mr.Smithiltä tuosta kauden avauspelistä.

Niin kyllä ne käsittääkseni kuuluvat samaan organisaatioon, siis edustusjoukkue ja A-junnut.

Naiset ja muut junnujoukkueet sitten ry:llä, eikös vaan?
 

Optimisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Tämä. Ja sitten se, että kun värejä tunnustavaa väkeä saadaan riittävä määrä mukaan, mediavaikutus olisi huomattavampi vieraan joukkueen pelissä, ja nimenomaan edustusjoukkueen. Naapuri soveltuu tähän tarkoitukseen maantieteellisen läheisyytensä kautta - vaikka rahat Tapparan (pthyi!) taskuun menevätkin. Desperate times, ja niin edelleen.
 

"Jalkakynä"

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
A-nuoret kuuluvat hallinnollisesti Ilves-Hockey:n alle. Jossakin vaiheessa luki vielä, että Liiga-Ilves ry hallinoi A-nuoria, mutta enään ei sellaistakaan löydy netistä. Ilves ry vastaa B-nuorista ja sitä nuoremmista.
A-nuorten pelien "lipputulot" menevät lyhentämättömänä A-nuorten joukkueen sisäiseen käyttöön.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös