Bluesin uuden johdon tärkeimmät toimenpiteet – Jatkoaika opastaa

  • 122 495
  • 418

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Sähköpostin lähettäminen ei vie paljoa aikaa, mutta jos tekemättömien töiden lista on pitkä, niin tuollaiset pienetkin asiat voivat syödä yllättävän paljon energiaa.

Se on aina hyvä että kausikorttilaisia muistetaan ja arvostetaan, mutta kyllähän tämä porukka löytää tiensä HV71 peliin joka tapauksessa.
Ei kohdistettuna sinuun @Hannutic mutta tuon olisi yhtenä ryhmäsähköpostina voinut hoitaa. Jos on tasan yksi tuote mitä myydä (eli pelit) eikä sitä ehditä hoitaa niin kuulisin mielelläni jonkun arvion siitä mikä on tärkeämpää tekemistä? Tämä on ainoa ottelu mitä olisi tarvinnut kausikorttilaisille myydä. Tämän ottelun lisäksi Bluesilla on marraskuussa yksi (!) kotiottelu mitä voidaan markkinoida joten en osta tuota selitystä resursseista.

Valitettavasti taitaa olla aika hällä väliä asenne tuota HV71-ottelua kohtaan muutenkin kun yläkatsomoihin ei edes myydä lippuja. Tässäkin olisi pienellä vaivalla voinut houkutella yleisöä rakentamalla otteluun tarinaa vaikka Jere Karalahden paluun ympärille, ei se nyt mahdottomia olisi vaatinut.

Jälkimmäiseen lauseeseesi totean lakonisesti että noin näköjään siellä toimistollakin luullaan ja tuloksethan ovat nähtävissä.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse

Ymmärrän vallan hyvin ettei yläkatsomoon myydä lippuja. Näyttäähän tuo paremmalta ja on taloudellisempaakin jos pieni katsojamäärä sijoitetaan tasaisesti alas kuin että jengi ripoteltaisiin sinne tänne pitkin hallia. Jos tuonne sattuisi tulemaan väkeä niin paljon ettei alas mahtuisi niin varmasti silloin otetaan toinen yläkatsomokin käyttöön.

Samaa mieltä sinänsä kaikeasta mitä kirjoitat. HV71 on itse asiassa varsin kiinnostava jengi ja nyt pelataan jo pudotuspelejä. Ei voisi olla vaikeaa yrittää luoda edes maksuttomassa mediassa eli somessa jonkinlaisia asetelmia kyseiseen kohtaamiseen.
 
Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Ymmärrän vallan hyvin ettei yläkatsomoon myydä lippuja. Näyttäähän tuo paremmalta ja on taloudellisempaakin jos pieni katsojamäärä sijoitetaan tasaisesti alas kuin että jengi ripoteltaisiin sinne tänne pitkin hallia. Jos tuonne sattuisi tulemaan väkeä niin paljon ettei alas mahtuisi niin varmasti silloin otetaan toinen yläkatsomokin käyttöön.
Kumpi oli ensin - muna vai kana? Jos ei edes yritetä markkinoida edes omille kausikorttilaisille(!) joiden siis poikkeuksellisesti pitää ostaa tuohon otteluun lippu eikä kenellekään muullekaan niin ei tietenkään tuonne tule niin paljoa porukkaa että yläkatsomoita tarvitse avata. Eli luovutettiin jo etukäteen.

Lienee toisen ketjun aihe mutta tämän tyyppiset asiat lisäävät entisestään pelkoani sen suhteen miten rumia lukuja viime kauden osalta tulee.
 
Hannutic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Ei kohdistettuna sinuun @Hannutic mutta tuon olisi yhtenä ryhmäsähköpostina voinut hoitaa. Jos on tasan yksi tuote mitä myydä (eli pelit) eikä sitä ehditä hoitaa niin kuulisin mielelläni jonkun arvion siitä mikä on tärkeämpää tekemistä? Tämä on ainoa ottelu mitä olisi tarvinnut kausikorttilaisille myydä. Tämän ottelun lisäksi Bluesilla on marraskuussa yksi (!) kotiottelu mitä voidaan markkinoida joten en osta tuota selitystä resursseista.

Valitettavasti taitaa olla aika hällä väliä asenne tuota HV71-ottelua kohtaan muutenkin kun yläkatsomoihin ei edes myydä lippuja. Tässäkin olisi pienellä vaivalla voinut houkutella yleisöä rakentamalla otteluun tarinaa vaikka Jere Karalahden paluun ympärille, ei se nyt mahdottomia olisi vaatinut.

Jälkimmäiseen lauseeseesi totean lakonisesti että noin näköjään siellä toimistollakin luullaan ja tuloksethan ovat nähtävissä.

Edellisen viestini voi tulkita siten, että olen täysin kyllästynyt siihen että kannattajat valittavat kaikesta ja ovat muutenkin todella negatiivisia. Meillä menee oikeasti hyvin jos tällaisista pikkuasioista tarvitsee valittaa. Mutta ehkä tässä ei ollutkaan kyse tästä yhdestä ottelusta, vaan siitä että olet huolissasi seuran toiminnasta ja taloudesta? Tästä näkökulmasta ymmärrän viestisi paljon paremmin ja jaan huolesi.

Mainitsemiasi tarinoita tarvitaan markkinoinnissa, ja niiden rakentamisessa seura on tänä vuonna epäonnistunut totaalisesti. Tuohon HV71-peliin on kuitenkin vielä aikaa, ja kyllä tuota peliä tullaan varmasti markkinoimaan somessa lähempänä ajankohtana. Enemmänkin olisi tietysti voinut tehdä.
 
Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Mutta ehkä tässä ei ollutkaan kyse tästä yhdestä ottelusta, vaan siitä että olet huolissasi seuran toiminnasta ja taloudesta? Tästä näkökulmasta ymmärrän viestisi paljon paremmin ja jaan huolesi.
Olet oikeassa. Kokonaisuus koostuu monista pienistä asioista ja valitettavasti tämä oli jälleen kerran yksi osoitus suht pienestä asiasta joka mielestäni on hoidettu ihan päin sitä itseään.
 
MrBluus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues
Ei kohdistettuna sinuun @Hannutic mutta tuon olisi yhtenä ryhmäsähköpostina voinut hoitaa. Jos on tasan yksi tuote mitä myydä (eli pelit) eikä sitä ehditä hoitaa niin kuulisin mielelläni jonkun arvion siitä mikä on tärkeämpää tekemistä? Tämä on ainoa ottelu mitä olisi tarvinnut kausikorttilaisille myydä. Tämän ottelun lisäksi Bluesilla on marraskuussa yksi (!) kotiottelu mitä voidaan markkinoida joten en osta tuota selitystä resursseista.

Valitettavasti taitaa olla aika hällä väliä asenne tuota HV71-ottelua kohtaan muutenkin kun yläkatsomoihin ei edes myydä lippuja. Tässäkin olisi pienellä vaivalla voinut houkutella yleisöä rakentamalla otteluun tarinaa vaikka Jere Karalahden paluun ympärille, ei se nyt mahdottomia olisi vaatinut.

Jälkimmäiseen lauseeseesi totean lakonisesti että noin näköjään siellä toimistollakin luullaan ja tuloksethan ovat nähtävissä.

Aamen. Tätä samaa miettinyt jo pitkään, että jos näitä hyvinkin pieniä asioita ei hoideta kunnolla, niin mitä hoidetaan kunnolla? Mikä on meidän kausikorttilaisten (jotka maksavat kiltisti kaikista kauden otteluista, vaikka ei niihin pääsisikään) asema tällä hetkellä? Mitä hyötyä on olla kausikorttilainen? Otteluihin, kun pääsisi varsin hyvin katsomoon ilman kausikorttiakin irtolipulla, koska tungosta tuolla ei ole. Eikö nyt olisi aika nostaa kausikorttilaisiakin erityisasemaan esimerkiksi juuri CHL-otteluiden etuoston osalta, erinäisin vaihtuvin ruokatarjouksin jne. Jos koko kansalle myydään lippuja 10,00€ hintaa runkosarjaotteluihin ja 17:30 - 18:00 saa kaksi annosta ruokaa yhden hinnalla, niin eikö kausikorttilaisille sitten voisi laittaa täkyä, että lipun saa kaverille ostaa vierestä esim. -50% ja ruokatarjous kestää 18:30 asti tai jopa koko ottelun. Ei meitä kausikorttilaisia nyt kuitenkaan niin paljon ole, ainakaan niitä joilla on ihan normaalikausikortti.

En vaan jotenkin suostu ostamaan tuota kiirettä yms., jos tehtävä on markkinoida tapahtumaan, on perimmäinen tarkoitus tällöin myydä tuotetta nimeltä Espoo Blues, niin miten se on niin ylitsepääsemättömän vaikeata toteuttaa?

Ylipäänsä nämä effortit markkinoinnissa on monilta osin varsin heikohkoja. Itsellä tulee mieleen useita koukkuja erinäisten otteluiden ympärille mistä puhua ja mitä nostaa esille; Jeren paluu hyvänä esimerkkinä HV-71 matsin osalta. Ainoa missä olen tästä kuullut sanottavat on Janika Niemisen spiikki viime kotiottelussa, jossa sivulauseessa mainitsi, että HV-71:ssä pelaa muunmuassa Jere Karalahti.

Ottelumainonnassa voisi muutenkin nostaa esiin vastustajaa, joka on kuitenkin yksi syy tulla hallille. Miksi valita juuri tämä ottelu kaikesta mahdollisesta valittavasti. Sinistä on jo valittu ihan tarpeeksi.

Nämä tekstit varmasti sopisivat tuohon toiseenkin ketjuun, mutta myös tähän. Ei tämä laiva käänny, jos vaan seilataan mukana eikä pidetä erikoishyvää huolta jo kyydissä olevista matkustajista. Toki matkassa on sitä kivempaa mitä enemmän porukkaa on kyydissä ja siksi hyväksynkin lippualennukset, mutta jotain pitäisi varmasti tehdä, että me kyydissä olevat ei jäädä seuraavalla pysäkillä pois.
 
Mechalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Idän ihme, Honka
Aivan, ja ei muuten pelkästään Karalahtea muisteta sekä Bluesin että HV71:sen paidasta, itse nimittäin muistan toisenkin kiekkolegendan eli Johan "Snöret" Davidssonin.
 
Blondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues
MIltä näyttää Blues kahden vuoden päästä? Mikä on TJ-Koskisen mukaan Bluesin tuleva suunta seurana? Talouden tasapainottamisen jälkeen tavoitteena on saada kaksi kenttää omia junnuja vastuullisiin rooleihin. MTV Sport Uutiset haastatteli Koskista: SM-liigapomo pähkäilee: Miksi nuoret pelaajat eivät tuota? - SM-liiga - Jääkiekko - Sport - MTV.fi

Omaan korvaan kuulostaa aika hyvältä. Jos tuo suuntaus nyt toteutuu, ja miksei toteutuisi, ja jos eläisimme täydellisessä maailmassa niin tuohon kuin vielä niihin kahteen muuhun kenttään saataisiin vielä 1-2 täsmähankintaa joka kausi, nimimiehiä jotka toisivat sekä yleisöä, hienoja suorituksia, maaleja sekä sarjapisteitä Espooseen. Tuollaista Bluesia olisi kyllä ilo katsella. Tämä kaikki vaatisi laadukasta seurajohtamista ja oikeita sekä päteviä ukkoja oikeilla palleilla istumassa. Eikös tuollainen malli muistuta vähän sitä mitä SaiPa on tehnyt viime vuodet?
 
Jambo78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Jyp
Nostetaan tämä taas tapetille kun kerran omistus on vaihtumassa tavalla tai toisella. Eli miten saada jääkiekko Espoossa kannattamaan edes niin että päästäisiin nollatulokseen? Jussin aikana koitettiin rahalla saada joukkuetta niin hyväksi että menestys toisi katsojia, mutta se ei onnistunut. Nykyiset omistajat ovat koittaneet lähestyä fanien kautta Espoolaisia ja halpuuttamalla niin joukkuetta kuin lippuja ajaneet jengin tuhon tielle. Kaikillehan on selvää että halli on "vaikeassa" paikassa keskellä peltoja, mutta tähän on lähiotulevaisuudessa tulossa muutoksia ja valmistuva metro helpottaa hallin saavutettavuutta. Pitäisikö tuote markkinoida eri kuluttaja ryhmälle esim. nuoret aikuiset, kun nyt mennään perheet ja yritykset edellä? Hallin tarjonta uusia täysin? Ainakin markkinointia pitää lisätä ja suunnata se koko läntiselle uudellemaalle, Helsingistä emme varmasti saa uusia katsojia.
 
halpuuttamalla niin joukkuetta kuin lippuja ajaneet jengin tuhon tielle.
Lopeta jo.. uskomatonta paskaa, herää nyt jo unesta. Aika naurettavaa väittää, että tuossa on syy "tuhon tielle". Mieleen tulee, että onko seuran tilanne sinulle niin vaikea, että psyyke taistelee täällä nähdyllä tavalla vastaan todellisuutta..
 
Jambo78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Jyp
Lopeta jo.. uskomatonta paskaa, herää nyt jo unesta. Aika naurettavaa väittää, että tuossa on syy "tuhon tielle". Mieleen tulee, että onko seuran tilanne sinulle niin vaikea, että psyyke taistelee täällä nähdyllä tavalla vastaan todellisuutta..
Paljon on tehty virheitä ja jätetty asioita tekemättä, mutta en niitä ruennut tuossa luettelemaan! Tilanne on kyllä todella vaikea niellä, nykyjohdolla ei voida jatkaa ja Suomi-sarja kiekko ei vaan innosta!
 
R.I.P

Jäsen
Suosikkijoukkue
R.I.P Blues. Kiekko-Espoo, Nottingham Forrest
Johdon tärkeimmät tehtävät on nyt maksaa palkat ja kaikki niihin liittyvä.
Ja sen jälkeen nostaa kädet pystyyn.
 
Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
On se kumma, että edes yhtä ketjua ei voi säästää jonkinlaiseen järkevään ja rakentavaan keskusteluun.. Jos joku haluaa pohtia keinoja tuoda seura paremmin esille ja miettiä keinoja saada se tuottavaksi, miksi hänet puhettaan pitää heti alkaa sanomaan paskaksi tai uneksi? Kyllä minusta on ihan järkevää miettiä välillä jotain muuta kuin niitä negatiivisia ajatuksia. Jos tähän ei pysty, olisi mukavaa syytää ne omasta päästä ulos tulevat sanat vaikka vitutusketjuun.

Avainasemassa tulevaisuuden kannalta (oli omistajana Jussi tai kuka tahansa) on minusta luoda sellainen joukkue, joka on mahdollista ylläpitää. Eli realistiset odotukset tulojen suhteen, joiden myötä pelaajabudjetti pysyy hyvin pienenä. Pikkuhiljaa, myyntityön onnistuessa, sitä voidaan lähteä nostamaan. Joukkue tulisi siis koostumaan pääasiassa omista junnuista muutamalla kokeneella pelaajalla höytettynä. Olisi tärkeää saada joku suhteellisen halpa, mutta silti yleisöä kiinnostava pelaaja jengin keulahahmoksi ja yksi esimerkki tällaisesta olisi Camilo Miettinen. Hän olisi takuuvarma kakkos-kolmossentteri ja joukkueen isähahmo. Samalla todella edustava kasvo median ja fanien suuntaan.
 
Itäpuu

Jäsen
Tässä sivusta seuranneena haluaisin kysyä, että mitä Jussi kämmäili fanien suuntaan edellisellä kerrallaan? Mitä teki tai jätti tekemättä? Täällä silloin tällöin siihen viitataan, joten kertoisiko joku?
 
Mechalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Idän ihme, Honka
Tässä sivusta seuranneena haluaisin kysyä, että mitä Jussi kämmäili fanien suuntaan edellisellä kerrallaan? Mitä teki tai jätti tekemättä? Täällä silloin tällöin siihen viitataan, joten kertoisiko joku?
No Jussin aikana johtoporras ei hirveämmin fanien kanssa kommunikoinut toisin kuin nämä nykyiset omistajat, markkinointi oli olematonta vaikka hyviä joukkueita mies kyllä rakensi, mutta se pahin virhe oli fanien taannoinen siirtäminen toiseen päähän hallia koska "ravintolan asiakkailta tuli valituksia metelistä".
 
Suosikkijoukkue
KK

No Jussihan tälle ei välttämättä mitään voi, koska aikoinaan kun halli rakennettiin yksityisellä rahoituksella lähinnä aitio- ja klubi-istuin paikoilla niin mahdollisesti nämä paikat ovat edelleenkin heidän omistuksessaan. Vaikea sanoa. Omistaako Jussin yhtiö koko hallin yksin?

En minä mitään puolustele ja onhan tuo perseestä, että noin kävi, mutta ihmettelen miksei fanit silloin näyttäneet jaloillaan mitä mieltä ovat? Olen lähes 100% varma, että asialle olisi ehkä tullut muutos, jos olisitte vain olleet menemättä hallille.
 
Välillä on parempi olla kommentoimatta, varsinkin jos ei asiasta ole pienintäkään tietoa.
 
Suosikkijoukkue
KK
Välillä on parempi olla kommentoimatta, varsinkin jos ei asiasta ole pienintäkään tietoa.
No voisitko vähän valaista tyhmää? Tietoa on juurikin sen verran mitä kirjoitin eli millä rahalla halli aikoinaan rakennettiin ja sitä rataa. Nyt ihmettelenkin, että vieläkö noita "osakejakkaroita" on siellä? Toki ravintolan pöydät tuovat enemmän rahaa kuin teidän kausarit joten ymmärtäähän sen.
 
Jambo78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Jyp
Oakejakkaroilla ei ole ensinnäkään mitään tekemistä fanikatsomon kanssa, tuote oli/on suunnattu väärälle asiakasryhmälle unohtaen normaalin jääkiekko katsomossa kävijän apinoimalla ravintolan tärkeyden yritysasiakkaille. Nyt ja silloin nuo valkeat pöytäliinat seisovat tyhjinä hallin parhailla paikoilla, tosin nyt fanikatsomomme sijaitsee oikeassa päässä tämän ravintolan edessä.
 
Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Fanikatsomo siirrettiin toiseen päätyyn tosiaan sen takia, ett "ravintola-asiakkailta tuli valituksia, kun jengi seisoo edessä ja peittää näkyvyyden kaukaloon". Samalla yritettiin luoda "fanimaailmaa" sinne väärään päätyyn, eli alue rajattiin vain kausarin sinne omistaville, mikä oli järjestelyn ainoa hyvä puoli. Jostain älyttömästä syystä tätä fanimaailmaa ei voi rakentaa nykyiseen päätyyn, varmaan vaatisi liikaa muutoksia hallin rakenteisiin, vaikka silloin halli toimisi paljon paremmin ja kaikki olisivat taatusti tyytyväisempiä. Fanimaailmasta ilmoitettiin kausikorttiomistajille, kun päätös oli jo tehty. Keskustelutilaisuus sen toimivuudesta kyllä järjestettiin, mutta silloinen autokauppiastoimari vain levitteli käsiään, vaikka kasvotusten annettu palaute oli suorastaan raivostunutta. Hän oli siis ylempien sätkynukkena. Seuraavalla (?) kaudella fanikatsomo siirrettiin viereiseen nurkkaan, mutta pääty oli edelleen väärä, eli faneja ei vaan haluttu kuunnella. Vasta sitä seuraavalla kaudella fanikatsomo saatiin takaisin nykyiseen päätyyn. Muistan muuten kuulleeni huhua joskus Jussin vuosina, että fanikatsomoa olisi mietitty myös yläkatsomon nurkkaan.. Se vasta olisikin ollut kivaa.
 
Suosikkijoukkue
KK
Oakejakkaroilla ei ole ensinnäkään mitään tekemistä fanikatsomon kanssa, tuote oli/on suunnattu väärälle asiakasryhmälle unohtaen normaalin jääkiekko katsomossa kävijän apinoimalla ravintolan tärkeyden yritysasiakkaille. Nyt ja silloin nuo valkeat pöytäliinat seisovat tyhjinä hallin parhailla paikoilla, tosin nyt fanikatsomomme sijaitsee oikeassa päässä tämän ravintolan edessä.
Eli Jussin lähdön myötä fanipääty on siirtynyt sinne ravintolan eteen? Eikö teitä pelota, että jos Jussi tulee takaisin sama homma toistuu?
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Eli Jussin lähdön myötä fanipääty on siirtynyt sinne ravintolan eteen? Eikö teitä pelota, että jos Jussi tulee takaisin sama homma toistuu?

Ei koska seisomakatsomo, jossa niitä lippuja ja kakskebuja heilutellaan ei ole nykyään ravintolan ruokapöytien edessä päädyssä vaan kulmassa. Seisomakatsmo ei siis haittaa ruokailijoita. En oikein tiedä mistä tämä keskustelu lähti taas liikkeelle, mutta silloin aiemmin - siis olisko ollut ennen vuotta 2010? - Bluesin kannattajapääty oli kokonaan siellä päädyssä ja siellä olivat istujat ja seisojat. En tiedä miten oli rajattu, koska en ite silloin ollut ko. katsomossa. Olisko ollut niin että ylemmillä riveillä seistiin?

En muuten edes ymmärrä miksi tätä koko keskustelua ylläpidetään. Nähdäkseni nykyään tilanne on kaikkien kannalta hyvä. Ruokailijat eivät häiritse ketään eikä kukaan häiritse heitä. Seisomakatsomon takanakin toki on pystybaaripaikkoja, joiden näkyvyyttä liput voivat haitata mutta who cares: siellähän seisoskelee pääasiassa sellaista väkeä joiden paikat ovat muutenkin Bluesin kannattajakatsomossa. Eikä siellä baarissa tosiaan ole kenelläkään varsinaista ostettua paikkaa.
 
DanC

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, Bleg, ACM
Eli Jussin lähdön myötä fanipääty on siirtynyt sinne ravintolan eteen? Eikö teitä pelota, että jos Jussi tulee takaisin sama homma toistuu?

Aikanaan kun kannattajakatsomossa LänsiAuto-areenalla lähdettiin kohti nykyisen kaltaista toimintaa (eli kannattajien seisomakatsomo), kannattajakatsomo oli hallin päädyssä (katsomot 101, 102). Silloin osa porukasta alkoi seisomaan päädyssä ja tämä + liput jne. peittivät päätyravintolassa ruokailleiden näkyvyyttä kentälle. Nykytilanne on eri koska päätyravintolan edessä oleva kannattajakatsomo on istumakatsomo. Seisomakatsomo on päädyn vieressä oleva kulmakatsomo ja se ei estä päätyravintolassa olevia näkemästä kentälle.

Kuka tahansa onkin Bluesin vetoroolissa tulevaisuudessa ei voi vedota näkyvyyden peittämiseen kannattajakatsomoiden sijaintia ajateltaessa. Jos siirtoa mietittäisiin, siihen on olemassa muut syyt.
 
Hannutic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Lisätään, että kun hallissa on asiakkaita, niin tuo seisomakatsomon takana oleva baarialue on sen verran täynnä, että kaikki eivät nää peliä edessä seisovien baarilaisten takia. Ongelmana ei siis sinällään ole seisomakatsomo tai siellä heilutettavat liput. Toki sinne voisi laittaa matalat tuolit eturiviin, korkeammat tuolit niiden taakse, ja heidän takanaankin pelin näkisivät seisojat. Lisäisi oluen myyntiä ihan varmasti. Jos haluaa juoda olutta pelin aikana, niin tuo on ihan superhyvä paikka, suoraan seisomakatsomon takana, ja sieltä voi myös osallistua kannustamiseen.

Hidas kommentti, koska eräistä en syistä ole Blues-osiota viitsinyt vähään aikaan lukea.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Yllä olevaan toistan jo aiemmin mainitsemani: minusta ei pidä luoda lisäkannustimia sille, että ihmiset viettävät erät katsomon sijasta baarissa varsinkaan jos seura ei juomien ostamisesta mitään hyödy. Sen sijaan on syytä tehostaa juomien myymistä niin että erätauon aikana varmasti ehtii sen tuopillisen juoda ja vaikka käydä vessassakin. Itse en ole tosin tällä kaudella havainnut tuossa ongelmaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös