Blues SM-liigassa 2009-10 - menestys jatkukoon edelleen

  • 185 621
  • 561
Tila
Viestiketju on suljettu.

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Aika monen muunkin jengin kannattajat laskevat aika maksimisuoritusten oman joukkueensa potentiaalin ja oleellista on kai kuinka sitten mikin joukkue potentiaalinsa lunastaa. Onhan Uhlbäckin joskus tehnyt lähes 20 maalia kaudessa, mutta en silti usko Jaskan tekevän ensi kaudella edes kymmentä maalia. En minä esimerkiksi usko Pirneksen tekevän yli 45 pinnaa runkosarjassa ja voisin jopa lyödä ensimmäisen ehtivän kanssa perinteisen säälipleijaribissen vetoa, että Toni Kähkönen tekee Pirnestä enemmän pisteitä runkosarjassa.

Se on kyllä totta, että tuolla pakistolla ei kyllä ole saumaa taistella mestaruudesta vaikka liigan taso onkin nykyään aika matala.
Se Arton mentävä aukkohan tuossa pakistossa on eikä taida Kokosta olla sen aukon paikkaajaksi ensi kaudellakaan. Kurki on pisteiden valossa osoittautunut turhakkeeksi, Alanko ja Husse voivat yhdessä saada viisi maalia ensi kaudella ja Sane nyt on Sane. Jos ja kun Matikainen edelleen pitää Ville Lajusen mielummin katsomossa, niin eipä siellä juuri kukaan pisteitä tee.
 
En minä esimerkiksi usko Pirneksen tekevän yli 45 pinnaa runkosarjassa ja voisin jopa lyödä ensimmäisen ehtivän kanssa perinteisen säälipleijaribissen vetoa, että Toni Kähkönen tekee Pirnestä enemmän pisteitä runkosarjassa.

Miten olisi eräältä toiselta foorumilta tuttu jalluveto? Eli laitan ison jallupullon vetoa Pirneksen puolesta.
 
reiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
kaikki
Jotenkin täältä ulkopuolisena tuntuu, ettei Espoossa nyt ole kaikilla todellisuudentaju kohdallaan.
Blueshan sanoi tiedotteessaan, ettei korvaajaa Kellerille yleisen taloustilanteen vuoksi olla hankkimassa.
Lisäksi Blues on ollut liigan kummajainen tahkoten miljoonatappioita vuosia. Ilman Salonojaa Blues olisi ollut konkurssissa moneen kertaan.

Miten tältä pohjalta joku voi kuvitella, että Blues kasaisi taas kalliilla rahalla joukkueen? Eiköhän olisi Espoossakin aika ruveta elämään suu säkkiä myöten.

Näyttäisi siltä, että kun toiminta on nojannut Salonojan kukkaroon, ei organisaation muu varainhankinta ole sillä tasolla kuin se muutoin olisi. Asia on helppo todeta vertailemalla tulobudjetteja talousalueiden asukasmääriin ja tulotasoihin eri liigaorganisaatioiden kesken.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade

Kai tässä lähinnä on spekuloitu sillä, että viime vuoden CHL-rästit ilmaantuisivat Bluesin tilille. Lisäksi tämän kauden osallistumispalkkio tultanee maksamaan piakkoin, jos CHL ei kuole pois. Toinen pointti on tietysti se, että Immosen ja Tarkin julkistustilaisuudessa ei sanottu joukkueen olevan lopullisessa formussaan. Tämähän viittaisi siihen, että joku hankinta vielä ollaan tekemässä.
Lisäksi Blues on ollut liigan kummajainen tahkoten miljoonatappioita vuosia. Ilman Salonojaa Blues olisi ollut konkurssissa moneen kertaan.

Miten tältä pohjalta joku voi kuvitella, että Blues kasaisi taas kalliilla rahalla joukkueen? Eiköhän olisi Espoossakin aika ruveta elämään suu säkkiä myöten.

Näyttäisi siltä, että kun toiminta on nojannut Salonojan kukkaroon, ei organisaation muu varainhankinta ole sillä tasolla kuin se muutoin olisi. Asia on helppo todeta vertailemalla tulobudjetteja talousalueiden asukasmääriin ja tulotasoihin eri liigaorganisaatioiden kesken.
No tämähän on kaikkien tiedossa. Ilman Salonojaa ei olisi Bluesia. Toisaalta pienempi Kiekko-Espoo varmaan olisi. Varainhankinta ja markkinointi ovat myös syvältä. Se ei myöskään näytä ihan heti muuttuvan. Näistä faktoista huolimatta tämä jälkimmäinen osa vaikuttaa enemmänkin katkeran kirjoittajan toiveelta. Voi tietysti olla, että olen väärässä.

On toki varsin valitettavaa, että parin urheilullisesti hyvän kauden jälkeen tulee tällainen takaisku CHL-tulojen muodossa. Siihen vielä se, että Salonoja lienee viime vuonna tienannut "vain" 10 miljoonaa (= 5% tuloa noin 200 miljoonan omaisuudesta). Tänä vuonna tulos saattaa olla alle puolet tuosta. Bluesin taloudesta on kuitenkin olemassa oma ketjunsa. Sinne voit kirjoitella mielipiteitäsi varainhankinnasta, Salonojasta ja muista aiheeseen liittyvistä asioista.

EDIT: Sanotaan vielä, että itsekkin ihmettelen noita mestaruuspuheita. Päättyneellä kaudella ei oltu lähelläkään ja tulevalle kaudelle kaikki osa-alueet maalivahtipeliä ja valmennusta lukuunottamatta ovat heikentyneet.
 
Viimeksi muokattu:

Number 11

Jäsen
Tässä taas viittaat mestaruuden voittamiseen ja se vähän ihmetyttää.

Pointtisi tulikin jo hyvin esille, mutta painotan vielä omaa pointtiani, eli sitä, että Blues ei tule ensi kdelaula olemaan mestarisuosikki ilman huomattavan kovia hankintoja.

Selvennän vielä hieman omaa kantaani tähän mestaruuden voittamiseen. En siis pidä Bluesia missään määrin mestarisuosikkina tällä hetkellä ensi kautta ajatellen, mutta haluan nähdä Espoon kaukalossa sellaisen kotijoukkueen, jolla on edes jossain määrin realistinen mahdollisuus mestaruuteen. Blues oli sellainen joukkue viime kaudella, Blues oli sellainen joukkue toissa kaudella. Osa SM-liigan joukkueista kauteen lähdettäessä omaa mestaruuteen ainoastaan äärimmäisen teoreettiset mahdollisuudet. En halua Bluesin kuuluvan tähän porukkaan.

Näkisin jopa nykyjoukkueella pienet mahdollisuudet saavuttaa tämä himoittu mestaruus asioiden mennessä sopivasti nappiin. Maalivahtipeli onnistuu, tietyt pelaajat nostavat profiiliaan tarvittavasti, pelisysteemi toimii jne. Kun tätä runkoa vahvistetaan lisähankinnoilla nousevat myös todennäköisyydet. Vaikkei Blues ehkä suurin mestarisuosikki olekaan, ei mielestäni tulevaan kauteen lähdettäessä voida asettaa tavoitteeksi mitään muuta kuin mestaruutta. Enkä mielestäni ole edes missään määrin ylimielinen. Kolme vuotta putkeen mitalipeleissä ja todella suuri jatkuvuus valmennuksen ja pelaajiston osalta. Uskon ja toivon, että jokainen lenkkiaskel ja jalkaprässäys kesätreeneissäkin tehdään tämän yhteisen unelman vuoksi, johon varmasti myös pelaajisto ja valmennusjohto tosissaan uskoo. Ihan vaan sivuhuomautuksena näin ei todellakaan ole lähellekään kaikissa muissa SM-liigaseuroissa.

Pelaajista vielä haluaisin puolustella erikseen Uhlbäckiä, joka aika monen hampaisiin on syystä tai toisesta joutunut. Jasusta tuskin saadaan enää sitä 20 maalia Erikssonin rinnalla paukuttanutta ykkösketjun maalitykkiä, mutta alemmissa kentissä Uhlbäck on mielestäni edelleen erittäin arvokas pelaaja. Todella kova työntekijä ja kulmavääntäjä, hyvä karvaaja ja alivoimapelaaja. Vielä kun se laukauskin on oikeasti ihan hyvä. Pisteiden osalta viime kaudet ovat olleet toki floppeja, mutta kyllä monilla näistä meidän junnuista on vielä pitkä matka Jasun tasolle melkein millä tahansa mittarilla katsottuna. Käyttöä olisi ollut viime pleijareissakin aivan varmasti.

Mikäli Eaves jatkaa, niin tarvetta on korkeintaan yhdelle 1. kenttä-tasoiselle laiturille (Kuhta käy paremman puutteessa), muuten hyökkäys on ihan hyvin kuosissa, puolustusosasto huutaa siis pahasti vahvistusta...
Vastauksia joudutaan luultavasti odottamaan ainakin heinäkuuhun saakka

Millainenkohan Bluesin taloudellinen tilanne nyt mahtaa olla? Jotenkin en jaksa uskoa kuin maksimissaan kahteen lisäpelaajaan ja sekin tuntuu jotenkin optimaaliselta arviolta. Onko Eavesilla joku deadline mihin mennessä NHL-sopimus pitää allekirjoittaa? NHL-puolta paremmin tuntevat ehkä osannevat tähän vastata. Melkein uskaltaisin väittää Eavesin pelaavan Bluesissa jos ei NHL-sopimusta saa. Tämä siis ihan sen perusteella, millaisen mielikuvan olen Eavesista saanut juteltuani pelaajien ja muuten Bluesin organisaatioon kuuluvien kanssa häneen liittyen. Rahoituksesta Eavesin pelaaminen Bluesissa ei tule jäämään kiinni. Tosin en tällä tarkoita sitä, että voitaisiin lähteä minkäänlaiseen kilpalaulantaan muiden eurooppalaisseurojen kanssa.

Kuhta sopivalla liksalla kelpaisi itsellenikin. Perusteluja asiaan hieman myöhemmin. Onkohan Kiben kanssa neuvoteltu sen jälkeen kun Kellerin lähtö Holtarille ja kumppaneille varmistui?

Onko kenelläkään muuten tietoa miksei Kultasen kanssa päästy sopimukseen ensi kaudesta vaikka asiasta ihan tosissaan molemminpuolin neuvoteltiin?

Ps. Pirneksen 45 pisteestä voin ottaa mitä vetoja vaan kenen tahansa kanssa. Tekee takuuvarmasti yli tuon jos ei pahemmin joudu loukkaantumisten vuoksi sivussa olemaan. Yv:tä vaan jos jotain kiinnostaa.
 
Viimeksi muokattu:

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Selvennän vielä hieman omaa kantaani tähän mestaruuden voittamiseen. En siis pidä Bluesia missään määrin mestarisuosikkina tällä hetkellä ensi kautta ajatellen, mutta haluan nähdä Espoon kaukalossa sellaisen kotijoukkueen, jolla on edes jossain määrin realistinen mahdollisuus mestaruuteen. Blues oli sellainen joukkue viime kaudella, Blues oli sellainen joukkue toissa kaudella. Osa SM-liigan joukkueista kauteen lähdettäessä omaa mestaruuteen ainoastaan äärimmäisen teoreettiset mahdollisuudet. En halua Bluesin kuuluvan tähän porukkaan.
Okei. Ymmärsin siis pointtisi kuitenkin vähän väärin. Ylläolevan allekirjoitan täysin ja lisäisin vielä johtopäätöksen jonka mukaan liigassa on liikaa joukkueita.Tavoitteena pitää aina olla mestaruus.
Näkisin jopa nykyjoukkueella pienet mahdollisuudet saavuttaa tämä himoittu mestaruus asioiden mennessä sopivasti nappiin. Maalivahtipeli onnistuu, tietyt pelaajat nostavat profiiliaan tarvittavasti, pelisysteemi toimii jne. Kun tätä runkoa vahvistetaan lisähankinnoilla nousevat myös todennäköisyydet. Vaikkei Blues ehkä suurin mestarisuosikki olekaan, ei mielestäni tulevaan kauteen lähdettäessä voida asettaa tavoitteeksi mitään muuta kuin mestaruutta. Enkä mielestäni ole edes missään määrin ylimielinen. Kolme vuotta putkeen mitalipeleissä ja todella suuri jatkuvuus valmennuksen ja pelaajiston osalta. Uskon ja toivon, että jokainen lenkkiaskel ja jalkaprässäys kesätreeneissäkin tehdään tämän yhteisen unelman vuoksi, johon varmasti myös pelaajisto ja valmennusjohto tosissaan uskoo. Ihan vaan sivuhuomautuksena näin ei todellakaan ole lähellekään kaikissa muissa SM-liigaseuroissa.
Tässä on ihan hyviä pointteja, kuten jatkuvuus ja männävuosien menestys. Huomattavaa on kuitenkin, että hopeakauden jälkeen lähti kaksi kolmesta parhaasta laitahyökkääjästä ja liigan paras pakki. Nyt kaksi eniten pelannutta pakkia ja paras laitahyökkääjä. Tätä vasten saavat junnut ja sarjajyrät parantaa aika paljon, että kertoimet asettuvat Bluesin puolelle. Sehän olisi tietysti optimaalinen tilanne, että Blues lähtisi kauteen melko nimettömällä joukueella ja veisi kannun kaikkien ihmetytkseksi.
Pelaajista vielä haluaisin puolustella erikseen Uhlbäckiä, joka aika monen hampaisiin on syystä tai toisesta joutunut. Jasusta tuskin saadaan enää sitä 20 maalia Erikssonin rinnalla paukuttanutta ykkösketjun maalitykkiä, mutta alemmissa kentissä Uhlbäck on mielestäni edelleen erittäin arvokas pelaaja. Todella kova työntekijä ja kulmavääntäjä, hyvä karvaaja ja alivoimapelaaja. Vielä kun se laukauskin on oikeasti ihan hyvä. Pisteiden osalta viime kaudet ovat olleet toki floppeja, mutta kyllä monilla näistä meidän junnuista on vielä pitkä matka Jasun tasolle melkein millä tahansa mittarilla katsottuna. Käyttöä olisi ollut viime pleijareissakin aivan varmasti.
En tiedä oliko tämä mm. minulle, mutta heitän tähän nyt oman vastineeni. Joukkue jonka päämäärä on ajaa sisään omia junnuja rankalla kädellä (kuten Bluesilla nyt olisi mahdollista), ei voi peluuttaa sekä Tolsaa että Uhlbäckiä. He ovat toisensa poissulkevat vaihtoehdot. Sinänsä molemmat ovat sällejä joita joukkue tarvisee menestyäkseen, mutta yksi riittää.
Kuhta sopivalla liksalla kelpaisi itsellenikin. Perusteluja asiaan hieman myöhemmin. Onkohan Kiben kanssa neuvoteltu sen jälkeen kun Kellerin lähtö Holtarille ja kumppaneille varmistui?
Hmmm... mietin tässä mikä olisi sopiva liksa. Arvaamatta lukuja sanoisin, että ainakin Kähkösen, Lampun, Öhmanin, Rajamäen, Immosen, Sallisen, Puustisen, Heiskasen, Alangon, Huczkowskin, Koskisen ja Tarkin palkkojen alapuolella sen Kuhdan palkan tulee olla, että hinta olisi "sopiva". Kuhta on niin yksipuolinen pelaaja. Tämä taas johtaa siihen, että tästä Pasilan dillestä kilpaillaan lähinnä HPK:n, Pelsujen ja HIFK:n kanssa (voi asua tzadissa). En usko, että Kuhta haluaa budjata Porissa. Oli miten oli, Kuhta on niin "punainen", että vaikka hän ratkaisi Bluesille mestaruuden seitsemännessä pelissä kypärätempullaan, en usko, että alkaisin Kimmo-faniksi.
 
Blue J

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Keller siis lähtee, eikä tullut edes kovin puun takaa. Nyt vaan kädet ristissä, että Eaves jäisi, koska siinä tapauksessa ykkösketju on jo käytännössä kasassa.

Tuolla on kuitenkin jemmassa näitä jätkiä kuten Puustinen, jonka on nyt sitten noustava ensi vuonna siihen 20+ maalintekijän rooliin. Ei olisi kieltämättä ollut järkeä jos Puustinen olisi pistetty ensi vuonnakin 3-4 ketjuun, kehittyvä 21-vuotias pelaaja. Nyt saa sitten näyttää kyntensä, jos niitä on. Vuotta vanhemmat Osala ja Lehtonen pääsivät testaamaan jo NHL:ssä, eikä Puustinen nyt niin paljon ole perässä.

Kähkönen, Lammassaari ja Boys. Siinä ovat tämän hetken kärkilaiturit, mutta eipä tuo paha ole jos siihen keskelle tulee kova mies.

Uhlbackit ja muut saavat paikkansa kyllä nyt kun tilanne on tämä. Kyllä joku Tolsa pitää olla menestyvässä jengissä aina. Ehkä jopa sitten sekä Uhlbäck ja Tolsa. Vaikka toinen on yhä liikaa.

Ykkössentteri vielä, olkoon mieluiten Eaves ja joku kova puolustaja. Sittenhän tämä jengi on aika valmis. Jos kumpaakaan ei tule niin sitten tuleva Blues muistuttaa kiitettävästi Kiekko-Espoota ja sekään ei ole väärin. Tärkeintä on kuitenkin se, että ensi vuonna pelaajien sydän sykkii taas Bluesille. Sillä voidaan piestä nuo Clarket, Pirnekset ja kumppanit.
 
molari

Jäsen
Kyllä tuosta rosterista saattaa saada kasaan "ihan" hyvän taistelevan ja tsemppaavan runkkis-jengin - ei samanlaista ameebamaista koomailua kuin viime tammikuussa - mutta, jos vahvistuksia/ratkaisijoita hankita, ei kannata pitää kiirettä poffi-kortin varaamisessa.

Minimi on Eavesin jatko sekä "laadukkaat" ja kokemusta omaavat pakki ja hyökkääjä, jotka pystyvät itse hk. taidolla ratkomaan tiukkoja pelejä ja nostamaan koko ketjun/jengin tasoa (poffeissa & CHL:ssa).

Menee Penailuksi, jos lähdetään jo 3:een kauteen periaatteella mestaruus teoriassa mahdollinen/lähellä, mutta käytännössä hemmetin kaukana, kun joku osa-alue on vastustajan rosteria heikompi (muutama hankinta jätetään tekemättä).
 
msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Ps. Pirneksen 45 pisteestä voin ottaa mitä vetoja vaan kenen tahansa kanssa. Tekee takuuvarmasti yli tuon jos ei pahemmin joudu loukkaantumisten vuoksi sivussa olemaan. Yv:tä vaan jos jotain kiinnostaa.

Jos nyt oikein katsoin, niin Esa Pirnes ei ole koskaan ylittänyt edes 40 pisteen rajaa SM-liigassa. Ennätys on 39 pistettä tehtynä kaudella 99-00.
Ruotsissa olleessaan teki paremmalla kaudellaan 43 pistettä.
Tokihan nyt pelataan 58 matsia, mutta silti suhtaudun epäilevästi 45 pisteen rajan ylittämiseen. Niin ja kyllä sen joukkueen kokoajankin pitää ottaa palkkaamansa pelaajan vemppahistoria huomioon kun miettii kuinka paljon pelaajan varaan kauden aikana laskee.
 
Blue J

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Jos nyt oikein katsoin, niin Esa Pirnes ei ole koskaan ylittänyt edes 40 pisteen rajaa SM-liigassa. Ennätys on 39 pistettä tehtynä kaudella 99-00.

Mitä Pirnekseen tulee, niin SM-liigassa ei varmaan tule pelaamaan tulevana vuonna yhtäkään toista kaveria, joka teki viime vuonna 50 pistettä piirun verran kovemmassa KHL-liigassa. Olisi kelvannut ykkössentteriksi minulle. Alle 45 pistettä SM-liigassa täydellä pelimäärällä olisi aika floppi nyky-Pirnekselle.

Mutta mitä hänestä, ei liity enää Bluesiin. Espoossa sen sijaan mestaruudesta ei näillä näkymin lähdetä taistelemaan kun tilanne on tämä, mutta kyllä tämä vielä ihan kohtuulliselta siltikin näyttää. Mitalipeleihin ei tosin liene asiaa ilman paria ratkaisijahankintaa. Elleivät sitten omat ja vähän vieraammatkin pojat kasva miehen mittoihin. Ja jos kukkaron nyörit ovat tiukalla, niin eiköhän Pliskauskas ole vielä vapaana.

Se pitää vielä mainita, että olisi ihan kivaa, jos ensi vuoden Bluesissa edes joku tekisi sen 45 pistettä.
 
Viimeksi muokattu:

Wilson-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Voisiko joku valottaa Eavesin tilannetta? Kiekkolehden tai jonkun muun vastaavan lehden 99 kysymyksessä oli kuva, jossa Eaves pakkaa kamojaan ja kuvatekstimä on "Eaves viimeistä kertaa Bluesin kopissa? Tulevalla kaudella Eavesia ei anakaan nähdä Bluesin paidassa" tai jotakin vastaavaa. Eli tietääkö toimittaja jotain, mitä me emme tiedä. Ainakaan virallisessa haastattelussa Eavesin ensikauden pelipaikkaa ei käynyt ilmi.

edit. Miksi täällä vatvotaan jotain Esa Pirnestä? Jos Eaves pelaa ensikauden espoossa on minulle aivan sama tekeekö Esa "tyhjästä maalista maalivahtia päin" Pirnes yhtäkään pistettä. Muuten Esa olisi minullekkin kelvannut ykkössentteriksi.
 
Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Minimi on Eavesin jatko sekä "laadukkaat" ja kokemusta omaavat pakki ja hyökkääjä, jotka pystyvät itse hk. taidolla ratkomaan tiukkoja pelejä ja nostamaan koko ketjun/jengin tasoa (poffeissa & CHL:ssa).
En jaksa uskoa tähän. Totesin jo huhtikuussa olettavani että vielä tulevat "Eaves" ja "Kultanen" eli 1-korin sentteri ja hyvä liigatason pakki. Nyt kun on ilmoitettu ettei Kelleriä korvata en jaksa uskoa että tilanne tuosta muuttuu. Tai no, ehkä sinne "liigapelaaja" elokuussa mallia samisandell vielä tulee mutten näe sitä kokonaisuuden kannalta merkittävänä enkä tähän usko. Sen sijaan mietin että ehkä tässä Eavesin korvaajakin voisi olla laituri? Ei Immonen-Öhman-Nättinen-Miettinen-Sallinen-J.Lajunen nyt katastrofilta vaikulta mutta mielelläni mä Öhmanin siirtäisin laitaan osittain Kelleriä paikkaamaan ja sitten tuohon tuo Eaves.

Vielä kolmikosta Uhlbäck-Häppölä-Tolsa: onhan se täysin totta että tuossa on yksi tämän korin pelaaja liikaa (Häppölä), ei kuitenkaan enempää. Meillä on hyökkäyksen osalta kuitenkin hyvin nuori joukkue joten siinä mielessä herroille saattaa hyvinkin olla käyttöä. Joten:

Kähkönen-"Eaves"-Lammassaari
Rajamäki-Immonen-Öhman
Uhlbäck-Sallinen/Nättinen-Puustinen
Tolsa-Häppölä-Miettinen
+Sallinen/Nättinen, J.Lajunen, Ranta, Ståhlhammar, Blomqvist

Esim koko nelosketju voidaan hetkellisesti nostaa isompaan rooliin jos loukkaantumiset sitä edellyttävät, sama koskee Uhlbäckiä ja varsinkin Puustista.

Ei tuo hyökkäys nyt mun mielestä mikään sellainen ole että pitäisi ranteita vetää auki. Puolet sellaisia jotka ovat jo junnuissa pelanneet Espoossa vahvistettuna muutamalla muualta hankitulla hyvällä liigapelaajalla, yhdellä ulkomaisella tähtisentterillä sekä muutamalla kokeneella duunarilla. Itse asiassa kun tuota katsoo niin suhtaudun kokoajan tuohon hyökkäykseen positiivisemmin, rakenne on mielestäni hyvä.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Jotenkin päivä päivältä tuntuu paremmalta ajatus että mennään kunnolla omilla nuorilla junnuilla eteenpäin, en tietenkään vastusta Eavesin jatkoa mutta vieläkin tärkeämpää on rakentaa jatkumo junnuista liigaan ja antaa omille lahjakkaille junnuille vastuuta. Tämä tuottaa hedelmää jatkossa aivan varmasti.

Nättiselle pitää löytyä peliaikaa liigasta, en halua enään yhtään Pihlström-Immonen tapausta jossa lahjakkaat junnut päästetään muualle vain sen takia että joku vitun kallis palkkasoturi vie leijonanosan laatu peliajasta.

Molemmat Lajuset on valmiita täyteen liigakauteen, heille kanssa aikaa.
 
msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Molemmat Lajuset on valmiita täyteen liigakauteen, heille kanssa aikaa.

Mielenkiinnolla kyllä odotan syksyä nähdäkseni onko Matikaisen luotto V. Lajuseen yhtään suurempi kuin päättyneellä kaudella. Ymmärrän toki puutteet Lajusen pelaamisessa varsinkin omassa päässä, mutta kyllä niille hyökkäyspään tehoille todella olisi käyttöä pakiston ollessa oikeasti aika tehoton ja kädetön.
 
pete666

Jäsen
Suosikkijoukkue
BLUES
Lähdetään nyt siitä, että mv-peli on kuosissa ja ei tuo hyökkäyskään mikkään heikoin mahdollinen ole. Ihan kelvollinen. MUTTA, tuo helvetin puolustus....Sinne pitää saada paukkuja. Maalin eteen pitää saada voimaa, ettei siellä lymyilevät ilkeämieliset vastustajat pääse tekemään tuhojaan...Sitä voimaa puuttui viime kaudella ja tästä kaudestakin on pelko perseessä.
 
Kapulainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Kähkönen-"Eaves"-Lammassaari
Rajamäki-Immonen-Öhman
Uhlbäck-Sallinen/Nättinen-Puustinen
Tolsa-Häppölä-Miettinen
+Sallinen/Nättinen, J.Lajunen, Ranta, Ståhlhammar, Blomqvist

Esim koko nelosketju voidaan hetkellisesti nostaa isompaan rooliin jos loukkaantumiset sitä edellyttävät, sama koskee Uhlbäckiä ja varsinkin Puustista.
Nikeltä hyvä ja tyhjentävä viesti, taas. Kun tuota hyökkäystä katsoo auki kirjoitettuna, näyttää se aika hyvältä ja tasapainoiselta. Toki siinä on tällä hetkellä tuo Eavesin mentävä aukko, joka ei ole mikään pieni.

Kaikesta huolimatta tuossa kokoonpanossa ykkönen olisi ensi kaudella liigan kärkeä. Kakkonen olisi erinomaista liigatasoa. Kolmosessa Puustinen tuo erinomaista syvyyttä hyökkäykseen ja Uhlbäck arvokasta kokemusta ja duunari-asennetta nuorten rinnalle. Nelonen ei suuremmin sytytä ja kaipaisi kovempaa rouhijaa.

Mitä tulee täällä paljon puhuttuun kolmikkoon, ei nuorissa olisi erityisen montaa valmista pelaajaa liigaan. Nättisen tulee saada vastuuta, mutta Mestis ei muille noista tekisi pahaa. Toki näyttöpaikkoja liigassa tulisi antaa
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Kaksi ensimmäistä suomalaista pelaajaa siis Bluesista, Koskinen 31. overall ja Nättinen 3. kierroksen alussa.

Pitäisikö avata ketju "NHL vapauttaa pelaajat Bluesista"
 
lade

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Blues ilmeisesti hyötyy näistä varauksista myös rahallisesti, mikäli pelaajat siirtyvät rapakon tuolle puolen? Ehkei muita pelaajia tarvitsekaan siis myydä - ainakaan yhtä rankalla kädellä.
 
Blue J

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Ei kai sieltä muita lähde kuin Koskinen korkeintaan. Vai varataanko Bluesin pelaajista vielä joku muukin?

Nättisellä on ainakin hyvä paikka kehittyä, kun parhaimmillaan on tuohon ensi kauden nippuun jopa kakkossentteriksi mahdollisuus, jos vaan taito riittää. Ehkei sentään. Tai sitten nähdään perttulindgren-tyylinen ilmiökausi.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Koskinen siis todennäköisesti AHL:ään ensi kaudeksi. Taloustilannetta ajatellen tuosta tulee NHL-korvauksia jonkun verran, palkkamenoissa ei hirveästi säästetä kun Koskisella oli kuitenkin kaksivuotinen sopimus eli se oli tehty ennen kuin nousu ykkösvahdiksi ohi Brücklerin tapahtui.

Puolet säästettävästä summasta voisi hyvinkin olla kasassa tuossa.
 
Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
palkkamenoissa ei hirveästi säästetä kun Koskisella oli kuitenkin kaksivuotinen sopimus eli se oli tehty ennen kuin nousu ykkösvahdiksi ohi Brücklerin tapahtui.
Vaikka oli soppari oli tehty ennen todelista läpimurtoa, niin huhujen mukaan Koskisella oli ihan hyvä diili alla. Mutta eipä tossa palkkamenoissa hirveesti säästetä kun nyt kuitenkin joudutaan hommaa 2-veska. Mielenkiintoista nähdä peluutetaanko jotain juniroria (esim. Suomalainen), hommataan joku suht. halpa ja nuori veska vai palataanko varman päälle ja otetaan joku kokemusta omaava veska (esim. Oksa). Onneksi sentään on nyt ostajan markkinat.
 
Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eliteprospect kertoo sivuillaan, että viime kaudella Bluesissa kiekkoillut Ben Eaves olisi siirtymässä NHL:ään. Lähteenä toimii "inside information" ja eihän nuo kovin usein petä. Toivotaan, että Ben saisi sieltä sopparin ja pääsisi vihdoinkin pelaamaan ehjän kauden ja löisi itsensä NHL tasolla läpi.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Eliteprospect kertoo sivuillaan, että viime kaudella Bluesissa kiekkoillut Ben Eaves olisi siirtymässä NHL:ään. Lähteenä toimii "inside information" ja eihän nuo kovin usein petä. Toivotaan, että Ben saisi sieltä sopparin ja pääsisi vihdoinkin pelaamaan ehjän kauden ja löisi itsensä NHL tasolla läpi.
Kyllä. Kaikkien vastoinkäymisten jälkeen Benille soisi vähän onistumisia.

Aika karulta näyttää Bluesin tilanne tällä hetkellä. Lähtijöitä ovat ainakin Keller, Clarke, Kultanen, Brückler ja Lostedt. Lisäksi huhutaan Rajamäen ja Eavesin lähtemisestä enkä yllättyisi, jos Koskinenkin lähtisi. Kun tilalle on tullut Immonen ja Tarkki voidaan tällä hetkellä sanoa, että joukkue on heikentynyt viime kaudesta. Rahatilanne taitaa olla sellainen, ettei uusia hankintoja enää tehdä.

Täytyy vaan toivoa, että nuoret lupaukset ottavat roolia ja näin päästään satsaamaan tulevaisuuteen. Sinällään minulla ei ole mitään sitä vastaan, että keskitytään yksi kausi tässä välissä nuorten sisäänajoon, mutta siihen joukkueeseen eivät kuulu Häppölä, Uhlbäck, Tolsa, Rönnberg tai Kokko. Joo, noita tarvitaan mestarijoukkueessa, mutta sitä Blues ei ole ja näin ollen koko viisikko on melkolailla turha.

Muista joukkueista vahvistuneita ovat Jokerit, HIFK, KalPa, Tappara ja Ilves. Heikentyneitä porukoita ovat JYP, luultavasti Kärpät, HPK ja SaiPa. Muut lienevät aika samalla tasolla.

Toiveena olisi, että Blues pelaa iloista ja rajua kiekkoa koko kauden. Lajuset, Nättinen ja Ranta saisivat nousta hyvälle liigatasolle (okei, Ville on jo sitä, mutta potentiaalia olisi yhdeksi liigan johtavista kiekollisista pakeista). Kuuden sakkiin pääsy runkosarjassa olisi loistava suoritus. Odotusarvo voisi olla säälien kotietu.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Elite prospectsin lähteen mukaan Pihlström hakee Nääsvillestä yksisuuntaista sopparia, mutta kantri-pojat eivät sitä halua antaa. Harmillista, että Bluesilla ei ole rahaa. Pihlström olisi nimittäin melkoinen yleisömagneetti. Ilmeisesti vaihtoehdot ovat Eurooppa tai Predators, koska kyseessä on RFA (tai sitten ei, en ole kovin hyvin perillä näistä asioista).
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös