Blair Yaworski KooKooseen

  • 65 474
  • 220
Ohessa linkki Mehtimäkeläiseen: Mehtiminen

Tuossa tapaus Jawosta Jussi Jormakka mainitsee mielenkiintoisen lauseen:

"Meidän olisi myös pitänyt lunastaa Yaworskin kallis sopimus kaikkine pistebonuksineen KooKoolta, jotta olisimme saaneet miehen joukkueeseen"

Sopimusviidakkoa tuntematta tulkitsen Jawon tienaavan jokaisesta pojosta minkä tekee. Olisiko siis KooKoon kassa sen verran tyhjä, jotta Jawoa ei uskalleta päästämään tienaamaan?

Enemmän uskon kyseessä olevan Jormakan puolustelua omille kannattajilleen, ettei seura hankkinut ketään. OP sanoi eilen paikallisessa lehdessä, että siirto ei ollut missään vaiheessa realistinen eikä siirron kariutuminen johtunut mistään pelikiellosta vaan siitä, että Jokipoikien tarjous oli vaan niin naurettava, että sillä ei lähde KooKoosta mitään sinne suunnalle.

Muutenkin osoittaa Jormakan ammattitaidosta jotain, että kaveri kommentoi toisen seuran pelaajatilanteita julkisuuteen, varsinkin kun kaveri ei ollut edes siirtymässä joukkueeseen.
 
Rankkari

Jäsen
Tästäkin kaudesta muistetaan parhaiten ne pelaajat, jotka menestyvät pudotuspeleissä. Jokseenkin turhaa on liikaa pyöritellä, ketkä ovat olleet pettymyksiä toistaiseksi, koska ne tosipelit ovat vasta edessä. Katse siis tulevaan.

Runkosarjasta tuli kotietu, todennäköisesti kakkospaikka ja paljon kokemusta loppukauteen.
 
Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tuossa tapaus Jawosta Jussi Jormakka mainitsee mielenkiintoisen lauseen:

"Meidän olisi myös pitänyt lunastaa Yaworskin kallis sopimus kaikkine pistebonuksineen KooKoolta, jotta olisimme saaneet miehen joukkueeseen"

Sopimusviidakkoa tuntematta tulkitsen Jawon tienaavan jokaisesta pojosta minkä tekee. Olisiko siis KooKoon kassa sen verran tyhjä, jotta Jawoa ei uskalleta päästämään tienaamaan?

Tästähän oli puhetta jo aiemmin ja miksei tuolla voisi joku vaikutus olla. En tiedä, tuleeko joka pinnasta bonusta tai onko joku kaudelle asetettu raja lähellä. No, mielenkiintoisinta Jormakan kommentissa on kuitenkin ehkä maininta Yaworskin kalliista sopimuksesta. Toisen kallis voi olla toiselle halpaa, mutta Jokipojissa on pelannut vastaavia ulkomaalaisia ja siihen nähden voisi ajatella, ettei Yaworskin sopimus ole ainakaan kovin halpa, vaikka sellaistakin on täällä esitetty.
 
Finnhopper

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
"Meidän olisi myös pitänyt lunastaa Yaworskin kallis sopimus kaikkine pistebonuksineen KooKoolta, jotta olisimme saaneet miehen joukkueeseen"

Kyllähän tämä kuulostaa jo taas aika surkuhupaisalta toiminnalta jos kaveria ei ole varaa peluuttaa siinä pelossa että tekee pisteitä. Eikös Yaworski sen takia Kouvolaan ole hommattu että vahvistaa joukkuetta ja auttaa jengin niin pitkälle sarjassa kuin mahdollista omalla panoksellaan.

Jos oikeasti ei ole rahaa maksella kaverin pistebonuksia niin eikös se Tammisen firma ole sen takia kauhottu mukaan toimintaan? Koittais kerätä edes sen verran fyrkkaa että pääsee Blair vetään pleijarit ihan täysillä(pisteillä) ja hyvällä vastuulla.

Onneksi Vilkmanin pisteisiin löytyi sentään rahnaa, vai ottikohan se urakkasopparin niin pääsee aina pelaamaan, meni miten meni.
 
Fordél

Jäsen
Ohessa linkki Mehtimäkeläiseen: Mehtiminen

Tuossa tapaus Jawosta Jussi Jormakka mainitsee mielenkiintoisen lauseen:

"Meidän olisi myös pitänyt lunastaa Yaworskin kallis sopimus kaikkine pistebonuksineen KooKoolta, jotta olisimme saaneet miehen joukkueeseen"

Sopimusviidakkoa tuntematta tulkitsen Jawon tienaavan jokaisesta pojosta minkä tekee. Olisiko siis KooKoon kassa sen verran tyhjä, jotta Jawoa ei uskalleta päästämään tienaamaan?

No tämähän kääntääkin koko homman ylösalaisin eli Yawon sopimus onkin kallis (toisin kuin täällä huhuiltiin), mutta onko se sitä itsessään vai vasta jos noita pistebonuksia jouduttaisiin maksamaan?

Väkisinkin tulee kyllä samanlainen ajatus mieleen kuin URM-manilla eli kun kerran muut tekee halvemmalla pisteitä niin säästellään ihmeessä Yawoa alemmissa kentissä ja otetaan YV-vastuu pois. Ehkä sitten jos tulee todella kusiset paikat niin jopa Yawon kalliit pisteet kelpaavat. Kaiken kaikkiaan todella mielenkiintoinen soppa, jossa KooKoon johdon toiminnasta voidaan olla kyllä montaa mieltä. Kovin ammattimaiselta se ei vaikuta jos tosiaan noihin Yawon pisteisiin ei ole varaa.

Toki kyse voi olla siitä, että Jormakka tahallaan heittää vettä kiukalle, jotta Kouvolassa tunnelma kuumentuisi. Silti jotenkin vaan haiskahtaa siltä, että Jormakka ei tässä kohdin kuseta.
 
Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Toki kyse voi olla siitä, että Jormakka tahallaan heittää vettä kiukalle, jotta Kouvolassa tunnelma kuumentuisi. Silti jotenkin vaan haiskahtaa siltä, että Jormakka ei tässä kohdin kuseta.

Tuskin kusettaa. Hakkarainenhan sanoi KS:n haastattelussa, että KooKoo olisi saattanut vahvistaa jotain muuta osa-aluetta, mikäli Yaworski olisi siirtynyt muualle. Sekin kertoo enemmän siitä, että pelimerkkejä Yaworskiin on sijoitettu reilusti.

Ehkä tämä koko soppa johtuu vain siitä, että KooKoo halusi miehestä eroon ja siksi peliaikaa annettiin niille, joiden ajateltiin jatkavan kauden loppuun. Se, ettei Yaworski ei saanut ansaitsemaansa peliaikaa, oli vain yksi keino varmistaa siirron toteutuminen. Muita seuroja varten oli kuitenkin näytöt annettu niissä syksyn peleissä.

Käteen jäi kallis(?) sopimus ja todennäköisesti katkeroitunut pelaaja, joten ei mennyt ihan putkeen. Ehkä säästetään pistebonuksissa ja siitä tietenkin mahdollinen iso peukku joka suuntaan.
 
Fordél

Jäsen
No se lienee kaikille selvä asia, ettei KooKoo olisi enää Yaworskin myynnin jälkeen joutunut maksamaan Yaworskille mitään Jokipojissa tekemistään maaleista tai pisteistä.

Tässä oli kyse siitä, että KooKoo ei uskalla peluuttaa Yawoa ja päästää tätä kautta häntä tienaamaan jos kassa on tyhjä.
 
Fordél

Jäsen
Ehkä tämä koko soppa johtuu vain siitä, että KooKoo halusi miehestä eroon ja siksi peliaikaa annettiin niille, joiden ajateltiin jatkavan kauden loppuun. Se, ettei Yaworski ei saanut ansaitsemaansa peliaikaa, oli vain yksi keino varmistaa siirron toteutuminen. Muita seuroja varten oli kuitenkin näytöt annettu niissä syksyn peleissä.

Käteen jäi kallis(?) sopimus ja todennäköisesti katkeroitunut pelaaja, joten ei mennyt ihan putkeen. Ehkä säästetään pistebonuksissa ja siitä tietenkin mahdollinen iso peukku joka suuntaan.

Niin ei-toivotusta pelaajastahan voi koittaa päästä kahdella tapaa eroon: savustaa hänet ulos pienellä peliajalla, jolloin pelaaja kypsyy ja haluaa siirtyä muualle tai vaihtoehtoisesti peluuttaa illasta toiseen ja toivoa onnistumisia, jotta joku toinen joukkue kiinnostuu ko. pelaajasta. Olisiko KooKoo nyt koittanut tätä ensiksi mainittua, mene ja tiedä. Joka tapauksessa kun muistaa alun kaamean hypetyksen, jossa soppari piti tehdä ettei isommat vie ja tämän uusimman sopan, jossa miehestä haluttiin eroon niin kyllähän tästä kaikesta jää kaikkea muuta kuin ammattimainen kuva. No sattuuhan näitä tietysti muuallakin.
 
Finnhopper

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Toisaalta kun asiaa miettii, niin eikös ulkkarivahvistukselta pitäisi odottaa niitä pisteitä nyt suht reilusti muutenkin ja mahdollinen pistebonus raja laitettaisiin sellaiselle tasolle että niistä oikeasti on syytä maksaakin? Kyllä kai sitä voisi sellaista >50 pistettä vaatia helposti ennen mitään pistebonuksia vai jatkuukohan Iivonkin kuume runkkarin loppuun asti...

Pakko uskoa että tässä on vain joku kiero Ikan juoni takana ja tämä kaikki palvelee kevään suuria koitoksia ja mehukannufinaaleihin pyrkimistä ja kannun voittamista.
 
Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tässä oli kyse siitä, että KooKoo ei uskalla peluuttaa Yawoa ja päästää tätä kautta häntä tienaamaan jos kassa on tyhjä.

Kerrassaan naurettava väite. Ei kai kukaan tosissaan voi uskoa tuollaista?
Eli KooKoo hankkii ulkomaalaisvahvistuksen, huomataan, että hän alkaa tehtailemaan liikaa maaleja ja sen vuoksi pelaaja joudutaan laittamaan sivuun, jotta palkkakulut eivät nousisi liian suuriksi. Ja samanaikaisesti KooKoo hankkii uusia pelaajia mm. Vuorion, Tarkiaisen ja Porthenin rahoilla, jotka säästyvät siitä, ettei KooKoo joudu maksamaan Yaworskille tekemistään maaleista. Ei tässä tiedä itkeäkö vai nauraa näille spekulaatioille.
 
Se on todellakin niin naurettava väite, että se voisi jopa pitääkin paikkaansa. Toki jos nyt maalaisjärjellä ajatellaan eiköhän KooKoossa nyt ole sen verran laskettu, että jos kaveri takoo vaikka sen 50 pistettä niin sellaiseen löytyy varat vaikka loppukaudesta tulisi mitä Portheneita ja Tarzaneita. Mutta sitähän varten tämä palsta on, että spekuloidaan.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
That was it.

Eli nyt on Blair "Tony" Yaworskin kausi paketissa muun joukkueen ohella. Tosin asiassa on ilmeisesti käynyt niin, että Blair lähetettiin kotiin jo toisen Sport pelin jälkeen. Pudostuspelit menivät vähän kuten runkosarja: yksi todella hyvä peli, pari peliä hyvää peruspuurtamista ja sitten pari niitä täysin näkymättömiä pelejä.

Itse olen kaikesta sivutuotteesta huolimatta tyytyväinen, että hänet hankittiin meille. Minulle hän ainakin tarjosi nipun kaudelta pysyviksi muistijäljiksi jäävistä hetkistä. Peli Paunion ja Tuomaisen kanssa rullasi todella mallikkaasti ja tällöin näytti, että vain taivas on rajana. Peliaika kuitenkin tippui ja ylivoima-aika hävisi, Ikan luotto meni jo alkutaipaleelle, eikä se tuntunut tulevan takaisin missään vaiheessa.

Jäi lopulta vähän myös hampaankoloon, koska jos se huippuvire olisi rullannut koko kauden niin jälki olisi ollut huikeaa ja muutenkin pidin kyllä Blairistä todella paljon.

Ei muuta kuin kiitoksia tästä kaudesta ja kaikkea hyvää jatkoon, katsotaan jaksaako vielä jatkaa jääkiekon parissa vai viekö Yalen paperit voiton. Historian toinen Yalen mies, joka on Kouvolassa pelannut eli Geoff Kufta jatkoi sentään Kouvolan vierailunsa jälkeen kiekkoilua, mutta tosin vain hyvin lyhyesti, kunnes loukkaantuminen päätti harrastuksen. Saa nähdä miten tässä tapauksessa homma etenee, pitää seurata asiaa.

Loppuun vielä perustilastoa:

Runkosarja 42 peliä 11+13=24p, +10, 12:45min k.a. peliaika
Playoff: 5 peliä 0+2
 
Hescu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Leijonat
Hieno video. Kyllä Blair on yksi suosikkejani KooKoossa. Todella värikäs ja taitava pelaaja. Aina saattoi yllättää tempuillaan, ja se veto on kyllä kova. Valmennusjohto vei ylivoimaminuutit ja vastuun silloin, kun peli oli parhaimmillaan. Silti minuutteihin nähden teki hyvät tehot.
 
Finnhopper

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tuota videota katsellessa todellakin ihmetyttää ettei miestä käytetty enemmän YV:llä. Maltti ja taito pitää kiekkoa ja rauhoittaa ja myös todella hyvä kuti suoraan syötöstä. Kyllä saa osansa ottaa Lehkonen tuosta kun ei annettu miehen pelata. Voi prkl.

Blairille peukkuja jatkoon, missä sitten pelaakaan!
 
Rankkari

Jäsen
Komea mainosvideo, missä näkyy otteita Yaworskin kauden parhaista peleistä! Paljon oli myös niitä pelejä, missä mies oli kuutamolla. Tosiaan ihmetyttää, miksi hänestä ei saatu enempää irti, kun kokonaissuoritus kaudesta olisi voinut olla parempikin? Ja mikä ihme oli Yawon ja valmennuksen/seurajohdon välillä pielessä?

Onko Hokkasella ja Niemellä sopimuksessaan liigapykälä, kun nimet ovat pelaajalistassa, mutta heistä ei ole ollut mediassa mitään?
 
cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Onko Hokkasella ja Niemellä sopimuksessaan liigapykälä, kun nimet ovat pelaajalistassa, mutta heistä ei ole ollut mediassa mitään?

Vaikka itsekin olen kuullut OP:n suusta, että kenelläkään pelaajalla tällaista ei ole, niin silti näillä veijareilla sellainen taitaa kesän ajalle löytyä. Kuten täällä on jo taidettu mainitakin.

Hienon videon on joku tehnyt. Näitä soisi KooKoo-jannuista kasattavan enemmänkin.
 
magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Hieno video ja hieno pelaaja :) Pelikäsitys on todella hyvä ja laukaus samoin, mutta tosiaan epätasainen suorittaja vahvistuksena, mutta sellaisiahan nämä taiteilijat yleensä ovat. Liike nyt on mitä on, mutta eipä tuollaiselta järkäleeltä mitään turbovaihdetta voi ollakaan.

Harmi ettei jatka, mutta nyt vaan parempaa hakemaan.
 
Wiipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Onko Hokkasella ja Niemellä sopimuksessaan liigapykälä, kun nimet ovat pelaajalistassa, mutta heistä ei ole ollut mediassa mitään?

Tästä on tainnut olla juttua jo useammassakin ketjussa, mutta lukaisemalla oheisen artikkelin asia selviää:

KooKoolle jatkosopimuksia – Jani Keinänen uusin vahvistus - uutiset - Mestis - www.jatkoaika.com

Niemen ja Hokkasen sopimukset ovat kestoltaan kaksivuotisia, mutta pitävät sisällään option siirtyä SM-liigaan keväällä 2011.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ja vahvistus vielä tästä uutisesta:

Nyt julkaistun kuusikon lisäksi KooKoolla on sopimukset myös Iivo Hokkasen ja Toni Niemen kanssa. Joukkueen avainpelaajiin kuuluvat Hokkanen ja Niemi jatkavat kouvolalaisten riveissä, elleivät siirry SM-liigaan viimeistään kesän aikana.

KooKoo tuskin edelleenkään tekee sopimuksiinsa liigapykäliä, mutta näissä molemmissahan oli kyse optiovuosista, jolloin tuollaisen pykälän ymmärtää jälkimmäisen vuoden osalta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös