Ben Blood

  • 270 013
  • 1 347

Zikako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kulttihahmoksi nousemassa Blood on toki, mutta pelillinen anti on vielä pahasti pakkasella. Kaveri hankittiin suureen rooliin ja nyt takana on 4 peliä 0+0=0 ja +/- on pakkasella kolme pykälää. Viisi peliä on kuitenkin kerätty pelikieltoa ja kaveri on varmasti vähitellen hankkinut silmätikun aseman. Siitä ei pääse mihinkään, että joukkueen pakkaa se sekoittaa todella pahasti, kun tärkeä puolustaja on jatkuvasti sivussa.
Minkälainen tuo iso rooli on mihin Blood on hommattu? Ajattelen peluutuksen perusteella valmennuksen ajatelleen Leimun ja Pietilän hoitavan isoimmat roolit kiekollisessa pelissä ja ylivoimalla ja Lassenin sitten puolustavan roolin isoimman roolin. Blood sitten ehkä seuraavana, en oikein allekirjoita silloin kuvausta "iso rooli".

Tää pelkkien tilastojen kautta tapahtuva pelaajan arviointi on aika köyhää. Vaikka voitoista pelataan niin onneksi laji antaa katsojille elämyksiä myös muutenkin
 
Eiköhän tuo nyt melkolailla puolustuksen tukipilariksi hankittu. Peliaikojen perusteella mies on pelannut Pietilän jälkeen suurimmat minuutit ja noita minuutteja laskee vielä KooKoo-peli, joka jäi kesken. HIFK:ta vastaan urakoidut 27:54 minuuttia varmaan kertovat jonkin verran tuosta roolista.

Toki allekirjoittanutkin nauttii sirkushuveista ja pitää viihteestä, mutta siitä nyt ei vain pääse mihinkään, että vaikka kyseessä olisi kuinka kulttihahmo, niin tuosta on ollut tähän asti joukkueelle melkeinpä enemmän haittaa, kuin hyötyä.
 
Olikohan noin ajateltu kun kaveri hankittiin vai koska valmennuksen mielestä on peliaikansa näytöillään hommannut?

Kuitenkin Blues voitettiin ja väitän että ihan Byersin ja Bloodin ansiosta ei heistä huolimatta.
 
No tätähän voi pyöritellä miten tahansa ja heittää vastakohtana vaikkapa Potulnyn.

Jotenkin kuvaavaa on se miten voitettiin "noiden ansiosta", mutta ilman heidän pelillistä panosta. Aika kallis oli hinta tuolla Bloodin ansiolla, kun se nyt maksoi 5 minuuttia alivoimaa ja kaksi peliä katsomossa.
 
Zikako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
No tätähän voi pyöritellä miten tahansa ja heittää vastakohtana vaikkapa Potulnyn.

Jotenkin kuvaavaa on se miten voitettiin "noiden ansiosta", mutta ilman heidän pelillistä panosta. Aika kallis oli hinta tuolla Bloodin ansiolla, kun se nyt maksoi 5 minuuttia alivoimaa ja kaksi peliä katsomossa.
En nyt Potulnysta jaksaisi sen enempää kuin, että oli tuttu valmenukselle. Blood taas kävi varta vasten antamassa lyhyen näytteen luistelustaan ja sai vuoden sopparin. Tuskin tuolla yhellä näytöllä Petu sijoitti Bloodia kärkipakiksi ja tuolla taustalla olisi varmasti kahen vuoden soppari miehen kanssa saatu.

No kaksi erää muniin puhaltelua ja vaisua peliä. Kolmannessa kummasti noitten tapahtumien jälkeen ja välissä porukka sentään taisteli sekä teki tarvittavat maalit. Alivoimilla ei tullut yhtään omiin. Lisäksi viime kaudella Liivik hyppi jengin silmille miten tahtoi ja Lämsän porukka anteeksi pyydellen otti turpaansa. Vaikka häviö olisi tullut niin ei itseä ainakaan olisi vituttanut yhtään niin paljoa kuin viime kaudella. Paitsi jos olisin vain katsonut tuloksen teksti-tv:stä.

Tänään ja huomenna voitot niin eipä voi Bloodia moittia jos nyt joku näkee tarvetta siihen muutenkaan
 
Quattro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyräsmiehet
No joo. Sitten jos taas ihan ilman mitään laseja ajatellaan tilannetta, niin ihan tyylipuhdas noutohan tuo Bloodilta oli. Tämä aihehan on ollut esillä paljon ja sitä on toitotettu ainakin erotuomarijohtaja Jyri Rönnin puolelta, joka on julkisesti sanonut hyväksyvänsä spontaanit tappelut, mitä tämä Bloodin nouto nyt ei vain ollut. Muistelisin myös Pelicansin valmennuksen kommentoineen spontaaneiden myllyjen puolesta. Toki tuo Bloodin nouto satoi Pelicansin laariin yhteishengen puolesta, kun näytettiin, ettie Liiga-tason kukkopojalla ole varaa hyppiä nenille, mutta nyt joudutaan tulemaan taas kaksi peliä toimeen ilman Bloodia.

Aika hyvin muuten istuu tuohon Blues-peliin Matikaisen kommentti kauden kynnykseltä: "Meidän pitää löytää keinot takaa-ajotilanteissa ja saada joukkue syttymään tavoilla, joihin uskomme ja luotamme."

Nupen kommentti koski Bloodin hankintaa: "Ei me tappeluita karkuunkaan luikita, mutta emme varmaan ole mitään aloittamassa. Mutta tietysti, jos jotain meidän pelaajaamme mäiskitään, pojat saavat vastata siihen itse. Jos joku haastaa, saa meidän pelaajasta varmasti kaverin. On heidän hommansa hoitaa se puoli: valmentajat eivät ole kaukalossa."

Kulttihahmoksi nousemassa Blood on toki, mutta pelillinen anti on vielä pahasti pakkasella. Kaveri hankittiin suureen rooliin ja nyt takana on 4 peliä 0+0=0 ja +/- on pakkasella kolme pykälää. Viisi peliä on kuitenkin kerätty pelikieltoa ja kaveri on varmasti vähitellen hankkinut silmätikun aseman. Siitä ei pääse mihinkään, että joukkueen pakkaa se sekoittaa todella pahasti, kun tärkeä puolustaja on jatkuvasti sivussa.

No olihan se Liivikin älytön ryntääminen Potulnyn päälle päädyssä kuitatttava ja itseasiassa Simohan se itse ryntäsi Byersinkin päälle. Oliko se fiksua hoitaa noin selkeästi aloituksessa vai olisiko pitänyt hetki malttaa ja odottaa "pelitilannetta"? Jälkeenpäin on helppo sanoa, että tuo jälkimmäinen, mutta asia oli pakko kuitata ja onneksi joukkueessa on sitten Heleniuksen aikojen taas mies, joka näitä pystyy hoitamaan!
 
Jari66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ukraina
No tätähän voi pyöritellä miten tahansa ja heittää vastakohtana vaikkapa Potulnyn.

Jotenkin kuvaavaa on se miten voitettiin "noiden ansiosta", mutta ilman heidän pelillistä panosta. Aika kallis oli hinta tuolla Bloodin ansiolla, kun se nyt maksoi 5 minuuttia alivoimaa ja kaksi peliä katsomossa.

Voit olla oikeassakin, mutta tämä Bloodin kuitti on mahdollisesti voinut toimia joukkueelle myös herätteenä niinkuin nyt vähän näyttäisi. Joukkueen eteen ja puolesta eikä taka-askelia oteta.

Väkivallan kannattaja en ole mutta pienet nenän niistot rotilta näen peliin kuuluviksi. Tätä mentaliteettia ei ole Pelsuissa sitten Heleniuksen aikojen nähty.
 
Epsilon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahti vs. Everybody
Matikainen puolustaa Bloodia Iltalehdessä:
Petri Matikainen puhuu suunsa puhtaaksi kohupelaajasta: "Puolustan henkeen ja vereen".

Jonne Virtasella on sen verran vähän näyttöjä kovia tekijöitä vastaan, että voisi mitenkään samaan kastiin Yonkmanin kanssa heittää. Mitä nyt ne pari matsia eläköityvää Heleniusta vastaan. Byers toki lähempänä Yonkmania.
Kun katoin Jonnen fight cardin, niin oikeassa olet. Muistelin että mies olisi joskus harjoitusmatsissa kohdannut jonkun kovemman tekijän, mutta ei näköjään ollut.
 
Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Hieno homma ehdottomasti. Benillä on sellaista potentiaalia, mitä ei ole täällä hetkeen nähty. Virheitäkin tulee, mutta tulkoon. Tällaisten kavereiden takia lähdetään hallille.

Peukkua nopeasta reagoinnista.

Tänään muuten ensimmäinen piste, eikä syöttö ollut ollenkaan huono.
 
Moonchild

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Kraken
Hieno juttu. Tätä kaveria on mukava seurata ja seurata nimenomaan hallilla. Varmasti on vielä pelillisestikin paljon annettavaa ja siihen vielä hyvää viihdettä päälle monellakin tapaa.

Siitä tykkäsin myös, että jatkosopimus julkaistiin hallilla ottelutapahtumassa. Olen monesti miettinyt, että miksi näin ei tehdä useamminkin. Siinä kuitenkin palvellaan ja palkitaan niitä jotka ovat hallille tulleet, kun saavat tietää asiasta ensimmäisinä. Pientä lisäarvoa ottelutapahtumaan joka ei kuitenkaan maksa mitään.

Tuossa julkaisu tavassa jäi kuitenkin parantamisen varaa. Jos sitä ei olisi tiennyt odottaa ja kytätä, niin olisi hyvin saattanut mennä ohi kokonaan. Mainoskatkon alkaessa monikaan ei varmaan ala mielenkiinnolla tuijottamaan screenille, että "mitähän jänniä mainoksia sieltä tänään tuleekaan". Minusta Ili olisi voinut kuuluttaa mainoskatkon aluksi, että "Sitten kaikki katseen valotaululle." Sitten kovemmalla tuon videon ääni ja isommalla se suomenkielinen teksti siinä. Ja lopuksi vaikka vielä Ilin kuuluttamana jotain, että "Ben siis jatkaa Lahdessa kaksi seuraavaakin vuotta. Eiköhän anneta kunnon aplodit!". Niin ettei tuo julkistus olisi mennyt varmasti ohi keneltäkään hallissa olleelta. Nyt huomioarvo jäi turhan pieneksi.
 
Detski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ei tullut nähtyä eilistä peliä, niin täytyi tulla kysymään että mistä syystä Blood sai siinä lopussa sen jäähyn? Liigan sivuilla lukee sääntöjen vastainen maila tai varuste. Oliko vastaava tilanne kuin Latvalan mailan lavan mittaaminen vuosia sitten?
 
Silky_hands

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans, Washington Capitals
Ei tullut nähtyä eilistä peliä, niin täytyi tulla kysymään että mistä syystä Blood sai siinä lopussa sen jäähyn? Liigan sivuilla lukee sääntöjen vastainen maila tai varuste. Oliko vastaava tilanne kuin Latvalan mailan lavan mittaaminen vuosia sitten?

Kypärä tippui ja alkoi siinä sitten tönimään IFK:n ukkoa. Ilman kypärää pelaamisesta siis.
 
play_on

Jäsen
Suosikkijoukkue
dirty dozen
Omaan silmään tuossa oli kyse IFK-karvaajan rottailusta kaivaa vastustajan kypärä päästä, kun joukkue on takaa-ajoasemassa ja pari minuuttia peliä jäljellä. Tuossa saa vähintään hetkellisen ylivoiman tai vastustajalle jäähyn kuten nyt kävi. Kiitettävästi piti hermokontrolli Bloodilla.

Muuten Bloodilta kolme heikointa peliään tähän ennen taukoa. Ihmeen hyvin suoritustaso pitänytkin, niin rikkonaista kautta joutunut vetämään.
 
Bobby

HIFK-pelissä ainakin oli todellinen isäntä. Koko halli meni ihan sekaisin Benin otteista.
 
Henriq

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
Omaan silmään tuossa oli kyse IFK-karvaajan rottailusta kaivaa vastustajan kypärä päästä, kun joukkue on takaa-ajoasemassa ja pari minuuttia peliä jäljellä. Tuossa saa vähintään hetkellisen ylivoiman tai vastustajalle jäähyn kuten nyt kävi. Kiitettävästi piti hermokontrolli Bloodilla.

Muuten Bloodilta kolme heikointa peliään tähän ennen taukoa. Ihmeen hyvin suoritustaso pitänytkin, niin rikkonaista kautta joutunut vetämään.
Katsoin samoin tuon jäähyn syntyhetket. Vanha uusi kikka kaivaa kypärä päästä ja provosointia perään. Olisi voinut tulla lisääkin jäähyä jos ei hermokontrolli olisi ollut kuitenkin Bloodilla tallella.

Joo taso miehellä hieman normalisoitunut, mutta ei muuta isoa kuvaa siitä etteikö huippushoppari saatu juuri tehtyä pariksi vuodeksi.
 
Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat, kehä-III:n ulkopuolinen Suomi
Hemmetti että ottaa päähän että joukkueessa on näin surkea pakki, joka vielä hermostuu ja ottaa typeriä jäähyjä koko ajan. Peliittoihin tämä roskaläjä heti ja sitä kautta jonnekin Islannin liigaan. Todellinen virhe tehdä tämän turhakkeen kanssa jatkosopimus. Ei osaa puolustaa, ei osaa hyökätä, ei osaa laukoa. Muutaman viihdyttävän nousun tehnyt niissä harvoissa peleissä, joissa on viihtynyt kaukalossa ja siinä on koko anti. Tottakai lapset ja tuulipuvut intoilee tällaisesta, kunnes ensi kaudella manataan, kuinka paljon harmia hermorauniosta on. Joukkueen ylivoimaisesti huonoin puolustaja ja kiusaa jäähyillään koko ajan. Yksi kaikkien aikojen huonoimmista hyökkääjistämme, Dane Byers, sitten samaan laivaan tämän kanssa ja kotimaisia pelaajia tilalle. No, turha unelmoida että tällaisia epäjääkiekkoilijoita kukaan koskaan tulisi palkkaamaan. Kärsitään 2015-2017. Onneksi Byers vain loppukauden.
 
Arsi Haakana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans

Anssi Ritarin selostuksesta on käynyt ilmi, että herra ei pidä lainkaan Bloodista. Anssi on näemmä myös täällä jatkoajassa, moro!

Et ole vissiin kovinkaan montaa Bloodin peliä nähnyt?
 
Sandman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
Hemmetti että ottaa päähän että joukkueessa on näin surkea pakki, joka vielä hermostuu ja ottaa typeriä jäähyjä koko ajan. Peliittoihin tämä roskaläjä heti ja sitä kautta jonnekin Islannin liigaan. Todellinen virhe tehdä tämän turhakkeen kanssa jatkosopimus. Ei osaa puolustaa, ei osaa hyökätä, ei osaa laukoa. Muutaman viihdyttävän nousun tehnyt niissä harvoissa peleissä, joissa on viihtynyt kaukalossa ja siinä on koko anti. Tottakai lapset ja tuulipuvut intoilee tällaisesta, kunnes ensi kaudella manataan, kuinka paljon harmia hermorauniosta on. Joukkueen ylivoimaisesti huonoin puolustaja ja kiusaa jäähyillään koko ajan. Yksi kaikkien aikojen huonoimmista hyökkääjistämme, Dane Byers, sitten samaan laivaan tämän kanssa ja kotimaisia pelaajia tilalle. No, turha unelmoida että tällaisia epäjääkiekkoilijoita kukaan koskaan tulisi palkkaamaan. Kärsitään 2015-2017. Onneksi Byers vain loppukauden.
Suosittelen Brett vaihtamaan vaikkapa Kalpan kannattajaksi, siellä kun on viimeiset kaudet noita tappeluita ja kovaa peliä karsastettu.

Bloodin pelityylillä noita jäähyjä väkisinkin tulee ja vaikka kieltämättä liikaa typeriä seassa onkin, saa ainakin minun silmissä ne anteeksi niin kauan, kun tuollaista yrittämistä kentällä esittää. Kyllä tuosta pelityylistä muutkin kun lapset ja tuulipuvut tykkää ja kuten on useasti sanottu, mies edustaa juuri sitä harvinaista pelaajatyyppiä, joka puhetta aiheuttaa ja niitä katsojia hallille tuo.
 
Kaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Jets, Green Bay, ENCE, Tazen ARTA-viha

Aamen. Lisäksi "muutamaan" otteeseen per peli laittaa loistavan avaussyötön ahtaassa tilassa ja osaa muutenkin sen varman ykkössyötön. Pietilä vois ottaa mallia.
 
Bobby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Hemmetti että ottaa päähän että joukkueessa on näin surkea pakki, joka vielä hermostuu ja ottaa typeriä jäähyjä koko ajan. Peliittoihin tämä roskaläjä heti ja sitä kautta jonnekin Islannin liigaan. Todellinen virhe tehdä tämän turhakkeen kanssa jatkosopimus. Ei osaa puolustaa, ei osaa hyökätä, ei osaa laukoa. Muutaman viihdyttävän nousun tehnyt niissä harvoissa peleissä, joissa on viihtynyt kaukalossa ja siinä on koko anti. Tottakai lapset ja tuulipuvut intoilee tällaisesta, kunnes ensi kaudella manataan, kuinka paljon harmia hermorauniosta on. Joukkueen ylivoimaisesti huonoin puolustaja ja kiusaa jäähyillään koko ajan. Yksi kaikkien aikojen huonoimmista hyökkääjistämme, Dane Byers, sitten samaan laivaan tämän kanssa ja kotimaisia pelaajia tilalle. No, turha unelmoida että tällaisia epäjääkiekkoilijoita kukaan koskaan tulisi palkkaamaan. Kärsitään 2015-2017. Onneksi Byers vain loppukauden.

Istu kynttilään.
 
Bigg_Doggy

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tää kaverihan on ihan timantti! Tyylikkäästi hommaa vastustajalle jäähyjä ja hienoa esimerkkiä näyttää taistelutahdollaan sekä nousuillaan.
Pelikäsityskään ei ole ihan huonoimmasta päästä, oivaltavia syöttöjä laittaa liikkeelle ja vielä ahtaassa tilassakin.
Tulee olemaan Liigassa todella kova luu, kun ajan kanssa oppii miten Suomessa pelataan.

@Brett voi mennä katsomaan tyttökiekkoa, jääpalloa tai vaikka ringetteä jos ei tämän kaverin erinomaisuudesta tajua mitään.
 
Ikaros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bayern Münich, Pelicans, NHL, 49's ja Lorna Shore
Aika helvetin paska mielipide Brettiltä ja kertoo vaan jätkän omasta henkisestä tasosta, kun alat täällä muita arvostelemaan lapsiksi tai tuulipuvuiksi. Ei taida olla eka kerta, ku jätkä vetää itkupotkut.

Vastavetona voin kertoa, että on kyllä pakko arvostaa Bloodia. Niin kuin Bigg_Doggy sanoi, niin toi on täyttä timanttia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös