Baseball -pelit

[lasaleiko]

Avataanpas tänne videopeliosioon baseball-pelejä käsittelevä viestiketju, sillä todistettavasti minun lisäkseni ainakin nimimerkki @juhis82 on tuolla Muu Urheilu -osion puolella MLB-ketjussa kertonut ostaneensa MLB-pelin. Tiedä sitten onko innostunut enemmänkin pelaamaan. No tämä ketju selventäköön. löytyykö täältä palstalta baseball-videopelien ystäviä.

Mitään syväluotaavaa alustusta en tähän kirjoittele, mutta kerrottakoon näistä peleistä sen verran, että tällä hetkellä suurimassa suosiossa taitaa olla MLB the Show -sarja, jota julkaistaan yksinoikeudella Playstationille. Xboxin omistaville baseball-faneille tilanne on aika murheellinen, koska Xbox Onelle ei olla taidettu muuta baseball peliä julkaista kuin hyvin arcademainen R.B.I Baseball. Xbox 360:n puolelle, samoin kuin PS3:lle ja PC:lle 2K julkaisi aikanaan MLB 2k-sarjaa, mutta tuo laitettiin jäihin 2k14:n jälkeen. Taisipa pelisarja olla lähestulkoon vain rosteripäivitys jo muutaman vuoden ajan, ja 2k Sportsilla keskitytään selvästi tekemään maailman parhaita korispelejä.

Noin kymmenen vuotta sitten Xboxille, Playstation 2:lle ja PC:lle EA julkaisi MVP Baseball-pelisarjaa, ja tuo oli, ja on jossain määrin edelleen, todella suosittu peli. Itselläni oli MVP Baseball 2005 Xboxilla ja tuli sitä dynasty/franchise -modea jonkin verran pelattua, mutta tuon pelin kirsikkana kakun päällä oli owner mode, missä rakennettiin oman MLB-joukkueen lisäksi joukkueelleoma baseball stadioni ja päätettiin ties vaikka ja mistä. Ei vain itsellä riittänyt silloin mielenkiinto noin syvälliseen pelimoodiin. Olen tosin miettinyt että pitäisikö ostaa läppärille joku padi ja kaivaa tuo peli netin syövereistä haltuun. Ilmeisesti peliin on tarjolla suht. tuoreet rosteritkin, kun porukka jaksaa niitä tähän peliin päivittää.

Puhdasta managerointia tarjoaa sitten ainakin Out of The Park Baseball, joka on samalta porukalta kuin Franchise Hockey Managerit. Aikoinaan jotain tuon pelisarjan peliä kokeilin ja sinänsä oli ihan viihdyttävä ja hyvä peli johon pääsi nopeasti sisälle, mutta kun en ikinä ole syttynyt pelkkään klikkailuun keskittyviin managerointipeleihin, niin ei siitä suurempia kokemuksia jäänyt.

Itse kun tällä hetkellä omistan Xbox 360:n, niin peli jota pelaan, on MLB 2k11. Tuo peli tuli aikanaan ostettua, kun oli uusi ja silloin kun lajia (MLB) tuli seurattua muutenkin aktiivisesti. Ehdin pelata Franchise -moodia reilun kauden täydellä runkosarjalla, toki välillä simuloiden, kunnes silloinen Xboxini hajosi ja siinä samalla meni tallennukset tuosta Franchise -moodista. Samalla tämä peli jäi vuosiksi unholaan ja korkeintaan tuli kokeiltua välillä, mutta mitään pidempää peliprokkista ei jaksanut aloittaa.

Nyt sitten joitain viikkoja sitten kaivoin tämän pelin esille kun olin pariin otteeseen katsonut streamilta ihan viihdyttävää baseballia, ja aloitin uuden Franchisen. Vaikka kyseessä onkin jo vanha painos ja rosterit vanhoja, niin en ole antanut tuon haitata, oletusrosterit ovat kelvanneet oikein hyvin, koska peli on muuten ihan viihdyttävä kokonaisuus.

Tuon pelin ehdoton vahvuus on syöttäminen ja sen haastavuus. En ole päässyt kertaakaan vielä lähellekään täydellistä peliä / no hitteriä ja täysiä yhdeksän vuoroparin pelejä yhdellä syöttäjällä tulee harvoin ja vaikeusastetta on varaa nostaa vielä roimasti. Tässä pelissä tyytyväisyyden tunnetta aiheuttaa erityisesti se, kun omalla syöttäjällä saa vastustajan hyökkäyspelin jäihin ja toisinpäin taas meno on melko tuskaista, kun vastustajalla on kummulla jotain 70mph kierteisiä syöttöjä tarjoileva kaveri. jonka syöttöihin ei osu sitten millään.

Graafisesti peli on mielestäni hyvällä tasolla varsinkin ikäisekseen, vaikka pelaajien mallintamisessa on jonkin verran puutteita. Fysiikkamoottori toimii mielestäni ihan ok. Tässä pelissä ei myöskään ole pahasti bugeja, ymmärtääkseni edellisessä versiossa oli varsinkin ulkokenttäpelissä todella paljon bugeja, joiden takia jäi pallot ottamatta kiinni jne. Franchise moodissa riittää ihan mukavasti syvyyttä, ja mikä parasta, niin jokaisella joukkueella on oma budjetti, minkä puitteissa sitten rakennetaan MLB-joukkue, farmijoukkueet ja valmennus sekä scoutataan muita joukkueita. Menestyksestä riippuen tuo budjetti sitten kasvaa tai pienenee seuraavalle kaudelle, mikä luo mukavasti haastetta. Huonolla joukkueella ei pitkässä juoksussa pärjää, vaan pitää oikeasti olla vahvuutta sekä syöttäjissä että lyöjissä, jos haluaa olla mukana taistelemassa paikasta post seasonilla.

Pelin selostuksesta voisi sanoa sen verran, että tässä 2K -pelisarjassa selostajana on Gary Thorne, sama kaveri joka selosteli vielä muutama sitten EA:n NHL-pelit. Noissa änäreissä kun kaverin mukahauskat vitsit aiheuttivat lähinnä vitutusta, niin 2k on osannut keskittyä olennaiseen ja selostus on sellaista kuin se todellisuudessakin on, poimitaan tilastoja esiin ja tehdään havaintoja pelistä, mitä sitten kommentaattorit kommentoivat. Okei, ajan kuluessa kyllä samoja asioita ja lauseita toistetaan, mutta ne EA:n keksimät mukahauskat jutut loistavat poissaolollaan. "Finish, finish, finish, and I ain't talking about the country." ja mitä niitä nyt oli.. Kertoo tämäkin osaltaan, miten EA:n puolella keskitytään epäolennaisuuksiin ja vedetään homma vihkoon, vaikka selostaja onkin jo änäreissä vaihtunut. Tuossa Franchise moodissa otteluiden aikana selostuksissa poimitaan joukkueiden tilastoja koko kauden ajalta, kuluvan kuukauden ajalta, pelaajien tilastoja eri ajanjaksoilta jne. Kauden alussa puolestaan nostetaan esiin edellisen kauden tilastot, eikä esitellä puhdasta nollaa kun mitään ei ole vielä tapahtunut.

Asia, joka minua tässä pelissä hieman häiritsee, on tuo tekoälyn osaamattomuus/epäaktiivisuus pelaajakaupoissa. Jos minä ehdotan jotain pelaajakauppaa ja hinta on CPU:n mielestä kohdillaan, niin silloin ne niihin suostuvat, mutta tekoälyn pyörittämien joukkueiden välisiä pelaajakauppoja tai minulle tulleita kauppaehdotuksia ei ole näkynyt. Mielestäni nuo pelaajakaupat ovat kuitenkin melko suuressa roolissa kun tällaisesta pelimuodosta on kyse. Mutta jospa se CPU vielä jossain vaiheessa heräisi niitä treidejä tekemään, koska ainakin google-hakujen perusteella tuota on muilla pelaajilla päässyt tapahtumaan.

Tuo MLB The Show kiinnostaisi sen verran, että seuraavan kerran kun olen uutta konsolia ostamassa, niin pitää vakavasti harkita, siirtyisinkö pleikkarin puolelle. Tosin videoita katsottuani yllätyin miten surkealta peli näyttää graafisesti ja jonkun gameplay-pätkän mukaan myös hieman arcade-tyylistä menoa tuo peli oli, mutta yksittäisen videon perusteella ei voi liikoja päätellä. Ilmeisesti tässäkin pelissä kuitenkin syvyyttä riittää ihan mukavasti esim. Franchise moodissa, ja siitäkös minä pitäisin.

Avausviestistä tuli pidempi mitä oli tarkoitus, mutta nyt annetaan puheenvuoro muille.

 

[Mookie]

Pahoittelen nekroamista, mutta kun sattui tulemaan haulla esille niin vastataan nyt.

MLB The Show -pelisarjasta sanottakoon hyvin lyhyesti, että sitä on tullut pelattua jo vuosia. Todella loistava ja erityisesti realistinen kuvaus esikuvalajistaan. Out of the Park Baseball on ollut manageroinnin nälkään myös kovassa peluussa ja samanlaisia ylistyssanoja voisi antaa siitäkin. The Show on valintani silloin, kun haluaa vain pelata baseballia ja OOTP silloin, kun haluaa oikeasti manageroida.

MLB The Show -pelisarja siirtyy ensi vuoden julkaisussa myös useammalle alustalle. Vielä ei ole paljastettu tuleeko myös PC:lle, mutta peli nähdään ainakin myös Xboxilla.


Molemmista pelisarjoista olen kirjoittanut kiinnostuneille arviot toisaalle, niin samapa ne laittaa tännekkin.

Spoileri: MLB The Show 19

Urheilupelien vuosipäivitykset harvemmin tuovat suuria uudistuksia mukanaan, eikä asia ole erilainen MLB The Show -pelisarjankaan kanssa. Pelillisesti sarjassa ei kuitenkaan ole mitään suurempia valuvikoja, joten pelkkä hienosäätökin riittää pitämään pelisarjan tuoreena. Erinomaisella pelattavuudella voidaan paikkailla uudistuksien vähyyttä ja siinä 19:sta onnistuu kunnarin arvoisesti.

Sonyn omistaman San Diego Studiosin tuotos hakee pesäeroa muihin urheilupeleihin realismillaan. Genressä tyypillisesti tarjotaan pelaajalle pelillisesti pikakelaukseen ja arcademaisuuteen tasapainotettua takapihaversiota esikuvalajista, vaikka ulkoiset puitteet näyttävätkin oikealta. MLB The Show 19:sta pitää kuitenkin kiinni perusasioissa ja pelien kestokin on aidosti yhdeksän vuoroparin 27 paloa. Täyttä ottelua varten aikaa tulee varata kolmisen varttia, mutta hätähousujakaan ei ole unohdettu, vaan peli tarjoaa laajat kustomointimahdollisuudet pelata peliä haluamallaan tavalla ja kaikkea syöttöjen heittotiheydestä tai aloituslukumäärästä lähtien saa muokattua haluamikseen. Vaihtoehtoisesti pelejä voi pelata myös yksittäiseen pelaajaan lukittautuneena tai hypätä kesken pelin managerin rooliin muutamaksi vuoropariksi.

Jokaiselle jotakin

Erilaisia pelimuotoja löytyy runsaasti ja ne noudattelevat urheilupelien perinteitä. Franchise-pelimuodossa luotsataan omaa joukkuetta runkosarjan läpi kaudesta toiseen, menestystä tavoitellen. Pitkää kautta voi nopeuttaa näppärällä critical moments -ominaisuudella, jolla simuloiduista peleistä voi pelata ainoastaan otteluiden ratkaisuhetket. Uudistuksena tänä vuonna tuli realistinen finanssi- ja sopimusjärjestelmä.

Road to the Showssa itse luotua pelaajaa johdatetaan läpi farmiliigojen toivoen, että lopulta päästään isoille kentille. Ote on tässäkin realistinen ja pelissä käydään läpi eri tason farmiliigoja, eikä saman tien isojen poikien peleihin päätyvää supersensaatiota saa tehtyä. Hahmonluonnissa valitaan oikeiden pelaajien pohjalta itselle arkkityyppi ja yhdeksästä pelipaikasta itselle mieluisin, mutta pelin edetessä voi päätyä opettelemaan toisiakin pelipaikkoja.

Hahmon taitopisteet kehittyvät omien pelisuoritusten lisäksi treenisessioissa, joista osa on tänä vuonna erillisiä minipelejä. RTTS-pelien aikana ilmestyy nyt hyvin pelimäisiä dynaamisia haasteita, joita suorittamalla voi yrittää moninkertaistaa ansaitsemansa taitopisteet. Uutta on myös oman hahmon persoonallisuus ja tiimikaverien kanssa vietetyt juttutuokiot, joiden varaan on rakennettu roolipelimäisiä kykypuitakin. Tämän vuoden uudistukset tuntuvatkin vain turhalta lisätäytteeltä ja vievät vain fokusta pois pääasiasta, vaikka näillä halutaankin tuoda ylimääräistä persoonallisuutta oman hahmon ympärille ilman pakkopullatarinaa. Pelit pelataan lukittautuneena vain oman pelaajaan suorituksiin ja se sopii lajin luonteeseen erinomaisesti.

Uusia pelimuotoja on tälle vuotta siunaantunut kaksi. March to the October on kuin pikaversio Franchisesta. Koko kauden sijaan valituista otteluista pelataan vain valitut palat ja managerointi on minimissään. Peleissä onnistuminen määrittelee, onko täysimittaisina pelattaviin Playoffeihin lopulta asiaa. Kauden loputtua onneen tai suruun, voi tallennusta jatkaa vielä normaalina Franchise-pelinä tästä eteenpäin.

Momentseissa päästään itse toistamaan alati päivittyvästä valikoimasta, tekstillä ja videoilla pohjustettuja tilanteita historiasta ja kuluvalta kaudelta. Hetket vaihtelevat yhden kunnarin lyönnistä monen vuoroparin peleihin ja ovat yllättävän koukuttavia näin lyhyinä ja tavoitteellisina suorituksina palkintoineen. Tunnelmaa latistaa ainoastaan historialliset epätarkkuudet ja välillä oman keräilykorttipelimuodon joukkueen käyttö.

Keräilykortteihin perustuva Diamond Dynasty on MLB The Showssakin se suosituin pelimuoto. SDS on hämmästyttävän antelias ja pelkästään pelaamalla saa itselleen kasattua helposti timanttisen miehistön, vaikka kortteja voi tietenkin hankkia myös oikealla rahalla. Suurin osa pelaajakorteista on aitoja keräilykortteja ja niiden hienous itsessään herättää keräilyvietin. Kortteja voikin keräillä todella monissa pelimuodoissa, jotka vaihtelevat pelaajien keskinäisistä mittelöistä areenatyyppiseen pakan rakennukseen ja sieltä aina tietokonetta vastaan pelattaviin kartan valloituksiin, Hetkiin ja lukuisiin muihin. Pelimuodon ympärille on rakennettu myös iso kasa erilaisia tavoitteita, joita suorittamalla voi ansaita lisäkortteja. DD:tä selvästi tuputetaan pelaajalle, mutta tällä kertaa paljon totuttua kuluttajaystävällisemmällä tavalla.

Turpasaunoissa käytetyn nettikoodin toteutus on mielenkiintoinen, sillä peli tasaa verkkoviiveen vaikutuksen heiton aikana hidastamalla omassa ruudussa näkyvää oman syötön heittonopeutta. Vastapuolelle pallo sitten näkyy tulevan täysin oikealla nopeudella, eikä näin kumpikaan pelaaja saa verkkoviiveestä etua. Samoin lyönnin jälkeen on nytkähdys, jolloin katsotaan miten se lyönti oikeasti onnistui. Kokemus ei ole tämän takia sulavin näillä lakeuksilla, vaikka peliseuraa löytääkin helposti, mutta ylipäätään mahdollistaa näin reaktiopohjaisen pelin pelaamisen ilman verkkoviiveen huomattavaa lisävaikeutusta.

Parempaa kuin solvauskaksintaistelut

Lyöntivuorossa lyöjää ohjastetaan tatilla, liikuttamalla tähtäintä strike zonella pallon osumakohtaan. Napin painalluksella päätetään lähtevän lyönnin voimakkuus ja arvioidaan oikea ajoitus parhaan lyönnin aikaansaamiseksi. Tarkkuutta vaativa ajoitus ja tähtäimen kohdistus ovatkin onnistuneen lyönnin perusedellytyksiä ja huonolla suorituksella saa aikaan vain laittomia, huteja ja helposti napattavia lyöntejä. Lyöjien taitopisteillä on suuri vaikutus oman taidon lisäksi ja pelkkä tähtäimen kokokin vaihtelee lyöjän mukaan, lyöntivoimasta puhumattakaan. Kaavaa vaikeuttaa tietenkin vielä vastapuolen syöttäjä, joka yrittää heittää mahdollisimman vaikeita, nopeudessa vaihtelevia ja hämääviä syöttöjä lyötäväksi. Lyönnissä myös pallon fysiikoihin on panostettu ja se reagoi aidon tuntuisesti mailan osumaan, pomppuihin ja tuuleen. Pelin vaikeustasoilla säädellään suoraan syöttöjen nopeutta ja tähtäimen kokoa, eli mitä vaikeammalla pelaa sen autenttisemman ja mielenkiintoisemman kokemuksen pelistä saa irti.

Pelin syöttäjät vastaavat lyöjien tapaan esikuviaan niin taitopisteiltään kuin syöttövalikoimaltaankin. Syöttö aloitetaan valitsemalla lyöjää haastava ase ja mihin kohtaan strike zonella tai sen ohi syötön haluaa sijoittaa. Heitto lähtee tattia taaksepäin vetämällä ja mittarin viivan kohdalla ylös työntämällä, samalla tähdäten syöttömittarin tähtäimen kohtaan. Lapasesta irtoava syöttö osuu maaliinsa oman suorituksen, syöttäjän itsevarmuuden, energiatason ja taitopisteiden yhteisvaikutuksen perusteella. Herkimmillä pelaajilla voi tietenkin alkaa silmäkulmassa nykimään, kun multaan tähdätty curveball ei aina epärealistisesti osukaan maaliinsa, vaan keskelle strike zonea jäänyt syöttö katoaa luodin lailla takakatsomoon.

Tämän vuoden suurimmat uudistukset tulivat kenttäpeliin, jossa siihen tuotiin kaivattua syvyyttä. Kenttäpelaajille ilmestyy nyt puolustuskykyä kuvaava ikoni heitä juoksutettaessa ja siihen liittyvät taitopisteet antavat entistä selvemmin eroa hyvien ja keskinkertaisten pelaajien välillä. Lukitut animaatiot hoitavat kopin ottamiset kirmaamisen jälkeen, mutta syöksyt ja hypyt tehdään kuitenkin erillisistä napeista. Kopin jälkeen palloa viskataan tarkkuutta säätelevän mittaripohjaisen mekaniikan voimin. Ulkopeliä on lisäksi elävöitetty poistamalla robottimaisuuden tarkkaa suorittamista ja lisäämällä aidontuntuisia virheitä ja erilaisia pallon tiputuksia, joista kuitenkin saadaan vielä palo aikaan. Kenttäpelaajille onkin luotu yli tuhat uutta animaatioita tälle vuotta ja peli on aidomman ja sulavamman näköinen kuin koskaan aikaisemmin, joskin harvinaiset animaatioiden sekoilut erottuvat näistä kiusallisen selvästi.

Muutkin perusmekaniikat saivat tarvittavia parannuksia ja nyt kontaktilyöjät on lopulta tuotu hyödyllisyydessä samalle viivalle voimalyöjien kanssa. Syöttämiseenkin tehtiin hienosäätöä nopeuksien ja kaartopisteiden kanssa, jotka paperilla saattavat vaikuttavat näpertelyltä, mutta pelissä ero on selkeä. Hienosäätöä jatketaan aktiivisesti ja esimerkiksi lyöntien lähtönopeuksia on kasvatettu sitten julkaisun. Aina löytyy parannettavaa, mutta nykyiselläänkin pelituntuma on jo loistava.

Tietokone osaa luoda kutkuttavia kaksintaisteluita käyttäen taitavasti koko syöttövalikoimaa ja strike zonen ympäristöä hyväksi, ilman halpamaista tehokkuutta tai turhaa siiman antamista. Se käyttää surutta hyväkseen lyöjää vastaan toimivia syöttöjä ja taipumuksia, kuitenkin tehden realistisesti virheitäkin. Päättömästi joka syöttöön huitomisella ei tule ikinä saamaan mitään lyöntikelpoista ja syöttäjä tarjoaa jatkossakin ilolla samaa karvasta kalkkia entistä useammin ja tarkemmin. Lyönnit pitää todella ansaita, eikä AI:ta vastaan löydy perinteisiä helposti uppoavia kikkakakkosia. Kamppailun taso ei laske, vaikka roolit käännetään toisinpäin ja tietokone hoitaa lyöjänkin tehtävät uskottavasti. Huonoista syötöistä suurella todennäköisyydellä rokotetaan ja tarkalla pelillä oma pää pidetään puhtaana, ilman pakotetuilta tuntuvia tietokoneen onnistumisia. Kehuista huolimatta tietokoneen typeryyttäkin pääsee silti välillä seuraamaan pelaaja lukituissa peleissä ja franchisen vaihtokaupoissa.

Walk-off homerun

Graafisesti onnistutaan miellyttävässä selkeydessä ja tunnelmassa. Pelatessa kesäfiilikset onnistutaan siirtämään ilahduttavasti ruudun toisellekin puolen. Pelikentät näyttävät komeilta ja eroja esikuviinsa saa etsiä suurennuslasin kanssa. Suurin osa pelaajistakin näyttää itseltään, mutta mukaan mahtuu myös geneerisiä pallinaamoja. Aurinko ja varjot liikkuvat pelin edetessä ja huonosta kulmasta paistaessa tai varjoista kirkkaaseen tuleva syöttö vaikeuttaa inhan realistisesti pallon havainnointikykyä. Äänimaailma on muuten todella onnistunut, mutta selostus ja soundtrack jättävät parantamisen varaa. Rytmikäs änkytys sopii korispeliin, mutta tässä se taistelee vain pelin ja lajin tunnelmaa vastaan.

Kaikki pelitilanteet ovat hyvin aidon tuntuisia ja lukematon määrä erilaisia animaatioita pitää tilanteissa tarpeeksi vaihtelua yllä. Tämä tulee pienistä jutuista, kuten useista sadoista erilaisista oikeilta pelaajilta kopioiduista aidoista lyönti ja syöttötyyleistä. Yleistä sulavuuden tuntua lisää kontaktitilanteiden puuttuminen, joten pelissä ei koko ajan hierota naamaan epärealistisen tönkköjä reaktioita tilanteisiin. Tiimikaverien tekoälytön tohelointikaan ei pääse hyppimään silmille tuon tuosta, koska pelitilanteissa kontrolli on aina pelaajalla. Pro-mallin omistajat saavat lisäksi valita sulavien sahalaitojen ja silmäkarkin välillä, eikä diashowsta ole onneksi pakko kärsiä.

Baseball legenda Rogers Hornsby totesi aikoinaan, "People ask me what I do in winter when there's no baseball. I'll tell you what I do. I stare out the window and wait for spring.", mutta onneksi lajin ystäville on nykyään erinomainen MLB the Show 19 helpottamassa seuraavan kevään odotusta.



92p ja SUOSITTELU -leima

Urheilupelien kirkkain tähti tarjoaa timanttisen kovan paketin, vaikkei baseball olisikaan sydäntä lähellä.
+ Rautainen pelattavuus yhdistettynä autenttiseen toteutukseen ja tunnelmaan on lyömätön paketti
- Tämän vuoden soundtrack rikkoo tunnelmaa

Spoileri: Out of the Park Baseball 2021

Rakkaudesta peliin on poikinut Saksanmaalta jo vuosia insinöörimäisen tarkkaa ja realistista urheilumanagerointia baseballista. Metacriticissä peli on yltänyt vuoden parhaan PC-pelin arvosanoihin pariinkin otteeseen vuosien varrella ja peli on kerännyt kehuja oikeaa baseballmaailmaa myöten. Sarjan pelejä on käytetty virallisestikkin simuloimaan niin playoffeja kuin koko kauttakin. Mistään turhasta julkaisusta ei siis ole kyse, vaikka aiheeltaan onkin nicheä. Out of the Park Developments voi olla myös tuttu uudemmasta aluevaltauksestaan, Franchise Hockey Managereista.

Tilastopuljaamisesta kiinnostuneelle laji onkin todellinen märkäuni, kun kaikkea voidaan kvantifioida ja niistä tilastot löytyy myös itse pelistäkin. Ummikolle pelissä on varmasti sulateltavaa, kun normaalisti totuttujen maali- ja syöttötilastojen sijaan pelkkä perinteinen slashlinekin(Batting Average (AVG)/On-base Percentage (OBP)/Slugging Percentage (SLG)) voi tarjota jo hämmennystä. Edistyksellisemmistä tilastoista ymmärtävä pääsekin sitten jo pelaamaan todellista Moneyballia etsiessään aliarvostettuja, piilotettuja timantteja keskinkertaisuuksien seasta. Tilastojen läpikäynnistä ja työn tuloksien simuloimisesta tuleekin todella addiktoivaa aarteen metsästystä.

Tie parrasvaloihin on pitkä ja kivinen ja juuri varatut tulevaisuuden toivot viettävät realistisesti viitisenkin vuotta kehittyen lukuisissa organisaation alasarjoissa taitojaan hioen. Pelkästään amatööridraftissakin on 40 kierrosta, josta valitaan junnuja itse tai tietokoneen avustamana ja siihen lisäksi päälle vielä mahdollisuudet kansainvälisiin- ja rule 5 varauksiin, joten syvyyden puutteesta ei voi peliä syytää. OOTP:tä voikin halutessaan mikromanageroida aivan ylhäältä alimpaan rookie leagueen asti säätäen kaikki mm. lyöntijärjestyksistä, loukkaantuneiden korvaajista, taktiikoista ja henkilökunnasta lähtien tai sitten sopivat tehtävät voidaan antaa tietokonetta ohjaavan apulais-GM:n hartioille. Pelejä voi tietenkin halutessaan pelata itsekkin käskyjä jaellen ja katsoen pikku ukkojen niitä totellessa 3D-näkymässä. Itse tykkään kuitenkin pelata puhtaasti simuloiden ja keskittyen kausien suuriin kokonaisuuksiin.

Baseballilla on uskomattoman rikas ja tarkasti kirjattu historia ja siitäkin voi pelissä nauttia täysin rinnoin pelaamalla historiallisia kausia, jotka ulottuvat aina vuoteen 1871 asti. Oli se sitten kunnolla pelaten suosikki aikakaudellaan tai mielenkiinnosta simuloiden mitä jos Curse of the Bambinoa ei olisikaan tapahtunut, vain mielikuvitus on rajana. OOTP on myös uskomattoman helppo kustomoida haluamakseen. Pelkästään asetusvalikoista saa säätää kaiken millilleen haluamikseen, oli se sitten millä painotuksilla AI käy kauppaa, minkälaiset säännöt liigassa on tai halutessaan voi luodan täysin kustomoituja liigoja omine pelaajineen.

OOTP on niitä pelejä, joista lähinnä pitää keksimällä keksiä vikoja. Pelaajien etsiminen, tilastojen tapittaminen ja oman joukkueen managerointi osaa imeä todella vahvasti mukaansa. Vielä yksi vuoro kääntyykin pelin parissa hyvin nopeasti vielä yksi viikko simulaatiota muotoon. Vaikea nähdä ettei managerointipelien ystävät rakastaisi OOTP:tä, jos vain löytyy yhtään innokkuutta sukeltaa erilaisten tilastojen maailmaan.

5/5