Asia, joka ”avautui” minulle

  • 6 699 677
  • 33 886

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
En tiedä, onko Juha itse kertonut uudistuneensa musiikillisesti vai mistä lie pilkka tällä kertaa kumpuaa. Ehkä siitä, että hän uskaltaa teksteissään käsitellä miehille ilmeisesti edelleenkin epätyypillisiä aiheita* ja naiset tykkää. No, aina tietysti voi laittaa jotain mukakovaa In Flamesia tai FFDP:a soimaan ja heitellä tikkaa J. Tapion kuvaan.

*Myönnettäköön, että JT:n sanoitukset ovat menneet suosion myötä hiukan kosiskelevampaan suuntaan kuin aiemmin, kun teki vasta nimeään tunnetuksi.

Ps En juuri kuuntele Tapiota jotain joululevyä enempää itse, turha alkaa winettää!
 
Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
No, aina tietysti voi laittaa jotain mukakovaa In Flamesia tai FFDP:a soimaan ja heitellä tikkaa J. Tapion kuvaan
Näin voi tehdä, varsinkin kun itselleni ei edes In Flames putoa yhtään.

Edit: Lisättäköön etten ihantäysin ymmärrä sitä, että mikä itseisarvo toi "rankkuus" on joillekin musiikissa? Sille yritin vähän ivallisesti edellisessä viestissäni naureskella.
 
Viimeksi muokattu:

pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuntuu että koko talven on ollut suht sama lämpötila. Joka päivä +1 tai +2. Nyt näköjään nolla.

Edit. Näköjään löytyi käyräkin (Foreca). Joulukuussa joka päivä puolen päivän jälkeen 0 - +5.
 
Viimeksi muokattu:

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Konserteissa sytkärit on vaihtuneet kännykän taskulamppuun balladien aikana.

Voi kuule. Se ei todellakaan ole taskulamppu vaan ihmiset katsovat keikat luurin läpi. Siis kuvaavat.

Olisipa edes taskulamppu. Eikä se liity balladeihin millään tavalla vaan keikat ovat yhtä valosaastetta nykyään.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Konserteissa sytkärit on vaihtuneet kännykän taskulamppuun balladien aikana.

Se ei todellakaan ole taskulamppu vaan ihmiset katsovat keikat luurin läpi. Siis kuvaavat.

Kyllähän tuo ilmiö on jotain kymmenen vuotta vanha. Nimenomaan salaman käyttäminen sytkärin sijaan valonlähteenä. Toki kuvaamistakin tapahtuu mutta ei kai kukaan salamaa siihen käytä. Toivottavasti.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Kyllähän tuo ilmiö on jotain kymmenen vuotta vanha. Nimenomaan salaman käyttäminen sytkärin sijaan valonlähteenä. Toki kuvaamistakin tapahtuu mutta ei kai kukaan salamaa siihen käytä. Toivottavasti.

On ollut salamiakin, mutta kyllä se nykyään on ihan vain älyluurin valo. Saman ilmiönhän näkee vaikka elokuvateatterissa. Katsojamäärästä riippuen lukuisia valoja palaa mainosten aikana.

Saattaapa vilahdella kesken esityksenkin. Tälläiseksi tämä vain on mennyt.
 
pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hei viimeinen todellinen cowboy! Avautu semmonen, että olisitko halunnu tulla ennen keskustaa sinne bileisiin? Mä voin kysyy tytöiltä, mut varmaan heille sopii, että tulisit. Kunnon tyttöjä ovat.
Heh. Ei saatana meitsi meinas pistää hymiön tähän. Älä kerro noille jatkoaikalaisille. Niin siis mähän en käytä niitä, enkä myöskään ikinä ole lässytellyt exien kanssa. En varsinkaan niin kuin pikkuvauvat. Siis todellakaan. Mutta nähdään me sit illemmalla.
 
Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Avautui jo vuosia sitten että enää ei kannata tuhlata energiaa keikoilla siihen että kuvaa pätkiä videolla vaan parasta keskittyä vaan siihen esiintyjään... Joku sen kuitenkin kuvaa ja lataa youtubeen ihan sillä samalla kuvan laadulla mitä itsekin saisi aikaiseksi sillä omalla kännykällä...
 
Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Jäsen @Everton ei ilmeisesti oo tänävuonna pitänyt minkäänsortin visailuja lainkaan?
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Hyvien bileiden määritelmä avautui. Kielimuuri on mahdoton keskusteluun, mutta vastustaja itse mainitsee Jussi Hautamäki.

Sitten osoittaa tyhjää lasia ja tokaisee "drink" ja taas on votkaa. Puola on kyllä mahdottoman hieno urheilumaa, osa palstalaisista joutunee googlettamaan Hautamäen.

Tai kaikki, jos menestystä etsii.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jäsen @Everton ei ilmeisesti oo tänävuonna pitänyt minkäänsortin visailuja lainkaan?

Näin taisi tosiaankin käydä. Mielessä olette kyllä olleet ja kysymyksiäkin olisi valmiina varastossa, mutta jotenkin on vaan ollut niin kova kiirus koko ajan. Remonttia kotona, remonttiapuna vähän muuallakin ja töissä isot härdellit, että en ole löytänyt sellaista ajanjaksoa jolloin visan pystyisi vetämään kunnialla läpi. Jos nyt jossain vaiheessa vähän helpottaisi, niin sitten pannaan kyllä taas skabat käyntiin.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Ammatiltaan opettaja voi epäsuorasti kannustaa itsemurhaan, Onpa sekin nähty.

Olen tätä aina joskus koittanut sanoa. Se, että joku on jotain ei todellakaan tarkoita hänen osaavan yhtään mitään. Tietenkin se on mahdollistakin, mutta kaikenlaista porukkaa pyörii ties millä titteleillä.

Tiedän tämän ihan omasta kokemuksesta ja nykyisestä työstä.
 
godspeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Heikki Silvennoinen, Ali Leiniö

Minä ajattelin vaan tässä tilanteessa, että jonkinlainen vakaumus estäisi sellaisen. En sinällään ota kantaa osaamiseen tai osaamattomuuteen. Toki ihmisiä työskentelee väkisinkin aloilla, joilla niiden ei pitäisi.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Ammatiltaan opettaja voi epäsuorasti kannustaa itsemurhaan, Onpa sekin nähty.
Toisaalta, mikä vitun oikeus sinulla on vittuilla täysin viattoman henkilön kustannuksella samaisessa ketjussa ja miksi minun tarvitsi olla reagoimatta sellaiseen kasaan paskaa?

Jos sulla oikeasti on noin pahat ongelmat kuin annat täällä ymmärtää, kannattaa asialle varmaankin tehdä jotain. Myös se, kuinka kirjaimellisesti viestini otat, on oma asiasi.
 
godspeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Heikki Silvennoinen, Ali Leiniö
Toisaalta, mikä vitun oikeus sinulla on vittuilla täysin viattoman henkilön kustannuksella samaisessa ketjussa ja miksi minun tarvitsi olla reagoimatta sellaiseen kasaan paskaa?

No toistaiseksi mitään lupakäytäntöäkään ei ole mihin kelläkin on oikeus ottaa kantaa ja miten.

Jos sulla oikeasti on noin pahat ongelmat kuin annat täällä ymmärtää, kannattaa asialle varmaankin tehdä jotain. Myös se, kuinka kirjaimellisesti viestini otat, on oma asiasi.

Parantumattomalle sairaudelle harvoin voi mitään tehdä. Tai ainakin toistaiseksi näin lääketiede ajattelee asiasta.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Olen tätä aina joskus koittanut sanoa. Se, että joku on jotain ei todellakaan tarkoita hänen osaavan yhtään mitään. Tietenkin se on mahdollistakin, mutta kaikenlaista porukkaa pyörii ties millä titteleillä.
Tykkään vittuilla täällä takaisin, jos joku sitä kerjää. En oikeastaan ymmärrä, miksi minulla pitäisi ammattini vuoksi olla siviilissä joku rooli, kun ei sitä tunnu muillakaan ammattiryhmillä olevan sen kummemmin. Tai kuinka vaikeaa voi olla sen käsittäminen, että töissä ja vapaa-ajalla on erilainen moodi päällä. Yläkoulussa saa vuosien varrella aika paljon paskaa niskaansa vaikka kulkisi "hyvän open" maineella, joten jos olisin täysin työhöni sopimaton, tuskin enää näitä hommia tekisin [humble brag] tai saisin työtarjouksia toisten koulujen rehtoreilta [/humble brag].

Mutta joo, aika turhaa kai tämä on.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
No toistaiseksi mitään lupakäytäntöäkään ei ole mihin kelläkin on oikeus ottaa kantaa ja miten.
Jaa, no eipä tässä sitten sen enempää, jos koet tarpeelliseksi loukata omaistani ja alat itkeä, kun annan samalla mitalla takaisin. Toistaiseksi kai mullakin on lupa toivottaa sulle oman ehdotuksesi toteuttamista. Tai painupa vaikka helvettiin, aivan sama.
 
godspeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Heikki Silvennoinen, Ali Leiniö
Jaa, no eipä tässä sitten sen enempää, jos koet tarpeelliseksi loukata omaistani ja alat itkeä, kun annan samalla mitalla takaisin. Toistaiseksi kai mullakin on lupa toivottaa sulle oman ehdotuksesi toteuttamista. Tai painupa vaikka helvettiin, aivan sama.

En tiennyt loukanneeni omaistasi, mutta kyllä taustalla oli sen suuremmalti selittelemättä paljolti muuta yleistä kuin kenenkään kimppuun käymistä suoranaisesti. Toki ymmärrän jos sen toisin tulkitsee.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
En tiennyt loukanneeni omaistasi, mutta kyllä taustalla oli sen suuremmalti selittelemättä paljolti muuta yleistä kuin kenenkään kimppuun käymistä suoranaisesti. Toki ymmärrän jos sen toisin tulkitsee.
Kerroin viestissäni poikani oppimisvaikeudesta ja siitä, kuinka se tuottaa murhetta minulle. Muutama viesti sen jälkeen riennät paikalle toteamaan, kuinka jonkun rääpäleen vuoksi murehtiminen on turhaa. Aika vaikea tuossa on yhteyttä olla näkemättä.
 
godspeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Heikki Silvennoinen, Ali Leiniö
Kerroin viestissäni poikani oppimisvaikeudesta ja siitä, kuinka se tuottaa murhetta minulle. Muutama viesti sen jälkeen riennät paikalle toteamaan, kuinka jonkun rääpäleen vuoksi murehtiminen on turhaa. Aika vaikea tuossa on yhteyttä olla näkemättä.

No se on sinun tulkintasi. Minulle se oli vain eräänlainen kovasanainen puheenvuoro lapsettomuuden puolesta.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
No se on sinun tulkintasi. Minulle se oli vain eräänlainen kovasanainen puheenvuoro lapsettomuuden puolesta.
Mielipiteesi on sulle sallittu aivan vapaasti, siitä tässä ei ole kyse. Luin juuri pari kertaa tuon kohdan läpi ja pyrin ajattelemaan kommenttisi irrallisena viestistäni. Pääsin niin pitkälle, että ajattelin pyytää anteeksi ilmeistä ylireagointiani sekä poistaa viestini, mutta jos vastaantulosi on tätä luokkaa, etkä kykene omasta lokerostasi näkökulmaa laajentamaan, niin antaa olla, pidä tunkkisi.
 
godspeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Heikki Silvennoinen, Ali Leiniö
Mielipiteesi on sulle sallittu aivan vapaasti, siitä tässä ei ole kyse. Luin juuri pari kertaa tuon kohdan läpi ja pyrin ajattelemaan kommenttisi irrallisena viestistäni. Pääsin niin pitkälle, että ajattelin pyytää anteeksi ilmeistä ylireagointiani sekä poistaa viestini, mutta jos vastaantulosi on tätä luokkaa, etkä kykene omasta lokerostasi näkökulmaa laajentamaan, niin antaa olla, pidä tunkkisi.

Öö, millaista vastaantuloa oikein olet odottanut? Anteeksi pyytämistä jostain mihin ei ole syyllistynyt? Mina ei ummartaa.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Öö, millaista vastaantuloa oikein olet odottanut? Anteeksi pyytämistä jostain mihin ei ole syyllistynyt? Mina ei ummartaa.
Niin, normaalien ihmisten on tapana pahoitella aiheuttamaansa mielipahaa tms. vaikkei olisi siihen syyllistynyt faktisesti, ei sen kummempaa. En minä anteeksipyyntöä ole odottanutkaan, koska ilmeisesti tahaton tölväisysi oli. Mutta hei, jatka itkuasi pahan opettajan kiusaamaksi joutumisesta, jos munasi sillä kasvaa ja hyvää loppuelämää!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös