Arvostamasi nimimerkit

  • 234 325
  • 883

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Jatkista on nyt tullut luettua kirjoittajana viitisen vuotta, liian usein, ja pari vuotta aikaisemminkin aina noista Kiekkopesän ajoista alkaen.

Tällä taipaleella on huomannut, että vaikka periaatteessa kiekko yhdistää kaikkia, niin onhan tämä vähän kuin intti eli hiihtäjää löytyy joka sortista. Osalla olisi voinut mustikkakeitto tippua rinnuksille aikaisemminkin. Ajatusten Idols-kilpailussahan täälläkin taistellaan jatkopaikoista ja varsin usein dialogi menee, keskustelupalstoille tyypilliseksi, kasvottomaksi vittuiluksi. Silti ainakin itse olen huomannut, että myös täällä Jatkoajassa on nimimerkkejä, joita ihan aidosti arvostan, vaikka en viestien asiasisällöstä aina samaa mieltä olisikaan. Lisäksi monissa aiheketjuissa, varsinkin NHL:n puolella, on mukana todella hienoja kirjoittajia.

Jokainenhan täällä lukee eri alueita eri intensiteetillä ja oma listanikin voi olla hieman KooKoo-osioon painottuva, mutta kokeillaan. Keskinäisten kehujen kerho käynnistyköön:

Everton:

KooKoo-puolen "isähahmo". Tietoa ja analyysiä.

Isaskar

Tykkään kirjoitustyylistä. Asiaa ja asiallinen.

Fordél

Intohimoa kiekkoon ja rakas kiistakumppani. Mielipiteet eivät välttämättä käy yksiin aina sen enempää kiekon kuin hengenkään asioissa, mutta dialogi on aina asiallista ja rakentavaa. Uskaltaa olla oma itsensä.

teroz

Ei ota asioita liian vakavasti. Huumori ja asia yhdistyvät kirjoituksissa.

Uleåborgir

Troubled mind. Älykkään oloinen kaveri, jolla on suomenkieli hallussa. Toivon parasta.

scholl

Absurdiuskin on oma taiteenlajinsa. There can be only one.

Ted Raikas

Hippi on aina hippi. Ja hipillekin hippi. Ja se on hienoa eli sellaisena pysyköön.


Osa on varmasti aika itsestäänselvyyksiä, mutta jatkakaa silti toki..
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Roku - Mahtavaa tyota otteluiden tiivistamisessa, rokun raportit ovat laatutyota, ja todennakoisesti kattavampia kuin yhdenkaan peleissa kayvan journalistin. Ja ne ovat kaiken lisaksi tasapuolisia.

Vlad - Fiksu jannu ja taitava kirjoittaja.

vstk - Asiat riitelee, ei miehet.

Nakkari - Suoraselkainen kaveri, ei anna egon estaa jarkea.

Moderaattorit - Kuten edeltavassa viestissa todettu, absurdiuskin on taiteenlaji. There CAN be two.
 
Viimeksi muokattu:

Bbird80

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Museoesine - Jäätävän perusteellista tiedottamista erityisesti JYPin juniorijoukkueiden edesottamuksista. Miehen on pakko asua hallilla, ei tämä muuten selity. Arvostan syvästi.
 

Ralph

Jäsen
anatsu - loistavaa tekstiä melkein jokaiseen NHL -aiheeseen ja hienoja avauksia. Hyvää läppääkin heittää Kierrätyskeskuksessa. Tietää paljon NHL:stä, kadehdin.

puuha-pete - hyvää kirjoitusta HPK:n puolelle. Tietää paljon Kerhosta ja jakaa sen muille.

BlackWolf - mukavaa tekstiä HPK:sta.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Kauheaa - mutta kiitos kuitenkin. Osaisi sitä kai olla hieman analyyttisempikin, mutta kun ei jaksa. Itse palautan kehut cottonmouthin suuntaan, hieno kirjoittaja, jolta löytyy selkeästi tietämystä jääkiekosta ja omaa selkästi myös hyvät yleistiedot jääkiekon ulkopuolisista asioista. Niin ja se kirjoitusasukin on kohdillaan.

Mutta noin muuten:

Jokeriarska
- GnR-mies, joka arvostaa niin vanhaa kuin uuttakin linjaa. Mukava lukea hänen kirjoituksiaan.

Everton
- Hän antoi meille Mestis-pörssin, ehkä parasta viihdettä mitä palstalta on koskaan tullut. Lisäksi aivan ehdoton tilasto -ja tietoguru. On kyllä harmi, kun ei enää kirjoittele aivan niin aktiivisesti.

Uleåborgir
- En varmaan ole koskaan kommentoinut yhtään hänen kirjoittamaansa tekstiä. Siltikin on pakko arvostaa erittäin hyvää ilmaisua ja täydellistä rehellisyyttä. Hieno mies.

ilevan
- Myytti ja legenda - Kolekin miehiä. Lisäksi harvemman käyttäjänimeä on huudettu kannattajajoukon toimesta hallilla. Herättää aina tunteita.

Tinke-80
- Sympaattinen kirjoittaja, jolla on myös asiasisältöä. Lisäksi muistaa aina laittaa viestiin puumerkkinsä - tyylikästä.

Dana77
- Pelipaidat and beyond.

Hescu
- Avasi ketjun lihapiirakoista ja kuvasi elävästi niiden löysyysasteita. Enuff' said.

Fordél
- Ei voi muuta kuin arvostaa. HTehnyt vuoden parhaan comebackin.

doc jokkeri
- Respect!

Wiipuri, Dynamite, Isaskar, KKtig, Putte
- Hyviä pitkän linjan KooKoo-kirjoittajia. Ei ehkä olla aina oltu samoilla linjoilla asiasisällön suhteen, mutta kyllä olisi palstaelo hyvin tylsää ilman heitä.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
vetoo - Mielestäni aliarvostettu kirjoittaja. Tietämys Sloviakin kiekosta rautainen. Tälläisten kavereiden ansiosta jatkoaika.com on suomen paras lätkämedia.

HardCore Hooligan - Myyttisen hahmon tunnistettava kirjoitusasu on jo käsite. Jaksaa yksin paasata Kanadan junnuliigoista ja selvittää meille tietämättömille O:n lähtökartan elonmerkkejä. Tietämystä löytyy ja samat sanat kuin vetoolle: tälläisten kavereiden ansiosta jatkoaika on rikas lätkämedia. (tosin välillä tuntuu, että kaverin tekstit on lyöty vain translaattorin läpi palstalle.)

The Original Jags - No joo. Mies on kiihko venäläismielinen, siksi ei mikään hyvä keskustelukumppani. Varsinkin vapaalla puolella en miestä halua nähdä, mutta toisaalta Neuvostoliitto/Venäjän kiekkotieto on todella kovaa luokkaa. Rikastuttaa ja vihastuttaa palstaa.

Tietenkin sitten näitä HPK-kirjoittajia (esim. M10, Leon, d2uce etc.). Hämeenlinnan omat multakussukkahakamussutelijat, jotka osaa täräyttää vastapalloon silloin kun on paikka (ja osaavat käyttää jalkojaan ikään kuin pumppuina). Näitä saa lukea "parhaat letkautukset" ketjuista.

Moni HIFK kannattaja on jäänyt mieleen, niitä on pirusti. Erittäin persoonallisia kavereita. Lisäksi täytyy oikein erikseen mainita niin pikkuruisella SaiPalla on muutama todella persoonallinen fani (mirasane, Ferris, FASlapsi, Ted Raikas, Murmeli) ja se on hyvä se.

Tai no ootte te kyllä kaikki ihan kivoi. <3
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Isaksson - Pakko antaa respektiä miehelle (?), joka on kuin itse negatiivisuuden ilmentymä. Yleensä aina on löytynyt jotain valitettavaa IFK:hon liittyen, ja silloinhan se juttu on suorastaan lentänytkin, mutta nyt kun pullat on ainakin kohtalaisen hyvin uunissa, niin ko. nimimerkki on kadonnut kuin pieru Saharaan. Ja näin on käynyt ennenkin; Isaksson ilmestyy kyllä taas sitten kun jokin menee vikaan.
 

Magnum

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Tempo & Devils
Roku

Uskomattoman hyvät ja totuudenmukaiset raportit peleistä. Jos jostakin syystä Lukon kotipeli jäänyt väliin, niin Rokun raportti pelistä on erittäin mukavaa luettavaa, paljon laadukkaampaa kuin minkään painetun median edustajan kirjoitukset.

Edellä mainitut kirjoitukset nostavat palstan tasoa huomattavan paljon.
 

JMA

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Meikku

Arsenal osiossa tasaisen varmaa ja hyvää suorittamista. Eipä tarvitse ff2:sta koskaan käydä katsomassa kun kaikki oleellinen Arsenaliin liittyen löytyy (usein myös paljon nopeammin) täältä JA:n puolelta Meikun ansiosta.
 

ukkometso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ehdottomasti Uleåborgir, Siffa, myös nämä KooKoo -rytmikirjoittajat, jotka myös joskus ovat ärsyyntyneet kommenteistani.(everton, fordel, teroz, koukou, kpl, pläkorints, kktig, jne.) Sitten nämä vapaan puolen känniketjukaverit, myös kalsari -vastaavat.

Mutta ehdottomasti triplakärki, Scholl, Siffa, HCH. Ja laitetaan nyt vielä TedRaikas, josta en ole päässyt selville, onko tosissaan vai leikitteleekö, niin kuin minäkin.

Ja ehdottomasti huomenna!
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Meikku

Arsenal osiossa tasaisen varmaa ja hyvää suorittamista. Eipä tarvitse ff2:sta koskaan käydä katsomassa kun kaikki oleellinen Arsenaliin liittyen löytyy (usein myös paljon nopeammin) täältä JA:n puolelta Meikun ansiosta.

Tähän ihan ehdottomasti sama.
Olen Meikun ansiosta perillä Arsenalin asioista paremmin kuin koskaan aiemmin.

Ja sitten lisäksi tässä ketjussa jo useasti mainittu ja vaikeistakin asioista upealla tavalla kirjoittava hieno mies:
-Uleåborgir
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
- vlad (Vaikka kannattaakin aivan väärää joukkuetta, niin vaikuttaa silti jopa ihmismäiseltä olennolta. Mielenkiintoisia argumentteja asiaan kuin asiaan.)

- Flamesin ketjussa suurinta älämölöä ylläpitävät Puukallo, HockeyNator, Steven sekä Pontus Toikka (Info on näillä nykypäivän nuorilla sellaista, että ihan tällainen vanha paska herkistyy.)

- Golden AWe (Vaatiiko selitystä?)

- Simon (HIFK-fanius)

Emmä noista muista tiiä, joten tyydyn tähän.
 
Viimeksi muokattu:

Bronco

Jäsen
HN
Ärsyttävän fiksu palstakonkari, joka on todella hyvin perillä suosikkijoukkueeni asioista. Tätä nimimerkkiä on ennemminkin vaikeaa olla arvostamatta.

Mängimies
Lähtee useasti tarkastelemaan asioita erilaisesta näkökulmasta kuin muut sekä on suorasanainen. Tällaisen palstakäytöksen vuoksi aiheuttaa viihdyttäviä kiistoja ja ennen kaikkea jatkuvaa keskustelua, mikä on elintärkeää koko foorumille. Osallistuu melkein kaikkien seuraamieni kategorioiden keskusteluun aktiivisesti. Arvostan aktiivisuuden lisäksi myös viestien sisältöä, vaikka ihan aina en samaa mieltä olisikaan.

JHag
Yksi isoimmista syistä, miksi HIFK-osioon tulee aina välillä eksyttyä vakoilemaan. Ei monien muiden tapaan yritä väkisin olla hauska, vaan huumori vaikuttaa tulevan luonnostaan kirjoituksiin.

vlad
Oli kyse sitten jääkiekkokeskusteluista tai vapaasta sanasta, tämän nimimerkin viestit on yleensä helppo allekirjoittaa. Varsinkin elokuvatietämys aivan omalla tasollaan. Vaikka yleensä pidän tunnepitoisista kirjoituksista, vladin rauhallinen keskustelutyyli on vaikuttavaa.

Saku #11
Ikäisekseen valtavan lahjakas ilmaisemaan itseään kirjallisesti. Itse asiassa mulla on edelleen vaikeuksia uskoa, että jannu on kirjoittanut jo seitsemisen vuotta sitten paljon kypsempiä ajatuksia tänne kuin minä nykyään. Erityisesti ihailen sitä kuinka pystyy hillitsemään kirjoitushalujaan: viesteistä ei löydy ikinä YHTÄKÄÄN turhaa sanaa.

M@thieu
Ne Montreal-analyysit... Huh.

Everton
Osaa yhdistää asiapitoisuuden ja sen kuuluisan pilkkeen silmäkulmassa sopivalla tavalla. Ilmiömäinen tietopankki ja vaikeiden musavisojen ansiokas vetäjä (koska uutta?!?!)

HeGe41 ja Nomadic
Itse asiassa tämän kaksikon kanssa olen harvoin esim. ottelutapahtumista samaa mieltä, mutta Share Ilveksen näkyvimpinä puuhamiehinä arvostan isosti.

Arvostukseni saavat eri syistä myös mm. scholl, Ghost, mirasane, Ted Raikas, Tarinankertoja, nuck, M10, Pakkipari ja MaZa. Moni tietysti jäi mainitsematta.
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Huh, Meikun juttuja näköjään jotku lukee sittenkin. Kiitosta vaan JMA ja Vuokralainen.

Tätä palstaa on niin aktiivisesti tullut nakutettua jo vuosia ja niin paljon on hyviä kirjoittajia seassa, että aikalailla täysi mahdottomuus alkaa nimeämään muutamaa.

Sanon vaan että NHL-osio ja Muu Urheilu, keep up the good work. Eniten tulee noiden osioiden juttuja seurattua ja mikäs siinä, kun laatu on suurimmalta osalta erittäin jees.
 

Buzz

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Henkka
Tietoa tuntuu olevan todella paljon. Varsinkin NHL-puolella paljon äänessä. En ole Detroitin kannattaja, mutta välillä on mukava lukea ja tarvittaessa kysellä asioista, kun Henkan "isännöimä" palsta on aina täynnä asiantuntemusta.

Ja täytyy myös antaa tunnustusta kaikille Calgarypalstan kirjoittajille. Loistavia raportteja ja uutisia kirjoittelette ketjuun. Helpottaa kivasti suosikkiseurani seuraamista, koska en ehdi aina tarpeeksi paneutua. Helposti luettavista asiat täältä. Jatkataa samaan malliin!
 
Viimeksi muokattu:

HLe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
flintstone

- Aliarvostettu kirjoittaja. Sana hyvin hallussa ja pärjää hyvin väittelyissä kymmentä muuta vastaan.

HardCore Hooligan

- Legenda.
 

thego

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville
vlad

Ei tälläiseen ketjuun tule mieleen kuin yksi nimimerkki ja se on vlad. Oikeastaan ainoa asia mikä miehessä häiritsee on se tapa allekirjoittaa jokainen viesti, mutta se hänelle suotakoon. Asiallista tekstiä illasta toiseen ja omaa silmää miellyttää se NHL-tietämys joka ulottuu vähän kauemmaksi ajassa.

thego
 

Marwin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres
Nimimerkki vlad tulee ensimmäisenä mieleen. Perustelut ovatkin jo tulleet tässä ketjussa. Lisäksi kaikki NHL-puolella aktiivisesti suosikkijoukkuettaan seuraavat ja siitä kirjoittavat henkilöt. Vetoo saa myös rispektini - arvostan sitä, että jaksaa paneutua jonkun muun kuin Suomen maajoukkueeseen tilanteeseen ja edesottamuksiin noin paljon.
 

Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Sen verran tuore kirjoittaja olen täällä, etten ole ehtinyt paljoakaan perehtyä muiden kirjoitelmiin. Sen verran voin kuitenkin mainita, että pidän BOL:in tyylistä kirjoittaa Hifk-osiossa.Hän uskaltaa olla oma itsensä melkoisessakin vyörytyksessä ja antaa tyylillä takaisin ja ihan asiaa.

Lisäksi muistan Fas-lapselta,vai miten se kirjoitettiinkaan, joitain melkoisen teräviä oivalluksia, vaikka välillä överiksi meneekin. Onhan niitä monia muitakin, joilla ainakin ajoittain sytyttää riemastuttavasti. Sori, että nimet varmaan välähtää päähän joskus ylihuomenna.

Kielteisiä tunteita nostattavia nimimerkkejä löytyy kyllä kans turhan paljon, mutta niitähän ei varmaan kannata listata;)
 

scholl

Jäsen
Mainitsen vain niitä, joita en tunne sillä tavalla henkilökohtaisesti. Eli oscarit jakoon:

Lätkä:
JHag ja cobol
Lätkän Niinistö ja Lipponen. Vastuurooli vetää kummankin seuran kannattajien ns. virallista kriittistä linjaa. Olisi mielenkiintoista nähdä, muuttuisiko mikään, jos vaihtaisivat paikkaa.

Yhteiskunnalliset asiat:
Tobias
Ei mikään mielistelijä, vaan aito porvari. Ei ole vähään aikaan kirjoitellut.

P-Amerikan sarjat:
JLand
Tietää oikeasti paljon, mutta joutuu yksinpuhelemaan.

Alan kulttuurit:
Pete2004
Oikeasti ottaa viinanvetämisen tosissaan.

Kuntoilu:
Tombe76
Kuka hullu vetää triathlonin mökillään ilman treenaamista.

Salainen palkinto:
nimeltämainitsematon nimimerkki, joka kertoo asioista yksityisviestein. Aina ei tuu kyllä valitettavasti luettua, kun en niin aktiivisesti sitä boksia jaksa availla, kun 90% yv-viesteistä on kuitenkin uhkailuja ja muuta paskanjauhamista tai vittuiluterveisiä päämajasta Hämeenlinnasta. Miksi muuten jostain pelikielloista pitää ilmoittaa yksityisviestein, vie maun koko yv-järjestelmästä.

edit. se mikä harmittaa, että jotkut raukkamaisesti vaihtavat nimimerkkiään kesken kaiken. Ovat sitten hyviä tai huonoja "jätkiä" niin ärsyttää, kun ei tiedä, kenestä on enää kysymys

edit2. unohdin mainita kyllä myöskin vladin ja Paitselon. Ensimmäisestä en oikein tiedä, mikä hän on miehiään ja Paitselo on taas sellainen entisajan Suomi-filmien hahmo, jonka arkielämän hankaluuksia aiheuttavia edesottamuksia on hauska seurata. Sitä paitsi on ottanut monia tärkeitä ongelmia esille kuten tuijottamisen liikennevälineissä ja taksit.
 
Viimeksi muokattu:

Koirapoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jutta Grahnin mies, Else-Maj Pontoppidan.
Paljon on hienoja kirjoittajia ja vielä enemmän vähemmän hienoja. Jollain irstaalla tavalla ihastelen kunnon hit & run jamppoja, tullaan paikalle, potkitaan hiekat silmille ja paetaan paikalta kun kaveri kakoo pölyjä keuhkoistaan. Samaan kastiin menee nämä ketkä keskustelee asiasta, mutta lopettaa nasakkaan "omalta osaltani keskustelu oli tässä" toteamukseen kun alkaa menemään liian hankalaksi.

I salute you!

Visailuista pitävänä musavisat sun muut on kovaa valuuttaa. Everton siis kärkipäähän.
 
Viimeksi muokattu:

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
vlad

Ei tälläiseen ketjuun tule mieleen kuin yksi nimimerkki ja se on vlad. Oikeastaan ainoa asia mikä miehessä häiritsee on se tapa allekirjoittaa jokainen viesti, mutta se hänelle suotakoon. Asiallista tekstiä illasta toiseen ja omaa silmää miellyttää se NHL-tietämys joka ulottuu vähän kauemmaksi ajassa.

Sama. On vaan hämmentävän hyvä, rohkea ja kohtelias keskustelija.
 

SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Oikeastaan kolme tulee heti mieleen.
Vlad, Vanha Len ja BoredOldLady. Melko laadukasta viestintää asiasta kuin asiasta.
Elämänkokemus näkyy läpi viesteissä.
 

Hirmumyrsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei Mitään Käyttöä Jätkät ja Märkä Uni Rosterit
Roku. Joskus tulee käytyä katsomassa pelikin ja silti tuntuu että Rokun raportista saa enemmän irti.

-OO- sen verran tunnustusta myös, harvemmin höntyilee ns. paskat housuissa vaikka tilanne olisikin hiukan synkeä. Noin lätkäpuolella.

Tietysti Urmaan Kulkusille täytyy lähettää terveisiä.

Ja nimimerkille BATMAN olen helvetin kateellinen hienosti toteutetusta nimimerkistä. Olipa sujuvasti ilmaistu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös