Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

  • 238 425
  • 962

scholl

Jäsen
Itse katson mieluummin tällä kaudella nähtyä peliä jossa on tekemisen meininki vaikkakaan voittoja ei ole tullut toivotulla tavalla verrattuna tähän viime kauden räpellykseen jossa peli on jotain unettavan ja säälittävän välimaastosta mutta 2min ennen loppua saadaan jollain onnenkantamoisella väännettyä se 2-1 - voittomaali.

Ei sekään ollut kivaa lähteä hallilta kun voitto tuli mutta se 60min jota olit juuri todistamassa oli jotain aivan käsittämätöntä muniinpuhaltelua.

eikös jyp ole pelannut 35 vuotta noin?

Minusta tuossa tekemisen meiningissä on se riski, että kun pitää antaa valmentajalle koko ajan siimaa, niin unohtuu se, että siellä on ollaan kilpailemassa ja pyrkimässä voittaa. Siinä pitäisi olla joku tasapaino sen pelin kuvan ja tulosvastuun välillä.
 
R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En ole ollut yhdessäkään sellaisessa ottelussa elämäni aikana, jossa olisi ollut mukavaa hävitessä. Ei varsinkaan hallilta poislähtiessä. Sen takia pitää pärjätä ja olla siellä neljän joukossa, ettei vituttaisi.

Olen ollut (ainakin) yhdessä - Sheddenin kauden ensimmäisessä kotipelissä Ässiä vastaan, jossa hävittiin, mutta taklattiin ja tapeltiin railakkaasti, tuoreella jalalla. Silloin oli ihan hyvä fiilis, eikä hväiö haitannut, kun se mitä saatiin oli enemmän kuin mitä odotettiin: naureskeltiin, että tästä kaudesta ei kyllä jää tuloksellisesti mitään käteen, mutta eriskummallista sekoilua on luvassa senkin edestä. No, meni myös tuloksellisesti kohtuullisesti. Mua olisi helppo viihdyttää, kun olen kuitenkin lätkämaussani tällainen puoliretardi/puoliretro.
 
stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Selinillähän kävi tuuri. Ensin että pääsi duuniin, jonka edellinen vetäjä juuri voitti hänet. Nythän mies olisi normioloissa kengitty tulosten vuoksi pois jo aikoja sitten, tai viimeistään kohta. Mutta nyt miehen todennäköisesti pelastaa tämä Nybondasin virtuaalinen eroilmoitus - jonka vuoksi kaikki vaan odottaa siltä suunnalta jotain, sekä se että Törmänen kengittiin just ja sitäkään eivät kaikki sulattaneet, plus palkkaakin on maksettavana. Eli näillä lähtökohdilla ilmeisesti melkein kuka vaan saisi nyt purjehtia kauden loppuun ja tässä tapauksessa jopa sen seuraavankin kauden ainakin nyt alun.
 
Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, Tamin Tribuuttiketju
eikös jyp ole pelannut 35 vuotta noin?
Niillä on pari Mestaruutta viimeksi kuluneen 10 vuoden ajalta. Yks enemmän ku IFK:lla, joten sikäli huono esimerkki.
SaiPa vois olla osuvampi, nekin pelaa Liigassa.
 
scholl

Jäsen
Niillä on pari Mestaruutta viimeksi kuluneen 10 vuoden ajalta. Yks enemmän ku IFK:lla, joten sikäli huono esimerkki.
SaiPa vois olla osuvampi, nekin pelaa Liigassa.

Minusta SaiPalla ei ole tuollaista pelitapaa, että pelataan epäviihdyttävästi koko ajan, mutta voitetaan hikisesti 2-1. Minusta SaiPa siis ei ole a) voittava joukkue yleensä, b) heidän pelitapansa ei ole sen mukainen ja c) SaiPan pelit päättyvät harvoin 2-1. Minusta Jyppiä vastaan on liigan historiassa ollut yksi inhottavinta niitä otteluita katsoa, kun lätkä on ankeata, tulee vähän maaleja ja Jyp voittaa useimmiten.

En siis ymmärrä kommenttiasi lainkaan.
 
Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En ymmärrä ollenkaan yleistä konsensusta siitä, että HIFK:n peli olisi jotenkin niin näyttävää tai lupauksia herättävää, että sitä pitää viestitolkulla hehkuttaa. Etenkin, kun kaudenalku on ollut paskin miesmuistiin. Minä taas en ole pystynyt katsomaan yhtäkään HIFK:n tämän kauden ottelua edes loppuun, kun otteet ovat hirvittäneet/tylsistyttäneet niin paljon.
 
scholl

Jäsen
En ymmärrä ollenkaan yleistä konsensusta siitä, että HIFK:n peli olisi jotenkin niin näyttävää tai lupauksia herättävää, että sitä pitää viestitolkulla hehkuttaa. Etenkin, kun kaudenalku on ollut paskin miesmuistiin.

Ihmiset seuraavat eri asioita. Esim. Sihvonen laskee vain viivelähdöt. Jos on yli 7 viivelähtöä erässä, on kyseessä loistava matsi. Jos on vähemmän, pelataan fiaskolätkää. Outoa tosin se, jos asiasta on muodostunut konsensus.
 
peterw

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihmettelen kanssa, mitä näyttävää on siinä, että päästään jatkoajalle Kookoota vastaan, varsinkin kun vastustaja oli vielä edellisillan ottelun jäljiltä väsynyt. Selinin HIFK kun vielä häviää kaikki jatkoajat, mikä jo se on erittäin huolestuttava seikka vaikkapa ensi kevättä ajatellen. Tosin tällä tahdilla edes sääleihin ei HIFK:lla taida olla asiaa.
 
Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vaikka se peli olisi miten hyvää katsojien mielestä, niin maalipaikat versus vastustajan maalipaikat tasakentällisin-tilastossa IFK on sarjan kymmenes. Eli helvetin huono esitys, koska kaikkine puutteineen on tuo rosteri sitä parempi.

Sarjan aloitus on huonoin vuosikymmeniin. Silti ei varmastikaan auta mitään alkaa vaihtamaan valmentajaa. Noin alavireiseen ja sekavaan porukkaan kun laitetaan uusi valmentaja, niin entistä enemmän sekaisin on kaikki.

Onneksi tämä on vain jääkiekkoa ja on helppo jättää seuraavat kymmenkunta peliä katsomatta. Tsekkaa sitten onko peli vielä sellaista, että antaa katsojalle enemmän turhautuneisuutta kuin hyvää fiilistä.

Aina tulee uusia kausia ja joskus se IFK taas pärjää.Tuolla budjetilla osuu väkisinkin askelmerkit sen kerran pari kymmeneen vuoteen niin nappiin, että mestaruus on lähellä.
 
Viimeksi muokattu:

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Eli helvetin huono esitys, koska kaikkine puutteineen on tuo rosteri sitä parempi.

Juolahtipa mieleeni, kun monesti saa törmätä "tälläkin rosterilla pitäisi pystyä parempaan"-kannanottoihin, että rosterin laatuhan ei ole suoraan verrannollinen sen kanssa, paljonko siihen on käytetty rahaa. Onhan jopa Nybondas onnistunut lähes jokaiselle kaudelle hankkimaan paikoin useitakin laadukkaita pelaajia ja joskus vieläpä niin, että myös hinta-/laatuhde on kohdannut. Tähän se yleensä on jäänytkin lopputuloksen konkretisoituessa kauden päätteeksi "ynnä muut"-sijoituksina.

Roolitukset, kätisyydet, pelaajien vahvuuksien istuminen sovellettavaan pelikirjaan, tasapainoinen kilpailu pelipaikoittain, oikeanlaisen jatkuvuuden toteuttaminen jne. Nämä ovat asioita, jotka paria poikkeusta lukuunottamatta tuntuvat olevan ylitsepääsemättömän vaikeita asioita meidän UTJ:lle. Veikkaan, että nekin pari poikkeusta, jolloin tulosta on syntynyt, ovat seurausta siitä, että tikat ovat sattuman kaupalla osuneet tauluun vaikka alunperin summassa ilmaan heitettiinkin. Niin pitkään kun urheilupuolen johtaminen toteutuu periaatteella "hankitaan 3 miljoonalla kasa pelaajia ja katsotaan mitä tapahtuu", ei lopputulos tämän paremmaksi muutu.

Tämän vuoksi on myöskään turha ihmetellä mihin katoaa vuodesta toiseen se 1 - 1,5 miljoonan budjettietu Kalpoihin ja Saipoihin.
 
Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minusta Jyppiä vastaan on liigan historiassa ollut yksi inhottavinta niitä otteluita katsoa, kun lätkä on ankeata, tulee vähän maaleja ja Jyp voittaa useimmiten.

Dufvan ja Ahon aikaiset JYP:it perustui enemmän siihen prosenttilätkään, mutta ei Virtasen JYP ole mun mielestä ollut koskaan ankea tai tylsä. Veltsun JYP on ollut vuodesta toiseen Liigan fyysisimpiä ja viihdyttävimpiä vastuksia mun silmissä. Se on totta että aika usein on taidettu ottaa takkiin varsinkin Jyväskylässä, mutta ei ne siellä peruuttele vaan melkoinen painekattila (kaukalossa) se Synergiahipposmikälienykyään on ollut. Ehkä me painotetaan eri tekijöitä tässä.

Vaikka se peli olisi miten hyvää katsojien mielestä, niin maalipaikat versus vastustajan maalipaikat tasakentällisin-tilastossa IFK on sarjan kymmenes.

Mistä tämmönen tilasto löytyy? Oon Liigan analytiikkaa yrittänyt käytellä huonohkolla menestyksellä.
 
Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, Tamin Tribuuttiketju
Minusta SaiPalla ei ole tuollaista pelitapaa, että pelataan epäviihdyttävästi koko ajan, mutta voitetaan hikisesti 2-1. Minusta SaiPa siis ei ole a) voittava joukkue yleensä, b) heidän pelitapansa ei ole sen mukainen ja c) SaiPan pelit päättyvät harvoin 2-1. Minusta Jyppiä vastaan on liigan historiassa ollut yksi inhottavinta niitä otteluita katsoa, kun lätkä on ankeata, tulee vähän maaleja ja Jyp voittaa useimmiten.

En siis ymmärrä kommenttiasi lainkaan.
Saatoin ymmärtää väärin, kun lainauksesi koski kirjoitusta, jossa oli mainintoja kahdesta eri tavasta pelata.
Sinua ottaa tappiot päähän, vaikka peli olisi viihdyttävää. Itseäni ei, koska lätkä voi olla viihdyttävää, vaikka tulos olisi tappiollinen.
Tulos on vain osa peliä, erittäin tärkeä osa tosin.
Etsi Mannerin Mikon haastattelu jostain, niin saatat ymmärtää mitä tarkoitan, eli peliä pelataan oman suunnitelman mukaan, siihen luottaen. Ja tulos on mikä on, joskus voitto joskus tappio.
Koitan vielä avata kommenttejani, joita et ymmärtänyt.
Viittasin JYPiin niiltä osin, kun väittämäsi oli niiden pelanneen ankeata lätkää 35 vuoden ajan. Niin ei ole, ovat pelanneet jo monta vuotta vauhdikasta kovaan paineeseen perustuvaa pystysuunnan lätkää ja saavuttaneet menestystä, joten sekä viihdyttävyys, että pärjääminen toteutuvat.
Ja SaiPaan viittasin siltä osin, etteivät ole voittaneet mestaruuksia viihdyttävästä pelitavasta huolimatta, toki juuri nyt menevät 7 matsin voittoputkessa, vaikka se ei mielestäsi voittavaa lätkää yleensä pelaakaan, mitä ikinä sillä tarkoitatkaan.

Joku voi pitää IFKn peliä tällä hetkellä viihdyttävänä, itse en näin tee, voittavaakaan se ei ole.
Heiskasta on kiva seurata, muuten on aika onnetonta.
Näkemykseni mukaan tunnet tämän hetkisiä Liigan joukkueita huonosti, jos JYPia pidät ankeana ja SaiPan lätkää tappioita tuottavana.
Ja olkoonkin, että SaiPa ei voita välttämättä ikinä mestaruutta, niin silti "etelä-karjalaisessa kusipääkiekossa" on voittavan lätkän elementtejä. Se on viihdyttävää.
Materiaali on vaan pienten resurssien vuoksi rajallinen ja kapea.
 
Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Juolahtipa mieleeni, kun monesti saa törmätä "tälläkin rosterilla pitäisi pystyä parempaan"-kannanottoihin, että rosterin laatuhan ei ole suoraan verrannollinen sen kanssa, paljonko siihen on käytetty rahaa. Onhan jopa Nybondas onnistunut lähes

Kaukanahan rosteri on tuolta top-4 tasosta, sinne ei IFK kestä vertailua, mutta näkisin että kyllä suht helposti kahdeksan joukkoon pitäisi tälläkin porukalla päästä.

Totta tuo, ettei IFK:n osalta budjetti takaa yhtään mitään. Jos mietitään, että Sopanen, Malinen, Carlsson ja Petrell syö varmaankin sen 800 tuhatta. Budjettietu moneen joukkueeseen on syöty siinä ja vaikkapa Nykopp on parempi kuin kukaan noista.
 
scholl

Jäsen
Juolahtipa mieleeni, kun monesti saa törmätä "tälläkin rosterilla pitäisi pystyä parempaan"-kannanottoihin, että rosterin laatuhan ei ole suoraan verrannollinen sen kanssa, paljonko siihen on käytetty rahaa. Onhan jopa Nybondas onnistunut lähes jokaiselle kaudelle hankkimaan paikoin useitakin laadukkaita pelaajia ja joskus vieläpä niin, että myös hinta-/laatuhde on kohdannut. Tähän se yleensä on jäänytkin lopputuloksen konkretisoituessa kauden päätteeksi "ynnä muut"-sijoituksina.

Tämän vuoksi on myöskään turha ihmetellä mihin katoaa vuodesta toiseen se 1 - 1,5 miljoonan budjettietu Kalpoihin ja Saipoihin.

Tuossa on totuutta toinen puoli ja toinen ei. Penan aikana oli jo tavanomaista se, että
ihan duunareille maksettiin liigan top 10 palkkoja kuten Vopatille. Samoin monet peruspelaajat saivat liikaa. Oli jokunen tähti ja ylihintainen muu porukka, jolloin kokonaisuus ei ollut laadukas, kun ei ollut varaa täyttää kaikkia tontteja. Jalosen aikana tilanne oli toinen. Meillä oli nuori, edullinen nelosketju ja muutenkin aika paljon nuoria, jotka eivät vielä maksaneet paljon kuten Mikke, Ramu ja Ahtola. Tuolla tavalla pitää toimia. Jos osa porukasta on halpaa, osa voi olla kallista ja saadaan hyvä kokonaisuus. Nyt Nybari on mennyt osin penalinjalle, minkä vuoksi menetämme osan budjettiedusta. Petrell, Varakas, Laakso, Ahtola voisivat olla jääneet hankkimatta ja tilalla nuoria eteenpäin meneviä pelaajia. Puolustajissa esim. muutama vuosi sitten onnistuttiin hyvin löytämään muualta tällaisia nimiä. Ensin tuli Kousa ja vähän myöhemmin Taipalus ja Auvitu. On fiksumpaa hankkia sellaisia kuin joku Varakas tai Laakso, jotka ovat jäähdyttelijöitä. On eriasia sitten, jos tulee oikeasti laadukas pakki kuten Joonas Järvinen oli tai parhaimpien aikojen Fernholm tai Grillfors, siitä voi jo maksaakin jotain.

Toinen puoli on sitten se, että budjettietua on silti ja osaava valmentaja käyttää sen olemassaolevankin pelajaamateriaalin hyväkseen. Kuuntelin KuPSin Honkavaaran haastattelua viikonlopun Urheiluruudussa ja hän painotti nimenomaan sitä. Erilaisia vastustajia vastaan vähän eri taktiikka ja luodaan sellainen pelitapa, mitä materiaali on. Kyllä se lätkässäkin toimii. Pitää luoda tuosta porukasta paras mahdollinen ykkösketju ja hyvä ykkös-yv. Sen jälkeen voi rakentaa muuta. Kyllä valmennus saa katsoa peiliin, kun nyt on pelattu jo yli 2 kuukautta tosipelejä CHL:ssä ja LIigassa pyörien ihan häntäpäässä.
 
Pointtini ei ollut varsinaisesti se, että kenelle maksetaan ja paljonko maksetaan, vaan kokonaisuuden johtamisesta, kyvystä rakentaa tasapainoinen joukkue toimivin roolituksin siten, että pelaajilla on mahdollisuus toteuttaa vahvuuksiensa kautta optimaalisesti joukkueen pelitapaa. Tässä skenaariossa teemueroset eivät paini alivoimalla oman maalin edessä eikä henritammiset yritä leikkiä ylivoiman kapelimestaria. Hieman karrikoiden toki.

Mielestäni "hukattu budjettietu" perustuu kokonaisuuden johtamisen puutteeseen ja kysymys siitä, että maksetaanko jollekin uransa ehtoopuolella olevalle "omalle pojalle" 180keur tai 160keur, on vain yksi osa-alue tätä kokonaisuutta.
 
Pitäisi lukea 180k tai 60k. Mikke ja Ramu pelasivat 2011 jollain 50k palkalla. Jos jollekin jäähdyttelijälle maksetaan 180k, niin se on hemmetisti liikaa. Tuo on se alue, mistä pitää ensimmäiseksi aloittaa. Onhan se nyt ihan käsittämätöntä, jos joku pelaaja saa tasoonsa nähden kolminkertaisen palkan. Avasin ketjun, jossa tämä asia käsitellään. Otsikko oli jotenkin: voittamisen kulttuuri pitää luoda nyt. Se on nimittäin niin, että jos organisaatio haluaa voittaa, niin silloin se oikeasti haluaa voittaa, eikä se maksa mitään kaverisopimuksia. Vaikka olisi kuinka saunakaveri, niin sillä perusteella ei saa työpaikkaa, eikä ainakaan kolminkertaista palkkaa, vaan jokainen saa sen mitä ansaitsee ja jos ei tee hommia kunnolla, saa kenkää. Guordiola meni Münchenistä Manchester Cityyn ja huomasi siellä, että meno on ihan hanurista. Hän halusi jostain 10 "tähtipelaajasta" eroon. Niinhän se täälläkin pitäisi olla. UTJ tulee hommiin ja tapaa kaikki asianomaiset ja sitten valmentajan kanssa sovitaan, että noi jätkät lähtevät. Osan voi jo keväällä yrttää dumpata jonnekin Sveitsin kakkosliigaan ta Allsvenskaniin ja osa vaihdetaan sitten kesällä.

Tärkein asia on se, ettei ole yhtään edaria ja että jokainen haluaa menestyä. Jokainen tekee joka päivä niin paljon duunia kuin mahdollista, jotta pysyy edes muiden mukana ja sitä palkkaa saadaan sen mukaan, mitä ansaistaan. Ei sen takia, että on pelannut seurassa joskus vuonna kivi ja miekka. Nämä muut asiat kuten kätisyydet ovat ihan sivuseikkoja ja ne voidaan katsoa sitten, kun ollaan edes päästy yhteisymmärrykseen seurassa kaikkien kanssa, mihin suuntaan ollaan menossa. Halutaanko menestyä vai ei, tehdäänkö duunia vai ei. Tällä hetkellä luusereita on liikaa.

Jos meno ei parane, niin jouluun mennessä pitää antaa kenkää sekä Selinille että osalle pelaajista.Toki täytyy ensin odotella uutta utj:ta. Nybarin aikana on turha tehdä mitään, eikä hänellä ole mandaattia toimiakaan.
 
Olen ehdottomasti samaa mieltä, että pelaajapalkkojen järkeistäminen on osa-alue, joka tulee priorisoida kärkeen kun urheilupuolen palettia aletaan tervehdyttämään.

Silti mielestäni meillä on tälläkin hetkellä enemmän taitoa ja ns. vakaita liigapelaajia kuin suurimmalla osalla muista liigaseuroista. Tämänhän pitäisi onnistua jumalauta jokaiselta, jolla on käytössään 3 miljoonaan euron pelaajabudjetti. Silti suurin osa liigaseuroista komeilee sarjataulukossa meidän edellä. Miksi? Kokonaisuuden hallinta, oikeanlainen jatkuvuus ja roolitukset. Johtajuuden puute niin pelaajistossa kuin UTJ:n jakkarallakin. Kaudesta toiseen jatkuva poukkoilu sinne sun tänne vailla minkäänlaista punaista lankaa. Ei ole valmennuskaan aivan nappiin onnistunut, mutta silti Selinin TPS nakutteli viime kauden runkosarjan 1,9 P/O -tahtiin, enkä usko, että hän olisi yhtäkkiä kesän aikana huonontunut valmentajana sen 0,71 ottelukohtaisen pisteen verran. Yksinkertainen syy on siinä, että TPS:llä oli viime kaudella tasapainoisemmin rakennettu nippu kuin tämän kauden IFK vaikkei siihen yhtä paljon rahaa palanutkaan. Ja vaikka playoffsit lopulta lyhyeen jäivätkin. No, tällä kaudella saadaankin jännittää, että päästäänkö playoffseihin.

Summa summarum: Jos viskaat summan mutikassa kahdeksan tikkaa yhdessä läjässä päin tikkataulua, saat erittäin suurella todennäköisyydellä vähemmän pisteitä kuin tikanheiton ammattilainen viidellä tikalla. Tämän vuoksi myös pienemmillä taloudellisilla resursseilla on mahdollista saavuttaa parempi lopputulos jos vain johtaminen sekä kokonaisuuden hallinta ovat riittävän laadukkaalla tasolla.
 
Viimeksi muokattu:

PPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
En ymmärrä ollenkaan yleistä konsensusta siitä, että HIFK:n peli olisi jotenkin niin näyttävää tai lupauksia herättävää, että sitä pitää viestitolkulla hehkuttaa. Etenkin, kun kaudenalku on ollut paskin miesmuistiin. Minä taas en ole pystynyt katsomaan yhtäkään HIFK:n tämän kauden ottelua edes loppuun, kun otteet ovat hirvittäneet/tylsistyttäneet niin paljon.

Kuraahan se on päöosin ollut ja varmasti sellaisena pysyykin koko loppukauden. Ensi kaudella sitten uudestaan, uuden valmentajan ja Nybarin korvaajan kera.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Vaikka en mikään fanaattinen Selin fani ole niin pakko on sanoa, että kerrankin tauon aikana tehty oikeita asioita. Erikositilanteet on taas laitettu kuntoon molempiin suuntiin. Pelicans on sarjan paras ylivoimajoukke ja niiden ylivoima näytti eilen jopa nololta IFK:tn alivoimaa vastaan.
Ylivoimaan myös palasi tehokkuus ja nyt nähtiin ettei Malinen ole mikään sateentekijä ylivoimalla.
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei Selin ehkä tämän maan suurin valmentajanimi ole, mutta itse olen pelilliseen suuntaan aika tyytyväinen. Tulos olisi voinut olla kovempaa, mutta suunta oikea. Lisäksi olen tyytyväinen siihen, että meillä on perusmodernia ja organisoitua pelitapaa peluuttava valmentaja, eikä mikään mother fucking nature-, käkikelloluomujääkiekko- tai moottorisahamunamiesvalmentaja. Puhumattakaan mistään rapakon takaisesta arpamiehestä. Back to the basics?
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool

Näinhän se on. Eihän meistä kukaan tiedä sitä, viekö tämä Selinin tie lopulta mihinkään, mutta onhan se kiva katsoa kun jopa noinkin heikolla alakerralla pystytään pitämään pelisuunnitelmasta kiinni suht hyvin. Ja kiva ettei kiekosta luovuta vapaaehtoisesti niin usein, vaan mennään syötöillä eteenpäin jatkuvan päätykiekon sijaan.
 
Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Törmäsen aikana IFK oli rankkareissa lähes aina hyvä. Taitoa saattoi olla enemmän ja toki ainakin Puustinen oli lähes takuuvarma niissä. Mutta on meillä edelleen esimerkiksi Partanen ja Rask. Otantaa rankkareista ei vielä juurikaan ole, mutta veikkaan jo nyt, että niissä tullaan ottamaan takkiin huomattavasti useammin, missä menetetään tärkeitä pisteitä. Ja tulen syyttämään siitäkin menestymätöntä valmentajaa, joka ei saa luotua uskoa omiin.

Jännästi Atun aikana hävitään kaikki jatkot ja rankkarit. Raskasta olla oikeassa. Vituttaa.

Joo, on kiva että kotona voitetaan, mutta kyllä nää vierastappiot ja varsinkin jatkuvat rankkaritappiot alkaa vituttaa. Joo, oli hyvää tastelua tänäänkin ja niin edelleen, mutta kyllä tää haisi sen ekan erän kavennuksen jälkeen jo kauas että näin tää taas menee.
 
mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Aika vaikeaa näitä pelejä on voittaa kun joukkueessa on 1 luotettava oman pään pakki. Heiskanen on ainoa tuosta joukota tänään jota ei tarvitse koko ajan pelätä.
 
redzel777

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Järkyttävän helposti Selinin taktiikkaa eli korkea karvaus kahdella pelattiin Kärppien toimesta pois -> avattiin nopeasti omalle siniselle ja kappas Atun eväät ja reagointi oli syöty. Kuvittelenko vaan vai onko Atu noin huono reagoimaan muutoksiin? Ilmankos pärjää playoffeissa niin hyvin.

Jottei mene liian negailuksi niin eka erähän oli suorastaan maagista pelaamista ja siihen olisi jo voinut lyödä 0-4 taululle ja peli pakettiin.

Mistä sitten joukkueen olematon paineensietokyky ja jatkuva sulaminen vieraissa johtuu niin on itselleni kysymysmerkki..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös