Andreas Bernard – Italian lahja Porille

  • 136 212
  • 828

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Löysin rautalankaa. Selitän tämän mahdollisimman yksinkertaisesti, että myös MustatKortit ja muut porilaiset asian ymmärtävät. Andy ei pelannut täällä aluksi hyvin. Sitten Markkanen loukkaantui ja Andy pelasi hyvin. Ja nyt Andy on pelannut hyvin myös Porissa. Andylla ja kannattajilla oli Lappeenrannassa kuitenkin koko ajan niin hyvät välit, että uskon miehen palaavan joku kaunis vuosi tänne. Jos ei muuten niin naisensa pakottamana. Menikö tämä nyt porilaiseen ymmärrykseen?

Edit. Niin joo ja mitä tulee tuohon ''patasydän'' juttuun niin täällähän Andy on nuorena poikana Suomessa pelaamisensa aloittanut ja viihtynyt aika monta vuotta, joten sitäkin kautta varmasti joku side on jäänyt.

Siis faktahan on se, että mikäli Andy ottaa urallaan askelia eteenpäin, niin mies ei pelaa Porissa, eikä kyllä tule enää Lappeenrantaankaan. Mikäli ura jää tälle tasolle, eli parhaimmillaan hyvän tason liigamolari, niin siinä tapauksessa saattaa joskus Lappeenrantaan tullakin. Eri asia on, tarvitseeko SaiPa tuolloin juuri Andyn palveluksia.

Hyvät välit kannattajiin taitavat olla ihan viimeisimpiä syitä, miksi kukaan tulisi. Toki jonkin sortin syy se on, mutta edelle menee raha, uudestaan raha ja sitten olosuhteet&menestysmahdollisuudet.
 

Bacon

Jäsen
No se on tosiaan sitten iha eri laulu se, jos mies itsensä lätäkön toiselle puolelle raivaa. Siinä ei varmasti nainenkaan paljon Lappeenrannan suurkaupunkia jää ikävöimään. Toki siihen on vielä matkaa, mutta torjuihan joku Raantakin juuri nollapelin, joten miksipä ei. Ei se tule miehen kohdalla ainakaan yrittämisestä jäämään kiinni.

Lähinnä tuota skenaariota ajattelin siltä kannalta, että mies pelaa uransa Liigassa tai käy pari vuotta Venäjän puolella rahastamassa.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Andylla ja kannattajilla oli Lappeenrannassa kuitenkin koko ajan niin hyvät välit, että uskon miehen palaavan joku kaunis vuosi tänne. Jos ei muuten niin naisensa pakottamana.

Bernardin haastattelussa kävi muuten ilmi, että miehestä on tulossa isä aivan näillä näppäimillä. Onko siis tämä parempi puolisko edelleen Lappeenrannassa vai muuttiko Poriin miehensä työpaikan perässä? Vai mistä sitten Bacon on saanut käsityksensä, että Bernard kyllä palaa aikanaan Lappeeseen "naisensa pakottamana, jos ei muuten"? Kuulostaa näin ilmaistuna siltä, että Bernard olisi tullut Poriin yksin..
 

Bacon

Jäsen
Bernardin haastattelussa kävi muuten ilmi, että miehestä on tulossa isä aivan näillä näppäimillä. Onko siis tämä parempi puolisko edelleen Lappeenrannassa vai muuttiko Poriin miehensä työpaikan perässä? Vai mistä sitten Bacon on saanut käsityksensä, että Bernard kyllä palaa aikanaan Lappeeseen "naisensa pakottamana, jos ei muuten"? Kuulostaa näin ilmaistuna siltä, että Bernard olisi tullut Poriin yksin..
Se oli pilke silmäkulmassa heitetty. Taitavat naisensa kanssa molemmat asua Porissa.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Se oli pilke silmäkulmassa heitetty. Taitavat naisensa kanssa molemmat asua Porissa.

Ok, kunhan ajattelin tarkistaa kun niin varmanoloisena puhelit. Vaikka sehän on aivan totta, että pelipaikan valintaan vaikuttavat hyvin monet asiat, ja monille varmasti se emännän mielipide painaa myös varsin paljon..
 

Mechalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Idän ihme, Honka
Osaako joku sanoa mikä tuo Andyn mainitsema viini on? En saa oikein selvää siten, että osaisin sen kirjoittaa ja täten googletta. Eipä tuota kyllä Alkosta taida kuitenkaan saada, mutta ihan mielenkiinnosta. Calterrossa?
Tarkoittikohan Andy Kaltererseetä? Se on yksi Etelä-Tirolin suosituimpia punaviinejä.
 
Viimeksi muokattu:

Blade80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Tarkoittikohan Andy Kaltererseetä? Se on yksi Etelä-Tirolin suosituimpia punaviinejä.

Suomeen sitä ei kuulemma ennen ole tuotu, mutta Rockylla vaimonsa kanssa joku firma joka tuo viinejä suomeen. He ovat olleet kiinnostuneita sitä Suomeen tuomaan ja ovat ilmeisesti saanut/saamassa maistiaisia?

edit. Jotenkin näin luki jossain kauden alkuaikoina.
 

Mechalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Idän ihme, Honka
Suomeen sitä ei kuulemma ennen ole tuotu, mutta Rockylla vaimonsa kanssa joku firma joka tuo viinejä suomeen. He ovat olleet kiinnostuneita sitä Suomeen tuomaan ja ovat ilmeisesti saanut/saamassa maistiaisia?

edit. Jotenkin näin luki jossain kauden alkuaikoina.
Tuosta en ollut tietoinen, mutta melko todennäköinen skenaario.
 

Esteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️
Tässä linkki tuohon hänen mainitsemaansa kotiseudun viiniin.

@Mechalo @Blade80 ...Itseäni lainaten.

Huom. Kyseessä ei ole mikään huippuluokan laatuviini. Kalterersee on halpaa ja siksi sitä juodaan määrällisesti paljon. Ei liene mitään tarvetta tuoda Suomeen. Näitä tetrapakkausviinejä saanee Alkosta jo suht hyvällä valikoimalla. Enkä olisi yllättynyt tiedosta, jos joku näistä tetraviinien kaupittelijoista jo hakee Kaltereseetä tankkiautolla ja pakkaa Suomessa.
 
Viimeksi muokattu:

Lätkäjope

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Armia #10, Matushkin #43
Hieno nollapeli Andyltä! Ja ei meinannut sekään riittää, vaan yritti maalia vielä 10 sekuntia ennen loppua :D mutta hyvä näin!

Kotisohvallaki piti nousta oikein seisomaan, kun näki mitä Andy lähti yrittämään. Siitä häkki ja torille patsas.
 
Suosikkijoukkue
Hihasta vedetyt Ässät, Dallasin Tähdet & Sport
Odotettu oli tuo Andyn sopimuksessa olleen jatko-option käyttäminen ensi kaudelle. Alkukauden 15:sta peliin torjunta% 93.7 on riittävä työnäyte tähän Liigaan.

On antanut joukkueelle pelistä toiseen mahdollisuuden pisteisiin, joten hyökkäyspää voisi alkaa laittamaan pikkumustaa myös sinne vastustajan rysään.

Toivotaan, että kiekot tarttuu jatkossakin.
 
Viimeksi muokattu:

Gennadi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, R.I.P M-juna, Ketterä
Andy on kyllä huippu hieno mies! Täysin epätyypillinen italialainen, hiukan varautunut, nöyrä ja vaatimaton. Luonne on luotu tänne pohjolaan. Muutaman kerran miehen kanssa tullut juteltua ja jos ei anna tuon välimeren ulkonäön, aksentin ja nappisilmien hämätä, niin mies menee täysin suomalaisesta. Harmittaa kun SaiPa ryynäsi tämän kaverin kohdalla. Tutti i migliori e buona fortuna!
 

Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Todella hyvä uutinen tämä option käuttö, mutta hieman pitää kuitenkin jinxata. Toivottavasti taso ei putoa kun jatkopahvi on ansaittu. Hyvin ukko pelaa, ja antaa työllään joukkueelle mahdollisuuden voittaa joka kerta.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Hienoa tosiaan, että Andy on saanut onnistumisia. Perin sympaattisen oloinen veikko hän. SaiPassa ei ihan natsannut. Joku voisi tietysti sanoa, ettei saanut riittävästi näytönpaikkoja, mutta kyyyyllä mielestäni sai ihan riittävästi. Välillä oli hienoja otteita ja merkkejä siitä lahjakkuudesta ja toisinaan ihan liian epävarmaa työskentelyä. Tälläistä se on, että joskus jossain toisessa seurassa ja valmennuksessa toimii hommata paremmin. Jotkut breikkaa SaiPassa ja jotkut lähtevät SaiPassa kun ei kulje ja sitten homma sujuu muualla. Molemminpuolista. Nyt vaikuttaisi, että Bernardin oikea osoite oli länsirannikko.
 

Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tärkeä jatkosopimus ja Andy on ottanut fanit haltuun, se on tärkeää myös.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Andylta pari sellaista koppia, että selvää highlight kamaa ja varsinkin toinen ryöstö alkaa olla jo top-suorituksia koko kauden aikana. Harvoin näkee tuollaista kaapaisua edes NHL-koosteissa... mutta ei hän yksin pelejä pysty voittamaan jos puolustus (Uusitalo) kämmäilee pahasti.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Onhan tämä nyt aivan käsittämätön kaveri, sanotaanko näin että miehellä on kaikki keitetyn spaghetin hyvä ominaisuudet :D

Tulee väkisinkin mieleen, että olisiko tällä menolla tarpeettomaksi käyvästä Ahosen sopparista mitenkään päästävissä irti? Koska ensi kauteen voisi, ja oikeastaan jopa pitäisi, lähteä Bernard ykkösenä ja hankkia sitten joku perusvarma kakkosveska jostain.. noh, tätähän ei tule tapahtumaan, mutta väkisinkin sitä tässä asioita pyörittelee, koska viininviljelijän työnäytteet ovat tällaisia
 

kalma

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Bauerilta vielä paremmat patjat alle, niin ei mene tuon ensimmäisen maalin kaltaisiakaan. Luuli torjuneensa kiekon kulmaan mutta se ripari jotenkin kuoli patjoihin.
Aivan mielettömän hyvä peli taas, Setänen ei saanut peliaikaa ja saakohan Ahonenkaan tällä menolla?
 

sob

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, FC Jazz, ..... Oulu Ermines
Tällä pelillä Andyä viedään isompiin ympyröihin ensi kaudella. Toivotaan parasta ja nautitaan tästä niin kauan kuin kestää!
 

Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Andy tänään sivussa perhesyiden vuoksi. Ilmeisesti se perhe kasvoi nyt yhdellä. Jos niin on, Onnea!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös