Ilmoitukset

Nimimerkki Vellihousu kirjoitti aamulla Ässien osioon sen verran monta henkilökohtaista hyökkäystä ja räikeästi hyvän maun vastaista viestiä, että annamme hänelle näistä rikkeistä suoraan kahden kuukauden pelikiellon.

Nimimerkki FASlapsi kirjoitti täysin turhan ja luokattoman viestin Jesse Puljujärven ketjuun ja hän kuittasi tästä kuukauden pelikiellon. Tässä tapauksessa aiempi rikehistoria vaikutti pelikiellon pituuteen.

Nimimerkki Blacktowhite on asetettu viikon pelikieltoon Liigan kurinpitoa käsittelevän ketjun sisällöttömästä onelineristaan.

Nimimerkki Mike kuittaa itselleen viikon pelikiellon netiketin vastaisesta viestistään Jokerit-osiossa.

Nimimerkki Fernando huilaa seuraavan viikon sääntöjen 4§:n perusteella hänen kirjoitettuaan kiekkokeskusteluun viestin, jonka sisältönä on pelkästään "*hymiö*".

TPS-osiossa nimimerkki puukädet provoili ja meni henkilökohtaisuuksiin toista kirjoittaa kohtaan ja saa kuukauden pelikiellon sääntöjen 6§:n ja 9§:n perusteella. Kyseisen nimimerkin pelikieltoa pidentää se, että hän on vähän aikaa sitten kärsinyt pelikiellon vastaavanlaisesta rikkeestä.

Nimimerkki haukka on seuraavat kaksi kuukautta pelikiellossa syylistyttyään Jokerit-osiossa itsemoderointiin. Nimimerkin pitkä rikehistoria pidensi pelikieltoa huomattavasti.

Alle 20-vuotiaiden MM-kisat USA:ssa 26.12.2017–5.1.2018

Viestiketju osiossa 'Maajoukkue' , aloittajana jalperi, 06.01.2017 klo 17.18.

  1. Pardus Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kärpät
    Kotkaniemi tehnyt kaksi maalia tänään Ruotsia vastaan. Eilen Suomen maaleista vastasivat Kupari ja Ylönen.
     
  2. Finsvik Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Detroit Red Wings, Modo Hockey
    Suomen maalit olivat tehneet Koppanen, Turkulainen, Kotkaniemi ja Ylönen tänään Ruotsin kiekkoliiton sivujen mukaan. Hienoa että tulee nuoremmillekin onnistumisia vaikkakaan nuo maalit tänään ei ihan voittoon riittäneetkään.
     
  3. Pardus Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kärpät
    Lainaus:
    SJL:n tilastopalvelussa Ylösen tilalla lukee Kotkaniemi, jolla siis sen mukaan kaksi maalia. Vaan tiedäpä noista, kun myös U17 WHC:n tilastot ovat aivan erinäköiset Suomen ja Kanadan kiekkoliittojen sivuilla.
     
  4. red.machine Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Slovakia, Hurricanes, Bulls, Uruguay
    Verrattain huvittavat ovat nuo MacTavishin perustelut. Tekisi melkein mieli uskoa, että Hockey Canadalta on tullut käsky että Puljua ei saa päästää kisoihin. Sehän saattaisi vaikka tiputtaa Kanadan mitalipeleistä tai jotain muuta kauheaa.

    Vakavasti puhuen, niin kyllä kai Oilers parhaiten loppujen lopuksi tietää, että mikä on Puljulle parhaaksi. Ilman Puljujärveäkin Suomi saa todella laadukkaan joukkueen jalkeille ja mielenkiinnolla odotan, että millaisen show'n Heiskanen ja Tolvanen laittavat Buffalossa pystyyn.
     
  5. vanukas Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
    Minusta Puljun ei pitäisi mennä U20 kisoihin ihan itsensä vuoksi. Ei ole mitään todistettavaa sillä tasolla ja enemmänkin hävittävää ilman Lainetta ja Ahoa. Motivaatio ja onnistumisen tunteet pitäisi saada päivittäisestä tekemisestä.
     
  6. Lainaus:
    Samaa mieltä. On erittäin todennäköistä, että ilman Ahoa ja Lainetta Puljulla ei menisi yhtä hyvin pisteiden valossa, vaikka ikää ja kokemusta onkin tullut lisää. Mitä lisämotivaatiota Pulju saisi, jos jäisi esim. puoleen viime kerran pisteistä?
     
  7. Mängimies Jäsen

    Lainaus:
    Ai mitä lisämotivaatiota saisi johdattaessaan Suomen vaikkapa maailmanmestaruuteen ollen joukkueen paras pelaaja? Mitä väliä jollain tehopisteillä?
     
  8. IceWalker Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HJK, K-Kissat, PiTa
    Balalaikka sentään, pers-uksilleen meni tämä turnaus. Mutta onneksi on niin, että joukkueesta vaihtuu miltei puolet kisoihin. Sinne saadaan täsmähankintoina tärkeitä pelaajia kuten Heponiemi ja Räsänen. Kuokkanen täydentäisi trion, jolloin hyökkäys vahvistuisi todella paljon. Puolustukseen saadaan varmaan 3-4 vahvistusta.
    Maalivahtitilanne on vieläkin arvoitus. Tosiaan, Luukkosen torjunta% on huikeat 80. Voisiko joku liigajoukkue vaikkapa pienestä maksusta antaa hänelle hiukan peliminuutteja?
    Emme tietenkään unohda Heiskasta ja Tolvasta. Ihme on, jos ei joukkue nouse ihan toiselle tasolle kuin tänä syksynä on nähty.
     
    Viimeksi muokattu: 12.11.2017 klo 21.45
  9. Lico Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Chicago Blackhawks
    @Gemondo laittoi jo Tolvasta koskevaan ketjuun Jokeri-osioon, mutta laitetaan tännekin: omien sanojen mukaan Eeli on kisoissa, kuten itse uskoinkin. Mahtavaa, kultamitali-toiveet nousivat saman tien.
     
  10. Mängimies Jäsen

    Lainaus:
    Samaa sanoi Heiskanen YLEn haastattelussa omasta osallistumisestaan.
     
  11. powerplaymaker Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit, Detroit Red Wings
    Hyvällä tsägällä Tolvanen ja Heiskanen painavat tälle kaudelle:

    KHL/Liiga + Karjalaturnaus + Nuorten kisat + Olympialaiset + MM-kisat.
     
  12. red.machine Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Slovakia, Hurricanes, Bulls, Uruguay
    Lainaus:
    Mielestäni kummankin kannattaisi jättää aikuisten MM-kisat välistä, kun pelimäärä tulee ilman niitäkin olemaan aika kova. Toki jos virtaa tuntuu riittävän, niin mikäs siinä.

    Mutta on kyllä huippumielenkiintoista nähdä nämä kaksi herraa ikäisiään vastaan, kun miehiäkin vastaan pystyvät tekemään noin kovaa tulosta. Toivottavasti vain välttyvät loukkaantumisilta.
     
  13. -Kantor- Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK
    Lainaus:
    Sama pätee myös Juoleviin, joka on vähitellen alkanut esittää varsin nousujohteisia otteita Liigassa. Tällä hetkellä kasassa 10 otteluun 8 pistettä. Tulee kieltämättä olemaan Suomella äärimmäisen kova pakisto kisoissa.

    Heiskanen - Vaakanainen
    Juolevi - Välimäki
    Kotkansalo - Jokiharju
    Honka / Räsänen / Salo / Niemeläinen / Reunanen / Almari

    Mikähän on muuten todennäköisyys nähdä Kuokkanen mukana joukkueessa? Kuitenkin jokunen NHL-ottelukin vyöllä, eli voiko Carolina halutessaan tehdä ns. "edmontonit" ja evätä pääsyn..? Eihän tuo hyökkäyskään pahalta näytä vaikka ikäluokan kaksi suurinta staraa puuttuvat.

    Vesalainen - Räsänen - Tolvanen
    Koivula - Kuokkanen - Turkulainen
    Koppanen - Heponiemi - Kotkaniemi
    Nurmi - Luostarinen - Tuulola

    Ilman Kuokkasta sitten vaikka näin:

    Vesalainen - Räsänen - Tolvanen
    Koivula - Heponiemi - Turkulainen
    Koppanen - Luostarinen - Kotkaniemi
    Nurmi - Kupari - Tuulola

    Unohtuiko joku?
     
  14. red.machine Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Slovakia, Hurricanes, Bulls, Uruguay
    Lainaus:
    Itse näen tällä hetkellä todennäköisyyden melko hyvänä. Oikeastaan vain todella paha loukkaantumissuma voi estää Kuokkasen kisamatkan.
     
    Viimeksi muokattu: 15.11.2017 klo 20.41
  15. Mängimies Jäsen

    Lainaus:
    Mihin tuo perustuu? Voi olla, että minulta on mennyt jotain ohikin, mutta en muista lukeneeni Carolinan suunnalta mitään kommentia asiasta.
     
  16. red.machine Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Slovakia, Hurricanes, Bulls, Uruguay
    Lainaus:
    Tuo on vain oma arvio ja Carolina ei tosiaan ole vielä asiaan mitään kantaa ottanut. Carolinalta löytyy farmista useampi pelaaja jotka nähdäkseni ovat loukkaantumisten sattuessa nokkimisjärjestyksessä Kuokkasen edellä, kuten esimerkiksi Wallmark, Di Giuseppe ja Miller. Toki Kuokkanen on pelannut näitä vähemmän pelejä, joten tilanne saattaa tässä ennen kisoja muuttua paljonkin.
     
  17. mikkelson Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TPS
    Lainaus:
    Emil Oksasen näkisin potentiaalisena kisapelaajana. Rightin puolen maalintekijälle luulisi löytyvän tilaa.
     
  18. -Kantor- Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK
    Lainaus:
    Ja toisaalta eikö Kuokkanen ole tällä kaudella pelannut jo jotain harkkapelejä U20-joukkueen kanssa, eli olisiko lie ollut niissäkään mukana jos Carolinan suunnitelmissa ei ole päästää kisoihin..?

    Lainaus:
    Oksanen tosiaan unohtui, mutta en sitten tiedä, että kenet syrjäyttäisi tuossa yllä olevassa hahmotelmassani..? Potentiaalisista pelaajista ainakin Ikonen, Moilanen ja Nyman jäivät myös mainitsematta. Hyvähän se tietty on, että leveyttä löytyy mistä valita.
     
  19. red.machine Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Slovakia, Hurricanes, Bulls, Uruguay
    Lainaus:
    Olet oikeassa, tämä pääsi itseltäni unohtumaan. Kuokkanen on näköjään neljä ottelua tällä kaudella majussa jo pelannut.
     
  20. mikkelson Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TPS
    Lainaus:
    Laajuutta tosiaan löytyy. Jos tuota hyökkäystä nyt lähtisisi vähän hahmottelemaan niin mielestäni terveenä olleessaan varmoja pelaajia ovat Tolvanen, Vesalainen, Räsänen, Kuokkanen, Heponiemi, Tuulola, Koivula, Turkulainen. Nurmi myös hyvänä roolipelaaja vahvasti kiinni kisapaikassa. Räsänen olisi oikeutetusti toisen kärkiketjun sentteri. Toinen voisi olla jompikumpi kaksikosta Kuokkanen/Heponiemi vaikka kummatkin pelaavat laiturina tällä hetkellä seurajoukkueissaan. Pelaajaprofiililtaan Luostarinen tai Koppanen olisi ihanteellinen sentteri 4.ketjun keskelle. Näin 3.ketjun sentteripaikasta taistelisivat Ikonen, Kupari ja Kotkaniemi. Toki näistäkin moni pystyy pelaamaan laiturina eli variaatioita on lähes loputtomiin. Oksanen ja Moilanen taistelisivat sitten noista viimeisistä laiturin paikoista. Noh, noin kuukauden päästä nähdään kuinka persiilleen meni.
     
  21. Noma Jäsen

    Lainaus:
    Kyllä Carolina halutessaan voi estää Kuokkasen pääsyn kisoihin, mutta näillä näkymin eivät aio sitä tehdä ja Kuokkasen vakaana aikomuksena on kisoissa pelata. Ja tähän on lähteenä pelaaja itse.
     
  22. IceWalker Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HJK, K-Kissat, PiTa
    Nuorten maajoukkueen pistepörssi näyttää tältä 13 ottelun jälkeen:

    Hyökkääjät: (29)
    Kuokkanen 9.4+3=7
    Joni Ikonen 10.4+2=6
    Turkulainen 8.2+2=4
    Talvitie 13.2+2=4
    Koivula 9.3+0=3
    Innala 9.2+1=3
    Koppanen 9.1+2=3
    Kuiri 8.1+2=3
    Kotkaniemi 3.2+1=3
    A.Räsänen 5.0+3=3
    ---
    Jääskä 5.1+1=2
    Ylönen 6.1+1=2
    Vesalainen 3.0+2=2
    Mäkinen 4.0+2=2
    Heponiemi 3.1+0=1
    Tuulola 7.1+0=1
    Moilanen 10.1+0=1
    Oksanen 1.0+1=1
    Nurmi 10.0+1=1
    Luostarinen 10.0+0
    Kupari 3.0+0

    Puolustajat: (14)
    Kotkansalo 10.4+2=6
    Salo 9.2+3=5
    Välimäki 9.1+2=3
    Allen 4.0+1=1
    Juolevi 6.0+1=1
    Niemeläinen 9.0+1=1
    Jokiharju 2.0+0
    Reunanen 4.0+0
    Vaakanainen 7.0+0
    E.Räsänen 7.0+0
    Laavainen 8.0+0
    Almari 8.0+0

    Maalivahdit: (3)
    Luukkonen 13 ottelua, Lehtinen 7 ja
    Halonen 6 ottelua.

    Kaikkia pelaajia en tilastoinut, mukana vain potentiaalisemmat ehdokkaat. Lihavoidulla USA:n turneen pelaajat, perinteisesti sinne ovat valitut lähes kaikki vahvimmat ehdokkaat sillä hetkellä. Maalivahtien torjuntaprosentteja en laskenut, mutta ne eivät ole mieltäylentäviä.

    Tilastoista voidaan päätellä, että aika harva hyökkääjä voidaan suoraan valita tilastojen perusteella. Puolustajien tilanne on suhteellisen selvä, 9 pelaajaa kisaa pelipaikoista, joten 2-3 pelaajaa jää joukkueen ulkopuolelle. Heiskanen tietysti varmasti mukana.
    Hyökkääjistä top 5 voi olla varmoja paikastaan, mutta loppujen osalta on vielä paljon auki. Huomiota kiinnittää se, että Vesalainen on ollut mukana vain 3. matsissa. Kotkaniemi varmaan pelasi itsensä sisään joukkueeseen Venäjän turneella. Moilanen on saanut paljon näyttöpaikkoja, vaan tehot puuttuvat. 4.ketju saattaa olla jo valmis, mutta aika monen hyökkääjän 1-3 ketjuun pitää harjoitusleirillä näyttää parasta osaamistaan.
    Maalivahtikolmikko on selvä, enää pitäisi löytää se vahti, joka pystyy nostamaan tasoaan huomattavasti syksyn peleistä.
     
    Viimeksi muokattu: 17.11.2017 klo 10.15