Alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanadassa 2014–2015

  • 281 135
  • 856

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Toki. Paitsi että Suomesta ei - lukuun ottamatta harvoja poikkeusyksilöitä, jotka nousevat huipulle mistä tahansa järjestelmistä ja järjestelmäuskovaisista huolimatta - tule yhtäkään edes lähellä em. henkilökohtaista taitotasoa olevaa pelaajaa. Siis niin kauan, kuin pienimmistäkin junioreista lähtien taitojen opettelu on valmennuksessa alisteista meidänpeleille ja milloin millekin pakkopaidalle.
Sataan kertaan mainittu laukaisu-, ratkaisu- ja maalintekotaito (laajasti käsitettynä) on ensimmäinen ja samalla fataalein, joka tässä nurinkurisessa hierarkiassa on lentänyt pesuveden mukana.

Yksilö edellähän tässä pitäisi mennä kuten on moni nykyinen ja entinen maajoukkuevalmentaja linjannut. Meidän pelin tai sitä seuraavan systeemin oppii parissa kuukaudessa kun on sen aika, joten junnuista alkaen pääpaino pitää olla nykyistä enemmän pelaajan henkilökohtaisen taidon kehittämisessä. Uskon että näin myös tulee tapahtumaan ja on jo osin tapahtunutkin kunhan juniorivalmennuksesta saadaan ulos ne valmentajat, jotka valmentavat saadakseen itseään esille ja itselleen meriittiä kuinka heidän joukkueensa voittaa kaikki. Olen aivan varma, että suomalaisesta junnuorganisaatiosta nousee kansainvälisiä huipputähtiä kun moneen kertaan esillä ollut "yksilö edellä" saadaan myös käytäntöön nykyistä laajemmin. Julkisuudessakin näkyviä väitteitä siitä, että Suomesta ei enää koskaan voi nousta huippuja NHL:ään täytyy ihmetellä. Se on todellisuudessa paljon helpompaa kuin suomalaisen peliteollisuuden (kuten Supercell) murtautuminen maailman huipulle USA:n ja monen muun maan puristuksessa. Kunhan kiekossa tehdään työtä oikein, seuraava selänne, koivu, kurri, tikkanen, skriko, ruotsalainen, hagman ja moni muu on jo tulossa.
 
Viimeksi muokattu:

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Tätä ainaista pelitavan ja yksilön kehittämisen välistä vastakkainasettelua en ymmärrä. Barcelonassa pelitapa kulkee mukana pikkujunnuista asti mukana ja vissiin se pelitapa ei ole estänyt virtuoosimaisten yksilöiden kehittämistä, pikemminkin päinvastoin. Kun jo pienestä pitäen opetetaan tekemään oikeita ratkaisuja ja ryhmittymään oikein kentällä, niin ei kulu aikaa vääränlaisten asioiden tekemiseen ja harjoitteluun.

Siinä vaiheessa pelitapa on tietysti ongelma henkilökohtaisten taitojen kehittymiselle, jos se ohjaa pelaajia roiskimaan kiekkoa ja luopumaan siitä helposti. Meidän Pelin kohdalla tätä ongelmaa ei ole, koska se nimenomaan kannustaa pelaajia pelaamaan kiekolla.

Erityisesti se, että pelitapoja syytetään maalintekijöiden puutteesta, on hassua. Tällainen ajattelu, että taktinen valmennus olisi automaattisesti pois taitovalmennuksesta, on mielestäni kertakaikkiaan erikoinen. Jokaisen nyt luulisi tajuavan, että huippumaalintekijäksi ei tulla joukkueharjoituksissa, vaan siellä pihapeleissä tai luonnon jäällä pelatessa ja sitten erikoisharjoittelulla esimerkiski vanerilevyltä laukoen. Toki joukkueharjoituksissa pitää koutsin ohjata ja kehittää laukaisutekniikkaa, mutta varsinaiset toistot tehdään muualla.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tätä ainaista pelitavan ja yksilön kehittämisen välistä vastakkainasettelua en ymmärrä.

Ei sitä pidäkään ymmärtää koska ne eivät ole vastakkaisia. Aiemmalla sivulle kirjoitin tästä. Mutta ääripäänä Suomessa tuntuu olevan jossain sivuraiteille ajatus jonka mukaan mitään ei saa junioripuolella muuttaa koska äijien maajoukkue voittaa ja se on koko jääkiekon tarkoitus.
 
Yksilö edellähän tässä pitäisi mennä kuten on moni nykyinen ja entinen maajoukkuevalmentaja linjannut. Meidän pelin tai sitä seuraavan systeemin oppii parissa kuukaudessa kun on sen aika, joten junnuista alkaen pääpaino pitää olla nykyistä enemmän pelaajan henkilökohtaisen taidon kehittämisessä. Uskon että näin myös tulee tapahtumaan ja on jo osin tapahtunutkin...

Julkisuudessakin näkyviä väitteitä siitä, että Suomesta ei enää koskaan voi nousta huippuja NHL:ään täytyy ihmetellä. Kunhan kiekossa tehdään työtä oikein, seuraava selänne, koivu, kurri, tikkanen, skriko, ruotsalainen, hagman ja moni muu on jo tulossa.

Tämäpä. Epäkohtien tunnustaminen ja kurssin kääntyminen on toki jo alkanut - ja äärimmäiset katastrofi-itkut ovat koko ajan olleet suurimmaksi osaksi politiikkaa. Eli milloin minkäkin tahon "tilaamia" tai muuten henkilö/valtasuhteista kumpuavia, enemmän kuin aidosti tilanteen tiedostavien puheenvuoroja.
Peli on kokonaisuus eikä paikoille edes päästä ilman tiettyjä perustaitoja jne. - mutta juniorivalmennuksessa ja totta kai myös junnujen omassa treenaamisessa ei Suomessa voi liikaa painottaa sitä maalintekotaitoa (edelleen laajassa käsityksessä). Nythän se on jotain, mikä tulee listalla suunnilleen epäilyttävän itsekkäänä, "tyhmänä puskemisena", väärin voittamisena, yksilön palvomisena ja muutenkin ihan niinku epiksenä.

Suomessa tuntuu olevan jossain sivuraiteille ajatus, jonka mukaan mitään ei saa junioripuolella muuttaa koska äijien maajoukkue voittaa ja se on koko jääkiekon tarkoitus.

Tähän vajakkiuteen liittyy jos ei suoraan niin ainakin välillisesti se, että kuvitellaan aikuisten huippuammattilaisten metodien ja valmentamistapojen toimivan samanlaisina murrosikäisillä tai "parhaimmillaan" palopostin kokoisilla natiaisilla. Newsflash: eivät toimi. Kaksikymppinen oppii vaikka mitä (kuten esim. erilaisia taktiikoita), mutta sen laukomisen ja muutaman muunkin perustaidon opettelu on myöhäistä, jos tärkeimmät vuodet, treenit ja pelit on käytetty fläppitauluun piirtelyyn.
Toistoksi menee, mutta takavuosina oli useimmissa seuroissa itsestään selvää, missä järjestyksessä ja millä prioriteeteilla junnujoukkueita viedään ja mitä opetetaan ensin. Ahkerinkaan oma treeni kun ei korvaa sitä, että taitoja harjoitetaan oikeissa tilanteissa ja vastustaja niskassa.
 
Viimeksi muokattu:

Wire

Jäsen
Nyt on kisat ohi ja kolme plussaa ja kolme miinusta

+ Slovakia
+ Paljon hehkutetut superstarojen Eichel, Nylander, Reinhart, Kapanen, McDavid kuplista päästettiin ilmoja pihalle ja herrat tiputettiin maanpinnalle. Godla, Rantanen, Domi yms taas pääsivät maailman tietoisuuteen.
+ pienten maiden profiilin nosto eli enään nuorissakaan ei ole kahden kastin porukoita vaan kuka tahansa voi nousta mitalipeleihin.

- Suomi, kuilu huippumaiden yksilöihin kasvaa.
- USA, kävi perinteiset eli dream team konttasi
- peli on suurimmalta osalta rymistelyä niin puolustajien arviointi on vaikeaa.
 
Viimeksi muokattu:

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Oli mielenkiintoista katsoa yöllä kuinka Venäjä pelasi välillä aika puhtaasti pieneen kaukaloon sovitettua Meidän peliä. Hitaissa ja puolihitaissa (näissä kisoissa) lähdöissä Venäjä pelasi taitavasti myös keskustan kautta ja rakensi useita laatupaikkoja joko 3vs3 tai paremalla voimasuhteella. En ole Jortikan jatkosta(?) lainkaan innoissani ja jos näin on, toivon että Jortikka nöyrtyy analysoimaan hyökkäyspelaamisen osalta jääkiekkoa muutenkin kuin jatkuvan valittamisen ja tuomareille esitettävän kulmakarvapelin kautta. Suomen hyökkäyspelaamista olisi auttanut näissä kisoissa paljon se, jos hyökkääminen 5vs5 olisi tapahtunut samalla kaavalla kuin Kivellä. Väitän että tämä ongelma on pääosin valmentajan osaamisesta tai osaamattomuudesta kiinni.

Samalla on tullut yksi asia selväksi. Sovittamalla meidän peliä pieneen kaukaloon ja yhdistämällä se sellaisen henkilökohtaisen taidon kanssa kuin Venäjällä on, saadaan taitava ja voittava joukkue.

Jortikan pelitapa ei ehkä kaikilta osin ollut optimaalinen, mutta se tuotti kuitenkin Suomelle melkoisen määrän maalipaikkoja Slovakiaa ja Saksaa vastaan. Muissakin peleissä Suomi oli kuitenkin odotetulla tasolla materiaaliin nähden ja paremmalla erikoistilannepelaamisella olisi voinut voittaa ainakin Ruotsin, Venäjän matseja en seurannut, joten en voi kommentoida sitä pelitapaa. Varmaan ideaalinen tilanne olisi se, jos Jukka Jalonen ottaisi kotikisaprojektin hoitaakseen. Kisat pelataan isossa kaukalossa, joten tässäkin suhteessa Jalosen ammattitaidolla joukkueen kaikki osaaminen saataisiin ulosmitattua.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
+ Paljon hehkutetut superstarojen Eichel, Nylander, Reinhart, Kapanen, McDavid kuplista päästettiin ilmoja pihalle ja herrat tiputettiin maanpinnalle. Godla, Rantanen, Domi yms taas pääsivät maailman tietoisuuteen.

Miten Reinhartin kuplasta päästettiin ilmoja pihalle? Voitti pistepörssin, plusmiinustilaston ja pelasi kisojen ajan erinomaisen fiksua kokonaisvaltaista peliä. Ja aika sokea saa olla, jollei pelejä katsoessa huomannut Eichelin, Nylanderin ja McDavidin huumaavan korkeaa taitotasoa heidän pelatessa itseään vanhempia pelaajia vastaan.

Onko joku ihan oikeasti pitänyt Kasperi Kapasta edes köyhän miehen superstarana?
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hienon finaalin osittain valitettavasti latisti tunnelmantappaja nro 1, Tero Lehterä. Unessako se oli? Peliä muutama sekunti jäljellä ja jauhaa jotain puuduttavaa skeidaa monotonisella äänellä. Samoin loppujuhlallisuuksien aikaan ja kun pokaali nostettiin, piti puheen siitä, millainen pokaalin pitäisi olla. Paska kommentaattori. Kertoo aika paljon myös Maikkarista, etteivät saaneet ketään muuta paikalle.
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Miten Reinhartin kuplasta päästettiin ilmoja pihalle? Voitti pistepörssin, plusmiinustilaston ja pelasi kisojen ajan erinomaisen fiksua kokonaisvaltaista peliä. Ja aika sokea saa olla, jollei pelejä katsoessa huomannut Eichelin, Nylanderin ja McDavidin huumaavan korkeaa taitotasoa heidän pelatessa itseään vanhempia pelaajia vastaan.

Onko joku ihan oikeasti pitänyt Kasperi Kapasta edes köyhän miehen superstarana?

Tätä vähän itsekin ihmettelin. Reinhartin "huomioimiseksi" ei riitä edes jaettu maalipörssin voitto, pistepörssin voitto selkeä voitto plusmiinustilastossa. Siis nämä on tarkastettavissa ihan parissa sekunnissa. Pelejä katsomalla myös näki, että oli joukkueen tärkein alivoiman tappaja, pelasi jatkuvasti vastustajan parhaita vastaan, otti paljon tärkeitä aloituksia jne. Reinhartin ollessa jäällä tasakentällisin, vastustaja ei tainnut tehdä maalin maalia, tai korkeintaan yhden. Se on aika jumalattoman kova suoritus. Viime vuonna Kanadan ykkössentteri oli helvetisti hehkutettu Drouin, mutta jotenkin nyt homma nyt toimi paremmin. Ihan vilpitön kysymys, nimimerkki Wirelle, mitä Reinhartin olis pitänyt tehdä, jotta ei olisi "kupla puhjennut"?

Eipä siinä, Reinhartin kohtalo tulee todennäköisesti aina olemaan jäädä aliarvostetuksi kaveriksi. "Satunnaiskatsoja" ei näe niitä asioita, jotka hänestä tekevät hyvän, vaan he näkevät ainoastaan näitä Domin esittämiä näyttäviä yksilösuorituksia. Ja tällä en vähättele toki Domia.

Eichel taas joutui varaamattomana pelaajana todella isoon vastuuseen, tuollaiseen harvoin joutuu yksikään varaamaton pelaajaa. Tähän nähden hän pelasi hyvin, vaikka otteista toisinaan näki (negatiiviselle tavalla), että hän odotti itsekin olevan se, joka joukkuetta kantaa.

McDavid toki hyötyi pelaamisesta muuta kuin vastustajan parhaita vastaan, mutta olihan hänen otteensa loistavia huomioiden se, että hän on varaamaton kaveri. Muistaako kukaan MacKinnonin otteita samassa iässä? Niinpä, ja MacKinnon kuitenkin on ollut ja on melko varma tuleva "supertähti". McDavid iski 7 otteluun 11 pistettä siinä missä MacKinnon iski vaatimattoman yhden syöttöpisteen 6 otteluun.
 

Piikkiperse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nyt on kisat ohi ja kolme plussaa ja kolme miinusta

+ Slovakia
+ Paljon hehkutetut superstarojen Eichel, Nylander, Reinhart, Kapanen, McDavid kuplista päästettiin ilmoja pihalle ja herrat tiputettiin maanpinnalle. Godla, Rantanen, Domi yms taas pääsivät maailman tietoisuuteen.
+ pienten maiden profiilin nosto eli enään nuorissakaan ei ole kahden kastin porukoita vaan kuka tahansa voi nousta mitalipeleihin.

- Suomi, kuilu huippumaiden yksilöihin kasvaa.
- USA, kävi perinteiset eli dream team konttasi
- peli on suurimmalta osalta rymistelyä niin puolustajien arviointi on vaikeaa.
Reinhart ja McDavid pistepörssin TOP 3:ssa ja McDavidin suoritus oli kovempi kuin Crosbyn saman ikäisenä. Kuplat puhki, jep jep.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
+ Paljon hehkutetut superstarojen Eichel, Nylander, Reinhart, Kapanen, McDavid kuplista päästettiin ilmoja pihalle ja herrat tiputettiin maanpinnalle. Godla, Rantanen, Domi yms taas pääsivät maailman tietoisuuteen.
Hyvin sä vedät. Näistä nyt ehkä Kapanen on sellainen kenen "kupla puhkesi", olkoonkin että ei missään nimessä mahdu edes samaan lauseeseen prospektina ja tällä hetkellä muutenkaan pelaajana näiden muiden starojen kanssa. Eicheliakaan en laske mihinkään pettymysten joukkoon, koska kyseessä on kuitenkin helvetin nuori kaveri ja miehen odotettiin kaikesta päätellen itse johdattavan tuon joukkueen menestykseen. Ei tuo jenkkien joukkue yleisesti ottaen mitenkään erikoinen ollut.

Reinhartin otteet kyllä ilahduttivat minua, sillä tämä oli itselleni näistä Wiren mainitsemista pelaajista vähiten tuttu, olkoonkin että kyseessä on kuitenkin viime kesän kakkosvaraus. Anyway, hienoa kokonaisvaltaista pelaamista, mistä kertoo hyvät lukemat pistepörssissä ja tehotilastoissa. Onko tässä Kanadan seuraava Patrice Bergeron tai Jonathan Toews?

P.S En usko että edes Max Domi mitenkään erityisesti "pääsi maailman tietoisuuteen", sillä veikkaan että suurin osa näitä kisoja seuranneista ja ylipäätään lätkää vähän enemmän katsovista (siis sellaisista jotka seuraa esim. NHL:ää ja muutakin kuin MM-kisoja) tietävät kenestä on kyse. Kyseessä on kuitenkin kovan luokan prospekti. Rantanen ja Godla toki pääsivät varmasti yllättämään monet katsojat.
 
Rantanen ja Godla toki pääsivät varmasti yllättämään monet katsojat.

No ainakin jälkimmäinen pääsi, ja kisojen piristävin yllätys olikin. Tsiisus mikä tättähäärä: kääpiö riehuu kuin kv. tason painos Huikea Jamppa Joni Puurulasta (asiaan kuuluu epäilemättä myös kivitalon kokoinen ego:). Epäuskoista naurua ja päänpyörittelyä tuli harrastettua monta kertaa. Jätkä on selällään, mahallaan (jalat luonnollisesti kentälle päin:), turvallaan ja seuraavassa hetkessä venyy urheiluruutu-jalkatorjuntaan, syöksyy sammakkoloikalla keskelle maskimylläkkää jne. jne.

Vakavammin, Godla ansaitsi valintansa, mutta torjuntatyöskentelyä on oikeasti pakko hioa puhtaammaksi ja ylipäätään rauhoittaa, jos ja kun meinaa NHL-vahdiksi nousta. Vaikka kiekot pysähtyvät ja katsominen on helvetin hauskaa, tuolla tyylillä ei pysy ehjänä eikä muutenkaan saa stabiileja kausia - ainakaan siinä kovimmassa sarjassa.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Vakavammin, Godla ansaitsi valintansa, mutta torjuntatyöskentelyä on oikeasti pakko hioa puhtaammaksi ja ylipäätään rauhoittaa, jos ja kun meinaa NHL-vahdiksi nousta. Vaikka kiekot pysähtyvät ja katsominen on helvetin hauskaa, tuolla tyylillä ei pysy ehjänä eikä muutenkaan saa stabiileja kausia - ainakaan siinä kovimmassa sarjassa.
Pyh, NHL-maailma kaipaa aina uutta Dominik Hasekia. ;)

Nojoo, ehkäpä vertailu Dominaattoriin on hieman ennenaikaista, mutta tuskin tarvitsee hirveän kaukaa lähteä Godlan esikuvaa etsimään. Aika nostalgisia fiiliksiä jotkut kaverin otteet kyllä aiheuttivat.
 
Pyh, NHL-maailma kaipaa aina uutta Dominik Hasekia. ;)

Nojoo, ehkä vertailu Dominaattoriin on hieman ennenaikaista, mutta tuskin tarvitsee hirveän kaukaa lähteä Godlan esikuvaa etsimään. Aika nostalgisia fiiliksiä jotkut kaverin otteet kyllä aiheuttivat.

No älä:) Mutta Hasek oli iso ja aika/pelikin vähän toisenlaista. Silti, mahtava pakkaus tämä Denis (Lemieux:).
 

adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
Reinhart pelasi kyllä juuri niin, ettei moni siihen varmasti kiinnittänyt huomiota. Mutta sitten kun kaverin tekemistä katseli, niin kyllä saa olla pirun iloinen, että hän tulee joku päivä pelaamaan Sabresissa todenteolla. Mielenkiintoiseksi tekee hänen luistelutyylinsä, joka on tuollaista tikkaamista. Saa nähdä, kuinka terävää se on 1-2 vuoden päästä ja pysyykö tyyli samankaltaisena.

Ja kyllähän McDavidikin on erittäin kokonaisvaltainen pelaaja, vaikka noin nuori onkin. Aikamoista dominointiakin ajoittain, ja miettikää hänen ikäänsä. Hehkuttaminen tästä kaverista on ollut turhaa, koska se joka hänet varaa, saa kyllä loistavan pelaajan.

Jos tuosta nyt Sabres sulaisi pohjalle ja Blues/Isles:lla heikentyisi osakkeet, niin sieltä voisi tulla lottovoitto. McDavid ja Rantanen. Rantasta hieman analysoin jo muistaakseni ennen turnausta vai siinä alkuturnauksesta, etten häntä välttämättä ottaisi. Mutta pakkohan se on perua puheet, olihan kaveri aivan maaginen. Toivottavasti tulee Tepsissä onnistumisia.

En tosiaan tiedä minkälaisia jamppoja siellä McDavidin, Eichelin ja Hanifinin jälkeen on, mutta melko kauas Rantanen jäisi, jos varattaisiin 10-15:sta välissä. Ei haittaisi tosin minua.
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
No älä:) Mutta Hasek oli iso ja aika/pelikin vähän toisenlaista. Silti, mahtava pakkaus tämä Denis (Lemieux:).

Tiedän, että tämä on hassuttelua, mutta aika usein kun tällainen "jonipuurula" pelaa hyvän pelin tai jonkun jakson, niin nämä Hasek-vertailut tulevat pöytään. Kuitenkaan jostain syystä ei olla toista Hasekia nähty.

Hasekhan aina tunnetaan akrobaattisena pyörijänä. Harvoin muistetaan, että hän oli suhteellisen isokokoinen tällaiseksi kumipalloksi (minkä toki lainaamani nimimerkki ansiokkaasti tuo esille), mutta tätä harvemmin vielä muistetaan se, että Hasekin kyky lukea peliä oli aivan älyttömän kova. Hasekia valmentanut Mitch Korn kertoi, että aina kun joukkue matkusti johonkin, niin muut pelasivat korttia, mutta Hasek pelasi aina shakkia tietokonetta vastaan. Hänen peliälynsä oli poikkeuksellisen kova. Vaikka muulta vaikutti, niin hän ei ollut niin reaktiivinen kuin nämä "jonipuurulat" tai muut sammakkoumarit. Hän nimenomaisesti ennakoi tapahtumia, ja pystyi tekemään hyökkääjän kannalta yllättäviä ja älyttömiä ratkaisuja. Siihen kun yhdistetään tuollainen älytön liikkuvuus, niin kasassa on kokonaisuus, jollaista ei vain todennäköisesti tulla toista näkemään. Joskus 90-luvullahan joku AHL-vahti yritti tehdä jotain Hasek-torjuntaa, ja tämän johdosta häneltä meni olkapää sijoiltaan ja hän mursi kyynärluunsa.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Joo, siis en minäkään nyt missään nimessä tosissani heittänyt että Godlasta olisi uusi Hasek tulossa (pahoittelut jos viestistäni jäi sellainen kuva). Katselin tuossa vähän aikaa sitten Hasekiin liittyviä videoita Youtubesta, ja siinä oli paljon mukana erilaista kommentointia miehestä. Yksi parhaista oli se, kun toimittaja sanoi että Hasek vaikuttaa torjunnoissaan sellaiselta ettei hän tiedä yhtään mitä on tekemässä, vaikka tosiasiassa hän tiesi koko ajan mitä hän on tekemässä.
 

Wire

Jäsen
Kuplan ilmojen pääsyä perustelen sillä että tällainen PA-junnusarjoja seuraamaton kaveri saa median ja JA kirjoittelusta "pikkasen" vääristelyn kuvan kavereista.

Itse en rankkaa nuorten kisojen piste/plusmiinus -pörssejä kovin korkealle koska niistä ei voi tehdä mitään ennusteita.
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Kuplan ilmojen pääsyä perustelen sillä että tällainen PA-junnusarjoja seuraamaton kaveri saa median ja JA kirjoittelusta "pikkasen" vääristelyn kuvan kavereista.

Itse en rankkaa nuorten kisojen piste/plusmiinus -pörssejä kovin korkealle koska niistä ei voi tehdä mitään ennusteita.

Esitetään asia näin: olit selvästi pettynyt mainittujen pelaajien esityksiin, mitä näiden olisi pitänyt tehdä, jotta eivät olisi olleet pettymyksiä? Tähän odotan oikeasti mielenkiinnolla vastausta.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Kuplan ilmojen pääsyä perustelen sillä että tällainen PA-junnusarjoja seuraamaton kaveri saa median ja JA kirjoittelusta "pikkasen" vääristelyn kuvan kavereista.

Ota nyt huomioon, että nämä varaamattomat kaverit pelaavat vielä pari vuotta vanhempia vastaan todella kovatasoisissa kisoissa. Ja jos jotain Kapasta pitää supertähtenä niin se on täysin oma vikansa. Kaveri pysyi NHL-rosterin mukana harjoitusleirillä niin pitkään vain siitä syystä, että siellä kikkailtiin näiden sopimusten ja loukkaantuneiden pelaajien kanssa.

Rantasesta vielä, että latoi todella hyvät näytöt tiskiin, mutta peliaika tepsyköissä on aika kortilla ja vastuuta tulee vain 13 minsaa peliä kohden. PA-junnusarjoihin siirtyminen taitaa olla jo liian myöhäistä, mutta toivottavasti miehen lopulta varannut seura passittaa miehen samantien AHL:ään.

Puljujärvi toivottavasti siirtyy jo ensi syksynä junnusarjoihin pois Kajaanista, missä mies suurimman osan ajastaan varmaan viettäisi.
 
Viimeksi muokattu:
Tiedän, että tämä on hassuttelua, mutta aika usein kun tällainen "jonipuurula" pelaa hyvän pelin tai jonkun jakson, niin nämä Hasek-vertailut tulevat pöytään.

Hasekhan aina tunnetaan akrobaattisena pyörijänä. Harvoin muistetaan, että hän oli suhteellisen isokokoinen tällaiseksi kumipalloksi (minkä toki lainaamani nimimerkki ansiokkaasti tuo esille), mutta tätä harvemmin vielä muistetaan se, että Hasekin kyky lukea peliä oli aivan älyttömän kova.
...
Siihen kun yhdistetään tuollainen älytön liikkuvuus, niin kasassa on kokonaisuus, jollaista ei vain todennäköisesti tulla toista näkemään. Joskus 90-luvullahan joku AHL-vahti yritti tehdä jotain Hasek-torjuntaa, ja tämän johdosta häneltä meni olkapää sijoiltaan ja hän mursi kyynärluunsa.

Varmemmaksi vakuudeksi: HJ-rinnastus oli tosiaan kieli poskessa tehty (no shit sherlocks:).
Ja Hasekin tekemiset on ikään kuin tiedossa ja olivat tosiaan monella tapaa oma lukunsa - mutta tää AHL-insidentti oli uusi. Ei kai saisi, mutta elävä mielikuva siitä huvitti hetken väkisin (vaikkei kenenkään loukkaantumisessa ole mitään nauramista, tietenkään).
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Rantasesta vielä, että latoi todella hyvät näytöt tiskiin, mutta peliaika tepsyköissä on aika kortilla ja vastuuta tulee vain 13 minsaa peliä kohden. PA-junnusarjoihin siirtyminen taitaa olla jo liian myöhäistä, mutta toivottavasti miehen lopulta varannut seura passittaa miehen samantien AHL:ään.

Eilen veti päivän lepoajan jälkeen jo 17 minuuttia. Luulisi peliajan myös pysyvän vähintään tuollaisena tulevissa peleissä, sillä sellaisessa vireessä Hot Wheels tällä hetkellä on.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Kuplan ilmojen pääsyä perustelen sillä että tällainen PA-junnusarjoja seuraamaton kaveri saa median ja JA kirjoittelusta "pikkasen" vääristelyn kuvan kavereista.

Itse en rankkaa nuorten kisojen piste/plusmiinus -pörssejä kovin korkealle koska niistä ei voi tehdä mitään ennusteita.
Mä en suoraan sanottuna nyt tajunnut tätä viestiä. Ensin sanot että McDavid, Nylander, Reinhart, Eichel ja muut palasivat maan pinnalle ja kuplat puhkesivat, ja perään sanot että Domi ja Rantanen yms. nousivat maailman tietoisuuteen. Millä perusteilla nämä nousut siis mielestäsi tapahtuivat, jos nyt eivät esim. pisteiden valossa?
 

Saasta

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Hienot kisat ja Slovakian voitto Ruotsista kruunasi mukavasti. Kanadan marssi mestaruuteen oli tavallaan odotettavissa ja tässä toteutui se mikä lähtökohtaisesti oli vääjäämätöntä. Hienoja pelejä ja mahtavia elämyksiä. On nämä kyllä vuoden mielenkiintoisin urheilutapahtuma, siitäkin huolimatta, että Suomi "floppasi" aika totaalisesti tällä kertaa. Nyt joutuu taas melkein vuoden odottamaan, että tätä herkkua on taas tarjolla. Paljon nousi uusia (tulevaisuuden)tähtiä omaan tietoisuuteen ja varmasti monen muunkin tietoisuuteen. Monta myöhäistä peliä katsottuna ja unirytmi totaalisen perseellään, mutta on se sen arvoista. Nyt on hyvä vetää homma yhteen omalla kisojen tähdistökentällisellä.

MV
Denis Godla, Slovakia
-Kuka muu? Aivan käsittämättömät kisat ja millä tyylillä! Näitä komeettoja aina silloin tällöin pomppaa ja jää nähtäväksi pystyykö ikinä toistamaan tätä korkeammalla tasolla vai oliko vain tähdenlento, mutta se ei poista sitä faktaa että oli kisojen suurin tähti.

P
Gustav Forsling, Ruotsi
-Pakkohan se pakkien pistepörssin voittaja on tähän laittaa. Löi kyllä ihan puun takaa. Ihmeellisesti hurreilta kasvaa näitä kiekollisia pakkeja jatkuvasti.

Josh Morrissey, Kanada
-Pakko laittaa jo kanukki. Olisi voinut olla myös Theodore tai Nurse, mutta olkoot nyt sitten Morrisey.

H
Max Domi, Kanada
-Loistavat kisat ja oli kisojen säihkyvin tähti yhdessä Godlan kanssa. Aina tapahtui kun oli kentällä. Paljon kunniaa Domin tehoista kuuluu myös Sam Reinhartille, joka voisi olla tässä myös, mutta valitsin Domin juuri tuon räiskyvyytensä takia.

Martin Reway, Slovakia
-Slovakian paras pelaaja ja on kyllä todella hieno pelaaja. Alati vaarallinen ja pelaa tunnollisesti myös alaspäin. Ihme on jos ei ole Slovakian seuraava NHL-tähti. Eipä olisi Slovakia ollut mitaleilla ilman Rewayn ja Godlan panosta.

David Pastrnak, Tsekki

-Heikon Tsekin vaarallisin hyökkäysase. Melkoisen ryöstön taisi Boston tehdä tämän pelaajan kohdalla. Huikeat kädet tällä kaverilla kyllä on.

Bubbling under:
Zach Fucale, Ziyat Pyagin, Shea Theodore, William Nylander, Sam Reinhart, Connor McDavid (ja Mikko Rantanen)
 

Wire

Jäsen
Mä en suoraan sanottuna nyt tajunnut tätä viestiä. Ensin sanot että McDavid, Nylander, Reinhart, Eichel ja muut palasivat maan pinnalle ja kuplat puhkesivat, ja perään sanot että Domi ja Rantanen yms. nousivat maailman tietoisuuteen. Millä perusteilla nämä nousut siis mielestäsi tapahtuivat, jos nyt eivät esim. pisteiden valossa?

Ensimmäisten kohdalla päästettiin median luomasta kuplasta ilmaa pois kun eivät kaverit oletkaan sellaisia supermiehiä kuten annettiin ymmärtää.

Ilmeisesti mittaat hyvyyden pelkästään pisteillä? Domi ja Rantanen esiintyivät muutenkin edukseen kuin pisteissä mm. Domi oli paljon aktiivisempi ja energisempi kuin Reinhart. Nyt muutkin tietää että on muitakin kovia pelimiehiä kuin nämä median lemmikit.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös