Alle 18-vuotiaiden MM-Kisat Tsekeissä 2012

  • 230 602
  • 571

Touho

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Suomi, Minnesota
Alle 18-vuotiaiden MM-Kisat Tsekissä 2012

Noniin, aika käydä jälleen U18 MM-kisojen kimppuun, jotka pidetään ensi vuonna siis Sveitsissä. Suomelta rikkoontui kahden MM-pronssin putki, kun Suomi sijoittui tänä vuonna käydyissä kisoissa viidenneksi.

Suomelta menivät juuri käydyt U18 MM-kisat hieman alle odotusten, sillä Suomi pelasi menneellä kaudella loistavaa jääkiekkoa voittaen huippumaita turnaus toisensa perään (pl. USA). Voittoja alkoi irrota kauden puolivälin jälkeen ja pojilla näytti olevan kuntokäyrä kohdillaan, mutta jokin meni kisoissa pieleen. Olisiko pitänyt laittaa superkenttä (Armia-Granlund-Salomäki) yhteen alusta lähtien? Ken tietää. Yhdellä superkentällä pärjää varsin hyvin näissä kisoissa, kuten vuodet 2009 ja 2010 osoittavat.

Suomi pelaa 'yllätys yllätys' kivikovassa lohkossa. Suomi on lohko A:ssa, jossa ovat Suomen lisäksi USA, Kanada, Tsekki sekä Tanska. USA:lla on tuttu maajoukkueleiritys, josta USA:n maajoukkuejohto valitsee pelaajansa. Tuon takia huippulahjakas Alex Galchenyuk, joka pelasi OHL:ssä huippukauden, ei otettu kisoihin mukaan. Kaveri itse haluaa edustaa USA:ta maajoukkuetasolla. Kanada on Kanada, vaikkakin töpeksi 2010. Suomi, USA ja Kanada lienevät ne joukkueet, jotka pääsevät jatkoon, sillä Tsekillä on kovia -93 syntyneitä Jaskin, Musil, Frk (loppuvuonna 93) sekä Hertl (loppuvuonna 93) eli Tsekki on täysin lyötävissä kuten tietysti ennakkoon heikoin Tanska.

Tänä vuonna kisojen pääosassa ovat -94 syntyneet ja siitä nuoremmat pelaajat. Suomen -94 ikäluokassa (pitkiin aikoihin) parhaat/avain pelaajat ovat puolustajia, mikä on Suomen jääkiekolle hieno asia, sillä Joni Pitkäsen ja Sami Vatasen välissä ei ole ketään huippupuolustajaa (Salmela, Lepistö MM-kisoista huolimatta). Alakerrassa tahtipuikkoa heiluttelevat suurin harppauksin kehittyvä Olli Määttä, joka oli varakapteenina viime kisoissa. Määtän jälkeen tulevat jo SM-Liigassakin debytoineet Ville Pokka sekä Rasmus Ristolainen. Nämä kolme kaveria ovat oikeastaan selviöitä ensi kisoihin ja heidän jälkeensä löytyy lähes 10 kaveria jotka voivat hyvinkin päästä kisoihin, Vainonen, Kojo, Sneck, Lehtonen ja -95 syntynyt Kuronen etunenässä. Laadun puutteeseen takalinjoilla ei kaaduta, sillä sieltä löytyy monipuolisuutta (Määttä, Pokka, Ristolainen), taitoa (Lehtonen, Ristolainen), puolustavia peruspuolustajia (Vainonen, Kojo).

Hyökkäyspäässä parhaimmistoa ovat jo tänä vuonna mukana olleet Kalle Torniainen sekä Teuvo Teräväinen. Heidän lisäkseen Henri Ikonen, joka ihastutti eräässä televisioidussa junnumaaottelussa jatkoaikalaisia, on myös terveenä ollessaan mukana. Hyökkäyksessä johtoroolia ottanevat superlahjakkaat -95 syntyneet etunenässä Tappara-kaksikko Tanus ja Barkov. Myös nopea ja taitava Juuso Ikonen on näillä näkymin kylvämässä tuhoa. Eetu Koivistoinen sekä Artturi Lehkonen ovat myös lähellä kisapaikkaa.

Maalivahtiosastolla käydään kamppailu Joonas Korpisalon, Ville Husson (-95), Janne Juvosen sekä Kevin Lankisen (mistä näitä ysivitosia oikein tulee) välillä ja arvelisin kisoihin menevän kaksikon löytyvän tästä nelikosta. Jean Auren saattaa yltää tuohon nelikkoon, mutta Aurenin tasosta ei ole minkäänlaista tietoa.

Suomella on tänäkin vuonna vertailun kestävä porukka ja etenkin puolustusosasto ei tänä vuonna kalpene vertailussa muihin maihin. Suomella on todennäköisesti kisoissa iso kasa näitä lupaavia -95, joten mielenkiintoinen joukkue Suomella on ensi vuonna.

Peukut pystyyn ja sormet ristiin Suomen menestyksen puolesta ja toivottavasti 'nevö föget' ikäluokan pelaajat (95) nostavat itsensä kiekkoihmisten huulille ja tuovat Sveitsistä mitalin.
 
Viimeksi muokattu:

Schadowan

Jäsen
Huomenna siis alkaa Ivan Hlinka-turnee Suomen osalta USA:ta vastaan.

Rosteri siis seuraavan näköinen:
Maalivahdit
Jean Auren, Sport
Joonas Korpisalo, Jokerit

Puolustajat
Jimi Kuronen, HIFK
Mikko Lehtonen, TPS
Esa Lindell, Jokerit
Ville Pokka, Kärpät
Rasmus Ristolainen, TPS
Niklas Tikkinen, Blues
Mikko Vainonen, HIFK

Hyökkääjät
Alexander Barkov, Tappara
Henri Ikonen, KalPa
Juuso Ikonen, Blues
Rasmus Kulmala, TPS
Artturi Lehkonen, TPS
Jasper Lindsten, TPS
Samu Markkula, JYP
Topi Nättinen, JYP
Eetu Patronen, KalPa
Mikko Tauriainen, Kärpät
Jonatan Tanus, Tappara
Teuvo Teräväinen, Jokerit
Kalle Torniainen, HIFK

Hyvä nippu kasassa, harmi vaan ettei Määttä ole mukana kisoissa. Ristolainen ja Pokka saavat pakeista eniten vastuuta, hyökkäyksen avainpelaajat ovat Torniainen, Teräväinen, Tanus, Barkov, Kulmala, molemmat Ikoset ja Lehkonen. 95:set ovat siis vahvasti edustettuina tässä turnauksessa.

Hlinkahan on scouttien kannalta jopa arvostetumpi turnaus, kuin kevään 18v MM-kisat, koska mukana on kaikki parhaat pelaajat. Ainakin ensimmäiset draft rankingit tehdään hyvin pitkälti Hlinkan ja edelliskauden perusteella.

Kanada on voittanut turnauksen kolmena viime vuotena. Viime vuonna finaalissa kaatui USA fudislukemilla 1-0.

Katsotaan miten poikain käy...
 

Quethas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Suomen maajoukkueet, Tampere United
Suomi aloitti juuri ottelun Ivan Hlinka -turnauksessa USA:ta vastaan. Tässä on ainakin yksi tulosseuranta. Suomi aloitti melko vakuuttavasti, kun Teuvo Teräväinen teki maalin jo 15 sekunnin jälkeen.

Uskoisin, että Suomella on tähän turnaukseen iskukykyinen joukkue ilman Määttääkin. Varsinkin puolustus näyttää ensimmäistä kertaa aikoihin melko hyvältä.
 

Schadowan

Jäsen
Suomen ykkönen kurittaa USA:ta, Teräväinen 2+1, Ikonen 0+3 ja Barkov 1+1. Tilanne siis 5-3 50min pelattu.

Suomen kentät (pakeista ei tietoa tosin):
Korpisalo (Auren)

Vainonen, Pokka,
Tikkinen, Ristolainen,
Kuronen, Lindell,
Lehtonen, Patronen

Teräväinen, Barkov, Ikonen
Ikonen, Kulmala, Lehkonen
Markkula, Tanus, Torniainen
Lindsten, Nättinen, Tauriainen.
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365
Suomi aloitti juuri ottelun Ivan Hlinka -turnauksessa USA:ta vastaan. Tässä on ainakin yksi tulosseuranta. Suomi aloitti melko vakuuttavasti, kun Teuvo Teräväinen teki maalin jo 15 sekunnin jälkeen.

Ja niinhän siinä kävi että Suomi voiton vei 6-3 lukemin vaikka oli yhdessä kohtaa häviöllä 1-3. Maalintekijät ja syöttäjät olivat:

1-0 Teuvo Teräväinen (Juuso Ikonen, Ville Pokka)
2-3 Rasmus Ristolainen (Rasmus Kulmala, Artturi Lehkonen)
3-3 Esa Lindell (10 Juuso Ikonen)
4-3 Aleksander Barkov (Ville Pokka, Teuvo Teräväinen)
5-3 Teuvo Teräväinen (Juuso Ikonen, Aleksander Barkov)
6-3 Rasmus Kulmala

Edit. Kulmala oli siis tehnyt tyhjiin jollain 60+ minuutilla noiden nettivisujen mukaan...
 
Viimeksi muokattu:

Schadowan

Jäsen
Ja niinhän siinä kävi että Suomi voiton vei 5-3 lukemin vaikka oli yhdessä kohtaa häviöllä 1-3. Maalintekijät ja syöttäjät olivat:

1-0 Teuvo Teräväinen (Juuso Ikonen, Ville Pokka)
2-3 Rasmus Ristolainen (Rasmus Kulmala, Artturi Lehkonen)
3-3 Esa Lindell (10 Juuso Ikonen)
4-3 Aleksander Barkov (Ville Pokka, Teuvo Teräväinen)
5-3 Teuvo Teräväinen (Juuso Ikonen, Aleksander Barkov)

Ja peli päättyi siis 6-3, Kulmala heitti emptynetterit vielä loppuun. Hieno kauden aloitus, koska onhan jenkit aina kova nippu.
 

Götze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Suomi pelaa parhaillaan Slovakiaa vastaan tuossa Ivan Hlinka-turnauksessa, tilanne 3-1 Suomelle ensimmäisen erän jälkeen. Teuvo Teräväinen teki ensimmäisen, Artturi Lehkonen kaksi seuraavaa. Suomi ollut kaiken kaikkiaan melko selvästi edellä.
 

ennustaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Blackhawks
Slovakia on kyllä todella huono, varsinkin omassa päässä. Tilanne kahden erän jälkeen 7-1 Suomelle.

Edit:
Lopputulos 10-2 Suomelle. Teräväisestä voidaan jatkossa odottaa todellista huippupelaajaa. Teräväiselle tänään 1+3, mutta pisteitäkin enemmän vaikutuksen teki pelinluku. Sijoittuminen oli hyvää ja syötöt lähtivät nopeasti sekä tarkasti. Hyvänä esimerkkinä toimikoon Barkovin tekemä 8-1 maali.
 
Viimeksi muokattu:

Hetenyi#29

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Zoltan, Jokerikasvatit, Zoltan, Zoltan
Slovakia on kyllä todella huono, varsinkin omassa päässä. Tilanne kahden erän jälkeen 7-1 Suomelle.

Edit:
Lopputulos 10-2 Suomelle. Teräväisestä voidaan jatkossa odottaa todellista huippupelaajaa.

Näkisikö jostain pelin tilastot?
 

Quethas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Suomen maajoukkueet, Tampere United
10-2... Joskus Slovakia oli muistaakseni ihan hyvä maa lätkässä. Suomella on toki hurja porukka kasassa, sillä ihan jokainen maa ei kykene voittamaan USA:ta. Mutta tällaiset murskalukemat ovat aivan käsittämättömiä. Tulos kertoo positiivisesti ajateltuna Suomen juniorituotannon parantumisesta, mutta yhtä lailla se kertoo Slovakian todella murheellisesta tasosta. Sveitsi on tainnut junioreissa mennä jo kauas Slovakian edelle.

187-senttinen Barkov oli tänäänkin tulessa ja teki viisi pistettä. Parin vuoden päästä saattaa NHL:n varaustilaisuudessa olla pari todella pienellä numerolla varattua suomalaista (Barkov / Ristolainen).
 

eetuster

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Tilastot peliin löytyy täältä Live - SZĽH

Barkov (2+3) oli kyllä kentän hahmo mitä ehdin seurata. Erittäin valmis ikäisekseen, pelaa niin AV:ta ja YV:tä.

Ei juurikaan heikkouksia näy hänen pelissä. Ainut on että näyttää ajoittain aika hitaalta, mutta korjaa sitä hyvällä sijoittumisella.

Kiinnostava tietää milloin kaveri nähdään SM-Liigassa..
 
Parin vuoden päästä saattaa NHL:n varaustilaisuudessa olla pari todella pienellä numerolla varattua suomalaista (Barkov / Ristolainen).

Ja muutenkin tuo vuosikerta näyttää näin suomalaisittain oikein mainiolta. 2013 draftissa Ristolaisen ja Barkovin lisäksi korkealla saattaa mennä myös Jonatan Tanus, Artturi Lehkonen, Juuso Ikonen ja pari muuta. Hienosti on alle 18-vuotiaat aloittaneet toisen kauden päätapahtumista.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Teuvo Teräväinen on tehnyt ottelun avausmaalin 15 sekunnin pelin jälkeen sekä USA:ta että Slovakiaa vastaan. Asiallista toimintaa!
 

Götze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mitäs herrasmiehet täällä on mieltä, kannattaisiko tuota Teräväinen-Barkov-Ikonen kenttää kokeilla myös U20-kisoissa, tekevät nimittäin melkoisen kovaa jälkeä nyt. Jos nyt ei koko kenttää saataisi liikkeelle niin Barkovin ottaisin kyllä kisoihin, kaveri on melko isokokoinen ikäisekseen ja todella kypsä pelaaja. Kovaa USA:ta vastaan oli kuulemma kentän paras pelaaja ja Slovakiaa vastaan teki lähes mitä tahtoi. Toki poika on vasta 16-vuotias, mutta eikös se Mikkekin ollut 16-vuotiaana ekaa kertaa kisoissa..
 

Osvaldo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Onhan tuossa marraskuun alussa taas perinteiseen tapaan kaksi kakskymppisten joukkuetta tulessa. Kyllähän siinä olisi paikka testata näitä vähän nuorempiakin pelaajia. Toki paljon vaikuttaa se miten pelit kulkevat alkukaudesta seurajoukkuetasolla, mutta jos joku tai jotkut pelaajista valtaavat paikkansa SM-liigajoukkueesta, niin eiköhän ne kakskymppisten kisoissa mukana ole.
 

choose_life

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
187-senttinen Barkov oli tänäänkin tulessa ja teki viisi pistettä. Parin vuoden päästä saattaa NHL:n varaustilaisuudessa olla pari todella pienellä numerolla varattua suomalaista (Barkov / Ristolainen).

Juu. Poika on vielä ihan kakara ja heinäseiväs raakile noihinkin kekkereihin (jotain 15 vee:), mutta todella lupaava pelisilmä, maalivainu ja kädet löytyvät. On treenannut kesän Lehterän, V. Niemisen ja kumppaneiden kanssa.
Ja jos kotiolot eivät ole radikaalisti muuttuneet viime vuosina (tuskin ovat), kasvatuskin on siltä osin kunnossa: pää kestää, tiedetään mitä ollaan tekemässä ja kärsivällisyyttä löytyy. Se kun on vähintään yhtä tärkeää kuin lajilahjakkuus, harjoittelu ja fyysiset ominaisuudet, kuten on nähty.
 

Schadowan

Jäsen
Barkov-Teräväinen-Ikonen kolmikosta Barkovilla voisi olla parhaat mahdollisuudet 20v kisoihin, juuri kokonsa takia. Ikonen on valitettavan pienikokoinen, mutta ehkä taitavin junnu sitten Granlundin. Teräväinen on puhdas taitosentteri, jonka edelle menevät molemmat Granlundit. Riippuu sitten miten Raipe rakentaa joukkueensa, mutta puhtaille taitopelaajille ei ole hirveästi tilaa (Granlundit, Pulkkinen,Donskoi,Armia,Salomäki) kahteen ensimmäiseen kenttään. Mielellään sitä kuitenkin näkisi nuorempia pelaajia 20-v kisoissa, ihan vain tulevia vuosia ajatellen.

Mutta karu fakta on yleensä ollut se, että a-junnujen Sm-liiga (jossa kyseinen kolmikko tullee pelaamaan koko kauden) ei vaan ole tarpeeksi tasokas sarja, jotta pärjäisi 20-v skaboissa (pl. poikkeukset kuten Granlund, varauksin Määttä).

2013 vuoden kisoissa näemme varmasti 95-syntyneitä enemmänkin, sen verran laadukkaita pelaajia sieltä on tulossa.
 

choose_life

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Barkov-Teräväinen-Ikonen kolmikosta Barkovilla voisi olla parhaat mahdollisuudet 20v kisoihin, juuri kokonsa takia.

Mutta karu fakta on yleensä ollut se, että A-junnujen Sm-liiga (jossa kyseinen kolmikko tullee pelaamaan koko kauden) ei vaan ole tarpeeksi tasokas sarja, jotta pärjäisi 20-v skaboissa (pl. poikkeukset kuten Granlund, varauksin Määttä).

2013 vuoden kisoissa näemme varmasti 95-syntyneitä enemmänkin, sen verran laadukkaita pelaajia sieltä on tulossa.

Vaikkei tarkempaa ts. pidemmän ajan seurantaa Barkov juniorista olekaan, 20-vuotiaiden MM-kisat taitavat nyt tulla liian äkkiä. Aikaa pojalla on kumminkin vaikka kuinka (mahtuu vielä vuosia ko. ikäluokan maajoukkueeseen).
 
Alle 18-vuotiaat kärsivät turnauksen ensimmäisen tappion kun Venäjä voitti 3-1. Suomen ainoan teki parhaana palkittu Ville Pokka Mikko Tauriaisen syötöstä. Laukausten/torjuntojen perusteella Suomi hallitsi. Tilastot

Seuraavaksi eli ylihuomenna välierät ja vastassa rakas Ruotsi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös