Alle 18-vuotiaiden MM-kisat 2015 @ Zug / Lucerne

  • 223 048
  • 563

Carlos

Jäsen
Vielä noin yleisellä tasolla on vaan pakko sanoa että ruotsalaiset ovat kyllä perustaitavuudeltaan aika vahvasti edellä suomalaisia, ihan ansaitusti sai Suomi kuokkaan. Sen lisäksi ruotsilla on silmiinpistävästi isompia pelaajia. Tämän perusteella jatkossakin Suomen aseet tulevat olemaan tsemppaaminen, puolustaminen, ja oikeassa paikassa itsensä ylittäminen. Joka riittää vuosi vuodelta aina vaan vähemmän.

Ja nämä ovat nyt siis 16-17 vuotiaita ainakin pääosin. Eli ennen näitä kuuluisia break-vuosia ero näkyy jo, jotain on naapurissa tehty eri tavalla (paremmin).
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Vaikka jokaikinen lajin parissa pyörinyt tietää ettei missään joukkuevalinnoissa ohiteta entisten pelureitten jälkeläisiä, jopa päinvastoin. Siitä huolimatta täytyy todeta että kyseinen valinta on jääkiekkoliitolta todellinen pyllistys yritteliäille ja kovaa treenaaville innostuneille nuorille. Näin Suomikiekkoa ei kehitetä.

Toisaalta Selänne lopulta syrjäytti vain yhden pojan ja tämänkin osalta peliaika olisi ennakkoon jäänyt vähäiseksi. Tämä on näitä aikuisten kisojen "13. hyökkääjän palkkiopaikkaa" vastaava mesta, joka ei lähtökohtaisesti mene aina pelillisesti parhaimmalle. Selänteen osalta kuitenkin tuo junnujoukkue sai erittäin paljon mediahuomiota ja varmasti ylimääräisiä katsojia langoille. Tuollaisista asioista voi olla enemmän hyötyä poikien kehittymiselle, sillä perinteisesti junnusarjoja ei kauhean tiiviisti Suomessa seurata lajifriikkien ja sukulaispiirien ulkopuolella. Nyt ainakin moni junnu näki mitä mediahässäkkä on ja esimerkiksi U20-kisoihin voi olla helpompi lähteä tai Liigaan nousta.

Ja jos ei muuta, niin ainakin monelle valmentajallekin aukeni hieman yhden "erikoisemman" sarjatason taso. Tuosta saattanee olla apua jos tulevina vuosina esimerkiksi seurajoukkueisiin hakeutuu pelaajia, joilla on näyttöjä vastaavista sarjoista.

Toki rehellisyyden nimissä on vielä sanottava se, että toiseen perheeseen syntynyt pelaaja ei noilla pelillisillä taustoilla (ei suoraa edustusoikeutta kunnon kisoissa, tuntematon sarjataso, jne.) olisi saanut mitään näytönpaikkaa.
 

Pewros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Vaikuttaa yhdeltä heikoimmista ikäluokista pitkään aikaan. Sääli. Nättinen ehdottomasti lupaavin, toki Saarelalla mahdollisuus olla paras. Aho ja Tammela ovat myös ihan kelpo nimiä.
 
Viimeksi muokattu:

Quethas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Suomen maajoukkueet, Tampere United
Ensimmäinen 97-ikäluokasta varattava pelaaja lienee Nättinen ja hänetkin varattaneen vasta 3-4. kierroksella. Kertoo sekin jotain.

Jonne Tammela ja Julius Nättinen olivat ensimmäisissä peleissä Suomen selvästi parhaimmat hyökkääjät. Sebastian Aho pelasi tänään kommenttien perusteella hyvän pelin. Jesse Puljujärveltä turnauksen kaksi ensimmäistä peliä olivat vaisuja ja hänen luulisi kykenevän nostamaan tasoaan. Lisäksi MM-kisoihin saadaan toivottavasti Aleksi Saarela ja Pohjois-Amerikan avut (Petrus Palmu, Vili Saarijärvi, Jarkko Parikka) mukaan, niin iskukyky parantuu pykälällä. Patrik Lainekin on sellainen kortti, joka kannattaisi katsoa.

Puolustus tuntuu olevan kuitenkin se tämän porukan heikoin lenkki. 97-syntyneet puolustajat eivät ole vakuuttaneet, joten vuoden alaikäiset puolustajat joutuvat jo nyt isoihin rooleihin.

Mutta kyllähän tämä ikäluokka taitaa kokonaisuutena olla heikoin Suomen ikäluokka pitkään aikaan. Viimeksi suurin piirtein samalla tasolla ovat tainneet olla 90-luvun aivan ensimmäisinä vuosina syntyneiden ikäluokat.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Se on totta että Eetu ei pysy pelin temmossa mukana, mutta pystyy väläyttelemään hetkittäin niitä kuuluisia geenejään. Se että lapsena on opittu ne pääominaisuudet (maalintekijälle) eli luistelutaito, nopeus, ja laukaisutaito on riittävä alusta tähän aihioon. Nyt vaan kuntokuurille ja kovia pelejä alle, niin saadaan ainakin MM-tasolle tästä kaverista vielä maalintekijä. Kuka tietää, ehkä pidemmällekin.

Jussi Timosella on kanssa geenit kohdallaan, samoin on Alexander Ruutulla, mutta ei niillä pelkillä geeneillä kenestäkään tule huippua. Kuitenkin fakta on, että Selänne(Eetu siis) on oikeastaan koko lapsuutensa ja nuoruutensa pelannut/harjoitellut sellaisissa olosuhteissa mikä ei jääkiekkoa mitenkään valtavasti ole tukenut. Niissä olosuhteissa pitäisi sitten oman työmäärän olla valtava(vrt. joku Anze Kopitar) ja silti pitäisi kuitenkin jo ennen teini-ikää päästä oikeasti vähän kovemmalle tasolle pelaamaan(vrt. taas Anze Kopitar). Fakta kuitenkin että Selänne pelaa vielä 17-vuotiaana sarjassa josta yksi(!) pelaaja mahtuu Pohjois-Amerikan n.200 parhaan pelaajan joukkoon. Ensi kaudella mahdollisesti sitten sentään vähän kovempaan sarjaan. Kuitenkin aivan liian myöhään on tulossa se kiristys ja kovempi taso.

Kuitenkaan noista sinun mainitsemista asioista mikään ei ole edes tämän hetken sarjassa mitenkään ylivertaisia vahvuuksia, niin että niistä voisi koskaan tulla NHL tai edes MM-tasolla vahvuuksia. Ihmettelen jos Selänne joskus edes Mestiksessä tekisi uraa ja toisaalta ehkä ei kiinnostakkaan, kun varmaan voi saada hyvän koulutuksen ja suhteita/hilloakin riittää perheessä kivasti.

Voidaan lyödä tästä ihan vetokin. Siis jos sinä sanot että Selänteestä tulee jopa todennäköisesti MM-tason pelaaja ja itse sanon että ei tule. Veto pystyyn?
 

Carlos

Jäsen
Voidaan lyödä tästä ihan vetokin. Siis jos sinä sanot että Selänteestä tulee jopa todennäköisesti MM-tason pelaaja ja itse sanon että ei tule. Veto pystyyn?

Tässä on se pieni ongelma että en tiedä miten Selänne harjoittelee tällä hetkellä, miten harjoittelee jatkossa, ja yrittääkö tosissaan minne. Eihän sitä tiedä vaikka kaveri lopettaisi heti tämän turnauksen jälkeen. Mutta sanotaanko tämmöisillä reuna-ehdoilla, että jos julkisuuteen leviää jotenkin viestiä että Eetu tsemppaa ja yrittää nyt tosissaan, ja jatkaa yrittämistä lähivuodet, niin sitten voin ottaa vedon vastaan että hänestä tulee MM-tason pelaaja (eli tulee valituksi Suomen lopulliseen MM-joukkueeseen uransa aikana).
 

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Suomi hävisi eilen vielä USAlle 1-5, joten turnauksen saldoksi jäi tylysti 4 tappiota ja 0 pistettä.

Suomen sisäisen pistepörssin vei nimiinsä Julius Nättinen tehoilla 3+3. Yllättävintä varmasti ole Jesse Puljujärven jääminen tyystin tehoitta pelaamissaan kolmessa ottelussa. Joukkueen kohutuin pelaaja Eetu Selänne pelasi eilen neljä vaihtoa avauserässä (2.41 pelaikaa) ja jälleen kerran omissa soi. Loppupelin Eetu ketjuineen ihmetteli viltin puolella. Kaikkiaan Selänne siis pelasi turnauksessa 14.57 (21 vaihtoa, keskimääräinen peliaika 3.44) tehoilla 0+0, omissa soi neljästi ja vastustajan päädyssä kerran ja tuskin tarvitsee tässä vaiheessa ruveta miettimään edustusoikeuden erikoisluvan hakemista MM-kisoja varten.
 
Suosikkijoukkue
JYP
Aika tylyä menoa oli tämä viikonloppu u17- ja u18-joukkueille. U17 sentään onnistui voittamaan viimeisessä pelissä Tshekin. Joukkueet olivat vähän kokeilevat, mutta kevään kisoja ajattelen meno ei näytä kovin hääviltä.

Edit: Pataanhan siinä Tshekki-pelissäkin tuli. Peli taisi olla eilen vielä kesken, kun vilkaisin Venäjän Jääkiekkoliiton sivulta. Eli molemmat joukkueet hävisivät kaikki neljä peliä. Hyvin menee. U16 oli lisäksi vielä 0-4 tappiolla kahden erän jälkeen Ruotsia vastaan.
 
Viimeksi muokattu:

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Nyt kyllä harmittaa, kun harkitsin meneväni paikalle tuon U16 pelin katsomaan. Eilinen oli jo niin hieno esitys Venäjää vastaan, alussa todella suvereeniä ja lopussa sitten hieno nousu. Muutoinkin oli positiivinen peli-ilme junnuilla. Ei todellakaan mitään joidenkin ihannoimaa roiskimista ja pystysuunnan pään hakkaamista siperian mäntyyn, vaan erittäin näyttävää joukkuepelaamista.

Se mikä kyllä pisti silmään, oli varsinkin alkulämpässä, että kun venäläiset veteli yhdellä rundilla 6 kertaa ylärimaan ja 8 kertaa juuri putken alle, niin suomalaiset pommitti veskarin hanskoja ja päätylankkua, yksi yläputki koko alkulämpässä. Lauakusten laatu siis erittäin surkeaa tasoa ja siinä olisi petrattavaa todella paljon. Sama sitten pelissä, paikkoja oli vaikka mihin, mutta kun ei vaan se kuti lähde terävästi, eikä varsinkaan muualle kuin päin tai ohi. Nyt olisi vielä mahdollisuuksia laittaa noiden junnujen sitä puolta kuntoon.
 

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
MM-leiriryhmä:

Maalivahdit:
Christian Heljanko, HIFK
Veini Vehviläinen, JYP
Nico Vikstén, Ilves

Puolustajat:
Otto Leskinen, KalPa
Jesper Mattila, Ilves
Markus Niemeläinen, HPK (-98)
Matias Rahikainen, Blues
Juho Rautanen, HIFK
Tarmo Reunanen, TPS (-98)
Vili Saarijärvi, Green Bay
Veeti Vainio, Blues
Juuso Välimäki, Ilves (-98)

Hyökkääjät:
Sebastian Aho, Kärpät
Kasper Björkqvist, Blues
Patrik Laine, Tappara (-98)
Julius Mattila, Ilves
Sami Moilanen, Jokerit (-99)
Joonas Niemelä, Blues
Julius Nättinen, JYP
Topi Piipponen, KalPa
Jesse Puljujärvi, Kärpät (-98)
Arttu Ruotsalainen, Kärpät
Aleksi Saarela, Ässät
Jonne Tammela, KalPa
Sami Tavernier, HIFK
Eetu Tuulola, HPK (-98)
Teemu Väyrynen, Blues

Leirille kutsuttiin siis 3 maalivahtia, 9 puolustajaa ja 15 hyökkääjää. Eli pari pakkia ja hyökkääjää tuosta vielä tippuu pois ennen lopullisen joukkueen nimeämistä, kuten myös kotiin jäävä varamaalivahti.

Juolevi ja ilmeisesti myös Vaakanainen sivussa loukkaantumisten takia, joten pakistossa tämän takia pari uutta nimeä. Saarijärvelle ja Vainiolle luvassa todella isot roolit varsinkin ylivoimalla. Hyökkäyksessä Laine, Moilanen ja Tuulola otettu mukaan nuoremmista ikäluokista antamaan näyttöjä. Kaikki kolme eivät tule lopulliseen jengiin mahtumaan, mutta luultavasti ainakin yhdelle on paikka joukkueessa. Tuulola voisi olla hyvä valinta, sillä on ymmärtääkseni melko fyysinen laituri, jolta onnistuu myös maalinteko. Laine taas olisi ylivoimalla varmasti vaarallinen, mutta painolastia hänellä on sen verran, että mielestäni häntä ei ole järkevää ottaa mukaan ellei tarjolla ole suhteellisen isoa roolia.

Joukkueen menestyksen kannalta olisi keskeistä, että Aleksi Saarela pystyisi ottamaan kakkossentterin roolin ja tuomaan tehoja hyökkäyspäähän. Tällä kaudella U18 on ollut pitkälti Tammela-Nättinen-Tavernier ketjun tehojen varassa. MM-kisoissa olisi toivottavaa, että maaleja saataisiin myös muilta ketjuilta.
 
Suosikkijoukkue
JYP
Missäköhän on Petrus Palmu? Viime kaudellahan U17-joukkueessa Palmu ja Nättinen pelasivat Puljujärven/Laineen kanssa ja tulosta tuli. Kyllä kakkosestakin pitäisi tulla ihan kova ketju, jos Tammelan, Nättisen ja Tavernierin lisäksi käytettävissä on vielä Aho, Puljujärvi, Saarela ja Laine. Paperilla joukkue näyttää aika hyvältä, mutta ikinä ei tiedä, toimiiko homma kentällä. Tänäkään vuonna valmennus ei vakuuta. Lisäksi puolustuksesta puuttuu sellainen todellinen ykköspakki. Harmi, että Juolevi missaa kisat. Hän olisi kova tekijä, vaikka onkin vielä alaikäinen.

Moilasen kisapaikkaan on aika vaikea uskoa, kun ei Puljujärvikään kelvannut viime keväänä. Toisaalta viime vuoden tulos oli sellainen, että asiat kannattaakin tehdä vähän toisella tavalla.
 

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Palmun kausi jatkuu OHL:n pudotuspeleissä, jossa hänen joukkueensa Owen Sound Attack kohtaa Guelph Stormin. Jos Palmun joukkue tippuisi pudotuspelien 1.kierroksella, ehtisi Palmu todennäköisesti mukaan U18-kisoihin, edellyttäen että hänellä itsellään on halua kisoihin tulla ja Marttila hänet mukaan valitsee. Jarkko Parikkahan tuosta leiriryhmästä puuttuu niin ikään, samasta syystä eli kausi jatkuu tässä vaiheessa vielä OHL:ssä, jossa hänen joukkueensa Kingston Frontenacs aloittaa pudotuspelit perjantain ja lauantain välisenä yönä. Kingston on selvä altavastaaja tuossa omassa parissaan, joten luultavasti Parikka ehtisi mukaan MM-kisoihin jos vaan on pelikunnossa. Tosin ei se mikään automaatio ole, että noita P-Amerikan sarjoissa pelanneita otetaan mukaan joukkueeseen suoraan ilman leirillä annettuja näyttöjä, mutta kyllähän Palmu ja Parikka kumpikin olisivat selviä vahvistuksia tuohon joukkueeseen. Parikka oli mukana jo vuosi sitten alaikäisenä.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
JYP
Palmun kausi jatkuu OHL:n pudotuspeleissä, jossa hänen joukkueensa Owen Sound Attack kohtaa Guelph Stormin. Jos Palmun joukkue tippuisi pudotuspelien 1.kierroksella, ehtisi Palmu todennäköisesti mukaan U18-kisoihin, edellyttäen että hänellä itsellään on halua kisoihin tulla ja Marttila hänet mukaan valitsee.

Owen on 3-1 tappiolla sarjassa, joten Palmu saatetaan nähdä kisoissa. Jos Palmu varauksesta haaveilee, kannattaisi hänen ehdottomasti lähteä mukaan. Maajoukkueesta hänellä on niin vahvat näytöt, että uskoisin hänen mahtuvan kisakoneeseen.
 

Osvaldo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Petrus Palmun kausi loppui viime yönä, joten olisi käytettävissä kisajoukkueeseen jos valmennus niin haluaa. Jarkko Parikan seurajoukkueen kausi myös päättyi pari päivää sitten. Parikka ei pelannut yhtään peliä pudotuspeleissä, joten onkohan loukkaantumisen takia sivussa?
 
Suosikkijoukkue
JYP
Toisen leiriviikon joukkue julkaistiin. Isoin yllätys on varmaan se, että Laine on yhä mukana. Petrus Palmu liittyi porukkaan, mikä on ehdottomasti positiivista. Joukkueeseen otettiin 14 hyökkääjää ja 8 pakkia, joten yksi hyökkääjä kai vielä pudotetaan. U18 pelasi kaksi ottelua U20-joukkuetta vastaan. En tiedä kuinka tosissaan tuo vanhempien porukka oli, mutta ihan hyvin U18 pärjäsi. Tuloksina rankkarivoitto ja 4-2 tappio. Jonne Tammela tehoili molemmissa peleissä.

Jatkoajan ennakko
laittaisi kärppänuoret samaan ketjuun, Nättisen Tammelan ja Tavernierin kanssa ja kolmoseen Palmun, Saarelan ja Laineen. Itse kyllä kokoaisin viime kaudella tehoja mättäneen Palmu-Nättinen-Laine/Puljujärvi-ketjun kasaan.

Näillä lähtisin:
Aho-Ruotsalainen-Puljujärvi
Palmu-Nättinen-Laine
Tavernier-Saarela-Tammela
Loput neloseen.

Pakisto on aika heppoinen, kuten Jatkoajan ennakkokin mainitsee. Suomen täytyy satsata kiekkokontrolliin, sillä omissa painiminen kostautuu melko varmasti. Vainio on varmaankin ykköspakki. Nyt olisi jollakin varmalla peruspakilla paikka tehdä kunnon läpimurto. Toivottavasti maalivahdit saavat myös paketin kasaan. Hyökkäys näyttää sellaiselta, että pari takaiskumaaliakaan ei välttämättä haittaa, sillä kyllä noiden jätkien pitäisi aina muutama pystyä tekemään.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
JYP
Tutkin pelaajia vähän tarkemmin ja bongasin tuolta Henri Jokiharjun. Vuonna 1999 syntynyt pienehkö puolustaja Jokereista. Minulla ei ole mitään käryä kaverista. Osaisiko joku kertoa tarkemmin taustaa, miksi kaveri on vielä joukkueessa? Jotain poikkeavaa hänessä täytyy olla, kun kaksi vuotta alaikäisenä ollaan roudaamassa kisoihin.
 

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Toisen leiriviikon joukkue julkaistiin. Isoin yllätys on varmaan se, että Laine on yhä mukana. Petrus Palmu liittyi porukkaan, mikä on ehdottomasti positiivista. Joukkueeseen otettiin 14 hyökkääjää ja 8 pakkia, joten yksi hyökkääjä kai vielä pudotetaan.
Yksi puolustaja ja yksi hyökkääjä tuosta vielä pois tippuu. Aikaisempina vuosina maalivahteja on lopullisessa joukkueessa ollut kaksi, joten todennäköisesti myös yksi veskari jätetään kotiin varamieheksi. Laine oli tehnyt maanantain pelissä U20 vastaan pari maalia, joten jos siitä jotain voi päätellä niin hän vaikuttaisi olevan matkalla kisoihin. Eihän Laineen valinta olisi sinänsä mikään suuri yllätys, mutta loppukausi häneltä taisi olla vähän vaisumpi, joten kieltämättä vähän yllättävää on, että Laineelle saattaisi nyt olla tarjolla isokin rooli tuosta joukkueesta. Palmun mukaantulolle tosiaan peukkua täältäkin päin.
Mikael Pelzfuss kirjoitti:
Jatkoajan ennakko laittaisi kärppänuoret samaan ketjuun, Nättisen Tammelan ja Tavernierin kanssa ja kolmoseen Palmun, Saarelan ja Laineen. Itse kyllä kokoaisin viime kaudella tehoja mättäneen Palmu-Nättinen-Laine/Puljujärvi-ketjun kasaan.

Näillä lähtisin:
Aho-Ruotsalainen-Puljujärvi
Palmu-Nättinen-Laine
Tavernier-Saarela-Tammela
Loput neloseen.
Tammela-Nättinen-Tavernier on pelannut koko kauden yhdessä maajoukkuessa, joten eiköhän tuo ketju ole kasassa myös MM-kisoissa. Palmulla ja Laineella on yhteistä historiaa viime vuodelta U17 maajoukkueesta, joten heitä kannattaisi ehdottomasti kokeilla yhdessä. Aho ja Puljujärvi pelannevat niin ikään yhdessä. Ruotsalainen olisi looginen sentteri täydentämään Kärppä-ketju, mutta Ruotsin turnauksessa tuo kolmikko ei saanut tuloksia aikaan, joten voisi olla paikallaan kokeilla Saarelaa Ahon ja Puljujärven keskellä. Eiköhän noista ihan toimivat kolme ketjua ole mahdollista kasata, kiekollista taitoa ja maalintekovoimaa noista ainakin pitäisi löytyä.

Mikael Pelzfuss kirjoitti:
Tutkin pelaajia vähän tarkemmin ja bongasin tuolta Henri Jokiharjun. Vuonna 1999 syntynyt pienehkö puolustaja Jokereista. Minulla ei ole mitään käryä kaverista. Osaisiko joku kertoa tarkemmin taustaa, miksi kaveri on vielä joukkueessa? Jotain poikkeavaa hänessä täytyy olla, kun kaksi vuotta alaikäisenä ollaan roudaamassa kisoihin.
Jokiharju pelasi todella vahvan loppukauden Jokereiden B:ssä. Hän ei osallistunut MM-leiri I:lle vaan hänet nostettiin suoraan mukaan MM-leiri II:lle. Yllättävä valinta näin myöhäisessä vaiheessa valintaprosessia, mutta ei hänen paikkansa vielä ole varma joukkueessa. Siitä Marttilalle plussaa, että ei ainakaan jätä yhtään korttia kääntämättä. En ole Jokiharjun koskaan nähnyt pelaavan, mutta tilastojen perusteella kuvittelisin hänen olevan puhtaasti kiekollinen pakki, koska melko pienikokoinen pelaaja hän on.
 
Viimeksi muokattu:

Kynä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jokiharju pelasi todella vahvan loppukauden Jokereiden B:ssä. Hän ei osallistunut MM-leiri I:lle vaan hänet nostettiin suoraan mukaan MM-leiri II:lle. Yllättävä valinta näin myöhäisessä vaiheessa valintaprosessia, mutta ei hänen paikkansa vielä ole varma joukkueessa. Siitä Marttilalle plussaa, että ei ainakaan jätä yhtään korttia kääntämättä. En ole Jokiharjun koskaan nähnyt pelaavan, mutta tilastojen perusteella kuvittelisin hänen olevan puhtaasti kiekollinen pakki, koska melko pienikokoinen pelaaja hän on.

Henri Jokiharju taitaa olla Juha Jokiharjun poika? Taas yksi uusi entisen huippukiekkoilijan poika Suomen maajoukkueympyröissä.
 
Suosikkijoukkue
JYP
Sebastian Aho ei mitä ilmeisimmin olekaan Sveitsissä joukkueen kanssa, sillä hän pelasi eilen Jyppiä vastaan Raksilassa. Aikookohan Kärpät päästää Ahon vasta kun pelit alkavat? Toivottavasti Puljujärven kanssa ei toimita samoin.
 

Kynä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Aho se vaan vetelee vielä Game Seveniä tänään Raksilassa, kun MM-kisat alkavat tulevana torstaina. Noinkohan jää yksi joukkueen tähtipelaajista kisoista ulos SM-liigapelien takia? Itse toki toivon, että Kärpät pelaa finaalien sijasta pronssiottelussa, ja tuolloin Ahokin voisi ehtiä mukaan, joko pronssipelin jälkeen tai jo sen aikana.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös