Alle 18-vuotiaiden MM-kisat 2015 @ Zug / Lucerne

  • 223 205
  • 563

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Mitä ne on Tsekeissä tehneet, kun junnut taas pärjää?
Tshekissä ruvettiin tehostamaan omaa junioritoimintaa tuossa vuoden 2010 tienoilla, kun maassa herättiin junioritoiminnan heikkoon tilaan. Ongelmana oli myöskin todella monen lupauksen aikainen meneminen P-Amerikkaan, joka ei ollutkaan kovin monelle oikea ratkaisu. Tshekin uudistuksessa on paljon hyvää, mutta myös huonoa. Edellisissä U20-kisoissahan Tshekin lätkäfaneja ärsytti päävalmentaja Miroslav Prerostin valinnat. Hän jätti muutamia P-Amerikan junnusarjoissa pelaavia, joukkueeseen vahvasti tyrkyllä olleita, ulos joukkueesta.

En tiedä sitten, onko uudistus jotenkin tiukentanut suhtautumista Kanadassa ja USA:ssa pelaavia tshekkijunnuja kohtaan.
 
salvation

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO
Suomi hävisi turnauksen avausottelussa Tsekeille 6-4 (1-2,2-2,3-0). Ottelu oli varsin tasainen ja ratkaisut nähtiin järjestäen ylivoimalla. Tsekki taisi tehdä kuudesta maalistaan neljä ylivoimalla ja lisäksi viimeisen tyhjiin. Suomeltakin nähtiin ainakin kaksi ylivoimamaalia. Tasakentällisin ei hirveästi huippuluokan maalipaikkoja nähty ja pelillisesti molemmat joukkueet olivat mielestäni aika samalla tasolla. Tsekin tehokkaampi ylivoima ratkaisi voiton isäntäjoukkueelle. Suomelta parhaana valittiin Julius Nättinen joka teki tehot 1+2. Eetu Selänne ei tainnut käydä kentällä kertaakaan, ainakaan itse en häntä kaukalosta erottanut.

Loistavat linkit matseihin ja tilastoihin! Nättisellä oli kolmen pisteen ilta ja silti +/- meni pakkaselle. Ainoastaan Joonas Niemelän reppu jäi rankaisematta?
 
Pewros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Tshekki teki 5 ylivoimamaalia ja viimeisen tyhjiin. Selittää negatiivisen +/-:n. Toki parhaat kentällä yrittämässä tasoitusta. Miten voi olla noin huono av?
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Pelaa numerolla 23.
Siellä se Eetu menee muitten mukana. Ekassa vaihdossa pari syöttöä, toinen omille. Tokassa vaihdossa Venäjä teki maalin, ja vaikkei se nyt Eetun maali tainnut olla, niin ehkä vähän löperöä puolustamista.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

Zinetula

Jäsen
Onko kenelläkään tietoa Puljujärvestä, että loukkaantuiko jossakin välissä? En pystynyt katsomaan koko peliä, vain sieltä täältä ottelua. Sen laitoin merkille, että numero 21 ei pelannut kolmannessa erässä ainakaan muutamaan vaihtoon ylivoimilla tai yleensäkään omalla paikalla Ruotsalaisen ja Ahon kanssa.

Edit. Puljujärvi loukkaantunut jossakin välissä. Tästä kertoo oheinen Suomikiekon raportti. Näkikö kukaan tilannetta?
http://www.suomikiekko.com/2015/02/pikkuleijonille-tappio-eetu-selanne-debytoi/
 
Viimeksi muokattu:

VH87

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Hieman ot, mutta eikös Teemukin ollut junnuna aika pienikokoinen ja koki kasvupyrähdyksen vasta myöhemmin? Eetu on 178 cm ja veljensä Eemil taitaa olla kirkkaasti alle 170 cm.

Eipä Eetu erottunut tuolla paljoakaan, paljon saa tehdä duunia jos meinaa kiekkoilla ammatikseen jossain päin maailmaa.
 
IMATION

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pohjoinen, Canes

Joo ei näkynyt missä loukkaantui. Muutenkin oli taas aika tasapaksu peli pojalta. Ei ole mielestäni tehnyt mitään ihmeellistä nyt kahteen peliin jotka ole katsonut. Saatikka erottunut joukosta kuin ehkä pituuden puolesta. Tänään oli jo mielestäni vähän aistittavissa pientä turhautuneisuutta otteissa. Mailan hakkaamista jäähän ja laitaan yms. Laukoo edelleenkin joka paikasta oli maskia tai ei. Vähän samat ongelmat kuin u20 kisoissakin.
 
Hieman ot, mutta eikös Teemukin ollut junnuna aika pienikokoinen ja koki kasvupyrähdyksen vasta myöhemmin? Eetu on 178 cm ja veljensä Eemil taitaa olla kirkkaasti alle 170 cm.

Eipä Eetu erottunut tuolla paljoakaan, paljon saa tehdä duunia jos meinaa kiekkoilla ammatikseen jossain päin maailmaa.

Täytyy silti muistaa, että 8 vaihtoa pelaamalla on vaikea erottuakaan mitenkään. Saisi nyt yhden pelin pelata kunnolla, niin näkisi vähän, millaisia otteita on kun pääsee kunnon pelirytmiin.
 
Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Täytyy silti muistaa, että 8 vaihtoa pelaamalla on vaikea erottuakaan mitenkään. Saisi nyt yhden pelin pelata kunnolla, niin näkisi vähän, millaisia otteita on kun pääsee kunnon pelirytmiin.

Toisaalta valmentajat näkevät pelaajan myös harjoituksissa ja jos siellä tosiaan yrittää pärjätä B-junioreiden SM-sarjan perustason pelaaja SM-liigaa ja Mestistä tahkoavien joukossa, kuten tilastoista olisi pääteltävissä, niin ei siinä paljoa enempää peliaikaa kannata antaa. Todennäköisesti Eetu huilaa jäljellä olevista peleistä toisen kokonaan ja toisessa kurvailee nuo kymmenkunta vaihtoa ~viitisen minuuttia peliaikaa.
 
Mahti

On ymmärrettävä se tosiasia ettei poika kommenttien mukaan mahtuisi B-SM sarjaa johtavaan joukkueeseen. Ilmeisesti treenenannut siellä kesäisin?
Siitä joukkueesta mihin ei mahtuisi, ei siis maajoukkueeseen ole valikoitunut yhtäkään poikaa. Siitä sarjasta mitä kyseinen joukkue(mihin ei mahtuisi) johtaa, ei ole valittu ainuttakaan maajoukkueeseen.

Vaikka jokaikinen lajin parissa pyörinyt tietää ettei missään joukkuevalinnoissa ohiteta entisten pelureitten jälkeläisiä, jopa päinvastoin. Siitä huolimatta täytyy todeta että kyseinen valinta on jääkiekkoliitolta todellinen pyllistys yritteliäille ja kovaa treenaaville innostuneille nuorille. Näin Suomikiekkoa ei kehitetä.

Valmentajien ammattiylpeys ei ole kovin korkealla tasolla. Intohimo, rakkaus ja kunnioitus lajia kohtaan puuttuu. Pelko oman työpäikan menettämisestä on suurempi kuin eteenpäin vievien ratkaisujen tekeminen. Sen lauluja laulat jonka leipää syöt, totta tässäkin tapauksessa.

Toivon olevani väärässä, mutta tuskin olen, tälläkään kertaa.
 
Peppuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Chicago Blackhawks
@Tinke-80:n aikaisemmin jo linkkaamilta hokej.cz sivuilta on myös kätevä peliä seurata. Itse kun ei ainakaan kaikkia pelaajia numeroista tiedä, niin näkee nuo kokoonpanot, pelaajien nimet / numerot, ja tapahtumatkin voi kätevästi tarkastaa tuosta streamin alapuolelta mitkä ohi menee. Sama streami siis sivuilla. Linkki vie suoraan kyseisen sivun Ruotsi - Suomi ottelun streamiin / seurantaan.
 
Carlos

Jäsen
Nyt muutaman vaihdon Eetusta nähneenä, niin kyllähän luistelutyyli (ja nopeus) on suoraan isältä perittyjä, tunnistaa kun selkä kyyryssä mennään että siellä on selänne kentällä. Näkee että ei ole tottunut pelaamaan näin kovia pelejä, mutta potentiaalia on paljon, todella paljon. Roikuttaisin kyllä mukana tavalla tai toisella, ja kunnon treeniä kehiin. Onhan tässä vielä 5 vuotta siihen aikaa kun olisi edes samassa iässä kuin pappansa änäriin mennessä. Olen positiivisesti yllättynyt. Go Eetu!

Edit: Ja nyt oli muuten oikeasti lähellä maali Eetulle, hyvä kutikin näkyy olevan. Eikä vetänyt rintapanssariin.
 
Viimeksi muokattu:

Peppuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Chicago Blackhawks
Nyt muutaman vaihdon Eetusta nähneenä, niin kyllähän luistelutyyli (ja nopeus) on suoraan isältä perittyjä, tunnistaa kun selkä kyyryssä mennään että siellä on selänne kentällä. Näkee että ei ole tottunut pelaamaan näin kovia pelejä, mutta potentiaalia on paljon, todella paljon. Roikuttaisin kyllä mukana tavalla tai toisella, ja kunnon treeniä kehiin. Onhan tässä vielä 5 vuotta siihen aikaa kun olisi edes samassa iässä kuin pappansa änäriin mennessä. Olen positiivisesti yllättynyt. Go Eetu!

Edit: Ja nyt oli muuten oikeasti lähellä maali Eetulle, hyvä kutikin näkyy olevan. Eikä vetänyt rintapanssariin.

Sun pitää alkaa skoutiksi kun muutamasta vaihdosta hieman suttuisesta streamistä näet että potentilaalia on paljon, todella paljon. Vai oletko paikan päällä? (Tähän joku hymiö ). Itse en osannut sanoa mihin tuo veto suuntautui tuosta streamistä, mutta kyllähän se jonkin näköinen tontti oli. Tosin, heti sen jälkeen lähti vaisusti omaa päätyä kohden ja päästi oman kaverin ohikin, ja kolisi omissa. Puljujärvi ei ole tainnut pelata koko pelissä? Ei ainakaan omaan silmään ole tuolla näkynyt. Toivottavasti ei pahempaa loukkaantumista olisi.

edit; en toki tarkoita että mitenkään olisi Eetun maali, vaan täysin Jouka Juholan joka sooloili oman maalin edessä.
 
Carlos

Jäsen
Itse en osannut sanoa mihin tuo veto suuntautui tuosta streamistä, mutta kyllähän se jonkin näköinen tontti oli.

Mulla ainakin streami on hyvälaatuinen (olen tosin lähempänä pelipaikkaa), veto oli napakka ja se lähti oikeaa yläkulmaa kohden. Eetu veti myös toisen kerran lämärin heti paikan saatuaan mutta se meni ohi (tai maalivahti ohjasi ohi). Tässä jo ainakin yksi ero mistä näkee että kaveri on pelannut koko ikänsä P-Amerikassa, siellä vedetään ja harjoitellaan vetoja. Euroopassa se on enemmän sitä että planeettojen pitää olla täydellisesti taivaalla, pitää olla nätti kuvio myös, ja se paikka pitää rakentaa siten että se tuntuu oikealta. Sitten vasta voi vetää. Ja yleensä se veto on ropeli maalivahtia päin.

Se on totta että Eetu ei pysy pelin temmossa mukana, mutta pystyy väläyttelemään hetkittäin niitä kuuluisia geenejään. Se että lapsena on opittu ne pääominaisuudet (maalintekijälle) eli luistelutaito, nopeus, ja laukaisutaito on riittävä alusta tähän aihioon. Nyt vaan kuntokuurille ja kovia pelejä alle, niin saadaan ainakin MM-tasolle tästä kaverista vielä maalintekijä. Kuka tietää, ehkä pidemmällekin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös