Aleksander Barkov jr. NHL:ssä

  • 1 352 229
  • 3 684

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Barkovin uran suurimpia vaikuttajia (tähän saakka) lienevät kirjoitettujen juttujen mukaan hänen isänsä ja Ville Nieminen. Niemiselle kaikki toitottivat, että älä lähde vielä, pelaa pari kauttaa Suomessa ja menet sitten valmiimpana P-Amerikkaan. Nieminen haistatti paskat ja lähti heti. Jotenkin tuntuu, että suosittelee Barkoville samaa ratkaisua ilman paskojen haistattelua ja että Barkov kuuntelee Niemistä.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Uskon vahvasti "mene sinne, missä parhaat ovat" -ajatteluun ja siihen, että pohjoisamerikkalaiseen pelityyliin ja elämäntyyliin tottuu parhaiten... Pohjois-Amerikassa. Ei muuta kuin ensimmäisellä koneella Floridaan.
 

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Kyllähän sen näkee heti suosikkijoukkueesta sen perustelun sille, miksi pitäisi jäädä vielä Tapparaan kaudeksi. Tai miksei saman tien vaikka pariksi! Ei se olkapää Tapparassa yhtään sen paremmin kestä, vaikka täällä onkin lähtökohtaisesti nössömmät pakit. Sashahan sanoi Tallonin haastattelussa, että haluaa heti pelaamaan NHL:n, jos ei Panthersissa, niin sitten muualla. Tämä varmaan painaa vaakakupissa aika paljon.

Nieminen tosin varattiin vasta 20-vuotiaana, kun ei ollut ihan mikään Barkovin veroinen superlupaus.
Ja nykyään jo Ex-huippu, niinkuin Tami tiesikin.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Viisaampia ollaan training campin jälkeen, jonne Barkov luultavasti terveenä pääsee. Jos Barkov on parempi kuin kaikki muut sentterit, niin ihan urheilullisin perustein Barkov kuuluisi pelata NHL:ssä ensi kaudella. Hänen kehityksen kannalta parasta olisi pelata mahdollisimman paljon mahdollisimman kovimmassa liigassa. Jos Barkov pystyy hoitamaan 1-2 ketjun sentterin hommia Floridassa, niin eikös se olisi silloin Barkovin kannalta paras ratkaisu? Training campin ja harjoitusotteluiden jälkeen nähdään mikä on ratkaisu. Jos tosiaan pysyy NHL vauhdissa mukana, niin miksi tulisi takaisin SM-liigaan? En näkisi siinä Barkovin kannalta mitään järkeä.

Juuri näin se menee. Floridan harjoitusleirillä miestä päästään vertaamaan niiden muiden senttereiden tasoon ja sen perusteella Floridan johto tekee päätökset, missä miehen on paras pelata. Jos se ei ole NHL, niin sitten se on Tappara. Mitään muita vaihtoehtoja ei ole.
 
Nieminen tosin varattiin vasta 20-vuotiaana, kun ei ollut ihan mikään Barkovin veroinen superlupaus.

Ja lisäksi Nieminen pelasi kolme täyttä kautta AHL:ssä ennen peliäkään NHL:ssä. Barkovin lähtökohdat ovat mahdollisimman kaukana Niemisestä, joten en jaksaisi itsekään nostaa Villen esimerkkiä tässä kohtaa esiin, vaikka minkälainen mentori olisikin Sashalle.
 

Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kyllähän sen näkee heti suosikkijoukkueesta sen perustelun sille, miksi pitäisi jäädä vielä Tapparaan kaudeksi. Tai miksei saman tien vaikka pariksi!

Tottakai se on osaperuste, onko siinä jotain väärää? Uskon kuitenkin että 99% toivoo Barkovin uran suhteen parasta, mihin kuuluu se ettei nuorta talenttia saa tuoda liian aikaisin NHL:ään. Näitäkin esimerkkejä viime vuosilta riittää. Sen verran luottoa on kuitenkin Tapparaan ja Rautakorven johtamaan valmennukseen, että jos paukut eivät riitä Panthersin 1-3-ketjujen sentteriksi niin seuraavaksi paras vaihtoehto on pelata ensi kausi Tapparassa.

Viime kaudella sai usein lukea Jatkoajan otteluketjuista kuinka Barkov oli näkymätön ja vaisu, eikä häntä silkkihansikkain kohdeltu alle 20-vuotiaiden MM-kisojenkaan aikaan täällä. Nyt on kuitenkin suurimman osan mielestä täysin valmis NHL:ään, mitä on tapahtunut? Tarvittiinko siihen NHL-organisaatiot kertomaan kuinka hyvästä pelaajasta oikeasti on kyse, pelaajasta jonka ei tarvitse tehdä sirkustemppuja ollakseen erittäin arvokas joukkueelleen.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Kyllä Barkovin uran kannalta paras ratkaisu on lähteä opettelemaan p-amerikkalainen peli niin nopeasti kuin mahdollista, ettei käy Granlundeja. Vaikka AHL:n kautta jos ei muuten.

Uskon Barkoviin jopa niin paljon, että voisin lyödä vedon: Barkov jr. ei pelaa enää ikinä peliäkään SM-liigassa.
 

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ja lisäksi Nieminen pelasi kolme täyttä kautta AHL:ssä ennen peliäkään NHL:ssä. Barkovin lähtökohdat ovat mahdollisimman kaukana Niemisestä, joten en jaksaisi itsekään nostaa Villen esimerkkiä tässä kohtaa esiin, vaikka minkälainen mentori olisikin Sashalle.

Ei tässä ole pelaajia taitojen, iän tai muunkaan puolesta vertailtu. Koitin ottaa esille, että Sasha kuuntelee varmasti Niemistäkin, jolla hieman kokemusta NHL:stä ja sinne lähtemisestä on. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, on Nieminen ainakin joskus ollut sitä mieltä että heti P-Amerikkaan, kun mahdollista. Näin ollen uskon Niemisen neuvovan Sashaa, että lähde heti koittamaan, mikäli Barkov asiasta Nimon kanssa keskustelee.
 

Molkke

Jäsen
Kyllä Barkovin uran kannalta paras ratkaisu on lähteä opettelemaan p-amerikkalainen peli niin nopeasti kuin mahdollista, ettei käy Granlundeja. Vaikka AHL:n kautta jos ei muuten.

Uskon Barkoviin jopa niin paljon, että voisin lyödä vedon: Barkov jr. ei pelaa enää ikinä peliäkään SM-liigassa.

Veto kiinni! Ja panos oli? Pelannee 10 vuoden päästä työsulun tullessa SM-liigaa KooKoossa, kun Tapparaan ei mahdu taloudellisista syistä.

Kannustan lähtemään samantien eli heti. 9 peliä voi kokeilla ilman vaaraa sopimusvuosien menettämisestä ja tällöin kaiken mennessä pieleen Barkov näkee oman tasonsa ja sen, kuinka paljon työtä NHL:lään pääseminen vaatii. Jos taas onnistuu, loistavaa. Uskon onnistumiseen.
 

ultras

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara Tampere
Niemiseenhän onkin taas hyvä vetää yhtäläisyysmerkkejä noiden lähtöjen suhteen.

Ville lähti suurin piirtein ihan täysin rahan takia. Vähän ulkomuistista vedän tätä stooria, mutta muistaakseni Nieminen sanoi jotenkin näin "Mulle tarjottiin kolmesta vuodesta 300 000 dollaria, vaikka pelaisin kaikki kaudet farmissa. Ajelin ruosteisella Escortilla ja rahaa oli tilillä pari markkaa, bensaa ei meinannut saada ostettua. Tottakai lähden ja kituutan vaikka väkisin sopimusvuodet saadakseni rahat". Noin se muistaakseni tarinoi.

En nyt oikein osaa suhteuttaa tuota Niemisen lähtöä tähän hetkeen ja Barkoviin.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Villen vaikutus NHL:n suhteen on jo ollut ja mennyt. Hän osasi neuvoa mitä siellä draftissa tapahtuu ja mitä combinessa pitää joukkueille sanoa.

Nyt voisin veikata, että ihan vaivihkaa takki hieman suhahtaa toisinpäin. Nimo haluaa Sashan vierelleen ensi kaudeksi.

Voisin myös ottaa tuon vedon vastaan, ettei pelaa enää peliäkään SM-Liigassa.

Se ihmetyttää, kun tietämättömät jaksaa vielä spekuloida tuolla AHL:llä. Asettaisin itse sellaisen vedon, että Barkov ei pelaa ikinä peliäkään AHL:ssä. Ottaako joku vastaan?
 

PJx

Jäsen
Tottakai se on osaperuste, onko siinä jotain väärää? Uskon kuitenkin että 99% toivoo Barkovin uran suhteen parasta, mihin kuuluu se ettei nuorta talenttia saa tuoda liian aikaisin NHL:ään.

Mielenkiinnosta kysyn: mitä tarkoitat liian aikaisella tuomisella NHL:ään? NHL-pelejä oppii pelaamaan NHL:ssä, AHL-pelejä oppii pelaamalla AHL:ssä ja liigapelejä opii pelemaan liigassa. Tavoite lienee NHL:ssä, joten...

Jos taso ei riitä, niin sitten farmiin (AHL/liiga), ei se niin vaikeaa ole. On totta, että monene ura on lähtenyt alamäkeen, kun on huomannut, ettei taso riitä. Motivaation voi kadottaa myös turhautumalla.

Jos pelkona on, että kaveri putoaa kovaa ja korkealta, niin sitten pari lisävuotta voi tehdä eron ja auttaa pitämään itseluottamuksen kasassa. Jos pään pettämisestä ei ple vaaraa, niin mitä aiemmin pääsee aloittamaan, sitä enemmän on aikaa kehittyä.
 

Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tarkoitan sitä että pelaajan täytyy aina pystyä pelaamaan omilla vahvuuksillaan ja korkealla itseluottamustasolla että paras mahdollinen kehittyminen jatkuu. Barkov oli draftin nuorimpia pelaajia, ei monesta päivästä kiinni että varaaminen olisi ollut mahdollista vasta 2014. Nousu SM-liigaan oli todella nopea, A-junnuissa Sasha ei ehtinyt lopulta montaa peliä pelata. Esim. ylivoimapelin pyörittämisessä Barkovilla on vielä paljon opittavaa, vaikka se jo nyt käy luonnostaan ok-tasolla SM-liigaan, niin syksyllä pitäisi ottaa taas valtava askel että pystyy tekemään samat asiat NHL:ssä. Barkov on tottunut lyhyellä urallaan olemaan viisikon aivot ja pelaaja joka pitää paljon kiekkoa ahtaissa tiloissa. Näitäkin tilanteita olisi hyvä treenata vielä vuosi Euroopassa, koska vaikka NHL:ssä puututaan nykyään hienosti likaisiin taklauksiin, yksikin on liikaa etenkin jos ajatellaan että Barkovilla voi olla hyvinkin edessään vielä yli 20 vuoden ura NHL-ammattilaisena. Vauhdit ja voimatasot ovat kuitenkin P-Amerikassa sen verran edellä SM-liigaa, että vuoden kypsyttely Tapparassa voisi olla paikallaan.

Edelleen korostan että olen todella tytyyväinen jos Barkov pelaa hienon tulokaskauden jo nyt syksystä lähtien Floridassa. Tällaisen, ehkä Suomi-kiekon kautta aikain lupaavimman pelaajan kohdalla pitää vaan olla harkitsevainen ja sopivalla tavalla varovainenkin, niin saadaan nauttia miehen otteista Leijonissakin parhaat vs. parhaat-turnauksissa vielä pitkälle 30-luvulle mentäessä.
 

Molkke

Jäsen
.

Se ihmetyttää, kun tietämättömät jaksaa vielä spekuloida tuolla AHL:llä. Asettaisin itse sellaisen vedon, että Barkov ei pelaa ikinä peliäkään AHL:ssä. Ottaako joku vastaan?

Pelaa kyllä AHL:ssäkin. Kuten myös Liigassa. Eli veto vastaan. Mikähän lienee panos? Oma veikkaukseni: Barkov lähtee kokeilemaan 9 peliä kauden alussa, palaa liigaan loppukaudeksi ja seuraavalla kaudella lopullisesti änäriin. Loukkaantuu kauden aikana ja pelaa loukkaantumisen jäljiltä yhden paluupelin AHL:ssä. Eli veto kiinni.
 

PJx

Jäsen
Tarkoitan sitä että pelaajan täytyy aina pystyä pelaamaan omilla vahvuuksillaan ja korkealla itseluottamustasolla että paras mahdollinen kehittyminen jatkuu.

Tuo kuulostaa ihan siltä, että oletat mukavuusalueella olon kehittävän parhaiten. Tästä olen jyrkästi eri mieltä. Mitä kovempi haaste, sitä nopeampi kehittyminen, siis jos kykenee vastaamaan haasteeseen. Jos ei, niin alemmalta tasolta hakemaan vauhtia. Jos pää sen kestää, niin kovempien haasteiden haistelu on silloinkin pelkästään positiivista.

Mukavuusalu-logiikalla Barkovin olisi pitänyt pelata A:ssa niin kauan, kunnes olisi ajanaut A:n peleissä Ilomäen Artun ohi. Niin ei käynyt kummallakaan A-kaudella, joista toinen oli toki varsin lyhyt. Potentiaalia oli isompiin ympyröihin ja säntillinen pelaaminen molempiin suuntiin toi liiga-paikan paljona ennen Artua.

Jos (ja kun) pojassaon ainesta, niin kaveri vastaa huutoon, kun mahdollisuus annetaan. Ehkä ensin kahden suunnan pelin ja/tai pienemmän roolin kautta. Mutta kun näkee koko ajan vaatimustason, niin oma tekeminen on helpompi suhteuttaa siihen.
 

Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tuo kuulostaa ihan siltä, että oletat mukavuusalueella olon kehittävän parhaiten. Tästä olen jyrkästi eri mieltä. Mitä kovempi haaste, sitä nopeampi kehittyminen, siis jos kykenee vastaamaan haasteeseen. Jos ei, niin alemmalta tasolta hakemaan vauhtia.

Kanadan junioriliigoja pidetään aika hyvinä sarjoina valmistamaan pelaajia NHL:ään, ja jos katsotaan kärkimiesten tehopistelukemia niin eikö niistä voida nimenomaan päätellä että pelaajat ovat saaneet kehittyä rauhassa mukavuusalueellaan tekemään sitä minkä parhaiten osaavat? Jos et missään vaiheessa pääse pyörittämään ylivoimaa tai muuten pelaamaan kiekollisena "mukavuusalueella", niin miten se askel otetaan maailman parhaita pelaajia vastaan NHL:ssä? Parhaat sen varmasti pystyvät ottamaan pienellä viiveellä, mutta jos puhutaan Barkovin optimaalisesta kehittymisestä kärkisentterinä, en vaan näe SM-liigaa huonona vaihtoehtona. Floridaa toki pidetään ykkösvaihtoehtona niin kauan kuin nähdään missä Sasha Barkov menee pelaajana syksyllä 13.
 
Draft-tilaisuus tuli kyylättyä tarkasti ja itselle jäi fiilis, että Floridalla on taatusti paineita saada Barkov mahdollisimman nopeasti NHL-kaukaloon ja saada miehestä organisaatiolle uudet kasvot yhdessä Huberdaun kanssa. Nuori pelaajasukupolvi on iso mahdollisuus nostaa kiinnostavuutta, joten hauska nähdä mitä tulevaisuudessa tapahtuu.

Menneestä draftista puhuttiin paljon erittäin laadukkaana ja oletus maksavan yleisön keskuudessa on, että Barkov pelaa heti alusta saakka ylhäällä. Mikäli mies ei leirillä onnistu tai alkukausi menee aivan päin persettä, on mielenkiintoista nähdä miten Tallon hoitaa tilanteen.

Itse pelaajan kehittymistä ajatellen oma mielipide on se, että mikäli fyysiset ominaisuudet ovat esteenä NHL:ssä pelaamiselle, niin kaverin pitäisi ehdottomasti palata Suomeen. Pohjois-Amerikassa pelataan niin paljon, että harjoittelu on käytännössä pelkkää huoltavaa. Uskon myös, että varsinkin Tapparassa yksilökohtainen valmennus on laadukkaampaa kuin esim. AHL-joukkueen mukana. Mikäli ongelma on pelillisten asioiden omaksumisessa tai psykologisella puolella, vuosi AHL:ssä tekisi varmasti hyvää tulevaisuutta ajatellen.
 

FiFi93

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils, Česká republika
Mikä tämä muutamien kirjoittajien mainostama 9 peliä juttu on?

9 peliä on minimimäärä, jonka tarpeeksi nuori, tulokassopimustaan pelaava pelaaja (=Barkov) voi pelata NHL:ssä ilman, että sopimusvuosi kuluu. Esim. jos Barkov pelaa max 9 peliä ensi kaudella, on hänellä silti vielä kolme vuotta halpaa tulokassopimusta jäljellä kauden jälkeenkin (olettaen, että hän sopimuksen tekee).
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
9 peliä on minimimäärä, jonka tarpeeksi nuori, tulokassopimustaan pelaava pelaaja (=Barkov) voi pelata NHL:ssä ilman, että sopimusvuosi kuluu. Esim. jos Barkov pelaa max 9 peliä ensi kaudella, on hänellä silti vielä kolme vuotta halpaa tulokassopimusta jäljellä kauden jälkeenkin (olettaen, että hän sopimuksen tekee).

Kiitoksia vastauksesta, jotain tälläistä uumoilinkin, mutta kun en ollut varma, päätin varmistaa asian.
 

LostHorizon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche, Real Madrid
Hyvää hehkutusta Barkovista tuolla HF Boardsilla:

"Kuvittele Datsyuk isompana ja paremmalla laukauksella".
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Barkov on näköjään merkattu Florida Panthersin kokoonpanoon #16:
Panthers Roster - Florida Panthers - Team

Sikäli ihan mielenkiintosta että McKinnon, Dourin ja Jones joilla on jo soppari oman jenginsä kanssa eivät ole vielä saanut nimeään oman jenginsä kokoonpanoon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös