Aki Kangasmäki – Monnan pommittaja!

  • 24 261
  • 84
Pakko avata Akille oma ketju. Pelasi tänäänkin aivan huikean pelin. Itse tykkään ihan perkeleesti Akin pelityylistä! Monet haukkuu että luistelu on huonompaa kuin Elolla, mutta tänäänkin esimerkiksi karisti kaksi kärppäpakkia kannoiltaan ja pääsi nokikkain Backlundin kanssa. Harmi kun ei noussut. Tässä voisi olla se "Tuomainen" jota Tuomaisesta odotettiin. Ratkaisupotentiaalia löytyy, mitä kertoo jo tehot Mestiksessä. Lisäksi tunnen kaverin henkilökohtaisesti ja tiedän että omaa ehkä suurimman Lukkosydämen nykyjoukkueesta!
Turhaan saanut mielestäni paskaa niskaan, ja haluaisin ehdottomast hänelle jatkopahvin. Uskon, että voisi tarjota monia unohtumattomia hetkiä vielä faneille, ja jopa nousta Sami Torkin kaltaiseksi yleisön viihdyttäjäksi.
 
Dishier

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ehdottomasti ansaitsee oman ketjunsa. Nytten kun Lukolla on pari hyökkääjää sivussa, niin myös Aki saa näyttää osaamisensa. Taistelutahdosta ja asenteesta ei homma jää kiinni. Myös taitoa näyttäisi olevan ainakin noiden Mestis pisteiden perusteella.

Itse pidän Kangasmäen heikkoutena hänen luisteluaan. Iso mies ei tietystin kovin nopea voi olla, mutta erityisesti lähtönopeudessa on mielestäni kehittymisen varaa.

Toivottavasti Aki nytten onnistuis ja saisi näin sopimuksen myös ensi kaudeksi. Mitään pisteiden tekijää en usko hänestä tulevan liiga-tasolla, mutta hyvä 3-4 ketjun pelaaja varmasti. Potentiaalia siis kyllä löytyy, kunhan saisi nytten vain muutaman onnistumisen alle.
 
1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Olen joskus kovasanaisestikin arvostellut Akia, juuri hänen verkkaisen liikkeen vuoksi. Vertaus Tuomaiseen on hyvä ja sillä erotuksella että Akilla taas on luonnetta. Nousu maalille oli komea eikä yksikään pakki liigassa olisi saanut Akia pysäytettyä.

Ehkä taklauksia haluaisin nähdä vielä enemmän kun Akilla on todella raskas taklaus.

Aki sopisi ensi kauden Lukon raumalaisteemaan ja voisi olla Dufvan uusi Riska.

Jatkoa Akille.
 
Becksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kangasmäki on ollut liigassa tällä kaudella suoraan sanottuna hidas ja löysä paska, mutta tänään toisessa erässä näytti että peli alkaisi vähitellen sujua. Pari röyhkeää nousua maalille, irtautui puolustajista ihailtavasti, harmi ettei saanut kohoamaan. Akin peli tuntuu olevan pitkälti itseluottamuksesta kiinni. Pääkoppa kuntoon niin hyvää tulee. Toivottavasti tämän päivän pari hyvää suoritusta antaa buustia tulevaisuuteen.
 
Taklauksia ehdottomasti lisää. Niissä Aki on omimmillaan. Taitaa vaan vähän olla siinä suhteessa sama vika kuin Tuomaisella, että Aki pelkää noita ulosajoja liikaa... Tästä voi toki kiittää myön nykyistä liigan neitilinjaa.

Tuskin hänestä mitään snaipperia koskaan saadaan, mutta potentiaalia on hyväksi 3-4 ketjun "power forwardiksi", joka tekisi jopa sen 20 pinnaa kaudessa. Harmi vaan, että Lukon johdon ammattitaidosta johtuen tämäkin kaveri saattaa luisua muualle. Mahdollisuus on kuitenkin vielä olemassa. Itse en haluaisa nähdä esim. Ässissä kun kaksi raumalaista Akia takoo punapaidoille maaleja...
 
Villi-Länsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Anaheim Ducks, Leijonat, Real Madrid
Akihan on ollut pitkään umpikujassa neuvotteluissa Lukon kanssa. Toivottavasti saavat sopimuksen tehtyä.

Akista on ainesta painamaan neloseen. Helvetin vahva jässikkä, hyvä laukaus, voi pelata laidassa/keskellä, osaa tapella, helvetin kova taklaaja ja oman kylän poika. Ainoa mikä estää sen läpimurron on se liike. Jalat liikenteeseen. Muuten ainekset ovat olemassa. Akista saadaan hyvällä reenillä sekoitus Sami Torkkia ja Miikka Tuomaista.
 
SPORTTIKOTKA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Sport on kovastikin Akista kiinnostunut. Voisi olla iso palanen joukkueessamme. Sarjatasosta tosin vielä ei ole tietoa. Aki on hieno pelaaja ja sai ansaitsemaansa arvostusta Vaasassa. Välkommen till Vasa Aki.
 
Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Ettei vaan olisi tulevasta valmentajasta kiinni tämä sopimus.
Aivan varmasti on, siitä ei ole kahta sanaa. Jotenkin suhtaudun epäilevästi Akin mahdollisuuksiin Dufvan pelitaktiikassa. Siinä kun tarvitaan mielummin aika hyviä luistelijoita, kuin niitä kovaa taklaavia mutta auttamattoman hitaita jätkiä.

Melkein sanoisin, että Aki tekisi loistavan uran Mestiksessä ja sen sarjan profiilipelaajana saisi työstään myös suhteellisen hyvän korvauksenkin.
Sport on kovastikin Akista kiinnostunut. Voisi olla iso palanen joukkueessamme. Sarjatasosta tosin vielä ei ole tietoa.

Ei kai Sport sentään Suomi-sarjaan ole tippumassa, joten Aki voisi hyvinkin tulla sinne Vaasaan mestistä pelaamaan.
 
senilix

Jäsen
Kuitenkin Dufvalle tuolla menneisyydessä kelpasi esimerkiksi Jonne Virtanen.....
 
Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Kuitenkin Dufvalle tuolla menneisyydessä kelpasi esimerkiksi Jonne Virtanen.....
Kelpasi joo viime kaudella. Mutta se kannattaa myös huomioida, että Jonne ei ole ollut koskaan mikään "joka pelin pelaaja" SM-liigassa. Paremminkin voidaan puhua täsmäaseesta, jota käytetään sopivia vastustajia vastaan sekä loukkaantumisia paikkaamaan.

Akin kohdalla olettaisin, että moni haluaisi nähdä hänen olevan yksi niistä, jotka pukevat Lukko-paidan päälleen joka matsissa. Aki on kuitenkin sen verran nuori vielä, että ei se väärin olisi mikäli lähtisi Mestikseen ottamaan isoa roolia harteilleen ja sitä kautta uusia askelia jääkiekkoilijana.
 
Villi-Länsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Anaheim Ducks, Leijonat, Real Madrid
Itse haluaisin, että Aki olisi tulevaisuudesta vakio kamaa joukkueessa. Niinkuin sanoin Akista saa hyvällä reenillä yhdistelmän Sami Torkkia ja Miikka Tuomaista. Nyt ei tuhlata Akia mihinkään divari seuraan. Dufva luo Akille hyvän pelityylin ja Rosendahl opettaa vauhdin salat.
 
Nimetön

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Jets, Maajoukkue
Itse haluaisin, että Aki olisi tulevaisuudesta vakio kamaa joukkueessa. Niinkuin sanoin Akista saa hyvällä reenillä yhdistelmän Sami Torkkia ja Miikka Tuomaista. Nyt ei tuhlata Akia mihinkään divari seuraan. Dufva luo Akille hyvän pelityylin ja Rosendahl opettaa vauhdin salat.

En pitäisi niinkään luistelua Akin esteenä liigassa, vaan ennemmin näen ongelmien olevan pääkopan sisällä. Kun tietää minkälainen Aki on pelityyliltään, niin pitää pelata sillä "perkele tapan kaikki" asenteella. Tällä hetkellä on aivan liian kiltti kaukalossa. Joka paikasta vaan hirveetä pommia kun on paikka, niin takuuvarmasti vakuutta Dufvan ja fanit ja kun tämä on tehty niin Akin paikka on tulevina vuosina takuuvarmasti 3-4 kentän pelaajia. Toki luistelunkin pitää parantua vielä rutkasti, että ehtii tilanteisiin.
 
friikki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Aki oli kuulemma pelannut hyvän pelin Oulussa lauantaina. Antanut pommeja ja vähän "jutustellut" kärpästen kanssa. Toivottavasti saa huomennakin hyvin peliaikaa ja onnistuu pelaamaan omaa peliään. Aki on parhaimmillaan silloin kun pelaa omilla vahvuuksillaan. Ison ja kovan miehen pitää tuoda energiaa ja taklauksia kentälle. Paikoista maalit sisään ja sitä kautta pelillistä itseluottamusta korkeammalle. Olisi hienoa nähdä Kangasmäki vielä ensi kaudellakin Lukossa, joten toivotaan jatkosopimusta. Ei sitä tiedä kuinka kovaan lentoon pääsisi Dufvan koulussa?
 
Reilander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja sen häijyt haittalevyt
Sydämeni pohjasta toivon, että tälle jannulle tehdään jatkosopimus.
On todellakin Lukon mies henkeen ja vereen.
Eikä muuten lainkaan kaukaa haettua, että tässä voisi olla uusi S. Torkki.
Paremmalla laukauksella tosin.
 
Repolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Uskoisin Vaasan Sportin tarjoavan Kangasmäelle rahallisesti niin kovan tarjouksen mihin Lukon ei kannata vastata. Aki pystyy tällä hetkellä juuri ja juuri pelaamaan liigassa nelosketjun laidassa ja Lukon tarvitsisi niitä akatemia-pelaajiakin joskus ajatella.
 
Villi-Länsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Anaheim Ducks, Leijonat, Real Madrid
Uskoisin Vaasan Sportin tarjoavan Kangasmäelle rahallisesti niin kovan tarjouksen mihin Lukon ei kannata vastata. Aki pystyy tällä hetkellä juuri ja juuri pelaamaan liigassa nelosketjun laidassa ja Lukon tarvitsisi niitä akatemia-pelaajiakin joskus ajatella.

Ei varmana pysty Sport kilpailemaan Lukon kanssa. Aki saa jo nyt sellaista palkkaa mitä Sport pystyy tarjoamaan maksimissaan. Niinkuin edellä mainittiin Aki on Lukon miehiä loppuun asti. Akin olen tuntenut vuosia ja uskon, että jos vastakkain on Lukon ja Sportin tarjous niin Aki vetää nimmarin siihen Lukon tarjoamaan kupongiin. Nyt vain on neuvottelut kesken ja pienessä umpisolmussa.

Akilla on kaikki mahdollisuudet pelata ensi kaudella Lukossa säännöllisesti. Aki on omaa juniori tuotantoa ja enemmin näen Akin nelosen laidassa kuin esim. Vaasasta tai Tsekeistä Lukon A-junnuihin raijatun akatemia pelaajan.
 
Siinä on nyt edessä kaksi omaa nuorta pelaajaa jolla on sopimus. Eero Elolla on kovasti potentiaalia ja jos sitten Dufvan ajalla pystyisi saamaan jotain tehojakin aikaan. Jere Laaksonen on jo reilummin Akia nuorempi ja teki Oulussa elintärkeän maalin, kun ketjukaveri Kangasmäki epäonnistui omassa paikassaan. Ei näitä monta vuotta yli-ikäisiä entisiä junnuja voi montaa ketjua rosterissa pitää jos haluaa jotain uskottavuutta akatemialle.
 
Blitzkrieg

Onpas vaikeaa puhelimella....

No asiaan Eerolla ei minkään kärjen mukaan pitäisi olla mahdollisuuksiakaan pelata RD:n alaisuudessa täysin sukka. Sori OT....

Ja tuo villinlännen Akin tuntemisesta puhelu lähinnä huvittaa ja siitäkin olen aivan varma, että Aki ei lukossa nelosen laidalla jatka ellei Risto lupaa enempää peliaikaa. Mies lähtee sportiin koska he haluavat Akon ja fanit pitävät. Ja luulen, että kibempaa se ykkösen keskellä/laidassa on pelata sellaisessa joukkueessa jossa hänestä PIDETÄÄN JA SINNE HALUTAAN. Kaikki haluaa pelata kuten Akikin. Mestikseen tekemään hurjat pisteet ja takaisin kotiin. Vaikka haluaisin, että lukkoon jäisi.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Blues-pelissä oli muuten selkeästi nähtävissä, että Kangasmäki meni melko varovaisesti taklaustilanteisiin. Tai ei ehkä varsinaisesti varovaisesti, mutta hallitusti, eli siten että kädet olivat ylikorostetusti alhaalla sekä kiinni vartalossa ja muutenkin oli aika kyyryssä.

Mielestäni tuo on järkevää pelaamista, kun tuon kokoinen pelaaja helposti saa jäähyjä SM-liigassa, jos antaa oikein kunnon pommeja vaikka taklaus olisikin puhdas.

Kangasmäki on kyllä pelannut pari viime peliä ihan hyvin, vahvaa vääntämistä ja kovaa työntekoa. Mietin kuitenkin, että olisikohan tulevaisuuden kannalta ollut parempi pelata kausi loppuun Sportissa suurella vastuulla ja peliajalla. Ja vasta ensi kaudella sitten kunnolla liigaympyröihin.

Mielelläni kyllä näen Kangasmäen jatkossakin Lukko-paidassa!
 
Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Arsenal FC
Kangasmäki on kyllä pelannut pari viime peliä ihan hyvin, vahvaa vääntämistä ja kovaa työntekoa. Mietin kuitenkin, että olisikohan tulevaisuuden kannalta ollut parempi pelata kausi loppuun Sportissa suurella vastuulla ja peliajalla. Ja vasta ensi kaudella sitten kunnolla liigaympyröihin.

Nyt voi kyllä sanoa, että onneksi pelaa loppukauden Raumalla. Nythän ei reservissä ole terveitä hyökkääjiä muita kuin A-junnuja. Kehityksen kannalta olisi voinut hyvinkin olla järkevämpää antaa Akin pelata koko kausi Sportissa.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Nyt voi kyllä sanoa, että onneksi pelaa loppukauden Raumalla. Nythän ei reservissä ole terveitä hyökkääjiä muita kuin A-junnuja. Kehityksen kannalta olisi voinut hyvinkin olla järkevämpää antaa Akin pelata koko kausi Sportissa.

Kyllä, tämän hetken tilanteen kannalta siis tottakai parempi näin! Eli sinänsä ihan järkevä ratkaisu oli kutsua Aki kotiin. Mutta ideaalitilanne olisi ehkä ollut loppukausi Vaasassa.
 
Durden

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kahden vuoden jatkopahvi Lukkoon.

Uuden Rauman uutinen

Hyvä! Nyt sitten kova kesä Rosendhalin kanssa alle, nopeutta ja kuntoa kun saa hieman lisää, niin pääsee paremmin käyttämään vahvuuksiaan myös liigassa. Elon liike parani selvästi loppukautta kohden, ja ymmärtääkseni mies oli treenannut Rosendahlin kanssa juuri luistelua. Nyt Kangasmäki samaan kouluun, niin hyvää tulee.
 
Villi-Länsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Anaheim Ducks, Leijonat, Real Madrid
Hienoa, että Aki jatkaa Raumalla. Nyt vaan kovaa taistelua pelipaikasta ja hakemaan vakituista paikkaa kokoonpanosta.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs KalPa
  • 2.32
  • 4.00
  • 2.64
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös