Aivot, mitä vittua nyt taas?

  • 390 633
  • 1 652

Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Joskus aikaisemmin eräänä kevätaamuna vähän kiiruussa lähdin sorvin äärelle, eli aamukahvi äkkiä maidon kera alas.

Sitten kun kahveen sai juotua niin kahvikuppi jääkaappiin ja maitopurkki tiskipöydälle.
 
Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Laitoin tuossa pari tuntia sitten kännykän lataumaan. Äsken menin katsomaan ja ihmettelin, että miksi se ei ole latautunut. Siinä oli kaksi laturia vierekkäin ja olin näemmä laittanut kännyn kiinni siihen laturiin, joka ei ollut seinässä. Huonoa suunnittelua, kun ei noin toimi.
 
Flameberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tuulinen päivä. Oli tarkoitus pitää kuontalo nuhteessa hiuskiinteellä, mutta aivot eivät pystyneet käsittelemään kahden eri ponnekaasupullon aiheuttamaa ylikuormitusta, joten hiuslakka suihkuttui kainaloon ja dödö päähän. Jotenkin siis tuli vedettyä loppuun asti tuo sekaannus, vaikka jollain tasolla käsitin tekeväni väärin jo ensimmäisessä vaiheessa (kainalo). Tukka hapsotti, mutta ryhdistä tuli semmoinen vähän kehonrakentajamainen.
 
ElManazer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS, Málaga Club de Fútbol, New York Islanders
Minulla oli tänään herätys soimassa 8:45. Heräsin ja heti iski pakottava kiire päästä twiittaamaan, että kuinka upeaa olisi jos avauskiekon Ässien pelissä pudottaisi oikea karhu.

Minulla ei ole vieläkään pienintäkään tietoa mistä sain kyseisen ajatuksen, en ole tietääkseni ajatellut kyseistä asiaa koskaan enkä ole asiasta untakaan nähnyt.

Pitää vielä lisätä, että edellispäivänä puhuin tuhkakupista pitkän aikaa tuhkaruukkuna. Aika saavutus sekin.
 
-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Minulla oli tänään herätys soimassa 8:45. Heräsin ja heti iski pakottava kiire päästä twiittaamaan, että kuinka upeaa olisi jos avauskiekon Ässien pelissä pudottaisi oikea karhu.

Minulla ei ole vieläkään pienintäkään tietoa mistä sain kyseisen ajatuksen, en ole tietääkseni ajatellut kyseistä asiaa koskaan enkä ole asiasta untakaan nähnyt.

Nämä on kyllä aina jänniä aamulla kun esim. saattaa heti herättyä soida päässä joku Mamban biisi jonka on kuullut viimeksi vuonna 1987, tai sitten päässä on joku ihan ihmeellinen ajatus josta ei muista ainakaan nähneensä unta tai ei oikeasti liity oikein mihinkään. Siksi jonkinlainen unia taltioiva laite olisi kyllä mielenkiintoinen kapistus, että näkisi mitä kaikkea se alitajunta touhuilee yön aikana.
 
vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Joo, noi on just noita. Tässä menneenä aamuyönä näin unta että olin Patrik Laineemaisesti menossa ekaan NHL-matsiin ykköskentän laiturina. Jengi oli tosin Detroit ja mä olin ihan paskat housuissa. Kuulemma kovin lupaus kautta aikojen. Ja kukaan Suomessa ei tiennyt musta mitään, mutsillekin piti soittaa ennen matsia et pistä nyt oikea kanava päälle (syytä en toki kertonut). Ja oli aivan järjetön näyttöhalu näyttää teiniaikojen pelikaverille (käyttää ninimerkkiä Peltonen), hän istui katsomossa. Vastustajaa en toki muista.

Ihan ketjuun kuuluvaa: keitin tänään kahvia. Ne purutkin ois ihan hyvä, eikös niin? Sain jo kuppiin asti. Syytän eillisiä kalsarikännejä, loman ekat ja vikat.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Näin unta että olin Rage Against the Machinen basisti. En osannut soittaa yhtään mitään ja silti yleisö diggasi. Joskus on myös niitä unia joissa juttelen jonkun kanssa baarissa ja keskustelu koskee esim. jalkapalloa. Varsinaisia aivot mitä vittua nyt taas hetkiä ei kyllä ole hetkeen ollut. Paitsi ne kun aivot alkavat tekemään outoja assosiaatioita tai muistuttamaan jostain ahdistavista asioista.
 
Massimo 1897

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Nyt kävi jännästi, en tiedä onko vastaaville asioille jtn muuta ketjua mutta, ainakin minun mielestä menee tämänkin otsikon alle.

Aloitin katsomaa game of thronesia, tuossa noin kk sitten. Kaveri on n. vuoden verran tehnyt käännytystyötä sen hyväksi ja nyt sitten sorruin. Noh, eniveis! Aloitimme juuri kutos tuokkarin ja ekassa jaksossa tapahtuneet asiat olin jo nähnyt, minulla on fläsäreitä siitä jaksosta siis usnissa, ennen kuin edes näin koko tuokkaria. Olen ihan satavarma etten ole katsonut sarjaa aikaisemmin koska en ole järin innostunut lohikäärme jutuista.

En ole myöskään lukenut tai kuullut mitää juonipajastuksia, kutostuokkarista. Todella outoa.

Unesta vielä sen verran että, exän kanssa jaettiin kerran sama uni, oli aamulla vähän mitävittua sä noita teit mun pään sisällä fiilis, vaikka se oli elämäni siisteimpiä kokemuksia, on se silti helvetii pelottavaa että joku toinen on tiedostetussa tilassa sun ajatuksessa. muistan vieläkin tuon unen.
 
godspeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Heikki Silvennoinen, Ali Leiniö
Nyt kävi jännästi, en tiedä onko vastaaville asioille jtn muuta ketjua mutta, ainakin minun mielestä menee tämänkin otsikon alle.

Aloitin katsomaa game of thronesia, tuossa noin kk sitten. Kaveri on n. vuoden verran tehnyt käännytystyötä sen hyväksi ja nyt sitten sorruin. Noh, eniveis! Aloitimme juuri kutos tuokkarin ja ekassa jaksossa tapahtuneet asiat olin jo nähnyt, minulla on fläsäreitä siitä jaksosta siis usnissa, ennen kuin edes näin koko tuokkaria. Olen ihan satavarma etten ole katsonut sarjaa aikaisemmin koska en ole järin innostunut lohikäärme jutuista.

Oudot tunteet: Déjà vu | Elämäntaidot | Oppiminen | yle.fi

"Tällä hetkellä ajatellaan, että tuttuuden tunne voi tulla, jos tilanteessa on jotain piirteitä, joita on ollut jossain aiemmassa kokemuksessa. Yhteensopivat piirteet herättävät sen tuttuuden tunteen, mutta sieltä muistista ei sitten löydy sitä oikeaa muistoa."

Aivosi käytännössä vain vittuilevat tietoisuutesi kustannuksella.
 
Tiedän kyllä deja-vu tunteen mutta, tämä ei ole sellainen. Tilanne mistä kaikki alkaa on se kun Jon Nietos herätetään kuolleista, voisin väittää että tuollainen olisi joskus käynyt omassa elämässä. Tosin en nyt lähde sitäkään väittämään että, olisin joku ennustaja velho, unissa voi käydä ihmeellisiä asioita.
 
Vino

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eilen illalla join maitoa mukista, huuhtelin mukin ja kävelin eteisessä olevan hyllyn luo. Olin laittamassa mukia hyllyy, kun havahduin että mitä v*ttua touhuan. Sen jälkeen vein mukin tiskipöydälle.
 
Aamulla otin kännykällä kuvan kattilamme öljypolttimesta huoltomiestä varten. Äsken kun sitten katsoin, onnistuiko kuvat, niin kuvan öljypoltin oli melko pölyinen , joten yritin puhaltaa pölyt pois polttimen päältä kameran kuvasta. Eivät lähteneet.
 
Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
No mitäs vittua ja nyt taas.

Hain poikaa päiväkodista. Oli jo sylissä ja matkalla kotiin kun tajusin ettei se ollutkaan oma mukula. Päiväkodin hoitajat kohtuu paljon nauroi.
 
Prof. Puck

Jäsen
Suosikkijoukkue
***HIFK*** & Norristolainen
Tulin juuri tärkeästä kokouksesta takaisin toimistolle ja itse kokous oli silkkaa deja vu:ta... Ei hemmetti... kaikki esitetyt kommentit, muistiinpanot, kokouspaikka, ihmisten reaktiot jne.. olivat ihan yks yhteen unesta, jonka näin jo viikonloppuna. En voi tätä muuten käsittää kuin sillä, että koska kokous oli niin tärkeä, olin prosessoinut koko homman päässäni (unessa) jo kuluneena viikonloppuna ennen kokousta ja sitten itse kokous eteni juuri niin kuin sen unessa muistin menevän.

Kuinka usein muilla palstalaisilla esiintyy vastaavia deja vu kokemuksia..? Minulla niitä on (varsinkin näin vahvana kun tänään..) pari kertaa vuodessa. Ovat kylläkin vähentyneet parinkymmenen vuoden takaisesta huomattavasti... silloin tuntui, että niitä (kokemuksia) oli vähintäänkin kuukausittain.
 
Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara

Viime vuosina ollut hieman vähemmän mutta melkoisen usein tuommoisia unia esiintyy. Olen huomannut, että mitä väsyneempi on niin sitä vähemmän tuollaisia unia tulee.

Välillä aiheuttaa hieman erikoisia tilanteita kun on "nähnyt" tapahtuman aikaisemmin ja osaa mennä sen mukaan.
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Deja vu -kokemuksiin en uskalla kommentoida, ne ovat osa neurologista diagnoosiani.

Sama diagnoosi saa minut kyllä tavalla jos toisella erehtymään. Tässä juuri teen eräitä toimistotehtäviä järjestöni eteen. Samalla koitan tajuta, miten eräs sivusto toimikaan antaakseen minulle parit paperit. Kysyn neuvoa sivuston kehittäjältä. Kuitenkin, heti kun pääsen kotikoneelleni ja tsekkaan tuon uudelleen, toimiikin se moitteetta.
 
Tyttebären

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, New York Rangers
Iltapalaa vääntäessä tuli heitettyä viimeinen leivänviipale roskakoriin pussin sijasta. Söin kyllä sen loppujen lopuksi, onnekseni täällä Tanskassa Evira ei ole kyttäämässä joka nurkan takana.
 
Mechalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Idän ihme, Honka
Täytyy itsekin kysyä että mitä vittua aivot: mulla on tursunnut takintaskuista pitkän aikaa tavaroita jotka olen satavarmasti heittänyt roskakoriin, mutta kotona kun yritän etsiä pyöränavaimia niin eihän se siinä laatikossa ole vaikka muistan tasan tarkkaan laittaneeni sen sinne, ja toisekseen mulla ei ole hajuakaan missä mulle annetut työavaimet ovat, koska viimeisin havaintoni on kotoa. Taidan hakeutua lääkäriin ja korjauttaa tilanteen.
 
Laha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joensuun Kiekko-Pojat, TPS
Tämä ei sattunut itselleni, mutta olin vieressä todistamassa. Kesällä mökillä äiti jotain "vanhoja" paperivalokuvia esitteli ja yhden kohdalla sitten koitti zoomata kuvaa kahdella sormella vetämällä, niinkuin kännykällä tai tabletilla zoomataan :)
 
axe

Jäsen
Joskus tulee noilla kosketusnäytöillä käytettyä "right-clickiä", kun ei joku tahdo toimia tavallisella sormenpainalluksella. Eli kun normisti tökkii etusormella, niin right-click toimii pikkusormella. Tai siis ei toimi.
 
Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Rion olympiakisojen aikaan kävi niin, että Petra Ollin ottelua katsoessani rupesin miettimään, että mitä jos joku itse painihallissa istuvista katsojista kuuntelee ottelua radiosta aivan suorana lähetyksenä, ja paljastaa reaktioillaan tuloksen tv-katsojille.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Rion olympiakisojen aikaan kävi niin, että Petra Ollin ottelua katsoessani rupesin miettimään, että mitä jos joku itse painihallissa istuvista katsojista kuuntelee ottelua radiosta aivan suorana lähetyksenä, ja paljastaa reaktioillaan tuloksen tv-katsojille.
Riskinä tuollaisessa ajattelussa on myös se, että radiota kuuntelevat painihallin katsojat voivat ennenaikaisesti paljastaa reaktioillaan myös painijoille, kuinka matsi päättyy. Siinä menisi ottelijoilta motivaatio, tai ainakin tappion kärsivältä urheilijalta, kun tajuaa että hirmuinen yritys onkin turhaa.
 
Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Riskinä tuollaisessa ajattelussa on myös se, että radiota kuuntelevat painihallin katsojat voivat ennenaikaisesti paljastaa reaktioillaan myös painijoille, kuinka matsi päättyy. Siinä menisi ottelijoilta motivaatio, tai ainakin tappion kärsivältä urheilijalta, kun tajuaa että hirmuinen yritys onkin turhaa.
Sama aatos muljautteli mieltäni, ja luulen että siksi Petra Ollin lopun hätäiset kouraisut olivat vain silmänlumetta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös