Ahosen ylivoimaa

  • 57 999
  • 323

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Onhan tämä vähän jopa huolestuttavaa, että veteraani kun palaa monen kauden jälkeen niin on ylivoimaisesti paras suomalainen ja taistelee paikasta 10 joukkoon kun muut ei pääse edes kisoihin mukaan.

Toki rahat lopussa, loukkaantumisia ja muita, mutta kyllähän silti pitäisi parin ukon pystyä 30 joukkoon säännöllisesti pääsevän ilman Ahostakin.

Olisiko Ahonen jopa seuraava valmentaja Suomelle jos mäkiura joskus loppuu, toisaalta se voi kestää vaikka kuinka pitkään jos taso pysyy tuommoisena ja silti olisi Suomen ykköshyppääjä, Kasai taitaa myös aika vanha olla ja silti hyppää edelleen Top 10 joukkoon, melkein parantaa vuosi vuodelta..
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mitä mediaa selailin, niin vähän jäi suomalaisille hampaankoloon tuosta Ahosen toisesta hypystä, kun tuomaristo ensin vitkutteli ja lopulta laski Ahosen lähtöpuomia kahdella.

Olisi voinut tulla helvetin pitkä hyppy, toki lähtölavan laskusta sai sitten normaalisti hyvityspisteet.

En median kirjoittelua ole paljon lukenut, mutta mun mielestä tuossa kävi Ahosella ehkä enemmän hyvää tuuria kuin huonoa.

Huono tsäkä tietenkin siinä mielessä, että joutui odottamaan ja jos puomia olisi laskettu vasta Ahosen hypyn jälkeen niin olisi ollut TOP-5, kun olisi korkeammalta hypännyt hyvissä tuulioloissa tasaiselle.

Hyvää taas siinä mielessä, että lähes heti Ahosen hypyn jälkeen tuuli kääntyi takatuuleksi ja aika moni Ahosen jälkeen hypännyt teki todella vaisun suorituksen, ja Janne napsi sijoja. Siinähän vaihdettiin puomia 5min aikana 3 kertaa. Eka Ahosen kohdalla 8 ---> 6, ja sitten 6-7 ja 7-8, kun hypyt jäivät tyngiksi. Lopulta taisi tuulikin taas kääntyä ja kärkipää tuli lavalta 8 pitkälle.

Hyvällä munkilla ja ehkä muutenkin Ahosella on kyllä yksittäisessä kisassa täydet mahdollisuudet. Toivottavasti käy tuuri pääkisoissa. Mutta onhan tuo aika lottoa tuulien kanssa. Ja ikävää on se että siellä on ihminen päättämässä kuka hyppää ja mihin aikaan ... eikä se ole suomalainen.
 
Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Janne Ahosen paluu on mielestäni sujunut varsin mukavasti ja aikataulussa ollaan. Pari hyvää sijoitusta kympin paikkeille kertoo siitä, että kärki ei ole enää kamalan kaukana. Ensi viikonloppuna kilpaillaan vielä ennen mäkiviikkoa, joten toivottavasti siellä tulee myös sijoitus kympin joukkoon.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Oli hauska tuo Hyvärisen selitys, miksei Jannea päästetty eilen siihen oivalliseen tuulirakoon..

Siis ottaen huomioon, että Janne on veteraaniurheilija, niin kovat respectit saa edelleen, kun hyppylupaa ei tullut perusteella: ei Jannen tasoista huippu-urheilijaa voi päästää noin hyviin olosuhteisiin, lisäksi vauhtimäen alaosa oli pehmeä.

edit. Niemelähän arvioi, että kyllä Ahonen sinne HS-pisteen tietämille olisi hypännyt, eli 136-138 metriä, joka olisi saattanut riittää hyvinkin lähelle palkintopallia.
 
Edelleenkin, toki varmasti näin. Ahosen hyppy olisi ollut todella pitkä. Mutta Niemelän ja muidenkin kannattaisi varmasti myös tunnustaa se tosiseikka että tuulien kanssa kävi tosi hyvä pulla eilen. Kokonaisuutena.

Miksi mm. Schlierenzauer levitteli käsiään montussa toisen hyppynsä jälkeen? Takatuuleen voi olla v-mäistä tulla kun vauhteja hidastetaan. Jos kaikki olisivat jatkaneet tuolla puomilla 8 ja hypänneet lähes samoihin olosuhteisiin, Ahosen sijoitus olisi varmaan ollut sama kuin mitä se oli nyt.

Tietysti aina voidaan jossitella että voitto olisi tullut jos oltaisiin saatu hyvä tuulirako ja loput 10 olisivat vetäneet takatuuleen ja 3 viimeistä vielä kaatuneet, mutta ehkä mielummin näkisin kun Ahonen seisoo pallilla tasan menneiden olosuhteiden jälkeen.

Enemmän ehkä voitaisiin miettiä miksi Ahonen saa edelleen norskituomareilta käsittämättömän luokattomia pisteitä.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Edelleenkin, toki varmasti näin. Ahosen hyppy olisi ollut todella pitkä. Mutta Niemelän ja muidenkin kannattaisi varmasti myös tunnustaa se tosiseikka että tuulien kanssa kävi tosi hyvä pulla eilen. Kokonaisuutena..

Niin, ei tätä käy kiistäminen.

Isoin pointti lienee kuitenkin se, että Ahosen paluu näyttää onnistuvan huomattavasti paremmin, kuin mitä joissain pessimistisemmissä arvioissa ennakoitiin.

Itse olin aika varma, että Janne pääsisi tyyliin top20:n ja ehkä yksittäisessä kisassa näille top10-sijoituksille.

Nyt näyttää kuitenkin siltä, että Janne voi sittenkin olla oikeasti korkeammallakin, eli podiumilla. Toki ei joka kisassa, mutta oma tekeminen on sitä luokkaa, että sijoitusten vaihteluvälin sisään menisi esim normaalimäen olympiafinaali......vinkvink.
 
Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Edelleenkin, toki varmasti näin. Ahosen hyppy olisi ollut todella pitkä. Mutta Niemelän ja muidenkin kannattaisi varmasti myös tunnustaa se tosiseikka että tuulien kanssa kävi tosi hyvä pulla eilen. Kokonaisuutena.

Jos kokonaisuudella tarkoitetaan kahta hyppyä, niin ei käynyt. Ensimmäinen oli yksi koko kierroksen pahimmista tuuliraoista. Muut vastaavaan joutuneet jäivät sijan 30 tuntumaan. Toisella kierroksella olosuhteet olivat samaa luokkaa kuin kärkihyppääjillä, mutta kahden lavan pudotuksen takia Ahonen menetti 5-10 pistettä.

Schlierenzauer kärsi tuulista eniten ja joutui takatuuleen huonolla vauhdilla. Silti myös Ahonen kärsi kokonaisuutena tuulioloista ja jos olisi esimerkiksi vaihdettu päittäin hyppyvuoroja Iton kanssa, niin Ahonen ei olisi eilen japanilaiselle hävinnyt. Tällä hetkellä Ahonen on jo niin kovassa kunnossa, että tasapuolisissa olosuhteissa pystyy sijan 5 tuntumaan.
 
Viimeksi muokattu:

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Jos Ahonen muuten nousee pysyvämmin tuonne top10:n ja taistelee esim Mäkiviikolla tosissaan kärkipään sijoituksista, niin tuo on vähän kaksiteräinen miekka koko mäkihyppäävän maailman kannalta.

Yhtäältä on hienoa saada vanha Legenda kovassa iskussa takaisin, etenkin jos paluu ei tosiaan ole mitään sijoilla "ynnämuut"-tyyppistä kyntämistä.

Toisaalta on hivenen kiusallista mäkihypylle huippu-urheiluna, jos neljääkymppiä lähestyvä Ahonen pystyy kaikesta keski-eurooppalaisten väline- ja resurssiylivoimasta huolimatta haastamaan heidän huippunsa..

Suomalaisena penkkiurheilijana oma kantani asiaan on tietysti varauksettoman positiivinen ja optimistinen, mutta ymmärrän myös erilaiset kannat.
 
Karpat46

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Україна
Siinähän vaihdettiin puomia 5min aikana 3 kertaa. Eka Ahosen kohdalla 8 ---> 6, ja sitten 6-7 ja 7-8, kun hypyt jäivät tyngiksi.

Ai siellä vaihdellaan noita lavoja jo joka hyppääjän kohdalla? Mäkihypyn katsominen jäi noiden tuulikompensaatioiden tulon aikaan kokonaan pois kun yksi jännittävä elementti, tuuliraon jännittäminen, poistettiin. Päätettiin, että arvotaan hyvityspisteitä ja nyt sitten pompotellaan niitä lavojakin edestakaisin. Eikö olisi sama tehdä lajista tarkkuushyppyä, jossa olisi tavoitteena kaikkien hypätä samat pisteet? Sitten jos ei ihan osu kohdalleen, niin "hyvitetään" sillä tavalla sopivasti, että kaikki ovat samoissa pisteissä. Voittaja määritellään sitten ennen kisaa valvotuissa oloissa suoritetulla ponnistusvoimatestillä.
 
Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Enemmän ehkä voitaisiin miettiä miksi Ahonen saa edelleen norskituomareilta käsittämättömän luokattomia pisteitä.

Norjalaistuomarilla on oma linjansa eikä siitä kärsi vain Ahonen. Itse asiassa oli ensimmäisellä kierroksella yksi korkeimmat pinnat antaneista. Toisella sitten pinnan muita vähemmän, mutta vastaavaa kävi muidenkin kohdalla ja Morgenstern sai vain 15.5 kun muut antoivat 18-19.

Yleisemmin tuomaritoiminnassa ärsyttää tyylipisteiden jakaminen hyppyjen pituuden perusteella. Heti kun joku hyppää 5 metriä lyhyemmän hypyn takatuuleen, niin tuomareilta lähtee pinna pois ja päin vastoin. Tuulikompensaatiot eivät muutenkaan korvaa riittävästi ja tuomareiden tapa palkita pitkistä hypyistä vielä suurentavat eroa.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ai siellä vaihdellaan noita lavoja jo joka hyppääjän kohdalla? Mäkihypyn katsominen jäi noiden tuulikompensaatioiden tulon aikaan kokonaan pois kun yksi jännittävä elementti, tuuliraon jännittäminen, poistettiin. Päätettiin, että arvotaan hyvityspisteitä ja nyt sitten pompotellaan niitä lavojakin edestakaisin. Eikö olisi sama tehdä lajista tarkkuushyppyä, jossa olisi tavoitteena kaikkien hypätä samat pisteet? Sitten jos ei ihan osu kohdalleen, niin "hyvitetään" sillä tavalla sopivasti, että kaikki ovat samoissa pisteissä. Voittaja määritellään sitten ennen kisaa valvotuissa oloissa suoritetulla ponnistusvoimatestillä.

Juu näin kävi ainakin eilen. Eka joku hyppäsi hyvin (ilmeisesti kunnon vastatuuleen lavalta 8) ja kun Ahonen oli änkeämässä samaan rakoon vedettiin peli seis, tuumattiin hetki ja laskettiin lavaa kutoseen. Siihen Ahonen ja vielä muistaakseni seuraavakin sai hyvät hypyt ilmeisesti edelleen ihan ok olosuhteisiin.

Heti perään kävi kuitenkin niin että tuuli kääntyi eikä kutoselta päässyt mihinkään. Eikä myöskään seiskalta. Lava takaisiin ja jengiä rupesi tulemaan taas pitkälle varsinkin kun olosuhteet muutuivat jälleen hyppääjälle suotuisaksi. Palattiin siis tilanteeseen kun Ahonen oli puomilla 1.kerran. Loppukierros jäi näkemättä kun piti lähteä reissuun.

Mun mielestä lavakikkailut pitäisi lopettaa HETI. Mielummin lottoa peliin kuin se että valojen haltija ja lavan jakaja päättää enemmän kuin arvostelutuomarit yhteensä. Ei näin.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jos kokonaisuudella tarkoitetaan kahta hyppyä, niin ei käynyt. Ensimmäinen oli yksi koko kierroksen pahimmista tuuliraoista. Muut vastaavaan joutuneet jäivät sijan 30 tuntumaan. Toisella kierroksella olosuhteet olivat samaa luokkaa kuin kärkihyppääjillä, mutta kahden lavan pudotuksen takia Ahonen menetti 5-10 pistettä.

Schlierenzauer kärsi tuulista eniten ja joutui takatuuleen huonolla vauhdilla. Silti myös Ahonen kärsi kokonaisuutena tuulioloista ja jos olisi esimerkiksi vaihdettu päittäin hyppyvuoroja Iton kanssa, niin Ahonen ei olisi eilen japanilaiselle hävinnyt. Tällä hetkellä Ahonen on jo niin kovassa kunnossa, että tasapuolisissa olosuhteissa pystyy sijan 5 tuntumaan.

Joo ihan samaa mieltä olen Ahosen mahdollisuuksista jotka tietysti ilahduttavat. Mäkihyppy kun on lähes kuin formulat. Kun Kimi oli pois, ei kiinnostanut pätkääkään. Nyt taas katsoo etukäteen milloin Ahonen hyppää.

Kokonaisuutena tarkoitin toista kierrosta poislukien viimeiset hyppääjät joita en nähnyt kuten en nähnyt 1.kierrostakaan. Mutta jos siellä oli paska tuulirako niin sehän vain lupaa hyvää. Noihin jossitteluihin, jotka kai käsitti 2.hyppyä, totesin vain ettei palkintopallille olisi ollut asiaa tasapuolisilla 2.kierroksen tuulilla.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...

Mun mielestä lavakikkailut pitäisi lopettaa HETI. Mielummin lottoa peliin kuin se että valojen haltija ja lavan jakaja päättää enemmän kuin arvostelutuomarit yhteensä. Ei näin.

Tismalleen samaa mieltä ja olen tästä aiemmin jo kirjoittanutkin.

Lisähuomiona haluaisin vielä mainita sen, että sekä tuuli- että lähtölavakompensaatiot tekevät liki mahdottomaksi tv-katsojalle (tai paikan päällä kisaa seuraavalle) kisan reaaliaikaisen seuraamisen.

Nykyään ruudussa vilahtaa kyllä näitä to beat- arvioita, että miten pitkälle pitäisi hypätä, mutta ei niihinkään ole luottaminen.

Ainakin arvokisoissa pitäisi palata systeemiin, jossa mieluummin sitten vaikka soudetaan ja huovataan vähän enemmän, mutta kaikki hyppäävät samalta puomilta.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Vähän valoa tunnelin päässä?

Ahonen, Muotka ja Asikainen pääsivät kaikki loppukilpailuun Titisee-Neustadtin karsinnasta.

Hypytkin olivat ihan kelpo leiskautuksia, koko kolmikko hyppäsi 129-130 metrin väliin.
 
Kisassa sitten hyytyminen ja Ahonen oli 21 ja Muotka 22. Toki kausi on vielä pitkä ja esimerkiksi mäkiviikolla tilanne voi olla taas eri, tasaisilla hypyillä Ahonen voi taistella paikasta 10 joukkoon. Olympialaisiinkin on vielä aikaa, mutta eipä tuossa hirveästi kyllä voi odottaa, ei taideta edes joukkuetta joukkuekisaan saada aikaan tai ainahan jonkunlaisen, mutta varmaan joku Italiakin pesee nykypäivänä jo Suomen.

Ihme itkemiseksi mennyt hyppääminen noiden kompensaatioiden ottamisen jälkeen, mielestäni tuossa pitäisi melkein poistaa kaikki tuulitiedot näkyvissä ja paras voittakoon eli se joku hyppää pisimmälle, jos ei ole hyppääjän turvallisuutta estävää tekijää niin päästetään olkoon olosuhteet mitkä tahansa menemään, ei sitä ennen vanhaakaan ihan loputtomiin odoteltu ja katsottu milloin joku saa hypätä.. Mäkihyppyyn kuuluu myös tietyt yllätykset ja tuuliolosuhteiden tuomat muutokset. Tyhmäähän se olisi jos yksi voittaisi aina.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
... Toki kausi on vielä pitkä ja esimerkiksi mäkiviikolla tilanne voi olla taas eri, tasaisilla hypyillä Ahonen voi taistella paikasta 10 joukkoon. Olympialaisiinkin on vielä aikaa, mutta eipä tuossa hirveästi kyllä voi odottaa, ei taideta edes joukkuetta joukkuekisaan saada aikaan tai ainahan jonkunlaisen, mutta varmaan joku Italiakin pesee nykypäivänä jo Suomen...

No NYT! Jysähti jo oikein kunnolla, Ahonen viiden päivän kisassa.

Eli viime viikolla yhdeksäs, tänään viides ja kauden päätavoitteet ovat vielä kaukana edessä.

Kyllähän tämä nyt väkisinkin toiveita nostattaa, jos ei muuta.

Ahonen totesi kauden alla, että tällä kertaa kaikki treenit on vedetty vuodenvaihdetta ja olympialaisia silmälläpitäen.

Noihin on vielä aikaa ja askel askeleelta sijoitukset ovat parantuneet. Tasaisen vauhdin taulukolla ensi viikolla jo podium-paikka?
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Kyllä huikea mies on tämä Janne Ahonen! Ei voi muuta sanoa.

Saisi nuoremmat hyppääjät ottaa oppia tästä kaverista. En olisi uskonut vielä vuosi sitten, että vuoden 2014 olympialaisten yksi mitalitoivo olisi Ahonen.
 
Outsider

Jäsen
Hieno suoritus Ahoselta ja varmasti tärkeää itseluottamuksen kannalta saada onnistumisia alle, vaikka kauden päätavoitteet ovatkin vielä tulevaisuudessa. Kyllähän se uskomattomalta tuntuu, jos/kun Ahonen nousee vielä huipulle, mutta toisaalta viisi vuotta vanhempi Kasai hyppäsi tänäänkin hienosti sijoittuen toiseksi, joten eihän tuossa iän puolesta ole vielä mitään hätää. Useamman vuoden tauon jälkeen on tullut innostuttua mäkihypystä, kun pääsin kesällä näkemään ensimmäistä kertaa elämässäni muutaman hypyn livenä. Siihen päälle Ahosen paluu ei toki vähennä mielenkiintoa. Ihan 100% ei ole kisoja pystynyt seuraamaan, kun lätkää ja futista on tullut vähän päällekkäin, mutta sen verran nyt pystyy sanomaan, että tämän viikonlopun kisoissa oli heti ihan eri fiilis, kun olosuhteet olivat kunnossa eikä tapahtunut sitä jatkuvaa vatuloimista. Mäkiviikkoa odotellessa.

Morgin kaatuminen oli todella harmillisista, kun hyppy alkoi nyt kulkea, mutta toivottavasti ei käynyt mitään todella vakavaa ja mies pääsee vielä täyteen iskuun.
 
Viimeksi muokattu:

Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Itselläkin on pitkästä aikaa sellaiset fiilikset, että mielenkiinnolla odottelee mäkiviikkoa. Janne Ahosen paluu on edennyt paremmin kuin ehkä kukaan oikeasti uskalsi odottaa. Ainakin itse odottelin, että Ahonen taistelisi vielä tässä vaiheessa sijoista 20-30, mutta näköjään vire alkaa löytyä jo joulukuun puolivälissä.

Mäkiviikolla ykköstavoite lienee tasaisessa suorittamisessa ja ennen kaikkea siinä, että mitään takapakkia ei tule. Tällä hetkellä näyttää siltä, että jo vuodenvaihteessa voidaan odottaa Ahoselta podiumille yltäviä hyppyjä, mutta olisin tyytyväinen sijoituksiin kymmenen joukkoon. Tärkeää olisi kuitenkin saada ainakin jossain kilpailussa huippuonnistuminen ennen Sotshia, jotta itseluottamus olisi tapissa.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...Kyllähän se uskomattomalta tuntuu, jos Ahonen nousee vielä huipulle...

Niin, Ahonen on nyt ollut jo pari kertaa kympin sakissa, tänään palkintopalli oli hyvinkin lähellä, kun loppupisteitä katselee.

Sanoisin Ahosen jo olevan huipulla, kun kerta kymppisakkiin pystyy venymään jo useamman kerran.
 
Hyvää suorittamista toki, varsinkin jos vertaa Suomen muuhun tasoon ja olisihan siihen se kun sopinut, mutta uskon, että Ahosen meriiteillä kympin sakkiin pääseminen ei vielä ole se mikä tyydyttää, vaan mitalisijoja haetaan tosissaan.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet

Jaa, minusta Ahosen menestys on ollut hämmästyttävää - mäkihyppy ei ole mitään puuhastelua ja huipulle nousu lopettamisen jälkeen on aika huikaiseva suoritus. Itse ajattelin, että realistista olisi paikan vakiinnuttaminen toiselle kierrokselle, enkä olisi ollut hämmästynyt huonommasta...
 
En kai minä ole missään väittänytkään, että mäkihyppy olisi puuhastelua, tai että paluu ei olisi ollut hämmästyttävän kova? Kunhan vaan tarkensin tuossa, että Ahoselle itselleen se huipulle nouseminen ei varmaan ole yhtä kuin pääsy välillä kympin sakkiin, niin huikealta kuin sekin kuulostaisi, vaan varmasti on nälkää hakea sijoituksia ihan sieltä palkintopallilta. Kuten mies itsekin totesi, niin testit on testejä ja sijoitukset ratkotaan mäessä, mutta ei se kova kunto varmaan ihan vahinkoa ole. Tulee vähän mieleen yksi toinen suomalainen mestari, josta itseasiassa puhuttiinkin eilisessä lähetyksessä...
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...Kunhan vaan tarkensin tuossa, että Ahoselle itselleen se huipulle nouseminen ei varmaan ole yhtä kuin pääsy välillä kympin sakkiin, niin huikealta kuin sekin kuulostaisi, vaan varmasti on nälkää hakea sijoituksia ihan sieltä palkintopallilta...
(boldaus oma)

Lienet oikeassa, ei Kuningaskotka tyydy kuin top3-sijoituksiin.

Kisan jälkeen Ahonen näet kommentoi hyppyjään YLElle ja totesi, ettei ole mitään syytä lähteä leijumaan: Nyt mennään nöyrästi eteenpäin ja odotetaan, jos jossain vaiheessa tulisi vähän menestystä.

Eli näin.

Ahonen totesi myös, että kun tason saa vakiinnutettua tänään nähdylle, niin menestystä varmasti tulee.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös