Janne Ahonen otti uransa toistaiseksi ainoan arvokisavoittonsa Trondheimin mm-kisoissa 1997, K90 mäessä. Nousi kahdeksannelta sijalta voittoon.
Jäänyt toistaiseksi viimeiseksi henkilökohtaiseksi kultamitaliksi. Nelossijoja siunaantunut arvokisoista ihan kiitettävästi. Jopa niin paljon jotta ilmeetön mäkikotka on mutristellut huuliaan.
Tasaisen hyvä hyppääjä, voittanut maailman cupin. Loistokkuus usein puuttunut. Katsomossa yleensä kirottu sitä ettei mies kykene valtavan pitkiin, tappaviin voittohyppyihin. Näitä kaivattaisiin etenkin arvokisoissa. Mäkihyppääjäksi raskastekoisena (66 kg, heh...) antanut tasoitusta muille. Sääntöuudistukset tasoittaneet tilannetta. Hyvä ponnistaja.
No, ehkei mun pitäs vajavaisen muistin pohjalta alkaa rakentaa historiaa ja henkilökuvaa miehestä. Innostuin kuitenkin aiheesta, kun Iltalehden sivuilla oli päivän keskustelun aiheena se, onko Ahonen jo liian ylivoimainen.
Jostain syystä aina löytyy yksi hyppääjä joka on oman hetkensä muita selkeästi edellä. Edelleen maailman cupia kiertäviä entisiä dominoijia ovat mm. Goldberger, Peterka, Schmitt, Malycz. Ammankin nappasi Salt Lakessa kaksi kultaa.
Malycz lähentelee edelleen kärkisijoja mutta muut edellä mainitut ovat viime aikoina viihtyneet sijoilla ynnä muut. Jostain syystä kunto, herkkyys ja tekniikka sekoaa parhaillakin ja nämä vaipuvat rivihyppääjien joukkoon. Itseluottamus horjuu eikä mikään toimi parhaiden päivien malliin. Kukaan ei jää voittamattomaksi.
Ahosen putki kauden alusta on historiallinen, saattaa säilyä sellaisena pitkään. Lisäksi yhden kauden voittojen määrässä on kahden päässä yksinäisestä ykköspaikasta. Yleensä legendat ja suuret tunnustetaan vasta jälkikäteen. Ahosen meriitit nostavat hänet kuitenkin jo aika korkealle suomalaisille perinteikkäässä lajissa.
Tämä kausi tulee maailman cupin ja mäkiviikon osalta olemaan Ahosen täydellistä hallintaa. Täydellisen kruunun kaudelle voi antaa menestys arvokisoissa. Miten panostus maailman cupiin häiritsee valmistautumista arvokisoihin? Heikommin kiertueella menestyvät voivat latautua mm-kisoihin cupin kustannuksella. Ahonen kaiketi hyppää kaikki kisat cupissa, vai...?
Tällä kaudella Ahonen on ollut uskomattoman luotettava ja kylmähermoinen. Onneakin on sikäli ettei kenenkään muun kantti ole riittänyt Malyczin lisäksi voittoon. Janda on johtanut ensimmäisen kierroksen jälkeen ainakin kahdesti mutta hermo ei nuorukaisella ole pitänyt. Voittomarginaalit ovat pyörineet ”pahimmillaan” pisteen tasolla. Mies on joutunut useamman kerran sellaiseen paikkaan jossa on vaadittu kunnon hyppy voiton turvaamiseksi. Viime kisoissa toista kierrosta on saanut jännittää oikein tosissaan. Kerta toisensa jälkeen hermot ovat kuitenkin pitäneet. Tekniikka on kunnossa ja itseluottamus katossa.
Kuten nähtiin mäkiviikon kolmannessa osakilpailussa Innsbruckissa. Tuulet temppuilivat toisella kierroksella, kisa keskeytettiin useamman kerran. Kisan kakkosena ollut norjalainen floppasi ennen Jannea sataan metriin. Keskinkertaisista oloista huolimatta Ahonen vetäs riittävät metrit pöytään ja tuuletti liki riehakkaasti. Hermot on rautaa!
Ahosella on kuitenkin menossa vasta uran ensimmäinen täysosumakausi, jolla tulee toivottavasti rikkomaan ennätyksiä oikein urakalla. Mm-kisamenestys olisi extra-kermaa kakun päälle. Ja kuten todettua, viime kisoissa voittoja on tullut rautaisten hermojen avulla, pienillä marginaaleilla. Ei mitään läpihuutojuttuja.
Tällaista tuloksellista ylivoimaa ei suomalainen mäkimies tule esittämään, vittu, enää ikinä! Jotka lajia seuraavat, nauttikoon täysin rinnoin. Hiihtolajeissa tällaista herkkua ei ole saanut viime vuosina nauttia.
Kohti neljättä mäkiviikon osakilpailua ja Hannawaldin lukemia!
Jäänyt toistaiseksi viimeiseksi henkilökohtaiseksi kultamitaliksi. Nelossijoja siunaantunut arvokisoista ihan kiitettävästi. Jopa niin paljon jotta ilmeetön mäkikotka on mutristellut huuliaan.
Tasaisen hyvä hyppääjä, voittanut maailman cupin. Loistokkuus usein puuttunut. Katsomossa yleensä kirottu sitä ettei mies kykene valtavan pitkiin, tappaviin voittohyppyihin. Näitä kaivattaisiin etenkin arvokisoissa. Mäkihyppääjäksi raskastekoisena (66 kg, heh...) antanut tasoitusta muille. Sääntöuudistukset tasoittaneet tilannetta. Hyvä ponnistaja.
No, ehkei mun pitäs vajavaisen muistin pohjalta alkaa rakentaa historiaa ja henkilökuvaa miehestä. Innostuin kuitenkin aiheesta, kun Iltalehden sivuilla oli päivän keskustelun aiheena se, onko Ahonen jo liian ylivoimainen.
Jostain syystä aina löytyy yksi hyppääjä joka on oman hetkensä muita selkeästi edellä. Edelleen maailman cupia kiertäviä entisiä dominoijia ovat mm. Goldberger, Peterka, Schmitt, Malycz. Ammankin nappasi Salt Lakessa kaksi kultaa.
Malycz lähentelee edelleen kärkisijoja mutta muut edellä mainitut ovat viime aikoina viihtyneet sijoilla ynnä muut. Jostain syystä kunto, herkkyys ja tekniikka sekoaa parhaillakin ja nämä vaipuvat rivihyppääjien joukkoon. Itseluottamus horjuu eikä mikään toimi parhaiden päivien malliin. Kukaan ei jää voittamattomaksi.
Ahosen putki kauden alusta on historiallinen, saattaa säilyä sellaisena pitkään. Lisäksi yhden kauden voittojen määrässä on kahden päässä yksinäisestä ykköspaikasta. Yleensä legendat ja suuret tunnustetaan vasta jälkikäteen. Ahosen meriitit nostavat hänet kuitenkin jo aika korkealle suomalaisille perinteikkäässä lajissa.
Tämä kausi tulee maailman cupin ja mäkiviikon osalta olemaan Ahosen täydellistä hallintaa. Täydellisen kruunun kaudelle voi antaa menestys arvokisoissa. Miten panostus maailman cupiin häiritsee valmistautumista arvokisoihin? Heikommin kiertueella menestyvät voivat latautua mm-kisoihin cupin kustannuksella. Ahonen kaiketi hyppää kaikki kisat cupissa, vai...?
Tällä kaudella Ahonen on ollut uskomattoman luotettava ja kylmähermoinen. Onneakin on sikäli ettei kenenkään muun kantti ole riittänyt Malyczin lisäksi voittoon. Janda on johtanut ensimmäisen kierroksen jälkeen ainakin kahdesti mutta hermo ei nuorukaisella ole pitänyt. Voittomarginaalit ovat pyörineet ”pahimmillaan” pisteen tasolla. Mies on joutunut useamman kerran sellaiseen paikkaan jossa on vaadittu kunnon hyppy voiton turvaamiseksi. Viime kisoissa toista kierrosta on saanut jännittää oikein tosissaan. Kerta toisensa jälkeen hermot ovat kuitenkin pitäneet. Tekniikka on kunnossa ja itseluottamus katossa.
Kuten nähtiin mäkiviikon kolmannessa osakilpailussa Innsbruckissa. Tuulet temppuilivat toisella kierroksella, kisa keskeytettiin useamman kerran. Kisan kakkosena ollut norjalainen floppasi ennen Jannea sataan metriin. Keskinkertaisista oloista huolimatta Ahonen vetäs riittävät metrit pöytään ja tuuletti liki riehakkaasti. Hermot on rautaa!
Ahosella on kuitenkin menossa vasta uran ensimmäinen täysosumakausi, jolla tulee toivottavasti rikkomaan ennätyksiä oikein urakalla. Mm-kisamenestys olisi extra-kermaa kakun päälle. Ja kuten todettua, viime kisoissa voittoja on tullut rautaisten hermojen avulla, pienillä marginaaleilla. Ei mitään läpihuutojuttuja.
Tällaista tuloksellista ylivoimaa ei suomalainen mäkimies tule esittämään, vittu, enää ikinä! Jotka lajia seuraavat, nauttikoon täysin rinnoin. Hiihtolajeissa tällaista herkkua ei ole saanut viime vuosina nauttia.
Kohti neljättä mäkiviikon osakilpailua ja Hannawaldin lukemia!