Afrikka – tuo manner alla julman auringon

  • 39 369
  • 183

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Kiinnostava artikkeli. Varmaan huomasit, että suuri osa siitä omistettiin tutkimustuloksista tiedeyhteisössä käydylle kiistalle. Vaikuttaa siis siltä, ettei asiasta vieläkään vallitse mitään selkeätä konsensusta, ja jos eroja on, ovat ne niin pieniä (esim. Flynn-efektiin mahtuvia), että on vaikea kuvitella, että ne ovat mikään keskeinen syy verrattuna muihin tekijöihin. Sen sijaan tuntuu vallitsevan konsensus siitä, että pitkäaikainen aliravitsemus todellakin vaikuttaa älykkyysosamäärän kehitykseen negatiivisesti, joten tältä osin taidat olla vähän väärillä jäljillä. En ymmärrä miksi on niin tärkeätä kiinnittää huomiota kiistanalaisiin tutkimustuloksiin, jotka oikeaan osuessaankin viittaavat melkoisen pieniin eroihin eri populaatioiden välillä. Tietysti lopultahan kehityksen jatkuessa kaikki rodut tulevat enemmän tai vähemmän sekoittumaan, joten varmaan puhumme joka tapauksessa vähitellen katoavasta asiaintilasta - jos sitä siis ylipäänsä on edes olemassa.

Sinänsä pakko kyllä todeta, että vastaat kyllä aika hyvin itse siihen miksi osa tutkimuksesta käsittelee juuri tuota tiedeyhteisössä olevaa riitelyä.
Eli, ihan sama mitä data sanoo, tulokset ovat vääriä tai merkityksettömiä jos niistä syntyvä lopputulema on sellainen että se ei sovi ihmisten ideologiaan.
Puhut pienistä eroista, mutta itse kyllä näen tuolla yli 15% eron tuloksissa parilla
"Adopted, with two black biological parents" ja "Adopted, with two white biological parents" ts. 97 vs. 112 tai GPA-pisteissä ero on 30%!'

Ja yhä sama dilemma pysyy, falsifioivaa dataa ei tunnu löytyvän, eli konsensuksen puute lienee enemmän sosiologista, olemassaolevan datan puutteelisuuteen eikä ristiriitaiseen dataan perustuvaa.

Mielestäni asia on kuitenkin sikäli olennainen, että eihän mitään asiaa voida luotettavasti käsitellä ja ongelmia yrittää ratkaista, jos kaikki tosiasiat eivät ole hallussa. Mjr:n asenne on suorastaan lysenkolaista (siis ilmiönä, ei sisältönä), mitä väliä tosiasioilla, ideologia on tärkeämpää.
Tai asian voi humanistien ymmärtämällä terminologialla ilmaista niin, että jos kovan linjan insinööri kirjoittaa kirjan V8-moottorin vaihteiston välityssuhteista, ei kirjasta saa maailmankirjallisuuden klassikkoa vaikka kappaleitten alkuun laittaisikin hieman korulauseita. Ja jos nyt sitten kuitenkin pitäisi saada aikaiseksi klassikkokirja vaihteistosta, niin ainoa tapa olisi kirjoittaa kirja kokonaan uusiksi jonkun toisen ihmisen toimesta.

Jotta Afrikan ongelmia voidaan ratkoa tai muutenkin ratkoa jatkuvasti läsnäolevaa rodullista segregaatiota esim. jenkkilässä niin asiaa pitää kyetä lähestymään objektiivisesti. Jos kaikkien populaatioitten kyvyt eivät ole samalla tasolla, kenties ne metodit jotka toimivat fiksumpien populaatioitten kohdalla eivät vain toimi vähemmän fiksujen kanssa. Ihan samoin kuin lääketieteessä joudutaan erilaisia hoitoja säätämään potilaan etnisen taustan perusteella niin samalla lailla valtiollisia kehityshankkeita olisi kenties tarve kustomoida, jos halutaan saada joskus jotain aikaankin.
 
Viimeksi muokattu:

Espen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Old time hockey like Eddie Shore
ja jos eroja on, ovat ne niin pieniä (esim. Flynn-efektiin mahtuvia), että on vaikea kuvitella, että ne ovat mikään keskeinen syy verrattuna muihin tekijöihin.

Vaikka otoskoko oli vielä suhteellisen pieni, niin erot olivat kuitenkin suuria. Adoptoitujen lasten testitulokset korreloivat etnisten jakaumien testitulosten kanssa Yhdysvalloissa.

Sen sijaan tuntuu vallitsevan konsensus siitä, että pitkäaikainen aliravitsemus todellakin vaikuttaa älykkyysosamäärän kehitykseen negatiivisesti, joten tältä osin taidat olla vähän väärillä jäljillä.

Kun sen näin ilmaiset, niin olen samaa mieltä. Afrikassa on alueita joissa valkuaisen saanti on ajoittain niukempaa, joka lisää "tyhmyyttä". Tämä ei kuitenkaan selitä miksi Yhdysvalloissa mustat saavat testeissä huonompia tuloksia. Itseasiassa Yhdysvaltain maatalousministeriö on tutkinut että mustat esikoululaislapset kuluttavat enemmän proteiineja kuin keskiverto valkoiset lapset. Ei ole mahdollista että monia urheilulajeja dominoivien mustien aivot ovat nääntyneet.

En ymmärrä miksi on niin tärkeätä kiinnittää huomiota kiistanalaisiin tutkimustuloksiin, jotka oikeaan osuessaankin viittaavat melkoisen pieniin eroihin eri populaatioiden välillä.

Älykkyystestien tulokset korreloivat elämässä menestymisen kanssa monilla sosioekonomisilla mittareilla; kuten koulumenestys, varallisuus, rikollisuus, aviottomien lapsien määrä..

Askenasi-juutalaiset saavat testeissä todella kovia pisteitä. Tämä ryhmä on sosioekonomisesti menestys. Ovat esimerkiksi selvästi yliedustettuina Nobel-palkintojen saajina.

Tietysti lopultahan kehityksen jatkuessa kaikki rodut tulevat enemmän tai vähemmän sekoittumaan, joten varmaan puhumme joka tapauksessa vähitellen katoavasta asiaintilasta - jos sitä siis ylipäänsä on edes olemassa.

Korkeakulttuurit kuolevat hedonismiin - rodusta riippumatta. Roomassa ja Antiikissa oltiin aiheesta huolissaan syntyvyyden laskusta ja toisaalta "rälssin" suuremmasta lisääntymisestä ja barbaaristen arvojen kasvusta. Yksilöiden enemmistö määrittelee millainen yhteiskunta on ja yhteisön menestyjät määrittävät sukupuolivalinnan kautta yhteisön suunnan.

Tästä pääsemmekin ketjun aiheeseen. Menestyäkseen nomadistisissa afrikkalaisissa yhteiskunnissa yksilön pitää olla mahdollisemman röyhkeä ja sosialisoitua siihen että kaikki kusettavat kaikkia. Eurooppalaiset maailmanpankin suunnittelijat eivät ymmärrä miten afrikkalaisia valtioita pitäisi auttaa. Eurooppalaiset kykenevät kriisissä auttamaan itseään ja järjestäytyneitä aasialaisia yhteiskuntia, mutta he eivät tajua miten afrikkalaiset ajattelevat tai reagoivat siihen kun saavat apua.

Afrikan auttamiseen on laitettu miljardeja, niin että siellä olisi saatu pysyviä rakenteita aikaan.
 
Viimeksi muokattu:

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Flynn-efektin sisään mahtumisella tarkoitan siis sitä, että afrikkalaiset näiden - kiistanalaisten - mittausten mukaan ovat suurin piirtein sillä tasolla, missä eurooppalaiset 1900-luvun alussa. Eli ei näytä erityisen pahalta edes siinä tapauksessa, että tulokset olisivat korrekteja (mikä on siis tiedeyhteisössä kiistetty). Kulttuuri voi hyvin muuttua negatiiviseksi tekijäksi (esimerkiksi siinä tilanteessa, kun alue miehitetään eri kehitysasteella olevien ulkopuolisten toimesta), mutta kulttuuri ei ole muuttumaton tekijä, kuten me entiset feodaalisen ja kiihko-kristillisen Euroopan asukkaat tiedämme. Mitä sitten tulee kehitysapu-miljardeihin, jotka toki ovat olleet paljolti tehottomia niin en usko että olemme tappiolle jääneet, jos muistaa miten olemme hyötyneet epätasaisista kauppasopimuksista ja Afrikan luonnonvaroista. Kuten sanottu niin itse olen sitä mieltä, että joku YK:n pitkäaikainen mandaatti olisi ollut parempi vaihtoehto kuin siirtomaavaltojen äkillinen poistuminen mantereelta ja täysin ennenaikainen itsenäisyys useimmille hyvin keinotekoisesti (siirtomaa isäntien toimesta) luoduille valtio-kokonaisuuksille. En mitään moraalisen ylemmyyden sävyä omaksuisi Afrikasta ja afrikkalaisista puhuessani, nyt historia ja kulttuuri ovat heittäneet meidät parempiin olosuhteisiin, mutta kuka tietää tulevasta.
 

Hauptmann

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Zimbabwessa armeija on vissiin ottanut vallan ja Mugabe on määrätty kotiarestiin. Saa nähdä, että mitä muuta siellä tapahtuu. Mugabella on ikää jo 93 vuotta ja olettaisin Zimbabwessa olevan käytössä kuolemanrangaistuksen. Armeija puhuu verettömästä vallankumouksesta, mutta eiköhän silti Mugabe teloiteta?

edit. Ei taida ollakaan kuolemantuomiota käytössä.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Zimbabwessa armeija on vissiin ottanut vallan ja Mugabe on määrätty kotiarestiin. Saa nähdä, että mitä muuta siellä tapahtuu. Mugabella on ikää jo 93 vuotta ja olettaisin Zimbabwessa olevan käytössä kuolemanrangaistuksen. Armeija puhuu verettömästä vallankumouksesta, mutta eiköhän silti Mugabe teloiteta?
Ei varmaan tarvitse teloittaa. Riittää se että pitävät kotiarestissa loppuelämän tai tuomitaan elinkautiselle. Jos siis pelaavat korttinsa oikein.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Zimbabwessa mulqvisti-miesten johtama koalitio on mitä ilmeisimmin pyrkinyt estämään naisoletetun eli Hänen Armollisuutensa Grace Mugaben lasikaton murtamispyrinnön. Perhana soikoon, kylläpä olisi kasvun paikka tuollakin.
Ehdotan siis, että koko Suomen kehitysapu pitäisi kanavoida asiantuntijoiden lähettämiseen ympäri maailmaa. Huippuluokan sukupuolentutkijoita meillä riittää, joten olisi win-win päätös maksaa suurin osa heistä kauas pois, tuntemaan itsensä tarpeellisiksi. Ja vielä kaiken kruunuksi: ah niin ihqua monikulttuuriutta kokisivat he, motivoituneina töitään painaisivat ja rauha väistämättä leviäisi kautta planeettamme.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Zimbabwessa mulqvisti-miesten johtama koalitio on mitä ilmeisimmin pyrkinyt estämään naisoletetun eli Hänen Armollisuutensa Grace Mugaben lasikaton murtamispyrinnön. Perhana soikoon, kylläpä olisi kasvun paikka tuollakin.
Ehdotan siis, että koko Suomen kehitysapu pitäisi kanavoida asiantuntijoiden lähettämiseen ympäri maailmaa. Huippuluokan sukupuolentutkijoita meillä riittää, joten olisi win-win päätös maksaa suurin osa heistä kauas pois, tuntemaan itsensä tarpeellisiksi. Ja vielä kaiken kruunuksi: ah niin ihqua monikulttuuriutta kokisivat he, motivoituneina töitään painaisivat ja rauha väistämättä leviäisi kautta planeettamme.

Kannatetaan lämpimästi. Kaupan päälle voisivat vielä syödä Grace Mugaben tarjoamat jäätelöt:
"Hurjimpien epäilyjen mukaan Grace Mugabe kävi valtataistelua viime viikolla syrjäytettyä varapresidenttiä vastaan jopa murha-aikein. Emmerson Mnangagwa sai myrkytysoireita syötyään vaniljajäätelöä viime elokuussa."

Tuo Mnangagwa saattaa nyt ottaa vallan, mutta ilmeisesti mies on aika lailla yhtä julma mulkvisti kuin Mugabetkin. Ei Afrikan neekerille pitäisi antaa valtaa ollenkaan, inhimillinen kärsimys olisi tuossakin maassa ollut aika lailla vähäisempää jos maa olisi pysynyt Rhodesiana ja valkoiset maanviljelijät olisivat saaneet jatkaa Afrikan vilja-aittana pidetyn maan viljelyä sen sijaan, että kommari-Mugabe kätyreineen kaappasi vallan.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Ei Afrikan neekerille pitäisi antaa valtaa ollenkaan, inhimillinen kärsimys olisi tuossakin maassa ollut aika lailla vähäisempää jos maa olisi pysynyt Rhodesiana ja valkoiset maanviljelijät olisivat saaneet jatkaa Afrikan vilja-aittana pidetyn maan viljelyä sen sijaan, että kommari-Mugabe kätyreineen kaappasi vallan.
Tämä lienee esimerkki rasismista mitä palstalla esiintyy. Jotenkin tuntuu siltä kuin ihonväri olisi määrittävä tekijä kulttuurin sijaan.
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
@Musta Nuoli hienoja aikoja olivat muinoin nuo: televisiosta tuli Mennään Bussilla ja Ian Smith oli Rhodesian pääministeri. Neuvostoliitto ja DDR, Yhdysvallatkin olivat oikea valta. Opiskelijat Suomessa olivat saaneet opintolainoille valtiontakauksen, ei tarvinnut enää suvun kapitalistien nimiä lainapapereihin kumarrella!
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Tämä lienee esimerkki rasismista mitä palstalla esiintyy. Jotenkin tuntuu siltä kuin ihonväri olisi määrittävä tekijä kulttuurin sijaan.

Niinhän se ihonväri oli zimbabwelaisillekin määrittävä tekijä, kun piti kenkiä osaavat mutta valkoiset viljelijät maasta pois, jotta tilat saadaan tuhottua täysin epäpätevien mutta oikeanväristen idioottien toimesta. Siinä sitä oikeaa tosielämän rasismia.

Isossa osassa Afrikan maista on se tilanne, että vallassa keikkuu joku mustan heimokulttuurin jäänteenä periytyvä "vahva mies", joka leopardihattu päässään haistattaa pitkät millekään demokratialle ja joka luultavasti edustaa maansa johtavaa heimoa (joka sitten sortaa rasistisesti heikompaa heimoa/väestönosaa ja kahmii oman heimonsa sukulaisille/klaanilaisille kaikki avainpaikat). Päin vittuahan tuolla monesti asiat ovat, ja varsin kykenemättömiä tuntuvat olevan tuosta mitenkään nousemaan.

Mitkään siirtomaavallan aikaiset asiat ja/tai itsenäistymisen jälkeiset sisällissodat eivät myöskään voi olla ikuisesti peruste sille, miksei Afrikassa tapahdu sen kummempaa kehitystä ja sivistystason nousua - varsinkin kun mantereelle on pumpattu miljardeja ja taas miljardeja kehitysapua, jolla on lähinnä rahoitettu korruptoituneita hallituksia ja uusien leopardihattujen hommaamista diktaattoreille. Jonkin aikaa nuo kriisit ovat käypä peruste, mutta eivät tosiaan ikuisesti.

Olkoon Suomi vaikkapa kelpo referenssitaso Afrikan maillekin. Max. 35 vuotta itsenäistymisestä pitäisi afrikkalaismaassakin olla sodista ja kriiseistä huolimatta talous kasvussa, kesäolympialaiset järjestettynä ja sisällissodan haavat sen verran ummessa, että maa on kyennyt yhtenäisenä taistelemaan parikin kertaa ylivoimaista vihollista vastaan ja säilymään itsenäisenä.
 

Prof. Puck

Jäsen
Suosikkijoukkue
***HIFK*** & Norristolainen
Kyllähän Afrikan mantereella vieläkin hiertää nuo aikanaan Euroopan sikariklubeilla viivottimilla piirretyt rahat. Siinä ei paljoa mietitty luonnollisten kulttuuristen alueiden tai heimojen perään. Olisi tyhmää kiistää tämän negatiivista vaikutusta vielä tänäkin päivänä, mm näiden loppumattomien konflikktien osalta.

Siitä toki samaa mieltä, että noita aikoja on seurannut tässä aika hemmetin pitkä pätkä "kehitystä", jonka aikana olisi kyllä pitänyt saada hiukan enemmän aikaiseksi kuin nyt nähdyn.

Länsimaalaisille on myös vaikea ymmärtää - kun on ikänsä tuijottanut Eurooppakeskeistä maailmankarttaa - kuinka valtavan laajasta alueesta Afrikan mantereen ja monien Afrikan maiden osalta puhutaan.
 

BileTooth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tämä lienee esimerkki rasismista mitä palstalla esiintyy. Jotenkin tuntuu siltä kuin ihonväri olisi määrittävä tekijä kulttuurin sijaan.
Kyllähän neekeri tuossa yhteydessä käytettynä melkein menee enemmän kulttuurin kuin ihonvärin kuvauksen puolelle. Esimerkkinä vaikkapa ihonväriltään valkoiset neekerit, joita esimerkiksi Yhdysvalloissa on lähiöissä ja kaupungeissa vaikka millä mitalla. Rasistinen termi toki, varsinkin jos sitä käytetään tarkoittaen ihonväriä, mutta usein sillä nykyään myös viitataan nimenomaan tietynlaiseen käytökseen ja kulttuurin, joka on esimerkiksi joissakin Afrikan maissa vallalla.

Tällöinkin termi on toki rasistinen, koska historiallisista syistä se antaa ymmärtää, että kaikki tietyn ihonvärin omaavat ihmiset edustavat tuota kyseistä käytöstä ja kulttuuria. Mutta uskoisin joka tapauksessa, että tuossa lainaamassasi viestissä nimenomaan kulttuuri oli se määrittävä tekijä.
 

Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kyllähän Afrikan mantereella vieläkin hiertää nuo aikanaan Euroopan sikariklubeilla viivottimilla piirretyt rahat. Siinä ei paljoa mietitty luonnollisten kulttuuristen alueiden tai heimojen perään. Olisi tyhmää kiistää tämän negatiivista vaikutusta vielä tänäkin päivänä, mm näiden loppumattomien konflikktien osalta.

Tähän valkoisen miehen taakkaan jaksetaan aina vaan vedota. Onhan siellä rajoja vedelty uusiksi mm. Sudanissa eikä lopputulos ole pätkääkään sen parempi, leopardihattuiset heimopäälliköt teroittelevat edelleen keih...kalashnikovejaan. Noin muuten Afrikassa hääräävät nykyään kiinalaiset, jotka eivät mistään taakoista kärsi. Katsotaan mitä ne saavat aikaiseksi, tuskin lopputulos ainakaan nykytilannetta huonompi voi olla? Paitsi ehkä tuhotun luonnon kannalta.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Tähän valkoisen miehen taakkaan jaksetaan aina vaan vedota. Onhan siellä rajoja vedelty uusiksi mm. Sudanissa eikä lopputulos ole pätkääkään sen parempi, leopardihattuiset heimopäälliköt teroittelevat edelleen keih...kalashnikovejaan. Noin muuten Afrikassa hääräävät nykyään kiinalaiset, jotka eivät mistään taakoista kärsi. Katsotaan mitä ne saavat aikaiseksi, tuskin lopputulos ainakaan nykytilannetta huonompi voi olla? Paitsi ehkä tuhotun luonnon kannalta.

Jostain syystä juuri mietin vähän aikaa sitten mitähän maailman nuorimman valtion sisällissotaan mahtaa kuulua. Onko joku seurannut ottelua enemmänkin?

Kiinalaiset tosiaan hallitsee Afrikkaa ja esimerkiksi niiden jätebisnestä. Ja jokainen maanosassa käynyt tietää, että sitä siellä riittää.

Afrikka voisi pelastua, jos jenkeissä ja muualla koulutetut nuoret ihmiset haluaisivat palata kotiin selvittelemään asioita ja edetä vaikka politiikassa. Voi tietty olla, että moni ei halua, mutta yhtä lailla ehkä moni zimbabwelainen on haaveillut kotiin paluusta, mutta ei ole sitä Mugaben takia halunnut tehdä ja nyt se olisikin yhtäkkiä mahdollista.

En tosin pidättele hengitystäni, olen punainen enkä halua tulla siniseksi.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Kyllähän Afrikan mantereella vieläkin hiertää nuo aikanaan Euroopan sikariklubeilla viivottimilla piirretyt rahat. Siinä ei paljoa mietitty luonnollisten kulttuuristen alueiden tai heimojen perään. Olisi tyhmää kiistää tämän negatiivista vaikutusta vielä tänäkin päivänä, mm näiden loppumattomien konflikktien osalta.

Sinä siis uskot, että jos musta Afrikka olisi jäänyt "löytämättä" ja jakamatta 1800-luvun lopulla, niin Saharan eteläpuolinen osa mannerta olisi konfliktivapaaampi ja vauraampi kuin nykyisin? Että sadat heimot, klaanit, uskonto- ja kieliryhmät eläisivät rinta rinnan rauhanomaisesti ja kansat/valtiot kehittyisivät vauhdilla kohti tasa-arvoista hyvinvointiyhteiskuntaa? Kai sinne jonkinlaisia valtioita olisi syntynyt? Rauhanomaisesti tietenkin... .

Parasta kehitysapua Afrikalle olisi, että länsimaiset valtiot yrittäisivät kitkeä omien yritystensä Afrikassa harrastamaa korruptiota ja taloudellista hyväksikäyttöä. Korruptio ja nepotismi ovat demokratian ja toimivan yhteiskunnan pahimpia syöpiä ja Afrikan mantereella niitä riittää enemmän kuin tarpeeksi.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Sinä siis uskot, että jos musta Afrikka olisi jäänyt "löytämättä" ja jakamatta 1800-luvun lopulla, niin Saharan eteläpuolinen osa mannerta olisi konfliktivapaaampi ja vauraampi kuin nykyisin? Että sadat heimot, klaanit, uskonto- ja kieliryhmät eläisivät rinta rinnan rauhanomaisesti ja kansat/valtiot kehittyisivät vauhdilla kohti tasa-arvoista hyvinvointiyhteiskuntaa? Kai sinne jonkinlaisia valtioita olisi syntynyt? Rauhanomaisesti tietenkin..

Eiköhän tässä uskota ihan siihen, että jos ei olisi noin härskisti viivotinta käytetty vaan oltaisiin edes yritetty selvittää paikallisia oloja ja mitä asialle kannattaisi tehdä, niin kaikki voisi olla paremmin.

Mutta ainahan muut tietävät paremmin mikä itselle kukin sopii ja tässä tapauksessa sen päätti kännissä oleva valkoihoinen vedätäänkö vaikka tästä. Vedetään vain ja käydään sitten kertomassa niille tällä lailla keksittiin ja nauretaan päälle.

En tiedä olisiko paremmin, mutta kun ainakaan huonommin ei voisi olla.
 
Viimeksi muokattu:

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Yksi pitkään Afrikassa neuvonantajana ja opettajana työskennellyt kuvaili erittäin havainnollisesti afrikkalaisen ja "länsimaisen" aikakäsityksen eroa:

Me täällä länsimaissa elämme kasvot tulevaisuuteen päin, meille on hyvin tärkeää se, mitä on tulossa: huomenna matsi, ensi viikolla siskon synttärit, ensi vuonna futiksen MM-kisat jne. Muistelemme toki joskus menneitäkin, mutta se on taakse jäänyttä elämää.
Afrikkalaisessa kulttuurissa eletään kasvot menneisyyteeen päin. Muistellaan mitä oli ennen, silloin kun puurokattila kaatui, silloin, kun isä löysi strutsinmunan, miten itkettiin silloin kun mummo kuoli. Tulevaisuus on jotain, mihin ei voi vaikuttaa, niin mitä sitä liikaa miettimään. Sieltä selän takaa tulee mitä on tullakseen.
 

sinikettu

Jäsen
Eiköhän tässä uskota ihan siihen, että jos ei olisi noin härskisti viivotinta käytetty vaan oltaisiin edes yritetty selvittää paikallisia oloja ja mitä asialle kannattaisi tehdä, niin kaikki voisi olla paremmin.

Mutta ainahan muut tietävät paremmin mikä itselle kukin sopii ja tässä tapauksessa sen päätti kännissä oleva valkoihoinen vedätäänkö vaikka tästä. Vedetään vain ja käydään sitten kertomassa niille tällä lailla keksittiin ja nauretaan päälle.

En tiedä olisiko paremmin, mutta kun ainakaan huonommin ei voisi olla.
Millaisella aikavälillä valkoisen ylivallan vaikutus Afrikassa näkemyksesi mukaan lakkaa olemasta keskeinen tekijä maanosan kehityksen suhteen? 100 vuotta? 1000 vuotta? Ei koskaan?
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Millaisella aikavälillä valkoisen ylivallan vaikutus Afrikassa näkemyksesi mukaan lakkaa olemasta keskeinen tekijä maanosan kehityksen suhteen? 100 vuotta? 1000 vuotta? Ei koskaan?

Nyt odotan niitä opiskelijoita takaisin kotimaihinsa järjestämään asioita. Eli sellainen 7-8 vuotta nyt tästä päivästä lähtien.

Mahdollisuuksia olisi kyllä, mutta kiinnostaako ketään. Ylivalta olisi nyt ohi, jos kiinnostaa.
 

Prof. Puck

Jäsen
Suosikkijoukkue
***HIFK*** & Norristolainen
Sinä siis uskot, että jos musta Afrikka olisi jäänyt "löytämättä" ja jakamatta 1800-luvun lopulla, niin Saharan eteläpuolinen osa mannerta olisi konfliktivapaaampi ja vauraampi kuin nykyisin?

...Parasta kehitysapua Afrikalle olisi, että länsimaiset valtiot yrittäisivät kitkeä omien yritystensä Afrikassa harrastamaa korruptiota ja taloudellista hyväksikäyttöä. Korruptio ja nepotismi ovat demokratian ja toimivan yhteiskunnan pahimpia syöpiä ja Afrikan mantereella niitä riittää enemmän kuin tarpeeksi.

Eihän tämä noin yksinkertainen asia ole. Uskon, että jos noita rajoja olisi aikanaan vedetty edes hiukan luonnollisia kulttuuri/heimo jne rajoja tarkastellen, niin aika monelta konfliktilta ja sodalta oltaisiin vältytty. Joku viitseliäämpi voisi vertailla rinnakkain vaikka 1900 luvun alkupuoliskon Afrikan karttaa nykypäivän karttaan ja samalla miettiä kaikkia viime vuosikymmenenä sattuneita suurimpia konflikteja. Aika monessa niissä on ollut kokonaan tai osittain pohjalla tämä sama asia. Ei tarvitse tarkastella sen kauemmaksi kuin Etelä-sudanin tilannetta ja kuinka sitä pidettiin osana muslimi-enemmistöistä Sudania. Toki voidaan kiistellä, että vallasta/öljystähän siellä tapellaan (niinkuin tapellaankin), muta kyllä tässäkin tapauksessa nämä vanhat "viivottimella" vedetyt rajat vielä oleellisesti vaikuttivat konfliktin syntyyn. Ja tämä nyt ihan tältä vuosikymmeneltä.

Et saa meidän välille kiistaa korruptiosta jne -mikä myös lamaannuttaa Afrikan maiden kehitystä sillä olen siitä samaa mieltä. Ja uutena mukaan on jo hyvän aikaa sitten ilmoittautunut Kiina omilla härskillä toimillaan.

Lisättäköön tässä nyt loppuun, että en suinkaan ole kaatamassa koko juttua "valkoisen miehen taakaksi" sen osalta, miksi suurin osa Afrikan maiden valtioista on siinä jamassa missä nyt ovat. Tottakai ja varsinkin nykyisin, vastuu on pitkälti mailla ja niiden johtajilla itsellään. Mutta yhtä tyhmää on väittää, etteikö länsimaalaiset (ja nykyisin myös Kiinalaiset) toiminnoillaan olisi ihan tehokkaasti myös estäneet ja yhä estävät näiden maiden vakautumista ja vaurastumista.

Konfliktit ja suuret muutokset avaavat aina myös mahdollisuuksia ja siksi näitä konflikteja myös toisinaan halutaan
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Eiköhän tässä uskota ihan siihen, että jos ei olisi noin härskisti viivotinta käytetty vaan oltaisiin edes yritetty selvittää paikallisia oloja ja mitä asialle kannattaisi tehdä, niin kaikki voisi olla paremmin.

Mutta ainahan muut tietävät paremmin mikä itselle kukin sopii ja tässä tapauksessa sen päätti kännissä oleva valkoihoinen vedätäänkö vaikka tästä. Vedetään vain ja käydään sitten kertomassa niille tällä lailla keksittiin ja nauretaan päälle.

En tiedä olisiko paremmin, mutta kun ainakaan huonommin ei voisi olla.

No, miten sen nyt ottaa. Jos katsoo tilannetta noin maailman mittakaavassa - esim. Kongossa, Somaliassa, Syyriassa ja Afganistanissa - niin suuressa osassa mustaa Afrikkaa tilanne on suorastaan loistava.

Se on helppo vasemmistolaiseen älylliseen tyyliin huudella jälkiviisauksia yli sata vuotta sitten tehdyistä päätöksistä. Olisi siis pitänyt lähettää muutama kv. politiikan tutkija, sosiologi ja kulttuuriantropologi tutkimaan paikallisten heimopäälliköiden toiveita ja haluja, jotta olisi voitu tehdä parempia ja fiksumpia päätöksiä. Niin, eihän Nigeriassa ole kuin parisen sataa etnistä ryhmää, joten olisihan siinä ollut selvittämistä muutamaksi vuosikymmeneksi.

Pitää olla melkoisen naiivi ihminen, jos luulee, että Afrikan kokoisessa valtavassa tilkkutäkissä pystyy vetämään rajaviivoja ilman, ettei eri ryhmien välille syntyisi jännitteitä. Ehkä siirtomaavaltojen olisi pitänyt 1900-luvun alussa - tai viimeistään 1950- ja 1960-luvuilla julistaa, että pitäkää tunkinne ja unohtakaa nykyiset, meidän kännissä ja läpällä vetämät rajat ja tehkää itse hommat paremmin. Tosin minä uskon, että tuollaisen päätöksen seurauksena Afrikan manner olisi tällä hetkellä yhtä saatanan kongoa ylt ympäriinsä ja asekauppiailla olisi asiat vielä paremmin kuin nykyisin, mutta hei, ainakin olisi annettu paikallisten hoitaa asiat omaan tyyliinsä.

Nyt odotan niitä opiskelijoita takaisin kotimaihinsa järjestämään asioita. Eli sellainen 7-8 vuotta nyt tästä päivästä lähtien.

Minkä takia Afrikan aivovuoto kääntyisi toiseen suuntaan? Onko tästä jotakin tilastollisia viitteitä/ennusteita?
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Minkä takia Afrikan aivovuoto kääntyisi toiseen suuntaan? Onko tästä jotakin tilastollisia viitteitä/ennusteita?

En ole kuullut onko asiasta viitteitä, tuskinpa, kun ei monikaan taida haluta palata kotimaan sirkukseen. Siitä sen sijaan on ollut puhetta kuinka se todennäköisesti olisi hyvä keino.

Länsimaalaiset taas palaavat paljonkin kotimaihinsa ulkomaankeikkojen jälkeen, johan tälläkin palstalla on moni niin tehnyt ja itsekin olin 9 vuotta Suomessa ennen kuin lähdin uudelleen.

Afrikan ongelma lienee se, että paluuhaluja voisi ollakin, mutta kun ei ole mitään kestävää mihin palata, niin ei kannata mennä. Ja mikään ei taas muutu, kun ei ole fiksuja ihmisiä muuttamassa mitään.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kyllä se on rasismia väittää että mustat on huonoja ihmisiä ja valkoinen herrarotu vain vie edistystä eteenpäin. Olosuhteiden eroilla ja historian käänteillä kaikki selittyy.

Esim. Belgian valkoiset vekkulit huseerasivat Kongossa vaikka kuinka pitkään, mutta eivät saaneet paskaakaan edistystä aikaan. Tappoivat, raiskasivat ja katkoivat käsiä orjilta, ryöstäen toki siinä sivussa merkittäviä määriä kumia ja jalokiviä kotimaahan Belgiaan. Leopold ei ollut hallitsijana sen kummempi kuin Mugabe, toki 1000 kertaa ilkeämpi ja kuvottavampi. Leopardihattua tai ei.

Täytyy muistaa että myös Suomi on pitkään ollut näitä maailman periferioita, joissa vielä on asuttu turvekammissa ja otettu välillä ryyppy poron kaulavaltimosta, kun muualla maailmassa on jo asuttu kerrostalossa ja rakenneltu koneita. Edistys on tuontitavaraa Suomessa, omiin läjiimme jätettynä emme olisi keksineet pyörääkään vielä 10 000 vuoteen. Kun täällä kylmässä ilmastossa jalas on hyödyllisempi.

Ja jos meitä oltaisiin kairattu kakkoseen samalla antautumuksella ja yhtä pitkään kuin Kongoa, niin tokkopa oltaisiin vieläkään tolpillamme. Kävi tuuri, saatiin paremmat siirtomaaisännät, kun Ruotsi ja Tsaarin Venäjäkin sallivat edes jossain määrin normaalin yhteiskunnan ylläpitämisen, eivätkä harrastaneet (pelkästään) ryöstelyä ja murhaamista.

Ja olihan tuossa myös varsin mahdollinen vaihtoehto joutua osaksi Neuvostoliittoa, jolta myös tuurilla vältyimme. Se yhteiskunta oli teknologisesti edistynyt, mutta inhimillisen kehityksen mittareilla ei kyllä sen parempi kuin joku Afrikan maakaan. Vaikka valkoinen rotu siellä valtaa pitikin.

Toisenlaisella historian kehityskululla voitaisiin kanssa olla köyhä ja jälkeenjäänyt, ristiriitojen repimä maa, jonka kehityksen hitautta ruotsalaiset vieressä ihmettelisivät. Että pakko tuon on johtua geneettisen aineksen huonoudesta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös