A-nuoret 2002–2003

  • 2 989
  • 5

The Hawks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, FC Jazz, SBS Masku
Olin tänään seuraamassa Ässät-Kärpät ottelua. Edellisen pelin näin keskiviikkona, jolloin Ässät hävisi Bluesille 0-8. Tällä kertaa tuli pataan 1-6. Kummastakaan ottelusta ei ole paljoa kerrottavaa.

Peli ei tällä hetkellä ole sillä tasolla jolla sen pitäisi olla. Tåg aloitti maalissa sekä Bluesia että Kärppiä vastaan. Kaveria ei missään tapauksessa tappioista syyttää, mutta Järvisen peluuttaminen, ainakin kovempia joukkueita vastaan olisi järkevää. Espoolaisia vastaan Matti tuli kylmiltään maalille ja torjui todella hyvin.

Yksi ongelma löytyy hyökkäyspelistä. Kahdessa näkemässäni ottelussa joukkue ei saanut rakennettua edes sen vertaa paikkoja että olisi pystynyt kohtuullisella viimeistelyteholla matsin voittamaan! Kuuselan ketju saa jotakin aikaiseksi, mutta odotetulla tasolla sekään ei ole. Tänään Kristian pelasi yhdessä pelikuntoon toipuneen Mikko Peltosen kanssa. Oletettavasti ottaa aikaa ennen kuin Peltsi on täydessä kunnossa, mutta väläytyksiä nähtiin jo. Varsinkin ylivoimalla peli kulki paljon Peltosen kautta. Kuvaavaa oli kuitenkin se että kun Ässät pelasi lopussa puolitoista minuuttia 5-3 yv:tä, peli pyöri koko sen ajan Kärppien päädyssä, mutta kunnollisia laukauksia ei tullut yhtään! Joka tilanteessa kiekkoa siirrettiin vielä kerran.

Myös herkkyys rangaistuksiin on tällä hetkellä yksi porilaisten suurimmista ongelmista. Tänään Kärpät ratkaisi matsin toisen erän ylivoimilla, jatkuvasti oli joku ässäpelaajista jäähyllä. Niistä iso osa oli täysin turhia rangaistuksia (laitataklaus, poikittainen maila jne.) Kakkosten päälle kun lisätään vielä Ville Vallin ja Sami Hatanpään kympit, niin alkaa käymään selväksi, miksei pisteitä tällä hetkellä tule odotusten mukaisesti.

Keskiviikkona Poriin tulee HIFK, helppoa ei tule silloinkaan olemaan. Helsinkiläiset ovat sarjan kärjessä ja tehtyjen maalien saldo on kovaa luettavaa. Mielenkiintoinen matsi tulossa!
 

angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Anteeksi tietämättömyyteni, mutta voiko A:n ylemmästä jatkosarjasta vielä tippua liigasta ?
 

The Hawks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, FC Jazz, SBS Masku
Vastaus angnuksen kysymykseen varmasti löytyy linkkienkin takaa, mutta toteanpa kuitenkin että tuosta ylemmästä sarjasta ei enää voi pudota ykköseen.
 

Kippari

Jäsen
Suosikkijoukkue
useampiakin
A ei putoa, mutta sarja loppuu runkosellaiseen

Kyllä A on turvassa, ei se putoa mihinkään. Mutta ei myöskään pääse pelaamaan pudotuspelejä, sillä kahdeksan sakki on jo karannut liian kauas.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
A-junioreiden pistepörssin top 10:

(ottelut, tehopisteet, +/- -tilasto, jäähyt)

1. Kuusela Kristian 18 4+12=16 0 14 min.
2. Valli Atte 22 4+10=14 0 30 min.
3. Kuparinen Matti 22 6+6=12 -4 48 min.
4. Kaarros Toni 12 8+3=11 +1 6 min.
5. Käyhkö Janne 23 4+6=10 +4 12 min.
6. Forsbacka Patrik 12 7+1= 8 +4 82 min.
7. Kiilholma Juha 5 4+4=8 +1 4 min.
8. Haapala Tomi 22 3+5=8 -7 24 min.
9. Pohjalainen Antti 17 2+6=8 0 14 min.
10. Valli Ville 22 5+2=7 -8 20 min.

Muutama hajamaininta edustuksessa pelanneista:

Mäkelä Janne 10 3+4=7 -7 29 min.
Peltonen Mikko 3 1+1=2 +3 4 min.
Rontti Mika 6 0+2=2 +2 6 min.
Järvinen Matti 23 0+2=2 0 16 min.
Törnvall Iikka 5 0+2=2 -2 2 min.
Määttä Tero 1 0+1=1 0 0 min.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös