10 kierrosta = runkosarjan lopullinen järjestys?

  • 293 776
  • 560

Artsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Sori mutta on pakko olla vähän eri mieltä. Normaalilla suorituksella ollaan kuuden joukossa. Huonommalla suorituksella sääleissä. Ja joukkuehan on materiaaliltaan parempi kuin esimerkiksi viime kaudella... Se että meidän materiaali ei ole paljoa vaihtunut, ei tarkoita etteikö se olisi muuttunut. mm. Niemi, Loppi ja Sopanen ovat kehittyneet paljon + nyt meillä on tehoja tekevä ulkomaanvahvistus jo heti alkukaudesta. Myös puolustuksessa on enemmän tulivoimaa, josta osoituksena 17 puolustajien tekemää maalia tällä kaudella.(esim Kärpät tehnyt 6, Blues 9, Jokerit 3, Tappara 11). Ei nyt tietenkään liikaa kannata hehkuttaa, mutta kyllä mun mielestä ollaan menty eteenpäin sen verran ettei sääleihin tiputa. Mun mielestä on ihan selvät mahdollisuudet neljänkin joukkoon. Jos oon väärässä, niin lainatkaa sitten kauden jälkeen tätä viestiä ja kertokaa kuinka en osannut arvioida tilannetta.

Ei esimerkiksi puolustajien maalimäärän varaan kannata ihan kauheasti päätelmiä perustaa. Täälläkin taas kaikki sijoittavat Ilvestä noin sijalle 8 (huimaa kehitystä muuten, ennen kauden alkua suuri osa ei uskonut Ipan pääsevän edes sääläreihin), vaikka meidän etukäten aivan kädettömät pakit ovat tehneet 9 maalia. Mitä oikein tapahtuukaan, kun meidän viime kauden paras "pistepakki" Jääskeläinen pääsee vauhtiin (tällä hetkellä 0+2).

Oma veikkaukseni asiasta on edelleen, että runkosarjan selkeä kärkikaksikko on Kärpät ja Jokerit. Sen jälkeen onkin lähes 10 joukkuetta, jotka voivat sijoittua miten vaan. Pelicanseilla ja Tapparalla on molemmilla nuori joukkue ja kysymysmerkkinä onkin, miten fysiikka ja pää kestää. JYP:llä ja HPK:lla on uudet valmentajat ja niiden kohdalla kysymysmerkki kohdistuukin tälle osa-alueelle. Hifk:llä on kovat paineet ja luottamusta ei kaikilla tahoilla löydy valmentajaa kohtaan. Tässä heidän kysymysmerkkinsä. Itse asiassa tällä hetkellä sanoisin, että Blues, Ilves ja Saipa ovat selkeimpiä tapauksia sijoittumisiltaan. Blues tulee olemaan sijoilla 4-6, Ilves 5-7 ja Saipa 8-10.
 

Kaivanto

Jäsen
Myös puolustuksessa on enemmän tulivoimaa, josta osoituksena 17 puolustajien tekemää maalia tällä kaudella.(esim Kärpät tehnyt 6, Blues 9, Jokerit 3, Tappara 11).

Tähän liittyen täytyy mainita, että Pelicansin yv-tehokkuus on tällä hetkellä 34,72 %, vaikka liigahistorian valossa mikä tahansa kakkosella alkava luku kauden lopussa on fantastinen. Tokkopa mikään joukkue pystyy pitämään tuollaista tahtia yllä koko kautta ja Pelicansin prosentti tullee reilusti toistakymmentä prosenttiyksikköä alaspäin. Pelkästään tämän tilastokummajaisen oietessa joukkueen maalimäärät tulevat alaspäin 0,5-1 maalilla per peli, mikä merkkaa pitkällä tähtäimellä paljon.
 
Viimeksi muokattu:

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Itse asiassa tällä hetkellä sanoisin, että Blues, Ilves ja Saipa ovat selkeimpiä tapauksia sijoittumisiltaan. Blues tulee olemaan sijoilla 4-6, Ilves 5-7 ja Saipa 8-10.

Jahas, ja sitten niitä kuuluisia perusteluja.

Blues voi hyvinkin noista sijoista taistella, miksei paremmistakin. Materiaali on hyvä, Matikainen on laatinut hyvän pelisysteemin. Sijat 2-5 hyvin todennäköisiä. Ilvekselle sijat 5-7 olisivat jo hivenen yläkanttiin, ei tuo materiaali nyt kovin ihmeellinen ole. Peliesitykset ovat olleet kohtalaisia ja eiköhän joukkue pysy lähestulkoon tuolla tasolla suhteessa muihin joukkueisiin kauden loppuun asti. Sijat 7-10 todennäköiset.

SaiPa ei ole todellakaan mitenkään selkeä tapaus sijoille 8-10. Sanoisin, että sijat 8-14 ovat mahdollisia, ylemmäs tuskin. SaiPan materiaali on kuitenkin liigan heikoimpia ja pitkässä juoksussa sekin todennäköisesti näkyy, on tosin näkynyt jo osittain nyt. Toki Mälkiä on hyvä valmentaja ja pelaajat voivat nostaa tasoaan, mutta ei se mitenkään selkeää ole.
 

sladdi#17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sininen Suosikkijuoma: Ilmanen
Kaksi päivää luettuani huomiseen matematiikan tenttiin innostuin laskemaan kaikenlaisia skenaarioita loppukauden osalta omaksi ilokseni ja lopulta innostuin näköjään lähettämään niitä tännekin. (Huominen tenttini ei liity mitenkään tämäntyyppiseen laskentaan).

Koodi:
Joukkue		1	2	3	4
1. Kärpät	121(1)	117(1)	125(1)	1
2. Jokerit	99(3)	106(2)	91(4)	2-4
3. Pelicans	104(2)	88(6)	120(2)	2-6
4. Blues	96(4)	94(5)	99(3)	3-5
5. Lukko	87(6)	83(8)	91(6)	5-8
6. Tappara	94(5)	96(3)	91(5)	3-6
7. JYP		82(9)	73(10)	91(7)	7-10
8. HPK		83(8)	95(4)	72(9)	4-9
9. HIFK		76(10)	84(7)	68(12)	7-12
10. Ilves	84(7)	72(11)	86(8)	7-11
11. SaiPa	71(12)	72(12)	70(10)	10-12
12. TPS		76(11)	82(9)	69(11)	9-12
13. Ässät	52(13)	53(13)	52(13)	13
14. KalPa	46(14)	49(14)	43(14)	14
Joukkueet ovat siinä järjestyksessä johon oletan niiden päätyvän kauden lopussa tämän hetkisen tilanteen perusteella.

1=Joukkueiden pistemäärät jos ne pelaavat loppukauden viimekauden pistekeskiarvon ja tällä kaudella jo pelattujen otteluiden pistekeskiarvojen mukaisesti. (Tämän kauden pistekeskiarvo plus viimekauden pistekeskiarvo jaettuna kahdella kertaa jäljellä olevien pelien määrä plus jo kerätyt pisteet). Suluissa sijoitus tämän mukaan.

2=Joukkueiden lopulliset pistemäärät mikäli ne pelaavat loppukauden viime kauden pistekeskiarvolla. (Viime kauden pistekeskiarvo kertaa jäljellä olevien pelien määrä plus jo kerätyt pisteet). Suluissa sijoitus tämän mukaan.

3=Joukkueiden lopulliset pisteet mikäli ne pelaavat loppukauden tämän kauden pistekeskiarvolla. Suluissa sijoitus tämän mukaan.

4=Joukkueiden mahdollisten sijoitusten haitari laskettujen keskiarvojen perusteella. Tuolla listalla uskon olevan kauden lopuksi 12-14 osumaa.

Mielestäni tuo kohta on 1 on sinänsä realistisin koska siinä on vahva painotus tämän kauden esitysten mukaan ja viime kauden peleille on jätetty vähemmän painoa. Toisaalta tämä laskutapa aiheuttaa ongelmia paljon viimekaudesta vahvistuneiden (es. JYP) ja heikentyneiden (es. TPS) joukkueiden kohdalla. Loppujen lopuksi en yllättyisi kauheasti mikäli tuo olisikin melko lähellä sitä lopullista järjestystä.
 

Kaivanto

Jäsen
Mäkin teen arvauksen lopullisesta sarjataulukosta:

Koodi:
1. Kärpät	120
2. Jokerit	106
3. Blues	100
4. Pelicans	98
5. Lukko	97
6. HIFK		89
7. JYP		87
8. Tappara	85
9. Ilves	83
10. HPK		79
11. TPS		70
12. Ässät	61
13. SaiPa	59
14. KalPa	42
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Koodi:
			muutos	muutos		muutos	muutos		muutos	Voittaa
	Nyt		25 %	-25 %		50 %	-50 %		100 %	loput
Kärpät	1		1	5		1	10		1	1
Pelsut	2		1	5		1	10		1	1
Jokerit	3		1	6		1	10		1	1
Blues	4		1	9		1	12		1	1
Tappara	5		3	10		1	12		1	1
Lukko	6		4	10		1	12		1	1
Jyp	7		4	10		1	12		1	1
Ilves	8		4	10		1	12		1	1
TPS	9		5	12		3	13		1	1
Saipa	10		9	12		5	13		1	1
HIFK	11		10	12		5	13		1	1
HPK	12		12	13		10	14		5	1
Ässät	13		13	14		13	14		10	1
Kalpa	14		14	14		14	14		13	3

Tässä aiemminkin voimansa osoittanut Jouko ja Kosti-menetelmälle laadittu vaihteluväli joukkueille:

1-3: Kärpät, Pelsut ja Jokerit alkavat olemaan omilla teillään. Blues ehkä pystyy vielä antamaan painetta takaa, muut ei.

4-8: Keskiryhmää vetää Blues ja perässä seuraavat HMV-kiekon lähettiläät Tappara, Lukko, JyP ja Ilves

9-11: Viimeiset säälipaikat ratkoo kolmikko TPS, HIFK ja SaiPa. Tepsin hajurako on pieni eikä ratkaiseva vielä

12: HPK:n mestaruussauna-ketju taitaa jäädä laihaksi tänä vuonna, pronsseista nyt puhumattakaan

13: Ässiä ei nosta suosta Ape Suhonen, Äiti Teresa tai Ritva Santavuorikaan

14: KalPa, business as usual since 2005

Vaikka erot ovat nyt pieniä, tahtoo tämä sapluuna aika hyvin pitää paikkansa. Eniten eloa on keskiryhmässä, kärki ja häntä painelee yleensä omia tietää jo lokakuun puolella.
 

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
No niin, otetaanpas osaa tähän itse perustettuun ketjuun...

Tällä kaudella eka otanta approx ekan "täyden kierroksen" jälkeen, eli joukkueet ovat nyt pelanneet 12-14 ottelua =>

sijoitus / joukkue / pelit / pisteet / pisteet/ottelu

1. Pelicans 14 / 30 / 2.14
2. Kärpät 13 / 29 / 2.23
3. Blues 13 / 23 / 1.77
4. Tappara 13 / 22 / 1.69
5. Jokerit 13 / 22 / 1.69
6. JYP 12 / 21 / 1.75
7. Lukko 13 / 21 / 1.62
8. Ilves 13 / 20 / 1.54
9. HPK 14 / 18 / 1.29
10. HIFK 14 / 17 / 1.21
11. SaiPa 12 / 15 / 1.25
12. TPS 12 / 13 / 1.08
13. Ässät 13 / 12 / 0.92
14. KalPa 13 / 10 / 0.77

Saas nähdä miten Pelsujen alkulento kantaa tällä kaudella? Ja onko HIFK:n touhulle tehtävissä mitään? Nouseeko HPK? Häntäpää tosin on tällä hetkellä just sellainen joksi sitä arveltiinkin...
About toisen neljänneksen pisteet:

1. Jokerit...12 / 28 / 2.33
2. Blues.....12 / 27 / 2.25
3. Kärpät...14 / 28 / 2.00
4. Pelicans.13 / 23 / 1.77
4. Ilves.....13 / 23 / 1.77
6. Jyp.......14 / 24 / 1.71
7. TPS......14 / 23 / 1.64
8. Tappara.14 / 19 / 1.36
8. Lukko....14 / 19 / 1.36
10. HIFK....13 / 18 / 1.38
11. Saipa...13 / 17 / 1.31
12. Ässät...13 / 11 / 0.85
13. HPK.....14 / 10 / 0.71
14. Kalpa...13 / 9 / 0.69

Ja kokonaistilanne tällä kohtaa:

1. Kärpät....27 / 57 / 2.11
2. Pelicans..27 / 53 / 1.96
3. Jokerit....25 / 50 / 2.00
4. Blues......25 / 50 / 2.00
5. Jyp........26 / 45 / 1.73
6. Ilves......26 / 43 / 1.65
7. Tappara..27 / 41 / 1.52
8. Lukko.....27 / 40 / 1.48
9. TPS.......26 / 36 / 1.38
10. HIFK.....27 / 35 / 1.30
11. Saipa....25 / 32 / 1.28
12. HPK......28 / 28 / 1.00
13. Ässät....26 / 23 / 0.88
14. Kalpa....26 / 19 / 0.73

Isojakin muutoksia tapahtui siis toisella jaksolla. Jokerit, Blues ja TPS ovat olleet suurimmat tulosparantajat. HPK:n romahduksen lisäksi Pelicansin ja Tapparan pistesaldon kertymisvauhdissa on tapahtunut suurin pudotus.

Jyp, HIFK, SaiPa, Ässät ja KalPa taas ovat pysyneet jokseenkin entisessä vauhdissaan.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Puolet kaudesta pelattu

Noin suunnilleen ainakin. Aikamoisia yllätyksiä kyllä ollut, HPK:n en odottanut konttaavan noin pahasti ja Bluesin huimiin otteisiin en uskonut itsekään. Pelicans tietysti on myös jättiyllättäjä ja TPS:kin on ollut odotettua parempi.

Ässät, Kalpa ja muut ovat "omilla" sijoillaan.
 

Kyylä

Jäsen
Spekulatiivinen tilasto

PHP:
Sij   Joukkue   Ottel. Pisteet	Piste ka	pisteodot. viim 10ka paras 10ka  paras pisteodotus
1	 Kärpät	  31	67	     2,16	     121	     2,4	2,6	     132
2	 Pelicans	31	62	     2	        112	     1,6	2,5	     124,5
3	 Jokerit	 30	56	     1,87	     105	     1,8	2,3	     115,8
4	 Blues	   27	55	     2,04	     114	     2,6	2,6	     130,4
5	 JYP	     30	54	     1,8	      101	     2,3	2,3	     113,8
6	 Tappara	 30	49	     1,63	      91	     1,7	1,9	     98,4
7	 Ilves	   30	49	     1,63	      91	     1,4	2,2	     106,2
8	 Lukko	   30	43	     1,43	      80	     0,9	1,7	     87,2
9	 TPS	     29	42	     1,45	      81	     1,6	2,1	     98,7
10	HIFK	    29	38	     1,31	      73	     1,5	1,8	     86,6
11	SaiPa	   29	33	     1,14	      64	     1	  1,6	     76,2
12	HPK	     32	32	     1	         56	     0,4	1,5	     68
13	Ässät       30	26	     0,87	      49	     0,7	1,2	     57,2
14	KalPa	   30	21	     0,7	       39	     0,8	1,1	     49,6

Laitoin taulukkoon joukkueiden tämähetkisen pistekeskiarvon ja siitä laskennallisen arvon kauden päätöspisteistä kohtaan pisteodot. Sitten laskin joukkueen viimeisen 10 pelin pistekeskiarvon ja joukkueen parhaan peräkkäisen 10 pelin pistekeskiarvon. Viimeisessä sarakkeessa on joukkueen pisteodotus kauden lopussa, mikäli se kykenee parhaaseen peliinsä. Viimeinen laskettu siis tuon parhaan kymmenen pelin jakson perusteella.

Tämän perusteella voidaan todeta runkosarjan voittajan löytyvän joukosta Kärpät, Pelicans ja Blues. KalPa, Ässät ja HPK ovat taas tämän tilaston mukaan pudonneet playoff-kelkasta, silläkin oletuksella, että ne pystyisivät kauden parhaaseen peliin. SaiPalla, mikäli se kykenee pitämän pelin tasonsa korkealla, on mahdollisuudet playoffeihin.

Merkillepantavaa on ainakin TPS:n potentiaali. Tämän tilaston mukaan joukkueella pitäisi olla rahkeita parempaan.
 

Stevie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
En tiedä tuleeko oikeaan ketjuun mutta pistetään nyt omia ajatuksia kun runkkarista on puolet mennyt. Sanoisin että Kärpät tulee voittamaan runkosarjan ja seuraavilla sijoilla on Jokerit ja Blues. Pelicans ottaa myös kotiedun pleijareihin. Jyp tulee perässä ja on vähintään kuuden joukossa. Sijasta kuusi ja välttääkseeen säälipleijarit taistelee Tappara, Ilves ja Lukko. Hifk ja TPS, varsikin jälkimmäinen odotuksiin nähden, niin tulevat miehittämään seuraavat sijat. Loppunelikko alkaa oleen selvillä jo pikkuhiljaa eli HPK, Saipa, Ässät ja Kalpa jää pudotuspelien ulkopuolelle.
 

He-man

Jäsen
Suosikkijoukkue
Voittajajoukkue
Päivitystä kehiin. Joukkueet, ottelumäärä ja pisteet/ottelu.

N. 10 kierroksen jälkeen:

Koodi:
 1. Pelicans  11  2,18
 2. Kärpät    10  2,10
 3. Blues     10  1,90
 4. Lukko     10  1,90
 5. JYP        9  1,78
 6. Jokerit   10  1,70
---------------------
 7. Tappara   10  1,60
 8. Ilves     11  1,36
 9. HIFK      10  1,30
10. SaiPa     10  1,30
---------------------
11. Ässät     10  1,20
12. HPK       11  1,09
13. TPS        9  1,00
14. KalPa     11  0,64

Nyt:

Koodi:
 1. Kärpät	45	2,18
 2. Jokerit	46	1,91
 3. Blues	45	1,91
 4. Pelicans	48	1,81
 5. Tappara	46	1,78
 6. Ilves	45	1,71
----------------------------
 7. JYP		46	1,67
 8. HIFK	46	1,63
 9. Lukko	45	1,33
10. TPS		46	1,33
----------------------------
11. SaiPa	46	1,11
12. HPK		47	1,00
13. KalPa	46	0,87
14. Ässät	47	0,79
 
Viimeksi muokattu:

Elazi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings
Edelliseen taulukkoon voisi lisätä vielä muutokset..

Koodi:
 1. Kärpät	45	2,18          +0.08
 2. Jokerit	46	1,91           +0.21
 3. Blues	45	1,91           +0.01
 4. Pelicans	48	1,81          -0.37
 5. Tappara	46	1,78         +0.18
 6. Ilves	45	1,71            +0.35
---------------------------- 
 7. JYP		46	1,67           -0.11
 8. HIFK	46	1,63           +0.33
 9. Lukko	45	1,33          -0.57
10. TPS		46	1,33          +0.33
----------------------------
11. SaiPa	46	1,11          -0.19
12. HPK		47	1,00          -0.09
13. KalPa	46	0,87          +0.23
14. Ässät	47	0,79          -0.41

Eihän noita kunnolla pysty analysoida, kun ensimmäinen taulukko oli 10 kierroksen jälkeen, mutta Kärpät, Blues ja HPK ovat pelanneet tasaisimmat kaudet. Kauden edetessä Lukko ja Pelicans ovat hiipuneet, mikä ei liene yllätys. Myös Jokereiden nousu on ollut odotettavissa.. Kalpalla hieno positiivinen parannus, mutta liekö Länsirannikon taisto vienyt Lukolta ja Ässiltä voimat, kun noin paljon ovat hiipuneet.
 

Pantse67

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon Blues, Detroit Red Wings, ManU, UFC
Kun on jäljellä seitsemän kierrosta voidaan kohtuudella ennustaa seuraavasti:

1. Kärpät
2. Blues
3. Tappara
4. Jokerit
5. Pelicans
6. Hifk
7. JyP
8. Ilves
9. Lukko
10. SaiPa
11. TPS
12. HPK
13. KalPa
14. Ässät

Perustan ennusteen joukkueiden kuntopuntariin sekä jäljellä olevien pelien helppouteen/vaikeuteen.
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Koodi:
			muutos	muutos		muutos	muutos		muutos	Voittaa
	Nyt		25 %	-25 %		50 %	-50 %		100 %	loput
Kärpät	1		1	5		1	10		1	1
Pelsut	2		1	5		1	10		1	1
Jokerit	3		1	6		1	10		1	1
Blues	4		1	9		1	12		1	1
Tappara	5		3	10		1	12		1	1
Lukko	6		4	10		1	12		1	1
Jyp	7		4	10		1	12		1	1
Ilves	8		4	10		1	12		1	1
TPS	9		5	12		3	13		1	1
Saipa	10		9	12		5	13		1	1
HIFK	11		10	12		5	13		1	1
HPK	12		12	13		10	14		5	1
Ässät	13		13	14		13	14		10	1
Kalpa	14		14	14		14	14		13	3

Tässä aiemminkin voimansa osoittanut Jouko ja Kosti-menetelmälle laadittu vaihteluväli joukkueille:

1-3: Kärpät, Pelsut ja Jokerit alkavat olemaan omilla teillään. Blues ehkä pystyy vielä antamaan painetta takaa, muut ei.

4-8: Keskiryhmää vetää Blues ja perässä seuraavat HMV-kiekon lähettiläät Tappara, Lukko, JyP ja Ilves

9-11: Viimeiset säälipaikat ratkoo kolmikko TPS, HIFK ja SaiPa. Tepsin hajurako on pieni eikä ratkaiseva vielä

12: HPK:n mestaruussauna-ketju taitaa jäädä laihaksi tänä vuonna, pronsseista nyt puhumattakaan

13: Ässiä ei nosta suosta Ape Suhonen, Äiti Teresa tai Ritva Santavuorikaan

14: KalPa, business as usual since 2005

Vaikka erot ovat nyt pieniä, tahtoo tämä sapluuna aika hyvin pitää paikkansa. Eniten eloa on keskiryhmässä, kärki ja häntä painelee yleensä omia tietää jo lokakuun puolella.

Elikkä marraskuussa tehty matemaattinen mallinnus piti paikkansa lähes täydellisesti, ainoana yllättäjänä HIFK, joka teki kohtuu vahvan suunnanmuutoksen ja nousi säälipaikasta taistelijasta suoran paikan hakijaksi.

Kärpät: ei yllätyksiä
Blues: hivenen yllätys kakkossijalle, mutta pienemmän vaihteluvälin rajoissa
Tappara: ei yllätyksiä
Jokerit: ei yllätyksiä
Jyp: ei yllätyksiä
Pelsut: putosivat yllättävän kauas, eivät pysyneet pienemmässä vaihteluvälissä (sillä oletuksella etteivät Jyppiä ohita päätöskierroksella)
HIFK: ehdoton kauden yllättäjä, nousi paljon vaihteluväliä enemmän (ennuste 10-12)
Ilves: ei yllätyksiä
Lukko: ei yllätyksiä
TPS: ei yllätyksiä
Saipa: ei yllätyksiä
HPK: ei yllätyksiä
KalPa: Ässien etumatkan olisi pitänyt riittää KalPaan, muttei riittänyt
Ässät: see above

Play-offeissa yleensä ovat pärjänneet vahvasti koko kauden vetäneet ja kevät kauden petraajat, jotenka pannaan neljän joukkoon Kärpät, Blues, Tappara ja JyP.
 

Blunttis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat KalPa
10 kierrosta alkaa olla kaikilla tänäkin vuonna pelattuna, mutta jääkaapin oveen en kyllä sarjataulukkoa lähtisi laittamaan. Tänä vuonna on tasaista, oikeestaan uskomattoman tasaista. Jotkut joukkueet (esim. blues, jyp) varmistavat luultavasti playoff paikkansa hyvissä ajoin, mutta muuten joukkueiden sijoitukset tulevat varmasti heittelehtimään. Toivottavasti tasainen meno vain jatkuu ja keväällä jokaisella ottelulla on merkistystä.
 

He-man

Jäsen
Suosikkijoukkue
Voittajajoukkue
Vaikkei tätä listaa kannattaisikaan laittaa jääkaapin oveen, niin voihan sitä silti analysoida nyt viiltävästi :) Laitoin myös viime vuoden vastaavan listan perään.

2008-2009

Koodi:
 1. Blues     10  2,10
 2. JYP       10  1,90
 3. KalPa     10  1,90
 4. Jokerit    7  1,71
 5. Lukko     10  1,70
 6. Ilves      9  1,67
---------------------
 7. Kärpät    10  1,60
 8. Pelicans  10  1,40
 9. SaiPa     10  1,30
10. HIFK       7  1,29
---------------------
11. HPK	        7  1,29
12. Ässät     10  1,20
13. Tappara   10  1,10
14. TPS       10  0,80

2007-2008

Koodi:
 1. Pelicans  11  2,18
 2. Kärpät    10  2,10
 3. Blues     10  1,90
 4. Lukko     10  1,90
 5. JYP        9  1,78
 6. Jokerit   10  1,70
---------------------
 7. Tappara   10  1,60
 8. Ilves     11  1,36
 9. HIFK      10  1,30
10. SaiPa     10  1,30
---------------------
11. Ässät     10  1,20
12. HPK       11  1,09
13. TPS        9  1,00
14. KalPa     11  0,64
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Eipä tuossa isompia heilahduksia ole viime kauden alkuun. Tosin muutaman joukkueen kelkka on kääntynyt aivan eri suuntaan. Kalpa petrannut roimasti ja Pelicans sekä Kärpät aloittaneet huomattavasti heikommin.

Sama kolmikko TPS, Ässät ja HPK näyttäisi taas jäävän pudotuspelien ulkopuolelle.
 

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Sama kolmikko TPS, Ässät ja HPK näyttäisi taas jäävän pudotuspelien ulkopuolelle.

HPK pelaa 10 ensimmäistä peliä vieraissa ja on ainakin joskus profiloitunut kovaksi kotijoukkueeksi, joten uskoisin joukkueen sijoituksen paranevan huomattavasti. Muuten uskoakseni ehkä Kärpät tulee neljän sakkiin nousemaan ja KalPa "vajoaa" tuonne taistelemaan suorasta pudotuspelipaikasta, mutta muuten liiga on aika odotetusti alkanut.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
HPK:n tilanne ei taida olla ihan noin huono.

Voitetun JYP-pelin jälken tutkin huvin vuoksi vierasotteluiden piste keski-arvoja alkukaudelta. Tilanne nyt:

1. Blues 1.8
2. Jyp 1.4
3. Kalpa 1.4
4. HPK 1.29

Tämä on toki reväistynä sopivasti juuri voiton jälkeen, enkä itse usko kerhon nousevan neljän sakkiin. Kuuden joukkoon olis kiva ylläri.
 

jamppa1919

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠Ässät♠
Pikkaisen tarvitsee Ässiäkin puolustella, vaikka siihen ei välttämäti tarvetta olisikaan, koska kausi on alkanut ennakkokaavailuja paremmin ja ennen kaikkea peli-ilme on ollut loistava kahta ottelua lukuun ottamatta.

Kuitenkin sen verran tarvitsee sanoa, että Ässillä on alkukauden otteluohjelma kohtuu vaikea. Mm. Lukko, Jokerit, Kärpät vieraissa ja Jyp, sekä Blues kohdataan kahdesti ekan kahdentoista ottelun aikana. Tämän jälkeen alkaa mielestäni selkeästi helpompi 9 ottelun putki ja uskonkin tämän vasta näyttävän kannattako Ässien haaveilla säälipaikasta.

Kerholla tosiaan on ylivoimaisesti vaikein alkukausi tuon vierasputken ansiosta ja uskonkin kerhon nousevan tuonne 8 sakkiin aivan varmasti, kunhan kotipelit alkavat.

Mielestäni Kalpalla ja Ipalla on ollut aika helpot otteluohjelmat alussa. Mitenkään heidän sarjasijoitustaan väheksymättä. Uskon kuitenkin näiden kahden joukkueen tulevan selvästi vielä alaspäin.
 
Viimeksi muokattu:

TykkiJutila

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalle Rovanperä, KalPa, Leijonat, ManU, KuPS
Mielestäni Kalpalla ja Ipalla on ollut aika helpot otteluohjelmat alussa. Mitenkään heidän sarjasijoitustaan väheksymättä. Uskon kuitenkin näiden kahden joukkueen tulevan selvästi vielä alaspäin.

JYP,Kärpät,Tappara,SaiPa,HPK kotona Tappara,Ilves,TPS,HIFK,Ässät vieraissa

Siinä KalPan ensimmäiset kymmenen peliä. En mä nyt sanois että NIIIN helppo otteluohjelma.Jos muistellaan edelliskautta tai aikaisempia kausia, niin sanoisin KalPan ottaneen näistä peleistä 3-6 pistettä. Viime vuonna KalPalla oli 26 pelatun ottelun jälkeen 19 pistettä. Tällä hetkellä 10 pelatun jälkeen samaiset 19 pistettä. Tämä tilasto ei ole sattumaa, eikä KalPan "helpon otteluohjelman" syytä. KalPa on vaan on aloittanut paremmin kuin vuosiin. Ja KalPallakin on vara parantaa, koska kaikki voitot KalPa on saanut "vastustajan kauden huonoimman pelin" turvin. Eli paskallakin pelillä voitetaan, entäs sitten kun aletaan pelata tosissaan?! ;)
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Eikös Kärpillä ole ennakkoon helpoin sarjaohjelma? Ei lähde yhteenkään matsiin altavastaajana...
Ja samalla logiikalla hännille veikatut SaiPa ja Ässät puolestaan ovat kovimmalla ohjelmalla liikenteessä. HPK tosiaan vetää melkoisen vierasturneen. Ja näkyy tällä hetkellä sarjataulukossa. Jos kotihurmos löytyy niin jälki voi olla murhaavaa vierailijoiden näkökulmasta.
Oman mausteensa tuo nämä veroissa säästävät ulkkarihankinnat/pätkätyöläiset, Genowayt ja Bicekit.
 

jamppa1919

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠Ässät♠
JYP,Kärpät,Tappara,SaiPa,HPK kotona Tappara,Ilves,TPS,HIFK,Ässät vieraissa

Niin tämä nyt on minun mielipiteeni, ja rehellisesti sanottuna Kalpan noista olisi pitänyt ennakkoon mielestäni voittaa: Tappara,Saipa,HPK ja vieraissa Tappara tai Ilves, TPS ja Ässät. Eli näin ollen pisteitä olisi 18, aika lähellä.

Helpolla ohjelmalla tarkoitin sitä, ettei Kalpa ole kohdannut vieraissa yhtään kovaa vastustajaa.. Jos Kalpa olisi kohdannut vieraissa Saipan, Ilveksen ja TPS:n sijaan vaikka Kärpät, Lukon ja Jokerit, voisi pisteitä olla helposti 6-9 vähemmän.

Mutta tosiaan; kaikki kunnia Kalpalle, koska pelit on tosiaan voitettava pelaamalla eikä täällä paskaa jauhamalla, oli vastassa sitten kovin tai heikoin rosteri.

Ässillä tosin on koko kauden vaikeampi, mutta samalla myös mielenkiintoisempi otteluohjelma kuin esim. Kalpalla, koska Ässien lohko on selkeästi kovempi.
 
Viimeksi muokattu:

TykkiJutila

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalle Rovanperä, KalPa, Leijonat, ManU, KuPS
Niin tämä nyt on minun mielipiteeni, ja rehellisesti sanottuna Kalpan noista olisi pitänyt ennakkoon mielestäni voittaa: Tappara,Saipa,HPK ja vieraissa Tappara tai Ilves, TPS ja Ässät. Eli näin ollen pisteitä olisi 18, aika lähellä.

Onko tämä mielipiteesi tänään vai ennen kauden alkua? Minun mielipiteeni on se, että harva olisi ennen kauden alkua sanonut että KalPa nuo pelit hoitaa. Mutta nämä ovat vain spekulaatiota. Nyt tilanne on mikä on ja hyvä niin=) Harvassa taitaa olla ne ihmiset joita vituttaa se,että KalPa on tällä hetkellä sarjassa jaetulla 2. sijalla.
Mutta sen myönnän,että KalPalla olisi voinut olla vaikeampi otteluohjelma esim. 5 ensimmäistä peliä vieraissa tyyliin Blues, Hifk, Jokerit, Kärpät, Lukko ja JYP. Onneksi näin ei ollut. Enkä usko että kenelläkään joukkueella on ollut niin vaikea otteluohjelma. HPK poikkeuksena. Ja pelit tosiaan pelataan kaukalossa ja sarjatilanne näyttää missä milloinkin mennään. Kaikki ovat nähneet,että tilanne elää jopa kummallisesti joka kierroksella. Joten totean,että 20-25 peliä näyttää todennäköisemmin kuka vie ja kuka vikisee tällä kaudella. Tuo 10 kierrosta = runkosarjan lopullinen järjestys? päti paremmin silloin kun voitosta sai kaksi pojoa ja tasapelistä yhden. Nykyinen systeemin on ainakin minun mieleen.
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Minun mielipiteeni on se, että harva olisi ennen kauden alkua sanonut että KalPa nuo pelit hoitaa.

Tähän on pakko sen verran kommentoida, että ainoa "oikea" veikkaus minkä laitoin ennustusketjuun on se, että KalPa on runkosarjan jälkeen kuuden parhaan joukossa. Ja veikkasin sen ennen kauden alkua.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös