Ässien kannattajatoiminta ja -matkat kaudella 2017–2018

  • 31 897
  • 138

Brousseau

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Eipä niistä oikeinkannattajien chanteistakaan ole kuin pieni murto-osa itse keksittyjä, korkeintaan hiukan muunneltu sanaa.

Eipä käytettyjä säveliä ole missään vaiheessa väitettykään itse keksityiksi. On siinä vielä eroa, että tehdäänkö sävelmiin omat sovitukset, vai apinoidaanko kokonaisuus kaikkinensa osaksi omaa toimintaa. Siitä lähinnä kyse. Näitä säveliäkin valittaessa on pyritty katseita kääntämään ulkomaille niin paljon kuin mahdollista, ettei siinäkään ensimmäisenä mentäisi vaikka naapurikaupunkien laulukirjoista apinoimaan sävelmät ja sovitukset vain vähän muunnellen. Erilaisia käyttökelpoisia vaihtoehtoja löytyy kyllä runsaasti, vaivannäöstä tässäkin kysymys.

Ihan vilpittömästi tässä toivon vain parasta mahdollista ja monipuolista materiaalia osaksi Ässien kannattamista, mistä voisi olla ylpeä. Ei sen kummemmasta kysymys. Toiset tämän ymmärtävät, toiset taas eivät. Ensitilassa tietenkin hatunnosto sille porukalle, joka aktiivisesti jaksaa olla illasta toiseen tätä kaikkea ylläpitämässä, muuten olisi hiljaista. Ja mitenkään muuten on turha haihatella kehitystäkään.
 

Zaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viekö tuo huuto ajamaanne asiaa jotenkin taaksepäin? En usko sen estävän mitään toimintaanne. En ole tässäkään huudossa mitenkään mukana, mutta eikö tuo oman toiminnan kehittäminen ole yhtä lailla mahdollista huudosta huolimatta? Näyttää samalta kuin eläintarhan aikaan, että toinenkin asia täytyy saada kampitettua, jos oma ei lähde yhtä hyvin liikkeelle.
Positiivisuudella saisitte parempia tuloksia, kuin muiden lyttäämisellä ja olisi samalla pitkäkestoisempaa.
 

Mush

Jäsen
Suosikkijoukkue
U.S.V.A
Positiivisuudella saisitte parempia tuloksia.
Jatkakaa toki mutta edelleen ärsyttää että tässä nyt taas ikään kuin asetetaan kaikki samaan lokeroon, kun yksi tuo täällä foorumilla esille mielipiteensä. Kuten viestistäsi lainasin, juuri näin sen pitääkin mennä eli positiivisuuden kautta ja sanoisin että kaikki siellä hallilla aktiivisesti mukana olevat ovat tästä samaa mieltä.

Jos nyt jotain uutta tänne ketjuun saataisiin niin bussi lähtee Raumalle varmasti, mutta vielä on muutama tunti aikaa ilmoittautua matkalle tästä linkistä.

E: Lisätään sen verran että toki ymmärrän mitä @Brousseau ajaa takaa ja olen samaa mieltä siitä että mielummin näkisin jotain omaperäisempää, jotain sellaista mihin koko yhteisö lähtisi yhtälailla mukaan kuin tähän HU-huutoon, mutta missään nimessä tämä nykyinen ei ole huono - vaan päinvastoin siistiä että joukkue ja yhteisö kokee yhdessä jotain omakseen ja siitä on hyvä pitää kiinni. Toivottavasti tulevaisuudessa tälläistä päästään kokemaan myös pelin aikaisten chanttien osalta, kun nyt aktiivinen ydin on siinä 30-40 hengen paikkeilla. Se on selvää ettei se tapahdu kaikkia suututtamalla ja kertomalla mikä on oikein tai väärin kannattamista, vaan juurikin positiivisuuden kautta.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Ässät
Samat perkeleen Hey, Hey goodbyet joka chänttiporukalla käytössä ja joku tulee tosissaan nillittämään jostain omaperäisyydestä. Huutonaurua.

En toki itsekään erityisemmin tuosta HUutelusta välitä mutta ihan kiva kun on meteliä. Laulamalla sitä ei ole halliin tulossa tälläkään kaudella.
 
Oli sitten HU-huuto hyvästä tai pahasta niin miksei tuota ole yritetty huutaa myös ottelun aikana. Todistetusti useampi tuota tykkää huutaa niin eikö tässä olisi aika hyvä paikka ajaa pelin sisäistä kannatusta eteenpäin ja sitä myöten myös ehkä jotain muita huutoja. Täydessä Isomäessä aloitusta edeltävänä huutona voisi olla aika hyvin toimiva...
 

Fandul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mitä tuohon HU-huutoon vielä tulee, niin käsittääkseni Motherwellin faneilla huuto ei nyt prikulleen sama ollut. Taputusyhdistelmiä ja kannatuskoreografioita on paljon samantyyppisiä ja omalle seuralle mixattuja, mutta tuo HU-huutoa ei olla edes yritetty muuttaa miksikään.

Heittäisin kyllä samalla roskakoriin väitteet siitä, että joukkue olisi spontaanisti kehittänyt tämän huudatuksen ja jäälletakaisintulon. Eiköhän se käsky sieltä toimistolta kuulu, kun pelaajat pitävät kamerankin mukana, jotta bileistä saadaan seuraavana päivänä leikattua koostetta nettiin.

Tämän päivän derbystä on ehdottomasti nostettava hattua Pataljoonalle kannatuksesta. Ensimmäisen puoliskon pelistä kairasi RB:tä melko rumasti kuivana kakkoseen 10 kertaa pienemmällä porukalla. RB on palanut takaisin satakuntalaiseen tyyliin ja saa konetta käyntiin vasta, kun omilla peli kulkee. Suurimpana syynä RB:n vaisuuteen oli varmasti capon puuttuminen ja näin ollen organisoitua kannattamista ei päässyt kunnolla syntymään. Miten Pataljoonalla organisoidaan kannatus?
 

Mush

Jäsen
Suosikkijoukkue
U.S.V.A
Tämän päivän derbystä on ehdottomasti nostettava hattua Pataljoonalle kannatuksesta. Ensimmäisen puoliskon pelistä kairasi RB:tä melko rumasti kuivana kakkoseen 10 kertaa pienemmällä porukalla. RB on palanut takaisin satakuntalaiseen tyyliin ja saa konetta käyntiin vasta, kun omilla peli kulkee. Suurimpana syynä RB:n vaisuuteen oli varmasti capon puuttuminen ja näin ollen organisoitua kannattamista ei päässyt kunnolla syntymään. Miten Pataljoonalla organisoidaan kannatus?

En tiedä miten RB vetää mutta yleisestihän Suomessa nämä kannattajakatsomot ovat mun mielestä ainakin sen verran pieniä, ettei siellä nyt oikeasti välttämättä sitä megafoonia tarvitse olla (tai siis olettaen että tarkoitit capolla tätä). Eri asia sitten, jos ohjattavana olisi 10,000 hengen päätykatsomo ulkona stadikalla. Kyllähän kaikki kuulevat mitä vedetään. Pataljoona tänäänkin Raumalla aloitti kaikki chantit 2 hengen voimin tuosta alhaalta ja siitä sitten lähtevät kaikki mukaan.

Ihan hyvä meininki oli katsomossa tänään, toki se nyt luonnollisesti vähän lopahti kun lukko alkoi takoa maaleja, mutta hyvin jaksettiin vielä 3. erässä taas kannustaa. Mitä sitten seuraavaksi, lokakuussa ei valitettavasti ole yhtään vieraspeliä lauantaina joten seuraava matka Pataljoonan toimesta tulee olemaan 18.11 Jukurit-Ässät. Sinne olisi tarkoitus saada mahdollisimman paljon väkeä lähtemään. Toki tässä nyt on aika paljon väkeä lähtemässä esimerkiksi omin kyydein Vaasaan ensiviikolla, joten jos joku täältä palstalta on sinne suuntaamassa niin lippua seisomakatsomoon vaan. Monen monta kotipeliä tässä nyt kuitenkin on, joten riviin vaan huutamaan jos kiinnostusta Ässien kannattajatoiminnasta on.
 

Brousseau

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
En tiedä miten RB vetää mutta yleisestihän Suomessa nämä kannattajakatsomot ovat mun mielestä ainakin sen verran pieniä, ettei siellä nyt oikeasti välttämättä sitä megafoonia tarvitse olla (tai siis olettaen että tarkoitit capolla tätä). Eri asia sitten, jos ohjattavana olisi 10,000 hengen päätykatsomo ulkona stadikalla.

Mielestäni capoilu pitää sisällään muutakin kuin pelkästään vähän merkin näyttämistä, että mitä laulua aletaan laulamaan seuraavaksi tms. Jos toiminta sen osalta on vain tällä tasolla, niin onnistuu ilman megafoniakin.

Kun kannattavaan massaan halutaan ottaa paremmin kontaktia puheella ja tehdä kunnon vuorovaikutusta, niin kohtuu nopeasti kantavuus tyssää halliolosuhteissakin. Ja taasen jos kaikki pitää tehdä huutamalla, niin nopeasti loppuu capolta kapasiteetti siinäkin hommassa. Myös kaikki vähänkään spessummat jutut jäävät tekemättä, jotka vaativat enemmän ohjeistusta katsomolle. Myös toiminnan sivustaseuraajia helpompi houkutella mukaan kun ovat paremmin kartalla siitä, että mitä ollaan tekemässä/mitä tapahtuu seuraavaksi.

Kun muistelee parin vuoden takaista avausreissua Raumalle (+ muut onnistuneet kokemukset tuolla saralla), niin mielestäni jo selkeästi sielläkin kävi ilmi, että miten tärkeä kapistus megafoni oli kun ohjeet saatiin varmasti kaikille perille. Toki viestisi kuvasta näkyy, että Raumalla astetta pitkulaisempi muodoltaan tuo vierassektori, missä tarve erityisesti korostui. Tämän lisäksi vempaimesta löytyy voimakkuuden säätö, joten siihenkään on turha vedota että tämä olisi liian meteliä tuottava tapa johtaa joukkoja. Säädöt varmasti menee tilanteen ja massan mukaan miten kulloinkin tarvetta. Tämän lisäksi kun mietitään, että miltä toiminta näyttää ulospäin, niin tuo huomattavasti enemmän tekemisen meiningin tuntua kokonaisuuteen.
 

Mush

Jäsen
Suosikkijoukkue
U.S.V.A
Kannattajamatka Mikkeliin La. 18.11.

Pataljoonan ensimmäinen Mikkeli-Away, koskaan. Luvassa mm. hallin täydellinen haltuunotto ja vihaisia katseita hallin toisesta päädystä.

Hintaa matkalle 30€ jäsenille ja 40€ muille. Ilmoittaudu tästä!
 

Pori67s

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ude&Parru
Raumalaiset hyökkää!
Aikajanakuvat
(Linkki vie Rauman Lukon FB sivuille)

Toivotaan, että moni Ässäfani lähtee mukaan Pataljoonan lauluun ja huutoon.
 

Pori67s

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ude&Parru
Jännä nähdä onko Pataljoona tai muut tekijät tehneet jotain tifoa tälle päivää?
Ainakin pari viikkoa sitten ilmoitti twitterissä kuvalla D-päädystä ja twiitissä luki "maalaushommia"
 

J_bro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jos Pataljoonalla rahkeet riittää, niin torstain Jyp-ottelussa melkein kuuluisi olla jokin tifo muistuttamassa kotiseuturakkaudesta tms.
 

Fandul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ajatuksena olisi kyllä hieno, mutta luulen, että tulee realiteetit vastaan. Tifoaineisto kestää tulla Saksasta viikon-kaksi + siihen maalaistalkoot. Sitten, kun otetaan vielä huomioon, että kamat maksavatkin vielä jonkun verran, niin voin melkeinpä vannoa, että näin lyhyellä aikataululla isompaa settiä on mahdoton saada aikaiseksi.

Sydämestäni silti toivon, ettei sinne aleta askartelemaan niitä legendaarisen hävettäviä teippitifoja johonkin muovilippuun - "Meidän Sakke" ja "Meidän Japi".
 
Viimeksi muokattu:

Mush

Jäsen
Suosikkijoukkue
U.S.V.A
Sydämestäni silti toivon, ettei sinne aleta askartelemaan niitä legendaarisen hävettäviä teippitifoja johonkin muovilippuun - "Meidän Sakke" ja "Meidän Japi".

Eii ainakaan Pataljoonan toimesta, siitä voit olla täysin varma.

Ja Fandul on myös oikeassa siinä, että näin pienellä reaktioajalla ei ole mitään tifoa realistista saada aikaan. Kyllä tällä kaudella sellainen vielä myöhemmin nähdään.

Viikon päästä olevaan Mikkeli-Awayhin vielä 25 paikkaa jäljellä. Ilmoittautumiset tästä!
 

J_bro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ajatuksena olisi kyllä hieno, mutta luulen, että tulee realiteetit vastaan. Tifoaineisto kestää tulla Saksasta viikon-kaksi + siihen maalaistalot. Sitten, kun otetaan vielä huomioon, että kamat maksavatkin vielä jonkun verran, niin voin melkeinpä vannoa, että näin lyhyellä aikataululla isompaa settiä on mahdoton saada aikaiseksi.

No joo, ehkä alle viikossa ei kunnon tifoa saada kasaan, vähän yliromantisoin Sakke-hypessäni.

Takaa on tietty aina helppo huudella, mutta tulevassa tifossa olis erittäin jees nähdä jotain grafiikkaa/kuvitusta...
 

D.A.D

Jäsen
Se mitä täältä oon lukenut niin teippi-tifo on perseestä, mutta jos joku yrittää jotain graafisempaa ni siinäkin on jotain vikaa eikä siitä kerry skenepisteitä.

Mikähän olisi sellanen iskulause joka kelpaisi kaikille. Jotain nokkelampaa kun "meidän jarno/Sakke". Ehdotuksia tiskiin?
 

Fandul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Eii ainakaan Pataljoonan toimesta, siitä voit olla täysin varma.
Tästä iso kiitos! :D

Mikäli Pataljoonan kirstussa ei ole varoja näin yllättävään ja nopeaan katsomokoreografiaan, niin itse olen ainakin valmis kolehtiin mukaan, jos vain askartelijoita riittää. Haastan muutkin jatkislaiset tähän mukaan, mikäli Pataljoona pientä kolehtia tarvitsee sen toteuttamiseksi.
 
Viimeksi muokattu:

D.A.D

Jäsen
Kuulemma aika ei olis ollut ongelma vaan aihe. Onhan se aika kornia jos ensin haukutaan nää juudakset maanrakoon ja ennen kun hengitys kerkee tasaantuu ruvetaan tifoja tekemään. Poikien paluuseen liittyen olis voinut saada kuvan Korpisalosta joka näyttää hauista.
 

Mush

Jäsen
Suosikkijoukkue
U.S.V.A
12 paikkaa vielä Mikkeli-Awaylle! Luotetaan siihen, että Ässät saa uuden vaihteen silmäänsä fanaattisen ja äänekkään kannattajapäädyn edessä.

Ilmoittaudu tästä. Lähtö Wanhan Koneran edestä kello 10. (WK avaa ovensa kello 9.) Ilmoittautuminen päättyy tunti ennen bussin lähtöä.
 

Mush

Jäsen
Suosikkijoukkue
U.S.V.A
Eilen oltiin Mikkelissä, huomenna en muista missä. Mutta tulkaa mukaan, laulaa taas saa...

Derby lukko-Ässät 8.12.2017 nyt myynnissä. Hinta suht edullinen 18€ jäsenille ja 25€ muille. Kuultiin huhua että sieltä olisi tulossa muutama raumalainen viikonloppuna Poriin. Eiköhän lähdetä samalla innolla ottamaan raumaa haltuun. Ilmoittaudu tästä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös