Ässien jäädytetyt pelipaidat

  • 98 200
  • 651
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Fc Jazz, Colorado Avalanche
Isomäen legendaarisessa jäähallissa roikkuu VAIN kolme jäädytettyä numeroa, joista kahteen voisi mielestäni yhtä hyvin laittaa kalterit ympärille (nr:ot 2 ja 13). Tämä siksi että nämä kyseiset kaverit sattuvat olemaan verorikollisia, ja numero 2 ripustettiin killumaan kattoon vain siksi, että kyseinen herra oli siihen aikaan toimitusjohtajana. En tietenkään kiistä etteikö kakkonen olisi jäädyttämisen arvoinen, mutta parempiakin olisi tarjolla.
Esim:
Pekka Rautakallio, Antero Kivelä, Kari Takko, sekä tulevaisuudessa Jari Korpisalo, Vjatseslav Fandul, tai peräti ässien floppari P.Peltonen
 

Tuamas

Jäsen
Viestin lähetti poliisikonstaapeli
Isomäen legendaarisessa jäähallissa roikkuu VAIN kolme jäädytettyä numeroa, joista kahteen voisi mielestäni yhtä hyvin laittaa kalterit ympärille (nr:ot 2 ja 13). Tämä siksi että nämä kyseiset kaverit sattuvat olemaan verorikollisia, ja numero 2 ripustettiin killumaan kattoon vain siksi, että kyseinen herra oli siihen aikaan toimitusjohtajana. En tietenkään kiistä etteikö kakkonen olisi jäädyttämisen arvoinen, mutta parempiakin olisi tarjolla.
Esim:
Pekka Rautakallio, Antero Kivelä, Kari Takko, sekä tulevaisuudessa Jari Korpisalo, Vjatseslav Fandul, tai peräti ässien floppari P.Peltonen

- Oliko tämä ketju pakko avata. Kukaan ei voi kiistää V-P Ketolan ansioita ässien hyväksi, vai voiko? Perustelujen kanssa tähän ketjuun, jos löytyy.
Ässien toimintaan tai muuhun urheilutoimintaan liittyvistä asioista ei ole Ketolaa tuomittu.
Lisäksi, eikö näissä asioissa vain kaukalossa tehdyt asiat vaikuta? Tai ainakin näin pitäisi olla.

Rockyn, Niksun, Kivelän ja Kapun paidat voitaisiin todellakin nostaa kattoon.
 

carzala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Bolton
Re: Re: Ässien jäädytetyt pelipaidat

Viestin lähetti Tuamas
- Oliko tämä ketju pakko avata

Aivan niin. Kyllä tämä "polliisi" voisi hieman rajoittaa tätä aktiivista ja vilkasta viestiketjujen avaamista.
Käsittääkseni hän sai kirjoitusoikeutensa vasta eilen, ja kyseinen ketju on hänelle muistaakseni jopa neljäs.

Kyllä voisi virkavallan edustaja vähän enemmän keskittyä niihin pidätysjuttuihin.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Itsekin olen ajatellut avata ketjun samalla otsikolla, mutta konstaapeli oli nopeampi...

Selväähän on että jäädytettävät numerot on valittu pelillisten ansioiden perusteella eikä niinkään uran jälkeisten. Ja Heikkilän Atinkin numero on ollut jäissä jo 80-luvulta alkaen, eli numerot oli jäädytetty jo ennen niiden nostamista kattoon.

Mitä numeroja sitten pitäisi jäädyttää?

Mielestäni nämä kaksi numeroa pitäisi jäädyttää jo tällä kaudella. Toista niistä ei ole käyttänyt kukaan sen ainoan oikean kantajan jälkeen ja toisella pelasi Benda yhden kauden.

#12 Tapio Levo ja #27 Kari Takko

Kumpikin olivat legendaarisia pelaajia, toinen on monivuotinen Ässien kapteeni ja yhä SM-liigan puolustajien alltime pistepörssissä aivan kärkipäässä ja toinen on SM-liigan kaikkien aikojen paras maalivahti ja NHL-pioneereja suomalaisista maalivahdeista. Pratun NHL-ura jäi lyhyeksi monien yhteensattumien johdosta. Kolmas harkinnan arvoinen numero voisi olla #15 jota ei Japan jälkeen ole myöskään kantanut ketään.

Rockyn numero on siinä ja siinä, pelasihan mies kyllä suurimman osan urastaan täällä ja on Ässien kasvatti mutta moni vanhemman polven fani pitää miestä petturina miehen palattua 80-luvun alussa NHL:stä HIFK:hon. Niksu taas oli pelaaja joka kyllä voisi ansaita kunnian, mutta mies taitaa olla liian huomaamaton pelaaja ansaitakseen kunnian. Harmi että plusmiinuksia ei tilastoitu 80-luvun alussa (ainakaan eurohockeystä ei löydy), koska miehen koko uralla luku on varmasti toista sataa plussan puolella. Kivelä on myös rajatapaus. Samperin hyvä maalivahti, mutta ei kuitenkaan edes lähellä Takon saavutuksia. Ja Makkonen... "Peltiselän" huono puoli on se että hänet tullaan aina muistamaan liigan parhaan ykkösketjun heikoimpana lenkkinä vaikka oikeasti mies oli todella hyvä pelaaja. Jos Harjavaltalainen olisikin valinnut seurakseen lukon uskon että äijänsuon hallin katossa olisi jo miehen numero. Miehelle suurin kunnianosoitus olisi kyllä se että Harjavallan Kuparikiekko jäädyttäisi kakskakkosen Harjavallan uuden jäähallin kattoon.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Fc Jazz, Colorado Avalanche
Re: Re: Re: Ässien jäädytetyt pelipaidat

Viestin lähetti carzala

Käsittääkseni hän sai kirjoitusoikeutensa vasta eilen, ja kyseinen ketju on hänelle muistaakseni jopa neljäs.

Arvoisa Carzala!
Kirjoitusoikeuttani en suinkaan saanut eilen, vaan se on ollut minulla jo pitkään, joskin vasta nyt sitä olen alkanut käytellä suopean kritiikin aina välillä ollessa paikallaan. En myöskään ole avannut neljää (4) viestiketjua vaan kolme (3), joista kaksi ässien puolelle. Nämä ketjujen aiheet ovat mielestäni myöskin olleet aika tavalla aiheellisia, joten ei ole soveliasta puuttua muiden asiohin. Vai eikö koneesi kapasiteetti mahdollisesti kestä lukea asioita jotka on ottanut esille virkavallan edustaja??
 

kapa76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viestin lähetti poliisikonstaapeli
Isomäen legendaarisessa jäähallissa roikkuu VAIN kolme jäädytettyä numeroa, joista kahteen voisi mielestäni yhtä hyvin laittaa kalterit ympärille (nr:ot 2 ja 13). Tämä siksi että nämä kyseiset kaverit sattuvat olemaan verorikollisia, ja numero 2 ripustettiin killumaan kattoon vain siksi, että kyseinen herra oli siihen aikaan toimitusjohtajana. En tietenkään kiistä etteikö kakkonen olisi jäädyttämisen arvoinen, mutta parempiakin olisi tarjolla.
Esim:
Pekka Rautakallio, Antero Kivelä, Kari Takko, sekä tulevaisuudessa Jari Korpisalo, Vjatseslav Fandul, tai peräti ässien floppari P.Peltonen

Kun katsoo Isonmäen hallin kattoon niin siellä nimet ovat aika vaikuttavia. Ässillä ei ole ollut paljoa samantasoisia herroja mitä "katossa roikkuu". Ketolaa ei kukaan ala kiistämään ja tuskin Javanaistakaan. Iso musta on niin PATA jos kukaan voi olla (maajoukkue, mestaruus, maine Ässien ässänä, ...). Javanaisen tapaista maalintekijää ei ihan heti Ässistä löydy. Atilla oli aika mittava pelaaja ura ja sen jälkeen ura seurajohdon puolella (sanokoot kuka mitä haluaa). Ehkä kiistanalaisin Ati ? Hieman enemmän näkemystä ja kokemusta omaavat kommentoikoot tätä. Itse Atin "kattoon" miellän ja hän sinne kuuluu. EI kiitos mitään "Ati on rosvo" kommentteja vaan ihan pohdintaa pelaajana ja seurajohdon puolella.

Jäädyttämällä Korpisalon tai Peltosen numerot Ässät tekisi vääryyttää niin monelle pelaajalle että lisää pitäisi tulla. Vaikka Korpisalo on tärkein nykyässistä ollut niin Korpin numeroa en missään tapauksessa jäädyttäisi. Ässien historiasta löytyy useampi (ainakin yli 5) parempi laitahyökkääjä. Peltosen kohdalla sama homma. Pakkien TOP 5 ei Pasia löydy kun tarkastellaan kaikkien aikojen Ässäpakkeja. EI kuulu kattoon. Fandulin tulkitsen lähinnä vitsiksi. Veli-Pekka Ketola, Antti Heikkilä ja Arto Javanainen. Aika alastomalta näyttäisi Pasi Peltosen ja Jari Korpisalon nimet tuolla ylhäällä kun vieressä nuo kolme nimeä on.

Aika tekee legendat. Jos jotkut pitäisi vielä jäädyttää niin kyseeseen tulevat nuo Korkin mainitsemat heput.

Tämä kirjoitus ei mitenkään "mollaa" Jari Korpisaloa tai Pasi Peltosta pelaajana. Otan vain kantaa jäädytyksiin. Rockyn miellän enemmän muuksi kuin ikiässäksi. Vaikka Jaballa sydäntä löytyy ei kiitos.

Itselläni on tähän jäädytykseen aika ehdoton kanta. Pitkä pelaajaura (Huom Peltosella vielä matkaa eli mahdollisuuksia minun kategoriassa on, mutta ei vielä, ei vielä), huikea ura maajoukkueessa, poikkeuksellinen tapahtuma (Otevrel), häikäisevä ura NHL:ssä jonka jälkeen takaisin kasvattaja seuraan (kestää vielä tämän saavutus). Tässä jotain kynnysehtoja. Kyllä hommassa joku roti pitää olla !
 
Viimeksi muokattu:

carzala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Bolton
Re: Re: Ässien jäädytetyt pelipaidat

Viestin lähetti kapa76
poikkeuksellinen tapahtuma (Otevrel),

Onko Otevrelin numero (89) jäädytetty vai ei?
Muistan joskus kuulleeni, että se todellakin olisi jäädytetty. Miksei sitä sitten lyödy hallin katosta?
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Re: Re: Re: Ässien jäädytetyt pelipaidat

Viestin lähetti carzala
Onko Otevrelin numero (89) jäädytetty vai ei?
Muistan joskus kuulleeni, että se todellakin olisi jäädytetty. Miksei sitä sitten lyödy hallin katosta?
On jäädytetty.

Jaro ei itse ole halunnut numeroaan nostettavan hallin kattoon, minne se kiistatta kuuluisi. Näinollen paita löytyy Kiekkokansan klubin seinältä.
 

mjarkko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Koskinen, Levo, Rautakallio, Takko.

Siinä pelaajat, joiden Ässäpaidat voitaisiin hallin kattoon nostaa.

Mutta pidän nykyisestä linjasta. Ei ole lähdetty Hifkin linjalle, jossa pian loppuvat vapaat numerot, eikä toisaalta Jokereiden linjallekaan(Tikkasen paidan jäädytys).
 

Maastomasto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viestin lähetti mjarkko
Koskinen, Levo, Rautakallio, Takko.

Siinä pelaajat, joiden Ässäpaidat voitaisiin hallin kattoon nostaa.

Mutta pidän nykyisestä linjasta. Ei ole lähdetty Hifkin linjalle, jossa pian loppuvat vapaat numerot, eikä toisaalta Jokereiden linjallekaan(Tikkasen paidan jäädytys).

Juu, Ässillä noita takavuosien suuruuksia on kyllä loppujen lopuksi aikatavalla, joten kyllähän sieltä harkitusti voisi nostaa.
Tämän hetken pelaajista olisi vaikea kuvitella kenenkään panosta ihan sellaiseksi, että kattoon voisi paitaa hilata, Korpisalon hienoja meriittejä mitenkään väheksymättä.
Mitä tohon Tikkasen pelipaidan jäädytykseen tulee, uskomattomampia lätkäkulttuurin vastaisia tekoja. Lyhyen tähtäyksen bisnestä, joka ivallisesti narrihallin
katossa onneksi muistuttaa mistä siellä on kyse.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Ainakin nämä: #27 ja tämän kauden (?) jälkeen #17.

Olisi suoranainen vääryys, jos kaikkien aikojen kovinta porilaisvahtia ei nostettaisi paidan muodossa kattoon. Ja itseoikeutetusti Korppi, koska Korpin uran jälkeen hänen haamunsa kummittelisi vielä hallissa ja saisi vastustajan puntin tutisemaan.
 

kapa76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viestin lähetti Arnold
...Ja itseoikeutetusti Korppi, koska Korpin uran jälkeen hänen haamunsa kummittelisi vielä hallissa ja saisi vastustajan puntin tutisemaan.

No olisi se suunnaton vääryys jos Korpisalon paita jäädytettäisiin ja Makkosen + muiden hienojen laitahyökkääjien paitoja ei. Puhumatta sitten pakeista. Saataisiin yhtä hieno rivi paitoja kuin eräässä toisessa hallissa... Heikkilä+Ketola+Javanainen+Korpisalo+Levo+Takko+Makkonen+jne... Ja lisää mahtuu ja on mahduttava jos Korpin paita jäädytetään. Mautonta. Korpisalo Ketolan ja Javanaisen kanssa vierekkäin. Puhutaan kuitenkin pelaajista jotka ovat aivan toisella planeetalta saavutuksia verrattaessa ja merkitystä seuraan verrattaessa (yhtään Korpisaloa pelaajana väheksymättä). Jäädytys on seuran kaikkein suurin kunnianosoitus mitä voi tehdä. Kunnianosoituksesta menee hohto, maku ja arvostus.
 

meciar81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, UP-V, HC Rebel Havl Brod
Vaikken mainitsekaan mitään nimiä tässä, niin itse kuulun niihin henkilöihin, jotka sallisivat n. 5 jäädytystä lisää Ässille hyvinkin nopeasti.

Paitojen jäädyttämistä vastaanolevien on turha vedota siihen, että vapaat paidat loppuvat pian. Useimmiten ko. kunnian osoituksen on saanut pelaaja, joka on suurimman osan (pitkästä) urastaan pelannut kyseisessä seurassa enemmän tai vähemmän näkyvässä roolissa. Nykysuuntauksen mukaan tällaisia esim. 10v samassa seurassa (yhtäjaksoisesti) kiekkoilevia pelaajia ei enää ole paljoa tulossa! Pelaajien liikkuminen maiden ja mannertenkin välillä on sattuneesta syystä lisääntynyt niin paljon.

Joten monien seurojen johtoportaalla tosiaan olisi pikainen palaverin paikka...kunnia niille, joille se kuuluu! Monet pelaajat ovat palvelleet seuraansa uskollisesti vuosikausia kuitaten niistä ainoastaan minimaalisia kulukorvauksia, toki muistojen ja kokemustan lisäksi:) Eikö viimeistään nyt alkaisi olemaan kiitoksen aika?
 

Clark Kent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,Leafs,Everton, MuSa,P-Kärpät, Sea City Storm
Tietämättömyyttä vai mitä ihmettä?

Viestin lähetti kapa76
Ässät aikoo jäädyttää Pekka "Rocky" Rautakallion paidan. Tarkkaa päivämäärää ei ole vielä. Oman mielipiteeni tästä olen jo tuonut esille tässä ketjussa. Kattoon kuuluu vain ja ainoastaan legendat.

http://www.satakunnankansa.fi/dorispika/dorispika.shtml#dorispika_2
Best Defenceman (EJC 71)
All Star Team (SM-sarja 74-75, SM-liiga 77-78, 78-79, 82-83, 85-86)Best +/- (SM-liiga 77-78, 85-86)
Best Defenceman (SM-liiga 77-78, 78-79)
Lynces Academici Defenceman Award (SM-liiga 82-83, 85-86)
Finnish Player of the Year (1979
Jääkiekkoleijona #91

Tuossa muutama saavutus jotka lukevat Eurohockey.net-sivustolla kun tarkastelee "Rockyn" uran tilastoja.

Lisäksi omaa muutaman ennätyksen Ässien historiassa:
- Eniten maaleja yhdessä kaudessa (puolustajat): 25
- Eniten syöttöjä yhdessä kaudessa (puolustajat): 28
- Eniten pisteitä yhdessä kaudessa (puolustajat): 53

Jos Rautakallio ole pelaajana legenda, niin kuka on?
Ässien kasvatti, Ässissä mestaruudet, Ässistä NHL:ään jossa kaudet puolustajaksi hyvillä tehoilla. Onko jopa ensimmäinen suomalainen NHL'n All Star-ottelussa pelannut pelaaja?

Rautakallion ohella tuonne kattoon paitansa ansaitsevat aikanaan allekirjoittaneen mielestä Tapio Levo, Harry Nikander, Tapio Koskinen, Kari Takko, ja tosiaan Jari Korpisalo, koska 90-luvulta tarvitsee jokin pelaaja nostaa myös aikanaan ylös. Korppi oli vuosikymmenen "se" Ässät-pelaaja kuitenkin. Kari Makkosesta ihmisten mielipiteet jakautuvat. Saavutuksia kukaan ei kiistä, mutta pelityyliltään yhden "raiteen" hyökkääjä, ei niin loistokas. Koska itselläni ei ole muistikuvaa pelaajasta, luotan tässä tapauksessa kyseistä pelaajaa livenä enemmän nähneisiin. Joten ei Makkosen paitaa kattoon. Mielummin vaikka Veli-Matti Ruisman numero jäädytetyksi.

Paidat katossa on hieno kunnianosoitus vanhoille legendaarisille (tuo sana muuten kulunut nykyään puhki, koska nykyään jokainen nuorempikin asia on jo legendaarista) pelaajille. Jos vaikka nuo yllämainitut pelaajat saisivat numeronsa kattoon vuoden tai kahden välein. Yksi kerrallaan, ettei kärsi tilaisuus inflaatiota.
 
Viimeksi muokattu:

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Re: Tietämättömyyttä vai mitä ihmettä?

Viestin lähetti Clark Kent
Kari Makkosesta ihmisten mielipiteet jakautuvat. Saavutuksia kukaan ei kiistä, mutta pelityyliltään yhden "raiteen" hyökkääjä, ei niin loistokas. Koska itselläni ei ole muistikuvaa pelaajasta, luotan tässä tapauksessa kyseistä pelaajaa livenä enemmän nähneisiin. Joten ei Makkosen paitaa kattoon. Mielummin vaikka Veli-Matti Ruisman numero jäädytetyksi.
Nyt ainakin Makkonen menetti sen viimeisenkin mahdollisuuden saada paitansa jäädytetyksi ainakin minun silmissäni. Ja varmaan monen muunkin...
 

Ässät #12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Jäädytyksistä

Niin tosiaan,Makkosen nimi löytyy sitten ensi kaudella Lukon palkkalistoilta.Asiaan...
Mielestäni kaksi paitaa voitaisiin kattoon vielä hinata.Toiseen numero 12 ja toiseen 15.Minun henkilökohtaisia idoleitani molemmat, varsinkin ensimmäinen.Ei kuitenkaan saa lähteä hifkin linjoille,sillä sielllähaän pitää kohta käyttää desimaalilukuja!Nykyiset jäädytykset ovat aivan oikeutettuja,sillä Ati ja iso musta ovat varmaan ne tunnetuimmat pataikonit.
 

The Rock

Jäsen
Re: Jäädytyksistä

Viestin lähetti Ässät #12
Nykyiset jäädytykset ovat aivan oikeutettuja,sillä Ati ja iso musta ovat varmaan ne tunnetuimmat pataikonit.

VIRHE! Nyt kyllä tuli ässäfanilta sellainen virhe ettei sitä voi korjata kyllä millään. Antti Heikkilä ja Vellu Ketola tunnetuimmat pataikonit(ko)? Kyllähän tuosta nyt unohtui sellainen pelaaja, joka on Jumalasta seuraava edelleen varsinkin vanhempien ässäfanien sydämissä.

Tämä pelaaja kantoi päällään paitaa #4 ja laukoi rightin puolelta krogilasin korkuisia lämäreitä oikean b-pisteen kaarelta taka-alanurkkaan. Tämä pelaaja on SM-Liigan kaikkien aikojen paras pistemies (793) ja kaikkien aikojen paras maalintekijä (464). Tämä pelaaja tunnetaan lempinimillä: Java, Jakkara jne. Tämä pelaaja sai allekirjoittaneen kannattamaan Ässiä. Tämä pelaaja jos kuka on suurin pataikoni. Tämä pelaaja... on ARTO JAVANAINEN.
 
Viimeksi muokattu:

carzala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Bolton
Re: Jäädytyksistä

Viestin lähetti Ässät #12
Ati ja iso musta ovat varmaan ne tunnetuimmat pataikonit.
Niin, varsinkin Verohallinnon ja ulosottomiesten keskuudessa.

Älkää nyt herran tähden meidän voroja alkako kehumaan -> vuonna 2000, kun HC Ässät Pori Oy perustettiin, oli peräsimessä juuri nämä kaksi Pataikonia. Puhtaalta pyödältä lähdettiin. Kuiten varsin kunnioitettavaa ettei ihan ylitetty sitä miljoonan euron velkarajaa, 800 000 € neljässä vuodessa sai riittää.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Re: Re: Tietämättömyyttä vai mitä ihmettä?

Viestin lähetti korkki
Nyt ainakin Makkonen menetti sen viimeisenkin mahdollisuuden saada paitansa jäädytetyksi ainakin minun silmissäni. Ja varmaan monen muunkin...



Älä ny, korkki, itsehän odotan #39:n jäädytystä..
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Niin, eilen pelissä en ensin huomannut sitä itse, mutta kun kysyttiin, että mitä puuttuu #2:n ja #4:n rinnalta, hämmästyin pahemman kerran. Minne oli kadonnut Vellun #13 katosta.

Hallilla tosiaan kiersi huhu, jonka mukaan Ketolalla olisi jotain kärhämää Ässiä kohtaan. Itse ymmärsin, että kyseinen kärhämä ei olisi pelkästään Vellun suunnalta, vaan enemmänkin toisesta suunnasta. Mikä on asian laita? TosiFani sanoi toisessa ketjussa Vellun itsensä halunneen paidan pois katosta. Ei jumaliste, jos jonkun eripuran takia tälläiseen tekoon päädytään.

Ässien organisaatiossa on ollut muutamia legendoja, joiden odotan saavan paidan ja pelinumeron kattoon, mutta kyllä siellä pitäisi #13:kin olla, koska niin on ollut siitä lähtien, kun se katon rajaan nostettiin. Iso Musta takaisin ylös!
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Lapsellista touhua Vellulta, jos vaati paidan pois ottamista. Ainoa asia, johon Ässissä on enää valtaa pitää käyttää? Jos taas Ässäjohto haluaisi jostain kumman syystä Vellun paidan pois katosta, niin miksi helvetissä? Ketä se siellä haittaa? Hirsimäkeä vai? Oliko Vellulla aikoinaan mitään seremoniaa kun paita kattoon hilattiin? Jos ei, niin olisiko sellainen sitten vielä kotiavauksessa tulossa? Mistä näistä tietää.

Jos V-P ei itse halua paitaansa kattoon, niin olisi tietenkin voinut mainita asiasta aiemminkin. Ihme pelleilyä, pitäköön paitansa, jos näin on.
 

Pata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Huoh, toivoisin syvästi, että paidan puuttuminen johtuisi niistä kiinnikkeiden pettämisestä, eikä näistä ristiriidoista. Mutta mikään ei yllätä. Aina pitää näemmä joku helvetin kärhämä saada aikaiseksi. Egot törmäilevät ja sitten mennään lapsellisuuksiin.

Se on totta, ettei V-P Ketola ole juurikaan nykyjohdon suosiossa. Ymmärrettävää sinällään, koska isolta osin Velmun takia ollaan siinä missä ollaan, ja näin ollen pitkälti hänen jälkiään nykyjohto siellä korjailee. Ovat korjailleet jo vuosia ja tullevat vielä vuosia korjailemaan.

Ymmärrettävää on sekin jos VPK on kohtalostaan katkeroitunut, vaikka hän onkin pitkälti kohtalonsa itse kirjoittanut. Voi toki olla, että seura, jota hän on käytännössä lähes koko ikänsä palvellut, on häntä jollain tapaa kaltoin kohdellut. Paitsi että seurahan ei ketään kaltoin kohtele, vaan siellä toimivat ihmiset. Se pitäisi Vellunkin muistaa. Ässätkin on paljon enemmän kuin nykyjohto ja Ässät on myös paljon enemmän kuin Veli-Pekka Ketola. Henkilöt vaihtuvat, mutta Ässät pysyy.

Nyt jumalauta järki käteen siellä puolin ja toisin. Tulehtuneet henkilösuhteet eivät saa johtaa tällaisiin lapsellisuuksiin. Varsinkin, kun tulehdus johtuu viime vuosien tapahtumista. Ja niillä ei saa olla mitään tekemistä sen kanssa, että paita on hallin kattoon nostettu. Pelillisin ansioin niitä sinne nostellaan, eivätkä siihen silloin saisi mitkään tökeröt taustakuviot vaikuttaa. V-P Ketola on legendoista suurin ja Ässien Ässä, suvereeni kiekkoilija ja mestaruuksien takuumies. Sitä puolta legendasta eivät mitkään kuprut muuta suuntaan eikä toiseen.

Perinteet kunniaan ja #13 takaisin kattoon. Perkele!
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Paidat jäädytetään pelillisten ansioidet takia eikä muiden. Pelillisiin ansioihin verrattuna V-P Ketola on Suomen kaikkien aikojen viiden parhaan jääkiekkoilijan joukossa. Toivottavasti myös Vellu tajuaa tämä olevan SEURAN kunnianosoitus tärkeää pelaajaa kohtaan ja myöntyy paidan nostoon takaisin.

Paita siis takaisin kattoon HETI.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös