Ässähuhut ja mutut

  • 6 031 813
  • 28 897

karhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,Man Utd
Yllättävän moni muu kuitenkin raahautui viime kaudella hallille tai tv:n ääreen katsomaan Ässien robottikiekkoa.
Uskon Ahon kykenevän yhtälailla hyökkäävämpään ja aggressiivisempaan peluutukseen kuin puolustuslähtöiseenkin. Viime kaudella lähdettiin pistämään viisikkopuolustusta kuntoon, ehkä osin räiskyvän hyökkäyspelaamisen kustannuksella.
Mielestäni Pelicans ja TPS oli ainoita jengejä joiden pelissä näkyi viitteitä vanhan ajan viidakkomeiningistä. Hifk tulee ensi kaudella pelaamaan hienoa lätkää. Muut jengit seuraavatkin Tapparan jalanjälkiä. Eli kurinalaista viisikkopelaamista, jonka tuloksena pelistä vähenee yllätyksellisyys ja tunne. Peli ammattimaistuu koko ajan ja virheitä tehdään kaukalossa vähemmän. Yleisellä tasolla toivoisin itsekin kotimaisen jääkiekon näyttävän viihdyttävämmältä, koska yleisölle tätä bisnestä kuitenkin tehdään. Tämä on vallalla oleva suuntaus. Sääntömuutoksilla ja tuomaritoiminnalla olisi iso vaikutus pelin virtaavuuteen ja rohkeampaan hyökkäyspelaamiseen. Minulle ykkösasia on aina ollut se, että Ässät voittaa ja seuralla on jatkuvuutta. Pelasi tai valmensi siellä sitten kuka tahansa.

Hyvä kirjoitus ja hyvät perustelut.
Itse jätänkin toiveessani takaportin sille, että peli olisi sopivasti hyökkäävämpää ensi kaudella.
Suurin syy nykyiseen suuntaukseen ei varmaankaan edes ole Ahossa vaan juuri liigan yleisessä linjauksessa.
Itse ajattelenkin itsekkäästi ja toivoisin niissä peleissä missä jätän muut menot ja raahaudun hallille näkeväni viihdettä ja maaleja enemmän kuin viime kaudella suuressa osassa pelejä.
 
Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Munkin mielestä Kotkaniemi sais olla seuraava koutsi! Ja mun mielestä jopa ajotus olisi nyt ihan hyvä! Kuten sanoit, monellakaan joukkueesta ei jatku sopimus enää tulevan kauden jälkeen ja tuossa on aika monta pelaajaa ns. nousun kynnyksellä. Ässillä on varmasti hyvä mahdollisuus kuoria ns. kermat päältä ja kiinnittää haluamiaan pelaajia kohtuu korvauksella, kunhan ollaan ajoissa liikenteessä. Koko tuo hyökkääjäporukka on hyviä ns. hyviä soppareita, kukaan ei sido hirveästi resursseja ja voivat pelata melkeinpä mitä roolia tahansa. Mutta tuo pakisto vasta onkin todellinen helmi tämän suhteen!!! Yhdenksän ihan hyvää pakkia, joista varmaan vain kaksi on vähän halpaa kalliimpia(toki tulet sopparit olisivat kalliimpia). Tuosta olisi Kotkaniemen ihan mahtavan helppo rakentaa runko tulevalle päävalmentajajaksolle, vielä kun lähes kaikki äijät ovat tuttuja useamman vuoden takaan. Parhaassa tapauksessa Kotkaniemen Jesperi vielä johtaa Ässät mestaruuteen ykkössentterin tontilla!

Aho on loistava koutsi ja jotenkin näen hänen ja Kotkaniemen hybridin erittäin potentiaalisena valmentajana. Toivon siis, että Kotkaniemi osaisi ottaa mallia Jykästä mitä tulee vaatimustasoon ja joissakin pelitavallisissa asioissa. Hyvä tästä vielä tulee!

En tiedä mistä sinulle on tullut mielikuva tai mulle ainakin jää kuva kirjoituksestasi, että Kotkaniemi ei olisi vaativa valmentaja. Siinä suhteessa hänellä ei ole mitään opittavaa Jykältä. Kotkaniemi on äärimmäisen vaativa valmentaja ollut aina.

Haaveissa on tietysti hyvä elää, mutta en kyllä näe Jesperiä nostamassa kannua Porissa. Tällä hetkellä kaikki viittaa siihen, että korkeintaan kaksi vuotta saamme nauttia hänen pelaamisestaan Porissa. Mieluusti jakaisin saman näkymän kuitenkin.

Hyökkäyskalusto tulee olemaan ensi vuodelle todella kovan kasaamisen takana tai oikeastaan koko joukkueen, sen verran vähän on valmiita sopimuksia. Niistäkin sopimuksista useampi on jonkinlainen arpa tällä hetkellä.

Näkisin Ässissä alkavan taas uuden rakentamisen ajan. Tähän kohtaan sopisi Jykän lähtö, sillä puheita on ollut joukkueen porilaistamisessa pitkällä aikavälillä. Nyt on käynyt päinvastoin syystä tai toisesta. Tarkan euron aikoja kuitenkin eletään ja edelleen omista nostetut pelaajat ovat edullisempia kuin muualta tänne tuodut. Vrt vaikka Kärki, Ojamäki tai vaikkapa Varttinen. Näin se menee, vaikka muuta on väitetty.
 
Surprise Me

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gus Polinski - Polka king of the midwest
Toivottavasti Kotkanniemestä ei tule päävalmentajaa. Liian impulsiivinen kaveri ja näytöt puuttuu. Kotkanniemi ei kelpaa muualle kuin Ässiin, ja se kertoo paljon hänen arvostaan.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Toivottavasti Kotkanniemestä ei tule päävalmentajaa. Liian impulsiivinen kaveri ja näytöt puuttuu. Kotkanniemi ei kelpaa muualle kuin Ässiin, ja se kertoo paljon hänen arvostaan.

Niin no.. kuka nyt sitten määrittää sen, ettei muka "kelpaa muualle kuin Ässiin". Sitä asiaahan ei ole koskaan edes varsinaisesti testattu. Kotkaniemi on nykyisellään jo niin porilaistunut, että monikohan edes muistaa että hän ei ole porilainen. Tuskin miehellä itsellään on suunnitelmia lähteä mihinkään muualle, joten näissä oloissa epäilen vahvasti, että Ahon lähtiessä seuraajan nimestä ei juurikaan debattia synny..

Ainoa mitä itsekin mietin on tuo Kotkiksen maine hankalahkon luonteen omaavana miehenä, jolla ei ole koskaan se ylipursuava taitelijatemperamentti ollut hallinnassa. Mutta toisaalta kyllä kait nyt jo viittäkymmentä käyvällä miehellä ikäkin jo tasaa vuosi vuodelta enemmän tilannetta. Aholta imee vain sellaista kivikasvoisuutta jonka taakse peittää temperamenttinsa kuten Jykä tekee, niin hyvä tulee..

En siis missään nimessä tarkoita, että Kotkaniemen pitäisi jotenkin väkisin muuttaa itseään ja yrittää esittää jotain sellaista mitä ei ole. Mutta ne jo ongelman puolelle lipsahtavat ylilyönnit pitäisi toki olla suitsittuina..
 
Jos ja toivottavasti ei, Kotkanniemi ei ole Ässien tuleva päävalmentaja, hän ei edusta mitään, siis yhtikäs mitään sellaista, jonka ammattitaito ja osaaminen imee tänne muualta pelaajia. Ässillä ei ole varaa halliremontin jälkeen uusiin Läntinen, Härkälä ja Pajuoja-seikkailuihin. Valitettavasti Kotkanniemi kuuluu samaan koriin PÄÄVALMENTAJANA.

Jos organisaatiota aiotaan kehittää ja Ässät aikoo kasvattaa kassavirtoja, päävalmentajan pitää olla tekijä eikä sirkuspelle. Sanoin aikanaan, että Kamil Piros on yksi suurimmista flopeista ja minulle naurettiin. Olin idiootti ja pelle. Kuinka lopulta kävikään? Samaa sanon Kotkanniemestä. Saa ottaa talteen.
 
Padas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kuinkakohan varteenotettava vaihtoehto Kotkaniemi oli päävalmentajan pestiin ennen kuin Aho yllättäen tarjoutui Ässille? Siihen väliin ei moni valmentaja olisi kiilannut väliin. Monessa liemessä keitetty, mutta urallaan eteenpäin menevä Aho oli mielestäni vähän yllättävänkin kova nimi Ässiin. Kuuma nimi suomen valmentajamarkkinoilla, mutta muilla seuroilla taisi olla jo valmentajakuviot selvillä.. Kotkalla on toki potentiaalia ja sellainen tunne, että kaiken osuessa nappiin hän voisi saada kovaa jälkeä vastuuvalmentajan roolissa aikaiseksi. Näissä ikuisissa oman seuran kakkosvalmentajissa pilee aina riskinsä. Jos homma lähtee väärille raiteille, eikä selkeää luottamussuhdetta joukkueen välillä synny, on lumipalloa vaikea pysäyttää. Joka tapauksessa näkisin Kotkaniemen olevan selkeää jatkumoa sitten kun Aho parin vuoden päästä siirtyy takaisin traktorin hyttiin.
 
Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Jos organisaatiota aiotaan kehittää ja Ässät aikoo kasvattaa kassavirtoja, päävalmentajan pitää olla tekijä eikä sirkuspelle. Sanoin aikanaan, että Kamil Piros on yksi suurimmista flopeista ja minulle naurettiin. Olin idiootti ja pelle. Kuinka lopulta kävikään? Samaa sanon Kotkanniemestä. Saa ottaa talteen.

On kyllä mahtavaa että jollain on taito nähdä asioita näin, Kamil Pirosin kaudet HV71:n paidassa Ässien jälkeen kuitenkin kertoivat ihan muuta kuin suurimmista flopeista ikinä. Näkyikö kristallipallosta kuitenkin se että paskassa SHL:ssa Piros taistelee mestaruudesta isossa roolissa? Joo ei onnistunut Ässissä, mutta pelaajahakuna ei silti niin huono mitä monasti esitetään. Vähän sama kuin menneen kauden Bertrand. Aina ei vaan onnistu ihan nappiin, on sitten kiinni juomavedestä tai jostain muusta.
 
tonir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jos ja toivottavasti ei, Kotkanniemi ei ole Ässien tuleva päävalmentaja, hän ei edusta mitään, siis yhtikäs mitään sellaista, jonka ammattitaito ja osaaminen imee tänne muualta pelaajia. Ässillä ei ole varaa halliremontin jälkeen uusiin Läntinen, Härkälä ja Pajuoja-seikkailuihin. Valitettavasti Kotkanniemi kuuluu samaan koriin PÄÄVALMENTAJANA.

Jos organisaatiota aiotaan kehittää ja Ässät aikoo kasvattaa kassavirtoja, päävalmentajan pitää olla tekijä eikä sirkuspelle. Sanoin aikanaan, että Kamil Piros on yksi suurimmista flopeista ja minulle naurettiin. Olin idiootti ja pelle. Kuinka lopulta kävikään? Samaa sanon Kotkanniemestä. Saa ottaa talteen.

"sanoin aikanaan" yms. Oksennusta koko teksti...
 
angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Joku "meistä asiantuntijoista" kirjoittaa huhun Jypin tulevaisuuden valmentajasta ja sen jälkeen taas kaikki Ahon vihaajat heittävät bensaa liekkeihin...olette te hauskoja!
Yhä enemmän toivon, että Ässät menestyy Jykän opeilla jo tällä kaudella ja saan lukea, kuinka väärin on joukkue kasattu, väärällä tyylillä menestytty ja päin vttua pelattu koko kausi. Hah hah haa... Pekka Rautakallio oli ja on paska valmentaja... jottas tiedätte. nih ....*isohymiö*.
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Pekka Rautakallio oli ja on paska valmentaja... jottas tiedätte. nih
Mun mielestä on äärimmäisen hauskaa että Ahoa vastustavat saavat jatkuvasti paskaa päällensä siitä että ovat jotain Rocky -faneja vaikka näin ei välttämättä ole. Mutta tää sun Rocky -vastaisuutesi alkaa jo muistuttaa sairautta. Harjavallassa on semmoinen kiva valkoinen iso talo jossa on vihreä katto, sieltä vois olla apuja saatavilla...
 
angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Oikeasti Rockyssa oli paljon hyvääkin, esim. pakkeja hän osasi käsitellä ja opettaa todella hyvin. Auktoriteettia ja karismaa löytyy tuolla kokemuksella vaikka muille jakaa, mutta joku siitä kokonaisuudesta vaan puuttuu, että nousu ihan huippuvalmentajaksi asti ei vaan riitä. Liioittelen tietenkin hänen huonoja puoliaan, juuri korkin kaltaisten ärsyttämiseksi, mutta hieno mies on Rautakallion Pekka, olisi vaan jaksanut pitää malttinsa loppuun asti, vaikka työsuhdetta ei enää jatkettukkaan, vaan tilalle otettiin modernimpi ja parempi vaihtoehto.
 
Myrvold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Leveyssentterihän meiltä selkeästi puuttuu ja kun katsoo listaa vapaista kotimaisista, niin kyllähän Tuomas Vänttinen olisi ehdottomasti kovin nimi. On erittäin pidetty persoona ja johtaja joukkueissaan. Omaa helvetin hyvän huumorintajun (suututti porilaiset) ja toisi niiltä osin Ahon kaipaamia asioita koppiin.

Pelillisesti monipuolinen, mutta juuri sellainen mitä meiltä puuttuu. Luotettava "kolmossentteri".

Huono puoli on se, että ilmoitti viime kauden jälkeen olevansa kyllästynyt Liigan peruutteluun ja tähtää ulkomaille.

Minä kokeilisin kepillä jäätä. Edellyttäen ettei ihan ole rellestellyt kesää :)
 
Ässät1967

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kertokaas nyt, onko meillä ainuttakaan oikeasti vakavaa huhua tulopuolen hyökkääjästä?
Ehdoton edellytys on sentteri joka pelaa myös laitaa. Tällöin voidaan kausi aloittaa ilman lisä hyökkääjiä ja täydentää, kun sopivia sekä edullisia löytyy. Itse laittaisin "all in" J Hodgmaniin, joka on selkeä pisteiden tekoon kykenevä sena. Porissa tuollainen seppä olisi varmasti jokaisen taalan arvoinen tai euron tai vaikka ruplan. Tällöin Lähteenmäki-McRae-Hodgman toisi riittävää uskottavuutta juhlakauteen ja kuuden joukkoon pyrkimiseen. Eikö jossakin jo virallisestikin kuuluettu haun olevan liigassa pelannut, vai koskiko se McRaeta?
Tiedän että tämä aiheuttaa osassa silmien pyöritystä ja toisissa munien vatkausta, mutta jonkin realistisen kommentin lukisin mielelläni. Sekä myös vertailun mahdollisesta tulijasta suhteessa Hodgmaniin, edes huhuna, kiitos.
 
passenger

Jäsen
Leveyssentterihän meiltä selkeästi puuttuu ja kun katsoo listaa vapaista kotimaisista, niin kyllähän Tuomas Vänttinen olisi ehdottomasti kovin nimi. On erittäin pidetty persoona ja johtaja joukkueissaan. Omaa helvetin hyvän huumorintajun (suututti porilaiset) ja toisi niiltä osin Ahon kaipaamia asioita koppiin.

Pelillisesti monipuolinen, mutta juuri sellainen mitä meiltä puuttuu. Luotettava "kolmossentteri".

Huono puoli on se, että ilmoitti viime kauden jälkeen olevansa kyllästynyt Liigan peruutteluun ja tähtää ulkomaille.

Minä kokeilisin kepillä jäätä. Edellyttäen ettei ihan ole rellestellyt kesää :)

Eikös tuo Vänttinen ole vähän Kinun tyyppinen kaveri tuon treenaamisen suhteen, eli kelpaako valmennukselle? Hieno tyyppi tosiaan ja kelpaisi kyllä mieluusti itselleni porukkaan.
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Onhan täällä nyt jo senttereitä ihan riittävästi, ei Vänttiselle ole sijaa majatalossa. Ei pelaajana eikä henkilönä.
 
Myrvold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Onhan täällä nyt jo senttereitä ihan riittävästi, ei Vänttiselle ole sijaa majatalossa. Ei pelaajana eikä henkilönä.

Jokaisella mielipiteensä. Itse olen sitä mieltä, että Ässillä ei todellakaan tarpeeksi senttereitä eikä laitureita.

Sinä tiedät Vänttisen henkilönä? Väitän, että tiedän paremmin. En kuitenkaan niin hyvin, että sen takia haluaisin Poriin. Vilpittömästi olen sitä mieltä, että olisi hyvä pelaajatyyppinä Ässille. Resurssit kun ottaa huomioon.
 
angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Hodgmanissa olisi riski, mutta myös huikea potentiaali. Miklik taisi jo tulla liian kalliiksi, mutta siinä olisi padalle paras mahdollinen hyökkääjä.
 
Suosikkijoukkue
Hihasta vedetyt Ässät, Dallasin Tähdet & Sport
Jokaisella mielipiteensä. Itse olen sitä mieltä, että Ässillä ei todellakaan tarpeeksi senttereitä eikä laitureita..

Ei ole ei. Siksi kummallekin pelipaikalle pitää hankkia vähintään pelaaja. Vänttisen voi unohtaa kun tutun Kerälän kanssakin voisi Pata tehdä jatkosopimuksen, mies voi pelata niin ylä- kuin alaketjuissa nurkumatta. Sitten ei oltaisi ihan kusessa jos esim. McRae osoittautuu sentterinä ihan ohi-arvaksi, häntä voisi kenties muutenkin olla parempi peluuttaa laiturina.. Hattulan Anacondalle sopimus ja ykkösen laituriksi joku Liigassa jo pelitaitojaan näyttäneistä a`la Spina, Hodgman tai Miklik, niin kausi voitaneen aloittaa.

Korhonen - Makkonen - Suoranta
Lähteenmäki - McRae - "Hodgman"
Salmio - Kuparinen - Insam
Appelgren - "Kerälä" / Saha - Varttinen
Juhola - Kotkaniemi - Lamberg

Peltola - Seppälä
Blood - Tommila
Tuohilampi - Matushkin
Walli - Vuorisalo
Mäkelä

Bernard
Kiviaho
 
Myrvold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ei ole ei. Siksi kummallekin pelipaikalle pitää hankkia vähintään pelaaja. Vänttisen voi unohtaa kun tutun Kerälän kanssakin voisi Pata tehdä jatkosopimuksen, mies voi pelata niin ylä- kuin alaketjuissa nurkumatta. Sitten ei oltaisi ihan kusessa jos esim. McRae osoittautuu sentterinä ihan ohi-arvaksi, häntä voisi kenties muutenkin olla parempi peluuttaa laiturina.. Hattulan Anacondalle sopimus ja ykkösen laituriksi joku Liigassa jo pelitaitojaan näyttäneistä a`la Spina, Hodgman tai Miklik, niin kausi voitaneen aloittaa.

Makuasioita, mutta omasta mielestäni Kerälä on niiiin nähty. Mielummin jengiin mukaan joku joka on joskus voittanutkin jotain. Tai edes kokemusta kevään peleistä.

Kerälä on HMV minun papereissa ja mitään yllättävää on turha odottaa.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Peltola - Seppälä
Blood - Tommila
Tuohilampi - Matushkin
Walli - Vuorisalo
Mäkelä

Enpä usko, että "mestis" Tuohilampi heti kauden alusta ottaa paikkaansa pelaavassa kuusikossa. Mäkelä tai Vuorisalo ovat siinä edellä (molemmilla yli tuplasti enemmän Liigakokemusta), toki kauden aikana voi Tuohilampikin nousta kiinni vakiopaikkaan siinä missä kuka tahansa muukin Ässäpakki. Tasaista on ja jää nähtäväksi mikä on esim. Matukan pelipaikka kun kausi alkaa. Naulattu seiskapakki vai pelaavassa kuusikossa?
 
Tasainen on tosiaan pakisto. Kuitenkin toivon, että Matushkin ottaa sen kiekollisen liiderin rooolin. Seiskapakkina Leimun tyyliin Mstushkinia Ässät ei ala roikottaa. Se on varma.

Melko varma olen, että jos Matushkinilla ei riitä, niin kaveri laitetaan kiertoon. Ei jäädä roikottomaan rotaatiossa.
 
Enpä usko, että "mestis" Tuohilampi heti kauden alusta ottaa paikkaansa pelaavassa kuusikossa. Mäkelä tai Vuorisalo ovat siinä edellä (molemmilla yli tuplasti enemmän Liigakokemusta), toki kauden aikana voi Tuohilampikin nousta kiinni vakiopaikkaan siinä missä kuka tahansa muukin Ässäpakki.
Minulla on puolestaan hyvin kova usko Tuohilampeen. Jos Peltola-Seppälä pari ei olisi niin kiveen hakattu niin melkein tekisi mieli sanoa, että Tuohilampi ottaa paikan kokoonpanosta jopa Seppälää todennäköisemmin. Tällä viitaten myös vähän Seppälän heikohkoon kevätkauteen. Pelaavan kuusikon mies Tuohilampi on joka tapauksessa omissa papereissani.
 
Fernando

Jäsen
Suosikkijoukkue
los serranos
Rahat säästöön ja seuraavalla kaudella omia poikia sisään. Yhtään Hodgmania (=lue kallista riskisijoitusta) ei kannata hankkia, mestaruuskin kun on jo Tampereelle voitettu paperilla.
 
Myrvold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Rahat säästöön ja seuraavalla kaudella omia poikia sisään.

Sinänsä tää omien poikien takaisin havittelu on hauskaa hommaa, että "saa" pojat pelata taas paskasti oman kautensa, että voisivat olla Ässien saatavilla. Kukaan ei ole vielä siinä iässä (pl. Marjamäki), että rahat maailmalta olisi kerätty ja ns. kotiin paluun aika. Marjamäkikin siinä ja siinä haluaako vetää viimeiset kautensa Porissa?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös