Ärsyttävin lätkäpersoona

  • 146 232
  • 292

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Helvettiäkö kyselevät niin tyhmiä? Peruslätkäkysymyksiin voi joko antaa sen peruslätkävastauksen tai sitten voi vaikka vinoilla jussisaarisille ammattitaidon puutteesta.
Joo on totta, että kyselevät usein tyhmiä. Eikä todellakaan tarvitsekkaan heittää aina niitä perus jargonioita, mutta moni valmentaja, tai kuka sitten ikinä onkaan haastateltavana, osaa sentään heittää jotain oikeasti hauskaa tai muuta hyvää vinoilua. Noi Riston jutut on aina niin stnan kuivia, että ei paremmasta väliä. Yksinkertaisesti omassa luokassaan noissa. Pitääpi kaivaa joku noheva esimerkki, heti kun saadaan Riston pärstää seuraavan kerran ruutuun.

Unohtuikin mainita Saarinen tähän ärsyttävin kategoriaan.
Huikean tragikoominen ja "täydellinen" kaksikko haastatteluun olisi siis RD ja SaarisJussi. Siinä sitä viihdettä parhaimmillaan.

EDIT:
Periaatteessa olen samaa mieltä, mutta näsäviisaudessaan ja ylimielisyydessään herra Dufva tuntu unohtavan, että median ja yleisön ansiosta hänkin palkkansa saa.
Juurikin näin. Saa sitä tosiaan heittää kuittia takaisinkin, mutta Ristolla on aina tuo sama näsäviisaus/ylimielisyys vaihde päällä.
 
Viimeksi muokattu:

moxey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuolla JYP osiossa on RD:lle oma ketju

Sinne on osa porukasta kirjotellut mieleenjääneitä "duffismejaan" (olikohan sivulta 3 eteenpäin).

Itse tykkään monestikkin Riston vastauksista. Voisihan sitä tietysti pitää ns. matalaa profiilia ja heitellä kysymyksiin niitä jargoneita, mutta useammin itseäni on hymyilyttänyt Riston kommentit kun aiheuttanut myötähäpeää. Toisin on esim. Kai Suikkasen kanssa josta henkilönä en pitänyt yhtään.

Esim. Tämä jossain pelissä ollut urhon haastis, jossa jyp oli jyrän alla. Toimittaja kysyi jotain tyyliin "mitä JYPin pitää parantaa seuraavaan erään?". Risto vastasi, että jääkiekkoa. Joku toinen valmentaja olisi varmasti luetellut, että "tarvii herätä tähän peliin ja tehdä enemmän töitä ja lopettaa virheiden teko" tai jotain muuta itsestäänselvää. Tämmöinen vastaus herätti itsessäni ainakin pienen hymyn suupielille. Joku toinen kokee tämän tylyttämisenä ja sallittakoon mielipide erot.
 

SKA1946

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvä jääkiekko
Vjatseslav Bykov: jätkällä nousi totaalisesti kusi päähän kahdesta voitetusta maailmanmestaruudesta. Nyt ollaan niin gurua niin gurua. Mutta mitä ovat viimeaikaiset saavutukset varsinkin seurajoukkueessa? Ajaa KHL :n ulkomaalaiskiintiön pienentämistä kun venäläiset pelaajat eivät kehity. Hänen mielestään ulkomaalaisvahvistukset vievät pelipaikat. Miehen valmentamassa Salavat Julaevissa on kuitenkin sääntöjen sallima maksimimäärä (5+1) ulkomaalaisia. Eikös tällaiset asiat pitäisi aloittaa omasta pesäsätä ja vasta sitten lähteä huutelemaan muualle?

Ulkomaalaiset eivät saisi miehen mukaan antaa minkäänlaisia lausuntoja Venäjän kiekkoilusta. Tämä tuli ilmi kun Barry Smith erehtyi viime talvena kritisoimaan maajoukkueen valintamenettelyä = kaverit ja vanhoilla meriiteillä ratsastavat valitaan. Bykov käski Smithin mennä Kanadaan antamaan lausuntoja maajoukkueesta.
 

Andrew

Jäsen
Mika Saukkonen. Katsoin äsken Tshekki-Venäjä pelin ja aivan uskomattoman ärsyttävä selostaja. Muka-hauskoja juttuja ja älytön besserwisseri, kertomassa kokoajan jälkiviisaana mitä olisi pitänyt tehdä...

Äänestettiin City lehdessä joskus aikanaan ylivoimaisella äänivyöryllä ärsyttävimmäksi urheilutoimittajaksi ja ihan ymmärrettävästi.
 

Jabbbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Oulun Kärpät
Risto Dufva, ehdottomasti. Oksennuksenmaku puskee suuhun aina kun kyseisen limapään näkee televisioruudussa. Liekö hän koskaan edes ajatellut kuinka pelleltä saa itsensä näyttämään laukoessaan mediaa halveksivia kommentteja harva se haastattelu. Ja tuo JYP-kiekko... pakkohan se on myöntää että limapää osaa valmentaa mutta onhan se heidän pelitapansa jotain sellaista antilätkää ettei paremmasta väliä. Älkääkä nyt JYP-fanit ottako nokkiinne, kun tiedän että haluatte häntä kuitenkin puolustella. Tämä on vain mun mielipide.

Lähes samoihin antipatioihin yltää myös Sakari Pietilä, mutta toisaalta hänen olemuksensa ja "asiantuntevat" kommentit aiheuttavat lähinnä naurunpurskahduksia. Ehkäpä hänelle voisi ennemmin antaa "humoristisin lätkäpersoona" -leiman. Ja muutoin voisin antaa ääneni myös eräälle Sihvoselle, mutta mielestäni on suuri loukkaus ylipäätään suomalaista jääkiekkoa kohtaan edes pitää tätä tyhjäntoimittajaa lätkäpersoonana.
 
Suosikkijoukkue
JYP, NY Rangers
Mitä on antilätkä?
Käsittääkseni se on jääkiekkoa, jossa tehdään lähes jokaisessa ottelussa enemmän maaleja kuin vastustaja.

Minun mielestäni ärsyttäviä lätkäpersoonia ovat valmentajat, jotka eivät tajua että jääkiekossa kannattaa tehdä maaleja. Suorastaan inhottavaa katsella suosikkijoukkueeni pelejä, kun vastustajien idioottivalmentajat eivät saa joukkueitaan tekemään edes sitä paria maalia.
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365
Mitä on antilätkä?

Antilätkä on sellaista, että joukkue lähtee peliin lähes ainoastaan puolustamaan, ettei tarvitse tehdä niin montaa maalia voittaakseen. Kunnon viihdyttävä jääkiekko taas on sellaista, että joukkue lähtee peliin hyökkäämään ja tekemään maaleja. Kohtalainen esimerkiksi ensimmäisestä on JYP joka voittaa yleensä 2-0 tai vastaavaa. Esimerkki iloisesta hyökkäävästä kiekosta on viime kauden Lukko. Joukkue lähti jokaiseen otteluun tekemään maaleja luottaen omaan hyökkäystehoonsa ja monesti Lukko teki 4, 5 tai 6 maalia vastustajan tehdessä 2 tai 3.

Voisikin sanoa, että "Jyp lähtee peliin päästämään vähemmän maaleja kuin vastustaja, muut joukkueet lähtevät peliin tekemään enemmän maaleja kuin vastustaja." Tuo ensimmäinen on sitä antijääkiekkoa. Onneksi NHL ja Olympialaiset näyttivät, että jääkiekko on muuttumassa enemmän maalintekopeliksi maalinestopelistä. Tämän takia kaipaan SM-Liigaan nollatoleranssia mm. koukkuihin, kiinnipitämisiin ja kiekottoman estämiseen.

Ketjun aiheeseen sen verran, että vihaan sellaisia pelaajia jotka kitisevät tuomareille. Tällaisiä ovat esimerkiksi Jypin Malmivaara joka valittaa tuomareille jokaisesta saamastaan jäähystä. Oksettavaa. Toinen esimerkki on Toporowski, joka erätauolla muiden jo poistuessa pukukoppiin luistelee kentänhalki itkemään tuomareille.

Nämä kaksi ovat jääneet päällimmäisinä mieleen.
 
Viimeksi muokattu:

verikuut

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suonen Veto
Toinen esimerkki on Toporowski joka ennen jokaista erätaukoa luistelee kentänhalki muiden jo poistuessa pukukoppiin itkemään tuomareille.

Hyvä sanajärjestys.

Olisikohan suuri menoerä varustaa tuomarit pienillä mikrofoneilla? Kuulisi mitä pelaajat siellä pukukopissa tai vaikka kentällä tuomareille nillittävät. Ja toisaalta pääsisimme haukkumaan tuomarit, jotka eivät suostu perustelemaan ratkaisuaan millään tavalla vaan käyttävät heti kädet lanteilla.

"Osuiko se maila tota leukaan, näitsä?"
"En mä ainakaan nähny mitään, kattelin tota isotissistä makkaranmyyjää"
"Joo, sillä on kyllä isot tissit. Laitetaan kaks plus kymppi"

Oikeasti ärsyttävä lätkäpersoona on Harry Bogomoloff. Herran lausuntojen perusteella vuokralaisen tulisi kustantaa vuokratilojen remontointi. Eihän se ole kiinteistön omistajan murhe millään lailla, jos kiinteistöä ei ole turvallista käyttää siihen, mihin se on tarkoitettu. Jep jep, myös home asuinrakennuksessa on vuokralla asuvan murhe.
 

Jabbbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Oulun Kärpät
Mitä on antilätkä?

Kaukosäädin tuossa kattavasti jo ehti vastaamaan. Yleisesti ottaen siis pelitapa, jossa voittoa haetaan kurinalaisen puolustuksen kautta. Tietysti se on jokaisen oma mielipide millaisesta lätkästä pitää ja itse ainakin katson ennemmin pohjois-amerikkalaista pelityyliä, jossa mennään vauhdilla ja suoraviivaisesti kohti maalia, kuin tuollaista peruuttelevaa, harkitsevaa ja jopa passiivista peliä mitä esim. JYP esittää.

Käsittääkseni se on jääkiekkoa, jossa tehdään lähes jokaisessa ottelussa enemmän maaleja kuin vastustaja.

Mieluummin näin päin: jääkiekkoa, jossa päästetään lähes jokaisessa ottelussa vähemmän maaleja kuin vastustaja.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Mieluummin näin päin: jääkiekkoa, jossa päästetään lähes jokaisessa ottelussa vähemmän maaleja kuin vastustaja.

Huhhuh tätä jankkaamista. Alkakaa kannustamaan omianne ja vaatimaan heiltä sellaista peliä että saisivat edes silloin tällöin tehtyä maaleja epäpelaavaa joukkuetta enemmän. Se on mahdollista, sillä kolme joukkuetta on jo tänäkin syksynä sen todistaneet. Kymmenen muuta joukkuetta ovat herättelyn tarpeessa.

Alkakaa tuomareiksi, kun kerran osaisitte jakaa jäähyjä paremmin perustein kuin nämä nykyiset paskahousut. Helppo nakki, ja rahaakin tulee. Yleisö vaatii koko ajan parempia tuomareita joten varmasti oluen tarjoajia riittäisi! Pelkästään hyvä diili, hei!
Tehkää nyt jotain itsekin, älkääkä pelkästään nillittäkö siitä mitä JYP ja RD ja tuomarit tekevät/eivät tee.

On se jännä sarja, kun yksi voittaa koko ajan väärin, mutta onneksi 13 muuta sentään häviää jatkuvasti oikein. Onhan se sentään hyvä prosentti: reilusti yli 90! Liekö missään muussa sarjassa näin hyvää tilannetta? Iloitaan siitä että niinkin suuri enemmistö toimii toivotulla tavalla.

On mahtavaa lähteä katsomaan huomenna HPK-Pelicans matsia jossa kaksi hämäläistä joukkuetta kilpailee siitä kumpi häviää tyylikkäämmin.
 

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Tuolla JYP osiossa on RD:lle oma ketju
Juu mutta eikös tähän ketjuun ole otsikon mukaan ihmisten tarkoitus kertoa heitä "ärsyttävimmästä lätkäpersoonasta". Eli jos se on monen mielestä Risto, niin silleppä ei mitään voi.

JYP-fanit voivat sitten esim. "mahtavin lätkäpersoona" -ketjussa silitellä Riston kaljua ja ylistää niin paljon kuin sielu sietää.

On mahtavaa lähteä katsomaan huomenna HPK-Pelicans matsia jossa kaksi hämäläistä joukkuetta kilpailee siitä kumpi häviää tyylikkäämmin.
Liekkö itse Dufva käynyt tarjoamassa tässä meille tuulahduksen Ristomaista huumoria...
 

FourForty

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Antilätkä on sellaista, että joukkue lähtee peliin lähes ainoastaan puolustamaan, ettei tarvitse tehdä niin montaa maalia voittaakseen. Kunnon viihdyttävä jääkiekko taas on sellaista, että joukkue lähtee peliin hyökkäämään ja tekemään maaleja. Kohtalainen esimerkiksi ensimmäisestä on JYP joka voittaa yleensä 2-0 tai vastaavaa.

En oikein ymmärrä miksi käytät joukkueen pelityylin todistajana tehtyjen maalien määrää etkä luotujen maalipaikkojen määrää. JYPin hyökkääjät eivät ole mitään kovin hyviä viimeistelijöitä päästessään maalipaikkaan, mutta sillä ei ole minun logiikkani mukaan mitään tekemistä sen kanssa, lähteekö joukkue peliin hyökkäämään vai puolustamaan. Päin vastoin, huonosti viimeistelevän joukkueenhan pitää luoda paljon enemmän maalipaikkoja voittaakseen kuin huonosti viimeistelevän, joten ei huonosti viimeistelevä joukkue voi laskea sen varaan että muutama hyökkäys ottelua kohti riittää ottelun voittamiseen.

Parempi todiste sille, kumpi peruuttelee ja kumpi hyökkää, olisi mielestäni laukausten määrä ottelua kohti. Jatkoajan tilastojen mukaan vastustajan maalivahdilla on ollut JYPin maalivahtia enemmän torjuntoja 19 ottelussa JYPin tähän asti pelaamasta 20:sta. Sen perusteella vaikuttaisi, että JYP on hyökännyt vastustajaa ahkerammin noissa otteluissa.
 

El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Huhhuh tätä jankkaamista.

Onko tämä ketju, jossa saa kommentoida omasta mielestään ärsyttävintä lätkäpersoonaa? Saako täällä mainita Dufvaa? Näemmä ei saa. Ratsuväki saapuu heti paikalle kertomaan, että mieleipiteesi on väärä, puutteellinen, lapsellinen ja edelleen väärä. Itse olen nähnyt Dufvan Kärppiä, Jukureita ja nyt Jyppiä ihan riittävästi. En todellakaan pidä ns. kahva-, salakahva-, liaani- trap-, robotti-, blokki- tai suokiekosta. Oletan omaavaani oikeuden olla pitämättä Ristosta ja hänen "luomastaan" pelitylistä. Persoonakin vituttaa ihan urakalla. Jos nyt joku tykkää Ristosta ja hänen pelityylistään, niin ei se ole minulta pois. Antaa kaikkien kukkien kukkia. Eihän tämä palsta ole mikään Pohjois-Korea - eihän?
 

J. Hakaneula

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Itse en kyllä pidä Risto Dufvaa mitenkään ylimielisenä tai vittumaisena jätkänä. Ennemminkin ihailen sitä kuinka hän on onnistunut tuomaan menestymisen kulttuuria ensin Mikkeliin ja nyt Jyväskylään. Ja mitä tulee medialausuntoihin, niin on virkistävää kuunnella RD:n persoonallisia ja välillä jopa ihan hauskojakin lausuntoja kun ottaa huomioon, minkälaista perusjargonia useimmat muut urheiluihmiset suoltavat haastattelutilanteissa. En todellakaan tunne Risto Dufvaa yhtään, enkä ole edes nähnyt häntä ikinä livenä, mutta jostain syystä minulle on välittynyt kuva sivistyneestä, älykkäästä ja huumorintajuisesta henkilöstä. Tiedä sitten olenko poikkeus.

Kun tässä ketjussa haetaan ärsyttävintä lätkäihmistä, niin ainoa vaihtoehto ääneni saajaksi on Kalervo Kummola. Perustelut: esimerkki ihmisestä, joka ei osaa luopua haalimastaan vallasta ajoissa sekä ylimielisyys. Muiden muassa.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Onko tämä ketju, jossa saa kommentoida omasta mielestään ärsyttävintä lätkäpersoonaa? Saako täällä mainita Dufvaa?

Saa toki, ja makunsa kullakin mutta mitenköhän jokaikinen ketju johtaa ennemmin tai myöhemmin JYPin pelitapaan, jota suomitaan kaikkien tilastotodisteiden vastaisesti? Jypin pelitapa on ylivoimaisesti maan ärsyttävin kiekkopersoona.
 

Jabbbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Oulun Kärpät
Saa toki, ja makunsa kullakin mutta mitenköhän jokaikinen ketju johtaa ennemmin tai myöhemmin JYPin pelitapaan, jota suomitaan kaikkien tilastotodisteiden vastaisesti? Jypin pelitapa on ylivoimaisesti maan ärsyttävin kiekkopersoona.

Herätys nyt perkele. Tottakai täällä saa jakaa omia mielipiteitään ja tuo JYPin pelitapa nyt sattuu olemaan RD:n kehittelemä etkä sinä sille mitään mahda. Minua henkilökohtaisesti vituttaa koko miehen olemus. Kaveri näyttää mielestäni oikealta näsäviisauden ja paskahuumorin ruumiillistumalta. Eikä tuo ruma pelitapa, puhumattakaan että vielä voittava sellainen yhtään lievitä sitä vitutuksen määrää mitä kilpilevan joukkueen fanina tunnen kun kyseinen mulipää esim. televisioruudussa esiintyy.

Lapsellista on se, että osa teistä JYP-faneista lähtee puolustelemaan Dufvan olemusta ja tekemisiä. Miksi? Niin pahalta kuin se tuntuukin todeta, RD on juuri sellainen valmentaja kuin loistavan liigakoutsin pitää ollakin. Hänellä on voittava pelitapa, joka ärsyttää vastustajien faneja, ja limainen olemus, joka myös ärsyttää vastustajien faneja. Mitä muuta voi valmentajalta odottaa? Olisin onnellinen jos meillä Oulussakin olisi joku vastaavanlainen valmentaja, mutta kuitenkin sellainen josta myös itse pitäisin. Ristoa en tänne missään nimessä halua, en edes RoskaMikon korvaajaksi.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Kyllä ärsyttävin lätkäpersoona on typeryyksiä huuteleva keski-ikäinen mieskatsoja. Näitä löytyy joka hallista. Viimeksi Hämeenlinnassa sain nauttia tarjonnasta koko matsin, kun erään herran mielestä Antti Tyrväisellä oli ISO PÄÄ yms.

Argh! Jos on nokkela, saa huutaa. Tällaiset urpot aiheuttavat myötähäpeää joka on todella vaikea tunne käsitellä ja ymmärtää.

Jääkiekko-ottelu tarvitsee onnistuakseen paitsi vastustajan, myös tuomarit. Katsojat eivät ole välttämättömiä.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Kyllä ärsyttävin lätkäpersoona on typeryyksiä huuteleva keski-ikäinen mieskatsoja.

Ei ole ärsyttävin tyyppi tuollainen. Ärsyttävin lätkäpersoona on typeryyksiä huuteleva keski-ikäinen mieskatsoja joka huutonsa jälkeen päästää ilmoille röhönaurun ja vilkuilee ympärilleen "olinhan mä hauska!" katseellaan.
 

janbo

Jäsen
Antilätkä on sellaista, että joukkue lähtee peliin lähes ainoastaan puolustamaan, ettei tarvitse tehdä niin montaa maalia voittaakseen. Kunnon viihdyttävä jääkiekko taas on sellaista, että joukkue lähtee peliin hyökkäämään ja tekemään maaleja. Kohtalainen esimerkiksi ensimmäisestä on JYP joka voittaa yleensä 2-0 tai vastaavaa.

Olisikohan aika vaihtaa Kaukosäätimeen paristot? Voit aloittaa vilkaisemalla vaikka sm-liigan sivujen tilastoja. Dufvan antijääkiekko-JYP on tehnyt tällä(kin) kaudella kolmanneksi eniten maaleja liigassa. Eli siis enemmän kuin ideaalista hawaiji-kiekkoa pelaava Ilves, esimerkiksi. Yksikään tilasto ei tue yhtäkään sinun väitettä. Puolustamalla 3,17 maalia/peli ja kahvaamiseen perustuvalla pelitavalla vähiten jäähyjä. Tässä on juuri se syy miksi me JYP-fanit emme sulata sinun ja Jabbben kaltaista ad nauseaum argumentointia. Se on nimittäin täyttä paskaa.
 

El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Tässä on juuri se syy miksi me JYP-fanit emme sulata sinun ja Jabbben kaltaista ad nauseaum argumentointia. Se on nimittäin täyttä paskaa.

Hei! Niin kauan kun tämä palsta ei ole vain Jyppifaneille tai Pohjois-Korean suurelle johtajalle, niin teidän tulee vain hyväksyä/sulattaa erilaiset/eriävät mieleipiteet. Oletko muuten kuulluut sananvapaudesta? Olisi se sitten robottikiekko sinun mielestä kuinka hienoa tahansa, niin kaikki eivät siitä pidä.
Tähän väliin sitten noheva sitaatti tyyliin : "para bellum" tai "suum cuique"...

Tämäkin viesti lienee sitten täyttä paskaa tai sitten "non olet". Moralismi ruleezzz. Heil yksi totuus! YYA ja Eino Uusitalo. En vaan pidä Dufvan kiekosta.
 

Knower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit+Petteri Nummelin
Hei! Niin kauan kun tämä palsta ei ole vain Jyppifaneille tai Pohjois-Korean suurelle johtajalle, niin teidän tulee vain hyväksyä/sulattaa erilaiset/eriävät mieleipiteet. Oletko muuten kuulluut sananvapaudesta? Olisi se sitten robottikiekko sinun mielestä kuinka hienoa tahansa, niin kaikki eivät siitä pidä.
Tähän väliin sitten noheva sitaatti tyyliin : "para bellum" tai "suum cuique"...

Esimerkki siitä, miten jotkut mielipiteet on vain yksinkertaisesti huonoja ja huonosti perusteluja, perustuu vain mielikuviin eikä mitenkään todellisuuteen. Dufva on tehnyt pitkäjänteistä duunia, rakentanut jengiä pikku hiljaa, valinnut ja suosinut sellaisia pelaajia jotka sopivat joukkueen identiteettiin, arvoihin ja pelitapaan ja tsadaa, tuloksena on ihan ylivoimainen jengi tällä hetkellä. Voi sen suoraankin sanoa, että on kade.

Minä arvostan näin urheilun ammattilaisena tuollaista työtä ihan helvetisti, sillä tiedän kuinka vaikeaa se on. Jypin "kone" on niin viimeisen päälle rasvattu ja voittavilla arvoilla rakennettu, että sitä on vaan ihan helvetin vaikea pysäyttää. Hatunnosto. Dufva on myös pysynyt julkisuudessa ihan "omana itsenään", menestys ei ole muuttanut.

Ärsyttävimmistä persoonasta ei tule oikein mitään mieleen. Onhan noita epäpätevän oloisia tyyppejä, mutta ei nyt varsinaisesti ärsytä.
 

janbo

Jäsen
Hei! Niin kauan kun tämä palsta ei ole vain Jyppifaneille tai Pohjois-Korean suurelle johtajalle, niin teidän tulee vain hyväksyä/sulattaa erilaiset/eriävät mieleipiteet. Oletko muuten kuulluut sananvapaudesta? Olisi se sitten robottikiekko sinun mielestä kuinka hienoa tahansa, niin kaikki eivät siitä pidä.
Tähän väliin sitten noheva sitaatti tyyliin : "para bellum" tai "suum cuique"...

Tämäkin viesti lienee sitten täyttä paskaa tai sitten "non olet". Moralismi ruleezzz. Heil yksi totuus! YYA ja Eino Uusitalo. En vaan pidä Dufvan kiekosta.

Mielestäni minä juurikin viestissäni sodin tuota "yhtä totuutta" vastaan kyseenalaistamalla siihen liittyvien suosituimpien "perusteluiden" totuuspohjaa. En ole väittänyt ettetkö sinä tai joku muu saisi olla pitämättä Dufvan kiekosta. Sen sijaan väitin, että sen pitäminen pelkkänä puolustamisena (ja sitä kautta tylsänä) on perusteetonta, eikä se väite tule muuttumaan ennen kuin joku onnistuu sen perustelemaan muulla, kuin Dufvan hiustyylillä tai olemuksella. Itse huutelet minun pitävän robottikiekosta, vaikka sen kummemin minä, sinä kuin sanakirjakaan ei osaa edes määritellä, mitä koko robottikiekko on.

Jos viestisi pointti oli vain osoittaa minulle, että kaikki mielipiteet tulee pureksimatta niellä, niin miksi et itse sulattanut minun eriävää mielipidettä? Sananvapaus ei tarkoita, etteikö sanottua sanaa voisi kritisoida tai kysenalaistaa. Nimenomaan se on olennainen osa todellista sananvapautta.
 

El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Esimerkki siitä, miten jotkut mielipiteet on vain yksinkertaisesti huonoja ja huonosti perusteluja, perustuu vain mielikuviin eikä mitenkään todellisuuteen.

Hei! En ottanut mitenkään kantaa siihen, että onko Jypin tapa pelata tehokasta ja tuloksellista. Otin vain kantaa siihen, että saako ihminen olla tykkäämättä Jypin tyylistä pelata jääkiekkoa tai että vituttaako Dufva? Kyllähän se on voittava tyyli pelata. En muuten pitänyt New Jersey Devilsin tyylistäkään pelata lätkää 1990-luvun loppupuolella. Tulosta sillä träpilläkin tuli. En pitänyt myöskään pappa-Forsbergin pelitavasta, kun hän Ruotsian maajoukkuetta valmensi (silloin joskus kun niitä mömmömfinaaleja piti pelata kaksin kappalein). Lisäksi olen nähnyt noita Dufvan jengejä ihan riiittävästi Kärppä-ajoista lähtein. En vain pidä Dufvasta ja hänen luomastaan pelityylistä. En edes muuttaisi mielipidettäni, jos Dufva tulisi KalPaan. Saitko?

janbolle. Pointti oli se, että saako niitä eriäviä mielipiteitä olla? Mielipidehän se "paskakin" mielipide on. Se, että kumpi on oikeassa on osin tulkintakysymys - kaitten.
 

janbo

Jäsen
janbolle. Pointti oli se, että saako niitä eriäviä mielipiteitä olla? Mielipidehän se "paskakin" mielipide on. Se, että kumpi on oikeassa on osin tulkintakysymys - kaitten.

Saa olla. Kuitenkin käsittääkseni keskustelupalstoilla ei ole tarkoitus pelkästään laittaa omaa mielipidettään muiden nähtäväksi, vaan pitäisi olla jo lähtökohtaisesti selvillä, että sitä tullaan tarkastelemaan ja kritisoimaankin, jos joku siihen aihetta näkee. Silloin sille alkuperäiselle mielipiteelle pitäisi jo ennen sen julkituomista keksiä totuuspohjaisia ja aiheeseen soveltuvia perusteluita. Jos ei tykkää Dufvasta hänen hiustyylinsä tai poikkevasta mediakäyttäytymisestä johtuen, niin OK. Silloin ei edes voida selvittää kuka on oikeassa ja kuka väärässä, koska näitä voi tarkastella ainoastaan täysin subjektiivisesti. Sen sijaan Dufvan jääkiekosta voi keskustella jo huomattavasti objektiivisemmin, sillä sitä pystytään tarkastelemaan mm. erilaisten tilastojen varassa ja tällöin on myös mahdollista olla enemmän oikeassa tai väärässä kuin joku toinen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös