Äijänsuon Arenan kunnostus

  • 425 806
  • 1 782
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko,Detroit Red Wings
Onkos toi seisomakatsomo sitten pitsissä jo uudella paikallaan? Eräs kaveri selitti jotain, ettei seisomakatsomoa olisi Pitsiturnauksessa lainkaan.
Tämän kaverin puheita ei kyllä pitäisi koskaan uskoa, mutta silti alkoi pelottaa.
 

Locksmith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, BVB
Tänään kun hallin ohi autolla ajelin, niin näytti olevan päätyseinää jo revitty myös auki. Ainakin yläosa oli jo auki eli näyttää se siinä etenevän ihan hyvin.
 

SyPe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Tempo
Tapahtuuko mitään ?

Äijänsuo Arenan kunnostus on vielä todella pahasti vaiheessa ja ainakin itse olen alkanut jopa huolestumaan siitä onko halli liigapelikelpoinen 24 vuorokauden kuluttua. Lukon kotisivujen remonttikuvienkaan mukaan merkittävää edistystä ei ole tapahtunut sitten pitsiturnauksen jälkeen.

Huolestuttavinta on kuitenkin se, että hallilla käydessä työmaalla ei ole työntekijöitäkään kui muutama ja iltaisin ei ketään. Luulisi kuitenkin tämän hetken säiden olevan juuri unelmallinen työn tekoon(ei liian kuuma eikä kylmä eikä ole sateita).

Olen kuullut myös huhun, että urakoitsijaakin oltaisiin vaihtamassa, mutta tämä kuitenkin lienee vain "ankka".

Ovatko muut palstalaiset remontista huolissaan, vai olenko yksin huolieni kanssa ja miten Sm-Liiga suvaitsee pelien siirtämistä jos halli ei ole liigakelpoinen? Muuttuvatko Lukon elintärkeät kotipelit vieraspeleiksi ?

-Deer-
 

Metalwarrior

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Olen samasta asiasta ollut huolissani. Remppa on käytännössä samassa vaiheessa kuin Pitsissä, josta aikaa on jo kuukausi. Kolmen viikon päästä pitäisi jo pelata liigaa. Päädyn pitäisi olla kiinni ja katsomot pystyssä. I don't think so! Eiköhän liiga-avauksessa ole taas pressutettu pääty ja yleisörajoitus 4000. Jos liiga edes antaa hallirähjälle pelilupaa. Hyvinkin mahdollista, että vieraspeliputki on ekalla kierroksella. Which is not nice.
 
Juu, itsekin olen tätä ihmetellyt jo pari päivää.
Kuitenkin päivittäin olen hallin ohi ajanut, eikä ole pariin viikkoon oikein mitään edistystä näkynyt tapahtuvan, päätyseinäkin puuttuu vielä, eikä tällä hetkellä näyttäisi halliin Nortamonkadun puolelta(mistä itsekin aina peleihin tulen) kovin hyvin edes pääsevän.

Jatkuuko tämä remontti sitten vielä kauden alkaessakin, kyllä vaikeaksi menee jos näin on.

Vai onko siellä työmiehet ruvenneet lakkoilemaan?
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Ei muutakuin tervetuloa Isomäkeen pelaamaan... Eiköhän sopivaa korvausta vastaan täältä halliaikaa löydy ;) Katsojia voi olla minimaalisesti mutta who cares...

Oikeasti, tuskin mikään vieraspeliputki haittaa mutta kotipeliputki saattaa rokottaa yleisömääriä jonninverran. Kaikilla kun ei ole mahdollisuutta käydä 2-3 kertaa viikossa jäähallilla joten noita satunnaisempia kävijöitä voi olla melkoisestikin vähemmän.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
No, eihän tilanne silmään näytä kovinkaan hyvältä. Siitä ei ole hajuakaan montako ukkelia siellä häärii, mutta näytti vähän siltä että pääsisivät tuon ulkokuoren kimpuun.

Nuo louhintatyöt vievät kuitenkin sen suurimman osan työstä ja ulkokuorta pystytetään noihin valmiisiin pohjiin yllättävänkin nopeasti. Varmasti tuo turuntien puoleinen pääty on kiinni kun liiga alkaa ja ei pressuja tarvi siinä heilutella.

Mutta varmasti ympäristö ei ole niin sanotusti "liigakunnossa", vaan päädyn ympäristö tulee näyttämään pahasti keskeneräiseltä. Sisäpuolellakin varmasti tehdään hommia kauden jo alettuakin. Eiköhän ne jotkut kakkosneloset saa siihen seisomokatsomoksi kuitenkin pystytettyä.
 

Metalwarrior

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
L4E kirjoitti:
Eiköhän ne jotkut kakkosneloset saa siihen seisomokatsomoksi kuitenkin pystytettyä.

Paloturvallisuusmääräysten mukaan tämä ei käy enää päinsä. Entisen kaltaisia puuvirityksiä ei saa enää rakentaa halliin katsomoksi.
 

peliitat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestari 2021
Saatta olla, että halliin kasataan vanha pääty takaisin ja jatketaan remonttia ensi keväänä. Moisen huhun kuulin tänään, toivottavasti ei pidä paikkaansa.
 
peliitat kirjoitti:
Saatta olla, että halliin kasataan vanha pääty takaisin ja jatketaan remonttia ensi keväänä. Moisen huhun kuulin tänään, toivottavasti ei pidä paikkaansa.

Olin näkevinäni jotain tolppia nousseen tänään siihen päätyseinän kohdalle, ja näytti vähän siltä, että siihen vedetään vaan kylmästi seinä umpeen.

Värjötelläänkö me sitten 4000 ihmistä vetävässä remontin alla olevassa paskassa ensi kausi?
Toivottavasti ei.
 

Penaltyfox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raum Lehvälugo
Tänään on laitettu palkkeja pystyyn ja ens viikolla yritetään laittaa elementit paikalleen,joten kyllä se sieltä nousee pikkuhiljaa......... meinaan katsomo:)
Pahimmassa skenaariossa voi olla että menee jopa ens kuun viimeiselle viikolle seinän ollessa paikallaan!!
Kahtellaan ja jänhäillään!
 

Metalwarrior

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Saas nähdä sitten, millaisissa olosuhteissa pelataan liigaa ensi kaudella Raumalla. Ja mikä tulee olemaan max.yleisökapasiteetti? Aika viritykseksi homma tämän kauden osalta kai sitten jää.

EDIT: Juuri kuulin huhun, että liiga-avaus pelataan Kuopiossa.
 

senilix

Jäsen
VÄLIAIKAINEN seinä siihen on pakko tehdä, eihän ole mahdollista, että hallin päätyyn tuleva uusi sisääntuloaula valmistuisi ennen kauden alkua, tuskin tänä vuonnakaan.

Katsomo sen sijaan tarvitaan kauden alkuun, mieluummin tietysti lopullinen...
 

Metsästäjä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JVDT
Saapas nähdä, että saammeko vuosipaikoillemme vakiotuolit tai pitääkö seurata Lukko-otteluja vastaavanlaiseen tyyliin kuin kuvassa.

Toivotaan nyt ainakin, että halliin olisi talvella sikäli mukava mennä, ettei tarvitsisi pakkasessa värjötellä kuten ennenmuinoin. Hieman hidastahan tuo perustustenteko on, mutta eipä urakoitsijoillakaan ole ollut niin mahdoton kiire kaikesta päätellen.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ilman kettuilun häivääkään totean, että onneksi on kausikortti. Minun paikkani löytyy hallista, oli pääty kunnossa eli ei. Kuten tietysti muidenkin kausikorttilaisten.

Tottakai minäkin toivon että halli saataisiin sarjan alkuun mennessä siihen kuntoon että pelaaminen onnistuu. Ja eiköhän se siitä valmistu, kun viimeiset pari viikkoa painetaan pitkää päivää (niinkuin näissä remonttihommissa yleensäkin että aikataulu pitää).
 

TiDo28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko,Toronto Maple Leafs
Väliaikainen seinä siis

senilix kirjoitti:
VÄLIAIKAINEN seinä siihen on pakko tehdä, eihän ole mahdollista, että hallin päätyyn tuleva uusi sisääntuloaula valmistuisi ennen kauden alkua, tuskin tänä vuonnakaan.

Katsomo sen sijaan tarvitaan kauden alkuun, mieluummin tietysti lopullinen...

UR tietää kertoa jotta liiga-avaukseen ei ehdi päätyseinää pystyttää,joten jonkun näköinen väliaikainen ratkaisu siihen tulee.Onneksi kyse on vaan muutamien ensimmäisten pelien ajanjakso.Näillänäkymin päätykatsomo kyllä saadaan kyhättyä palikoista.Herrat saavat etsiä itselleen korvaavia paikkoja kun yläkerran kulma aitioita ei saada paikalleen ajoissa.Sisäänpääsy halliin siis sama kuin pitsiturneessakin.Pitää kuulema varautua sadevarustein sadesäällä jos sataa oikeinkin vinottain niin saattaa sade päästä sisään astikin mutta siihenkin pyritään keksimään vielä jotain ratkaisua.Jos taas liigakauden alussa aurinko paistaa niin pitäisiköhän varustautua aurinkolaseilla (pelaajatkin) ettei häikäse.

On tämä vaan aika humoristista.Kiekkoa pitäisi ruveta pelaamaan ja seinä puuttuu.Saas nähdä sitten tuon päätykatsomon osalta,ainahan kaikki aikataulut venyvät mutta vielä eletään luulossa,että päätykatsomo olisi paikallaan kun kiekko tippuu ensimmäisen kerran Äijänsuon areenassa keskiympyrässä liigakauden avauksen merkiksi.
 

Metalwarrior

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
TiDo28 kirjoitti:
UR tietää kertoa jotta liiga-avaukseen ei ehdi päätyseinää pystyttää,joten jonkun näköinen väliaikainen ratkaisu siihen tulee.Onneksi kyse on vaan muutamien ensimmäisten pelien ajanjakso.Näillänäkymin päätykatsomo kyllä saadaan kyhättyä palikoista.Herrat saavat etsiä itselleen korvaavia paikkoja kun yläkerran kulma aitioita ei saada paikalleen ajoissa.Sisäänpääsy halliin siis sama kuin pitsiturneessakin.Pitää kuulema varautua sadevarustein sadesäällä jos sataa oikeinkin vinottain niin saattaa sade päästä sisään astikin mutta siihenkin pyritään keksimään vielä jotain ratkaisua.Jos taas liigakauden alussa aurinko paistaa niin pitäisiköhän varustautua aurinkolaseilla (pelaajatkin) ettei häikäse.

Ei stana. On meillä viihtyisät tilat ensi kaudella. Aika eksoottisissa olosuhteissa saamme liigakiekkoa seurata. Toivottavasti saisivat edes talveksi sen päädyn kiinni, muuten voi tulla vilu :)
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
TiDo28 kirjoitti:
Herrat saavat etsiä itselleen korvaavia paikkoja kun yläkerran kulma aitioita ei saada paikalleen ajoissa.

Eikös tuossa Metsästäjän linkkaamassa kuvassa ollut nuo väliaikaiset aitiot ;).

Mutta ei kyllä lupaavalta kuullosta jos sadetakkia suositellaan otettavaksi mukaan seisomokatsomoon. Tuo huvitti myös, että ottelun ajankohtaa voidaan aurinkoisena päivänä siirtää myöhemmäksi ettei aurinko häiji kentälle. Pitääköhän jatkossa seurata säätiedotuksia, jotta tietää ottelun oikean ajankohdan :).
 

Metsästäjä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JVDT
Vaikuttaa kyllä olevan niin, että ei allekirjoittanutta nähtäisi Lukon avausotteluissa ainakaan paikan päällä. Tietenkään koko laajennusta ei saatu tehtyä liigan avaukseen mennessä ja siinä kävi kuten epäiltiin. Toivottavasti mahdollinen talven vilu ja nälkä Äijänsuolla ovat vaivan arvoisia joskus hamassa tulevaisuudessa. Suunta ainakin on parempaan, vaikka nyt se tuntuu olevankin katsojia vastaan.

Päädyssä näemmä 40 sentin pudotus askelmissa tulevalla kaudella. Perheen pienimpiä siis ei sinne puolelle kannata ottaa, ettei käy vahinko. Se, että kulmakatsomo jää pois yhä, niin mitenkähän se vaikuttaa yleisön liikkumiseen, kun välillä muutenkin on ahdasta. Kai siellä jonkinlainen kulkuväylä yhä on.

Ainakin uloskäynneissä ilmeisesti tulevalla kaudella on liikettä ja jonotusta. WC:n kannattaa ehkä mennä pelin pyöriessä, eikä erätauolla. Monenlaisia ajatuksia tietysti tässä tulee mieleen. Sadetakki, saappaat, pipo, villahousut, talvitakki jne. ovat kuluvalla kaudella Raumalla IN.
 

Borgie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Metsästäjä kirjoitti:
WC:n kannattaa ehkä mennä pelin pyöriessä, eikä erätauolla.

No siinä tapauksessa tarjokaa minulle pirusti kaljaa pelin aikana, sillä on lähes rikkoutumaton kirous, että kun Borgie menee kesken pelin kuselle, niin Lukko laittaa laatan maaliin :)

Hieman ankealta meno tosiaan kuulostaa, mutta hei, tämänhän voi ottaa ns. back to the roots -asenteella, ihan kuin ulkojäillä pelattaisiin. Ja povitaskuun sisäistä villapaitaa mukaan, niin ei tule vilu, pysyy naisetkin kauniina ja itse mukavana. Kippis.
 

YellowDanger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko,Buffalo Sabres ja Luvian Kiekko-82
Ei hyvältä vaikuta...Olisivat tehneet kesällä töitä siellä eikä päästäneet työntekijöitä 4 viikon kesälomalle =) Joo aika surkeeta on kun hallista puuttuu pääty ja liiga alkaa.No saapa porilaiset taas jotain uutta kettuilun aihetta...
 

Datsun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Toronto, Saksa
YellowDanger kirjoitti:
Ei hyvältä vaikuta...Olisivat tehneet kesällä töitä siellä eikä päästäneet työntekijöitä 4 viikon kesälomalle =) Joo aika surkeeta on kun hallista puuttuu pääty ja liiga alkaa.No saapa porilaiset taas jotain uutta kettuilun aihetta...

Kävin lauantaina (siis 27. pvä.) katsomassa hallityömaata klo 18. Vaikutti siltä ettei kiire ainakaan paina - sen verran hiljaista Äijänsuolla oli. Vaikka olikin venetsialaisviikonloppu olisin kuvitellut että hommia painetaan niin arkena kuin pyhänäkin, etenkin jos on siinä ja siinä saadaanko kauden avaukseen hallia edes välttävään kuntoon.

Toivottavasti trombi ei pamahda pressusta läpi 17.9.! Sellaista pyöritystä tuskin KalPakaan osaisi odottaa.
 

Ojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kyllä hieman ihmetyttää tämä hallirempan edistyminen. Pitsissä homma oli ihan ok, että vedettiin väliaikaisilla seinillä, mutta että liiga-avaukseen meinataan vetää samoilla ratkaisuilla! Siis mitä hel***tiä! Mitä siellä oikein on saunottu koko kesä? Eikö hommassa ole suunniteltu mitään aikatauluja vai onko ne jostain syystä kussut ja pahasti.

Kyseessä on kuitenkin ylimmän mahdollisen sarjatason urheilua eikä mitään puulaaki urheilua ja UR:kin jutussa kehotetaan katsojia ottamaan ensimmäisiin kotipeleihin varmuuden vuoksi sadeasut mukaan......heheheheeee......haiskahtaa hieman amatöörien puuhastelulta.
 
Viimeksi muokattu:

paze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Ulvilan Pesä-Veikot, Pesäkarhut, BVB 09
http://www.ur.fi/artikkeli.phtml?id=13108

Hyvää meininkiä tosiaan näiltä rakentajilta. Luulisi että Mokka ja kumppanit olisivat nyt hiukan näitä sällejä potkineet perseelle, että homma olisi ajoissa tullut kuntoon. Suoraan sanottuna aika noloa, että 2000-luvulla pelataan SM-Liigan tasoisessa liigassa hallissa, jossa ei ole toista päätyä ollenkaan. Eikä tämä ole provo, minua jopa hävettää raumalaisten puolesta.

-paze-
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös