Asioita, joita pelkäät.

Revitäänpä hetkeksi miehisyyden karvainen viitta niskastamme ja aletaas myöntämään. Eli mitä asioita pelkäät?

Itsellä menee näin:

- Itikoita. Isoja sellaisia. Aivan oikeasti pelkään niitä. Lukin edessä saatan jähmettyä täysin, mennä toimintakyvyttömäksi ja millään perkeleen hinnalla minua ei esimerkiksi kesäisin saa puun juureen makoilemaan. Ottaen huomioon, että lähes kaikki kesäni nappulana Rauman saaristossa vietin niin kumma pelko.

- Mustalaisia. Kyllä. Saa nauraa. Sain kerran turpiini kolmelta mustalaiselta ja siitä lähtien jo pelkkä mannepuhetyyli saa säpsähtämään.

On tämä nyt perkele sitten noloa jos kukaan ei tähän viestiin vastaa :)

Kaiken mailman hämähäkkejä sun muita :)
ylipäätänsä pelkään lähes kaikkea :)

Rumat ötökät on ällöttäviä. Toisin kuin pienet nisäkkäät ne on niin iljettävän näköisiä rumine leukoineen ja silmineen. Uskon että maailma olisi parempi paikka olla jos täällä ei olisi hyönteisiä.

Pelkään myös sitä, että en pääse matikan tentistä keskiviikkona läpi.

Vaikka tämä oli ilmeisesti tarkoitettu miehille, niin vastaan silti.

Kai kaikkia vaarallisia eläimiä pelkää jos ne tarpeeks lähelle tulee. Mutta en pelkää vaarattomia itikoita...;)

Sirkusihmisiä. Sellasia pieniä joilla on tosi pienet kädet...Hyi.

Rottia. Rotat on etovia. En tiedä niinkään pelottavia, mutta se suomumainen rotan häntä on vain niin luotaantyöntävän kammottavan näköinen. Samoin lepakot aiheuttaa inhonväristyksiä selkäpiissä.

Pelkään omaa reaktiotani huomatessani oven takana olevan uskonlahkolaisia tuomassa minulle ilosanomaansa. Toivottavasti tuomari on minulle myötämielinen.

Tulta ja ainakin joskus monta vuotta sitten myös jonkunlaisia pistäviä ötököitäkin.

Parin päivän rännin jälkeistä liskojen yötä, viime yönäkään ei paljoa nukuttu...

Jos jätetään tarkastelun ulkopuolelle todella isot asiat, kuten sodat, ympäristökatastrofit, jne. niin kyllä meikäläinen korkeita paikkoja kavahtaa. Tuo pelko tuli itsestään joskus 17-vuotiaana, kun olin maalaamassa mummolan taloa, vaikka mitään tippumista tms. ei tapahtunutkaan. Sen jälkeen korkealle meno on ollut pakkopullaa. Lentämistä se ei ihme kyllä koske, vaikka nautinnollista ei ole kyllä sekään.

Kyllähän sitä sitten terveytensä menettämistäkin ainakin pelkää. Eläinpelkoja minulla ei ole, vaikka käärmeet ovatkin etovia, kun ne mökilläkin satuttavat kulkunsa usein juuri minun ja laiturin väliin. No joo, sikäli on tuo karhukammo kyllä tarttunut, että kevätkesällä ei huvita pahemmin lähteä seikkailemaan mökin lähimetsiin, mökki kun sattuu sijaitsemaan Suomen karhurikkaimmilla paikoilla ja kevätkesästähän metsien kuninkaat ovat ärjyimmillään pentujensa takia. Mutta se ei ole pelkoa vaan tervettä varovaisuutta.

Neuloja.

Ihan pienestä pitäen.

Hammaslääkärillä käyn nautinnolla kun tiedän miten kivaa on kun on hampaat kunnossa eli poraaminen ei haittaa yhtään mutta ne neulat.

Jos joskus. mitä en siis myönnä, satun vahingossa sairaalahömppää katsomaan niin saavat leikellä ihan miten tahansa niin ei ruokahalu katoa. Jos kaivavat neulan esille niin kanava vaihtuu ja vauhdilla.

Teki muuten aika häijyä kun ensimmäistä kertaa katsoin Matrixia ja siinä tuli se kohtaus jossa Keanuun on tungettu pari sataa neulaa.

Vieläkin puistattaa.

Minulla ei oikeastaan ole muita pelkoja, kuin korkean ja ahtaan paikan kammot. Toki varovaisuutta on joissain tilanteissa enemmän kuin toisissa, esimerkiksi pimeällä ajo ei varsinkaan syksyisin ole mieleeni, mutta ei se mikään pelko ainakaan vielä ole.

Inhokkeja on huomattavasti enemmän: kaiken maailman önniäiset, rotat, lepakot ja röystäily & piereskely ruokapöydässä ynnä muuta, mitä ei nyt tule mieleeni.

Onhan niitä...

...vaikka mitä ja ketä, joita pelkää. Nyt tulee mieleen esimerkiksi nukutus; muutaman leikkauksen läpikäyneenä olen tullut todenneeksi, että herääminen on todella koettelevaa. Kerran heräsin siihen, kuinka minua kehotettiin hengittämään reippaasti ihan itse samalla, kun hengitysputket poistettiin; voitte kuvitella, että se ei hauskalta tuntunut. Tuon kokemuksen jälkeen olenkin aina sanonut, että haluan tulla tajuihini vasta heräämössä, eikä "hengityskoneputket kurkussa". Nukutuksen jälkeen koko loppupäivä on muutenkin tosi öklö, kun muuta ei viitsisi tehdä kuin oksentaa.
Peurakolarin ajaneena (auto meni lunastukseen, samoin peura) tulen joskus pimeällä ajatelleeksi, miten rankkaa olisi joutua hirvikolariin; hirvi kun on jo sen verran isoa "tavaraa", että se tulee useinmiten tuulilasista sisään.
Lapsena pelkäsin karhuja; ne pelottelivat meikäpoikaa lähinnä unissa. En enää.
Mitäpä muuta - täytyy jäädä miettimään...

Vastauksista päätellen: TERVETULOA meikäläisen kämppään kyläilemään. Tulkaa vaikka yökylään... nuoremmalla pojallani kun on lemmikkinä sellainen meikäläisen kämmenenkokoinen karvajalkainen tarantulahämähäkki! Hämis viettää aikaansa kannellisessa terraariossa (jo senkin takia, kun huushollissa on myös kissa), mutta voisin minä ottaa hämiksen sieltä kannen alta vähän jaloittelemaan sen kunniaksi kun tulette kylään. Se tuntuu muuten aika jännältä kun se vipeltää paljaan vatsan yli... on nimittäin kokeiltu, eikä se edes purrut...

En tiedä pelkäänkö, mutta ampiaiset tai mitkälie pimpparit saavat ainakin minut vihaiseksi. Aina kesäisin ne löytää aina mut ja pörrää ja seuraa monia minuutteja.

Ja uimapaikalla eräs pimppari (uskon että tämä sama kaveri on piinannut minua koko kesän) vahtaa aina vaatteitani ja munii pesää minun kenkääni.

No ehkei kuitenkaan.

Kaloja.


Uskomatonta mutta totta.
No, en nyt suoranaisesti pelkää niitä.
Mutta: pikkupoikana hyppäsin laiturilta järveen ja suoraan keskelle kalaparvea. Olisiko ollut särkiparvi, en muista tarkkaan. Niitä kaloja vaan oli "ainakin miljoona". Yksi kala ui suoraan silmääni päin, ja se jäi mieleen pysyvästi.
Myöhemmin samaisella mökkireissulla sain ongella ahvenen.
Aloin tietenkin rempseästi irroittamaan ahventa koukusta, ja
tietenkin ne selkäevän piikit olivat kämmenessä pystyssä.
Tästä jäi jonkinasteinen kammo kaloja kohtaan.

Hämähäkkejä pelkään kuollakseni. Liekö jäänyt traumoja kun katselin joskus pentuna elokuvan Araknofobia...

Hui hai!

Täysikasvuisella tiikerillä (tosin tokkuraisella, enemmän kuin minä sillä hetkellä, vaikka molemmat paljon) on tullut istuksittua, krokotiiliä pidetyksi sylissä ja pythonia kaulassa.

Yksi on kuitenkin, mitä en tee; ui hain kanssa samassa altaassa! Niitä tunnustan pelkääväni.

Vinkki!

Viestin lähetti Tommy
En tiedä pelkäänkö, mutta ampiaiset tai mitkälie pimpparit saavat ainakin minut vihaiseksi. Aina kesäisin ne löytää aina mut ja pörrää ja seuraa monia minuutteja.

Ja uimapaikalla eräs pimppari (uskon että tämä sama kaveri on piinannut minua koko kesän) vahtaa aina vaatteitani ja munii pesää minun kenkääni.

No ehkei kuitenkaan.

Laajenna klikkaamalla

Tässä sinulle "kikka&keino", jolla pääset eroon ampiaisista. Kuulin tämän idean radiosta, jossa joku vanha "paappa Porvoosto" kertoi kaatavansa lakkalikööriä lautaselle, josta ampiaiset kilvan litkivät itsensä umpikänniin. Samana päivänä niistä ei ole haitaksi, sillä ne ovat liian päissään pörräämään - ja seuraavanakaan päivänä niitä ei näy, koska ne ovat menneet lähimpään kapakkaan ottamaan krapularyyppyä.
Jepu.

Neulat. Jos tulee jotain luonto-ohjelmaa katottua missä on käärmeitä niin heti pitää kurkistaa sängyn alle ja komeroiden väliin ettei siellä ole mitään. Joskus myös joitain ihmisiä.

Ampiaisia.. monta kertaa nähny painajaista, jossa ampiainen ajaa takaa:) Kesällä ku laittaa ikkunan auki ni aina tuppaa tulemaan ampiainen vierailulle, ja sit saa ootella et se suostuu lähtemään pois.

Mä pelkään hämähäkkejä (kovasti inhotti kun luin Predatorin juttua, hyi!) ja sitä, että mun rakkaimmille sattuu jotain. Pienempänä mulla oli oikeesti hirmunen kuolemanpelko, aina kun porukat oli esim. 20 min myöhässä, mä soittelin ihan paniikissa tutuille ja sukulaisille... mutta ei enää huolta :) , kai.

Käärmeitä pelkään kanssa. Kolmevuotiaana olin sienimetsässä ja kompastelin joka juureen ja erään kerran satuin sitten silmäkkäin kyyn poikasen kanssa. Siinä tuli vanhemmille kiire kun matelija oli vaan parinkymmenen sentin päässä lapsen päästä ja mä kai siinä samalla imin jotain käärmepelkoa itseeni.

Vaikka mä pelkään, jotenkin silti on vaan pakko käydä tuijottelemassa niitä käärmeitä esim. Tykkimäellä tms. Enemmän ne ehkä iljettää, mutta silti en koskis niihin ennen kun pakotettuna.

Pienenä mun suurin uhka oli vilkas mielikuvitus. Mun piti aina juosta mieletöntä vauhtia yläkerrasta alas, ettei mun sängyn alla olleet rosvot kerinneet ampua mua jalkaan tms. Tämän takia myös sänkyyn piti ymmärrettävästi hypätä.

Telkusta en kykene kattomaan mitään veitsenviiltelyjä tai tarkkaan kuvattuja pistämisiä. Pimeää pelkään myös, omassa kodissakin, vaikka mä tiedän, ettei siellä mitään/ketään pahaa ole.

Ampiaiset. Ehdottomasti. Eräänkin kerran ovat silminnäkijät päivitelleet ketteryyttäni, kun olen kuullut surinaa korvanjuuresta ja panikoinut.

Korkeat paikat. Jossain määrin olen oppinut hallitsemaan tätä pelkoani, mutta pystysuoran seinämän äärelle minua ei saa vieläkään.

Jotkut ihmiset. Pari kertaa olen joutunut rajatilatapausten kanssa kohtaamaan, ja he ovat arvaamattoman oloisia. Naispuoliset taas ovat kaikki tavallaan pelottavia.

Hämähäkkipelkoisille tiedoksi....

Enhän minä olisi aikoinaan hyväksynyt omalle lapselleni sellaista lemmikiä, joka olisi jotenkin vaarallinen. Kun se tarantula meille hankittiin, niin ensin koko perheelle tehtiin allergiatestit, joiden aiheena oli ampiaisen myrkyn sietokykyy. Tämä sen takia, että se meidän tarantula on sellaista brasilialaista lajia, jonka puremassa myrkky vastaa noin kolmen suomalaisen ampiaisen pistossa ihmisen elimistöön erittyvää myrkkyä. Tarantula ei kylläkään rupea ihmistä puremaan, paitsi jos se tuntee itsensä uhatuksi. Joten rauhalliset liikkeet ovat valttia, kun isoa hämistä käsittelee. Meidän tarantula ei ole koskaan ketään meistä puraissut, tosin minä ja nuorempi poika ovat ainoat, jotka sitä uskaltavat käsitellä.
Minä olen ainakin kovasti tykästynyt tuohon pieneen karvakoipeen. Olympialaisten aikanakin otin sen välillä käsivarsilleni kävelemään kun yöllä yksin katselin telkkarista jääkiekkoa (vaimo muuten ei voi olla koskaan samassa huoneessa, jos olen ottanut hämiksen ulkoilemaan). Kun olen pikkuhiljaa oppinut sitä käsittelemään, niin olen samalla huomannut mistä se tykkää. Se nimittäin näkyy vaipuvan jonkinlaiseen ekstaasiin, kun sitä hellästi etusormella silittää siitä selkäpuolelta... siitä kohdasta mistä alkaa sen takaruumiissa oleva paksumpi ja muhkeampi osa, siis jonkinlainen pylly... kai. Hämis menee silloin aina aivan veltoksi, se jotenkin ikäänkuin rentoutuu ja silloin sen kaikki jalat ovat aivan löysinä sen sivuilla.
Olen myös oppinut huomaamaan, jos se joskus jostakin syystä vittuuntuu. Kerran se istuskeli paljaalla polvellani, kun ikkunasta lennähti asuntoon sisään ampiainen. Se amppari jäi ikkunalasiin sisäpuolelle pörräämään. Minä sitten en sillä kertaa ollut tarpeeksi tarkkaavainen, kun siirsin toista käsivarttani siten että se käsi tui hämähäkin näkökentän eteen, kun se mitä ilmeisimminkin olisi halunnut napata sen ampparin ikkunalta. Silloin huomasin kun hämis jotenkin kumman näköisesti painoi takaruuminsa siihen polveani vasten ja nosti kaksi etummaista jalkaansa ylöspäin... se valmistautui iskemään käteeni jos vielä estäisin sen näkökontaktin ikkunassa pörräävään saaliseen...
noh, minä vedin rauhallisesti käteni sivuun ja sitten seurasi maaottelu Tarantella-Suomalainen amppari... tarantella voitti 6-0...

Mä pelkään myös vammaisia, en kaikkia, mutta niitä, joita en tunne. Joskus vuosia sitten mun sukulaistyttö (180/90, 8-vuotiaan tasolla kai) heitteli mua ulkorapuilta alas, olohuoneen lattialla sekä keittiössä...sen jälkeen on aina vähän arveluttanut.

Sanokoon Freud asiasta mitä hyvänsä ..

.. niin meikäläinen kammoaa ylitse kaiken käärmeitä. Loikka on hirveä, jos sellainen kohdalle sattuu.

Ihan pienenä pelkäsin naapuritalossa asuvaa vuotta vanhempaa ja aivan hirvittävän kokoista Leenaa, koska se halusi aina väkisin pussailla. Nykyään tämäkin asia olisi luultavasti toisin päin.