Voittavat ja ei-voittavat maalivahdit

Tässäpä yksi ikuisuusaihe, jota olen tunkenut aika moneen matsiketjuun mukaan, mutta tämähän ansaitsee oman ketjunsa ja paljon mielipiteitä ohi seurarajojen...

Eli voittamisen vaikea taitoa ja maalivahdit - ja onko olemassa kahdenlaisia maalivahteja?

Tässä editoitu versioni HIFK-Jyp -ketjusta...siksi siinä on Sakesta vähän ansaittua enemmän turinaa.

Voittava maalivahti = mv, joka huononakin päivänään voi pelata joukkueelleen voiton ottamalla esimerkiksi sen viimeisen minuutin tosipahan vedon imaistuaan sitä ennen 5 maalia. Tässä kategoriassa suomalaisista/täällä pelaavista tai pelanneista veskareista ylivoimainen ykkönen on Pasi Nurminen (mm. se Ruotsi-matsi, joka voitettiin 5-4 MM-skaboissa). Lisäksi Jamo Myllys, joka mm. käytännössä pelasi Bluesille voiton Blues-HIFK -matsissa viime viikolla. Muita: Petri Vehanen, Vesa Toskala, Nicke Bäckström, Tim Thomas, Fredrik Norrena, Mika Noronen, Ari Ahonen, Kari Lehtonen, Tom Draper ja varauksin Pasi Kuivalainen

Ei-voittava maalivahti = mv, joka pelaa ajoittain jumalaisesti ja voittaa silloin kun joukkue voittaa - ts. kun muutkin pelaavat hyvin. Mutta tällainen mv pystyy aniharvoin pelaamaan YKSIN joukkueelleen voittoa ottamalla "juuri ne" maagiset vedot, mitä voittoon tarvitaan. Teknisesti ei-voittavaan kategoriaan kuuluva mv voi olla jopa parempi, kuin joku joka kuuluu voittavaan kategoriaan. Mutta "se jokin" puuttuu. Tähän kategoriaan kuuluvat mm. Sakke, Jan Lundell (hyvänä aikanaan), Mika Lehto, Tommi Satosaari, Ari Sulander (nykyään), Jamie Ram, Antero Niittymäki, Bruce Racine, Kimmo Kapanen ja pettymyksekseni HPK:n Smid

Ja nämä nimethän ovat ihan subjektiivisia näkemyksiä, mutta näiden kategorioiden olemassaolo on mitä suurinta faktaa. NHL-scouteilla on tähänkin tilastot - ns. voittokertoimet jokaiselle veskarille. Ja toki vierailuja kategoriasta toiseen tapahtuu, mutta nämä jutut mitataankin keskimääräisesti. Eli nyt kun joku muistaa sen maagisen pelin, millä Sakke voitti matsin HIFKille joskus, niin tottakai sellaisiakin on. Mutta niitä matseja, joissa hän on ollut ei-voittava on huomattavasti enemmän.

Ja voittava veskari osaa näyttää kyntensä ammattiscouteille myös huonossa joukkueessa pelatessaan. Hän saattaa pelata voittopelejä, joita joukkue ei ole vaan osannut/kyennyt kääntää voitokseen. Ja sama päinvastoin - siksi mm. Antero Niittymäki torjuu yhä täällä ja Mika Noronen/Ari Ahonen ei.

Muuten aika samoilla linjoilla mutta kyllä Niittymäki mielestäni kuuluu voittaviin vahteihin. Hyvänä esimerkkinä sunnuntain HN-peli, jossa Niittymäki varasti matsin, jota TPSn kenttäpelaajat eivät olisi ansainneet.

Sillä, että Niittymäki on täällä ja Ahonen tuolla (Albany) ei välttämättä ole mitään tekemistä taitojen/voitontahdon kanssa. Se tarjotaanko sopimusta ja tartutaanko sopimukseen riippuvat monista eri asioista ja kummankin osapuolen sen hetkisestä tilanteesta. Esim. Devils haluaa nuoret prospektinsa nopeasti Albanyn "kouluun", kun taas saattaa ola, että Flyers katsovat Niittymäen kehitystä pidemmällä aikavälillä. Lisäksi Niittymäki taisi olla viime vuonna intissä.

Torjuntaprosentit ja päästettyjen maalien keskiarvot eivät mielestäni kerro koskaan koko totuutta. Hyvä -voittava- maalivahti on sellainen joka pystyy antamaan joukkueelleen torjuntoja juuri silloin kun se niitä eniten tarvitsee. Tämä tietenkin korostuu aina pudotuspeleissä suuren paineen alla pelatessa. Mitenkään osoittamatta sormella ketään voi sanoa että tälläinen maalivahti on puuttunut maajoukkueelta viime vuosina.

Mitä Ahoseen tulee niin teki teki teki aivan oikean ratkaisun; Albany River Rats sekä koko Devilsin kykyjenetsintä/farmitoiminta on ollut tutkitusti parasta NHL:ssa.

Lehdosta. Jypissä on suht. huono puolutus, ainakin verrattuna kärkijoukkueisiin. Muutama hyvä pakki, mutta sitten niitä, joille tulee virheitä.

Lehto pelaa yleensä erittäin hyvin jos saa tukea puolustukselta, jos puolustus vuotaa, Lehto on vaikeuksissa. Draper kuuluisi ei-voittaviin, jos olisi Jypissä, edessä kun ei ole liigan parasta pakistoa. Puolustus vaikuttaa enemmän kuin pelkkä molari.

On tuossa perääkin, Satosaari ja Sakke kuuluu ainakin ei-voittaviin, ehkä varauksin Lehtokin. Jypin Tero Leinosella on vasta 1.kausi menossa, mutta ainakin tällä kaudella hän on pelannut yksin pisteitä Jypille, mutta välillä puolustus on mokaillut ja niitä on mennytkin. Leinosesta saattaa tulla voittava vahti

Ahosesta vielä, oliko play-off menestys pelkkä tähdenlento, aika heppoisin perustein sai sopimuksen. Ja kiitollisuuden osoituksena, haukkui vielä kasvatti seurankin.

Kun HIFK voitti Jypin Ahosen tulokaskaudella Keskisuomalaisessa saakka Jypin toimitusjohtaja myönsi tehneensä Ahosen kohdalla "virheen joka ei saa toistua".
Kenen pitäisi haukkua ketä? Pelaajan joka haluaa urallaan eteenpäin, vai seurajohdon joka ei usko kasvattinsa kykyihin.

Kun on yhden NHL-organisaation ykkösvaraus, niin tuskin uskot itsekkään sopimuksen tulleen heppoisin perustein.

Häviävistä maalivahdeista tulee ensiksi mieleen J. Lundel. Playoff flopit Kärpissä, TPS:ssa ja HIFK:n EHL-välierissä.

Okei, tämä ei liity SM-liigaan, mutta aiheeseen kyllä, enkä malta olla sanomatta.

1997 Tampereella pelattiin MM-kisojen alempaa loppusarjaa. Silloin näin livenä todellisen voittavan maalivahdin, eli Latvian Arturs Irben. Näin heiltä kaksi peliä. Latvia-Saksa 8-0, jossa Arturs hoiti vähät hommansa erinomaisesti. Silmiinpistävintä oli nähdä livenä miehen rännikiekkotyöskentely: sakut lämäsivät kerran toisensa jälkeen kiekkoa aivan täysiä siniviivalta ränniin (ehkä noin 30-40 kertaa yhteensä), ja joka ikisen kiekon Irbe pysäytti maalin takana.

Toinen peli oli alemman loppusarjan voittajan ratkaissut Slovakia-peli. Slovakit olivat käyneet katsomassa em. pelin eivätkä ampuneet yhtä ainutta kertaa kiekkoa ränniin Latvian päässä. Irbe vaikutti tavalliselta kuolevaiselta ja reppu heilui iloisesti molemmissa päissä, yleisöystävällistä peliä, syöttelyä ja kikkailua. Noin nelisen minuuttia ennen loppua Latvia meni 6-5-johtoon, ja yhtäkkiä Irbestä tuli seinä. Slovakia loi lopussa mahtavia maalipaikkoja liukuhihnalta, eivätkä ratkaisuyritykset olleet huonoja, mutta Irbe pysäytti kaiken. Tämä "torjuu silloin kun sitä tarvitaan" teki todella suuren vaikutuksen, kuten koko jätkä vanhoine rensseleineen ja upeine asenteineen muutenkin.

Tämä nyt vain yhtenä esimerkkinä juuri siitä, että matsissa voi molarilla olla huonoja hetkiä, mutta voittava mokke kokoaa itsensä sillä hetkellä, kun ottelu todella ratkaistaan.

Viestin lähetti Sledge Hammer!
Torjuntaprosentit ja päästettyjen maalien keskiarvot eivät mielestäni kerro koskaan koko totuutta. Hyvä -voittava- maalivahti on sellainen joka pystyy antamaan joukkueelleen torjuntoja juuri silloin kun se niitä eniten tarvitsee. Tämä tietenkin korostuu aina pudotuspeleissä suuren paineen alla pelatessa. Mitenkään osoittamatta sormella ketään voi sanoa että tälläinen maalivahti on puuttunut maajoukkueelta viime vuosina.

Mitä Ahoseen tulee niin teki teki teki aivan oikean ratkaisun; Albany River Rats sekä koko Devilsin kykyjenetsintä/farmitoiminta on ollut tutkitusti parasta NHL:ssa.

Laajenna klikkaamalla

-Juurikin näin. Voittava maalivahti voi olla torjuntaprosentiltaan heikompi kuin joku hyvässä joukkueessa pelaava ei-voittava.

Phillyfly: Kyllä Nurminen maajoukkueessakin on voittanut monta matsia Suomelle. Siis myös huonona päivänään. Tässä on juuri se suurin peruste voittavalle vahdille...ja tällaisia tyyppejä NHL metsästää kuin hai laivaa. Voittaminen on ihan mentaalinen suoritus/ominaisuus.

Niittymäkeen uskoisin, jos olisin nähnyt hänen pelaavan joskus jossain muualla kuin ultraturvallisessa Tepsissä. Niitymäkihän on teknisesti pirun taitava veskari, lähes virheetön - Urpo Ylösen kouluttama käsittääkseni. Mutta muutamissa tiukoissa paikoissa esim. HIFKiä vastaan, on suoritustaso kärsinyt, kun peli on mennyt härskiksi. Norrenassa on taas sen verran streetfighteria, että häneen ei ole niin helppo vaikuttaa rumallakaan pelillä. Norrena haluaa -siis todella haluaa- silloinkin voittaa pelin ja pystyy sen myös tekemään, jos omat hyökkääjät eivät pelkää vastustajan maalin edessä.

Jos saisin valita HIFKiin jommankumman Tepsin veskareista, ottaisin ilman muuta Norrenan, Niittymäkeä yhtään väheksymättä.

Riksmania en ottanut -Janoksen ja Kopiovastaavan harmiksi- arvosteluun ollenkaan, koska häneltä ei ole nähty vielä riittävää määrää matseja. Olen melko varma, että hänessäkin on voittajan tahtoa. Mutta en täysin varma.

Ahonen saattoi lähteä änäriin Niittymäkeä ennen siksikin, että hänen pelaamisen/voittamisen janonsa on suurempi kuin varman päälle pelaavan Niittymäen. Taas tultiin voittamiseen haluun/taitoon.

Ja vielä kerran: Niittymäki on loistava veskari, mutta uskon enemmän Ahoseen/Noroseen/Nurmiseen/Lehtoseen/Toskalaan kun puhutaan NHL-urasta.

Viestin lähetti Sledge Hammer!

Kenen pitäisi haukkua ketä? Pelaajan joka haluaa urallaan eteenpäin, vai seurajohdon joka ei usko kasvattinsa kykyihin.

Laajenna klikkaamalla

En ymmärrä mikä tarve on ylipäänsä haukkua ketään. JYP teki virheen Ari Ahosen suhteen. Seurajohdossa ei tajuttu että Ahonen oli paitsi kypsä liigaan, myös lahjakkuutta ja henkistä kanttia ykkösvahdiksi. Tiilitalon kellarikerroksessa luultiin, että Ahosen kypsymiseen olisi mennyt vielä pari kautta. Ahosta ei solvattu julkisuudessa eikä häntä hylätty vaan hänellä oli paikka organisaatiossa. Aika näytti että tuo paikka oli aivan liian pieni, mutta helppoa se on näin jälkikäteen arvostella ratkaisua lähteä kauteen Satosaari-Hätinen kaksikolla.

Mutta miksi Ahosen tulisi solvata kasvattajaseuraansa jolla kait oli jotain tekemistä sen kanssa, että Ahonen noin pitkälle on päässyt. JYPin johdossa olleet miehet ovat myöntäneet julkisesti olleensa väärässä; miksi Ahosen täytyy haistatella kasvasttiseuralleen? Ainoa syy minkä keksin on nuori ikä..

JYPin vanhoista omista junnuista ainakin Ma Kankaanperä ja Ahonen ovatkin ajatusmaailmaltaan aivan kypsimmästä päästä...
Sen luokan juttuja on tullut poikien suusta kuultua.

Viestin lähetti Sergei_Krivokrasov


En ymmärrä mikä tarve on ylipäänsä haukkua ketään. JYP teki virheen Ari Ahosen suhteen. Seurajohdossa ei tajuttu että Ahonen oli paitsi kypsä liigaan, myös lahjakkuutta ja henkistä kanttia ykkösvahdiksi. Tiilitalon kellarikerroksessa luultiin, että Ahosen kypsymiseen olisi mennyt vielä pari kautta. Ahosta ei solvattu julkisuudessa eikä häntä hylätty vaan hänellä oli paikka organisaatiossa. Aika näytti että tuo paikka oli aivan liian pieni, mutta helppoa se on näin jälkikäteen arvostella ratkaisua lähteä kauteen Satosaari-Hätinen kaksikolla.

Mutta miksi Ahosen tulisi solvata kasvattajaseuraansa jolla kait oli jotain tekemistä sen kanssa, että Ahonen noin pitkälle on päässyt. JYPin johdossa olleet miehet ovat myöntäneet julkisesti olleensa väärässä; miksi Ahosen täytyy haistatella kasvasttiseuralleen? Ainoa syy minkä keksin on nuori ikä..

Laajenna klikkaamalla

Virhe mikä virhe, onneksi saatiin Lehdolla paikattua. Scoutti en ole, mutta kyllä minä sen verran tiesin ja pelkäsin Hätisen "taitoja" , että Ahonen/Satosaari olisi ollut oikea valinta ja vaikka kaudeksi 2000-2001 IFK:n paitaan, niin johto olisi välttynyt munaukselta.

Typerää silti haukkua, onhan Jypin juniorikoulu pikkuvesselistä asti kasvattaneet pojun , turha haukkua.

Kärppien Markus Korhonen kuuluu kumpaankin kategoriaan. Toisinaan voittaa otteluita joukkueeleen (kuten viime kauden pleijareissa jokereita vastaan :p :p :p ) ja toisinaan tavallisissa sarja peleissä vajoaa joskus jopa muun joukkueen tason alle.

Korhosesta voisi sanoa sen, että hän on tiukkojen pelien maalivahti. Aikoinaan kärppien karsinta pelit torjui erittäin hyvin ja viime vuoden play offit torjui hyvin, kun taas viime vuonna runkosarjassa torjui erittäin ailahtelevasti. Tällä kaudella tosin otteet ovat ilmeisesti parantuneet, johtuen osaltaan Tim Thomasista ja jatkuvasta kilpailusta peliajasta.

Tim Thomashan kuuluu ehdottomasti voittaviin maalivahteihin. Esimerkkinä voisi mainita kärppien kaksi viimeistä peliä HIFKiä ja Lukkoa vastaan.

Itse en muuten välttämttä laskisi Tom Draperia voittavaksi maalivahdiksi. Drpaer torjuu kyllä hyvin kun Tapparan puollustus toimii kuin kello (siis melkein aina), mutta ei Draper minun mielestä ole voittanut "yksin" pelejä tapparalle. Alakanttiin mennyt viime kausi Bluesissa tukee myös tätä väitettä.

Täytyy sen verran puolustaa Draperia, että viime kaudella suurin syy miehen esityksiin oli kyllä se loukkaantuminen, jonka kaikki jostain syystä aina unohtavat. Tomhan oli n. 2-3 kuukautta poissa peleistä silloin. Alkukausi meni todella hyvin mielestäni, mutta loukkaantumisen jälkeen hän ei enää missään vaiheessa päässyt samalle tasolle, jolla oli ennen loukkaantumista. Siksi olikin aivan ymmärrettävää, että hyvin pelannut Mika Oksa sai vielä Draperin palattuakkin pelata niin paljon. Siihen en ota kantaa, onko Draper ns. voittava maalivahti. Jos täytyisi jompikumpi valita, sanoisin että on, mutta ei kovin selvästi.

..Ja tehtäköön vielä selväksi, että Myllyksen Jamon esitykset tällä kaudella ovat olleet aivan toista luokkaa, kuin Draperin viime kaudella. Ja tämän kauden pakisto on kaikenlisäksi paljon viime kautista heikompi.

Viestin lähetti Jeff

Itse en muuten välttämttä laskisi Tom Draperia voittavaksi maalivahdiksi. Drpaer torjuu kyllä hyvin kun Tapparan puollustus toimii kuin kello (siis melkein aina), mutta ei Draper minun mielestä ole voittanut "yksin" pelejä tapparalle. Alakanttiin mennyt viime kausi Bluesissa tukee myös tätä väitettä.

Laajenna klikkaamalla

Ei mielestäni pidä paikkaansa. Useissa voittopeleissä Tapparalla on ollut erittäin huonoja vaiheita tai kokonaisia eriä, joiden aikana Draper on yksin pitänyt joukkuetta pystyssä, välillä ilmiömäisillä torjunnoillaan. Useinkin nämä jaksot ovat sijoittuneet ottelun alkuun: Tappara on ensimmäiset 10 minuuttia ollut kuutamolla, ja jyrännyt sen jälkeen voittoon. Voidaan kysyä, olisiko jyrännyt, jos maalissa keskivertomolari olisi päästänyt 4 maalia tuossa 10 minuutissa, kun Draper päästi yhden tai ei yhtään... Lisäksi jokainen paljon Tapparan pelejä nähnyt tietää, että joukkueella on taipumus johtoasemassa (vaikkei se olisi kovin selvä) kolmannessa erässä varmistella. Ja varmisteluhan aiheuttaa usein hiuksianostattavia hommia molarille. Seitsemän nollapeliä puhuu puolestaan. Ja voidaan kai sanoa, että maalivahti torjui voiton jos voitetaan 1-0...

Ja samanlaisia otteita viime kaudella esitti Markkanen.

Kummallista ettei Jussia ole mainittu noissa listoissa. Ei se 9 nollapeliä ihan vahingossa ja puolustajien hyvyydellä tullut.

Tapparassa näyttää olevan helppo pelata nollapelejä. :)

Eiköhän Tomppa näyttänyt 1988 mestaruus vuonna, että on voittava kassari ja kymmenen vuotta myöhemmin Lukossa myös olevansa voittava kassari, vai oliko kärppäläisten mielestä Lukolla liigan paras puolustus? :confused:

Wille: Markkasen puuttuminen oli moka, kun sutaisin tuon nimilistan turhan nopeasti. Ilman muuta voittava maalivahti.

Markus Korhonen on voittava maalivahti, mutta ei kovin hyvä minun mielestäni. Niittymäki on parempi veskari kuin Korhonen, mutta Korhonen osaa yksin voittaa, se on totta. Mutta on päivänselvää, että huipulle haluavan voittavankin veskarin on osattava peruspelikin niin hyvin, että suoritustaso ei heittele hirveästi. Jos suoritustaso heittelee kuin vuoristorata, saa veskari änärissäkin kenkää, vaikka voittaa periaatteessa osaisikin.

Tim Thomasin mielestäni mainitsin ilman muuta voittavaksi veskariksi.

Nämähän ovat minun mielipiteitäni......osa näistä arvioista tulee noin niinkuin scouttausta ajatellen liian vähällä henk.koht näkemisellä, siitä ei pääse mihinkään.

Voittavat ja ei-voittavat?
Ei kai ole yhtään liigatason maalivahtia, joka ei olisi voittanut yhtään ottelua?
JHag on sen verran kauan jo aiheesta provosoinut, että haluan tähän väliin laittaa ajatukseni maalivahdin uraputkesta, koska käsite voittava tai ei-voittava on kuitenkin kiinni paljolti aivan muista asioista kuin pelkästään maalivahdin omista pelitaidoista tai -taidottomuudesta. Alkuun sanon heti, etten tule käsittelemään yhtään maalivahtia nimeltä, vaan haluan vain vanhana ja katkerana tuoda esiin omia näkemyksiäni jääkiekkomaalivahdin tutkimattomista teistä.
Tänä päivänä on erittäin hieno asia, että juniorijoukkueissa on pääsääntöisesti useita, usein neljästä kuuteen (ainakin pk-seudulla) pelaavaa maalivahtia. Omalta kohdaltani tiedän sen, että pikkumiehellä on usein se oma pelipaikka, jota haluaisi pelaavansa. Luistelutaidon, kiekonkäsittelyn ja koko peliajatuksen kannalta on hyvä, ettei juututa vain maalivahdiksi, vaan pelataan monipuolisesti kaikkia pelipaikkoja. Uran valinnan aika onkin vasta myöhemmin.
Mutta kun se myöhempi aika on sitten koittanut, alkaa varsinainen lotto. On monia asioita, joista riippuu, tuleeko sinusta koskaan ns. voittavaa maalivahtia.
Aluksi voimme ajatella joukkuetta, jossa juuri silloin pelaat. On joukkueita jotka pelaavat eri ikäkausien sm-sarjassa, ja joukkueita jotka eivät. Saattaa myös olla niin, että juuri se ikäkausijoukkue, jossa pelaat, onkin se väliinputoava taso, joka ei menesty. Ei se auta vaikka edellisvuonna vastaava joukkue olisi voittanut mitä hyvänsä tai vaikka seuraava ikäkausi taas voittaisi. Jo siinä vaiheessa alat saada mainetta ei-voittavana maalivahtina, vaikka olet hädin tuskin teini-ikäinen ja parhaat vuodet vasta edessä.
Tokihan juniorilupaukset löydetään huonommistakin joukkueista. Kun sitten olet siirtymässä miesten sarjaan, vielä kuitenkin A-juniori-ikäisenä, onkin pohtimista siinä menetkö liigatason joukkueeseen muutamaksi vuodeksi penkin päähän vai divariin pelaavaksi veskariksi. Jos valintasi sattuu kohdalleen, pääset divarin parhaaseen porukkaan, josta sinut löydetään ja vain taivas on rajana. Jos sattuu huonompi tuuri, pelaat paljon, mutta koska joukkueesi on kehno, selän takana ropisee. Tekee muuten hyvää itseluottamukselle.
Peliajan löytämisen ja hyvän pelaamisen välillä on usein niin iso kuilu, että monet A-juniorit lopettavat jo liian aikaisin kun motivaatio katoaa.
Tässä kohtaa astuu voimakkaasti esiin maalivahtikoulutus. Nykyisin päteviä maalivahtikouluttajia on paljon vähemmän kuin mitä nuorien hyvien maalivahtien kokonaismäärä edellyttäisi. On jälleen lottovoitto asua esim. Raumalla, Tampereella tai Turussa. Yhtään väheksymättä monia kymmeniä parhaansa tekeviä maalivahtivalmentajia, päinvastoin.
Hyvään valmennukseen päässyt nuori mv-alku pystyy parhaimmillaan Suomessakin NHL-tasoon, sehän on jo nähtykin. Turhan moni kuitenkin jää hyvää heikommaksi lupaukseksi, jolloin vuosien liigajoukkueitten kiertämisen jälkeen käydään pakollinen keski-Euroopan turnee ja palataan kotimaahan, jos ei muuta niin ainakin kokemuksia rikkaampana.
Jos sitten vielä aukeaa paikka liigajoukkueen veskariksi, esim. joukkueeseen jolla ei edes ole varsinaista ykkös- ja kakkosveskaria ennen kauden alkua, saatkin kuulla olevasi kehäraakki, luuseri ja ei-voittava maalivahti. Takanasi saattaa olla useitakin yrityksiä, hyviäkin pelejä, maajoukkueessa, aina vain on sattunut juuri sillä hetkellä olemaan niitä maailman huippuja samaan aikaan.
Kaiken kaikkiaan sinulla on nyt pitkä ura, eikä ihan huonokaan, takana. Kun taas umpisurkean puolustuksen takana päästät keskimäärin kolme maalia pelissä, vaikka olet torjunut 30 pahaa ja vielä pahempaa, niin ei tunnu reilulta kun saat kuulla olevasi ei-voittava maalivahti.
Mutta ainahan ei voi voittaa. Ei edes joka kerta.

Tim...

...Thomas on ehdottomasti voittava maalivahti. Olen samaa mieltä mutta mutta ... onko Tim mestaruuksia voittava maalivahti. Ifk kaudella 97-98 oli niin hyvä joukkue Thomasin edessä, että minulle jäi vähän epäselväksi onko Tim edes hyvä maalivahti. Varmaan oli silloinkin. Seuraavalla kaudella 98-99 Thomas ei finaaleissa kyennyt niihin torjuntoihin, joita mestaruuteen olisi tarvittu. Miikka Kiprusoff taas torjui kaiken mahdollisen ja hävisimme mestaruuden TPS:lle. Jos maalivahdit olisi vaihdettu päittäin, epäilen että kannu olisi jäänyt Stadiin.

Jos halutaan laajentaa aihetta, niin onko esim. Jussi Markkanen tai nyt Tom Draper mestaruuksia torjuva maalivahti vai nouseeko Jamie Ram tai Kari Lehtonen sellaiseksi. MM-veskareita meillä on ainakin Jarmo Myllys ja Mika Noronen junnuissa.

58 - täyttä asiaa jälleen kerran!

Kaikki tuo on aivan totta, tuurilla on hirveän suuri osuus asioihin. Esimerkiksi O.Jokinen tuskin pelaisi nyt NHL:ssä ellei eräs Kekäläinen olisi ollut HIFKissä juuri oikeaan aikaan.

Minun mielestäni voittamisen taito on mentaalinen asia. Aivan samoin kuin musikaalisuus, matemaattinen lahjakkuus tms. ominaisuudet. Sitä voi opiskella ja siinä voi kehittyä, mutta sitä ei voi oppia. Jotkut vaan syntyvät sen ominaisuuden kanssa ja läheskään kaikki eivät tietenkään päädy urheilijoiksi. Myös liike-elämä on voittajatyypille oiva temmellyskenttä.

Voittajatyyppejä on jokaisessa lajissa ja jääkiekossa juuri tuo yksinään nököttävä veskari on eniten yksilöurheilija. Siksi hänen ominaisuuksiaan on suhteellisen helppo tutkiskella. Jos kenttäpelaajista pitäisi nimetä joitain voittavia ja ei-voittavia ja lajina on suomalainen jääkiekko, niin kivittämisenkin uhalla sanon, että klassisia voittajatyyppejä ovat esim. Saku Koivu ja Teemu Selänne sekä vaikkapa ex-kapumme Toni Sihvonen. Ei-voittaviksi lasken esim. Mika Niemisen, Lasse Pirjetän, Aigars Ciprussin...ihan riippumatta siitä, miten heidän edustamansa joukkueet ovat pärjänneet.

Sana voittava on tietenkin aika korni, toki Jan Lundellkin on torjunut voittopeleissä ja ollut silloin VOITTAVA maalivahti. Mutta onko hän voittava MAALIVAHTI? Ei mielestäni.

NHL on kiekkoilun mekka, eikö vain? Siksi NHL:n menetelmät pelaajien hankinnassa ovat parasta mitä löytyy, eikös juu? Koko NHL on täynnä matematiikkaa ja statistiikkaa - aivan kuten ammattitason vedonlyöntikin. Täynnä tylsiä tilastoja ja kaavoja. Mutta niitä tilastoja ja laskelmia ei pidetä yllä omaksi huviksi. Niillä tehdään menestystä ja rahaa, niin kiekossa kuin vedonlyönnissäkin.

Kun NHL-joukkue kiinnostuu jostain nuoresta veskarista, on joukkue erityisen tarkkana ennen signausta. Koska he ovat hankkimassa yksilölajin urheilijaa joukkueeseensa. NHL-scoutteja ei kiinnosta paskan vertaa pelkät torjuntaprosentit ja näyttävät videot ko. hemmon parhaista torjunnoista. He haluavat selvittää, onko veskari voittava vai ei-voittava. Tämä päättää viime kädessä ainakin eurooppalaisen veskarin hankinnan. Pohjois-Amerikan oma valmennus tuottaa valtavasti huippuveskareita - tai ainakin tasokkaita. Jos eurooppalainen hankitaan, minkäänlaisiin riskeihin ei ole varaa. Hänen on pakko osata voittaa. Ja voittaa ympäristössä, jossa pelejä on jumalattomasti, matkat matseihin ovat tolkuttomat ja koti-ikävä + fyysinen väsymys painaa päälle koko ajan. Moni kotimaansa voittaja sulaa ei-voittajaksi joutuessaan aloittamaan farmeissa. Näin kävi mm. Markus Kettererille. Itse asiassa NHL-aika hyvin pitkälti tuhosi hänen uransa veskarina. Hän ei koskaan palannut ennalleen, koska hänen psyykensä kärsi kolauksen amerikoissa. Voittamisen kyvyn voi menettääkin, ihan niinkuin mäkihyppääjä voi yhdessä yössä kadottaa hyppynsä.

Niinpä NHL-scoutit tekevät kaikkensa selvittääkseen sen, onko veskari voittava - luonteeltaan siis. Taidot ja tekniikka on pakko olla kunnossa joka tapauksessa. Niinpä veskaria seurataan livenä mahdollisimman paljon. Erityisesti silloin, kun hän ei torju kotihallissaan. Veskariscoutit menevät aina hyvin mielellään vierasmatseihin. Samoin katsomaan veskarin mahdollisia maajoukkuematseja nuorten kisoihin tai aikuistenkin, jos kiikarissa on vanhempi pelaaja. NHL-scoutit tykkäävät erityisesti veskareista, jotka pelaavat keskitason joukkueissa. Jos joukkue on tolkuttoman hyvä ja sen puolustus on betonia, joutuvat scoutit tekemään valtavan duunin selvittäessään veskarin voittajaominaisuuksia. Ne tulevat helpommin esiin keskitason joukkueessa, joka häviää ja voittaa suunnilleen yhtä usein. Myös huonon joukkueen veskari on pirun vaikea scoutattava, siihenkin menee aikaa.

NHL-scouttien papereissa veskareille, niille jotka eivät vielä pelaa siellä ja niillekin jotka pelaavat, lasketaan eräänlainen voittajakerroin, joka kuvaa hänen ominaisuuksiaan voittajana. Ei hänen yksin odoteta voittavan, ei tietenkään. Mutta jos kauden aikana on vaikka 20 sellaista tositasaista matsia, jotka voisivat päättyä mitenpäin vaan, voi voittava veskari ottaa noista 20:stä 16 voittoa. Kun taas hyvä, mutta ei voittava saa 5 voittoa. Päällepäin molemmat ovat pelanneet upeasti, mutta syy siihen, miksi toinen voittaa enemmän kuin toinen, selviää veskarien voittajakertoimista. Toinen on kovempi tiukassa paikassa kuin toinen. Molemmat ovat teknisesti huippuja. Arvatkaa kumpi saa ensin tarjouksen vaikkapa Montrealiin?

Esimerkki toisesta lajista: Istuin kerran lentokoneessa Wienistä Helsinkiin mäkivalmentaja Matti Pullin vieressä. Tämä tapahtui 80/90 -lukujen taitteessa. Juteltiin tottamooses syvällisesti urheilusta iltamyöhään eikä otettu edes pahemmin huikkaa. Tuli puhe Matti Nykäsestä ja tivasin, että mikä siinä oli niin ihmeellistä verrattuna vaikka A-P Nikkolaan. Pulli sanoi, että testeissä ja treeneissä Nikkola oli yleensä aina Masaa edellä. Mutta ei kilpailussa. Koska Matti oli synnynnäinen voittaja, A-P valitettavasti ei.

Eli siis. Ei ole tarkoitus loukata ketään veskaria sanomalla, että hän ei ole voittava maalivahti. Se vain on niin, että jääkiekossakin jylläävät samat ominaisuudet kuin muissakin lajeissa ja elämässä yleensäkin. Se on usein epäreilua.

Kaikki läpi...

Tappara: Draper voittava
Jokerit: Lehtonen voittava, Jamie Ram ei
Hpk: Mika Pietilä ei
Pelicans: Pasi Kuivalainen voittava
Tps: Norrena voittava, Niittymäki ei
Blues: Myllys voittava, Oksa ei
Kärpät: Thomas voittava, Korhonen voittava
Jyp: Lehto ei, Leinonen ?
Ilves: Racine ei, Pitkämäki ei
Lukko: Vehanen voittava
Hifk: Lindfors ei, Riksman ?
Ässät: Satosaari ei, Antila ei
Saipa: Duba voittava, Kuokkanen ?

Jaa, että näinkö. Loistavia kirjoituksia taas jhag ja fiftyeight. Tässähän alkaa sivistymään.

Ifk:n maalivahdeista vielä, että mv omalla panoksellaan olisi torjunut voiton ifk:lle, on käynyt ilmeisesti vain muutaman kerran. Vierasvoitot kärppiä, tapparaa ja pelicansia vastaan saattavat olla sellaisia pelejä (sakke, strömberg, sakke). Kun ei ole pelejä nähnyt, en tiedä. Riksmanilla ei ole varsinaisesti vielä yhtään ns. hänen voittamaa peliä. Esim. Vehaselle hän on 2 kertaa "hävinnyt"pelin. Rajatapaus on 29.12 ässiä vastaan ja 27.12 torjuttu tasapeli (melkein voitto) jokereista. Myös Espoossa 8.1. Riksman selkeästi "hävisi" Myllykselle.

JHag

Jätän kivittämisen muille, mutta nyt on pakko hieman kommentoida koska otit esille myös kenttäpelaajat ja Veikko Niemisen. Olettaisin että et ole aivan juniori-ikäinen ja tiedät Veikon pelanneen jo 80-luvulla.

Muistan kuinka Veikko niputteli A-junioreissa kavereita solmuun jalkakikkoineen ja varmasti ratkaisi pelejä omalla henkilökohtaisella taidollaan Ilveksen eduksi. Tosin siihen aikaan Ilveksen A:n pelit päättyivät usein niin kutsuttuihin hämäläisnumeroihin, joten Veikonkaan panos aina ollut niin ratkaiseva.

Sen jälkeenhän Veikko suuntasi Lahteen K-Reippaaseen ja tuskin panos oli yhtään heikompi. Esim. Veikkaaja-lehdessä 52/2001 on Yrjö Hakulisen haastattelu, jossa hän toteaa seuraavaa: "Se oli ensimmäinen otteluni penkin takana. Ratkaisumaalia edeltäneellä katkolla annoin Veikolle yksinkertaiset ohjeet: ota kiekko ja tee maali. Ja Veikkohan teki". Tässä yksi esimerkki, joku Lahtelainen vois muistaa enemmänkin.

Lahdesta Ilvekseen palattuaan Veikko järjesti monta ilonhetkeä seuraavina kausina ja tuota aikaa muisteleekin mielellään taitokiekon viimeisinä kulta-aikoina.

Siitä eteenpäin sitten voisikin esim. joku Lukkolainen kommentoida, tunnettiinko Veikko siellä voittavana persoonana.

Mielestäni Veikko on saanut aivan turhaa bullshittiä näistä viime vuosien, kieltämättä hieman hiipuneista peliesityksistä. Ymmärän kyllä jos fanin kiekkoura on alkanut Suomen MM-kullasta -95, niin ei Veikon esitykset mitään ihmeellisiä varmaan ole ollutkaan.

Mutta muut jotka muistaa kiekkoa pelattua hieman kauemminkin, niin Veikkoa, joka taitaa olla myös kaikkien aikojen pistekakkosena maajoukkueessa, on turha nimitellä luuseriks näitten viime vuosien perusteella. Onhan Veikolla nyt kuitenkin hieno ura takanaan, kaikkia kunnia ja kiitos siitä.

Viestin lähetti V8350
JHag

Jätän kivittämisen muille, mutta nyt on pakko hieman kommentoida koska otit esille myös kenttäpelaajat ja Veikko Niemisen. Olettaisin että et ole aivan juniori-ikäinen ja tiedät Veikon pelanneen jo 80-luvulla.

Muistan kuinka Veikko niputteli A-junioreissa kavereita solmuun jalkakikkoineen ja varmasti ratkaisi pelejä omalla henkilökohtaisella taidollaan Ilveksen eduksi. Tosin siihen aikaan Ilveksen A:n pelit päättyivät usein niin kutsuttuihin hämäläisnumeroihin, joten Veikonkaan panos aina ollut niin ratkaiseva.

Sen jälkeenhän Veikko suuntasi Lahteen K-Reippaaseen ja tuskin panos oli yhtään heikompi. Esim. Veikkaaja-lehdessä 52/2001 on Yrjö Hakulisen haastattelu, jossa hän toteaa seuraavaa: "Se oli ensimmäinen otteluni penkin takana. Ratkaisumaalia edeltäneellä katkolla annoin Veikolle yksinkertaiset ohjeet: ota kiekko ja tee maali. Ja Veikkohan teki". Tässä yksi esimerkki, joku Lahtelainen vois muistaa enemmänkin.

Lahdesta Ilvekseen palattuaan Veikko järjesti monta ilonhetkeä seuraavina kausina ja tuota aikaa muisteleekin mielellään taitokiekon viimeisinä kulta-aikoina.

Siitä eteenpäin sitten voisikin esim. joku Lukkolainen kommentoida, tunnettiinko Veikko siellä voittavana persoonana.

Mielestäni Veikko on saanut aivan turhaa bullshittiä näistä viime vuosien, kieltämättä hieman hiipuneista peliesityksistä. Ymmärän kyllä jos fanin kiekkoura on alkanut Suomen MM-kullasta -95, niin ei Veikon esitykset mitään ihmeellisiä varmaan ole ollutkaan.

Mutta muut jotka muistaa kiekkoa pelattua hieman kauemminkin, niin Veikkoa, joka taitaa olla myös kaikkien aikojen pistekakkosena maajoukkueessa, on turha nimitellä luuseriks näitten viime vuosien perusteella. Onhan Veikolla nyt kuitenkin hieno ura takanaan, kaikkia kunnia ja kiitos siitä.

Laajenna klikkaamalla

-Veikko on loistava pelaaja ja toki muistan hänet jo junnusta asti. En siis ole post -95 fani.

Mutta kuten jossain sanoinkin, voittamisen kyvyn voi menettääkin. Itse seurasin läheltä, HIFK-fani kun olen, Veikon taivallusta täälläpäin. Ensin Jokereissa, sitten meillä.
Meillä ollessaan Veikko oli kaikkea muuta kuin joukkuepelaaja. Lisäksi hänellä ei ollut tippaakaan voitonnälkää. Hienoja maaleja hän kyllä -ajoittain- teki, mutta henkilökohtaisesti hän ei koskaan pannut itseään likoon joukkueensa eteen. Plusmiinus -tilastotkin kertovat tämän.

Kettereristäkin sanoin, että täältä lähtiessään hän oli hyvä, voittava veskari ja tänne palatessaan haavanlehti, joka torjui silti teknisesti hyvin.

En tiedä Veikon tekemisistä Ilveksessä nyt, mutta muistaakseni hän on 20 paikkeilla miinuksella. Sanon vielä kerran, että voittamisen halulla ja pelitaidoilla ei ole välttämättä paljonkaan tekemistä toistensa kanssa. Veikko on paljon taitavampi kuin Toni Sihvonen tai Antti Törmänen, mutta hänellä ei ole (nykyään) tippaakaan näiden kaiffareiden voitonnälkää.
Ipa-aikaan tästä syksystä eteenpäin en osaa ottaa kantaa, mutta ei täällä ole hirveästi hattua ilmaan heitelty teidän leirissä Veikon esitysten takia.

Maajoukkuevuosinaan Veikko oli pistämättömän hyvä ja olet oikeassa, niitä saavutuksia häneltä ei voi viedä pois.

JHag

Pyydän anteeksi huonoa kirjallista ulosantiani etten pystynyt tuomaan esille sitä, että kirjoitin nimenomaan aikaisemmista vuosista, jolloin Veikolla varmasti oli voittamisen palo silmissä. Se palo taisi himmetä jo Veikon ulkomaan kiertueella ja mielestäni toin sen kyllä esille, ettei näihin viime vuosiin olla kovin tyytyväisiä.

Tuntui vai niin tylyltä tyrmätä mies näillä viime vuosien esityksillä ja verrata esim. Pirjetään!

Se, että pelaaja on niin hyvä kuin viimeinen kausi, sillähän on suurin merkitys tulevan kauden sopimusneuvotteluissa.

Mutta ei mitään, jatketaan vääntöjä muissa aiheissa, ei aina voi olla samaa mieltä.

PS. Törmänen voitonnälkäinen pelaaja?

Muutama hajakommentti

Niin, muutaman, poikkeavankin kommentin, heittäisin tähän jatkeeksi.
Sakke Lindfors, nimenomaan se Sakke Lindfors joka pelasi ennen paluutaan ulkomailta: taso vaihteli hurjasti, ei välttämättä pelistä toiseen, mutta nimenomaan sen parhaan ja huonoimman matsin välillä oli huima ero. Parhaimmillaan täysin maaginen joka otti kaiken. Ihan kaiken. Huonoimmillaan täysiverinen imuri. Tämä lienee suurin syy, ettei Sakkea nähty maajoukkeessa parhaimpina päivinään, sillä kuka rehellisesti olisi uskaltanut peluuttaa tällaista veskaria MM-kisoissa ? Toki hyvänä päivänään olisi ehdottomasti ollut maajoukkuepaikan arvoinen, mutta ne mustat päivät. Siinä mielessä eri mieltä esim. Jhagin kanssa, että kyllä Sakke niinä hyvinä päivinään piti joukkuetta pystyssä ja oli ns. voittava veskari, kun koko muu joukkue pelasi kuin pullopersesiat.

Ari Sulander; voittava veskari (oli), hänelläkin puutteensa, paha tapa päästää melkein ottelussa kuin ottelussa yksi helppo maali. Pystyi (huom. imperfekti) kuitenkin usein kasaamaan itsensä ja pelaamaan voiton joukkuelleen.

Markus Ketterer; ehdottomasti voittava veskari. Voitti nuorille MM-kultaa, voitti Tepsille mestaruuksia (ainakin yhdessä niistä oli muistaakseni töitäkin), voitti Suomelle finaalipaikan ikimuistoisessa Prahan välieräottelussa ( ei kai Pena vaan lue näitä+), pelasi Canada Cup:issa yhdessä Ojasen kanssa tasurin Kanadan kanssa, jne jne.

Kari Lehtonen; raakile jota ei voi vielä oikein arvostella, loistava tulevaisuus edessä.

Jamie Ram; oma mielipiteeni muuttunut kauden vanhetessa (positiivisempaan) ja jotenkin on sellainen kutina, että saattaa olla se Jokereiden pelaava maalivahti kevään pleijareissa. Tosin silloin vasta mies mitataan ja voipi olla että juuri tähän Jokerit kaatuu.