Verkkolehden uusimmat jutut
Pyatt liittyy Sveitsiin matkaavien NHL-pelaajien virtaan | 24.07. 23:39
NLA-seura Genève-Servette on ilmoittanut tehneensä sopimuksen hyökkääjä...
Lars Ellerille neljä lisävuotta Canadiensissa | 24.07. 23:05
Montreal Canadiens vältti välimieskäsittelyn hyökkääjänsä Lars Ellerin...
Ortiolle jatkosopimus Flamesiin | 24.07. 22:37
Maalivahti Joni Ortio on solminut kaksivuotisen jatkosopimuksen Calgary...
Bruins täydensi valmennustaan | 24.07. 19:40
Boston Bruins on täydentänyt valmennustaan palkkaamalla apuvalmentajakseen...
Poulin pysäyttää kiekkoja Islanders-paidassa ensi kaudellakin | 24.07. 19:23
Maalivahti Kevin Poulin ja New York Islanders ovat päässeet...
Lukon Nikko menettää suurimmman osan Liiga-kaudesta | 24.07. 18:50
Lukon hyökkääjä Joni Nikko leikattiin keskiviikkona ja mies joutuu...

Takaisin   Jatkoajan keskustelupalsta > Kansainvälinen jääkiekkokeskustelu > Maajoukkue


Vastaa viestiin
 
Ketjun työkalut Näyttövalinnat
Vanha 13.02.2002, 10:49   #126
TKH
 
Juttu 72


"Toivon juttua Darius Rusnakista"

1980-luvun pelaajien esittelyt on jäänyt vähälle, mutta pitänee niitäkin harkita kun vanhemmat pelaajat loppuu.







Kuka kovaotteinen pelaaja on voittanut kaikki neljä NHL:n
pääpörssiä - piste-, maali-, syöttö- ja jäähypörssin - ainoana
NHL:n historiassa??


Kyseessä on tietenkin Detroitin ja Production Linen vasen
laitahyökkääjä Ted Lindsay.

Ted "Terrible" Lindsay syntyi heinäkuun 29. 1925 Renfrew:ssä,
Ontariossa. Lindsay:n isä oli entinen NHL-maalivahti Bert
Lindsay, joka pelasi NHL:ssä pari kymmentä ottelua 1910-
luvulla. Lindsay seurasikin isänsä jälkiä hyvin ja oli nuorena
jo melkoinen tähti. Viimeisenä 1943-44 kautenaan OHA:n
junioreissa Lindsay voitti pudotuspelien maali- pistepörssit.
Tuolloin hänen joukkueensa St. Michael´s pääsi loppuotteluun,
mutta hävisi sarjan Oshawalle. Seuraavaksi kaudeksi Lindsay
saikin jo kutsun NHL:ään.

Lindsay debytoi NHL:ssä Detroitin paidassa jo 19-vuotiaana
kaudella 1944-45. Tuolloin Lindsay oli pelannut loistavan
harjoitusleirin ja Detroitin silloinen valmentaja Jack Adams
tarjosi hänelle NHL-sopimusta. Lindsay ei siitä kuitenkaan
yllättäen ollut niin kovin kiinnostunut. Lindsay halusi
ennenkaikkea pelata ja koska pelkäsi Adamsin istuttavan häntä
vaihtopenkillä tai lähettävän hänet farmiin suhtautui hän
siksi aluksi nihkeästi sopimukseen. Lindsay osoitti olevansa
kova mies sopimusneuvotteluissa vaatimalla sopimukseensa
pykälää joka velvoitti Detroitin antamaan hänelle
säännöllisesti peliaikaa. Adans järkyttyi aluksi moisista
ehdotuksista, mutta koska hän ei halunnut menettää erittäin
lupaavaa pelaaja oli hänen suostuttava Lindsayn koviin
vaatimuksiin. Pari kautta Lindsaylta meni ennen kuin hänestä
kehittyi NHL:n huippupelaaja. 1946-47 kaudella Lindsay pelasi
jo NHL:n All-Stars -ottelussa ja kausikin tuotti 42 (27+15)
tehopistettä. Seuraava kausi oli kuitenkin Lindsay todellinen
läpimurtokausi, tuolloin hän voitti NHL:n maalikuninkuuden
33 maalilla ja hänet valittiin luonnollisesti myös NHL:n
ykkös All-Starsiin. Lindsay oli NHL:n parhaimpia pelaajia koko
Detroitin uransa ajan, aina kauteen 1956-57 asti. Kaikkiaan
Lindsay valittiin tuona ajanjaksona NHL:n ykkös All-Starsiin
kahdeksan kertaa ja kerran kakkoseen. Kaudella 1949-50 hän
voitti NHL:n syöttö- ja pistepörssit. Maali- ja pistepörssin
Lindsay voitti vain kerran, mutta oli pistepörssin kakkosena
kolme kertaa ja kerran kolmonen. Myös maalipörssin kärkipäässä
Lindsay oli useampana kautena, syöttöpörssin Lindsay voitti
urallaan kaksi kertaa. Parhaimmalla kaudellaan 1956-57 Lindsay
teki 85 pistettä, maaliennätykseksi jäi kauden 1947-48 33
maalia. Parhaimman Kautensa 1956-57 jälkeen Lindsay myytiin
surkeaan Chicagon joukkueeseen. Syynä oli Lindsayn aktiivinen
rooli juuri perustetussa NHL:n pelaajayhdistyksessä.
Chicagossa Lindsay viihtyi kolme vähemmän menestyksekästä
kautta ja ripusti sitten hokkarit naulaan. Ne eivät olleet
siellä kuitenkaan lopullisesti. Hän oli viettänyt neljä vuotta
automyyjänä, mutta haki sitten vuonna 1964 Red Wingsin
radiokommentaattoriksi. Lindsayn vanhalla ketjukaverilla,
joka tuolloin oli Detroitin valmentajana, oli kuitenkin muita
ajatuksia ja ehdotti Lindsaylle paluuta kaukaloihin. Se sopi
oikein hyvin Lindsaylle, joka halusikin lopettaa mahtavan
uransa Detroitissa. Päätös oli oikea, sillä Detroit nousi
vielä kerran huipulle ja voitti NHL:n runkosarjan, joka oli
tuolloin paljon arvostetumpi saavutus kuin mitä se on nykyään.
Kaikkiaan Lindsay pelasi NHL:ssä 17 kautta ja 1068 ottelua
tehden niissä 851 (379+472) tehopistettä. Jäähyllä Lindsay
istui 1808 minuuttia, mikä oli Lindsay:n lopettaessa liigan
kovimpia määriä kautta historian. NHL:n pudotuspeleissä
Lindsay pelasi 133 ottelua ja teki niissä 96 (47+49)
tehopistettä. Pudotuspeleissä Lindsay voitti kerran joka
pörssin. Parhaimmat pudotuspelinsä Lindsay pelasi kaudella
1954-55 jolloin hän teki yhdessätoista ottelussa peräti 19
(7+12) tehopistettä.

Ted Lindsay jäi NHL:n historiaan yhtenä sen kovimmista
pelaajista kautta aikojen, ja tätä hän on yhä tänä päivänäkin.
Jo hänen lempinimensä kertoo hänestä paljon. Lindsay ei ollut
iso eikä edes vahva, mutta sitäkin pelottomampi. Hän ei kerta
kaikkiaan osannut pelätä ketään eikä mitään. Lindsay oli itse
peloton, mutta hänestä itsestään tuli todella pelätty. Hän oli
koko liigan kovimpia tappelijoita huolimatta pienestä
varrestaan. Lindsay:n aikana ei huippupelaajilla ollut omaa
"turvamiestä" mukana, vaan heidän piti osata huolehtia
itsestään. Kukaan ei ollut parempi huolehtimaan itsestään kuin
Ted Lindsay, tosin usein hän huolehti myös joukkuetovereista.
Paitsi että Lindsay oli kova hän oli myös teknisesti hyvin
taitava, vaikkakin Detroitin joukkueessa taidosta yleensä
huolehtivat muut kuin Lindsay. Lindsay lienee ollut NHL:n
ensimmäinen huippuluokan voimahyökkääjä. Hän oli ensimmäinen
pelaaja NHL:n historiassa jossa yhdistyivät huippuluokan
kovuus ja huippuluokan tehot. Lindsay on NHL:n historian ainut
pelaaja, joka on voittanut kaikki neljä NHL:n pääpörssiä -
piste-, maali-, syöttö- ja jäähypörssin. Samalla kaudella
nämä eivät kylläkään ole tapahtuneet. Pistepörssin hän voitti
kerran, -50, maalipörssin myös kerran, -48, syöttöpörssin
kahdesti, -50 ja -57 sekä Jäähypörssin kahdesti, -57 ja -59.
Detroitissa oli monta huippupelaajaa Lindsayn aikana, muun
muassa suuri Gordie Howe ja loistava keskushyökkääjä Sid Abel.
Detroitissa Lindsay oli kuitenkin se moottori ja johtaja, joka
piti joukkueen hereillä ja liikkeellä. Kaudesta 1952-53
lähtien Lindsay toimi myöskin joukkueen kapteenina. Luonteelta
Lindsay oli hyvinkin kovapäinen, hän ei kuunnellut ketään ja
teki aina mitä tahtoi muista tai muiden mielipiteistä
vähät välittämättä.

Lindsaylla oli suuri osuus NHL:n pelaajayhdisyksen syntymiseen
1950-luvulla. Tuolloin jääkiekko eli nousubuumia ja kaikkiin
seuroihin virtasi paljon rahaa omistajien myhäillessä
tyytyväisenä. Lindsay ja Montrealin Doug Harvey tekivät omia
laskelmiaan ja tulivat siihen tulokseen, että pelaajien osuus
rahakakusta oli aivan liian pieni. Lindsay olikin primus motor
vuonna 1957 kun NHL:n pelaajayhdistys perustettiin.
Pelaajayhdistys halusi tuolloin ottaa hallintaansa pelaajien
eläkerahaston ja samalla ohjata All-Stars -ottelun tuoton
samaan rahastoon. Lindsay ja kumppanit eivät kuitenkaan vielä
tuolloin olleet tarpeeksi vahvoja pystyäkseen taistelemaan
seurojen omistajia vastaan, jotka taistelivat kynsin hampain
pelaajien vaatimuksia vastaan. Näin jo seuraavana vuotena
pelaajat luopuivat toivosta ja hautasivat haaveet
pelaajayhdistyksestä. Myöhemmin Alan Eagleson onnistui siinä,
missä Lindsay ja kumppanit epäonnistuivat.

Lindsay pelasi Detroitissa pitkään yhdessä aikansa, ja koko
NHL:n historian, parhaimmista ketjuista. Ketju oli "Production
Line" ja se pelasi kokoonpanossa Ted Lindsay - Sid Abel -
Gordie Howe. Ensimmäisen kerran ketju pelasi yhdessä kaudella
1946-47, mutta läpimurto tapahtui vasta pari kautta myöhemmin.
Ketju tuli kuuluisaksi paitsi taidoistaan niin myös
kovuudestaan, se toi useasti kyyneleet silmiin vastustajille.
Ketju - ja samalla Detroitin joukkue - hallitsi liigaa koko
1950-luvun alkupuoliskon. Mestaruuden se voitti neljä kertaa
ajanjaksolla 1950-1955. 1949-50 production line pelasi
kaikkein parhaimman kautensa ja otti harvinaisen kolmoisvoiton
NHL:n pistepörssissä, järjestys oli Lindsay, Abel, Howe.

Uransa jälkeen Lindsay on toiminut muun muassa Detroitin GM:nä
kausina 1976-80 ja valmentajana osan kaudesta kausina 1979-81.
Ted Lindsayn pelinumero 7 on jäädytetty Detroitissa.
1966 Ted Lindsay valittiin Kanadan Hockey Hall Of Fameen.
TKH on offline-tilassa   Vastaa lainauksen kanssa
Vanha 14.02.2002, 11:32   #127
TKH
 
Juttu 73








Aleksander Jakusev ei ollut normaali pelaaja
Neuvostoliiton joukkueessa, etenkään
hyökkäyspäässä. Melkein kaikki Neuvostoliiton
huippuhyökkääjät olivat pienehköjä, äärimmäisen
nopeita ja äärimmäisen taitavia. Jakusev ei ollut
mitään näistä, silti häntä pidetään yleisesti
pelaajana joka olisi Neuvostoliittolaisista
luonut kaikkein legendaarisimman NHL-uran. Tämä
siis jos Neuvostoliittolaisten olisi ollut
mahdollista pelata NHL:ssä jo 60-luvulla.

Aleksander Jakusev syntyi tammikuun 2. 1947.
Neuvostoliiton pääsarjauransa Jakusev aloitti
19-vuotiaana Moskovan Spartakissa. Itseasiassa Jakusev pelasi
koko Neuvostouransa, joka kesti vuoteen -80, Spartakissa.
Neuvostoliitossa samassa seurassa, ZSKA:ta lukuunottamatta,
koko uran pelaaminen oli maajoukkueen huippupelaajilla
erittäin harvinaista koska ZSKA keräsi melkein poikkeuksetta
kaikki superpelaajat omaan joukkueeseensa. Neuvostoliiton
pääsarjassa Jakusev teki pelaamissaan 568 pelissä 339 maalia.
Jakusev on edelleen yksi Neuvostoliiton sarjan aivan kaikkein
parhaimpia maalintekijöitä. Lisäksi Jakusev on yksi neljästä
pelaajasta Neuvostoliiton sarjan historiassa joka on pystynyt
tekemään yli 50 maalia kaudessa, kolme muuta ovat Vsevolod
Bobrov, Venjamin Aleksandrov ja Vladimir Petrov.
Neuvostouransa jälkeen Jakusev siirtyi pelaamaan Itävaltaan
SV Kapfenberg:iin kahdeksi vuodeksi.

Jakusev oli todellinen poikkeus Neuvostoliiton maajoukkueen
huippuhyökkääjien keskuudessa. Melkein kaikki muut
huippuhyökkääjät olivat pieniä teknisiä vauhtikoneita, mutta
jakusev oli heidän vastakohtansa. Jakusevilla ei ollut
huippuluokan tekniikkaa, -vauhtia tai -taitoa, mutta hänellä
oli jotain mitä muilla Neuvostoliiton hyökkääjillä ei ollut.
Se oli suuri koko. "Big Yak" - niin kuin häntä kutsuttiin -
oli iso ja vahva pelaaja, joka pystyi parkkeeraamaan
vastustajan maalin eteen ilman että moni häntä pystyi siitä
pois siirtämään. Pelillisenä avuna Jakusevilla oli loistavat
maalintekijän kädet, tämän joutui aikanaan moni maalivahti
hyvin läheltä omakohtaisesti toteamaan. Kanadalaiset
arvioitsijat ovat verranneet Jakusevia Phil Espositoon ja
eivät he täysin väärässä ole. Jakusev todellakin oli
eräänlainen Neuvostoliiton versio Espositosta. Koon lisäksi
yhtäläisyyksiä on monia, he molemmat viihtyivät maalinedessä,
he molemmat tekivät suuren osan maaleistaan maalinedestä,
kumpikaan ei ollut muuten järin taitava tai nopea pelaaja,
kumpikin oli aikansa parhaita pelaajia ja maalintekijöitä.
Yhtäläisyyksiä riittää. Jakusev lienee ollut Neuvostoliiton
ensimmäinen maailmanluokan voimahyökkääjä, yhä nykyäänkin hän
lieneen Neuvostoliiton/Venäjän kaikkien aikojen paras vastine
NHL:n voimahyökkääjille. Koko Euroopassa Jakusev oli parhaita
ja ensimmäisiä varsinaisia voimahyökkääjiä. Neuvostoliitolla
oli tosin jo 1960-luvulla erittäin kova ja fyysinen hyökkääjä,
nimittäin Vjatsheslav Starsinov. Hän oli kuitenkin kooltaan
Jakusevia paljon pienempi.

Neuvostoliiton maajoukkueen mukana Jakusev esiintyi kaikkiaan
kymmenissä MM-kisoissa ajanjaksolla 1967 - 1979. Kotiin
tuomisina tuli seitsemän MM-kultaa. Olympialaisissa Jakusev
pelasi -72 ja -76, kummatkin päättyivät Neuvostoliiton
mestaruuteen. Neuvostoliitossa oli niin paljon mahtavia
hyökkääjiä ettei Jakusevia valittu MM-kisojen All-Starsiin
kuin kaksi kertaa, -74 ja -75. MM-kisojen parhaimmaksi
hyökkääjäksi Jakusev valittiin -75. Samana vuonna Jakusev oli
myös MM-kisojen paras maalintekijä. Jakushev ei MM-kisojen
pistepörssiä koskaan voittanut, mutta oli usein
kärkikymmenikössä. Muun muassa vuoden 1972 MM-kisoissa
Jakushev oli pistepörssin kolmas tehoilla 15 (11+4), 1973
viides tehoilla 15 (9+6), 1974 kolmas tehoilla 14 (7+7) ja
1975 neljäs tehoilla 16 (11+5). MM-kisojen kaikkien
aikojen pistetilastossa Big Yak on sijalla 20. Pelejä kertyi
78 ja pisteitä 81 (49+32).

Ei Jakusevin legendaarisuus kuitenkaan perustu ehkäpä jopa
hiukan keskinkertaisiin saavutuksiin MM-kisoissa ja
Olympialaisissa vaan mahtaviin peleihin Summit Seriessä ja
Summit Series II:ssa. Legendaarisessa Summit Seriesin
kahdeksan ottelun sarjassa Kanadan ammattilaisia vastaan
Jakusev oli Neuvostoliiton paras pelaaja. Jakusev jakoi sarjan
maalipörssin voiton Kanadan Phil Espositon ja Paul Hendersonin
kanssa ja oli pistepörssissä paras neuvostoliittolainen,
ja koko pörssissä heti kakkonen Espositon jälkeen. Sama tahti
Jakusevilla jatkui myöskin kahdeksan ottelun Summit Series
kakkosessa. Siellä Jakusev oli taas Neuvostoliiton paras
pelaaja. Jakusev oli joukkueensa paras pistemies ja
maalintekijä ja Koko sarjassa Jakusev oli niin pistepörssissä
kuin maalipörssissä kakkonen heti Bobby Hullin jälkeen. Summit
Series II:n jälkeen Kanadan legendaarinen Bobby Hull sanoin
Jakusevista lyhyesti näin: "What I would really like Jakushev
to do is sign a contract with Winnipeg. God, but he´s good".
Juuri nämä sarjat Kanadan ammattilaisia vastaan osoittavat
että Jakusev olisi hyvinkin voinut olla jopa Espositoon
verrattava superpelaaja NHL:ssä. Kukaan Neuvostoliiton IIHF:n
turnauksissa loistaneista superpelaajista ei pystynyt
nostamaan tasoaan peleissä ammattilaisia vastaan niin kuin
Jakusev pystyi. On sääli että Neuvostoliitto katsoi vuoden -76
Kanada Cupin olevan pelkkä harjoitusturnaus ja että ne jätti
siten kaikki supertähtensä (Maltsevia lukuunottamatta) kotiin
ja otti tilalle kokeilupelaajia kauden tärkeintä turnausta
eli MM-kisoja silmällä pitäen. Jakusev luonnollisesti oli
tuossa kotiin jääneessä superpelaajien ryhmässä ja siten
häneltä "vietiin" ainutlaatuinen tilaisuus loistaa jälleen
Neuvostoliiton ja koko turnauksen kirkkaimpana tähtenä. Tätä
loistamista Jakusev olisi tarvinnut, jotta hänet voitaisiin
täysin rinnastaa Neuvostoliiton kaikkien aikojen parhaimpien
- kuten esimerkiksi Firsov, Harlamov, Makarov - joukkoon. Nyt
Jakusev jää pakostakin jonkin verran kaikkein kirkkaimpien
neuvostohyökkääjien varjoon. Ei kahdet hyvät MM-kisat ja
kahdet hyvät Summit Seriesit oikein riitä vertailussa kaikkein
kirkkaimpiin neuvostokiekon legendoihin. Jääkiekkolegenda
Jakusev kuitenkin on aivan samalla lailla kuin vaikka
Starsinov, Loktev tai Aleksandrov, siitä ei pääse mihinkään.
Jakusev pelasi urallaan yhdessä kuuluisassa ketjussa. Tämä oli
etenkin osassa Summitin peleissä loistanut Aleksander Jakusev
- Vladimir Shadrin - Aleksandr Maltsev. Ketju niitti mainetta
Summit Series:n lisäksi myös muutamissa MM-kisoissa
1970-luvun alkupuoliskolla.

Heti peliuransa lopettamisen, -82, jälkeen Jakusev ryhtyi
Moskovan Spartakin apuvalmentajaksi. Tässä toimessa jakusev
oli kahteenkin otteeseen ajanjaksoilla 1983-1985 ja 1987-
1989. Moskovan Spartakin päävalmentaja Jakusev oli vuodet
1989-1993. Tämän jälkeen Jakusev on toiminut vielä Sveitsin
pääliigan HC Ambri-Piotta joukkueen päävalmentajana sekä myös
Venäjän maajoukkueen päävalmetajana.
TKH on offline-tilassa   Vastaa lainauksen kanssa
Vanha 18.02.2002, 13:25   #128
TKH
 
Juttu 74





Kuka puolustaja on voittanut SM-sarjan maalikuninkuuden??


Kyseessä on tietenkin Juha Rantasila joka voitti SM-sarjan
maalikuninkuuden kaudella 1970-71.

Juha Rantasila syntyi kesäkuun 5. 1945 Porissa. Rantasila
debytoi SM-sarjassa jo kaudella 1961-62 vain 16-vuotiaana
Porin Karhujen joukkueessa. Porin Karhuja Rantasila edusti
kuitenkin vain viisi kautta. Kaudeksi 1967-68 hän siirtyi
HIFK:n jota edusti aina SM-sarjauransa loppuun asti kaudelle
1974-75. Tämän jälkeen Rantasila lähti Sveitsiin, jossa hän
pelasi kauden 1975-76 HC Luganossa ja kaudet 1976-78 SC
Lucern:ssa. Rantasila lopetti 33-vuotiaana kauden 1977-78
jälkeen. Rantasila pelasi SM-sarjassa 326 peliä ja teki niissä
264 (161+103) tehopistettä. Kaudella 1970-71 Rantasila voitti
SM-sarjan maalikuninkuuden tehtyään 32:ssa ottelussa 30
maalia. Hän on edelleen SM-sarjan/SM-liigan historian ainut
maalikuninkuuden voittanut puolustaja. Myös hänen
maalimääränsä on yhä SM-sarjan/SM-liigan puolustajien
maaliennätys, vaikka nykyään pelataan kaudessa noin 20 ottelua
enemmän. Rantasilalla on myös edelleen halussaan HIFK:n
puolustajien maaliennätys, 4 maalia. Sen Rantasila teki 7-1
voitossa Saipaa vastaan 1969. Pisteissä parhaimmalla
kaudellaan 1973-74 Rantasila teki 50 (22+28) tehopistettä
36:ssa ottelussa. Rantasila voitti urallaan 4 kultaa, 2 hopeaa
ja 2 pronssia. HIFK oli Rantasilan aikana ensimmäistä
kauttaan lukuunottamatta aina mitaleilla. Rantasilan
lopettamisen jälkeen HIFK oli viisi vuotta mitaleitta.
"Jokainen voi itse miettiä, mistä se johtui", on Rantasila
vitsaillut. SM-sarjan All-Starsiin Rantasila on valittu kolme
kertaa, -66, -69 ja -74. Lienee vähintäänkin omituista että
Rantasilan 30 maalin kaudella häntä ei valittu All-Starsiin.
Tuolla kaudella kuitenkin Koskela pelasi unelma MM-kisat ja
Seppo Lindström loisti ulkomailla Klagenfurt:ssa. Lisäksi he
pelasivat pakkiparia MM-kisoissa ja n sanottu että Koskela-
Lindström oli selvästi kisojen paras pakkipari.

Juha Rantasila oli hyökkäävä puolustaja, joka pelasi usein
sääntöjen rajamailla. Hänen lämärinsä oli aikakauden kovimpia
ja tarkimpia ja hän oli koko Suomessa ensimmäisiä, jotka
suhtautuivat pelaamiseen kuin ammattiin. Rantasila oli usein
yksinäisyyteen vetäytyvä kova keskittyjä, hivenen itsekäs sekä
hiukan yksittäistaistelija tyyppinen pelaaja. Rantasila joutui
usein tuomareiden silmätikuksi ja sai paljon jäähyjä
maajoukkueessa korkealla käyvien kyynärpäiden ja sen myötä
korkeiden mailojen takia. Hän suojeli kasvojaan ja hampaitaan
nostaen aina tiukoissa tilanteissa kädet alitajuisesti
kasvojensa suojaksi. Rantasilalla onkin kovin jäähykeskiarvo
MM-kisaottelua kohti Suomen historiassa, 1,52 minuuttia per
ottelu. Hän sai urallaan 82 minuuttia 54 MM-ottelussa.
Parhaimpana "meriittinä" historiaan on jäänyt Suomen ja
Puolan välinen MM-kisaottelu 1970 kisoissa. Rantasila istui
peräti neljä kakkosta tuossa ottelussa. Koko kisoissa
Rantasila istui 26 minuuttia. Maajoukkueen MM-kisojen
jäähyennätyksiä Rantasila ei kuitenkaan pidä hallussaan.
Matti Keinosella on eniten jäähyjä yhteensä, 99 minuuttia, ja
Veli-Pekka Ketolalla eniten yksistä MM-kisoista, 32 minuuttia.
Jäähyistään huolimatta Rantasila oli aina tärkeä mies Suomen
joukkueelle. Itse hän on todennut jäähyistään näin:
"jäähykuningas en koskaan ollut, ja useinmiten sinne lähti
vastustajakin". Rantasila ei ollut hyvänä ja kovana pelaajana
vastustajien suosiossa, muun muassa vuoden -72 MM-kisoissa
puolainen Marian Feter mursi vihellyksen jälkeen Rantasilan
nenäluun mailaniskulla. Monelle suomalaiselle Rantasila jäikin
hyvin muistiin "Sinä nenäpaketissa piinkovaa pelanneena
pakkina".

Juha Rantasila pelasi 116 maaottelua ja teki niissä 22 maalia.
Hän edusti Suomea viisissä MM-kisoissa ja yksissä
Olympialaissa ajanjaksolla 1966-74. MM-kisoissa Rantasila
pelasi 54 ottelua ja teki niissä 21 (11+10) tehopistettä.
Rantasila on edelleen yksi Suomen kaikkien aikojen
tehokkaimista puolustajista MM-kisoissa. Parhaimmat MM-kisansa
Rantasila pelasi vuoden 1972 MM-kisoissa. Tuolloin hän teki
10:ssä ottelussa 8 (4+4) pistettä. Eräät tärkeimmistä
arvokisamaaleistaan Rantasila teki vuoden 1969 MM-kisojen
ottelussa USA:ta vastaan. Tuolloin hän lämäsi todella tärkeät
1-1 ja 2-1 maalit. Rantasilan maalien myötä Suomi sai otteen
haltuunsa ja voitti ottelun. Ottelu oli kummallekin maalle
todella tärkeä koska voittaja säilyi A-sarjassa ja häviäjä
putosi B-sarjaan. 1969 MM-kisat olivat todella hyvät kisat
Rantasilalle, 10:ssä ottelussa tuli tehot 6 (4+2). Rantasilan
viimeisiksi arvokisoiksi jäivät vuoden -74 kotikisat.
Rantasila oli pelannut loistavan kauden ja hänet saatiin taas
kerran puhuttua joukkueeseen. "Olin pelannut hyvän sarjakauden
ja innotuin asiasta. Petyin kuitenkin henkilökohtaiseen
panokseeni kisoissa", sanoi Rantasila viimeisistä
MM-kisoistaan. Vuoden 1974 MM-kisoissa Rantasila oli
muodostamassa Suomen siihen astista kaikkien aikojen parasta
viisikkoa: Juhani Tamminen - Veli-Pekka Ketola - Esa Peltonen,
Juha Rantasila - Heikki Riihiranta. Kentällinen pelasikin
koko muun joukkueen ohella loistavasti, mutta maalivahti Stig
Wetzellin antama postiviinen dopingnäyte vei Suomelta kaikkien
aikojen ensimmäisen mitalin.

1973 Rantasila oli perustamassa suomalaiskiekkoilijoiden
pelaajayhdistystä. Rantasila oli välillä pitkään poissa
yhdistyksen toiminnasta, mutta palasi lakimiehenä takaisin
mukaan 1990-luvun puolessa välissä. 1989 Juha Rantasila
valittiin jääkiekkoleijonaksi.
TKH on offline-tilassa   Vastaa lainauksen kanssa
Vanha 19.02.2002, 12:00   #129
TKH
 
Juttu 75






Kenellä maalivahdilla on yhden kauden nollapelien ennätys
NHL:ssä??


Kyseessä on tietenkin NHL:n ensimmäisten vuosikymmenien
superlegenda George Hainsworth joka pelasi kaudella
1928-29 peräti 22 nollapeliä.

George Hainsworth syntyi kesäkuun 26. 1895 Torontossa.
Hainsworth pelasi suurimman osan amatööriajoistaan
Berliinissä. Ei tosin Saksassa vaan Ontariossa, Kaupungissa
joka myöhemmin muuttui Kitchener:ksi. Hän aloitti
amatööripelaamisen jo kaudella 1912-13 Silloisessa Berlin
City:n joukkueessa ja OHA Sr. -liigassa. Tässä liigassa
Hainsworth pelasi aina kauden 1922-23 loppuun. Tänä aikana
Hainsworth oli vakiintunut sarjan parhaimmaksi maalivahdiksi
ja hänellä oli useita kertoja kauden parhaimmat maalivahtien
tilastot. Hainsworth:sta tuli ammattilainen kaudeksi 1923-24,
mutta ei kuitenkaan NHL:ään. Ammattilaisliiga oli WCHL ja
joukkue Saskatoon Crescents. Siellä Hainsworth pelasi kolme
kautta ennen siirtymistään Montrealiin ja NHL:ään. Siirron
takana oli NHL:n alkuvuosien hyökkääjätähti ja
kaksinkertainen pistepörssin voittaja Newsy Lalonde, joka
ehdotti että Hainsworth siirtyisi Montrealiin ja korvaisi
siellä ikääntyneen, sairastuneen ja lopettavan Georges
Vezinan. Näin myös tapahtui. Lalonde oli toiminut aikaisemmin
ja toimi myös möyhemmin Montrealin valmentajana.

Hainsworth:sta tuli NHL:ssä tähti heti ensimmäisestä 1926-27
kaudesta lähtien, hän pelasi kolme loistavaa kautta
peräkkäin, ja ne kaikki toivat hänelle NHL:n parhaimmalle
maalivahdille jaettavan Vezina Trophyn. Hainsworth oli Vezina
Trophyn ensimmäinen voittaja, koska palkintoa ruvettiin
sattumalta jakamaan Hainsworthin ensimmäisestä kaudesta
lukien. Hainsworth debytoi NHL:ssä erittäin vanhana, hän oli
ensimmäisen kauden aloittaessaan jo 31-vuotias, silti hän
pelasi hyvän NHL-uran. Hainsworth pelasi NHL:ssä 11 kautta
ja 465 ottelua, joista Hainsworthin voittoon päättyi 246.
Kolmena kautena Hainsworth:lla oli eniten voittoja, kolmena
kautena eniten nollapelejä ja kahtena kautena paras
päästettyjen maalien keskiarvo. Hainsworth johti Montrealin
kahteen mestaruuteen vuosina 1930 ja 1931. Varsinkin
Hainsworthin pelit vuoden 1930 pudotuspeleissä olivat
loistavia. Hänen kuuden pudotuspeliottelun päästettyjen
maalien keskiarvo oli vain 0,75 ja puolet otteluista, eli
kolme, oli nollapelejä. Kolmesti Hainsworth:lla oli eniten
nollapelejä pudotuspeleissä. Hainsworth pelasi 52
pudotuspeliä ja niistä joukkueen voittoon päättyi 22.
Nollapelejä kertyi 8 ja päästettyjen maalien keskiarvo on
1,93. Hainsworth:lla useita NHL:n runkosarjan maalivahtien
ennätyksiä. Hainsworth:lla oli eniten nollapelejä NHL:n
historiassa, 94, aina kauteen 1963-64 asti, jolloin
legendaarinen Terry Sawchuk ohitti hänet. Yhä nykyäänkin
Hainsworthia enemmän nollapelejä tilillään on vain
Sawchukilla, 103. Hainsworth:lla on hallussaan useita NHL:n
historian kaikkein pitkäikäisimmistä ennätyksistä.
Kaudella 1928-29 hän pelasi uskomattomat 22 nollapeliä
yhdellä kaudella. Koko kaudella hän pelasi vain 44 ottelua,
eli nollapeli syntyi keskimäärin joka toisessa ottelussa.
Hainsworthin päästettyjen maalien keskiarvo oli tuolloin
luonnollisesti koko liigan paras, 0.92, eli hän päästi 43
maalia. Koko NHL:n historiassa kukaan ei ole koskaan yltänyt
lähellekään yhtä montaa nollapeliä. Kaikkien aikojen yhden
kauden nollapelilistan toisena on Alex Connell, joka pelasi
kahdesti 15 nollapeliä kaudessa. Nyky maalivahdeista vain
Dominik Hasek on päässyt listalla aika korkealle pelattuaan
13 nollapeliä kaudella 1997-98. Hainsworthin yhden kauden
nollapeliennätystä tuskin tullaan koskaan ohittamaan.
Hainsworth:lla oli kahdesti liigan paras päästettyjen maalien
keskiarvo, -28 ja -29. Hainsworthin alle yhden (0,92)
keskiarvo kaudella 1928-29 on NHL:n ennätys lajissaan. Kukaan
toinen maalivahti ei ole koskaan NHL:n historiassa pelannut
kautta alle yhden keskiarvolla. Hainsworth:lla on itseasiassa
kaksoisjohto tässä tilastossa, hänen kauden 1927-28
päästettyjen maalien keskiarvonsa oli 1,05. Lähimmäksi hänen
keskiarvoaan on päässyt tässäkin Alex Connell, joka kaudella
1925-26 pelasi kauden 1,12 keskiarvolla. Sitten tuleekin iso
rako seuraavaan, kukaan muu ei ole koskaan yltänyt alle 1,4
keskiarvon. NHL tosin rukkasi hyökkääjien syöttösääntöjään
vuoden 1929 lopussa, joka kaksinkertaisti tehtyjen maalien
määrän. Tämä osin selittää ennätysten pitkäaikaisen keston.
Hainsworth ja Connell kävivät tiukan taiston siitä kumpi jää
NHL:n historiaan pienimmällä koko uran päästettyjen maalien
keskiarvolla. He kummatkin päättyivät uran päätyttyä arvoon
1,91. Näin he jakavat keskenään NHL:n historian "keskiarvona
vähiten maaleja koko uralla päästäneen" maalivahdin arvon.
NHL:n All-Stars -valinnat alkoivat vasta Hainsworthin
parhaimpien kausien jälkeen. Tämän vuoksi häntä ei yhteenkään
tähdistöön koskaan valittu. Hainsworth lopetti pelaamisen
kauden 1936-37 jälkeen, tuolloin hän oli jo 41-vuotias.

George Hainsworth arvostetaan yleisesti NHL:n alkuvuosisadan
yhdeksi kaikkein parhaimmista maalivahdeista. Vain
kuusinkertainen Vezinan voittaja Bill Durnan lienee selvästi
legendaarisempi. Ajanjaksolla 1917-50 pelasi monta suurta
maalivahtia: Tiny Thompson - nelinkertainen Vezinan voittaja,
Roy Worters - voitti ensimmäisenä maalivahtina Hart Trophyn
1929 ja oli ehdolla Hartin voittajaksi 1928, Turk Broda -
kaksinkertainen Vezina voittaja ja viidesti ehdolla ja Frank
Brimsek - myös kaksinkertainen Vezina voittaja ja viidesti
ehdolla. Näistä mainituista George Hainsworth lienee
kuitenkin kaikkein legendaarisin. Hainsworth on - ei vain
alkuvuosisadan vaan koko NHL:n historian - yksi kaikein
legendaarisimmista maalivahdeista. Ei hän aivan TOP 6:een
yllä, mutta TOP 10:stä hänen nimi pitäisi useimmista
listoista löytyä. George Hainsworth kuoli 9.10.1950. Hänet
valittiin Kanadan Hockey Hall Of Fameen 1961.

TKH on offline-tilassa   Vastaa lainauksen kanssa
Vanha 20.02.2002, 10:44   #130
TKH
 
Juttu 76






Kuka legendaarinen tsekkoslovakkialainen puolustaja pelasi
aina tsekkoslovakkian maajoukkueessa yhdessä Oldrich Machackin
kanssa??


Kyseessä on tietenkin legendaarinen puolustaja Frantisek
Pospisil, joka saattoi hyvinkin muodostaa Machacin
kanssa Tsekkoslovakkian historian kaikkien aikojen parhaan
pakkiparin.

Pospisil oli superlahjakkuus heti nuoresta lähtien.
Tsekkoslovakkian pääsarjassa Pospisil debytoi 17-vuotiaana
Poldi SONP Kladno:n joukkueessa. Pospisil oli erittäin
seurauskollinen pelaaja koska pelasi koko mahtavan uransa
aina vuoteen 1978 samassa Kladnon joukkueessa. Pospisil
pelasi Tsekkoslovakkian pääsarjassa 17 kautta ja 622 ottelua.
Maaleja hän teki niissä 134. Tsekkoslovakkian Mestaruutta
Pospisil juhli neljä kertaa peräkkäin vuosina 1975-78.
Pospisil palkittiin Tsekkoslovakkian vuoden parhaana
pelaajana - eli kultainen maila palkinnolla - kaksi kertaa
peräkkäin, -71 ja -72. Tsekkoslovakkian uransa jälkeen
Pospisil pelasi vielä kauden Saksassa EV Landshut
-joukkueessa. Tämän Saksan kauden jälkeen Pospisil lopetti
jääkiekkoilun ja siirtyi valmentajaksi.

Tsekkoslovakkian maajoukkuetta Pospisil edusti 262 kertaa ja
teki niissä 25 maalia ajajaksolla 1968-77. MM-kisoihin
Pospisil osallistui yksitoista kertaa ja voitti kolme kultaa,
-72, -76 ja -77 sekä useita hiemmeämpiä mitaleita.
Olympialaisiin Pospisil osallistui kolmesti, tuliaisina oli
kaksi hopeaa ja yksi pronssi. MM-kisojen parhaimmaksi
puolustajaksi Pospisil on valittu kaksi kertaa, -72 ja -76.
MM-kisojen all-starsiin Pospisil valittiin kolme kertaa -72,
-76 ja -77. Pospisil oli myös Tsekkoslovakkian maajoukkueessa
vuoden 1976 Kanada Cupissa, jossa maa menikin - Neuvostoliiton
jättäessä parhaat pelaajat kotiin - aina finaaliin asti.
Alkusarjan legendaarisessa ja eräässä kaikkien aikojen
parhaimmassa ottelussa Tsekkoslovakkia voitti Kanadan, mutta
finaaleissa maan maalivahdit - legendaariset Jiri Holecek ja
Vladimir Dzurilla - epäonnistuivat todella pahoin. Näin
Tsekkoslovakkia jäi turnauksessa toiseksi.

Frantisek Pospisilia pidetään yleisesti eräänä
Tsekkoslovakkian historian parhaimpana puolustajana. Jan
Suchy:lla saattaa olla vielä enemmän kannattajia - Suchy myös
todennäköisesti on Tsekkoslovakkian kaikkien aikojen paras
puolustaja - mutta todennäköisesti Frantisek Pospisil on
Tsekkoslovakkian historian toiseksi paras puolustaja. Vain
Jiri Bubla pystyy hänet siinä vakavasti haastamaan. Pospisil
oli erittäin hyvä johtaja ja hän olikin Tsekkoslovakkian
maajoukkueen pitkäaikainen ja paljon arvostettu kapteeni.
Pospisil oli parhaimmillaan hyvin monipuolinen puolustaja, hän
osasi hyökkätä ja tehdä hyvin pisteitä, mutta ei kuitenkaan
koskaan hyökännyt puolustamisen kustannuksella vaan hoiti aina
puolustamisen erittäin luotettavasti. Pospisil olikin
taidoiltaan hyvin tasainen puolustaja. Hän oli hyvä
pelinrakentaja ja hänellä oli erittäin hyvä syöttätaito sekä
hyvä laukaus. Laukselle tosin oli Tsekkoslovakkian
maajoukkueessa harvemmin todellista käyttöä, koska joukkueessa
oli laaja materiaali hyvin hyökkäävien pakkien kohdalla. Näin
peliaika ylivoimalla ei ollut itsestäänselvyys.

Voidaan sanoa että eurooppalaista kiekkoilua puolustajien
osalta hallitsi vuodesta 1972 aina vuoteen 1977 kaksi
puolustajaa ja he olivat Frantisek Pospisil ja
neuvostoliittolainen Valeri Vasiljev. Vasiljev saattoi olla
heistä se parempi, mutta kahdestaan he olivat mainitulla
ajanjaksolla käytännössä kaikkien MM-kisojen parhaimmat
puolustajat. Ennen heitä eurooppalaista puolustusta
hallitsivat 1960-luvun lopusta vuoteen 1971
tsekkoslovakkialainen Jan Suchy ja ruotsalainen Lennart
Svedberg, mutta ne kummatkin joutuivat traagiseen
autokolariin vain vuoden väliajoin. Suchy joutui autokolariin
1971, eikä koskaan palannut entiselle tasolleen vaikka
MM-kisoissa myöhemmin vielä pelasikin. Svedberg kuoli
autokolarissa 1972. Näin Eurooppalaiseen kiekkoiluun tuli
tyhjiö huippupuolustajien osalta, mutta nopeasti sen tulivat
täyttämään Frantisek Pospisil ja Valeri Vasiljev. Muutamassa
vuodessa he tulivat loistamaan vähintäänkin yhtä hyvinä kuin
mitä Suchy ja Svedberg olivat loistaneet parhaimmillaan.

Frantisek Pospisil pelasi koko uransa ajan maajoukkueessa aina
saman pakkiparin kanssa. Pospisilin pitkäaikainen pakkipari
oli Oldrich Machac ja yhdessä he muodostivat aikansa
ylivoimaisesti parhaan tsekkoslovakkialaisen pakkiparin. Koko
maan historiassa ei liene parempaa pakkiparia. Koko
maailmassakaan ei pakkiparin aktiivikausilla ollut kuin
neuvostoliittolainen Valeri Vasiljev - Vladimir Lutshenko,
joka oli parempi. Pospisil - Machac -pakkipari pelasi usein
Tsekkoslovakkian legendaarisen ykkösketjun - Bohuslav Stastny
- Jiri Novak - Vladimir Martinec - takana, mutta kentällinen
ei kuitenkaan ollut niin vakituinen kuin mitä Neuvostoliitossa
oli tuohon aikaan tapana olla. Tsekkoslovakkian
ykköskentällistä - Pospisil - Machac, Bohuslav Stastny - Jiri
Novak - Vladimir Martinec - voi jossain määrin verrata 1970-
luvun legendaariseen neuvostoliittolaiseen Super Five-
kentälliseen - Valeri Vasiljev - Vladimir Lutshenko, Valeri
Harlamov - Vladimir Petrov - Boris Mihailov - mutta yhtä
vakituinen se ei kuitenkaan ollut. Oli se kuitenkin maailman
toiseksi paras kentällinen aikanaan. Tsekkoslovakkian
historiassa ei yhtä hyvää kentällistä ole koskaan ollut, eikä
myöskään tule.

Peliuransa jälkeen Pospisil siirtyi valmentajaksi. Heti
Saksassa pelaamansa 1978-79 kauden jälkeen Pospisil aloitti
valmentamisen samassa Poldi SONP Kladno:n -joukkueessa, jossa
hän itse pelasi koko 17-vuotisen Tsekkoslovakkian uransa.
Kladnoa Pospisil valmenti kaudet 1979-83. Tämän jälkeen hän
siirtyi valmentamaan CHZ Litvinovia, jota valmensi kaudet
1983-85. Seurajoukkueiden ohella Pospisil on valmentanut myös
Tsekkoslovakkian juniorimaajoukkuetta vuosina 1981-85. Kausina
1986-88 Pospisil oli Tsekkoslovakkian maajoukkueen
apuvalmentaja. Kaudet 1990-92 Pospisil valmensi Japanin
maajoukkuetta.
TKH on offline-tilassa   Vastaa lainauksen kanssa
Vanha 04.04.2002, 16:05   #131
TKH
 
Juttu 77

Kuka suomalaisittain legendaarinen pelaaja teki Suomen
ensimmäisen Kanada Cup maalin??


Kyseessä on tietenkin Lasse Oksanen.

Lasse Oksanen syntyi joulukuun 7. 1942 Tampereella.
Kouluaikoinaan Lasse oli ahkera ja monipuolinen urheilija.
Hänen harrastuksiinsa kuului muun muassa suunnistus ja hiihto
paikallisessa TKV:n joukkueessa. Hänen kouluaikainen
opettajansa Alpo Salminen oli suurena taustavaikuttajana
Lassen innostukseen Hiihtää ja suuunnistaa. Salminen oli
suurena taustavaikuttajana myös siinä että Lasse innostui
jääkiekosta. Salminen piti Lassea niin poikkeuksellisen hyvänä
urheilijana että päätti esitellä hänet Ilveksen suurelle
legendalla Aarne Honkavaaralle aikanaan. Vielä
neljännesvuosisata myöhemmin Lasse on kiitollinen suuren
legendan ohjeista: "Aarne antoi sellaisia ohjeita, joita olen
voinut soveltaa peliin koko urani ajan". Ilveksessä ja
SM-sarjassa Lasse Oksanen depytoi jo 17-vuotiaana syksyllä
1960. Uransa alkuaikoina Oksanen pelasi erään Suomen kaikkien
aikojen parhaimman mailataiturin Erkki Harjun ketjussa. Sieltä
on peräisin myös hänen pelifilosofiansa. "Ekalta minä opin,
että ensin on ajateltava joukkuetta ja vasta sitten itseään."
Ilveksessä Lasse myös koko SM-sarjauransa pelasi aina vuoteen
1982, lopettaessaan hän oli siis melkein 40-vuotias. Oksasen
pelasi SM-sarjassa yhdeksäntoista kautta ja keräsi pisteet
498 (268+230) 477 ottelussa. Oksanen on edelleen SM-sarjan/
SM-liigan kaikkien aikojen 20 parhaan pistemiehen joukossa,
maalintekijöistä Oksanen on samalla listalla kymmenes.
SM-sarjan maalikuninkuuden Oksanen voitti 32:lla maalilla
vuonna -70. Tuolloin hän myös teki yhä voimassa olevan yhden
kauden hattutemppuennätyksen, 7 hattutemppua. Koko kauden
saldo oli 51 (32+19) 22 ottelussa. Lukemat antavat erittäin
mielenkiintoisen keskiarvon - Oksanen teki keskimäärin
joka kolmannessa ottelussa hattutempun tuolla kaudella!!
SM-sarjan All-Starsiin Oksanen valittiin ennätykselliset
yhdeksän kertaa, 1965 - 1972 ja -75. Toiseksi eniten All-Stars
-valintoja SM-sarjassa/SM-liigassa ovat saavuttaneet Hannu
Kamppuri, Veli-Pekka Ketola ja Yrpo Ylönen, 6 valintaa.
1966 Lasse Oksanen valittiin vuoden jääkiekkoilijaksi Suomessa
ja 1968 kauden herrasmiespelaajaksi.

Lasse Oksasen peli perustui aina ennenkaikkea älykkyyteen ja
teknisiin suorituksiin. Hän oli herrasmiespelaaja, joka ei
koskaan syyllistynyt sikailuun tai suunsoittoon. Kapteeni hän
oli vuosikausia niin Ilveksessä kuin maajoukkueessa. Oksanen
oli maajoukkueessa ehdoton luottopelaaja ja valmentajan
unelmapelaaja, hän ei tehnyt juurikaan virheitä ja mikä
tärkeintä hän kuunteli hyvin mitä valmentaja halusi ja teki
sitten parhaansa mukaan juuri niin. Lisäksi Oksanen kävi
tarkkaan ja huolellisesti mielessään läpi kaikki
pelitapahtumat ja -kuviot. Tämä oli hyvin harvinaista 1960-
ja 1970-luvun suomalaisille pelaajille. Ainoan negatiivisen
palautteen Oksasen sai pelaamisestaan hyökkäyspäässä ja
maalintekotilanteissa, niissä ratkaisuissa Oksanen oli ainut
laatuaan koko Suomessa. Tämä kuitenkin juontaa juurensa
Oksasen pelifilosofiaan, joka juontui kolmeen sanaan: joukkue
aina ensin. "Jos lainkaan ajattelee joukkuetta, tekee
valmentajan käskyn mukaisesti. Omien halujensa mukainen
päätön esille ryntääminen on helppoa ja tuo mainetta, mutta
ei menestystä. Paljon vaikeampaa ja vaativampaa on tehdä niin
kuin valmentaja sanoo". Jos hän olisi pelannut itsekkäämmin
hän olisi tehnyt paljon enemmän maaleja kuin teki. Hän
kuitenkin saattoi usein syöttää ketjukaverille vaikka hänellä
itsellään olisi ollut varma maalipaikka. Legendaarinen Aarne
Honkavaara on todennut Oksasesta näin: "Olen aina miettinyt,
mitä Oksanen olisi voinut saada aikaan, ellei hän olisi
halunnut tehdä kaikkea omalla tavallaan, mahdollisimman
vaikeasti?". "Minä olisin kyllä ennenmin ottanut ne seitsemän
yksinkertaista maalia kymmenestä kuin Okan kolme
käsittämättömän hienoa maalia yhtä monesta yrityksestä".
Oksasesta on sanottu että hän olisi hyvinkin voinut tehdä
kaksi kertaa enemmän maaleja, jos olisi tehnyt helpon ja
yksinkertaisen ratkaisun. Näin hän ei kuitenkaan tehnyt,
kaiken piti tapahtua lopullisen masentavasti vastustajan
kannalta. Vielä silloin kun oltiin varmalla
maalintekopaikalla, Lasse Oksanen syötti kiekon
ketjukaverille. "Se on sillä tavoin hienompaa" tyytyi Oksanen
sanomaan uteluihin.

Lasse Oksanen nousi maajoukkueeseen yhdessä seurakaverinsa
Reijo Hakasen kanssa kaudella 1964-65. Maajoukkueessa Oksanen
pelasi kolmettoista arvokisat ajanjaksolla 1964 - 1977.
Maajoukkueessa Oksanen pelasi 282 ottelua ja teki 159 (101+
58) tehopistettä. Maalimäärä on yhä maaotteluennätys ja hän on
ainut 100 maaottelumaalin mies Suomessa. Kukaan suomalainen
ei ole maajoukkueessa tähän päivään mennessä lyönyt Lasse
Oksasen MM-kisojen ennätyksiä: eniten arvokisoja (13), eniten
MM-otteluita (117), eniten MM-maaleja (35) ja eniten
MM-pisteitä (64 (35+29)). On hyvinkin mahdollista ettei Lassen
ennätyksiä kukaan koskaan lyökään. Oksanen pelasi
maajoukkueessa myös 80-luvulla, eli hän on niitä harvinaisia
maajoukkuepelaajia jotka ovat pelanneet maajoukkueessa
kolmella vuosikymmenellä. Viimeiset MM-kisansa Oksanen pelasi
1977 Wienissä, todella hyvin pelasikin koska 10 ottelussa
syntyi 9 (3+6) pistettä. Kaksi kertaa Oksanen oli Suomen paras
pistemies MM-kisoissa, -66 (yhdessä ketjukaverinsa niin
maajoukkueessa kuin Ilveksessä Reijo Hakasen kanssa) ja -68.
Lisäksi Oksanen oli Suomen parhaimpia pelaajia vuosien -71,
-75 ja -77 MM-kisoissa. -76 Kanada Cupissa Lasse Oksanen sai
nimensä historiaan kun teki Suomen ensimmäisen Kanada Cup
maalin ottelussa Kanadaa vastaan. Maali ei kylläkään paljon
lohduttanut, ottelu hävittiin 11-2. Kanada Cupissa Lasse
Oksanen oli Suomen paras maalintekijä yhdessä Kari Makkosen
kanssa. Eräät katkerimmista hetkistään Oksanen koki vuoden
-74 MM-kisoissa. Oksanen oli tehnyt Tsekkoslovakkiaa vastaan
tärkeät 1-0 ja 3-0 maalit ja ollut Suomen paras pelaaja
voittoisassa ottelussa. Päivää myöhemmin Suomen maalivahti
Stig Wetzell kärähti dopingtestissä ja edellisen päivän
ottelu tuomittiin 5-0 Tsekkoslovakkian voitoksi. Ilman
dopingkäryä Oksanen olisi juhlinut muun joukkueen kanssa
Suomen historian ensimmäistä jääkiekon arvomitallia,
mahdollisesti jopa MM-hopeaa, MM-pronssi olisi ollut vähintään
varma.

Lasse Oksanen pelasi urallaan kuuluisassa ketjussa yhdessä
sentteri Jorma Peltosen ja Reijo Hakalan kanssa. Ketju teki
tuhojaan joitakin vuosia niin maajoukkueessa kuin Ilveksessä
1960-luvun loppupuoliskolla. Kun koko kentän taklaussääntö
tuli voimaan 60-luvun lopussa, pudotti se pienikokoisen
Hakalan Suomen aivan terävimmästä kärjestä. Tilalle ketjuun
tuli Pekka Leimu. Tässä kokoonpanossa ketju pelasi sitten
kaikkein upeimmat kautensa. Oksanen on sikäli erikoinen
pelaaja että hänestä tuli ensimmäinen pelaaja, joka vastusti
julkisesti SM-sarja joukkueiden ketjujen peluuttamista
kokonaisina myös maajoukkueessa. Suomalaisvalmentajat olivat
olleet käytännössä aikojen alusta asti sitä mieltä että
seurajoukkueiden parhaita ketjuja piti peluuttaa myös
maajoukkueessa. MM-kisoissa kuitenkin esimerkiksi tempo on
paljon kovempi, tällöin hyvä ketjun kolmas mies SM-sarjassa
ei ole hyvä ketjumies MM-kisoissa. Näyttöä tästä oli saatu
riittämiin jo monen vuoden ajalta, mutta jostain syystä
muutosta ei ollut tapahtunut. Vuoden -73 Izvestija-
turnauksessa Oksanen alkoi kuitenkin puhumaan asiasta.
"Valmentajien pitäisi tarkistaa maajoukkueseulansa niin
laajasti kuin mahdollista. Pelkästään seurakentällisiä
haettaessa jää moni hyvä jääkiekkoilija sivuun".
"Valitettavasti valitsijoilla kuitenkin tuntuu mittapuuna
usein olevan se, kuinka mies menestyy mestaruussarjassa."

Oksanen harrasti aktiiviaikanaan myös tosimielessä
ratamoottoripyöräilyä B 350 -luokassa. Moottoripyöräilyä hän
ei ole myöhemminkään täysin unohtanut vaan vielä 1990-luvun
puolessa välissä Oksanen harrasti edelleen aktiivisesti
moottoripyöräilyä. Tuolloin hän myöskin kävi ajelemassa
veteraaniluokan kilpailuissa sekä näytösajoissa.

Lasse Oksanen on sikälikin historiallinen pelaaja että hän oli
ensimmäisiä suomalaisia pioneereja, joka kävi NHL-leirillä.
Itse asiassa Oksanen oli se kaikkein ensimmäinen Suomessa
kiekko-oppinsa saanut NHL:n harjoitusleirillä käynyt pelaaja.
Oksanen kävi 1960-luvun lopulla Vancouver Canucksin ja 1970-
luvun alussa St. Louis Blues:n harjoitusleireillä. Oksasen
terveiset rapakon takaat olivat "Sinne vaan, tilaa on jos
uskaltaa yrittää". Oksanen ei kuitenkaa jäänyt taalajäille,
siteet kotimaahan olivat liian lujat. Oksanen kävi hakemassa
uusia tuulia Italian alppimaisemista pariinkin otteeseen,
ensiksi Oksanen pelasi kaudet 1975-77 HC Gardenassa ja
myöhemmin vielä kauden 1979-80 HC Asiagossa. HC Gardenassa
Oksanen oli pelaajavalmentajana ja Kaudella 1975-76 hän
pelasi ja valmensi HC Gardenan Italian mestariksi. Suurena
apuna hänellä HC Gardenassa toinen suomalainen, maalivahti
Jorma Valtonen. Oksasella oli kiinnostusta valmentamiseen
enemmänkin, mutta siviilityö kauppiaana on kuitenkin pitänyt
Oksasen valmennustyöt Suomessa lähinnä vinkinantona. Ilves
on jäädyttänyt Oksasen pelinumeron 14. 1987 Oksanen valittiin
jääkiekkoleijonaksi numero 53. Lasse Oksasella on oma
nimikkopalkinto SM-liigassa, Lasse Oksanen -palkinto jaetaan
runkosarjan parhaalle pelaajalle. 1999 Oksanen valittiin
IIHF:n Hall Of Fameen.
TKH on offline-tilassa   Vastaa lainauksen kanssa
Vanha 05.04.2002, 11:07   #132
TKH
 
Juttu 78

Kuka on NHL:n historian ainut pelaaja, joka on valittu NHL:n
All-Stars:iin sekä puolustajana että hyökkääjänä??


Kyseessä on tietenkin Bostonin legendaarinen Dit Clapper.

Dit Clapper syntyi helmikuun 9. 1907 Newmarket:ssa,
Ontariossa. Vaikka Clapper oli pelannut juniorikiekkoa
Oshawassa 13-vuotiaasta lähtien tuli hänestä tähtipelaaja
vasta NHL:ssä.

Dit Clapper debytoi Bostonin NHL-joukkueessa 20-vuotiaana
kaudella 1927-28. Pari ensimmäistä kautta meni häneltä
totutteluun, mutta sitten hän räjäytti pankin. Clapper pääsi
pelaamaan Bostonissa yhdessä Cooney Weilandin ja Dutch
Gainorin kanssa ja heistä tuli nopeasti Bostonin ja samalla
koko liigan paras ketju. Ketju oli tärkeässä osassa jo
Bostonin voittaessa Stanley Cupin 1928-29, mutta seuraavalla
1929-30 kaudella ketju oli koko liigan paras ja Bostonin
kantava voima kun Boston pelasi kaikkien aikojen parhaimman
yksittäisen kauden koko liigan historiassa. Joukkue voitti
tuolloin 38 ottelua 44:stä ja hävisi vain viisi, yhden
päättyessä tasan. Joukkue hävisi kuitenkin lopulta mestaruuden
Montrealille. Tuolla kolmannella kaudellaan 1929-30 Clapper
teki peräti 61 (41+20) tehopistettä 44:ssä ottelussa ja
sijoittui kolmanneksi koko liigan pistepörssissä ja toiseksi
maalipörssissä. Vastaaviin lukuihin Clapper ei urallaan enää
koskaan päässyt. Piste- ja maalipörssin voitti tuolloin
Clapperin ketjukaveri Cooney Weilandin 73:lla pisteellä ja
43:lla maalilla. Clapper pelasi 1930-luvun alussa toisen
loistavan kauden. Tuolloin hän teki tehopisteet 39 (17+22) ja
oli NHL:n pistepörssissä kymmenennen paikkeilla. Tämän kauden
jälkeen Clapperin tehot alkoivat kuitenkin laskea. Koska
Boston sai Kaudelle 1937-38 lisää huippuhyökkääjiä kuten Bill
Cowley, Milt Schmidt, Bobby Bauer ja Woody Dumart, päätti
Bostonin valmentaja Art Ross kokeilla Clapperia puolustajana.
Ross laittoi Clapperin suoraan puolustajalegenda Eddie Shoren
pariksi ja tulosta syntyikin nopeasti. Kummatkin puolustajat
valittiin NHL:n ykkös All-Starsiin jo kaudella 1938-39.
Tuolloin Boston myös voitti jälleen Stanley Cupin.
Ensimmäisellä 1937-38 kaudellaan puolustajana Clapperin
pisteet hiukan putosivat siitä mitä hän oli tehnyt
hyökkääjänä, mutta jatkossa Clapper teki aika tarkalleen
saman verran tehoja puolustajana kuin mitä hän oli kolmea
parasta kauttaan lukuunottamatta tehnyt kymmenellä
kaudellaan hyökkääjänä. Clapper oli uransa ensimmäiset
kymmenen vuotta yksi liigan parhaimmista hyökkääjistä ja
toiset kymmenen vuotta hän oli yksi liigan parhaimmista
puolustajista. Hyökkääjänä Clapper teki parhaimmalla
kaudellaan 61 pistettä ja 41 maalia. Puolustajana Clapper
teki parhaimmalla kaudellaan 31 pistettä ja 13 maalia.
Kaikkiaan Clapper teki kolmesti yli 20 maalia ja viidesti yli
30 pistettä, Ja yksi niistä 30 pisteen kausista oli
puolustajana. Kymmenen kautta kestäneellä puolustajan urallaan
Clapper teki kaikkiaan peräti kuudesti yli 20 pistettä ja
kahdesti yli kymmenen maalia. NHL:n ykkös All-starsiin Clapper
valittiin kolme kertaa peräkkäin -39, -40 ja -41 sekä kakkos
All-Starsiin myös kolme kertaa, -31, -35 ja -44. Ykkös
All-Stars valinnat tulivat kaikki puolustajaksi, mutta kaksi
ensimmäistä kakkos All-Stars-valintaa tulivat Clapperin
pelatessa hyökkääjänä. Lisäksi pitää muistaa ettei Clapperin
parhaalla kaudella 1929-30 valittu vielä All-Starseja. Clapper
on NHL:n historian ainut pelaaja, joka on valittu liigan
All-Starsiin sekä hyökkääjäksi että puolustajaksi. Clapper ei
koskaan voittanut Hart Trophya, mutta oli ehdolla sen
voittajaksi kaudella 1940-41, Clapper jäi tuolloin
äänestyksessä kuitenkin toiseksi ja pokaalin sai seurakaveri
Bill Cowley. Dit Clapper oli NHL:n ensimmäinen pelaaja, joka
pelasi NHL-kiekkoa 20 kautta. Lisäksi hän oli ensimmäinen
pelaaja NHL:n historiassa, joka pelasi ne samassa joukkueessa.
Kaikkiaan Clapper pelasi NHL:ssä 20 kautta ja 833 ottelua ja
teki niissä 474 (228+246) tehopistettä. Pudotuspeleissä
Clapper pelasi 82 ottelua ja teki niissä 30 (13+17)
tehopistettä. NHL:n Stanley Cupin Clapper voitti kolmesti.
Hyökkääjänä Clapper pelasi urallaan samassa ketjussa myös
Nels Stewartin ja Charlie Sandsin kanssa sekä puolustajana
yhdessä Flash Holletin kanssa.

Dit Clapper oli erittäin iso pelaaja. 188 senttisenä ja
reilut 90 kiloisena hän oli yksi aikansa kaikkein isoimmista
pelaajista. Kokoisekseen Clapper liikkui kentällä erittäin
hyvin, mutta koostaan huolimatta Clapper ei ollut kovin
fyysinen pelaaja. Clapper oli hyvin monipuolinen,
muuntautumiskykyinen ja sopeutuvainen pelaaja, muuten ei olisi
ollutkaan mahdollista yhden pelaajan tulla yhdeksi NHL:n
parhaimmista hyökkääjistä ja puolustajista. Vaikka Clapper oli
parhaimmillaan eräs NHL:n aivan parhaimmista hyökkääjistä,
oli hän vielä parempi puolustajana. Se, että hän menestyi
kumpanakin tekee hänestä kuitenkin erään NHL:n historian
suurista pelaajista. Pelkästään hyökkääjänä tai puolustajana
hän ei siihen kastiin kuuluisi. Clapperista tuli kuuluisampi
puolustajana kuin hyökkääjänä, ja puolustajana hänet paremmin
muistetaankin. Clapper ei kuitenkaan ollut oman aikansa paras
puolustaja, se oli suuri Eddie Shore, mutta hän oli kuitenkin
alkuvuosisadan parhaita puolustajia Shoren ja Earl Seibertin
jälkeen.

Clapperista oli tullut Bostonin pelaajavalmentaja 1945-46 ja
lopettamisensa jälkeen 1946-47 Clapper valmensi Bostonia
vielä pari vuotta. Tämän jälkeen Clapper siirtyi
liike-elämään. Clapper teki myöhemmin vielä yhden vuoden
paluun jääkiekon pariin valmentaessaan AHL:n Buffalo Bisonsia
kauden 1959-60. Dit Clapper on niitä aniharvoja pelaajia,
jotka on valittu Kanadan Hockey Hall Of Fameen suoraan
lopettamisvuotenaan. Clapper valittin pyhättöön 1947 ilman
normaalia kolmen vuoden odotusaikaa. Dit Clapper kuoli
21.1.1978.
TKH on offline-tilassa   Vastaa lainauksen kanssa
Vanha 08.04.2002, 09:54   #133
TKH
 
Juttu 79

Kuka suomalainen valittiin ensimmäisenä MM-kisojen historiassa
pelipaikkansa All-Starsiin??


Kyseessä on tietenkin taitava puolustaja Ilpo Koskela, joka valittiin
MM-kisojen All-Starsiin 1971.

Ilpo Koskela syntyi tammikuun 29. 1945 Janakkalassa. Koskela
aloitti kiekkoilun Hämeenlinnan Tarmossa, jossa pelasi
hyökkääjänä. Lahteen muuton jälkeen kuitenkin tamperelainen
lahden valmentaja ja ex-maajoukkuemies Esko "Sulppi"
Luostarinen kehoitti Koskelaa siirtymään puolustajaksi.
Koskela kokeili ja totesi että homma tuntuu hyvältä. Vuosien
mittaan Luostarisen veto osoittautui loistavaksi. Koskela
dybytoi SM-sarjassa kaudella 1965-66 Lahden Reippaan paidassa.
Jo sitä ennen pelasi Koskela reippaassa ykkösdivisioonassa.
Koskela olikin suurin syy Reippaan nousuun SM-sarjaan.
Marraskuussa sarjanousija Reipas teki sensaatiomaista jälkeä:
Reipas-HJK 9-1, Saipa-Reipas 2-6, TKV-Reipas 2-4 ja Reipas-
TKV 5-1. Kaikissa näissä nousijajoukkueen voittopeleissä
kentän parhaana hääri Ilpo Koskela. Reippaassa Koskela pelasi
aina vuosikymmenen loppuun jolloin siirtyi Jokereihin.
Jokereita Koskela edusti aina vuoden 1975 loppuun ja oli joka
vuosi joukkueen tärkein pelaaja, suorastaan korvaamaton.
Jokereissa hän myös parhaimmat pelinsä pelasi. Koskela pelasi
erittäin paljon, yleensä pelikatkot riittivät hänelle
palautumiseen. Kuuden Jokerikauden jälkeen Koskela palasi
vielä kahdeksi kaudeksi Lahden kiekkoreippaaseen. Koskela
oli lopettaessaan 33-vuotias. Hän pelasi SM-sarjassa 349
ottelua ja teki niissä 149 (67+82) tehopistettä. Parhaalla
kaudellaan 1971-72 Koskela sai 18 (8+10) tehopistettä 32:ssa
ottelussa. SM-sarjan kultaa Koskela voitti kerran ja kerran
hopeaa. Vuoden parhaimmaksi jääkiekkoilijaksi Koskela
valittiin 1971. SM-sarjan All-Starsiin Koskela valittiin
kolme kertaa, -68, -70 ja -71.

Koskelan peli perustui aina loistavaan peliälyyn, hyvään
luisteluun, tekniseen kiekonkäsittelyyn ja hyvään
sijoittumiseen. Hän oli kohtuullisen pieni pelaaja - 178
senttiä ja 75 kiloa - eikä sen vuoksi juurikaan taklannut tai
vääntänyt kulmissa. Koskela oli kaikkein kovakuntoisin
Suomen sen ajan maajoukkuemiehistä, lisäksi hänellä oli
erinomainen tasapaino, jonka ansiosta hän pystyi liikkumaan
puolustajan paikaltaan yhtä hyvin mihin tahansa suuntaan.
Yleisilmeeltään Koskela oli äärimmäisen rauhallinen
puolustaja, hänen pelityylinsä oli harkitun järkevää, jopa
lähes kylmän konemaista. Koskelan sijoittuminen ja syötöt
olivat aina hyvin tarkkoja ja tarkkaan harkittuja. Hänen
harjoitusintoaan sen sijaan haukuttiin aikanaan. Syy oli se
ettei Koskela halunnut harjoitella kesällä. Häntä kiinnostivat
paljon enemmän kesämökkeily, soutelu ja kalastus. Talvella
jäiden tultua harjoittelu kyllä maistui Koskelallekin. Monet
aikalaiset kyselivät vuoden -71 MM-kisojen jälkeen että
kuinkahan hyvä Koskelasta olisi tullutkaan, jos
kesäharjoittelu olisi häntä kiinnostanut. Koskelalle oli
kuitenkin annettu lupa olla osallistumatta kesätreeneihin.
Kun Koskela pelasi kuusi parasta vuottaa Jokereissa asui hän
silloinkin lahdessa ja hoiti koko ajan siviilityötään
pankinjohtajana. Niinpä hän ei kesäisin halunnut ajaa
Helsinkiin harjoituksiin, hänelle riitti kun hän ajeli
talvikaudet Lahden ja Helsingin väliä. Koskela itse on sanonut
kesäharjoittelustaan näin: "Treenasin kovaa itsekseni salilla
ja juoksupoluilla. Sovimme, että riittää, kun reissaan
talvikaudet Lahden ja Helsingin väliä".

Ilpo Koskela pelasi 112 maaottelua ja teki niissä 12 maalia.
Hän edusti Suomea neljissä MM-kisoissa ja vuoden -68
Olympialaisissa ajanjaksolla 1968-1973. Ensimmäiset
maaottelunsa Koskela pelasi vielä Reippaassa pelatessaan
1960-luvun puolessavälissä, mutta arvoturnausdebyytin Koskela
teki vasta -68 Grenoblen Olympialaisissa. Grenoblessa Koskela
oli maalivahtilegenda Urpo Ylösen jälkeen Suomen tärkeimpiä
pelaajia historiallisessa ensimmäisessä voitto-ottelussa
Kanadaa vastaan. 1971 Koskela pelasi ne MM-kisat joista hänet
tunnetaan ja joka tekee hänestä legendaarisen puolustajan
Suomen kiekkohistoriassa. Koskela teki kymmenessä pelissä
kuusi maalia ja sai seitsemän pistettä, hän voitti Suomen
sisäisen maalipörssin ja pistepörssin MM-kisoissa toisena
puolustajana Suomen historiassa. Ensimmäinen oli Jarmo Wasama
vuoden 1965 kisoissa. Koskelan kuusi maalia kymmenessä
ottelussa on todella paljon kun muistaa ettei hän ollut tehnyt
niin paljoa maaleja kaikissa aikaisemmissa pelaamissaan 70:ssä
maaottelussa yhteensä, ja koko maaottelu-urallaan hän teki
vain 12 maalia. Aiheesta Koskela valittiinkin sitten
MM-kisojen parhaimmaksi puolustajaksi yhdessä legendaarisen
tsekkoslovakkialaisen Jan Suchyn kanssa. Myöskin kisojen
All-Starsiin valittiin Ilpo Koskela ja Jan Suchy. 1971 Ilpo
Koskelasta tuli ensimmäinen suomalainen MM-kisojen All-
Starsiin valittu pelaaja. Pelipaikkansa parhaaksi häntä ei
valittu ensimmäisenä koska Urpo Ylönen valittiin MM-kisojen
parhaimmaksi maalivahdiksi vuotta aikaisemmin. Koskela
haluttiin myöskin vuoden -74 kotikisoihin, mutta hän ei
halunnut enää pelata maajoukkueessa ja kieltäytyi kunniasta.
Tuolloin Koskela oli vielä hyvin selvästi suomalaisten
puolustajien ylintä aatelia ja hänen kieltäytymisensä oli
ikävä asia suomalaisille kiekkofaneille. Koskela muodosti
kiekollisesti vahvan ja iällisesti pitkäaikaisen pakkiparin
maajoukkueessa yhdessä Seppo "Pappa" Lindströmin kanssa. Muun
muassa vuoden 1971 MM-kisoissa heidän on sanottu muodostaneen
selvästi kaikkein parhaimman pakkiparin koko kisoissa.
Koskela - Lindström oli Suomen ensimmäinen kansainvälisestikin
arvostusta saanut pakkipari. Se on myös yksi Suomen kaikkien
aikojen parhaimmista pakkipareista.

Ilpo Koskela kuoli Elokuun 9. 1997 kesämökillään Sysmässä
52-vuotiaana. Jo kymmenen vuotta aikaisemmin oli hänen
kaulanikamansa vaurioitunut auto-onnettomuudessa niin pahasti,
että hän oli pakotettu jäämään sairaseläkkeelle. Koskela
halusi auto-onnettomuutensa jälkeenkin kuitenkin pelata
veteraanikiekkoa ja sitä hän pelasikin aktiivisesti vielä
1990-luvun alkupuoliskolle asti. 1989 Ilpo Koskela valittiin
jääkiekkoleijonaksi numero 64.
TKH on offline-tilassa   Vastaa lainauksen kanssa
Vanha 09.04.2002, 10:37   #134
TKH
 
Juttu 80

Kuka pelasi pakkiparia Neuvostoliiton ensimmäisen
suurpuolustajan Nikolai Sologubovin kanssa niin
seurajoukkueessa kuin maajoukkueessa??


Kyseessä on tietenkin lähes yhtä kuuluisa Ivan Tregubov.

Ivan Tregubov Syntyi 1930. Neuvostoliiton pääsarjassa
Tregubov debytoi 22-vuotiaana ZSKA:n joukkueessa, Tregubovin
ensimmäinen seura oli kuitenkin ODO Khabarovsk. Tregubov
pelasi ZSKA:n joukkueessa kymmenen peräkkäistä kautta aina
vuoteen 1962. Loput kaudet Tregubov pelasi SKA Kuibyshev:ssa
(1962 - 1964) ja Khimik Voskresensk:ssa (1964 - 1965).
Ivan Tregubov lopetti pitkäaikaisen pakkiparinsa nikolai
Sologubov tapaan kiekkoilun kauden 1964-65 jälkeen.
Tregubov pelasi Neuvostoliiton pääsarjassa
ajanjaksolla 1952 - 1965 kaikkiaan 283 peliä ja teki niissä
60 maalia.

Ivan Tregubov oli Neuvostoliiton ensimmäinen todella kova
puolustaja. Hänelle annettiinkin nopeasti liikanimi "Ivan the
Terrible". Tregubov pelasi käytännölliesti katsoen koko uransa
yhdessä Nikolai Sologubovin kanssa. Sologubov kun oli
kohtuullisen hyökkäävä puolustaja niin Treguboville jäi se
puolustavamman puolustajan rooli. Puolustava puolustaja
Tregubov ennen kaikkea olikin, vaikka hän myös pystyi hyvin
hyökkäyksiä tarvittaessa tukemaankin. Ennen kaikkea Tregubov
pelasi kuitenkin varman puolustamisen kautta, ja nimenomaan
vielä fyysisesti kovan puolustamisen kautta. Tregubov oli
Neuvostoliiton, ja samalla koko Euroopan, toiseksi paras
puolustaja - Nikolai Sologubovin jälkeen - 50-luvun puolesta
välistä 60-luvun alkuun. Aarne Honkavaaran mukaan Tregubovista
teki muita aikalaisiaan paremman puolustajan se, että hän oli
loistava luistelija ja hänen laukauksensa oli erittäin kova.

Neuvostoliiton maajoukkueessa Tregubov oli ensi kertaa mukana
heti Neuvostoliiton ensimmäisissä MM-kisoissa, eli vuoden 1954
MM-kisoissa. MM-kisoissa Tregubov esiintyi kaikkiaan kuusi
kertaa. Olympialaisissa Sologubov esiintyi kerran, -56. Kultaa
Tregubov voitti vuoden 1956 Olympialaissa ja vuoden 1954
MM-kisoissa. MM-kisojen parhaimmaksi puolustajaksi Tregubov on
valittu kaksi kertaa, -58 ja -61. MM-kisojen All-Starseja ei
Tregubovin aikana vielä valittu.

Ivan Tregubov niitti mainetta MM-kisoissa aikana jolloin
ensimmäiset NHL-ammattilaiset tekivät "epävirallisesti"
tuloaan MM-kisoihin. Seuraavassa hiukan pelaajia joita vastaan
Treubov on pelannut. 1955 kisoissa Tregubov piti yhdessä
pakkiparinsa Nikolai Sologubovin kanssa huolen ettei
Kanadalainen kisojen pistepörssin voittanut ja kisojen
parhaimmaksi hyökkääjäksi valittu Bill Warwick tehnyt
tuhojaan Neuvostoliittoa vastaan. Bill Warwick oli aikaisemmin
pelannut NHL:ssä. Häntä paremmin NHL:ssä oli pelannut Kanadan
vuoden -55 MM-kisajoukkueesta hänen vanhempi veljensä, Grant,
joka voitti Calder Trophyn 1942 ja Pelasi NHL:n All-Stars
pelissäkin kerran. Grant Warwick oli pelannut yhdeksän hyvää
kautta NHL:ssä, parhaimmilla niistä hän oli joukkueensa paras
maalintekijä ja yksi koko NHL:n parhaimista maalintekijöistä.
1958 MM-kisoissa pistepörssin voittanut Kanadan Connie Broden
oli pelannut aikaisemmin NHL:ssä ja pelasi myöhemmin samalla
kaudella myös NHL:ssä. Kaikkiaan Broden pelasi kolmella
kaudella NHL:ssä. Kanadan Charlie Burns pelasi jo seuraavasta
kaudesta lähtien NHL:ssä yhteensä yksitoista kautta. Kaikkein
merkittävin kanadalainen vuoden 1958 MM-kisoissa oli kuitenkin
Sid Smith joka oli valittu kaksi kertaa NHL:n kakkos All-
Starsiin ja kerran - vain kolme aikaisemmin - ykkös All-
Starsiin vuonna 1955. 1952 ja 1955 Smith voitti Lady Byng
Trophyn. NHL:n All-Stars pelissä Smith pelasi seitsemän
kertaa. Smith NHL-ura jatkui aina -58 MM-kisakaudelle. Hän
onnistui kuitenkin saamaan amatööristatuksen jotta pystyi
pelaamaan kisoissa. Kaikkiaan Smith oli pelannut 12 kautta
NHL:ssä. Hän voitti joukkueessaan useammalla kaudella maali-
ja pistepörssin - muun muassa neljä kertaa peräkkäin - ja oli
useita kertoja koko NHL:n pistepörssissä kymmenen joukossa.
Smith oli ensimmäinen suuren luokan NHL-tähti joka osallistui
MM-kisoihin ja koska Tregubov onnistui erityisen hyvin hänen
ja kahden muun hyvän NHL-tason pelaajan pitämisessä -
Tregubov:han valittiin vuoden 1958 MM-kisojen parhaimmaksi
puolustajaksi - kertoo se jo paljon hänen tasostaan NHL-
pelaajiin verrattuna. 1959 MM-kisoissa Kanadan joukkueen Pete
Conacher oli pelannut vielä edellisellä kaudella NHL:ssä.
Kaikkiaan Conacher oli pelannut kuudella kaudella NHL:ssä.
Myös Kanadan Barton Bradley, John McLellan, Ike Hildebrand,
Al Dewsbury, Jean-Paul Lamirande ja Tommy Williams olivat
pelanneet NHL:ssä. Puolustaja Dewsbury oli pelannut kaikkiaan
yhdeksän kautta NHL:ssä ja neljä niistä olivat erittäin hyviä
yli 20 pisteen kausia. Pisteissä huonoimmalla niistä hän myös
pelasi NHL:n All-Stars pelissä. Williams pelasi myös vuoden
-60 olympialaisissa, sen jälkeen hän pelasi 13 kautta NHL:ssä
ja kaksi kautta WHA:ssa. 1962 MM-kisoissa Kanadan Jackie
McLeod oli pelannut NHL:ssä useamman kauden aikaisemmin ja
Bill Mitchell pelasi myöhemmin NHL:ssä. Heitä paljon
merkkitävämpi pelaaja oli kuitenkin kolmas kanadalainen Tod
Sloan. Sloan oli ennen kisoja pelannut 745 peliä NHL:ssä ja
tehnyt niissä 482 (220+262) pistettä. Hän lopetti NHL-uransa
juuri ennen kisoja ja hankki itselleen amatöörioikeudet jotta
pääsi pelaamaan. Sloan oli valittu NHL:n kakkos All-Starsiin
-56 ja hän oli pelannnut kolme kertaa NHL:n All-Stars pelissä.
Sloan voitti useamman kerran oman joukkueensa maalipörssin ja
pistepörssin ja oli parilla kaudella 5:s ja 8:s koko NHL:n
pistepörssissä. Sloan oli joukkueensa tärkeimpiä pelaajia kun
hän voitti Stanley Cupin Torontossa -51 ja Chicagossa -61.
Muun muassa näitä edellä mainittuja NHL-pelaajia vastaan
Tregubov pelasi niin hyvin että voidaan sanoa hänen olleen
helposti vähintään hyvän NHL-tason puolustajan. Voidaan jopa
sanoa että hänen kovuutensa olisi voinut tehdä hänestä
erittäin arvostetun puolustajan NHL:ssä. Yleisesti ottaen
Neuvostoliitto ei Kanadan etumatkaa saavuttanut kuin vasta
1960-luvun loppupuolella, mutta muutamat Neuvostoliiton
kaikkein parhaimmista pelaajista olivat NHL-tason pelaajia jo
1950-luvun puolessavälissä. Lähinnä kyseeseen tulee Vsevolod
Bobrov ja Nikolai Sologubov, mutta myös Aleksei Guryshev,
Ivan Tregubov ja Jevgeni Babitsh.

Ivan Tregubov pelasi käytännössä koko uransa niin
seurajoukkueessa kuin maajoukkueessa saman pakkiparin, eli
nikolai Sologubovin, kanssa. Tämä pakkipari on edelleen yksi
Neuvostoliiton jääkiekkohistorian kaikkein legendaarisimmista
ja pitkäikäisimmistä pakkipareista. Vain Vjatsheslav Fetisov
-Aleksei Kasatonov - pakkipari on selvästi legendaarisempi
sekä Valeri Vasiljev - Vladimir Lutshenko -pakkipari.
Sologubov - Tregubov -pakkipari muun muassa voitti viisi kertaa
MM-kisojen parhaimman puolustajan palkinnon ajanjaksolla 1956
- 1961.
TKH on offline-tilassa   Vastaa lainauksen kanssa
Vanha 10.04.2002, 11:52   #135
TKH
 
Juttu 81

Kenen pelaajan puuttuminen maajoukkueesta ärsytti
suunnattomasti turkulaisia 1980-luvun alkupuolella??


Kyseessä on tietenkin turkulaisten monivuotinen sankari
Reijo Leppänen. Leppänen pelasi muun muassa kolme
todella mahtavaa kautta 1980-luvun alusta lukien, mutta ei
kuitenkaan päässyt arvokisoihin koko urallaan kuin kerran.

Reijo Leppänen syntyi marraskuun 8. 1951. Ensimmäiset
SM-sarjan pelinsä Leppänen pelasi 17-vuotiaana kaudella
1968-69 Turun Tovereiden joukkueessa. TuTossa Leppänen pelasi
seitsemän vuotta, mutta seuran putoaminen ykköseen pakotti
Leppäsenkin muuttamaan. TPS otti silloin TuTön pelaajista
parhaat päältä ja niin Leppänenkin huomasi olevansa uudessa
seurassa. Muutos näkyi kuitenkin erittäin positiivisesti
Leppäsessä. "TPS:aa valmensi silloin Raimo Määttänen ja hän
toteutti systemaattista kiekkolinjaa. Määttäsen hoivissa oli
pakko käynnistää tehoharjoittelu, jonkatulokset näkyi sitten
jatkossa", totesi Leppänen myöhemmin. TPS:ssa Leppänen sitten
pelasi koko loppu-uransa aina kauteen 1986-87. "Turussa
meikäläisestä on pidetty hyvää huolta. Vetoa on ollut pariin
otteeseen Keski-Eurooppaan, Itävaltaan ja Länsi-Saksaan, mutta
nekin ajatukset jäivät keskeneräisiksi. Kyllä Turku on minun
kaupunkini", kertoi Leppänen uransa loppupuolella. Leppänen
pelasi SM-sarjassa/SM-liigassa 19 kautta ja 616 ottelua tehden
niissä massiiviset 730 (356+374) tehopistettä. Lopettaessaan
mahtavan uransa Leppänen oli SM-sarjan/SM-liigan kaikkien
aikojen paras pistemies ja maalintekijä. Jälkeenpäinkin
Leppäsen saldot on ohittanut pisteissä vain Arto Javanainen
ja Matti Hagman. Maaleissa hänet on ohittanut vain Javanainen.
SM-liigan kaikkien aikojen syöttötilastossa Leppänen on
viides. SM-liigan pistepörssin Leppänen voitti kahdesti, -81
ja -82. SM-liigan maalipörssin Leppänen voitti kerran, -82 ja
syöttöpörssin kaksi kertaa, -81 ja -82. 1985 Leppänen valittin
vuoden herrasmiespelaajaksi. Pisteitä Leppänen teki
parhaimmalla 1980-81 kaudella 76 (31+45) 35:ssä ottelussa.
Maaleja Leppänen teki parhaimmillaan 33, kaikkiaan hän teki
kolmesti yli 30 maalia. Kaikkein parhaimmat kautensa Leppänen
pelasi ajanjaksolla 1980-82. Tuolloin tuli pistemäärät 68, 76
ja 70 ja maalimäärät 29, 31 ja 33. Pistepörssissä tuli
tuolloin kaksi voittoa ja yksi kakkostila. SM-liigan
All-Starsiin Leppänen on valittu neljä kertaa, -80, -81, -82
ja -85. Leppänen on paitsi SM-liigan runkosarjan kaikkien
aikojen kolmanneksi paras pistemies, niin myös SM-liigan
pudotuspelien viideksi paras pistemies. Leppänen pelasi
urallaan 80 pudotuspeliä ja teki niissä 75 (36+39)
tehopistettä. Pudotuspelien kaikkien aikojen maalitilastossa
Leppänen on viides ja syöttötilastossa kuudes. Pudotuspelien
pistepörssin Leppänen voitti 1985, useana vuotena hän oli yksi
parhaista pistemiehistä. Leppänen voitti urallaan yhden
SM-kullan ja viisi muuta mitalia. Leppäsellä on edelleen
hallussaan TPS:n ennätyksiä: Eniten syöttöjä yksi ottelu - 5 -
ja eniten pisteitä yksi ottelu, 7. Kummatkin pistesaaliit
syntyivät lokakuussa 1980. Molempia ennätyksiä on tosin
sivuttu myöhemmin.

Leppänen oli suuri taitopelaaja. Kooltaan Leppänen oli pieni
- vain 170 senttinen ja 70-kiloinen, mutta hän oli taitava
mailankäsittelijä, sinnikäs luistelija ja erittäin tarkka ja
hyvä maalintekijä. Häntä luonnehdittiin aikanaan "Kaukalon
hyrräksi", se onkin erittäin onnistunut kuvaus tästä erittäin
engergisestä liikkujasta ja luonteeltaan suuresta
taistelijasta. Leppänen oli myös kaukalon suuria herrasmiehiä,
sikailuihin ja epäurheilijamaisuuksiin hän ei koskaan
syylistynyt. Leppänen pitää omana suurimapana vahvuutena
mahtavaa luistelutaitoa. "Maajoukkuekuvioissa huomasin
korostuneesti luistelutaidon merkityksen. Kansainvälisessä
tempossa tämä taito tai sen puute näkyi heti. Ilman tehokasta
liikkumista putoaa neuvostoliittolaisten tai
tsekkoslovakkialaisten kyydistä auttamatta. Tätä haluaisin
painottaa myös nuorille. Muita avuja saa ja pitää olla, mutta
jos olet kehitysvaiheessa laiminlyönyt luistelun, niin rankka
puurtaminenkaan ei enää tilannetta korjaa", sanoi Leppänen
uransa loppupuolella.

Reijo Leppänen pelasi urallaan 56 maaottelua, mutta edusti
Suomea vain yksissä arvokisoissa. Vuoden 1982 Helsingin ja
Tampereen MM-kisoissa Leppänen oli muodostamassa Suomen
ykkösketjua yhdessä keskushyökkääjä kari Jalosen ja Jari
Kurrin kanssa. Ketju olikin Suomen paras Kurrin ja Jalosen
jakaessa Suomen joukkueen pistepörssin voiton 7:llä pisteellä.
Ennen tuolloin tärkeää Ruotsi-ottelua hallintäyteinen yleisö
kailotti yhä uudelleen ja uudelleen "Leppänen, Jalonen, Kurri,
siihen kuoleen Hurri". Ottelu meni kuitenkin Ruotsin tahdissa.
Ruotsi meni kahdesti ärsyttävän vaivattoman näköisesti maalin
johtoon, Suomen ykkösketju kuitenkin kuittasi. Ensin Kurri
1-1 ja sitten Jalonen 2-2. Kolmannessa erässä Ruotsi meni jo
kolmannen kerran johtoon. Suomi tuli kuitenkin vieläkin
tasoihin. Leppänen tarjosi Kurrille unelmäsyötön mistä Kurri
rynni maalintekoon, 3-3. Huonostihan siinä pelissä silti kävi.
Ottelu päättyi tasan ja yhden pisteen turvin Ruotsi meni
jatkopeleihin. Leppäselle ottelu oli kuitenkin erittäin
tärkeä. Tuolloin hän pystyi osoittamaan niin itselleen kuin
muillekin että pystyi näyttävään ja mahtavaan suoritukseen
kansainvälisellä tasolla. Epäileviä tuomaita kun oli Suomessa
aika paljon, Turun ulkopuolella. Turkulaisia Leppäsen
maajoukkueesta ja MM-joukkueesta puuttuminen ärsytti kovasti
vuosikausia. Turussa Leppästä vaadittiin maajoukkueeseen ja
1970-luvun alussa. Turkulaiset olivat poikkeuksellisen lujasti
sitä mieltä että Leppänen Kupittaan sankarina kuuluu
ehdottomasti maajoukkeeseen. "Ovatko maajoukkuevalmentajat
edes nähneet koko miestä", kyseltiin Turussa. Leppänen itse
suhtautui sekä maajoukkuevalintoihin että turkulaisten
vaatimuksiin suhteellisen rauhallisesti. "Ajattelin silloin -
ja myöhemminkin - että maajoukkuevalmentajat eivät ole koskaan
olleet Turussa. Ehkä täkäläinen kiekkomentaliteetti ei ole
näin päässyt tarpeeksi hyvin esille", muotoili Leppänen
uransa loppupuolella. Rivien välistä voidaan lukea että
leppäsen itsensä mielestä hänen olisi pitänyt olla useana
vuotena MM-kisajoukkueessa. Ja näinhän se olikin, ainakin
Leppäsen uran huippukausina ajanjaksolla 1980-82 hänen olisi
kaiken järjen mukaan pitänyt pelata kaikissa arvokisoissa.
Tokihan Leppänen ehdolla oli, ensimmäisen kerran jo 1974.
"Taisi olla viimeiset karsinnat, kun kapsahdin ryhmän
ulkopuolelle", muisteli Leppänen.

Vaikka Leppästä välillä maajoukkueesta putoaminen harmitti
kovastikin oli mies tyytyväinen uraansa. "Hyvillä mielin
katselen uraani taaksepäin. Minulle kiekkoilu on merkinnyt
positiivista asiaa. Valmis olen suosittelemaan sitä muillekin
- uskon, että tämä laji vie monet nuoret pois pahanteon
poluilta", kertoi Leppänen uransa loppupuolella. Leppäsellä
oli 1980-luvun puolessa välissä myös selvä kuva Suomen
kiekkoilun tasosta ja sen suunnasta. Hänen mielestään
1970-luvulla Suomella oli parempi maajoukkue kuin 1980-
luvulla. "Mielestäni Suomen 1974 leijonaryhmä oli parempi kuin
nykyinen. Se porukka olisi voittanut tämän päivän (1984)
yhdistelmän. Silloin taistelivat Ketolat, Partiset ja
kumppanit. He nousivat aina esiin, ratkaisivat ottelut.
Nykyään näin ei ole. Tilanteen näkee jo liigaseuroista. Lähes
jokaisella joukkueella on nykyään kolme tasavahvaa
kentällistä, mutta ei varsinaisia väläyttelijöitä. Asia on
huolestuttava, yleisönkin kannalta. Suomen maajoukkue on
päässyt taantumaan. Tälle tosiasialle ei mahda mitään",
muotoili Leppänen tuolloin. Leppänen näki tuolloin muiden
tavoin sen tosiasian, että parhaimmat suomalaiset matkaisivat
ennenmin tai myöhemmin NHL:ään, mikä sitten pudottaa osaltaan
maajoukkueen ja SM-liigan tasoa. 1992 Reijo Leppänen valittiin
Suomen jääkiekkoleijonaksi numero 87.
TKH on offline-tilassa   Vastaa lainauksen kanssa
Vanha 10.04.2002, 16:57   #136
WPK
 
Suosikkijoukkue: HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
hovikelpoisuus

Tämä Leppänen on tosiaan yksi hyvä esimerkki siitä, miten suomalaisilla maajoukkuevalmentajilla on lähes aina ollut mukamas varaa sivuuttaa koviakin pelimiehiä. Tarkoitan nimenomaan tiettyjen tehopelaajien toistuvaa boikotoimista valinnoissa, harjoitusmaaotteluidenkin kohdalla. On toki helppoa puolustella valintoja fraasilla, että "kyllä ammattivalmentaja tietää paremmin", mutta asia asettuu kummalliseen valoon, kun nämä "erehtymättömät" valmentajat vaihtuvat , niin samalla yleensä myös hovikelpoisten pelaajien lista muuttuu.

Tässä mielessä paras maajoukkuevalmentajamme on mielestäni ollut Curre Lindström, joka aloitti ikäänkuin tyhjältä pöydältä ilman tarkempaa ennakkotuntemusta suomalaisesta pelaajamateriaalista ja oli siten avoin kaikille vaihtoehdoille. Vain peliesitykset eli nykykunto ratkaisivat, kun kisajoukkuetta koottiin. Loppuvaiheessa valmentajakauttaan oli hänellekin jo muodustunut luottomiessysteemi, jolloin mukaan pääsi tuttua porukkaa, jotka tuoreimpien peliesitystensä perusteella eivät enää olleet itsestäänselvyyksiä maan ykkösjoukkueeseen.
WPK on offline-tilassa   Vastaa lainauksen kanssa
Vanha 11.04.2002, 11:02   #137
TKH
 
joo

Joo, näinhän se on. Tosin tavallaan se on myös ymmärrettävää, ei ehkä hyväksyttävää, mutta ymmärettävää. Joittenkin pelaajien kanssa homma ei vaan toimi, eikä se välttämättä ole kummankaan osapuolen vika. Joskus vika taas saattaa hyvinkin olla pelaajassa: huono asenne, epäsopiva luonne, ei noudata annettua taktiikkaa, ei sovi vapaana oleviin roolituksiin... Syitä voi olla paljon, niin pelillisistä kuin persoonallisista syistä. Tuo "Parhaat pelaajat eri rooleihin" on myös melkoinen klise. Näennäisesti asia on näin, mutta tuolla tavalla valmentaja saa pudotettua haluamansa pelaajat pois, olivat ne sitten todellisuudessa kuinka hyviä tahansa.

Taitaa tuo kuvio mennä kaikkien valmentajien osalta aika samalla tavalla. Ensin ollaan hyvinkin tasapuolisia ja tavallaan neutraaleja kaikkia pelaajia kohtaan. Vuosien varrelta joistakin tulee sitten suosittuja/luottomiehiä ja joistakin ei suosittuja.
TKH on offline-tilassa   Vastaa lainauksen kanssa
Vanha 11.04.2002, 11:05   #138
TKH
 
Juttu 82

Kuka pelaaja johti vuoden 1984 Kanada Cupissa kisojen selvästi
parasta ketjua??


Kyseessä on tietenkin Kent "Magic" Nilsson, joka johti Ruotsin
ykkösketjua. Ketju pelasi kokoonpanossa Thomas Steen -
Kent Nilsson - Håkan Loob. Steen ja Loob olivat tuolloin
turnauksen kaksi parasta maalintekijää, Nilsson voitti
syöttöpörssin ja he kaikki olivat turnauksen pistepörssissä
kahdeksan joukossa.

Kent Nilsson syntyi elokuun 31. 1956 Nynashamissa, Ruotsissa.
Nilsson debytoi Ruotsin pääsarjassa Djurgårdenin riveissä
18-vuotiaana kaudella 1974-75. Jo tuolla kaudella hän osoitti
merkkejä suunnattomasta potentiaalistaan tekemällä 28
ottelussa tehot 25 (13+12). Ei ollutkaan yllätys, että Nilsson
voitti Ruotsin pääsarjan pistepörssin jo seuraavalla kaudella.
Tuolloin Nilssonin saldot olivat 54 (28+26) 36:ssa ottelussa.
Seuraavaksi 1976-77 kaudeksi Nilsson siirtyi AIK:hon, jossa
hän taas pelasi loistavan kauden tehden 30 maalia ja 49
pistettä. Kauden jälkeen Nilsson sai hyvän tarjouksen WHA:sta,
jossa jo ennestään pelasi ruotsalaisia. Niinpä Nilsson
suuntasi suurempiin ympyröihin. NHL-uransa jälkeen Nilsson
pelasi useassa Euroopan liigassa, muun muassa Italiassa,
Ruotsissa, Sveitsissä, Itävallassa ja Norjassa. Parhaimman
pistesaldon hän keräsi italian sarjassa, jossa hän teki
peräti 132 (60+72) pistettä vain 35 ottelussa. Ruotsissa
pelaamallaan 1988-89 kaudella Nilsson valittin maan vuoden
pelaajaksi, tuolloin hän teki tehot 42 (21+21). Kaikkiaan
Nilsson pelasi vain viisi kautta Ruotsissa. Tehoja Ruotsin
sarjassa Nilssonille kertyi pelaamissaan 175 ottelussa 201
(103+98).

Kent Nilsson lähti P-Amerikkaan kaudeksi 1977-78. Liigaksi
tuli WHA ja Joukkueeksi Winnipeg, jossa jo ennestään pelasi
kaksi ruotsalaista supertähteä Anders Hedberg ja Ulf Nilsson.
Nilssonin tulokaskausi oli suuremmoinen menestys. Hän oli
yksi koko liigan parhaimmista pistemiehistä tehtyään 107
(42+65) tehopistettä. Luonnollisesti Nilsson valittiin
tuolloin vuoden tulokkaaksi WHA:ssa. Omassa joukkueessaan hän
oli tosin vasta neljänneksi paras pistemies. Edellä oli Hot-
line, Bobby Hull - Ulf Nillson - Anders Hedberg,
kokonaisuudessaan. Seuraavalla 1978-79 kaudella Nilsson oli
Winnipegin paras pelaaja ja paras pistemies ja johdatti
pelillään Winnipegin WHA:n toiseen peräkkäiseen mestaruuteen.
WHA:n taru loppui kuitenkin tuohon kauteen ja Nilssonin matka
jatkui NHL:ään ja hänet aikoinaan varanneeseen Atlanta
Flamesiin. WHA:n sanontaan yleisesti olleen hiukan heikompi
tasoinen liiga kuin NHL, mutta Nilssonin maali- ja
pistemäärät NHL:ssä olivat vielä parempia kuin kahdella
kaudella WHA:ssa. NHL:ssä Nilsson jatkoi siitä mihin WHA:ssa
jäi, ensimmäinen kausi Atlantassa toi mukavat 93 (40+53)
pistettä - mikä oli tuolloin yksi kaikkien aikojen
parhaimmista tulokkaiden pistemääristä - mutta paljon parempi
kausi oli vielä tulossa. Kaudeksi 1980-81 Atlanta Flames
siirtyi Calgaryyn ja ensimmäisellä kaudellaan Calgaryssa
Nilsson teki edelleen voimassa olevat Flamesin piste-
ennätykset. Nilssonin saldo oli tuolloin 131 (49+82). Tuolloin
Nilsson oli NHL:n pistepörssin kolmas Wayne Gretzkyn ja Marcel
Dionnen jälkeen. Nilssonin epäonneksi kummatkin häntä enemmän
pisteitä tehneet pelaajat olivat keskushyökkääjiä. Tämä siksi,
että sen takia Nilsson jäi tuolla kaudella ilman All-Stars-
valintaa. Saavutus jäi häneltä lopulta kokonaan saavuttamatta.
1980-81 Nilsson pelasi uransa parhaimman kauden, mutta se ei
jäänyt hänen ainoaksi huippukaudeksi. 1982-83 kausi meni
piloille loukkaantumisen takia, mutta sitä seuraavalla
1983-84 kaudella Nilsson teki jälleen yli 100 pistettä ja
oli NHL:n pistepörssissä kymmenen sakissa. Tämän jälkeen
Nilsson pelasi Calgaryssä vielä kaksi erittäin hyvää kautta,
mutta kesällä 1985 Calgary kauppasi miehen ihmeellisessä
kaupassa Minnesotaan. Tuolloin Calgary antoi edellisellä
kaudella 99 pistettä tehneen pelaajan melkein ilmaiseksi
Minnesotaan. Calgary sai vain kaksi toisen kierroksen varausta
ja antoi itse vielä yhden kolmannen kierroksen varauksen
mukaan. Nilsson oli tuolloin ehdottomasti Calgaryn paras ja
tärkein pelaaja niin kuin oli ollut kaikkina kausina
Calgaryssa. Edellisellä kaudella Calgaryn toiseksi paras
pelaaja, Håkan Loob, oli saanut melkein 30 pistettä Nilssonia
vähemmän. Nilsson oli viidellä pelaamallaan kaudella neljästi
ollut seuran paras pelaaja ja tehokkain pelaaja ja sen
viidennen kauden hän oli ollut loukkaantuneena puolet
kaudesta. Nilsson oli kaupan tapahtuessa seuran historian
paras pelaaja. Minnesotassa Nilsson pelasi pari
loukkaantumisten vaivaamaa kautta. Niistä jälkimmäisellä
Nilsson myytiin Edmontoniin. Edmontonissa Nilsson sai kruunun
uralleen. Hän oli yksi joukkueen parhaimmistosta joukkueen
voitettua Stanley Cupin. Nilsson teki pudotuspeleissä tuolloin
tehot 19 (6+13) 21:ssä ottelussa. Stanley Cupin voittamisen
jälkeen Nilsson palasi Eurooppaan, jossa pelasi seitsemän
kautta eri maiden liigoissa. Kaudella 1994-95 Nilsson palasi
NHL:ään kuuden ottelun ajaksi. Nilsson oli tuolloin jo
40-vuotias, saaliiksi tuli tuolloin silti myös yksi maali.
Parhaimmalla kaudellaan Nilsson siis teki mahtavat 131 (49+82)
tehopistettä. Samaisella kaudella Nilsson teki myöskin
parhaimmat maali- ja pistesaldot. Piste- ja syöttömäärä ovat
edelleen Calgary Flamesin ennätykset. Luonnollisesti
Nilssonin 131 pistettä ovat myös kovimmat keskushyökkääjän
tehot Flamesissa. Kent Nilsson oli ensimmäinen eurooppalainen,
joka rikkoi sadan pisteen rajan NHL:ssä. Tämä tapahtui
27.2.1981. Peter Stastny rikkoi rajan vain reilu kuukausi
myöhemmin. Nilssonin 131 pistettä on edelleen kaikkien aikojen
kovin ruotsalaisen pelaajan saavuttama yhden kauden
pistemäärä NHL:ssä. Lukema on myöskin edelleen yksi kaikkien
aikojen parhaimmista - viidenneksi kovin - eurooppalaisen
pelaajan tekemistä tehoista NHL:n historiassa. Vain Peter
Stastny (139 pistettä kaudella 1981-82), Jari Kurri (135
pistettä kaudella 1984-85), Teemu Selänne (132 pistettä
kaudella 1992-93) ja Jaromir Jagr (149 pistettä kaudella
1995-96) ovat tehneet Nilssonia kovemmat tehopisteet yhdellä
kaudella. Mikäli Nilsson olisi tehnyt yhden maalin enemmän
tuona samana kautena olisi hän ollut myöskin kaikkien aikojen
ensimmäinen eurooppalainen 50 maalin tekijä. Maali jäi
kuitenkin tekemättä ja kunnian sai Jari Kurri kolme kautta
myöhemmin. 1980 Nilssonista tuli NHL:n historian toinen NHL:n
All-Stars-ottelussa pelannut eurooppalainen. Samalla hänestä
tuli myös toinen ruotsalainen All-Stars-ottelussa pelannut
pelaaja. Ensimmäinen oli luonnollisesti Börje Salming vuonna
1976. Kaikkiaan Nilsson pelasi NHL:ssä yhdeksällä
kaudella 553 ottelua tehden niissä 686 (264+422) tehopistettä.
NHL:n pudotuspeleissä Nilssonin saldot ovat 59 ottelua ja
52 (11+41) tehopistettä. Kahdella kaudella WHA:ssa Nilsson
pelasi 158 ottelua ja teki niissä 214 (81+134) tehopistettä.

Kent Nilsson pelasi kaikkiaan 94 maaottelua Ruotsin paidassa
ajanjaksolla 1976-90. Ruotsia Nilsson edusti MM-kisoissa
kaikkiaan kolme kertaa. Nilsson oli vuoden 1990 MM-kisojen
parhaimpia pelaajia oltuaan kisojen toiseksi paras
maalintekijä neuvostoliittolaisen Andrei Homutovin jälkeen ja
pistepörsissä kolmas tehoilla 12 (10+2). Vaikka Nilsson
pelasi tuolloin kaikkein parhaimmat kisansa jäivät ne Nilsson
viimeiseksi arvoturnaukseksi. Muut MM-kisansa Nilsson pelasi
vuosina 1985 ja 1989. Vuoden 1989 MM-kisojen pistepörssissä
Nilsson oli neljäs tehoilla 14 (3+11) kymmenessä ottelussa.
Vuoden 1985 MM-kisojen pistepörssissä Nilsson oli seitsemäs
tehtyään tehot 11 (6+5) kahdeksassa ottelussa. Kaikissa
Pelaamissaan MM-kisoissa Nilsson oli Ruotsin paras ja
tehokkain pelaaja. Kaikkein merkittävimmät arvokisansa Nilsson
pelasi kuitenkin vuoden 1984 Kanada Cupissa. Tuolloin hän oli
muodostamassa Ruotsin joukkueen ykkösketjua ja samalla koko
turnauksen parasta ketjua yhdessä Thomas Steenin ja Håkan
Loobin kanssa. Tuolloin Nilsson oli Kanada Cupin
pistepörssissä kolmas heti Wayne Gretzkyn ja Michel Gouletin
jälkeen tehoilla 11 (3+8). Gretzky voitti pörssin vain yhden
pisteen erolla Nilssoniin. Nilsson ketjun oikea laita Håkan
Loob oli pörssin viides tehoilla 6+4 ja ketjun vasen laita
Steen kahdeksas tehoilla 7+1. Steen voitti turnauksen
maalipörssin ja Loob oli toinen. Nilsson puolestaan voitti
turnauksen syöttöpörssin. Nilsson edusti Ruotsia myös vuosien
-81 ja -87 Kanada Cupeissa, mutta vastaavaa menestystä ne
eivät Nilssonille tarjonneet.
TKH on offline-tilassa   Vastaa lainauksen kanssa
Vanha 12.04.2002, 12:00   #139
TKH
 
Juttu 83

Kuka eräs NHL:n eräs kaikkien aikojen eniten maaleja ja
pisteitä tehnyt pelaaja ei koskaan voittanut Stanley Cupia??


Kyseessä on tietenkin Marcel Dionne.

Marcel Dionne syntyi elokuun 3. 1951 Drummondvillessä,
Quebecissa. Dionne pelasi junioriuransa St. Catherines Black
Hawk -joukkueessa ja hyvin pelasikin. Hän keräsi kolmen kauden
aikana 375 (154+221) tehopistettä alle 150:ssä ottelussa.
Dionne teki tuolloin kaikilla kausilla yli 100 pistettä ja
kahdella yli 50 maalia. Kahdesti Dionne voitti OHA:n
pistepörssin ja kerran maalipörssin. Dionnen mahtava
junioriura luonnollisesti huomattiin myös NHL:ssä ja niin
nuori Dionne varattiin viimeisen kauden jälkeen, vuoden 1971
Amateur Draftissa, toisena pelaajana heti Guy LaFleurin
jälkeen.

Dionnesta tuli NHL-tähti heti ensimmäisestä 1971-72 kaudesta
lähtien. Tuolloin hän teki tulokkaiden uuden piste-ennätyksen
77 (28+49). Seuraavat pari kautta olivat tasaista
kehittymistä kunnes kaudella 1974-75 Dionne nousi lopullisesti
NHL:n kirkkaimpaan aateliin. Tuolloin Dionne teki 121 (47+74)
tehopistettä ja oli NHL:n pistepörssin kolmas. Tästä kaudesta
lähtien Dionne kuului NHL:n pistepörssin kärkipäähän yli
kymmenen vuotta. Kaikkein parhaimmalla 1979-80 kaudellaan
Dionne voitti NHL:n pistepörssin tehoilla 137 (53+84).
Tuolloin Wayne Gretzky ylti samaan, mutta kaksi maalia
vähemmän tehneenä. Dionne ei urallaan toista kertaa
pistepörssiä voittanut, mutta oli kolmesti toinen ja useasti
vielä kärkikymmenikössä. Maalipörssiä Dionne ei voittanut
koskaan, vaikka oli useasti yksi liigan parhaimmista
maalintekijöistä. Parhaimmillaan Dionne teki 59 maalia. Yli
100 pistettä Dionne teki kahdeksan kertaa ja yli 50 maalia
kuusi kertaa. NHL:n ykkös All-Starsiin Dionne valittiin kaksi
kertaa, -77 ja -80 ja kakkos All-Starsiin niin ikään kaksi
kertaa, -79 ja -81. Dionne ei koskaan voittanut Hart Trophya,
mutta oli kerran ehdolla. 1980 Dionne sijoittui Hart Trophy:n
äänestyksessä kakkoseksi Gretzkyn viedessä pokaalin.
Herrasmiespelaajan palkinnon Dionne voitti kahdesti, -75 ja
-77 sekä Lester B. Pearson palkinnon myös kahdesti, -79 ja
-80. Dionne aloitti uransa Detroitissa, mutta hänet myytiin
jo kaudeksi 1975-76 Los Angelesiin yhdessä Bart Crashley:n
kanssa vaihdossa Terry Harperiin, Dean Maloney:iin ja
varausoikeuteen. Los Angelesissa Dionne sitten kaikki
huippukautensa pelasi, vaikka hänet myytiin vielä uran
loppupuolella New York Rangersiin. Dionne pelasi urallaan
18 kautta ja 1348 ottelua tehden niissä 1771 (731+1040)
tehopistettä. Pudotuspeleissä Dionne ei koskaan päässyt
toista kierrosta pidemmälle. Hänen pudotuspelien saldoksi jäi
vaatimattomat 49 ottelua ja 45 (21+24) tehopistettä.
Lopettaessaan mahtavan 18-kautta kestäneen NHL-uransa 1989
Dionne oli NHL:n historian toiseksi paras maalintekijä ja
kolmanneksi paras pistemies. Yhä nykyäänkin vain Wayne Gretzky
ja Gordie Howe ovat tehneet enemmän maaleja ja heidän
lisäkseen vain Mark Messier on tehnyt Dionnea enemmän
pisteitä. Dionnella on edelleen hallussaan kaikki tärkeimmät
Los Angeles Kingsin kaikkien aikojen ennätykset: Eniten
maaleja (550), eniten syöttöjä (757) ja eniten pisteitä
(1307).

Marcel Dionne pelasi koko uransa hiukan varkain. Aikanaan
hän sai osakseen huomattavasti vähemmän huomiota ja
arvostusta kuin mitä hänen olisi kuulunut saada. NHL:n
historiassa tuskin on toista pelaajaa, joka ansioihinsa
nähden olisi saanut niin vähän arvonantoa. Yksi syy tähän
pieneen arvostukseen lienee se, ettei Dionne koskaan
voittanut Stanley Cupia ja pelasi pudotuspeleissäkin vain
yhdeksällä kaudella 49 ottelua. Toinen syy voi olla se, ettei
Dionne oikein ollut kovin häikäisevä millään jääkiekon osa
alueella. Dionne oli pienikokoinen ja rauhallinen pelaaja,
joka ei itsestään juurikaan melua pitänyt. Hän oli taitava
luistelija, joka osasi haistaa maalipaikat sekä hyvä peliä
tekevä ja syöttöjä jakeleva keskushyökkääjä. Ehkäpä hänen
rauhallisuutensa oli se seikka, joka esti hänen nousunsa
suuriin otsikoihin. Kyllä Dionne tietenkin otsikoihinkin
pääsi. Dionne oli 1970- ja 1980-luvulla muodostamassa Los
Angeles Kingsien kuuluisaa "Triple Crown Linea", joka pelasi
kokoonpanossa Charlie Simmer - Marcel Dionne - Dave Taylor.
Ketju oli yksi liigan parhaista vuosikausia, muttei se
kuitenkaan pystynyt nostamaan muuten heikohkoa Los Angelesia
liigan huippujoukkueeksi.

Koska Dionne harvoin nautti play-offeista pääsi hän edustamaan
Kanadaa peräti neljiin MM-kisoihin. Dionne edusti Kanadaa
vuoden -78, -79, -83 ja -86 kisoissa. Niistä kaikkein
parhaiten Dionne pelasi vuoden 1978 MM-kisoissa jolloin hänet
valittiin MM-kisojen parhaimmaksi pelaajaksi ja hän myös
jakoi kisojen maalipörssin voiton yhdessä
neuvostoliittolaisten Helmut Balderiksen ja Boris Mihailovin
kanssa. Pistepörssissä Dionne oli tuolloin Mihailovin kanssa
jaettulla neljännellä sijalla tehoilla 12 (9+3). Dionne pelasi
erittäin hyvin myös vuosien -83 ja -86 MM-kisoissa, -83 hän
teki kymmenessä ottelussa tehopisteet 9 (6+3) ja -86
kymmenessä ottelussa tehopisteet 8 (4+4). Dionne valittiin
myös Kanadan vuoden 1972 Summit sarjaan, mutta siellä Dionne
ei päässyt pelaamaan vaan jäi varamiehen osaan. Sen sijaan
vuosien 1976 ja 1981 Kanada Cupeissa Dionne pelasi
kummassakin, ja erittäin hyvin pelasikin. 1976 Cupissa Dionne
teki seitsemässä ottelussa tehopisteet 6 (1+5) ja 1981
kuudessa ottelussa tehopisteet 5 (4+1).

Los Angeles Kings on jäädyttänyt Marcel Dionnen pelinumeron
16. 1992 Dionne valittiin Kanadan Hockey Hall Of Fameen.
TKH on offline-tilassa   Vastaa lainauksen kanssa
Vanha 15.04.2002, 10:42   #140
TKH
 
Juttu 84

Kenellä on eniten kausia SM-sarjassa/SM-liigassa Pertti
Lehtosen ohella??


Kyseessä on tietenkin Timo Nummelin, joka pelasi Pertti
Lehtosen tapaan peräti 23 kautta SM-sarjaa/SM-liigaa.

Timo Nummelin syntyi syyskuun 7. 1948 Turussa. SM-sarjassa
TPS:n edustusjoukkueessa Nummelin debytoi jo 16-vuotiaana.
Tuolloin kausi jäi vielä 7 otteluun ja nollaan pisteeseen,
mutta jo seuraavalla kaudella Nummelin pelasi koko kauden.
Nummelin pelasi koko valtavan pitkän uransa TPS:ssä. "Eivät
ole paljoa houkutelleetkaan muualle. Ovat ilmeisesti
tajunneet, että ei kannata. Ei se kuitenkaan liikahda. Enkä
minä ole muualle hinkunut. Voi kai sanoa, että olemme tulleet
TPS:n kanssa hyvin toimeen keskenämme", sanoi Nummelin
saatuaan 20 vuotta TPS:ssä täyteen. Nummelin on valittu
kahdesti SM-sarjan/SM-liigan All-Starsiin, -72 ja -76. 1981
Nummelin valittiin Suomen parhaimmaksi jääkiekkoilijaksi.
Pisteissä parhaan kautensa Nummelin pelasi kaudella 1980-81
jolloin syntyi 36:ssa ottelussa 26 (17+9). Maaleja Nummelin
teki parhaimmillaan 17, sen hän teki kahdesti urallaan.
Nummelinilla on eniten kausia SM-sarjassa/SM-liigassa yhdessä
Pertti Lehtosen kanssa, 23 kautta. Nummelinin ottelumäärä -
691 - on SM-liigan kaikkien aikojen kolmanneksi suurin Pertti
Lehtosen ja Matti Forssin jälkeen. Lopettaessan Nummelin oli
niin kausissa kuin ottelumäärissä Suomen kaikkien aikojen
ykkönen.

"Humoristi, viulunsoittaja, työmyyrä ja taistelija", muun
muassa näin on luonnehdittu Timo Nummelinia. Häneen nuo
määreet sopivatkin nuin nakutettu, ne ovat ne osat jotka
tekivät hänestä persoonana erään aikakauden suosituimmista
pelaajista. Nummelin oli erittäin pidetty ja sympaattinen
pelaaja. Aniharvoin, jos oikeastaan juuri koskaan, syyllistyi
Nummelin mihinkään rähinöintiin. Useinmiten Nummelin korvasi
hanskan heiluttelun tai suunsoiton naureskelulla. "Työtähän
se on, ja toisinaan niin pirun totistakin. Ei minulle
itsellenikään hauskan pitäminen voinut olla pääasia. Kyllä
tärkein tehtävä oli pelata, taistella oman joukkueen puolesta
mahdollisimman täysipainoisesti. Mutta, mutta. Tilanteet
vaihtelevat ja suhtautuminen niihin voi olla eri pelaajilla
hyvinkin erilainen. Toinen saattaa kiihtyä, toinen nauraa.
Itse pyrin nauramaan. Jos kaveri vieressä tulistuu ja
hehkuttaa, niin paras ase on iloinen hymy. Silloin käy
tavallisesti niin, että tiet erkanevat. Hän lähtee jäähy- ja
minä pelaaja-aitioon, kertoi Nummelin pelifilosofiastansa."
Timo Nummelin on se pelaaja, joka Suomessa keksi maalin
jälkeisen "viulunsoiton". "En minä sitä asiaa miettinyt, saati
suunnitellut. Se tapa vain syntyi. Se taisi olla jokin
harjoitusottelu 1981, tein maalin ja pistin spontaanisti
viulun vinkumaan. Siitä se lähti - ja sen jälkeenkin kaikki
tapahtui sen enempää tuuletusta valmistelematta. Enhän minä
uskonut minkälainen juttu siitä julkisuudessa kehittyy. Että
kävivät oikean viulunkin lahjoittamassa", kertasi Nummelin
tapahtumia. Pelaajana Nummelin oli suuri taistelija ja
suunnaton työmyyrä, näistä ansioista hän olikin erittäin
arvostettu niin seurajoukkueessa kuin myös maajoukkueessa.

Timo Nummelin edusti Suomea kahdeksissa MM-kisoissa ja
kolmissa Olympialaisissa ajanjaksolla 1972-1982. Maaotteluja
hän pelasi kaikkiaan 225. Nummelin pelasi ehkä parhaimmat
kisansa 33-vuotiaana vuoden -81 MM-kisoissa. "Mitään kuplia
en elättele, mutta toisaalta en ole valmis myöntämään iän
rasitteitakaan. Makeana on mielessä muisto kun leijonia
lähettettiin vuoden 1980 Lake Placidin olympiakisoihin.
Silloin kaikki totesivat yhteen ääneen Nummelinin olevan
yli-ikäinen. No, seuraavana vuonna jälleen kelpasin, ja
taisinkin pelata Ruotsin MM-kaukalossa parhaat arvokisani",
Muisteli Nummelin 1980-luvun puolessavälissä. Nummelin edusti
Suomea myös kaksissa Kanada Cupeissa, -76 ja -81. Mainittavaa
menestystä kummastakaan turnauksesta ei Suomelle eikä
Nummelinille herunut.

Nummelin on niitä aniharvoja suomalaisia pelaajia, jotka ovat
pelanneet erittäin pitkän uran sekä jääkiekon että jalkapallon
pääsarjassa. Nummelin pelasi kaudet 1964-1974 jalkapalloa
TPS:n edustusjoukkuessa. Loistavasti pelasikin, hän kuului
TPS:n tukipilareihin ja jalkapallon A-maaotteluitakin kertyi
14. "Tiedän, että tämä asia vaivasi aikoinaan joitain ihmisiä
- taitaapa vaivata vieläkin. Itsekin olen joskus mielessäni
puntaroinut, mitä olisi tapahtunut, jos olisin tyytynyt
pelkästään toiseen lajiin. Pohtinut olen, mutten kuitenkaan
koskaan katunut. jalkapalloa aktiivisesti potkiessani tunsin,
että palvelen samalla kiekkoa. Siihen aikaan oli
kesäharjoittelu huomattavasti nykyistä kesympää. Aikaa oli.
Näin tunsin hoitavani jalkapallon avulla kuntopuolen talvea
varten kuntoon", Nummelin kertoi. Aikoinaan lehdistöissä
väitettiin että TPS:n silloinen valmentaja Raimo Määttänen
olisi pakottanut Nummelinin lopettamaan futiksen peluun, mutta
tämä ei Nummelinin mukaan pitänyt paikkaansa. "Jotkut ovat
väittäneet TPS:n kiekkoluotsiksi tulleen Raimo Määttäsen
antaneen ehdottoman käskyn jalkapallon jättämisestä, mutta
se ei pidä paikkaansa. Minä jätin pallon, kun siltä tuntui.
Joskin syksyllä 1975 vähän jurppi. Se oli ensimmäinen kausi,
kun olin jalkapallokentältä sivussa, ja TPS meni heti
nappaamaan kultaa", muisteli Nummelin. Jotkut aikoinaan
pelkäsivät jopa jalkapallon vievän voiton jääkiekosta
Nummelinin ykköslajina, mutta todellisuudessa sitä vaaraa ei
koskaan ollut: "Missään vaiheessa en suunnitellut tekeväni
toisin päin. Kun ratkaisun aika koitti, niin viitat kääntyivät
automaattisesti kiekkoilun suuntaan. SM-liigan syntyvaiheessa
päätös oli tehtävä. Kaudet yksinkertaisesti alkoivat lyödä
niin pahasti ristiin, ettei yksi sunnuntai enää riittänyt. Se
ei sentään onnistunut, että olisin pelannut päivällä
jalkapalloa ja illalla jääkiekkoa", muisteli Nummelin
jalkapallon jättämisen vaiheita. Nummelin on siitä harvinainen
pelaaja, että hänet on valittu Suomen parhaimmaksi pelaajaksi
sekä jääkiekossa että jalkapallossa. Jalkapallossa valinta
tapahtui vuonna 1968, Nummelinin ollessa 20-vuotias.

Nummelin ei ainakaan 1980-luvun loppupuoliskolla aikonut
jättää kiekkoa koskaan: "Sen verran on asiaan juurtunut, että
kiekkoilun kaikkinainen jättäminen tuntuu vaikealta, jopa
mahdottomalta. Pelataan sitten ikämiesporukassa tai missä
tahansa - kunhan jossain hassuttelee. Jo harjoitusten
hyödyntämisen takia. Kuka tätä on näinkin kauan jaksanut ja
aikaa uhrannut, niin ihan heti ei viitsi itseään rapakuntoon
päästää. Pelataan siis ja nautiskellaan", totesi Nummelin
tuolloin. TPS on jäädyttänyt Timo Nummelinin pelinumeron 3,
mutta Timon pojalla Petteri Nummelinilla on siihen
käyttöoikeus. 1991 Timo Nummelin valittiin Suomen
jääkiekkoleijonaksi numero 80.
TKH on offline-tilassa   Vastaa lainauksen kanssa
Vanha 16.04.2002, 09:36   #141
TKH
 
Juttu 85

Bobby Orr:ia pidetään yleisesti NHL:n kaikkien aikojen
parhaimpana puolustajana, mutta ketä useimmat arvioitsijat
pitävät hänen ainoana vakavasti otettavana uhkaajana
puhuttaessa kaikkien aikojen parhaimmasta puolustajasta??


Kyseessä on tietenkin legendaarinen seitsemän Norris Trophyn
voittaja Doug Harvey.

Doug Harvey syntyi joulukuun 19. 1924 Montrealissa,
Quebec:ssä. Doug Harvey oli oikein urheilijaihme. Hän oli
nuorena erittäin hyvä niin amerikkalaisen jalkapallon kuin
baseballin pelaaja, itse asiassa hän oli niin hyvä
baseball:ssa että sai ammattilaistarjouksen National Leaguen
Boston Bravesilta. Harvey kuitenkin hylkäsi niin tarjouksen
kuin koko baseballin ja keskittyi jääkiekon pelaamiseen.
Ensimmäisen kerran Harvey huomattiin hänen pelatessaan
Montreal Royals:n junioreissa QJHL:ssa. Tuolloin Harvey pelasi
huippukauden voittaen muunmuassa play-offien pistepörssin,
Harvey pääsikin jo samalla kaudella pelaamaan City Sr.
liigaan. Kunnolla Harvey huomattiin kuitenkin vasta hänen
kahdella QSHL:n kaudellaan, jolloin hän pelasi loistavat
runkosarjat ja vielä paremmat play-off:t. Harvey kunnostautui
paitsi erittäin hyvänä ja hyvin pisteitä tekevänä pelaajana
niin myös erittäin kovana pelaajana. Hän voitti kumpanakin
kautena play-offien jäähypörssit sekä kerran runkosarjan
jäähypörssin.

Doug Harvey pelasi ensimmäisen NHL-kauden 22-vuotiaana
1947-48. Pari kautta häneltä meni totutellessa uuteen liigaan
mutta 1950-luvun alussa NHL oli saanut uuden puolustajien
kuninkaan. Kaudesta 1951-52 Harvey valittiin kaikkiaan
yksitoista kertaa NHL:n All-Starseihin. Kymmenen niistä
ykköseen. Norris Trophyn Harvey voitti kaikkiaan seitsemän
kertaa, -55, -56, -57, -58, -60, -61 ja -62. Vain 1959 se meni
osittain loukkaantumisten takia Harveylta ohi suun, kakkos
All-stars paikka tuli silloinkin. Jo 1954 Harvey oli ehdolla
vasta ensimmäistä kertaa jaettavaksi tulleen Norris Trophyn
voittajaksi, mutta silloin se meni vielä Red Kellylle.
Periaatteessa Harvey olisi voinut voittaa vielä useamman
Norris Trophyn, koska Harvey oli pelannut kaksi kautta jolloin
hänet oli valittu ykkös All-Starsiin, mutta Norrista ei
tuolloin vielä jaettu. 1962 Harvey oli ehdolla Hart Trophyn
voittajaksi, mutta palkinto meni lopulta kuitenkin maagiselle
maalivahdille Jacques Plantelle. Harvey voitti 1950-luvulla
kaikkiaan kuusi Stanley Cupia maagisessa ja ehkäpä hyvinkin
kaikkien aikojen parhaimmassa NHL-joukkueessa, Harvey itse oli
tuon joukkueen puolustuksen - ja samalla koko joukkueen -
kulmakivi. Harvey pelasi Montrealissa 14 kautta ennen
siirtymistään pelaaja-valmentajaksi New York Rangersiin.
Rangersissa Harvey valmensi yhden kauden ja pelasi kolme
kautta. Tämän jälkeen hän pelasi pari kautta AHL:ssä ja teki
sitten lyhyen esiintymisen Detroitissa. Kaudelle 1967-68
Harvey palasi taas NHL:ään, tällä kertaa St. Louis Bluesin
paitaan ja vain Play-Offeihin. Seuraava 1968-69 kausi jäi
44-vuotiaan Doug Harvey viimeiseksi. Kaikkiaan Doug Harvey
pelasi NHL:ssä 20 kautta ja 1113 ottelua tehden niissä 540
(88+452) tehopistettä. Pisteissä parhaimmalla kaudellaan
Harvey teki 50 (6+44) pistettä 70:ssä ottelussa. Maaleja
Harvey teki parhaimmillaan vain yhdeksän, mutta pitää muistaa
ettei puolustajien kuulunutkaan tuohon aikaan tehdä maaleja.
Liigan maalimäärät olivat muutenkin huomattavasti pienempiä
kuin vaikkapa Paul Coffeyn aikana. Kuudesti Harvey teki
kuitenkin yli 39 tehopistettä.

Harvey pelasi viivamiehenä Montreal Canadiensin hirmuisessa
ylivoimaviisikossa, jossa muina pelaajina olivat Jean
Beliveau, Maurice Richard, Dickie Moore ja Bernard Geoffrion.
Viisikon ylivoimapeli oli niin tehokasta että NHL päätti tehdä
sen vuoksi sääntömuutoksen, jonka ansiosta rangaistu pelaaja
pääsi takaisin jäälle jos vastustaja teki maalin hänen
rangaistuksensa aikana. Usein Montreal saattoi tehdä pari
maalia yhden jäähyn aikana, mutta joskus myös kolme.
Viimeisellä 1955-56 kaudella ennen sääntömuutosta Jean
Beliveau teki neljä maali yhden jäähyn aikana. Montreal voitti
pelin 4-2. Tämän kauden jälkeen NHL muutti sääntöjä.

Harvey oli erittäin monipuolinen puolustaja. On ollut
kovempia, vahvempia, taitavampia, liikkuvampia, nopeampia ja
kestävämpiä, mutta Harvey oli tasaisen hyvä näissä kaikissa.
Hänellä ei ollut mitään heikkouksia, hänellä oli kerta
kaikkiaan kaikki puolustajan osa-alueet hallussa. On sanottu,
että Harvey olisi kaikkein lähimpänä täydellistä puolustajaa,
mitä NHL:ssä on koskaan pelannut. Se mikä teki Harveysta
todella maagisen oli hänen kykynsä yhdistää omat taitonsa
niin, että hän yksin pystyi säätelemään pelin vauhtia ja
kulkua. Siihen ei NHL:n historiassa ole kovin monet Orr:n
ja Harveyn lisäksi pystyneet. Doug Harveyta pidetään yleisesti
yhtenä NHL:n aivan kaikkien aikojen parhaimmista
puolustajista. Useinpien mielestä Bobby Orr on paras, mutta
myös Doug Harveylla on iso määrä kannattajia. Monet ovat sitä
mieltä että vain Harvey:ta voi tasapäisesti verrata suureen
Orr:iin, ainoana poikkeuksena ehkä neljä Hart Trophya NHL:n
historian ainoana puolustajana voittanut Eddie Shore.

Peliuransa jälkeen Harvey oli jonkin aikaa valmentajana, muun
muassa QJHL:n Laval Saints:ssa. Hän oli jonkin aikaa myös
WHA:n Houston Aerosin apulaismanageri. Hänen käsialaansa oli
hankkia kaikki kolme Howea - pojat Marty ja Mark sekä isä
Gordie - WHA:n ja Houstoniin. Doug Harveylla oli oma osansa
myös NHL:n pelaajayhdistyksen syntymisessä. 1950-luvulla
jääkiekko oli omistajille varsin tuottoisaa aikaa ja Detroitin
Ted Lindsay ja Montrealin Doug harvey laskivat, että pelaajien
osuus kakusta oli aivan liian pieni. Tilanne johti Ted
Lindsayn johdolla - Doug Harveyn ollessa toinen suuri
vaikuttaja - NHL:n pelaajayhdistyksen syntymiseen 1957.
Yhdistys halusi tuolloin ottaa hallintaansa pelaajien
eläkerahaston ja samalla ohjata NHL:n All-Stars-ottelun
tuoton samaan rahastoon. Seurojen omistajat luonnollisesti
taistelivat kysin hampain yhdistystä ja sen perustamista
vastaan ja jo seuraavana vuonna yhdistyksen toiminta
loppuikin. Myöhemmin - 1967 - pelaajayhdistys kuitenkin
perustettiin uudestaan - silloisen lakimiehen ja myöhemmän
talousrikollisen - Alan Eaglesonin johdolla. Doug Harveyn
numero 2 on jäädytetty Montrealissa. 1973 Harvey valittiin
Kanadan Hockey Hall Of Fameen. Doug Harvey kuoli 75-vuotiaana
26.12.1989, vain viikko 75-vuotissyntymäpäiviensä jälkeen.
TKH on offline-tilassa   Vastaa lainauksen kanssa
Vanha 17.04.2002, 17:14   #142
TKH
 
Juttu 86

Kuka pelaaja valittiin Suomessa kauden parhaimmaksi pelaajaksi
kolme kertaa yhdeksän vuoden sisällä siitä kun palkinto
ensimmäisen kerran jaettiin 1948??


Kyseessä on tietenkin suomalaisittain legendaarinen maalivahti
Unto Wiitala. Kauden parhaan pelaajan palkinto jaettiin
ensimmäisen kerran 1948, jolloin sen voitti puolustaja Matti
Rintakoski. Seuraavan kahdeksan vuoden aikana sen voitti
kolmesti Unto Wiitala, 1949, 1954 ja 1956.

Unto Wiitala syntyi heinäkuun 5. 1925 Karjalla. Hänen isänsä
oli ylivääpeli ja äiti voimistelun opettaja. Kummatkin heistä
olivat urheiluhulluuden läpitunkemia, kummatkin olivat muun
muassa mäkihyppytuomareita. Wiitalan perhe asui vuonna 1934
avatun Kampin kuuluisan kentän lähettyvillä. Kampista tuli
nopeasti Helsingin Jääkiekon keskus. Jääpallo oli tuolloin
Suomen ja Helsingin suosituin jäälaji, mutta Wiitala oli
jääkiekon miehiä alusta lähtien. "Kuuluin niihin hulluihin,
jotka uskoivat jääkiekkoon alusta pitäen. Helsingissä oli
siihen aikaan niin vähän jääkiekon harrastajia, että jokainen
joka kulki kaupungilla pitkä keppi kädessään tunsi toisensa.
Ja kaikki muut pitivät heitä vähän kahjuina", muisteli Wiitala
nuoruusvuosiaan. Wiitala aloitti HJK:n junioreissa
11-vuotiaana, ja joutui maaliin silloisena valmentajana
toimineen Erkki Saarisen käskystä. Syy oli se ettei Wiitala
suupalttina osannut olla arvostelematta edellistä maalivahtia
hävityn ottelun jälkeen. "Heti minä maaliin pesiydyin. Ehkä
se johtui pahasta luonteestani. Kun pieni kipukynnys oli
ylitetty, ei ollut enää olemassakaan mitään kipukynnystä. Teki
vain mieli tehdä kiusaa toisille: Ähäkutti, eipäs sattunut",
kertoi Wiitala. Nykyistä ykkös-divisioonaa vastaavassa
sarjassa Wiitala pelasi jo 13-vuotiaana, jolloin hänellä pää
ylti hädin tuskin yläriman yläpuolelle, menoa se ei haitannut.
SM-sarjadebyyttinsä Wiitala teki Helsingin Karhu-Kissojen
paidassa kaudella 1946-47 ollessaan 21-vuotias. Wiitala oli
pelannut Karhu-kissoissa jo heti sen perustamisesta, tai
paremminkin HJK:sta eroamisen jälkeen vuonna 1938, mutta
joukkue oli ykkösdivisioonassa aina vuoteen 1946. Seuraavaksi
kaudeksi Karhu-Kissat nousi sitten SM-sarjaan. Helsingin
Karhu-Kissoja Wiitala edusti aina kauden 1956-57 loppuun asti
vaikka joukkue putosi kaksikin kertaa ykkösdivisioonaan ja
joka kerta paria viimeistä kautta lukuunottamatta se oli
SM-sarjassa kahden huonoimman joukkueen joukossa. Kaudeksi
1957-58 Wiitala siirtyi kilpailukykyiseen Hämeenlinnan
Tarmoon, jonka paidassa pelasi kaksi viimeistä kauttaan. Unto
Wiitala lopetti 34-vuotiaana kauden 1958-59 jälkeen. Wiitala
pelasi yksitoista kautta ja 95 ottelua SM-sarjassa. Yhtään
Suomenmestaruutta hän ei voittanut, mutta sai yhden hopean ja
yhden pronssin. Suomen sarjan parhaimmaksi pelaajaksi
Wiitala valittiin kolme kertaa, 1949, 1954 ja 1956. Palkintoja
alettiin jakaa vasta 1948, Wiitalan huippukaudet alkavat
vuodesta 1947, jolloin hän nosti Helsingin Karhu-Kissat
takaisin SM-sarjaan. All-Starseja ei Wiitalan aikoina vielä
valittu. Vain Jari Kurri ja Teemu Selänne on valittu useammin
kuin Wiitala Suomen parhaimmaksi pelaajaksi.

Unto Wiitalan vahvimpia maalivahtiapuja olivat hyvä notkeus,
refleksit ja pelottomuus. Wiitalalla oli myöskin erittäin
kovat hermot, hyvä moraali ja kova taistelutahto. Wiitala itse
sanoo että tärkein ominaisuus oli suuri näkökentän laajuus,
hän pystyi näkemään kenttää 180 astetta päätään kääntämättä.
Wiitala oli myös himoharjoittelija, aikalaiset sanovat että
ei ollut aamua ettei Wiitala oli ollut jäällä vähintään kahta
tuntia. Pelottomuus oli Wiitalan aikoina maalivahdille
välttämättömyys, koska varusteet eivät suojanneet laukauksilta
niin kuin nyky maalivahtien varusteet tekevät. Wiitala
loukkaantui urallaan ottelussa muutaman kerran, kerran se osui
tärkeään otteluun. "Nenäni murtui vuoden 1955 MM-kisojen
ottelussa Sveitsiä vastaan kesken pelin, mutta kun meille oli
luvattu olympiamatka, jos voitamme Sveitsin, kaverit sanoivat:
"Nyt on Unski niin tiukka paikka, että pelaa loppuun". Loppuun
pelasinkin. Saksalainen lääkäri veti tikut silmistä
nenänkärsään, ja sitoi ne teipillä niskaan kiinni. Me voitimme
7-2, mutta Cortinan Olympialaisiin emme päässeet. Jos joskus
on jurppinut, niin silloin totisesti jurppi. Ei nenän takia
vaan periaatteesta. Olen täysin vakuuttunut, että jos noina
vuosina ei olisi tehty sitä virhettä, että meidät jätettiin
arvokisoista pois vähän väliä, Suomi olisi ollut maailman
keulamaita jo aikoja sitten. Olisimme saaneet nopeammin
jalkeille maajoukkueen, jossa on 20 tosipelaajaa yhtäaikaa.
Nyt siihen tilanteeseen päästiin vasta 1970-luvun lopulla",
kertoi Wiitala eläkeläisenä. Luonteeltaan Wiitala oli
rauhallinen. Unto Wiitala tuli tunnetuksi paitsi Suomen
ehdottomasti parhaimpana maalivahtina niin myös
kampauksestaan. Hänen edestä taakse kammatut hiukset kiilsivät
MM-jäillä aina kuin kissan selkä ja jakaus oli viivasuora.
Wiitalan hiukset olivat vähän samalla tavalla hänen
tavaramerkkinsä kuin mitä saman aikakauden puolustajalla Matti
Rintakoskella oli valkoinen froteepyyhe. Unto Wiitalan taidot
ja henkinen kestokyky ilmenivät parhaiten raskaissa
MM-turnauksissa, joissa hän poikkeuksetta kuului Suomen
parhaimmistoon. Pelisuoritukset olivat ottelusta toiseen
täysipainoisia, vaikka muut joukkuetoverit välillä
väsähtivätkin. Wiitala oli todellinen urheilun
superlahjakkuus, joka pelasi aktiiviaikanaan myös muita
lajeja, muun muassa maahockeyta - jossa SM-kulta 1953,
Ulkokäsipalloa - jossa SM-kulta 1954, moottoripyöräilyä -
jossa päijänneajon joukkuemestaruus, koripalloa
mestaruussarjassa, jalkapalloa eri sarjoissa, jääpalloa eri
sarjoissa ja mäkihyppyä 18-vuotiaaksi. Lisäksi nuorena hän
oli hyvä yleisurheilulahjakkuus, lajina olivat 800 metriä ja
pituushyppy.

Unto Wiitala pelasi Suomen maalissa 81:ssä maaotteluassa ja
edusti Suomea viisissä MM-kisoissa ja yksissä Olympialaisissa
ajanjaksolla 1949-57. Näissä kaikissa turnauksissa Wiitala
oli Suomen ykkösmaalivahti ja torjui melkein kaikki pelit.
Eräät parhaimmista MM-kisoistaan Wiitala pelasi viimeisiksi
jääneissään vuoden 1957 MM-kisoissa. Tuolloin Suomi ylti
kisoissa neljänneksi, mikä saavutus ylitettiin vasta 1992.
Unto Wiitalan maalivahtipeli oli tuon mahtavan sijoituksen
kulmakivi. Hän oli myös yksi kisojen aivan parhaimmista
maalivahdeista. Aikaisemmissakin kisoissa Wiitala oli
poikkeuksetta ollut joko Suomen paras pelaaja tai aivan
parhaimpia, mutta joukkueen yleinen taso ei vain ole riittänyt
pelien voittamiseen. Esimerkiksi vuoden 1952 Oslon
Olympialaisten pelissä Ruotsia vastaan Wiitala oli Suomen
paras pelaaja ja loistovedossa, mutta silti peli hävittiin
reilusti 9-2. Muu joukkue ei kerta kaikkiaan vain ollut
lähelläkään Wiitalan tasoa. 1952 Olympialaisissa Wiitala
pelasi muutenkin hyvät kisat, ottelussa Norjaa vastaan Wiitala
piti nollan kahdessa viimeissä erässä turvasi näin loistavilla
otteillaan Suomelle tärkeän voiton. Suomella oli tuona päivänä
kaksi suurta sankaria, toinen oli Veikko Hakulinen joka voitti
hiihdon 50 kilometriä, ja toinen jääkiekkojoukkueen
maalivahti Unto Wiitala. Yhden uransa parhaimmista otteluista
Wiitala pelasi 13.12.1956 Tukholman Johanneshovissa. Tuolloin
Suomi hävisi Ruotsille 4-2, mutta ilman Wiitalaa numerot
olisivat olleet kaksinumeroiset. Ruotsi hallitsi peliä täysin
ylivoimaisesti, mutta Wiitala oli kuin muuri maalilla.
Idrottsbladetin pakinoitsijan mielestä ei Wiitalan esittämän
maalivahtityöskentelyn vertaista oltu aikaisemmin nähty
Johanneshovissa. Myös katsomossa peliä seuraamassa ollut
kansainvälisen jääkiekkoliiton presidentti Bunny Ahearne oli
täysin haltioissaan Wiitalan täydellisestä pelistä. Aikanaan
Wiitalalle tarjottiin jopa tilaisuutta lähteä ammattilaiseksi.
Siihen Wiitala ei kuitenkaan koskaan lähtenyt. "Se ei silloin
ollut yhtä helppoa kuin tänään. Olisin menettänyt
amatöörioikeuteni, enkä olisi saanut pelata Suomessa sen
jälkeen. Sitä paitsi Kanadasta ei täällä paljon muuta tiedetty
kuin että sijaitsee jossain meren takana. Ajattelin, että
siellä on kuitenkin joka korttelissa sellaisia maalivahteja
kuin minä olen. Kyllä asiasta kirjeenvaihtoa käytiin, mutta
siihen se jäi", kertoo Wiitala. Wiitala pitää tuon ajan
Kanadalaisia MM-kisoissa pelanneita pelaajia täysin
ammattilaisina nykymittapuuta käyttäen: "Ne olivat Allan Cupin
voittajia järjestään, ja kun esimerkiksi Pentincton V´s, joka
voitti MM:n Krefeldissä 1955, palasi kotimaahansa, sen
pelaajat siirtyivät ammattilaisiksi kutakuinkin jokainen. On
myös muistettava, että silloin NHL:ssä oli vain kuusi
joukkuetta, nyt niitä on 4-5 kertaisesti. Elämme tänään täysin
eri maailmaa. Wiitala näki aitiopaikalta neuvostoliittolaisten
tulon jääkiekkoon 1954. "Klap-Klap-tyyli oli meille kaikille
uutta, ja katselimme sitä silmät selällään. Kuteja satoi
siihen tahtiin,että minulta menivät suojusten remmit poikki.
Venäläiset olivat niin tosissaan, etteivät ole varmaankaan
koskaan olleet sen jälkeen. Kun esimerkiksi Viktor Shuvalov
teki maalin, hän jäi eteeni seisomaan, karjui täyttä kurkkua
kuin mieltä vailla, ja sorkki vielä senkin jälkeen kiekkoa
takaputkeen moneen kertaa", muisteli Wiitala. Neuvostoliiton
sen aikaisen supertähden Vsevolod Bobrovin kanssa Wiitalasta
tuli hyvät ystävät ja he kirjoittelivat usein toisilleen. He
kummatkin olivat syntyneet Karjalassa hyvin lähellä toisiaan.
1958 MM-kisoihin oli Wiitala jo valittu, mutta työesteen takia
hän ei niihin pystynyt osallistumaan. Lehdistössä puhuttiin
mielenilmauksesta ja protestista, mutta siitä ei ollut kyse.
Wiitalan pomo vain oli laittanut ukaasin että olet joko töissä
täällä tai pelaat ikäsi kiekkoa. Wiitala valitsi työpaikan.

Unto Wiitala ryhtyi erotuomariksi lopettamisensa jälkeen.
Hänestä tulikin erittäin kovan luokan erotuomari ja hän
tuomitsi vuosien -61, -65 ja -74 MM-kisoissa sekä vuosien -64
ja -72 Olympialaisissa. Erilaisia maaotteluita Wiitala on
tuominnut 72. SM-sarjassa Wiitala tuomitsi yhtenä
parhaimmista erotuomareista parikymmentä vuotta. SM-sarjan
parhaimmaksi erotuomariksi hänet valittiin neljä kertaa
peräkkäin vuosina 1972-1975.

Wiitala tunnetaan jossain tilastoissa myös nimellä Viitala.
Mieheltä itseltäänkin on asiasta kysytty, ja hän on selittänyt
asian näin: "Alunperin nimi on kirjoitettu Wiitala, mutta
joskus 1940-luvulla isäni alkoi äkkiä käyttää kirjoittaa nimen
V:llä. En tiedä miksi, enkä koskaan tullut sitä häneltä
kysyneeksi. Kaikissa hänen vanhoissa papereissaan ja muissa
se on Wiitala. Niin muodoin minäkin olen nyttenmin omaksunut
alkuperäisen käytännön, ja kirjoitan nimeni W:llä". Ainakin
puolet eri tilastoista tunteen hänet yhä nykyäänkin Viitalana.

Unto Wiitala on suomalaisen kiekkoilun ja etenkin
maalivahtipelin todellinen pioneeri sekä ensimmäinen
suomalainen kansainvälisen tason maalivahti. Hän loi pohjan
ja perusteet koko suomalaiselle maalivahtitoiminnalle 1940-
ja 1950-luvulla. Näistä Juhani Lahtinen teki sitten
suomalaisia maalivahtiperinteitä 1960-luvulla. Lopullisen
kruunun ja palkinnon Suomen maalivahtiperinteiden tekijöinä
Wiitala ja Lahtinen saivat 1970-luvulla kun Urpo Ylönen ja
Jorma Valtonen valittiin MM-kisojen parhaimmiksi
maalivahdeiksi. Ylönen sai kunnian 1970 MM-kisoisa ja Valtonen
1972 MM-kisoissa. Ilman Wiitalan ja Lahtisen tekemää
valtaisaa pioneeri ja kehittämistyötä eivät Ylönen ja Valtonen
olisi palkinnoille MM-kisoissa päässeet. Paitsi että Wiitala
tullaan muistamaan aikansa ylivoimaisesti parhaimpana ja
ensimmäisenä kansainvälisen tason maalivahtina Suomessa, niin
hänet tullaan muistamaan myös mahtavan suomalaisen
maalivahtiperinteen suurimpana ja ensimmäisenä pioneerina.
Unto Wiitalalla on oma nimikkopalkinto SM-liigassa, Unto
Wiitala -palkinto jaetaan kauden parhaimmalle erotuomarille.
Tämän samaisen palkinnon Wiitala itse voitti neljä kertaa
peräkkäin vuosina 1972-75. Tuomarina olemisen jälkeen Wiitala
toimi Shellin tulosyksikön johtajana, josta jäi eläkkeelle
1983. Nykyään Wiitala toimii Suomen jääkiekkomuseoyhdistyksen
puheenjohtajana. 1985 Unto Wiitala valittiin Suomen
jääkiekkoleijonaksi numero 17.
TKH on offline-tilassa   Vastaa lainauksen kanssa
Vanha 18.04.2002, 11:58   #143
TKH
 
Juttu 87

Kuka legendaarinen NHL-maalivahti voitti parhaalle
maalivahdille jaettavan Vezina Trophyn viisi kertaa, valittiin
viidesti NHL:n ykkös All-Starsiin ja voitti kuusi Stanley
Cupin mestaruutta vain seitsemän kautta kestäneellä urallaan??


Kyseessä on tietenkin legendaarinen Montreal Canadiensin
maalivahti Ken Dryden.

Ken Dryden syntyi elokuun 8. 1947 Hamiltonissa, Ontariossa.
Dryden oli niin nuorena kuin myös vanhempana hyvin
kiinnostunut opiskelusta. Päästyään 1964 Cornell:n
yliopistoon päätti kolmannella varauksellaan ja 14:toista
kaikkiaan Drydenin varannut Boston kaupana hänet Montrealiin
vaihdossa Guy Alleniin ja Paul Reidiin. Boston tiesi Drydenin
potentiaalin, mutta he eivät jaksaneet odottaa sitä neljää
vuotta minkä Dryden opiskelut ainakin olisivat kestäneet.
Boston oli lisäksi melko varmasti harmistunut Drydenin
päätöksestä mennä yliopistoon huolimatta siitä että Boston
oli tarjonnut Drydenille NHL-sopimusta. Tämän vuoksi Boston
hänet kauppasi pois. Kärsivälisesti Bostonin olisi kuitenkin
pitänyt odottaa koska Bostonin saamista pelaajista ei koskaan
tullut NHL-pelaajia, mutta Drydenista tuli NHL-legenda.
Drydenista tuli legenda jo Cornell:ssa jossa hän pelasi neljä
vuotta. Kolmella viimeisellä kaudella Dryden pelasi 83 peliä
ja niistä käsittämättömät 76 päättyi Drydenin joukkueen
voittoon, lisäksi yksi ottelu päättyi tasan. Luonnollisesti
Dryden valittiin kaikkina kolmena kautena sekä ECAC:n että
NCAA:n ykkös All-Starsiin. Viimeisen yliopistokauden jälkeen
Dryden pelasi seuraavan 1969-70 kauden Kanadan maajoukkueessa.
Tämän jälkeen hän oli valmis NHL:ään.

Ken Dryden dybytoi NHL:ssä 24-vuotiaana kaudella 1970-71
Montreal Canadiensin paidassa. Dryden aloitti kauden farmissa,
mutta loppukaudesta hän löi itsensä läpi. Runkosarjassa tuli
vain kuusi ottelua - Dryden voitti ne kaikki - mutta
pudotuspelit olivat ne jotka tekivät Drydenista tähden hänen
ensimmäiselä kaudellaan. Dryden johdatti joukkueensa varmalla
pelillään mestaruuteen, siitä hänet myös palkittiin
pudotuspelien arvokkaimmalle pelaajalle jaettavalla Conn
Smythe Trophylla. Seuraava kausi toi tullessaan parhaalle
tulokkaalle jaettavan Calder pokaalin sekä paikan NHL:n kakkos
All-Starsissa. Drydenin kolmannesta kaudesta alkaa hänen
parhaiden kausien ajanjaksonsa. Ajanjaksolla 1973-79 Dryden
voitti viisi kertaa parhaalle maalivahdille jaettavan Vezina
Trophyn ja viidesti hänet valittiin NHL:n ykkös All-Starsiin.
Dryden tosin ei pelannut kautta 1973-74 ollenkaan johtuen
sopimuksen loppusummasta syntyneen erimielisyyden takia.
Dryden sai sen sijaan kaudeksi harjoittelupaikan
Torontolaisesta lakifirmasta ja oli vuoden siellä töissä.
Seuraavaksi kaudeksi hän kuitenkin palasi Montrealin
joukkueeseen. Neljällä viimeisellä kaudellaan 1976-79 Dryden
voitti neljä kertaa peräkkäin Vezina Trophyn ja valittiin
NHL:n ykkös All-Starsiin. Niistä tosin kolme Vezinaa on
jaettuja joukkueen Kakkos maalivahdin Michel Larocquen kanssa.
Dryden oli kuitenkin se joka palkinnot sai ja Larocquen vain
nimettiin myös koska pelasi niillä kausilla muutaman ottelun
yli vaaditun 25:n. Neljä kertaa Dryden saavutti eniten
voittoja NHL:ssä yhdellä kaudella, neljästi hänellä oli eniten
nollapelejä ja neljästi hänellä oli kauden paras päästettyjen
maalien keskiarvo. Pudotuspeleissä Drydenilla oli kolme kertaa
paras päästettyjen maalien keskiarvo. Dryden pelasi seitsemän
kautta ja 397 ottelua NHL:ssä. Voittoja niistä on 258 ja
tasapelejä 74, eli tappioita on vain 57. Drydenilla on NHL:n
historian koko uran kaikkien aikojen paras voittoprosentti,
75.82% Gerry Cheevers:lla on kaikkien aikojen toiseksi paras
voittoprosentti, 65.8% Eli se on tasan kymmenen prosenttia
huonompi!! Drydenin koko uran päästettyjen maalien keskiarvo
on 2.24, nollapelejä hän pelasi urallaan 46. Pudotuspelejä
Dryden pelasi 112 ja voitti niistä uskomattomat 80,
pudotuspelien päästettyjen maalien keskiarvo on 2.40. Dryden
voitti legendaarisessa - ja ehkäpä hyvinkin NHL:n kaikkien
aikojen parhaimmassa - Montreal Canadiensin joukkueessa kuusi
Stanley Cupia.

Monet muistavat Ken Drydenin erittäin isokokoisena
maalivahtina - 193 senttiä ja 95 kiloa - joka nojaili kaksin
käsin maalivahdin mailaansa kiekon siirryttyä vastustajan
alueelle. Dryden ei ollut mitenkään häikäisevä maalivahti,
vaan enemmänkin koollaan erittäin hyvin peittävä ja varma
otteinen maalivahti. Hermot Drydenilla olivat loistavat - tai
sitten niitä ei ollut ollenkaan - koskaan hän ei ratkaisevissa
otteluissa hermoillut tai epäonnistunut. "Kuvittelin
pelatessani liikkuvani luistimilla sulavasti, mutta kun näin
itseni kerran televiossa, näytin norsulta, jolla oli pyörät
jaloissaan", on Dryden kuvaillut itseään maalivahtina. Ehkäpä
liikkumisessa olisi ollut toivomisen varaa, mutta iso koko ja
oikea sijoittuminen peitti maalin hyvin ilmankin.

Ken Dryden oli yhdessä Tony Espositon kanssa Kanadan joukkueen
maalissa vuoden 1972 Summit Series Neuvostoliittoa vastaan.
Sarjan paras maalivahti saattoi olla Neuvostoliiton Vladislav
Tretjak, mutta Dryden pelasi hyvän sarjan. Drydenin ja
Espositon piikkiin tosin aluksi yritettiin kaataa sitä
tosiasiaa että Neuvostoliiton joukkue oli monessa suhteessa
parempi kuin NHL:n tähtijoukkue. Aina kun Neuvostoliitto meni
johtoon tai voitti sarjan ottelun, syyttivät kanadalaiset
"epäonnistunutta" heidän maalivahtia ja suitsuttivat
vastaavasti "täydellisesti onnistunutta" Tretjakkia. Näin asia
ei usein ollut, Neuvostoliiton joukkue vain oli uskomattoman
kova jo 1960-luvun lopulta alkaen. Usein neuvostoliittolaiset
vain täysin ansaitsivat voittonsa ilman että Tretjak olisi
pelannut erityisen hyvin tai että Dryden olisi pelannut
normaalia huonommin. Maalivahtien - sekä oman että
vastustajan - hyvyyteen tai huonouteen on vain usein helppo
vedota ikävän tappion hetkellä. Ken Dryden on edustanut
maataan myös MM-kisoisssa. Tämä tapahtui vuoden 1969
MM-kisoissa, joissa Dryden pelasi Kanadan maajoukkueen
maalissa kaksi ottelua, toinen päättyi Kanadan voittoon ja
toinen tappioon. Tuolloin Dryden oli pelannut parhaimman
yliopistokautensa, mutta NHL:n debyytti tapahtui vasta vajaan
kahden vuoden päästä.

Dryden lopetti jääkiekkouransa vain 31-vuotiaana kauden 1978-
79 jälkeen, vaikka oli juuri pelannut yhden parhaimista
kausistaan. On sanottu että Drydenin halu vain voittaa oli
niin suuri, ja kun Montrealin dynastia oli 1979 jo hajoamassa
uutta kautta ja vuosikymmentä ajatellen - ja Stanley Cupin
voittaminen ei olisi siellä ollut enää kovin todennäköistä -
niin hän ei enää halunnut jatkaa mahtavaa uraansa vaan katsoi
parhaaksi lopettaa Stanley Cupin mestarina 1979. "Lopettaminen
tuntui oikealta päätökseltä, enkä ole sitä katunut", on Dryden
lopettamisestaan sanonut. Hänen arveltiin lopettamisensa
jälkeen siirtyvän joko politiikkaan tai lakimieheksi. Näiden
sijaan hän muuttikin Englantiin ja rupesi "kirjailijaksi".
Tuolloin Dryden kirjoitti menestyskirjaksi nousseen The Game
-kirjan. Dryden on myös kerännyt kunniaa kirjoittamalla muita
kirjoja sekä luennoimalla yliopistoissa. Kanadaan ja Torontoon
Dryden pelasi taas 1982. Siellä hän toimi nuorisotyön parissa
kaksi vuotta. Myöhemmin Dryden on myös toimittanut erilaisissa
dokumentteja jääkiekon roolista Kanadan kulttuurissa. Nykyään
Dryden toimii Toronto Maple Leafsin toimitusjohtajana johon
hänet valittiin 1997. 1983 Ken Dryden valittiin Kanadan Hockey
Hall Of Fameen.
TKH on offline-tilassa   Vastaa lainauksen kanssa
Vanha 19.04.2002, 10:47   #144
TKH
 
Juttu 88

Veli-Pekka Ketola johti ja Juhani Tamminen oli oikeasssa
laidassa, mutta kuka oli vasen laitahyökkääjä Suomen kaikkien
aikojen ketjussa Helsingin MM-kisoissa 1974??


Kyseessä on tietenkin suomalaisittain kuuluisa Esa Peltonen.

Esa Peltonen syntyi helmikuun 25. 1947 Oulussa. SM-sarjassa
Peltonen debytoi 18-vuotiaana kaudella 1965-66 Oulun Kärppien
riveissä. Kärpistä Peltonen kuitenkin lähti Upon palloon jo
kauden 1966 jälkeen. SM-sarjassa Upon palloa Peltonen edusti
kauteen 1969 asti, jolloin siirtyi Helsingin IFK:hon. IFK:ssä
Peltonen vakiintui nopeasti liigan eliittiin, IFK:ta Peltonen
edustikin aina kauteen 1982-83. Viimeisen kautensa Peltonen
pelasi Lahden Kiekkoreippaassa. Parhaimmalla kaudellaan
1971-72 Peltonen oli pistepörssin neljäs ja maalipörssin
toinen tehtyään 32 ottelussa tehopisteet 44 (31+13). Kyseiset
31 maalia jäivät myös Peltosen yhden kauden ennätykseksi.
Pisteitä Peltonen teki eniten kaudella 1979-80, jolloin
syntyi 36 ottelussa 46 (27+19) tehopistettä. Piste- tai
maalipörssiä Peltonen ei koskaan voittanut, mutta oli useasti
yksi sarjan piste- ja maalipörssien kärkipään pelaajista.
Peltonen muodosti 1970-luvulla maineikkaan kaksikon yhdessä
Matti Hagmannin kanssa. Kaksikko oli HIFK:n paras ja tärkein
osa sekä vuoden 1974 että varsinkin 1980 mestaruudessa.
Ehkäpä kaikkein parhaiten Peltonen onkin monelle jäänyt
mieleen vuoden 1980 pudotuspeleissä. Tuolloin Hagman ja
Peltonen pelasivat loistavat pudotuspelit ja johtivat
joukkueen loppuotteluissa selvään 3-0 otteluvoittoon Ässiä
vastaan. Kaksikko oli HIFK:n paras ja ratkaisevin osa
Hagmannin voittaessa pudotuspelien pistepörssin ja Peltosen
ollessa kolmas. Hagman teki tuolloin tehopisteet 13 (3+10)
seitsemässä ottelussa, Peltosen saldo oli 10 (7+3)
tehopistettä. Kaikkiaan Peltonen pelasi SM-Sarjassa/
SM-liigassa 17 kautta ja 488 ottelua tehden niissä 527
(317+210) tehopistettä. 317 maalillaan Peltonen on
SM-sarjan/SM-liigan historian kolmanneksi paras maalintekijä.
Lopettaessaan hän oli kaikkien aikojen paras maalintekijä ja
myöhemminkin hänestä ovat ohi menneet vain Arto Javanainen ja
Reijo Leppänen. Pistemäärällään Peltonen on SM-sarjan/
SM-liigan historian kuudenneksitoista tehokkain pelaaja.
SM-sarjan All-Starsiin Peltonen valittiin kaikkiaan neljästi,
-71, -73, -74 ja -77. SM-kultaa Peltonen juhli kolmesti.

Esa Peltonen on yksi aivan kaikkien aikojen parhaimmista,
tehokkaimmista ja pitkäaikaisimmista maajoukkuepelaajista.
Maaotteluja Peltonen on pelannut suomalaisista toiseksi eniten
kautta historian, peräti 277 - eniten niitä on Lasse
Oksasella, 282. Tehopisteitä Peltonen teki pelaamissaan
maaotteluissa 142 (93+49). Maalimäärä on toiseksi kovin
kautta historian, vain Lasse Oksanen on tehnyt enemmän maaleja
maajoukkueessa, 101. Pisteissä Peltonen on kaikkien aikojen
kolmanneksi paras. Peltonen on luonnollisesti yksi kaikkein
parhaimmista suomalaisista pelaajista MM-kisojen historiassa.
Hän on kolmanneksi paras suomalainen pistemies MM-kisojen
historiassa tehoilla 48 (31+17) 88 MM-kisaottelussa. Tehokkain
on Lasse Oksanen tehoilla 64 (35+29) 117 ottelussa ja kakonen
Juhani Tamminen tehoilla 50 (24+26) 88 ottelussa. MM-kisojen
historian suomalaisten pelaajien maalipörssissä Peltonen on
kakkonen heti Lasse Oksasen jälkeen. Peltonen pelasi
yhdettoista MM-kisat ja kolmet olympialaiset ajanjaksolla
1967-78. Yhdellätoista MM-kisallaan Peltonen on kautta aikain
toiseksi eniten MM-kisoja pelannut suomalainen, tätäkin listaa
johtaa Lasse Oksanen kolmillatoista MM-kisoillaan.
MM-kisaotteluita Peltosella on kolmanneksi eniten, 88. Eniten
on Oksasella, 117, toinen on puolustaja Pekka Marjamäki 90:llä
MM-ottelulla. Peltonen on siitä harvinainen pelaaja, että
esiintyi MM-kisoissa jo 20-vuotiaana vuonna 1967, jolloin
pelasi I-divisioonan Upon Pallossa. Parhaimmat MM-kisansa
Peltonen pelasi 1970-luvun puolenvälin paikkeilla. Helsingin
MM-kisoissa 1974 Peltonen pelasi Suomen ykkösketjussa ollen
yksi Suomen parhaimmista pelaajista tehden kymmenessä
ottelussa 8 (4+4). 1976 MM-kisoissa Peltonen teki kymmenessä
ottelussa 8 (3+5) ja 1977 MM-kisoissa seitsemässä ottelussa
7 (5+2), näissä molemmista Peltonen oli yksi Suomen
parhaimmista ja tehokkaimmista pelaajista. Peltonen pelasi
Suomen paidassa myös ensimmäisessä vuoden 1976 Kanada Cupissa,
mutta menestystä se ei tuonut Suomelle eikä Peltoselle.
Peltosen saaliiksi jäi viidessä ottelussa yksi syöttöpiste.

Esa Peltonen oli loistava maalintekijä ja erinomainen
luistelija. Hän oli hyvin lähellä synnynnäistä maalintekijää,
hän suuntasi kulkunsa aina suoraa maalintekosektorille ja
erittäin hyvänä luistelijana sinne myös useinmiten pääsi.
Peltosella oli myös hyvä laukaus, ei hän turhaan ole yksi
SM-sarjan/SM-liigan ja maajoukkueen parhaimmista
maalintekijöistä. Erityisen hyvä hän oli ampumaan maaleja
suoraan syötöstä. Peltonen oli hyvänä luistelijana myös
erittäin hyvä kiekon ylöstuoja. Hänestä teki erityisen hyvän
kiekon ylöstuojan se, että hän oli kiekon hallussapidossa
erittäin nopeassa luistelussa aikalaisistaan ehkäpä kaikkein
paras. Luistelutaidon ansiosta Peltosta peluutettiin
erittäin menestyksekkäästi paljon myös alivoimalla. Peltonen
oli erittäin monipuolinen pelaaja, paitsi että hän oli oiva
luistelija, hän oli myös taitava ja tekninen mailankäsittelijä
sekä hyvä joukkuepelaaja. Peltonen oli useamman Suomen
maajoukkueen päävalmentajan luottomies. Esa Peltonen olikin
vuosikausia melkeinpä itseoikeutettu maajoukkueen ykkösketjun
vasen laitahyökkääjä. Vuoden 1974 MM-kisoissa Peltonen oli
muodostamassa Suomen siihen astista kaikkien aikojen parasta
viisikkoa: Juhani Tamminen - Veli-Pekka Ketola - Esa Peltonen,
Juha Rantasila - Heikki Riihiranta. Kentällinen pelasikin
koko muun joukkueen ohella loistavasti, mutta maalivahti Stig
Wetzellin antama postiviinen dopingnäyte vei Suomelta
kaikkien aikojen ensimmäisen mitalin.

Peliuransa jälkeen Peltonen toimi valmentajana alemmilla
sarjatasoilla. "Pelaajiston harrastelijamaisuus ei pidemmän
päälle motivoinut, ja liigatasolle pyrkiminen olisi vaatinut
täydellistä omistautumista. Sitä en olisi varmannkaan
jaksanut", kertoi Peltonen lopettaessa valmennushommat
kokonaan. Esa Peltosen poika Ville Peltonen jatkaa isänsä
jäljillä. Aika näyttää yltääkö poika isänsä suorituksiin.
Isä-poika pareista Peltoset lienevät eräät Suomen historian
parhaimmista. 1990 Esa Peltonen valittiin jääkiekkoleijonaksi
numero 69.
TKH on offline-tilassa   Vastaa lainauksen kanssa
Vanha 22.04.2002, 11:18   #145
TKH
 
Juttu 89

Ketä pelaajaa Valeri Harlamov piti suurena
esikuvanaan nuoruudessaan??


Kyseessä on tietenkin legendaarisen A-Line Unitin
vasen laitahyökkääjä Konstantin Loktev.

Konstantin Loktev syntyi huhtikuun 16. 1933.
Neuvostoliiton pääsarjatason Jääkiekkoilemisen
Loktev aloitti 19-vuotiaana Moskovan Spartakissa,
jossa pelasi kuitenkin vain yhden kauden.
Seuraavaksi 1953 - 1954 kaudeksi Loktev siirtyi
ODO Leningradin joukkueeseen. Loktev osoitti
kuitenkin jo näillä kahdella kaudella niin hyviä
ja potentiaalia osoittavia otteita että hän pääsi
ZSKA:n joukkueeseen 21-vuotiaana. ZSKA:ssa Loktev
sitten pelasikin uransa loppuun aina vuoteen -66
saakka, jolloin lopetti uransa 33-vuotiaana. Neuvostoliiton
pääsarjassa Loktev pelasi 14 kautta ja 340 peliä. Näissä
syntyi 213 maalia. ZSKA:ssa Loktev pelasi käytännössä melkein
koko uransa yhdessä Venjamin Aleksandrovin ja Aleksander
Almetovin kanssa. Yhdessä he muodostivat yhden kaikkien
aikojen tehokkaimmista ketjuista Neuvostoliiton sarjan
historiassa.

Loktevilla oli erikoiskikka josta on sanottu seuraavasti:
Loktev, as coach Anatoli Tarasov puts it, was an original
hockey player. He raced up his wing with puck well ahead of
him. This must have caused the opposing defenseman to smack
his lips in anticipation of a big body check or a turnover.
However this was part of Loktev's arsenal. He lured in
unsuspecting defenders this way, and then miraculously and
almost without fail, he'd put on a beautiful deke to leave
the bewildered defenseman up ice as he danced in on the
lonely goal keeper.

Loktev oli hyvin fyysinen pelaaja, joka kaiken lisäksi myös
vielä harjoitteli paljon itsekkeen joukkueensa harjoitusten
lisäksi. Loktev ei koskaan kaihtanut laitoja eikä ahtaita
paikkoja vaan taisteli kiekosta laidoissa ja kulmissa aina
loppuun asti. Neuvostoliiton liitto laittoikin Loktevin
useamman kerran pelikieltoon kovien otteiden takia. Tämän on
täytynyt ayttaakin koska hän rauhoittui iän karttuessa
hiljalleen. Kovaa hän pelasi kuitenkin loppuun asti,
vanhempana kuitenkin enenevässä määrin kontrolloidusti.

Neuvostoliiton maajoukkueessa Loktev depytoin jo 1954, mutta
MM-kisoihin kutsua Loktev sai odottaa vielä kolme vuotta.
Neuvostoliiton maajoukkueessa Loktev pelasi kahdeksat
MM-kisat ja kahdet olympialaiset ajanjaksolla 1957 - 1966.
MM-kultaa Loktev juhli kolme kertaa ja Olympiakultaa kerran,
-64. Hiukan omituista kyllä Loktev pelasi parhaimmat kisansa
kaksissa viimeisissä MM-kisoissaan -65 ja -66. Näissä
kummissakin MM-kisoissa hänet valittiin All-Starssiin ja -66
myös kisojen parhaimmaksi hyökkääjäksi. Loktev oli tällöin jo
33-vuotias, ja pääsi siis lopettamaan uransa MM-kisojen
parhaimpana pelaajana. 1965 Loktev oli MM-kisojen pistepörssin
neljäs tehoilla 11 (7+4) ja 1966 kuudes tehoilla 9 (5+4).
Toki Loktev aikaisemminkin pelasi loistavia MM-kisoja, muun
muassa -57 MM-kisoissa Loktev voitti pistepörssin ja oli
maalipörssissä toinen heti legendaarisen Vsevolod Bobrovin
jälkeen. MM-kisojen kaikkien aikojen pistepörssissä Loktev on
26:s tehoilla 68 (39+29) 47:ssä pelissä. Keskiarvoilla
laskettuna Loktevilla on seitsemänneksi parhaimmat keskiarvot
MM-kisojen historiassa sekä pisteissä, 1,45, että maaleissa,
0,83.

Kaikkein parhaiten Konstantin Loktev tunnetaan osuudestaan
legendaariseen Venjamin Aleksandrov - Aleksander Almetov
- Konstantin Loktev -hyökkäysketjuun. Ketju oli Neuvostoliiton
ykkösketju aivan 60-luvun alusta aina Loktevin lopettamiseen
asti vuoden -66 MM-kisoihin. Parhaimmat MM-kisansa ketju
pelasi vuosina -65 ja -66, jolloin kumpanakin vuotena kaksi
pelaajaa ketjusta oli MM-kisojen All-Starsissa. -65
All-Starsiin valitut olivat Loktev ja Almetov ja -66 Loktev ja
Aleksandrov. 1966 Loktev oli lisäksi MM-kisojen paras
hyökkääjä, Aleksandrov voitti pistepörssin ja Alametov
syöttöpörssin. Kaiken lisäksi Seuraavana vuonna Almetovin
koko ketju valittiin MM-kisojen All-Starsiin, Loktev vain oli
vaihtunut ketjun oikeassa laidassa Anatoli Firsoviin, joka
myöskin valittiin MM-kisojen parhaimmaksi hyökkääjäksi. 1967
oli viimeinen vuosi kun Almetovin ketju oli jossain muodossa
yhdessä. Tämä ketju oli ensimmäinen legendaariseksi
muodostunut Neuvostoliiton ketju. Neuvostoliitolla oli
tietenkin yksi kuuluisa ketju jo ennen Almetovin ketjua, eli
50-luvun Vsevolod Bobrov - Jevgeni Babitsh - Viktov
Shuvalov -ketju, mutta se ei ollut saavutuksiltaan ja tai
kestoltaan Almetovin ketjun tasoa. Myöhemmistä kuuluisista
Neuvostoliiton ketjuista vain Petrovin ja Larionovin ketjut
yltävät merkityksessä, saavutuksissa ja kestossa Almetovin
ketjun edelle. Koko MM-kisojen historiassa Almetovin ketju
oli ensimmäinen legendaarinen ja pitkäaikainen ketju.
Tsekkoslovakkialla oli tietenkin jo 40-luvun lopussa kuuluisa
Stanislav Konopacek - Vladimir Zabrodsky - Vaclav Rosinak
-ketju, mutta se oli koossa vain kolmissa kisoissa ja ei yllä
merkityksessä lähellekään Almetovin ketjun tasoa. Almetovin
ketju oli ensimmäinen legendaarinen ketju koko MM-kisojen
historiassa, mutta ei ketjun tarina vielä siihen pääty.
Vuodesta 1963 vuoteen 1966 ketjun pakkiparina pelasi Eduard
Ivanov - Aleksander Ragulin. Tätä kokonaisuutta kutsuttiin
A-Line Unit -nimellä ja se oli Neuvostoliiton ja koko maailman
ensimmäinen legendaarinen kentällinen. Sen katsotaan
toimineen mallina myöhemmille Super Five:lle (Valeri Harlamov
- Vladimir Petrov - Boris Mihailov, Valeri Vasiljev - Vladimir
Lutshenko) ja Green Unit:lle (Vladimir Krutov - Igor Larionov
- Sergei Makarov, Vjatsheslav Fetisov - Aleksei Kasatonov).

Peliuransa jälkeen Konstantin Loktev on valmentanut muun
muassa Neuvostoliiton maajoukkuetta apuvalmentajana ja
Moskovan ZSKA:ta päävalmentajana vuosina 1974 - 1977. Tänä
aikana Neuvostoliitto voitti MM-kultaa -75 ja olympiakultaa
-76 ja ZSKA Neuvostoliiton mestaruuden -75 ja -77. Loktev
valmensi myös ZSKA:n ja Neuvostoliiton kaikkein ensimmäiseen
Super Seriesin voittoon. Sarja pelattiin vuosien 1975 ja 1976
taitteessa. Tuolloin pelattua ZSKA:n ja Montrealin 3-3
tasapeliä uudenvuoden aattona -75 pidetään yhtenä kaikkein
legendaarisimmista - tai usein myös sinä kaikkein
legendaarisimpana - seurajoukkueiden välisenä kiekko-otteluna
jääkiekon historiassa. Sitä vastoin - sen jälkeen kun super
series oli jo ratkennut Neuvostoliiton voitoksi - pelattua
Flyers-ZSKA ottelua väritti kaikenlaiset Broad Street
Bulliesin törkeydet. Sen jälkeen kun ZSKA:n supertähti Valeri
Harlamov oli tyrmätty törkeästi takaapäin katsoi ZSKA:n
valmentajana ollut Loktev paremmaksi vetää joukkueensa jäältä,
ennen kuin joku muukin loukkaantuisi. Kun Loktev sai
vakuutuksen että peliä jatkettaisiin edes jonkunlaisten
sääntöjen mukaan toi Loktev joukkueensa takaisin jäälle.
Ei liene yllätys että Flyers voitti pelin, tosin jääkiekkopeli
se ei ollut, ei ainakaan sellainen joksi jääkiekko-ottelu
Euroopassa miellettiin. Myöhemmin Loktev on valmentanut myös
Puolassa.
TKH on offline-tilassa   Vastaa lainauksen kanssa
Vanha 23.04.2002, 08:35   #146
TKH
 
Juttu 90

Kuka suomalainen puolustaja pelasi NHL:ssä vain kaksi kautta
1980-luvun alussa, mutta teki niistä paremmallaan peräti 47
pistettä??


Kyseessä on tietenkin porilainen Tapio Levo.

Tapio Levo syntyi syyskuun 24. 1956 Porissa. Levo oli
superlahjakkuus jo hyvin nuorena, eikä ollutkaan ihme, että
hän debytoi SM-sarjassa Ässien paidassa eräänä kaikkien
aikojen nuorimmista pelaajista kautta aikojen, vain
17-vuotiaana kaudella 1972-73. Ensimmäinen hyvän kauden Levo
pelasi jo kaksi kautta myöhemmin, mutta varsinainen läpimurto
tapahtui sitä seuraavalla 1975-76 kaudella, jolloin Levo teki
tehopisteet 20 (12+8). Tästä kaudesta lähtien hän oli Suomen
liigan puolustajien eliittiä aina aivan 1980-luvun loppuun
asti. Kaikkein parhaimmalla 1984-85 kaudellaan Levo teki 42
(20+22) tehopistettä 36:ssa ottelussa. Kaikkiaan Levo teki
kolme kertaa yli 20 maalia viisi kertaa yli 35 pistettä.
SM-liigan parhaimmaksi puolustajaksi Levo valittiin kaksi
kertaa peräkkäin, -84 ja -85. Myös SM-liigan All-Starsiin
Levo valittiin kaksi kertaa, -84 ja -85. Levo pelasi
SM-liigassa kaikkiaan 19 kautta ja 593 ottelua tehden niissä
416 (201+215) tehopistettä. Lopettaessaan Levo oli SM-liigan
kolmenkymmenen parhaan pistemiehen joukossa ja kaikkien
aikojen toiseksi tehokkain puolustaja. Nykyään hän on kaikkien
aikojen kolmanneksi tehokkain puolustaja Pertti Lehtosen
ja Timo Jutilan jälkeen. Maaleja Levo on puolustajista tehnyt
toiseksi eniten SM-liigan/SM-sarjan historiassa. Ykkösenä on
Levoa yli 270 ottelua enemmän pelannut Pertti Lehtonen joka
kuitenkin teki urallaan vain 29 maalia enemmän. Levolla on
edelleen hallussaan kaksi Ässien puolustajien ennätystä,
eniten maaleja yhdessä ottelussa (4) sekä eniten syöttöjä
yhdessä ottelussa (4).

Kaudeksi 1981-82 Levo siirtyi NHL:ään Colorado Rockies:in
joukkueeseen. Levosto tuli heti selkeä vahvistus
joukkueelleen, hän valtasi paikan joukkueesta helposti ja
myös peliaikaa tuli runsaasti niin tasakentällisillä kuin
myös ylivoimalla. "Olin siinä onnellisessa tilanteessa, että
jääaikaa tuli riittävästi. Olin ykköspakkiparissa ja
ykkösylivoimassa. Meillä oli enemmän näitä ruuhkaosaston
miehiä. Semmoisia, jotka hukkasivat päästä päähän
luistellessaan kiekon, vaikkei ketään vastaan tullutkaan.
Treeneissä sai olla tarkkana, ettei osunut samoille raiteille
näiden kavereiden kanssa. Ne eivät tosiaan osanneet mitään,
paitsi kun hanskat tippuivat niin alkoi tapahtua. Sen enempää
Colorado kuin New Jerseykää eivät olleet mitään liigan
huippujoukkueita. Loppupeleihin ei ollut mitään jakoa. Tiesi
jo syksyllä, mihin aikaan kesäloma alkaa", muisteli Levo.
Ensimmäisellä NHL-kaudellaan Coloradossa Levolta murtui käsi:
"Törmättiin Jiri Bublan kanssa Vancouverissa, kun hän oli
tulossa jäähyltä", muisteli Levo onnetonta yhteensattumaa.
Pitkästä sairaslomasta huolimatta Levo teki paluunsa jälkeen
erittäin hyvät tehot, 22 (9+13), pelaamissaan 34:ssä
ottelussa. Coloradossa pelatessaan Levo oli vain yksi
neljästä suomalaisesta. Muut olivat maalivahti Jari Kaarela
ja hyökkääjät Veli-Pekka Ketola ja Jukka Porvari. Levo
menestyi tuolloin nelikosta selvästi parhaiten, vaikka olikin
käden murtuman takia yli puolet kaudesta sivussa. Kaarela
pelasi tuolloin vain viisi ottelua ylhäällä. Jukka Porvari
pelasi vain 31 ottelua vaatimattomilla tehoilla 8 (2+6) ja
Vellu Ketola 44 ottelua tehoilla 14 (9+5). Levo olikin ainoa
joka jatkoi joukkueessa sen muuttaessa Coloradosta New
Jerseyhyn. Porvarikin pelasi muutaman ottelun New Jerseyssä,
mutta lähti nopeasti Itävätaan pelaamaan. "Vähän ne maisemat
siinä matkalla muuttui, kun Porista sinne lähti. Tuli vähän
isommat kuviot. Tykkäsin Denveristä, se oli hieno paikka.
Ilmasto ja kaikki, kaupunki siinä kalliovuorten juurella. Ja
miksei se toinenkin vuosi siinä Manhattanin kupeessa, kun
joukkue myytiin sinne. New Jerseyssä ei aluksi oikein ollut
kiekkoinnostusta muuta kuin paikallispeleissä ja silloin kun
Edmontonista tuli Gretzkyn prukka. Silloin oli halli aina
täynnä", muisteli Levo. Toisella kaudella samassa
organisaatiossa ja ensimmäisellä New Jersey Devilsissä Levo
näytti kuinka hyvä hän todellakin oli. Tuolloin syntyi 73:ssa
ottelussa erittäin loistavat 47 (7+40) tehopistettä. Devilsin
kauden päätyttyä, joukkue olisi tietysti halunnut jatkaa Levon
sopimusta, mutta Levoa ei enää kiinnostanut jatkaa NHL:ssä.
"Kyllä se kahteen kauteen jäi. Katsoin, että homma on nyt
nähty. Siellä sitä reissaamista riitti, kun pelejäkin oli 80
kaudessa. Ynnäilin, että pääsen Suomessa paljon helpommalla.
Pelaan ne SM-liigan 36 peliä ja huilailen kesät. Riittäähän
sitten pelivuosia pidempään. Olen aina mennyt sieltä, missä
aita on matalin", virnisteli Levo. Levo pelasi NHL:ssä vain
107 ottelua, mutta teki niissä 69 (16+53) tehopistettä. Hänen
47 pisteen toinen kautensa on edelleen yksi parhaimmista
johon suomalainen puolustaja on sillä yleensä niin vaikealla
toisella kaudellaan päässyt. Kausi on yleensäkin yksi
parhaista johon suomalaisen puolustaja on NHL:ssä päässyt.
Sen arvoa vielä nostaa se, että sen teki vain kaksi kautta
NHL:ssä pelannut pelaaja. Yleensähän puolustajien parhaimmat
kaudet alkavat vasta viidennen ja kuudennen NHL-kauden
tienoilla. Suomalaisista puolustajista vain Pekka Rautakallio,
Reijo Ruotsalainen ja Risto Siltanen tekivät toisella
kaudellaan NHL:ssä Levoa paremmat saldot.

Tapio Levo pelasi 152 maaottelua ja teki niissä 44 (26+18)
tehopistettä. Hän edusti Suomea viisissä MM-kisoissa ja vuoden
1980 Olympialaisissa ajanjaksolla 1976-83. Parhaimmat
MM-kisansa Levo pelasi vuoden 1981 MM-kisoissa, jolloin hän
oli Suomen joukkueen tehokkain pelaaja yhdessä Mikko Leinosen
ja Markku Kiimalaisen kanssa tehoilla 8 (4+4). Tuolloin
Levosta kaikkien aikojen neljäs puolustaja, joka on voittanut
MM-kisoissa Suomen joukkueen sisäisen pistepörssin. Edelliset
kolme - Jarmo Wasama 1965, Ilpo Koskela 1971 ja Pekka
Marjamäki 1975 - tosin voittivat Suomen joukkueen pistepörssin
yksin. Levo jakoi sen kahden muun pelaajan kanssa. Myös vuoden
1980 Olympialaisissa Levo oli Suomen joukkueen paras
puolustaja ja parhaimpia pelaajia tehtyään kuudessa ottelussa
tehopisteet 5 (1+4). Lisäksi Levo pelasi vuosien -76 ja -81
Kanada Cupeissa. -76 Cupissa Levo oli Suomen toiseksi
tehokkain puolustaja Rocky Rautakallion jälkeen tehtyään 3
(1+2) neljässä ottelussa. -81 Cupissa Levon tilille tuli yksi
syöttöpiste.

Levo on epäilemättä yksi Suomen kaikkien aikojen parhaimmista
puolustajista. Vain Pekka "Rocky" Rautakallio ja Reijo "Reksa"
Ruotsalainen lienevät ainoat selvät Levoa paremmaksi
arvioitavat puolustajat. Jo se kertoo paljon siitä, kuinka
hyvä ja arvostettu Levo parhaimmillaan oli. 1995 Tapio Levo
valittiin Suomen jääkiekkoleijonaksi numero 100.
TKH on offline-tilassa   Vastaa lainauksen kanssa
Vanha 23.04.2002, 12:48   #147
WPK
 
Suosikkijoukkue: HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
miracles on ice - kolumneja ?

Moi TKH, sulla kun on viitseliäisyyttä perehtyä tarkasti näihin vanhoihin kiekkohenkilöihin, niin voisitko ajatella myös sellaista kolumnisarjaa, jossa kerrotaan erikoisista ja yllättävistä peleistä ? Kiinnostavina esimerkkeinä voisi mainita mm. 1976 MM-kisat Puola - Neuvostoliitto 6-4, Suomen eka voitto MM-tasolla Kanadasta 1968 (?), SM-liigan välierä 80-luvun lopulla , kun Tappara voitti HIFKin jotain 15-3, jotain kuvauksia peleistä, joissa reilusti häviöllä ollut joukkue nousi tasoihin tai voittoon (kuten 70-luvun alussa HIFK nousi 0-4:stä 5-4 voittoon Leksandia vastaan ja voitti sen ansiosta Ahearne Cupin ( EurooppaCupin edeltäjä)), yms. yms. Kuvaukset voisivat koskea siis kaikkia mahdollisia kiekkosarjoja, mistä vaan mielenkiintoista materiaalia löytyy.
WPK on offline-tilassa   Vastaa lainauksen kanssa
Vanha 24.04.2002, 11:30   #148
TKH
 
Joo, ei mahdoton ajatus, täytyy pitää mielessä. Joskus aikoinaan tein sivuilleni jonkinlaiset jutut kaikista MM-kisoista ja olympialaisista, mutta ne jäi aika pintapuoliksi. Yksittäisistä otteluista ei niin kovin paljoa juttua ollut. Tuo Puola on kyllä mielenkiintoinen maa. Tuolloin se voitti Neukut MM-kisoissa ja saman vuoden olympialaisissa ne oli voittanut Tsekit 1-0. Vähän myöhemmin MM-kisoissa ne hävisi tsekeille 12-0. Neukuilla oli tuolloin -76 MM-kisoissa paljon sisäisiä ongelmia. Petrov oli muun muassa hyllytetty kurinpidollisista syistä ja sillä kerrotaan olleen Petrovin ketjun hajoamisen myötä syntyneen pelillisen vaikutuksen lisäksi myös vahva negatiivinen vaikutus joukkueen henkeen ja ilmapiiriin. Mielenkiintoista on, että tuolloin valmentajana ollutta Boris Kulaginia pidettiin aika "ihmismäisenä" valmentajana edelliseen Anatoli Tarasoviin verrattuna. Kulagin saikin Puola -fiaskon takia kenkää kisojen jälkeen, vaikka oli johdattanut Neukut ylivoimaiseen olympiakultaan pari kuukautta aikaisemmin ja MM-kisoistakin tuli sentäs hopeaa. Lisäksi Kulagin oli vienyt Neukut ylivoimaiseen MM-kultaan -75. Kulaginin tilalle tuli sitten jo saman vuoden Kanada Cupiin muuan Tihonov.
TKH on offline-tilassa   Vastaa lainauksen kanssa
Vanha 24.04.2002, 11:37   #149
TKH
 
Juttu 91

Kuka legendaarinen ruotsalainen pelasi legendaarisen
Hot Line -ketjun oikeassa laidassa??


Kyseessä on tietenkin Anders Hedberg.

Anders Hedberg syntyi helmikuun 25. 1951 Örnsköldsvik:ssä.
Hedberg kävi juniorina läpi kuuluisin Modon kiekkokoulun.
Modon edustusjoukkueessa Hedberg debytoi jo 17-vuotiaana
kaudella 1968-69. 18-vuotiaana kaudella 1969-70 Hedberg
pelasi ensimmäisen loistavan kauden, tuolloin syntyi tehot
23 (9+14). Otteluita Ruotsin sarjassa pelattiin tuolloin
14. Hedberg:n 14 syöttöpistettä riitivät tuolloin jopa
Ruotsin sarjan syöttöpörssin voittoon. Ruotsi ei saanut
nauttia lahjakkaasta pelaajastaan kuin viisi kautta.
Kaudeksi 1974-75 Hedberg sai tarjouksen P-Amerikasta WHA-
liigan Winnipeg Jets:ltä. Hän myös otti tarjouksen vastaan.
Hedberg ensimmäinen kunnon kausi 1969-70 jäi yllättäen
hänen Ruotsin kausistaan kaikkein parhaimmaksi. Ruotsissa
Hedberg pelasi Modon lisäksi myös Djurgården:ssa. Ruotsin
sarjan All-Starsiin Hedberg valittiin viimeisellä kaudellaan
1973-74.

Winnipegissä ja WHA:ssa Hedberg:stä tuli tähtipelaaja heti
ensimmäisistä otteluista lähtien. Ensimmäinen kausi
ammattilaisliigassa toi mahtavat 100 (53+47) tehopistettä.
Ensimmäisestä kaudestaan WHA:ssa Hedberg palkittiin Lou
Kaplan Trophylla, joka jaetaan vuoden parhaimmalle
tulokkaalle. Hedberg pistetehtailu jatkui uskomattomalla
tahdilla kaikki neljä kautta, hän teki kaikilla kausiillaan
yli 50 maalia ja 100 pistettä. Niistä parhaimmalla 1976-77
kaudella Hedberg teki 131 (70+61) tehopistettä ja voitti
liigan maalikuninkuuden. WHA:n All-Starsiin Hedberg
valittiin kaikkina neljänä WHA:n kautenaan. 1976-78 tuli
valinnat ykkös All-Starsiin ja 1975 kakkos tähdistöön.
Hedberg pelasi WHA:ssa neljä kautta ja 286 ottelua tehden
niissä 458 (236+222) tehopistettä. Hedberg on yksi WHA:n
historian tehokkaimista pelaajista. WHA:n pudotuspeleissä
Hedberg pelasi 42 ottelua tehden niissä 63 (35+28)
tehopistettä. Hedberg juhli WHA:n mestaruutta kaksi kertaa,
-76 ja -78. Vuoden 1976 pudotuspeleissä Hedberg voitti
maalipörssin. Kaudeksi 1978-79 Hedberg siirtyi yhdessä
ketjukaverinsa Ulf Nilssonin kanssa vapaana agenttina
NHL:ään ja New York Rangersiin. WHA-liigan toiminta loppui
tuolloin, mutta todellisuudessa siirtymisen syynä oli
NHL:n tylyt ehdot. WHA:n joukkueet suoraan määrättiin
luopumaan tähtipelaajistaan ehtona sille että ne
hyväksyttiin NHL:ään. Lisäksi WHA:n joukkueet vielä
menettivät viideksi vuodeksi oikeuden TV-oikeuksilla
saatuihin rahoihin. NHL suoraan rahasti WHA-liigan entisiä
joukkueita. Hedberg oli kuitenkin tähtipelaaja NHL:ssäkin,
vaikkakaan ei kuitenkaan lähelläkään siinä mittakaavassa
mitä hän oli ollut WHA:ssa. Yksi syy tähän oli se että
Hedbergin monivuotinen ketjukaveri Bobby Hull jäi
Winnipegiin. Kolmella ensimmäisellä kaudellaan Hedberg
teki kuitenkin yli 30 maalia ja 70 pistettä. Ensimmäisellä
NHL-kaudellaan hänet myös valittiin Challenge Cupiin, jossa
NHL All-Stars-joukkue kohtasi - ja hävisi - Neuvostoliiton
maajoukkueelle. Kaikkiaan Hedberg pelasi NHL:ssä kuusi
täyttä kautta ja 465 ottelua tehden niissä 397 (172+225)
tehopistettä. parhaimmillaan Hedberg teki tehopisteet 78
(33+45). NHL:n pudotuspeleissä Hedberg saaliiksi tuli
58:ssa ottelussa 46 (22+24). Kaikkein parhaimmat
pudostupelinsä Hedberg lienee pelannut 1981, jolloin syntyi
16 (8+8). 1985 Hedberg voitti Bill Masterton Trophyn.
Hedberg oli ensimmäisiä eurooppalaisia, jotka loivat kunnon
uran P-Amerikassa.

Hedberg pelasi WHA:n historian kovimmassa joukkueessa ja
parhaimmassa ketjussa: Bobby Hull - Ulf Nillson - Anders
Hedberg. Ketjua kutsuttiin Hot Line -nimellä. Ketjun vasen
laitahyökkääjä Bobby Hull on todennut, että hänellä ei ole
koskaan ollut yhtä taitavia ketjutovereita kuin mitä
ruotsalaiset Anders Hedberg ja Ulf Nilsson olivat.
"Täydensimme toisiamme hyvin. En tule koskaan unohtamaan
ensimmäistä otteluamme. Kaikki napsahti paikalleen.
Kiekkoideologiamme oli sama", muisteli ketjun oikea puoli
Anders Hedberg. Hot Line onkin kaikkien aikojen
menestyksekkäin ketju mitä P-Amerikan ammattilaisliigoissa
- NHL mukaan lukien - koskaan on pelannut. Ketju oli koossa
356 ottelussa Winnipegissä ja se teki yhdessä 616 maalia
ja 898 syöttöä, eli käsittämättömät 1514 tehopistettä.
Eräät neuvostoliittolaiset ovat sanoneet että Winnipeg
Jets oli kovin ja paras joukkue, jota vastaan he ovat
koskaan pelanneet P-Amerikassa. Eli että se oli parempi
kuin parhaimmat NHL-joukkueet. Samaa on sanottu myös
muualla - Winnipeg oli P-Amerikan paras joukkue
1970-luvulla Ja Hot- Line oli P-Amerikan paras ketju.
Ainut parempi joukkue koko maailmassa lienee ollut
Neuvostoliiton puolimaajoukkue ZSKA. "Winnipeg ei kahden
pelaamani kauden aikana hävinnyt yhtään harjoitusottelua
NHL-joukkueille. Voitimme jopa Moskovan ZSKA:n. Se oli
minusta ihan käsittämätön asia", on muistellut joukkueen
suomalainen maalivahti Markus Mattsson. Mattsson pelasi
Winnipegissä kaudet 1977-79. Siirtyessään Winnipegistä
NHL:ään ja New York Rangersiin 1978 Hedberg:stä ja
Nilsson:sta tuli NHL:n parhaiten palkatut pelaajat.
Kaksikko pelasi yhdessä Rangersissa pari kautta, mutta
hajosi kuitenkin samalla kuin Nilssonin kehokin. Nilsson
kärsi tuolloin pahoista polvi- ja lonkkavaivoista.

Hedberg oli äärimmäisen taitava pelaaja, mutta lisäksi hän
oli melko aggressiivinen. Hedberg oli kuitenkin
ennenkaikkea loistava maalintekijä, hänellä oli
maalintekoon tarvittava röyhkeys ja oikea-aikaisuus sekä
hyvä ja monipuolinen valikoima erilaisia laukauksia. Ei
Hedberg ollut kuitenkaan pelkkä maalintekijä, hänellä oli
myös hyvä pelinlukutaito sekä syöttötaito, joskin Nilsson
oli WHA:ssa loistaneessa Hot Line -ketjussa se pelintekijä
ja syöttelijä.

Anders Hedberg pelasi Ruotsin maajoukkueessa 100 maaottelua
ja teki niissä 37 maalia. Jo 18-vuotiaana Hedberg sai
kutsun maajoukkueeseen, mutta tuolloin Hedberg päätti
kieltäytyä kunniasta koska maaotteludebyytti olisi ollut
samaan aikaan Hedberg:n ylioppilaskirjoitusten kanssa.
Samalla kaudella se maaotteludebyytti kuitenkin toteutui
ja saman kauden keväällä oli Hedberg pelaamassa ensimmäisiä
MM-kisojaan. Kaikkiaan Hedberg pelasi neljissä MM-kisoissa
ajanjaksolla 1970-74 ja teki niissä tehot 33 (17+16).
MM-kisaotteluita kertyi 39. Parhaimmat MM-kisat Hedberg
pelasi 1972 ja 1974. Molemmissa kisoissa hän oli turnauksen
parhaimpia ja tehokkaimpia ruotsalaisia. -72 tuli tehot
11 (6+5) ja -74 10 (7+3). Otteluita hän pelasi molemmissa
turanauksissa kymmenen. Hedberg edusti Ruotsia myös
kahdessa Kanada Cup -turnauksessa. 1976 Hedberg oli
puolustaja Börje Salmingin jälkeen Ruotsin parhaimpia
pelaajia tehtyään viidessä ottelussa 5 (3+2). 1981 Hedberg
myös Ruotsin parhaimpia pelaajia tehtyään viidessä
ottelussa 6 (4+2). Mainittavampaa menestystä Ruotsi ei
kuitenkaan kummastakaan turnauksesta saanut. Johanneshovin
jäähallissa Tukholmassa Hedberg koki monta menestyksen
hetkeä, mutta myös monta tuskan hetkeä. Vuonna 1971 hän
loukkasi nilkkansa vakavasti maaottelussa Suomea vastaan.
Sen takia sen vuoden MM-kisat jäivät väliin. Vuotta
myöhemmin meni polvi, jolloin Sapporon kisat jäivät väliin.
Varsinaiseksi epäonnen halliksi Johanneshovi osoittautui
vuosi edellisen jälkeen kun Hedbergiltä murtui leukaluu.
Tuolloin Hedberg:ltä ei kuitenkaan arvokisoja jäänyt
väliin.

Aktiiviuransa jälkeen Hedberg on ollut Tukholman AIK:n
GM ja hän on toiminut myös muun muassa Toronton ja Edmontonin
kykyjenetsijänä. Keväällä 2000 hänet valittiin Ruotsin
maajoukkueen manageriksi ja siinä työssä hän toimii edelleen.
Anders Hedberg on valittu Ruotsin kaikkien aikojen
kiekkoaatelistoon, hän on "Stor Grabb" numero 85. Hedberg
valittiin IIHF:n Hall Of Fameen 1997.
TKH on offline-tilassa   Vastaa lainauksen kanssa
Vanha 24.04.2002, 11:46   #150
TKH
 
Esittelylista

ALEKSANDROV VENJAMIN juttu 20
ALMETOV ALEKSANDER juttu 49
BALDERIS HELMUT Juttu 1
BOBROV VSEVOLOD juttu 31
BUBLA JIRI juttu 64
DZURILLA VLADIMIR juttu 19
FIRSOV ANATOLI juttu 10
GURYSHEV ALEKSEI juttu 61
HARLAMOV VALERI
HOLECEK JIRI juttu 8
HOLIK JIRI juttu 52
HOLMQVIST LEIF juttu 70
JAKUSHEV ALEKSANDER juttu 73
JOHANSSON SVEN "TUMBA" juttu 14
KASATONOV ALEKSEI juttu 67
KRUTOV VLADIMIR juttu 15
LOKTEV KONSTANTIN juttu 89
MAKAROV SERGEI
MALECEK JOSEF juttu 30
MALTSEV ALEKSANDER juttu 42
MARTINEC VLADIMIR juttu 12
MIHAILOV BORIS juttu 6
NEDOMANSKY VACLAV juttu 23
NOVY MILAN juttu 44
PETROV VLADIMIR juttu 46
POSPISIL FRANTISEK juttu 76
RAGULIN ALEKSANDER juttu 55
SOLOGUBOV NIKOLAI juttu 27
STARSINOV VJATSHESLAV juttu 40
STERNER ULF juttu 47
SUCHY JAN juttu 4
SVEDBERG LENNART juttu 58
TREGUBOV IVAN juttu 80
TRETJAK VLADISLAV juttu 36
VASILJEV VALERI juttu 24
ZABRODSKY VLADIMIR juttu 35


HAGMAN MATTI
HAKALA YRJÖ juttu 56
HONKAVAARA AARNE juttu 5
JARKKO MARTTI juttu 65
KAMPPURI HANNU juttu 62
KEINONEN MATTI
KETOLA VELI-PEKKA
KILPIÖ RAIMO juttu 71
KOSKELA ILPO juttu 79
KUUSELA KEIJO juttu 45
LAHTINEN JUHANI juttu 21
LEPPÄNEN REIJO juttu 81
LEVO TAPIO juttu 90
LUND PENTTI juttu 68
MARJAMÄKI PEKKA juttu 50
MATTSSON MARKUS juttu 11
MONONEN LAURI juttu 53
NUMMELIN TIMO juttu 84
OKSANEN LASSE juttu 77
PARTINEN LALLI juttu 26
PELTONEN ESA juttu 88
PULLI HEINO juttu 13
RANTASILA JUHA juttu 74
RAUTAKALLIO PEKKA juttu 17
RINTAKOSKI MATTI juttu 33
RUOTSALAINEN REIJO juttu 2
SILTANEN RISTO
TAMMINEN JUHANI Juttu 29
VALTONEN JORMA juttu 59
WASAMA JARMO juttu 37
WIITALA UNTO juttu 86
YLÖNEN URPO juttu 41


BELIVEAU JEAN juttu 22
BOSSY MIKE
CLAPPER DIT juttu 78
DIONNE MARCEL juttu 83
DRYDEN KEN juttu 87
DURNAN BILL juttu 43
ESPOSITO PHIL juttu 16
HAINSWORTH GEORGE juttu 75
HALL GLENN juttu 54
HARVEY DOUG juttu 85
HEDBERG ANDERS juttu 91
HOWE GORDIE
HULL BOBBY juttu 3
LAFLEUR GUY juttu 28
LINDSAY TED juttu 72
MIKITA STAN juttu 66
MORENZ HOWIE juttu 48
NILSSON KENT juttu 82
NILSSON ULF juttu 51
ORR BOBBY juttu 9
PARK BRAD juttu 57
PILOTE PIERRE juttu 63
PLANTE JACQUES juttu 38
POTVIN DENIS juttu 69
RICHARD MAURICE juttu 7
ROBINSON LARRY juttu 32
SALMING BÖRJE juttu 25
SAWCHUK TERRY juttu 18
SEIBERT EARL juttu 60
SHORE EDDIE juttu 34
STASTNY PETER juttu 39
TKH on offline-tilassa   Vastaa lainauksen kanssa
Vastaa viestiin


Takaisin   Jatkoajan keskustelupalsta > Kansainvälinen jääkiekkokeskustelu > Maajoukkue

Ketjun työkalut
Näyttövalinnat



Kaikki ajat ovat aikavyöhykkeen GMT +3 aikaa. Kello on nyt 11:23.


Powered by: vBulletin Version 3.8.7
Copyright ©2000 - 2014, Jelsoft Enterprises Ltd.
© Jatkoaika - 2001-2013