SM-liiga 
NHL Maajoukkue Mestis Keskustelu Palaute
|
|
|
SM-liiga NHL Maajoukkue Mestis Keskustelu Palaute
|
|
06.12.2001, 16:01
|
#26 |
|
|
Juttu 12
Puukäsikö tekee yli 700 maalia runkosarjassa? Mitä minä olen muutaman pelin nähnyt Espon pelaavan, niin kyllä hän ehdottomasti oli mielestäni taitava pelaaja. Tietysti se on katsojasta kiinni, mitä pitää taitavana. Esppsito on itse sanonut itsestään ja pelistään seuraavasti: "Voima ja koko ovat valttejani työssä. Menen minne olen menossa, ja kun olen perillä minua on vaikea siirtää sieltä pois. Minun työni on sellainen. Teen sen ehkä ilman tyylikkyyttä, mutta olen pyrkinyt aina tekemään sen mahdollisimman hyvin. Olen työmies. Olen kyllä nähnyt itseni videonauhalla ja voitte uskoa, etten pitänyt näkemästäni, mutta minun on myönnettävä, että tuo möhkäle olen juuri minä. On kuitenkin muistettava, että yritän tehdä kaiken niin hyvin kuin osaan. Muuta ei työmieheltä voida vaaita". Kenen pienen ja äärimmäisen taitavan ja teknisen pelaajan jatkuva hymyileminen ärsytti monet vastustajat raivon partaalle 70-luvulla?? Kyseessä on tietenkin ehkäpä hyvinkin Tsekkoslovakkian kaikkien aikojen taitavin pelaaja - tai vähintäänkin eräs niistä - Vladimir Martinec. Vladimir Martinec syntyi joulukuun 22. 1949 Pardibuce:ssa, Tsekkoslovakkiassa. Pelaamaan Martinec ryhtyi noin kymmenen ikäisenä paikallisella lammen jäällä. Tuolloin hänen idolinsa oli Vlastimil Bubnik. Paikalliseen seuraan Martinec liittyi 12-vuotiaana ja pelasi siinä aina 16-vuotiaaksi. Tsekkoslovakkian pääsarjatasolla Martinec depytoi jo 16-vuotiaana Tesla Pardubicen joukkueessa. Tesla Pardubicessa Martinec myös koko uransa pelasi lyhyttä dukla Jihlavan vierailua lukuunottamatta. Martinec lopetti Tsekkoslovakkiassa ja Teslassa pelaamisen vuonna -81 ja siirtyi Saksaan ja ESV Kaufbeuren:iin pelaamaan neljäksi vuodeksi. Martinec lopetti pelaamisen vuonna -85, 36-vuotiaana. Tsekkoslovakkian pääsarjassa Martinec pelasi 14 vuotta, pelasi 539 peliä ja teki 343 maalia. Tsekkoslovakkian vuoden pelaajaksi Martinec valittiin neljä kertaa. Maalipörssin Martinec voitti vuonna -73, samana vuonna tuli myös Tsekkoslovakkian mestaruus. Martinec oli pieni - 176 senttiä ja 80 kiloa - mutta se ei estänyt häntä olemasta eräs jääkiekon parhaimmista tekniikkaihmeistä. Martinec oli äärettömän luova ja aina halukas tekemään jotain täysin uutta ja arvaamatonta kiekon saadessaan. Martinec myös tässä usein onnistui ja koska sama vastustaja ei halunnut joutua hänen jallitettavakseen toistamiseen, käytettiin Martinec:kiin hyvin usein kovia otteita. Vain harvan, jos kenenkään, pysäyttämiseen on MM-kisojen historiassa käytetty enemmän ylikovia otteita. Martinec ei niistä kuitenkaan välittänyt vaan nousi aina pystyy leveä hymy kasvoillaan. Tämä hymy oli se josta Martinec myös tunnettiin, se ajoi monta pelaajaa vuosien varrella raivon valtaan. Toimittajat jaksoivat hymyilyn syytä häneltä kysyä, mutta Martinec vain vastasi että hän nauttii niin paljon joka hetkestä jäällä. Oli se sitten vaikka se hetki kun hän nouseen Vasiljevin äärettömän kovan lonkkataklauksen jälkeen jäästä. Tämä jatkuva hymyily yhdessä hänen loistavan taituruuden ja luovuuden kanssa teki hänestä suunnattoman suositun pelaajan niin yleisön kuin joukkueen keskuudessa. Joukkueen keskuudessa Martinecia kutsuttiinkin nimellä "Marcello". Yleisesti hänestä käytetiin nimeä "The Fox", tämä siksi että Martinec oli niin ovela jallittamaan vastustajia ja erityisesti maalivahteja. Tsekkoslovakkian maajoukkueessa Martinec pelasi 289 peliä ja teki niissä 155 maalia. MM-kisoissa Martinec pelasi 11 kertaa ja olympialaisissa kolme kertaa ajanjaksolla 1970 - 1981. MM-kultaa Martinec voitti kolme kertaa, -72, -76 ja -77. Martinec on siitä harvinainen pelaaja että voitti mitalin kaikista neljästätoista arvokisasta joihin osallistui. MM-kisojen All-Starsiin Martinec valittiin neljä kertaa peräkkäin vuosina 1974 - 1977. MM-kisojen parhaimmaksi hyökkääjäksi Martinec valittiin vuoden -76 MM-kisoissa. -76 hän myös voitti MM-kisojen pistepörssin ja maalipörssin. Martinec on yksi kaikkien aikojen parhaimmista pistemiehistä MM-kisojen historiassa, peräti seitsemäs. Seitsemäs Martinec on myös MM-kisojen kaikkien aikojen syöttötilastossa. Martineckin MM-kisojen saldo on 110 (52+58) 102:ssa pelissä. Martinec olisi voinut hyvin saada enemmänkin valintoja kisojen parhaaksi pelaajaksi tai All-Starsiin, mutta kilpailu Neuvostoliiton supertähtien kuten Valeri Harlamov, Aleksander Maltsev, Vladimir Petrov ja Boris Mihailov kanssa oli erittäin kovaa. Neuvostoliitto oli aina niin kova ja hyvä joukkue että sen joukkueesta löytyi melkein aina vähintään kaksi hyökkääjää MM-kisojen All-Stars:siin, näin muiden joukkueiden parhailla hyökkääjillä oli kova kilpailu viimeisestä paikasta ja yleensäkin heidän oli vaikea mahtua All-stars:seihin pelasivatpa he melkein kuinka hyvin tahansa. Martinec pelasi legendaarisessa Bohuslav Stastny - Jiri Novak - Vladimir Martinec -ketjussa sekä Tsekkoslovakkian sarjassa Tesla Pardubicen joukkueessa että Tsekkoslovakkian maajoukkueessa. Tämä ketju terrorisoi sekä Tsekkoslovakkian sarjassa että arvokisoissa melkein koko 70-luvun. Ketju muun muassa teki yhteensä yli 800 maalia Tesla Pardubice:lle. Maajoukkueessa ketju oli pitkän aikaa Tsekkoslovakkian ykkösketju ja onkin kaikista Tsekkoslovakkian ketjuista se kaikkein legendaarisin. Ainoat kilpailijat Tsekkoslovakkian maajoukkueessa sille ovat Tsekkoslovakkian kahteen MM-kultaan 40-luvulla johtanut, Stanislav Konopacek - Vladimir Zabrodsky - Vaclav Rosinak sekä Tsekkoslovakkian 80-luvun huippuketju, Igor Liba - Dusan Pasek - Jiri Lala. 30-luvulla Tsekkoslovakkialla oli lisäksi Euroopan paras ketju Jiri Tozicka - Josef Malecek - Karel Hromadka, mutta sitä nyt ei voi oikein verrata myöhempiin ketjuihin järkevällä tavalla. Novakin ketju ei koko maailmassakaan hävinnyt aikanaan kuin Troikka Petrova:lle, Valeri Harlamov - Vladimir Petrov - Boris Mihailov. Sen Jälkeenkään siitä ketjusta ei ole ohitse mennyt kuin Neuvostoliiton legendaarinen 80-luvun yhdistelmä KLM, Vladimir Krutov - Igor Larionov - Sergei Makarov. Peliuransa jälkeen Martinec alkoi valmentaa. Tesla Pardubicen junioreita Martinec valmensi 1985 - 1987 ja päävalmentajana Tesla Pardubicea 1988 - 1991. 1991 Martinec meni Saksaan jossa valmensi EVS Kaufbeurenia ja Memmingeniä. 1997 Martinec aloitti Tsekkoslovakkian maajoukkueen apuvalmentajana ja oli siten osa sekä -98 Olympialaisten että -99 MM-kisojen kultajoukkuetta. |
|
|
|
07.12.2001, 09:55
|
#27 |
|
|
Juttu 13
Kuka superlahjakas pelaaja on hävinnyt vain yhdellä ainoalla päivällä Yrjö Hakalalle Suomen nuorimman A-maaottelijan tittelin?? Kyseessä on tietenkin Heino Pulli, joka Hakalan tapaan pelasi A-maaottelussa jo 16-vuotiaana, mutta vuorokauden vanhempana. Heino "Hepa" Pulli Syntyi maaliskuun 23. 1938 Sortavalassa. Pulli debytoi SM-sarjassa Tampereen K-V:n paidassa jo kaudella 1953-54 vain 15-vuotiaana. Pulli oli hyvin seurauskollinen pelaaja ja hän pelasikin koko mittavan uransa T-KV:ssä. Pisteillä parhaimmalla 1959-60 kaudellaan Pulli latoi 32 maalia ja 37 pistettä. Otteluja Pulli pelasi tuolloin 17. Kaikkiaan Pulli pelasi SM-sarjassa 14 kautta ja 190 ottelua, ja teki niissä 250 (173+77) tehopistettä. Pulli lopetti 30-vuotiaana kauden 1967-68 jälkeen. Lopettaminen tapahtui Pullin kannalta sillä kaikkein parhaimmalla ja makoisimmalla mahdollisella tavalla maailmassa - Pulli voitti tuolloin ainoaan Suomenmestaruuteensa. Sen voittaminen oli Pullin mahtavalla uralle todella hieno ja arvoisensa päätös. Aikaisemmin Pulli oli urallaan voittanut kolme hopeaa ja kaksi pronssia. Hepa olisi halunnut jatkaa vielä mestaruuden jälkeenkin, mutta loukkaantumiset pakottivat lopettamaan. Heino Pulli oli KooVee:n kantava voima koko uransa ajan, eniten apuja hän sai muun muassa Matti Reunamäeltä ja Seppo Nikkilältä. Vaikka Pulli oli pelannut useimmat hänen koko uran parhaimmista kausistaan aikoina jolloin SM-sarjan All-Starseja ei valittu, valittiin hänet SM-sarjan All- Starsiin kolme kertaa peräkkäin vuosina 1962-64. Ensimmäisen kerran All-Starsit valittiin juuri 1962. 1960 Pulli valittiin Kauden parhaimmaksi jääkiekkoilijaksi Suomessa ja 1964 hänet valittiin kauden herrasmiespelaaja palkinnon saajaksi. Pullin koko veljessarja, johon kuuluivat Heinon lisäksi isoveli Kalevi ja pikkuveli Markku, oli kaikki pelivuodet uskollisia TK-V:lle, josta sitten myöhemmin muotoutui KooVee. Heino Pullilla oli mahtava laukaus, se tuli aikanaan erittäin tunnetuksi aina kansainvälisiä kenttiä myöten. Pullin laukaus oli suomalaisittain melkein täydellinen, se oli erittäin nopea, todella kova ja hyvin tarkka. Hänestä tulikin nopeasti SM-sarjassa oikea maalivahtien kauhu. Jopa kovista laukauksistaan Pullin aikoihin kuuluisia olleet kanadalaiset kyselivät Pullilta hänen laukaustensa salaisuutta maajoukkueen Kanadan turneella. "Ei siinä muuta salaisuutta ollut kuin kova harjoittelu. Vanerilta lähti kesäisin veto vedon perään eikä laukaisuharjoittelua unohdettu talvellakaan", kertoi Pulli myöhemmin. Erityisesti Pullin kova rystylaukaus oli ollut kanadalaisten ihastelun kohteena. "Käyrään lapaan on turha vedota, kun nykyään ei osata ampua rystyltä. Kyllä se lähtee. Olen itse kokeillut", jatkoi pulli suomalaisittain legendaarisesta rystylaukauksestaan. Pulli oli erityisen vaarallinen vastustajan maalin edustalla, tämän takia hän sitten kärsikin urallaan paljon erilaisista loukkaantumisista. "Vaarallisuuteni teki minusta alun alkaen silmätikun. Kohtelu oli sen mukaista. Nivelet joutuivat koville myös vastustajia väistellessä, kun ei ollut koko kentän taklaussääntöä, joka oikeuttaa ajamaan päin", Pulli totesi myöhemmin. Monituiset lonkka-, polvi- ja olkapäävammat estivätkin Pullia kohoamasta aivan kansainvälisen tason huipulle, terveenä Pulli olisi sinne voinut hyvin päästä. Pulli oli nuorena oikea superlupaus: SM-sarjassa 15-vuotiaana ja ensimmäinen A-maaottelu jo 16-vuotiaana. 1949 pelatussa Suomen ja Sveitsin, välisessä maaottelussa Yrjö Hakalasta tuli Suomen kaikkien aikojen nuorin A-maaottelija. Alkuvuodesta 1955 Heino Pulli pääsi niin lähelle kuin vain on mahdollista, Pulli hävisi Suomen nuorimman A-maaottelijan tittelin vain yhdellä vaivaisella päivällä. Pullin pelipaikkana oli koko uran ajan keskushyökkääjä. Heino Pulli pelasi 118 maaottelua ja teki niisä 83 (64+19) tehopistettä. Hän on edelleen viidentenä Suomen kaikkien aikojen maaottelumaalintekijöiden tilastossa ja yksi kaikkein parhaimmista pistemiehistä maajoukkueessa. Suomea hän edusti viisissä MM-kisoissa ja kaksissa Olympialaisissa ajanjaksolla 1958-65. Pulli on yksi Suomen kaikkien aikojen tehokkaimmista MM-kisapelaajista, hän teki 49:ssä MM-ottelussa 35 (23+12) tehopistettä. Pullilla on myös edelleen viidenneksi kovin MM-kisaotteluiden pistekeskiarvo Suomen historiassa. Hepa voitti Suomen joukkueen sisäiset maali- ja pistepörssit vuosien -62 ja -64 MM-kisoissa. Etenkin vuoden -62 MM-kisoissa Pulli oli selvästi Suomen joukkueen paras pelaaja ja todella loistavassa kunnossa, silloin seitsemässä ottelussa syntyi kahdeksan maalia ja 11 pistettä. -64 MM-kisoissa Pulli teki yhtä monessa ottelussa viisi maalia ja kuusi pistettä. Pulli pelasi useita mieleenpainuvia maaotteluita ja eräs niistä on Suomen ja Norjan välinen ottelu vuonna 1963. Suomi voitti 2-0 ja Hepa teki molemmat Suomen maalit. Ottelun norjalainen maalivahti Kåre Östensen totesi ottelun jälkeen: "Suomen Pullilla on hirmuiset laukaukset. Niin kovalla voimalla ammuttuja kiekkoja en joutunut torjumaan edes Ruotsi- ottelussa, vaikka siellä olin aivan toisenlaisessa helteessä kuin nyt." Keskushyökkääjä Heino Pulli pelasi pitkäaikaisessa ketjussa yhdessä laitureiden Seppo Nikkilä ja vanhemman veljensä Kalevi Pullin kanssa. Etenkin Nikkilä oli Pullille äärimmäisen tärkeä pelaaja. Harvoin on kukaan laitahyökkääjä SM-sarjassa tai SM-liigassa ruokkinut ketjunsa keskushyökkääjää niin hyvin ja oivallisesti kuin Nikkilä ruokki Hepaa. Nikkilä oli kiekkokenttien epäitsekkäin pelaaja aikanaan ja lienee sitä kautta kiekkohistorian. Useimmiten Hepan maaliin antoikin syötön juuri Seppo Nikkilä. Myöskin ketjun kolmannen lenkin Kalevi Pullin kanssa sekä Nikkilä että Hepa pelasivat oivallisesti yhteen, mutta Nikkilän ja Hepan yhteispeli oli usein se, joka KooVeen ottelut ratkaisi. Pulli sai uransa kruunun kevään 1968 Suomenmestaruudessa, mutta se ei kuitenkaan jäänyt viimeiseksi mitaliksi, jossa Hepa oli mukana. Keväällä 1977 KooVee:n ollessa valmistautumassa ratkaisevaan pronssikoitokseen HIFK:ta vastaan, tuli Pulli puhumaan joukkueelle KooVee:n silloisen valmentajan Kaj Matalamäen kutsusta. "Kerroin pojille, mikä oli homman nimi, ja minkä eteen ovat tehneet töitä kuukausikaupalla", totesi Pulli tapauksesta. KooVee voitti ottelun ja prossit jäi Tampereelle. 1985 Heino Pulli valittiin jääkikkoleijonaksi. |
|
|
|
|
08.12.2001, 10:10
|
#28 |
|
|
Juttu 14
Kuka oli ensimmäinen ruotsalainen supertähti, ja yleensä ensimmäisiä eurooppalaisia supertähtiä jääkiekkossa?? Kyseessä on tietenkin Sven "Tumba" Johansson joka oli yleisesti ottaen yksi kolmesta kirkkaimmasta eurooppalaisesta supertähdestä 50-luvulla. Monet ovat sitä mieltä että Tumba on edelleen Ruotsin kaikkien aikojen pelaaja. Johansson syntyi elokuun 27. 1931 Tumbassa, Ruotsissa. Johanssonin "Tumba" lempinimi on luonnollisesti peräisin hänen syntymäpaikastaan, joka on eräs Tukholman esikaupunkialueista. Ruotsin pääsarjassa Tumba depytoi jo 17-vuotiaana Djurgårdenin joukkueessa. Djurgårdenissa hän myös koko uransa pelasi aina vuoteen 1968, jolloin Tumba lopetti 37-vuotiaana. Ruotsin sarjan mestaruutta Tumba juhli kahdeksan kertaa ja sarjan piste- ja maalipörssin hän voitti useita kertoja. Tumba oli erittäin iso pelaaja - 192 senttiä ja 95 kiloa - jopa nykyaikaan, saati 50-luvulle. Tumbaa oli vauhtiin päästyään melkein mahdoton pysäyttää ja vaikka hänet olisi saanut pysäytettyä, oli häneltä mahdoton saada kiekkoa pois. Ei Tumbaa kuitenkaan pelkästään tästä tunnettu vaan myös loistavasta laukauksestaan joka oli kova ja ennenkaikkea uskomattoman tarkka. Tumba muodosti loistavan kokonaisuuden fyysisyydelleen, mahtavalla laukauksellaan ja maalintekovainullaan. Nämä tekivät hänestä vastustajalle erittäin vaarallisen pelaajan joka kerta kun hän pääsi kiekkoon kiinni. Tumbaa on ominaisuuksiensa perusteella verrattu jossain määrin lengendaariseen Gordie Howe:n. Tumballa kuitenkin oli ehkä joitain heikkouksiakin, kuten lievä itsekkyys. Tumba ei paljoa kiekkoja muille jaellut, mutta toisaalta se on täysin ymmärrettävää jos kanssapelaajat eivät yllä lähellekään omaa tasoa. Tosiasia kuitenkin oli että vain pari pelaajaa ylti koko Ruotsissa lähellekään Tumban tasoa 50-luvulla. Joukkueessaan Tumba oli kuitenkin aina hyvin pidetty pelaaja. Tämä johtui suureksi osaksi hänen rajattoman suuresta energiastaan kentällä. Tumba ei pienistä hätkähtynyt ja kerran hänen jopa kerrotaan menneen hymyillen kehumaan kanadalaista puolustajaa joka oli hänet jäähän rajusti taklannut. Tumba ei mahtavien taitojensa ja rajattoman energiansa takia ollutkaan vain ruotsalaisten lemmikki. Esimerkiksi Moskovan vuoden -57 kisojen finaalipelin Neuvostoliitto-Ruotsi jälkeen neuvostoliittolaiset ryntäsivät jäälle juhlimaan Ruotsin maailmanmestaruutta ja huusivat Tumban nimeä. Peli oli päättynyt tasan ja jätti Neuvostoliiton pisteen erolla hopealle. Tämä ei kuitenkaan neuvostoliittolaisia katsojia haitannut koska olihan Ruotsilla Tumba. Ruotsin jääkiekon kehitykseen Tumballa on katsottu olleen kaikkein suurin merkitys kaikista ruotsalaisista pelaajista. Tämä onkin ymmärrettävää koska Tumba oli se pelaaja johon koko Ruotsin kiekkoilu ja etenkin siinä menestyminen nojasi ja perustui koko 50-luvun. Ruotsin maajoukkueessa Tumba oli pitkäaikainen kapteeni. Ensimmäisen kerran Tumba laittoi maajoukkuepaidan ylleen 1951 ja teki heti viisi maalia Usa:ta vastaan, siis ensimmäisessä maaottelussaan. Seuraavana vuonna Tumba pelasi ensimmäiset MM-kisat. Maajoukkuepelejä Tumba pelasi kaikkiaan 245 ja teki niissä uskomattomat 259 maalia. Tämä on edelleen Ruotsin maajoukkueen maaliennätys, ja sellaiseksi myös jää. MM-kisoissa Tumba pelasi peräti 14 kertaa vuosina 1952 - 1966, mukaan mahtuu myös neljät olympialaiset. MM-kultaa Tumba juhli kolmesti, lisäksi tuli lukuisia hopea- ja pronssimitaleita. Olympialaisista parhaiten sujui hopeaan päättyneet Innsbruckin -64 kisat. MM-kisojen parhaimmaksi hyökkääjäksi Tumba valittiin kaksi kertaa, -57 ja -62. Virallisia MM-kisojen All-Starseja ei Tumban huippuaikoina vielä valittu, mutta Tumba oli epäviralliseksi jääneissä vuoden -54 All-Starseissa. Tuolloin valittiin kolme All-Stars- kentällistä ja Tumba oli Ruotsin ainoa niihin mahtunut hyökkääjä. Sven Tumba on yksi MM-kisojen kaikkien aikojen parhaimmista pistemiehistä ja maalintekijöistä. MM-kisojen kaikkien aikojen pistepörssissä Tumba on viides heti Troikka Petrovan - Harlamov-Petrov-Mihailov - ja Maltsevin jälkeen tehoilla 127 (84+43) 97:ssä pelissä. 84:llä maalilla Tumba on MM-kisojen kaikkien aikojen maalipörssissä vielä pistepörssiäkin korkeammalla, toisena heti Mihailovin jälkeen. Lisäksi Tumballa on MM-kisojen historian viidenneksi kovin maalikeskiarvo, 0,87 maalia/ottelu. Firsov on tässä kaikkien aikojen paras arvolla 1,05. MM-kisojen pistepörssin Tumba voitti 1964, lisäksi hän oli vuoden -63 kisoissa, tasapisteillä voittajan kanssa, pörssin toinen. -64 Tumba voitti myöskin kisojen maalipörssin, tällöin Tumba oli jo 33-vuotias. 1957 Tumbasta tuli ensimmäinen Euroopassa uran luoneista pelaajista, joka kävi NHL-joukkueen harjoitusleirillä. Tumba kävi Bostonin leirillä ja kun Tumba teki - muutenkin hyvin menneen leirin lisäksi - vielä joukkueensa ensimmäisessä 1-1 päättyneessä harjoitusottelussa Rangersia vastaan heti maalin niin tarjottiin hänelle luonnollisesti myös NHL-sopimusta. Tumba ei sitä kuitenkaan ottanut vastaan. NHL-sopimus olisi tehnyt Tumbasta ammattilaisen ja hän ei olisi silloin voinut enää edustaa Ruotsia arvokisoissa. Tätä Tumba ei halunnut ja siksi kieltäytyi sopimuksesta. Bostonin tarjous oli peräti 50 000 dollaria kaudesta ja se oli tuohon aikaan todella kova tarjous. "En ole yhtään katunut sitä päätöstä. Minua ei miellyttänyt NHL:n pelityyli". Totesi Tumba paljon myöhemmin. Tumba ei ollut - niin monen senaikaisen jääkiekkoilijan tapaan - maajoukkuemies vain jääkiekkossa, vaan pelasi myös kansainvälisen pelin Ruotsin jalkapallon maajoukkueessa. Tumba edusti Ruotsia myös kolmannessa lajissaan, golfissa. Lopettamisensa jälkeen Tumbasta tulikin menestyksekäs Golfin pelaaja, hän myös rakennutti lopettamisensa jälkeen paljon Golf ratoja. Tumban poika jatkaa isänsä jäljillä, pojasta tuli Golf-ammattilainen. Tumba tuli Ruotsissa tunnetuksi myös muusta kuin jääkiekosta. Tumballa oli muun muassa oma radio- ohjelma "Timmen Tumba" kerran viikossa sekä oma palsta eräässä viikkolehdessä. Kesäisin Tumba taas esiintyi ympäri Ruotsia tanssilavoilla, Tumballa oli myös useita vesihiihtokouluja ympäri Ruotsia. Tumba esiintyi myös lukemattomissa Mainoksissa sekä lanseerasi oman Tumba- pöytäjääkiekkopelin josta tuli myös erittäin suosittu. Tumba myös seurusteli muutaman vuoden Ruotsin Birgitta-prinsessan kanssa. Samaan aikaan Tumba opetti Ruotsin nykyisen kuninkaan Carl Gustavin luistelemaan. Sven Tumba on valittu Ruotsin kaikkien aikojen kiekkoaatelistoon, hän on "Stor Grabb" numero 36. Tumba valittiin 1997 ensimmäisenä ruotsalaisena IIHF:n Hall Of Fameen. |
|
|
|
|
09.12.2001, 19:05
|
#29 |
|
|
Juttu 15
Tarasov sanoi 1980-luvulla eräästä 1980-luvun Neuvostoliittolaisesta laitahyökkääjästä että hän on paras pelaaja, joka heillä on koskaan ollut. Ketä Tarasov tarkoitti?? Tarasov puhui tietenkin härkämäisestä Vladimir Krutovista. Vladimir Krutov syntyi kesäkuun 1. 1960 Moskovassa. Moskovalaisena superlahjakkuutena Krutov aloitti Neuvostoliiton pääsarjauransa suoraan ZSKA:sta. Hän debytoi ZSKA:ssa jo 17-vuotiaana kaudella 1977-78. Tuolloin menestystä ei vielä tullut, mutta jo kahden seuraavan kauden aikana Krutov osoitti mitä tulevan piti. Alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa, Krutov valittiin kahtena vuotena sekä All-Starsiin, että kisojen parhaimmaksi hyökkääjäksi. Toisella varsinaisella kaudellaan ZSKA:ssa, 1979-80, Krutov teki lopullisen läpimurron niin Neuvostoliiton sarjan kuin myös kansainvälisten kenttien ehdottomalle huipulle. Tuolloin vasta 19-vuotias Krutov teki Neuvostoliiton sarjassa pisteet 42 (30+12) ja oli Neuvostoliiton parhaimpia pelaajia vuoden 1980 olympialaisissa. Parhaimmalla kaudellaan Krutov teki 66 pistettä ja 37 maalia 46:ssa ottelussa. Krutov pelasi Neuvostoliiton sarjassa 11 kautta ja 439 ottelua tehden niissä 503 (288+215) tehopistettä. Neuvostoliiton sarjassa Krutov teki peräti viidesti yli 30 maalia, joka on kerran enemmän kuin mihin maaginen Sergei Makarov pystyi. Neuvostoliiton sarjan All-Starsiin Krutov valittiin seitsemän kertaa. Neuvostoliiton vuoden pelaajaksi Krtov valittiin kerran, -87. Samana vuotena hänet äänestettiin kansainvälisen lehdistön toimesta Euroopan parhaimmaksi pelaajaksi. Krutov lähti monen Neuvostoliittolaisen pelaajan tapaan NHL:ään kaudeksi 1989-90. Hänelle NHL-ura ei kuitenkaan koskaan auennut. Krutov oli jo harjoitusleirille saapuessaan kovasti ylipainoinen ja täysin harjoittelematon. Hänen normaalipelipainonsa Neuvostoliitossa oli noin 90 kiloa, mutta NHL:ssä se oli yli 100. Lisäksi kun Krutov kärsi Alkoholismista ja sopeutumattomuudesta uuteen elämäänsä. Tästä syystä jäi hänen NHL-saldokseen vain yksi kausi ja tehopisteet 34 (11+23) 61:ssä ottelussa. "Krutov on poikkeuksellisen lahjakas jääkiekkoilija, mutta valitettavasti hänelläkin on heikkouksia. Hän ei ole aina noudattanut urheilullista elämäntapaa, mutta lahajakas hän todella on", sanoi Viktor Tihonov aikoinaan. Igor Larionov kertoi kirjassaan että yritti Neuvostoaikoina saada Krutovia muuttamaan ruokailutottumuksia, muttei siitä koskaan mitään tullut, kun Krutov ei pystynyt rajoittamaan syömisiään. Krutov pelasi Neuvostoliiton paidassa 254 maaottelua ja teki niissä 149 maalia. Neuvostoliiton maajoukkueessa hän pelasi seitsemät MM-kisat ja kolmet olympialaiset ajanjaksolla 1980-1989. Krutov on MM-kisojen kaikkien aikojen pistepörssissä sijalla 21 tehtyään 78 (44+34) tehopistettä 68:ssa ottelussa. Krutov on MM-kisojen pistepörssissä 1980-luvulla tai myöhemmin uransa luoneista pelaajista kolmanneksi tehokkain. Vain Makarov ja Fetisov sijoittuvat korkeammalle. MM-kisojen All-Starsiin Krutov valittiin kaikkiaan neljä kertaa vuosina 1983-87. MM-kisojen parhaimmaksi hyökkääjäksi Krutov valittiin kaksi kertaa, -86 ja -87. Vuoden 1987 MM-kisat olivat Krutovin kaikkein parhaimmat, tuolloin hän voitti MM-kisojen piste- ja maalipörssit. Lisäksi Krutov oli usein MM-kisojen piste- ja maalipörssien kärkipäässä. -83 ja -86 hän oli pistepörssin toinen, -81 ja -86 maalipörssin toinen sekä -83 maalipörssin kolmas. Parhaimmat olympialaisensa Krutov pelasi 1988, jolloin hän oli turnauksen paras hyökkääjä - ja paras pelaaja Fetisovin jälkeen - voittaen taas sekä piste- että maalipörssin. Vuosina 1987 ja 1988 Krutov olikin kaikkein parhaimmillaan, näiden vuosien jälkeen hänen romahduksensa oli nopeaa. Ei Krutovin legendaarisuus perustu kuitenkaan vain loistaviin MM-kisoihin. Krutov osoitti tasonsa myös kolmissa Kanada Cupeissa. Vuoden 1981 Kanada Cupissa Krutov oli pistepörssin yhdeksäs tehtyään seitsemässä ottelussa 8 (4+4) tehopistettä. Tretjak ja Kasatonov olivat Neuvostoliiton ja koko turnauksen parhaimmat pelaajat, mutta Krutov pelasi myös loistavat kisat ollen Neuvostoliiton seuraavaksi parhaimpia pelaajia Makarovin ja Sergei Shepelevin ohella. 1984 Kanada Cupin pistepörssissä Krutov oli myös yhdeksäs tehtyään kuudessa ottelussa 8 (3+5). Myös -84 Cupissa Krutov oli Neuvostoliiton ja koko turnauksen parhaimpia yhdessä Makarovin ja maalivahti Vladimir Myshkinin kanssa. Kaikkein parhaimman Kanada Cupinsa Krutov pelasi 1987. Tuolloin hänet valittiin oikeutetusti Cupin All-Starsiin. Turnauksen pistepörssissä Krutov oli neljäs tehtyään yhdeksässä ottelussa 14 (7+7), Neuvostoliittolaisista vain Sergei Makarov oli edellä tehtyään 15 (7+8). Krutov on Kanada Cupien historian kolmanneksi tehokkain pelaaja tehtyään 22:ssa ottelussa 30 (14+16) tehopistettä, edellä ovat vain Wayne Gretzky ja Sergei Makarov. Vladimir Krutov oli pieni, mutta erittäin vahva pelaaja. Neuvostoliiton ykkösviisikon superpuolustaja Vjatseslav Fetisov kutsui Krutovia osuvasti "pieneksi tankiksi", joka on erittäin hyvä ja oikeaan osuva nimitys. Krutov oli noin 175 senttiä pitkä, mutta hänen pelipainonsa oli parhaimilla kausilla kuitenkin noin 90 kiloa. Krutov tuli tunnetuksi ennenkaikkea kahdesta asiasta. Ensimmäinen oli hänen uskomattoman härkämäinen ja väsymättömästi raatava pelityyli, mikä hämmästytti katsojia muun muassa vuoden 1987 Kanada Cupissa. Krutovin voidaan sanoa parhaimmillaan olleen varsinainen sinnikkyyden ja kovan työnteon perikuva aikaisemman Neuvostoliiton supertähden Boris Mihailovin tapaan. Toinen asia mistä Krutov tuli tunnetuksi oli hänen uskomaton kykynsä tehdä maaleja. Krutovin fysiikka sekä kova tahto ja luonne tekivät hänelle mahdolliseksi seisoa vastustajan maalinedustan liepeillä ja olla aina valmiina syötön tai reboundin ilmestyessä ulottuville. Krutov olikin pelaajana ennenkaikkea juuri maalintekijä. Hän oli myös se joka KLM-ketjusta teki eniten maaleja. Makarov teki MM-kisoissa 50 maalia 101:ssä ottelussa, Krutov teki 44 vain 68:ssa ottelussa. Neuvostoliiton maajoukkueen apuvalmentaja Vladimir Jursinov totesi kesällä 1983 edellisestä kaudesta näin: "Jos laskemme mukaan kaikki kansainvälisissä turnauksissa tehdyt maalit, niin Krutovin tasolle ei yllä kukaan. Makarovilla on 9 maalia tilillään, muilla enintään 6-7, ja Volodjalla 25". Neuvostoliiton legendaarinen valmentaja Anatoli Tarasov on nähnyt kaikki Neuvostoliiton superlegendat paremmin kuin kukaan muu. Ja hän pitää Krutovia kaikkein parhaimpana: "Krutov on paras hyökkääjä, mitä meillä koskaan on ollut. Hänen harhautuksensa ovat odottamattomia ja hämmästyttävän rationaalisia. Hän tekee kaiken ikään kuin avoimesti, yksinkertaisesti, ilman minkäänlaista oveluutta. Silti häntä on mahdoton pysäyttää. Luulen tämän osaksi johtuvan siitä, että hän on todella rohkea ja lujaluonteinen". En tiedä onko Krutov nyt aivan Neuvostoliiton kaikkien aikojen paras hyökkääjä, mutta kaikkein parhaimmilla kausillaan 1987- 1988 hän oli maailman paras laitahyökkääjä ja 3-4:n parhaimman pelaajan joukossa koko maailmassa. Se on varma. Krutov oli muodostamassa yhtä maailman kaikkien aikojen parhaimmista hyökkäyskolmikoista ja ehdottomasti maailman kaikkien aikojen parasta viisikkoa. Kyseessä on KLM-ketju, joka tuli viisikkona tunnetuksi Green Unit -nimellä. Viisikossa pelasivat Vladimir Krutov - Igor Larionov - Sergei Makarov - Vjatseslav Fetisov - Aleksei Kasatonov. Ketju oli kolmas ja viimeinen Neuvostoliiton luomista superketjuista. Voi olla että tahti vain parani loppua kohti. Almetovin ketju oli Euroopan paras 1960-luvulla ja Petrovin ketju oli maailman paras 1970-luvulla, mutta KLM nousi vielä askeleen korkeammalle. Se osoitti Kanada Cupeissa olevansa kiistattomasti maailman paras ketju. Edes Gretzky ja Lemieux samassa ketjussa ei yltänyt sille tasolle. Petrovin ketju ei tosin koskaan päässyt kunnolla pelaamaan Kanadan ammattilaisia vastaan. Vuoden -72 Summitin sarjassa ketju ei ollut kaikissa otteluissa yhdessä ja vuoden -76 Kanada Cupiin Neuvostoliitto lähetti A- ja B-maajoukkueen välimuodon, jossa ollut ketään Petrovin ketjusta. KLM debytoi vuoden 1981 Kanada Cupissa, joka päättyi Neuvostoliiton 8-1 murskavoittoon. Siitä lähtien ketju oli koossa aina vuoden 1989 MM-kisoihin. Vaikka ketju pelasi yhdessä vuodesta 1981, tapahtui ketjun varsinainen kansainvälinen läpimurto vasta vuoden 1983 MM-kisoissa. Ajanjaksolla 1981-89 ketju teki mahtavaa jälkeä niin MM-kisoissa kuin Neuvostoliiton sarjassa. Keväällä 1982 KLM-teki ennätyksen, joka oli vailla vertaa Neuvostoliiton sarjan historiassa - sadannen maalin yhden kauden aikana. Otteluita Neuvostoliiton sarjassa pelattiin tuolloin vähän reilut 40. 100 maalia kolmen pelaajan kesken ei ehkä kuulosta paljolta, mutta täytyy muistaa että Neuvostoliiton sarjassa tehtiin huomattavasti vähemmän maaleja kuin NHL:ssä. Tuolla kaudella KLM-ketju pelasi kokonaisuudessaan suorastaan täydellisen kauden. Jopa Larionov, joka yleensä teki selvästi vähemmän maaleja ja pisteitä, pelasi huippukauden. Larionov teki tuolloin 53 (31+22), Krutov 66 (37+29) ja Makarov 75 (32+43). Ketjun yhteistehot olivat tällöin 194 (100+94). Neuvostoliiton historia ei tunne toista ketjua, jossa kaikki hyökkääjät olisivat samana kautena tehneet yli 30 maalia. Kahtena vuotena koko Green Unit valittiin MM-kisojen All-Starsiin, -83 ja -86. Mitään toista viisikkoa ei MM-kisojen historiassa ole koskaan valittu kokonaisuudessaa All-Starsiin. Neuvostoliiton hyökkäysketjuja on valittu kokonaisuudessaan MM-kisojen All-Starsiin muitakin. -83 MM-kisoissa koko viisikko oli kisojen pistepörssissä seitsemän sakissa - 1. Makarov 18 (9+9), 2. Krutov 15 (8+7), 4. Larionov 12 (5+7), 6. Kasatonov 11 (1+10) ja 7. Fetisov 10 (3+7). Vain Tsekkien Jiri Lala ja Saksan Erich Kuhnhackl kiilasivat välliin. Vastaavaan suoritukseen ei mikään viisikko ole missään turnauksessa koskaan yltänyt. KLM-ketju otti vuoden 1987 MM-kisojen pistepörssissä kolmoisvoiton - 1. Krutov 15 (11+4), 2. Makarov 14 (4+10) ja 3. Larionov 12 (4+8) - mutta siihen on yltänyt useampikin Neuvostoketju MM-kisojen historiassa. Niin loistava kuin KLM olikin ei se tehoiltaan ollut lähelläkään Troikka Petrovan tasoa. MM-kisojen kaikkien aikojen pistepörssissä vain Makarov on kuuden sakissa kun taas Krutov ja Larionov ovat kaukana kärjestä. Petrovin ketju taas on kokonaisuudessaan neljän MM-kisojen kautta aikain tehokkaiman pelaajan joukossa. Tuolloin ajat olivat kuitenkin toiset ja vertailua ei tältä osin voi yksi yhteen tehdä. Aikansa parhaimpia ja siten legendaarisia ketjuja ne olivat kumpikin. "Makarov, Larionov ja Krurov ovat niin taitavia että heidän on helppoa avata miltein mikä tahansa puolustus", arvioi Tihonov maltillisesti KLM:ään vuoden 1983 kisojen jälkeen. "Kun puolustajat Fetisov ja Kasatonov tulevat jäältä pelattuaan 40-50 sekunttia, he tuskin jaksavat takaisin vaihtopenkille. He ovat fyysisesti huippukunnossa, mutta heidän panoksensa jäällä on niin valtava", sanoi Tihonov KLM:n pakeista samojen kisojen jälkeen. Jos on paremmuus Petrovin ja Larionovin ketjujen välillä kyseenalaista, niin viisikkoina se ei sitä ole. Green Unit on maailman kautta aikain paras viisikko. Ei ole toista viisikkoa johon sitä voi vakavasti edes verrata. Petrovin ketju ja niiden takana useimiten pelannut Valeri Vasiljev - Vladimir Lutshenko muodostivat loistavan viisikon, muttei sitä voi vakavasti Green Unittiin verrata. Almetovin ketjun takana pelasi kiinteästi Eduard Ivanov - Aleksander Ragulin -pakkipari, mutta ei A-Line Unitkaan yllä vertailussa lähellekään Larionovin viisikkoa. "Ykkösketjumme viiden pelaajan keskinäinen vaihdeltavuus vaatii jokaiselta hyökkääjältä ja puolustajalta jatkuvaa liikkeelläoloa. Heidän tekninen ja taktinen suorituksensa yhdessä erässä vastaa sitä työmäärää, johon johtopelaajat kymmenen vuotta sitten käyttivät kaksi, ellei peräti kolme erää. Heidän peliään ei voi verratakaan muutama vuosi sitten näkemäämme peliin. Anatoli Tarasov kirjoitti Sovetskaja Rossijassa, ettei jääkiekon historia tunne samanveroista viisikkoa. Olen samaa mieltä kunnianarvoisan valmentajan kanssa", on Viktor Tihonov sanonut. Ja näinhän se oli. Vancouverin kauden jälkeen Krutov siirtyi kaudeksi 1991-92 ZSC Zurich:iin Sveitsiin. Sveitsistä matka jatkui Ruotsiin, jossa hän pelasi ensin Östersunds:ssa kaudet 1992-95 ja Brunflo:ssa kauden 1995-96. Lopettamisenja jälkeen Krutov toimi Moskovan ZSKA:n kakkosjoukkueen apuvalmentajana ja valmentajana. Krutov eteni myöhemmin ZSKA:n ykkösjoukkueen päävalmentajaksi, mutta joulukuussa 2001 hänet erotettiin päävalmentajan paikalta huonosti sujuneen kauden takia. |
|
|
|
|
10.12.2001, 16:36
|
#30 |
|
|
Juttu 16
Kuka legendaarinen NHL-pelaaja teki ensimmäisenä pelaajana NHL:n historiassa yli 100 pistettä kaudessa?? Kyseessä on tietenkin väkivahva maalineduspunnertaja Phil Esposito. Phil Esposito syntyi helmikuun 20. 1942 Sault St. Marie:ssa, Ontariossa. Esposito nousi NHL-piirien tietoisuuteen OHA:n St. Catharines Teepees:ssä pelatessaan kaudella 1961-62. Samalla kaudella Espo pääsi myös kokeilemaan EPHL:n Sault Ste. Marie Thunderbirds:iin kuuden ottelun ajan. Seuraavan kauden Esposito pelasikin EPHL:ssä, mutta eri joukkueessa. Kaudelle 1963-64 Esposito siirtyi CHL:ään ja St. Louis Braves- joukkueeseen, jossa pelasikin loistavan puolikauden. Niin loistavan että jälkimmäiseksi puoliskoksi Esposito pääsi pelaamaan NHL:ään ja Chicagoon. Esposito debytoi NHL:ssä Chicagossa kaudella 1963-64, mutta varsinainen ensimmäinen kokonainen kausi oli 1964-65. Esposito pelasi Chicagossa kolme täyttä kautta ennen siirtoaan Bostoniin kesällä 1967. Esposito oli aivan vain keskitason keskushyökkääjä kun hänet kaupattiin Chicagosta Bostoniin. Bostonissa hänestä tuli kuitenkin yksi koko NHL:n historian suurimmista pelaajista. Yhtään mitään Esposito ei ollut saavuttanut Chicagossa, mutta heti ensimmäisestä kaudesta lähtien Esposito kuului liigan eliittiin Bostonissa. Heti ensimmäisellä Bostonin kaudellaan hän oli pistepörssin kakkonen Chicagon Stan Mikitan jälkeen ja hänet myös valittiin NHL:n kakkos All-Starsiin. Kahdeksan kautta kestäneellä Bostonin-urallaan Esposito oli joka vuosi NHL:n kahden parhaan pistemiehen joukossa. Esposito voitti liigan pistepörssin viisi kertaa ja oli kolmesti toinen. Kolmesta pörssitappiostaan kaksi hän kärsi joukkuekaveri Bobby Orr:lle. NHL:n maalipörssin Esposito voitti kuusi kertaa peräkkäin ajanjaksolla 1970-75, kaikki tietenkin Bostonin paidassa. Jokaisella Bostonin kahdeksalla kaudella Esposito valittiin NHL:n All-Starsiin, niistä kuudesti ykköseen. Kahdesti hän voitti liigan arvokkaimmalle pelaajalle annettavan Hart Trophyn, -69 ja -74. Kahdesti hän jäi äänestyksessä kakkoseksi, -71 pystin vei joukkuekaveri Bobby Orr ja -73 Bobby Clarke. -71 ja -74 Esposito voitti Lester B. Pearson palkinnon, joka jaetaan pelaajien mielestä liigan parhaimmalle pelaajalle ja -78 Lester Patrick palkinnon ansioistaan Usan kiekkoilun hyväksi. Toisella kaudellaan Bostonissa Espositosta tuli NHL:n historian ensimmäinen yli 100 pistettä kaudessa tehnyt pelaaja. Maaginen raja rikkoutui 2.3.1969. Kausi jäi historiaan ikimuistoisena koska kaksi muutakin pelaajaa rikkoi samassa kuussa 100 pisteen rajan. Bobby Hull rikkoi rajan 20.3.1969 ja Gordie Howe 30.3.1969. Kaudella 1970-71 Esposito teki silloisen NHL:n maali- ja piste-ennätyksen 152 (76+76), joka rikkoutui vasta Wayne Gretzkyn toimesta. Yhä nykyäänkään Espositon pistelukemia ei ole ylittänyt kuin Gretzky ja Lemieux. Maalimäärän on ylittänyt kahden edellä mainitun lisäksi Brett Hull. Samaan maalimäärään on yltänyt lisäksi Teemu Selänne ja Aleksander Mogilny. Edellä mainittu kausi jäikin Espositon uran parhaimmaksi. Yli 100 pistettä Esposito teki kuusi kertaa ja yli 50 maalia viisi kertaa. Kahdeksan Bostonissa pelatun kauden jälkeen Esposito vajosi samaan massaan jossa oli pelannut ennen Bostonissa pelaamistaankin. Viimeisellä kaudellaan Bostonissa hän teki 127 (61+66) pistettä, mutta sen jälkeisillä kausilla New York Rangers:ssa parhaimmillaankin vain noin 35 maalia ja 80 pistettä. Yhtään mitään Esposito ei saavuttanut muualla kuin Bostonissa. Toki täytyy muistaa että Rangers oli tuolloin aika heikko joukkue ja Esposito voitti neljästi joukkueen sisäisen pistepörssin. Esposito lopetti mahtavan uransa 39-vuotiaana kauteen 1980-81. Koko urallaan Esposito pelasi 18 kautta ja 1282 ottelua tehden niissä 1590 (717+873) tehopistettä. Pudotuspeleissä Esposito pelasi 130 kertaa ja teki niissä 137 (61+76) pistettä. Kahdesti hän voitti pudotuspelien maali- ja syöttöpörssit ja kolmesti pistepörssin. Espositolla on edelleen hallussaan Bostonin yhden kauden maali- ja piste-ennätykset. NHL:n kaikkien aikojen pistepörssissä Esposito on kuudes ja maalipörssissä neljäs. Phil Esposito oli erittäin vahva pelaaja, joka osasi taidon survoa maaleja maalinedestä. Bostonissa pelatessaan hän teki useimmat maalinsa survomalla Bobby Orr:n maalin eteen toimittaman kiekon maaliin. Tässä Esposito lienee NHL:n historian paras. Hän on itsekin todennut ettei hänellä ollut juuri minkäänlaista taitoa tai nopeutta verrattuna moniin muihin sen ajan NHL:n tähtipelaajiin, mutta myös taidoton pelaaja voi nousta NHL:ssä supertähdeksi, siitä Esposito on loistava esimerkki. "Voima ja koko ovat valttejani työssä. Menen minne olen menossa, ja kun olen perillä minua on vaikea siirtää sieltä pois. Minun työni on sellainen. Teen sen ehkä ilman tyylikkyyttä, mutta olen pyrkinyt aina tekemään sen mahdollisimman hyvin. Olen työmies. Olen kyllä nähnyt itseni videonauhalla ja voitte uskoa, etten pitänyt näkemästäni, mutta minun on myönnettävä, että tuo möhkäle olen juuri minä. On kuitenkin muistettava, että yritän tehdä kaiken niin hyvin kuin osaan. Muuta ei työmieheltä voida vaaita", on Esposito kuvaillut itseään. Tosin ei Esposito nyt aivan taidoton ollut, etenkin hänen otteenvaitto mailasta hämmästytti aikanaan. Esimerkiksi tsekkoslovakkialaiset jääkiekkoexpertit prahalaisen Ludek Bukacin johdolla filmasivat Summit Seriesin kaikki ottelut Moskovassa 1972. Vasta jälkeenpäin filmeistä selvisi miten Esposito temppunsa teki. "Esposito oli Neuvostoliiton maalin edustalla ja liki yhtä isokokoinen neuvostoliittolaispuolustaja Aleksander Ragulin piti miestä. Minun täytyi katsoa kohta uudelleen, sillä en käsittänyt kuinka Esposito kykeni tuossa puristuksessa laukomaan haltuunsa saaman kiekon maaliin", kertoi Bukac tapahtumia. Hämäävää Espositon taiturimaisessa kääntölaukauksessa oli sen nopeus, vain yksi välähdys ja suuri mies kiepsahtaa vastustajan otteesta, vaihtaa otteensa mailasta ja sivaltaa kiekon kohti maalin nurkkaa. Esposito oli mukana Kanadan ja Neuvostoliiton välisessä Summit Seriesissä. Esposito olikin Kanadan paras pelaaja ja voitti myös turnauksen piste- ja maalipörssit. Kaikkein parhaiten kanadalaiset muistavat Espositon kuitenkin hänen pitämästään televisiopuheesta Kanadan häviämän neljännen ottelun jälkeen. Neljännessä ottelussa kanadalainen yleisö buuasi voimakkaasti omilleen kun luulivat niiden velttoilevan. Yleisö ei voinut ymmärtää että heidän ennakkokäsitysten mukaan niin "ylivoimainen" joukkueensa saattoi olla häviöllä Neuvostoliitolle. Tuolloin Neuvostoliitto oli voittanut kaksi ottelua ja Kanada yhden, yksi oli päättynyt tasan. Shokki oli isänmaallisille kanadalaisille liian kova ja se purkautui voimakkaana buuaksena neljännessä ottelussa. Sen jälkeen Esposito piti kuuluisan televisiopuheensa: "To people across Canada, we are tryinig our best. Everyone of us - 35 guys that came out and played for team Canada - we did it because we love our country and not for any other reason. They can throw the money out the window, we came because we love Canada, even though we play in the United States. Canada is still our home and that´s the only reason we have come to play. I don´t think is´s fair that we should be booed". Sen jälkeen kun Kanada oli hävinnyt viidennenkin ottelun Neuvostoliitolle Esposito piti puheen Kanadan joukkueelle: "Nyt me tarvitsemme kolme voittoa. Minä aion hakea ne, ja ne jotka ovat samaa mieltä tulkoot perässäni". Kanada, tai paremminkin Bobby Clarke, oli raukkamaisesti ja törkeästi hakannut Neuvostoliiton suurimman tähden Valeri Harlamovin ulos loppupeleistä kuudennessa ottelussa ja näin helpottanut huomattavasti Kanadan tietä voittoon. Kanada voittikin lopulta kaikki loput pelit yhdellä maalilla. Monet asiantuntijat muistuttavatkin että Harlamov olisi voinut hyvinkin helposti kääntää pelit toisinpäin, hävisihän Neuvostoliitto Harlamovin pelatessa vain yhden ainoan ottelun. Täydellistä "taktikointia" sanoikin moni kanadalainen, joille vain voitolla oli merkitystä - ei sillä miten raukkamaisesti se saavutettiin. Esposito oli mukana Kanadan joukkueessa myös vuoden -76 Kanada Cupissa. Hän pelasikin hienot kisat ollen Kanadan parhaimpia pelaajia ja pistepörssin yhdeksäs. Esposito pelasi vielä kolmannenkin kansainvälisen turnauksen, mutta siitä hän jäi historiaan erittäin negatiivisesti. Kyseessä on vuoden 1977 MM-kisat. Kanada oli vetäytynyt kahdeksan vuotta aikaisemmin MM-kisoista kun ei ollut saanut tahtoaan läpi ammattilaisten käytöstä MM-kisoissa. Nyt heillä ammattilaisia oli mukana aina supertähti Phil Espositoa myöten. Kentällä Espositoa ei kuitenkaan huomannut muusta kuin sikailusta ja epäurheilijamaisuuksista. Esposito solvasi, uhkasi ja haukkui tuomareita joka kerta ohi luistellessaan ja eritoten kun joku kanadalainen määrättiin jäähylle. Espositon ja muun Kanadan käytös oli täysin ennennäkemätöntä Euroopassa ja ne johtivatkin "Go home Canada" -huutoihin kaikissa Kanadan otteluissa. Espositon olisi Kanadan joukkueen kapteenina pitänyt pyrkiä karsimaan joukkueensa rikollisuutta eikä yllyttää siihen, tai paremminkin johtaa sitä - mitä hän hillitsemisen sijaan todellisuudessa teki. Uransa jälkeen Esposito on toiminut niin valmentajana kuin managerina. Hän oli lyhyen aikaa Rangersin valmentaja kaudella 1986-87. Rangersien GM hän oli ajanjakson 1986-89. Esposito toimi kaudet 1992-98 Tampa Bay Lightningin toimitusjohtajana, hän oli seuran ensimmäinen GM. Esposito teki Tampan aikanaan jääkiekkohistoriaa tekemällä sopimuksen Manon Rheaume kanssa. Esposito teki naisen kanssa sopimuksen 1992 ja kutsui hänet myös saman vuoden syksyn harjoitusleirille. Rheaume myös torjui yhdessä harjoitusottelussa yhden erän Tampan maalissa. Lähinnä ilmeisesti markkinointikikkana toiminut Rheaume jäi näin historiaan ensimmäisenä ja ainoana ammattilaisliigassa pelanneena naisena. Espositon käyttämä pelinumero 7 on jäädytetty Bostonissa. 1984 Phil Esposito valittiin Kanadan Hockey Hall Of Fameen. |
|
|
|
|
13.12.2001, 16:59
|
#31 |
|
|
Juttu 17
Kuka oli ensimmäinen NHL:n All-Stars -pelissä pelannut suomalainen?? Kyseessä on tietenkin Pekka Rautakallio, joka pelasi NHL:n All-Stars -pelissä 1982. Pekka "Rocky" Rautakallio syntyi heinäkuun 25. 1953 Porissa. Rautakallio oli superlupaus alusta lähtien. Hän debytoi SM-sarjassa jo kaudella 1968-69 vain 15-vuotiaana Porin Ässien joukkueessa ja 17-vuotiaana 1971 hänet valittiin junioreiden Euroopan mestaruuskilpailuiden parhaimmaksi puolustajaksi. Superpuolustaja Rautakallio huomattiin kansainvälisestikin jo nurena, koska saatu valinta oli tuohon aikaan todella kovan luokan arvostus ja saavutus. Ässille Rocky oli hyvin seurauskollinen pelaaja, koska pelasi kaikki SM-sarjakautensa ennen ammattilaiseksi siirtymistään Ässissä. Kaudelle 1975-76 Rautakallio siirtyi Pohjois-Amerikkaan, josta palasi kuitenkin jo kahden vuoden jälkeen takaisin. Kaudet 1977-79 Rocky pelasi taas Ässissä, sitten matka jatkui takaisin taalajäille. Tällä kertaa kuitenkin NHL:ään, jossa Rocky pelasi kolme kautta 1979-82. Tältä reissulta palattuaan Rocky pelasi SM-liigassa HIFK:ssa kaudet 1982-87 ja Sveitsin liigan Rapperswill-Jona:ssa kauden 1987-88. Näiden jälkeen Rocky lopetti 34-vuotiaana. Kaikkiaan Rautakallio pelasi SM-sarjassa/SM-liigassa 13 kautta ja 443 ottelua, ja teki niissä 379 (174+205) tehopistettä. Näillä tehoilla Rautakallio on koko SM-sarjan historian viidenkymmenen tehokkaimman pelaajan joukossa sekä viidenneksi tehokkain puolustaja. Pisteitä per ottelu -keskiarvo Rautakalliolla on selvästi parempi kuin kenelläkään toisella puolustajalla SM-sarjan historiassa. SM-liigan pudotuspelien kaikkien aikojen puolustajien pistepörssissä Rocky on viides tehtyään 43:ssa ottelussa 44 (24+20) tehopistettä. Hän lienee SM-liigan ainoa yli 40 ottelua pelannut puolustaja, joka on tehnyt yli pisteen per ottelu. SM-sarjan parhaimmalla kaudella 1978-79 Rautakallio teki yhä voimassa olevan SM-sarjan puolustajien piste-ennätyksen 53 (25+28) vain 36:ssa ottelussa. Kaikkiaan Rocky pelasi SM-sarjassa peräti kahdeksan yli 30 pisteen ja viisi yli viidentoista maalin kautta. Muun muassa kaikki viisi hänen viimeistä kauttaa HIFK:ssa - kausilla 1982-87 - olivat yli 30 pisteen kausia ja niistä viimeinen toi pisteet 40 (15+25). Tuolloin Rocky oli 33-vuotias. SM-liigan parhaimman puolustajan palkintoa alettiin jakaa vuodesta 1978. Tuolloin, niin kuin myös seuraavalla kaudella, sen voitti Pekka Rautakallio. Vaikka Rautakallio oli pelannut melkein kymmenen vuotta SM-sarjassa ennen kuin palkintoa alettiin jakaa, voitti hän palkinnon kaikkiaan kolme kertaa, -78, -79 ja -86. SM-sarjan/SM-liigan All-Starsiin Rautakallio on valittu viisi kertaa, -75, -78, -79, -83 ja -86. Vain Jarmo Wasama on valittu puolustajista SM-Sarjan/SM-liigan All-Starsiin yhtä monta kertaa. SM-liigan parhaimmaksi pelaajaksi Rocky valittiin 1979 ja SM-liigan tehopelaajaksi 1978. Rautakalliolla on edelleen hallussaan Porin Ässien puolustajien piste-, maali- ja syöttöennätys. Nämä kaikki tulivat sillä samalla 1978-79 kaudella, 53 (25+28). Tuolla kaudella Rocky oli koko pistepörssin viides. Urallaan Rocky voitti kolme SM-sarjan mestaruutta. Vuonna 1972 syntyi NHL:n kilpailija WHA. Kahdentoista joukkueen liiga vaati paljon lisää pelaajia, tämä tarjosi mahtavan tilaisuuden eurooppalaisille ja siten myös suomalaisille tuon ajan huippupelaajille. WHA oli suunnilleen saman tasoinen liiga kuin NHL, mutta se ei hyljeksinyt NHL:n tapaan taitavampia mutta pehmeämpiä eurooppalaisia. Niinpä vuoden 1974 maailmanmestaruuskisojen jälkeisenä syksynä WHA:n Winipeg Jets teki sopimukset Veli-Pekka Ketolan ja Heikki Riihirannan kanssa. Näin ensimmäiset suomalaiset jääkiekkoammattilaiset olivat syntyneet. Ketolan ja Riihirannan hyvät pelit antoivat omalta osaltaan entistä paremmat mahdollisuudet muillekin suomalaisille. Seuraavana Keväänä WHA:n Phoenix Roadrunners teki sopimukset Pekka Rautakallion ja Lauri Monosen kanssa. Saman vuoden syksynä vielä Juhani Tamminen siirtyi Cleveland Crusedes:n joukkueeseen. Näin vuoden sisällä peräti viisi suomalaista huippupelaajaa oli siirtynyt taalajäille WHA:han. Rautakallio oli Suomen ensimmäisiä pioneereja ammattilaispelaamisessa ja myös menestyi siellä erittäin hyvin. Ensimmäisellä kaudella WHA:ssa tuli 73:ssa pelissä huippupisteet 50 (11+39), toinen kausi meni hiukan heikommin vain 35 (4+31) 78:ssa pelissä. Kaksi kautta WHA:ssa riitti Rautakalliolle ja hän palasi takaisiin Suomeen. Rautakallion kokonaispisteet WHA:ssa ovat 85 (15+70) 151:ssä ottelussa. Kahden Ässissä vietetyn kauden jälkeen Atlanta Flames tarjosi Rockylle sopimusta, johon hän myös tarttui. Rocky pelasi kauden Atlantassa ja kaksi Calgaryssä, jonne Flames muutti kaudeksi 1980-81. Ensimmäinen NHL-kausi oli Rockylle totuttelua, tuolloin syntyi 30 (5+25) pistettä. Rautakallio kuitenkin muistelee yhä Atlantan vuotta hyvällä. Joukkueen kohtaloksi kuitenkin muodostui vanhentunut jäähalli. Taloudellisesti joukue tuotti tappiota, joka pakotti joukkueen siirymään Calgaryyn. Seuraavalla kaudella ja ensimmäisellä Calgaryssä Rocky teki jo huippupisteet 56 (11+45). Niin ensimmäisellä kuin toisellakin kaudellaan Rocky oli Calgaryn toiseksi paras ja tärkein puolustaja silloisen tähtipuolustajan Paul Reinhartin jälkeen. Kolmannella kaudellaan Rocky oli kuitenkin joukkueensa ehdoton ykköspakki ja koko NHL:n parhaimpia puolustajia. Pisteitä Rocky teki 68 (17+51) 80:ssä ottelussa. Tuolla kaudella Rautakalliosta tuli myös ensimmäinen suomalainen joka koskaan on pelannut NHL:n All-Stars-pelissä. Teko oli todella mahtava temppu, koska NHL oli tuolloin vielä hyvinkin P-Amerikka henkinen eikä eurooppalaisia sinne haluttu. Rocky ei ollut vain ensimmäinen suomalainen, vaan yksi kaikein ensimmäisistä eurooppalaisista All-Stars -otteluun valituista pelaajista. Vain Börje Salming ja pari muuta eurooppalaista pelaajaa oli ennen Rockya pelannut NHL:n All-Stars -pelissä. Kaudella 1981-82 Rautakallio oli Calgaryn ja koko NHL-liigan tähtipuolustaja, mutta silti hän palasi tuon kauden jälkeen kotiin. Hän oli vaimonsa kanssa päättänyt että he haluavat kasvattaa lapsensa Suomessa ja niin he palasivat Suomeen ja HIFK:hon. Rautakallio oli tuolloin jo osoittanut olevansa yksi maailman ehdottomasti parhaimmista puolustajista ja se riitti Rockylle. Rockyn lähteminen Calgarystä oli paikallisille kiekkofaneille todellinen järkytys. He eivät voineet ymmärtää miten joukkueen suurin tähti ja eräs koko liigan parhaimmista puolustajista saattoi haluta palata parhaimman kautensa jälkeen takaisin kotimaahansa. Vielä suurempi järkytys Rocky lähtö oli Calgaryn Toimitusjohtajalla Cliff Fletcherille. Fletcher vetosi Rockyn jäämisen puolesta erittäin voimakkaasti, hän tarjosi sopimusta josta palkka oli jätetty tyhjäksi, "Kaikki maksetaan mitä pyydät". Rautakallio kuitenkin kieltäytyi selittäen että kyse ei ollut rahasta vaan perheestä ja lapsista. Fletcher teki vielä -83 MM-kisojen aikaan yhden tarjouksen Rautakalliolle. Fletcher pyysi Rockyn aamiaispöytäänsä. "Muistan hyvin sen viestin: Jos haluat tulla takaisin, ei tarvitse kuin soittaa ja yksityisjetti tulee hakemaan sinut. Pelipaita odottaa edelleen Calgaryssä". Calgaryssä Rockyn peliminuuttien korvaaminen tulevalla kaudella oli vaikeaa. Rocky oli käytännöllisesti katsoen saanut pelata niin paljon kuin halusi ja pystyi, olihan hän joukkueen ehdottomasti monipuolisin ja paras kiekollinen puolustaja. Koko NHL-urallaan Rocky pelasi 235 peliä ja teki niissä 154 (33+121) tehopistettä. Rocky itse on kertonut NHL-ajastaan näin: "Olin pelintekijä. Kundit sanoivat mulle, että sä et tappele. Vastasin, että selvä juttu. Käytännössä homma meni niin, että jos joku rupesi tökkimään tai huutelemaan, niin paikalle tuli omat gorillat, jotka jyräsivät sen. Valmentaja sanoi aina, että ota kiekko ja tee sillä mitä tykkäät. Sain kuskata kiekkoa tai tehdä mitä vain. Siihen aikaan eurooppalaisten pelaajien luistelutaito oli niin paljon parempi kuin paikallisten, että alta pääsi hyvin pois. Niiden ajatusmaailmahan oli: Eurooppalainen! Aja päälle ja täysillä! Uskon, että kanadalaisten oli pakko elää tuo aika läpi. Nykyisin joku Don Cherry vihaa eurooppalaisia aika yksinään." Rautakallion aikaa pelattiin vielä vanhaa kanadalaista tappelukiekkoa, mutta eurooppalainen taitokiekko oli kuitenkin jo tulossa erittäin vahvasti. Siihen vaikutti osaltaa ei vain taitavat eurooppalaiset vaan myös eräs kanadalainen. "Muistan, kun Edmonton oli tulossa Atlantaan pelaamaan ensimmäisen kerran sinä syksynä, kun joukkue oli tullut mukaan NHL:ään. Valmentaja Al Macneil sanoi meille ennen ottelua, että siellä on nyt sitten sellainen pelaaja kuin Wayne Gretzky, josta on puhuttu paljon. -Se on pieni, se ei osaa ampua, se ei osaa luistella, se ei ole mistään kotoisin!!- Jos en nyt ihan väärin muista, niin Gretzkyn tehot sinä iltana olivat 2+3, tai jotain ihan käsittämätöntä." Rautakallio oli hyökkäävä puolustaja, jonka luistelutaito oli aivan kansainvälistä huippuluokkaa. Rocky myös ampui kovaa ja hänen pelikäsityksensä ja pelin lukunsa oli erittäin hyvää. Rautakallio ei ollut niin kovin iso, mutta hän pelasi erittäin hyvää fyysistä peliä. Nämä tekivät hänestä aikanaan yhden NHL:n parhaimmista puolustajista. Pekka Rautakallio pelasi 165 maaottelua ja teki niissä 27 maalia. Hän edusti Suomea seitsemissä MM-kisoissa ajanjaksolla 1972-83. MM-kisoissa Rocky pelasi 58 MM-ottelua ja teki niissä 28 (10+18) tehopistettä. Rocky on Jutilan ja Pekka Marjamäen jälkeen Suomen kaikkien aikojen kolmanneksi tehokkain puolustaja MM-kisoissa. Rautakallio oli aina erittäin tasainen puolustaja ja siksi hän pelasi useita huipputurnauksia. Eräät Parhaimmista MM-kisoistaan Rocky pelasi vuosien -77, -78 ja -83 MM-kisoissa, joissa oli Suomen aivan parhaimpia pelaajia. Vuonna -77 hän sai kymmenessä ottelussa 7 (3+4) pistettä, vuonna -78 yhtä monessa ottelussa 7 (4+3) pistettä ja vuonna -83 jälleen kymmenessä ottelussa 8 (1+7). Suomen sisäistä arvokisojen pistepörssiä Rautakallio ei voittanut, mutta monesti oli luonnollisesti aivan parhaimpia pistemiehiä. Vuoden 1978 MM-kisoissa Pertti Koivulahti oli Suomen paras pistemies 8 (1+7)pisteillään ja Vuoden 1983 MM-kisoissa Anssi Melametsä sai yhdeksän pistettä. MM-kisojen lisäksi Rautakallio edusti Suomea vuosien 1976 ja 1981 Kanada Cupeissa. Vuoden -76 Kanada Cupissa Rautakallio oli Suomen parhaimpia pelaajia ja pistemiehä, 4 (2+2) pistettä viidessä ottelussa. 1981 Kanada Cupissa Suomi hävisi neljä ensimmäistä ottelua maalierolla 2-27. Kanadalle hävittiin 9-0, Neuvostoliitolle 6-1, Tsekkoslovakkialle 7-1 ja Ruotsille 5-0. Kanadaan vastaan olleen ottelun jälkeen Rautakallio kommentoi omaansa ja koko joukkueen peliä näin: "Suorituksemme oli surkea. Ei Kanada mikään voittamaton joukkue ole. Meistä ei vain ollut mihinkään". Neljän ensimmäisen katastrofaalisen pelin jälkeen Rautakallio sanoin näin: "Häpeän fiaskoamme ja haluasin hiipiä hiljaa ensimmäiseen lentokoneeseen ja lentää Havaijille". No viimeisestä pelistä sentäs saatiin piste ja Rockykin saattoi palata Suomeen. Pekka Rautakallio pelasi Ässissä 1970-luvun lopulla kuuluisaksi nousseessa ykkösketjussa. Ketjussa pelasi Kari Makkonen, Veli-Pekka Ketola, Arto Javanainen, Pekka Rautakallio ja Harri Nikander. Kentällisen taktiikka oli pelkistettynä yleensä joko Kaivaa kiekko vastustajan kenttäpuoliskon kulmista, jonne Rautakallio sen oli laukonut tai sitten hakea maalipaikkoja maalin edestä seuraten Rautakallion pitkiä nousuja. Nikanderin tehtävänä oli melkein vain puolustaa ja paikata hyökkäyshaluisen Rautakallion mahdollisia lipsahduksia. Rautakallio pelasi usein Suomen ykkösketjussa kansainvälisissä turnauksissa. Esimerkiksi vuoden 1976 Kanada Cupissa Suomen ykkösketju oli Juhani Tamminen - Veli-Pekka Ketola - Harri Linnonmaa, Pekka Rautakallio - Heikki Riihiranta. Peliuransa jälkeen Rautakallio on toiminut ensin vakuutusalalla ja sitten valmentajana Suomessa Espoon Blues:ssa ja Sveitsissä Rapperswillessä ja Bern:ssä. Tulevaisuuden suunnitelmistaan Rautakallio on sanonut näin: "Tulevaisuudessa haluaisin kokeilla manageripuolella ja vähän isommissa asioissa." Nyky SM-liigasta ja sen tilasta Rockylla on selvä näkemys: "Koko toiminta on riistäytymästä käsistä. Toimintaa johdetaan bisneksen ehdoilla ilman, että siihen on valmiuksia. Moniko joukkue tekee SM-liigassa positiivisen tuloksen? Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla on valtava tarjonta. Seurojen täytyy miettiä, mitä tehdä, että kannattajat tulevat paikalle illasta toiseen eivätkä ala valikoida vain parhaita pelejä. Suomesta puuttuu menestymisen kulttuuri. Maailmanmestaruuden jälkeen on hiffattu, että tässä on nyt bisnesrako. Sellaista kulttuuria ei kuitenkaan ole, että sen menestyksen kanssa osattaisiin elää". 1993 Pekka Rautakallio valittiin jääkiekkoleijonaksi numero 91. Rautakalliolla on oma nimikkopalkinto SM-liigassa, Pekka Rautakallio -palkinto jaetaan SM-liigan parhaimmalle puolustajalle. Tämän samaisen palkinnon Rautakallio itse voitti kolme kertaa. |
|
|
|
|
13.12.2001, 21:25
|
#32 |
|
Suosikkijoukkue: ¤ Saipa ¤
|
TKH loistavaa, loistavaa ja vielä kerran loistavaa!!upeaa työtä!
Mutta min henkilökohtaisesti olisin todella iloinen ja myös kiitollinen jos jaksaisit tai pystyisit tekemään jutut vielä minun omista suosikeistani (Dino Ciccarelli ja Igor Larionov) jotka olivat jo pienestä suuria suosikkejaani!Pihapeleissä usein minun kohdalla tuli huuto "ja Ciccarelli tekee maalin" tai "Larionov mahtavat kikat ja maali";) |
|
|
|
|
14.12.2001, 15:46
|
#33 |
|
Suosikkijoukkue: Tappara
|
Hienoja juttuja
Kiitos jo ilmestyneistä jutuista. Pyytäisin Zurillasta, Konovalenkosta ja Lalli Partisesta kirjoitusta.
Juhani Lahtinen (tiedän, että ei se nyt niin ihmeellinen ollut) kiinnostaisi myös. Terveisin koo |
|
|
|
|
14.12.2001, 16:44
|
#34 |
|
|
Juttu 18
"Kiitos jo ilmestyneistä jutuista. Pyytäisin Zurillasta,
Konovalenkosta ja Lalli Partisesta kirjoitusta. Juhani Lahtinen (tiedän, että ei se nyt niin ihmeellinen ollut) kiinnostaisi myös. " Konovalenkosta en ole juttua vielä tehnyt, mutta valkkauslistalla se on (listalla josta valitsen seuraavaksi esiteltävän pelaajan). Ei se tosin silti vielä takaa mitään. Muista jutut on tehty. Lahtinen oli muuten aikansa merkittävin maalivahti Suomessa, eli kyllähän se jo sinänsä ihmeellinen oli. Siitäkin juttu siis on. "Dino Ciccarelli ja Igor Larionov)" Valitettavasti kummastakaan en ole juttua tehnyt. Larionovista tietysti joskus juttu tulee, mutta olen keskittynyt jo aikaa sitten lopettaneisiin pelaajiin. Niin, kiitoksia vaan kehuista. Pääsääntöisesti nämä jutut taitaa olla siitä pitemmästä päästä mitä olen niitä tehnyt. Osa tulevista esittelyistä saattaa olla hiukan lyhyempiä johtuen monesta asiasta, kuten käsillä olevasta kirjallisuudesta. Kaikista ei vain löydy kunnolla mielenkiintoista kirjoitettavaa, tai ainakaan omasta kirjahyllystäni ei ole löytynyt. Ketä maalivahtia useimmat pitävät kaikkien aikojen parhaimpana NHL-maalivahtina?? Kyseessä on tietenkin legendaarinen Terry Sawchuk joka muun muassa johtaa NHL:n maalivahtien kaikkien aikojen nollapelitilastoa. Terry Sawchuk on syntynyt joulukuun 28. 1929 Winnipegissä, Manitobassa. Sawchukin suku oli lähtöisin Ukrainasta, josta hänen myöhempi lempinimensä - "Uke" ja "Ukie" - olivat perua. Sawchukista tuli maalivahti 10-vuotiaana. Se tapa jolla hänestä tuli maalivahti jahtasi häntä koko hänen loppuelämänsä. Tuolloin hänen 17-vuotias veli, Mike Sawchuk - joka myös pelasi maalivahtina - kuoli käsittämättömästi sydänkohtaukseen. Veljeksillä oli hyvin läheiset suhteet, on sanottu ettei Terry oikeastaan koskaan päässyt veljensä kuolemasta kunnolla yli. Tapahtuman jälkeen Terry sai veljeltä jääneet maalivahdin varusteet ja rupesi käyttämään niitä ahkerasti. Sawchuk pelasi menestyksekkäitä juniorikausia eri liigoissa ja joukkueissa, mutta NHL:n kiinnostuksen Sawchuk herätti kahdella AHL:n Indianapolis Capitols- joukkueessa pelaamallaan kaudella. Kaudella 1948-49 hänet valittiin AHL:n vuoden tulokkaaksi ja seuraavalla 1949-50 kaudella AHL:n ykkös All-Starsiin. Samaisella kaudella Sawchuk pääsi kokeilemaan jo NHL:äänkin seitsemän ottelun verran. Terry Sawchukin ensimmäiset kaudet NHL:ssä olivat melkein satumaiset. Sawchuk debytoi liigassa kaudella 1950-51, jolloin hänet valittiin NHL:n ykkös All-Starsiin ja hän voitti parhaan tulokkaan Calder Trophyn. Viidellä ensimmäisellä kaudellaan hän voitti kolme Stanley Cupin mestaruutta, kolme Vezina Trophya (-52, -53 ja -55), oli kaksi kertaa Vezina Trophy äänestyksen kakkonen (-51 ja -54), valittiin kolmesti ykkös All-Starsiin (-51, -52 ja -53) ja valittiin kahdesti kakkos All-Starsiin (-54 ja -55). Jokaisella viidellä kaudella Sawchuk saavutti eniten voittoja NHL:n maalivahdeista, kolmella niistä hän saavutti eniten nollapelejä. Kaikkilla viidellä hänen ensimmäisellä kaudellaan Sawchukin päästettyjen maalien keskiarvo oli alle 2 maalia, niistä kolmella kaudella Sawchukin keskiarvo oli liigan paras. Play-Offeista Sawchukin legendaarisin esitys koettiin kaudella 1951-52 jolloin Detroit vei mestaruuden suoraan kahdeksan ottelun voittoputkella. Sawchuk ei hävinnyt siis yhtään ottelua ja hän pelasi peräti neljä nollapeliä. Siis vain kahdeksassa ottelussa. Sawchukin päästettyjen maalien keskiarvo oli käsittämättömän pieni 0.63! Viidestä ensimmäisestä kaudestaan kolmella Sawchukilla oli pudotuspelien alin päästettyjen maalien keskiarvo ja kolmesti hänellä oli eniten nollapelejä pudotuspeleissä. Detroitilla oli käsissään oikea timatti, mutta silti Sawchuk päätettiin myydä viiden superkauden jälkeen Bostoniin. Bostonissa Sawchuk pelasi kaksi keskinkertaista kautta, joiden jälkeen hänet kaupattiin takaisin Detroitiin. Detroitissa Sawchuk pelasi seuraavat seitsemän kautta, muttei yltänyt ajoittain loistavista otteistaan huolimatta lähellekään 1950-luvun alkupuoliskon tasoaan. Detroitista Sawchuk kaupattiin Torontoon, jossa Sawchuk ylti 1967 viimeiseen mainetekoonsa. 1967 Toronto ylti finaaleihin ennakkosuosikkia Montrealia vastaan. Kolmessa ensimmäisessä pelissä Toronton maalissa pelasi Johnny Bower, mutta neljännen pelin alkuverryttelyssä Bower kuitenkin reväytti nivusensa eikä sen takia pystynyt pelaamaan. Tällöin Toronton valmentajalla Punch Imlachilla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin peluuttaa kakkosmaalivahtina ollutta Sawchukia. Neljännen ottelun Sawchuk ja Toronto hävisivät reilusti 6-3, mutta kahteen viimeiseen otteluun Sawchuk keräsi itsensä loistavasti ja päästi kahdessa ratkaisevassa ottelussa vain kaksi maalia ja johti Toronton mestaruuteen. Näin veteraanimaalivahti oli vielä viimeisen kerran osoittanut suuruutensa. Sawchuk pelasi tämän kauden jälkeen vielä kolme kautta kolmessa eri joukkueessa ilman menestystä. Sawchuk lopetti mahtavan uransa 40-vuotiaana kahden hyvin rikkonaisen kauden jälkeen vuonna 1970. Tuolloin hän oli pelannut kahdella viimeisellä 1968-70 kausilla vain reilut 20 ottelua. Kaikkiaan Sawchuk pelasi 21 kautta ja 971 ottelua, joista voitettuja 447. Ottelumäärä on suurin mitä kukaan maalivahti on NHL:ssä pelannut. Voitettujen ottelujen määrä oli NHL:n ennätys aina kauteen 2000-2001 jolloin Patrick Roy ohitti sen. Sawchuk pelasi urallaan 103 nollapeliä joka on edelleen NHL:n ennätys. Sawchukin koko uran päästettyjen maalien keskiarvo on 2,52. Pudotuspeleissä Sawchuk pelasi 106 ottelua ja 12 nollapeliä keskiarvolla 2,55. Sawchukilla on edelleen hallussaan Detroitin nollapeliennätys, 85 nollapeliä. Viimeisen Vezinansa Sawchuk voitti yhdessä joukkuetoverinsa Johnny Bowersin kanssa vuonna 1965. Tämä yhdessä kahden kakkos All-Stars- valinnan kanssa (-59 ja -63) ovat ainoat merkittävät Sawchukin saavutukset niiden legendaaristen viiden ensimmäisen kauden ulkopuolelta. Toki Sawchuk pelasi erittäin hyviä kausia myöhemminkin, mutta ne kaikkein ikimuistoisimmat kaudet osuivat viiteen ensimmäiseen. Terry Sawchuk jätti maalivahtien peliin oman merkkinsä. Hän oli maalivahti joka ensimmäisenä rupesi pelaamaan kyyryssä. Kyyryn kerrotaan olleen joskus niin syvä, että Sawchukin leuka on melkein ollut hänen polvisuojuksissa kiinni. Sawchuk oli havainnut että kyyryssä hän pystyi reagoimaan tilanteisiin kaikkein nopeiten. Lisäksi hän saattoi kyyryssä nähdä paremmin kun vastustajat yrittivät peittää hänen näkyväisyyttään. "Sawchuk Crouch", niin kuin sitä aikanaan kutsuttiin, kopiotuu nykyään maalivahtisukupolvelta toiselle. Sawchuk oli akrobaattinen maalivahti jolla oli salaman nopeat refleksit. Sawchuk oli kuitenkin hieman kiistanalainen persoona. "The first time I met Terry Sawchuk he was raging with anger and shouting obscenities and throwing his skates at a reporter. This was in 1953. In all the years to follow, he never really changed", kertoi Detroit Free Press -lehden toimittaja Joe Falls. Lapsuudessaan Sawchuk oli ollut useammassa onnettomuudessa, jonka takia hänen kättää jouduttiin leikkaamaan myöhemmin useita kertoja ilman kunnon tulosta. Sawchukin kättä särki kovasti ja hän ajautuikin vakavaan särkylääkkeiden ylikäyttöön. Kaiken lisäksi hän joutui vielä huippuvuosinaan vakavaan auto-onnettomuuteen. Vastoinkäymiset kävivät liian suuriksi ja Sawchukin henkinen tasapaino alkoi järkkyä. Toinen vuosi Bostonissa oli Sawchukin uran käännekohta, tuolloin hän sairastui työperäiseen masennukseen. Hän jätti joukkueensa ja häipyi omille teilleen parantumaan, vähän myöhemmin hänet kaupattiin takaisin Detroitiin. Masennuskautenaan Sawchuk myös jätti oman perheensä. Hänen sanotaan olleen ulkopuolinen käytännössä kaikissa joukkueissa jossa pelasi. Marcel Pronovost, joka oli Sawchukin huonetoveri vierasotteluissa ja pitkäaikainen joukuetoveri, kertoi Sawchukista myöhemmin näin: "When we First aweke in the morning, I said good morning to Sawchuk in both French and English. If he answered, I knew we would talk at least a little bit that day. But if he didn´t reply, which was most days, we didn´t speak the entire day". New Yorkissa pelatessaan hän asui yhdessä joukkuetoverinsa Ron Stewartin kanssa. Heille tuli epäselvissä olosuhteissa raju tappelu, jonka jälkeen Sawchuk kuoli vain parin viikon päästä keuhkoveritulppaan. "He was the greatest goalie I ever saw, and the most troubled athlete I ever knew", totesi Detroit Free Press -lehden toimittaja Joe Falls Sawchukin kuoleman aikoihin. 1971 Terry Sawchuk valittiin Kanadan Hockey Hall Of Fameen. Hän on niitä harvoja jotka on sinne valittu suoraan ilman normaalia kolmen vuoden odotusaikaa. Terry Sawchukin käyttämä pelinumero 1 on jäädytetty Detroitissa. Terry Sawchuk kuoli 31.5.1970. Kuolemansa jälkeen, 1971, Sawchuk:lle annettiin Lester Patrick Trophy ansioistaan USA:n kiekkoilun hyväksi. "The Uke was the best goalie I ever saw. He was everything that a goalie should be", totesi maalivahteja neljällä eri vuosikymmenellä kiusannut Gordie Howe 6.3.1994 kun Detroit jäädytti Sawchukin pelipaidan. |
|
|
|
|
14.12.2001, 17:01
|
#35 |
|
Suosikkijoukkue: NHL, Latvia, Rīgas Dinamo
|
Ihailtavaa, että joku vaivautuu kirjoittamaan näin pitkiä juttuja... Erityisen mua kiinnosti ensimmäinen teksti Helmut Balderis'sta.. Hän on kuitenkin pienen maan vaikuttavin latvialainen kiekkoilija, ehkä jopa kaikkien paras latvialainen. Häntä ei kukaan yleensä jaksa muistaa, varsinkin NL'n loppumisen jälkeen. Itse tunnustan olevani "näitä hulluja Latvian kiekkofaneja", jotka ovat minun mielestä Euroopan parhaat. Sääli vain, että pienen Latvian kiekkotulevaisuus ei näytä hyvältä.. Juniorit eivät enään ole NL'n parhaimmistöä ja menestystä vanhoilla konkareilla ei voi saada...
__________________
Hockeymaniac |
|
|
|
|
15.12.2001, 16:26
|
#36 |
|
|
Juttu 19
"Häntä ei kukaan yleensä jaksa muistaa, varsinkin NL'n
loppumisen jälkeen. " Niin, jos eurooppalaista jääkiekkoa yhtään muistaa tai tuntee niin kyllähän Balderis on varmastikin muistiin jäänyt. Mutta unhon maillehan 20 vuotta sitten lopettaneet pelaajat - puhumattakaan vielä vanhemmista - tuppaavat yleisesti joutumaan, ja se on sääli. Kuka legendaarinen tsekkoslovakkialainen maalivahti piti nollan historiaan jääneessä Tsekkoslovakkian ja Kanadan vuoden 1976 Kanada Cupin alkusarjan ottelussa?? Kyseessä on tietenkin Vladimir Dzurilla. Vladimir Dzurilla syntyi elokuun 2. 1942 Bratislavassa. Dzurillan poikkeukselliset maalivahdit kyvyt huomattiin jo hyvin nuorena paikallisessa Slovan Bratislavan joukkueessa. Dzurilla dybytoikin Tsekkoslovakkian pääsarjassa peräti 15-vuotiaana. Dzurilla oli erittäin seurauskollinen maalivahti, koska edusti Slovan Bratislavaa peräti 16 vuotta, eli aina vuoteen 1973. Tämän jälkeen Dzurilla siirtyi viideksi kaudeksi Zetor Brno:hon. Viimeiset kaudet Dzurilla pelasi Saksan liigassa, ensin Augsburg:ssa 1978-79, ja sitten SC Riessersee:ssä 1979-82. Tsekkoslovakkian pääsarjassa Dzurilla pelasi 21 kautta ja 571 ottelua. Tsekkoslovakkian maajoukkuetta Dzurilla edusti 139 kertaa. MM-kisoihin Dzurilla osallistui 10 kertaa ajanjaksolla 1963 - 1977. lisäksi hän oli mukana kolmissa olympialaisissa, -64 pronssia, -68 hopea, -72 pronssia. Maailmanmestaruuden Dzurilla voitti kolmesti, -72, -76 ja -77, lisäksi tuli useita hopea- ja pronssimitaleita. MM-kisojen parhaimmaksi maalivahdiksi Dzurilla on valittu kertaalleen, -65. MM-kisojen All-Starsiin Dzurilla valittiin kaksi kertaa, -65 ja -69. Dzurilla oli koko mahtavan pitkän uransa ajan yksi maailman parhaimmista maalivahdeista. Hänen kaikkein parhaimmat pelinsä sijoittuvat enimmäkseen 1960-luvulle. Etenkin vuoden 1965 MM-kisoissa Dzurilla esiintyi erityisen loistavasti. Vuosina 1973-75 Dzurilla piti taukoa maajoukkuepelaamisesta, mutta palasi takaisin vielä kaudeksi kaudeksi, 1976 ja 1977. Yhdessä Jiri Holecekin kanssa Dzurilla pelasikin unelmapeliä ja niin maailmanmestaruudet menivät kumpanakin vuotena Tsekkoslovakkiaan vaikka Neuvostoliitto oli edellisinä vuosina osoittanut uskomatonta ylivoimaa. Holecek oli tavallaan kirous Dzurillalle. Dzurilla jäi monta kertaa hiukan sivurooliin MM-kisoissa vain sen takia että eräs maailman kaikkien aikojen parhaimmista maalivahdeista - Holecek - oli samassa joukkueessa. Häntä Dzurillan oli vaikea ohittaa 1970-luvulla, oli hän itse sitten kuinka mahtavassa vireessä tahansa. Dzurillalla oli koko uransa ajan hiukan huono tuuri. Ensin hän oli 1960-luvun alkupuolella maagisen Seth Martinin varjossa ja koko 1970-luvun Jiri Holecekin varjossa. Ilman Jiri Holecekia Vladimir Dzurilla olisi valittu useita kertoja MM-kisojen parhaimmaksi maalivahdiksi ja turnauksen All- Starsiin. Oli kohtalon ivaa että 1970-luvulla maailman ainoa Dzurillaa parempi maalivahti pelasi samassa Tsekkoslovakkian maajoukkueessa. Kaikkein legendaarisimman ottelunsa Dzurilla pelasi vuoden 1976 Kanada Cupissa, jossa Tsekkoslovakkia voitti alkusarjan ottelussaan Kanadan 1-0. Vladimir Dzurilla onnistui siis pelaamaan nollapelin "kaikkien aikojen jääkiekko -ottelussa", joksi sitä yleisesti silloin kutsuttiin. Legendaarinen Bobby Orr on sanonut tuosta pelistä että se oli kaikkien aikojen paras peli jossa pelasi mukana. Monelta taholta ja monesta muustakin suusta on sanottu että tuo peli oli kaikkien aikojen paras siihen asti, ja on se yhä aivan kaikkien aikojen legendaarisimpia. Peli jäi lähtemättömästi P-Amerikkalaisten mieleen ja näin Dzurilla on se maalivahti jonka P-Amerikkalaiset muistavat tai tietävät ainoana tsekkoslovakkialaisena maalivahtina ennen Dominkin Hasekin aikakautta. Tämä on sikäli hyvinkin virheellistä koska koko vuosikymmenen paras maalivahti oli toinen tsekkoslovakkialainen, Jiri Holecek. Holecek oli myöskin mukana vuoden 1976 Kanada Cupissa mutta epäonnistui. Cupin finaaleissa sekä Jiri Holecek että Vladimir Dzurilla epäonnistuivat pahoin. Ensimmäisessä 6-0 finaalissa Dzurilla vaihdettiin maalista pois päästettyään neljä kiekkoa ensimmäisessä erässä. Toisessa ottelussa taas Holecek vaihdettiin ensimmäisen erän aikana pois päästettyään kaksi helppoa maalia. On sinänsä valitettavaa etteivät P-Amerikkalaiset saaneet nauttia Dzurillan ja Holecekin esityksistä kuin vuoden 1976 Kanada Cupissa muutamissa otteluissa. Jos heillä olisi ollut yhtä paljon loistamistilaisuuksia P-Amerikassa kuin esimerkiksi Vladislav Tretjakilla niin nauttisivat he nyt yhtä suurta tai jopa suurempaa legendan statusta kuin Tretjak. Niin loistavia he kummatkin parhaimmillaan olivat. Yleensäkin koko Tsekkoslovakkian menestys kansainvälisissä turnauksissa 1960- ja 70-luvulla kulminoitui juuri Dzurillan ja Holecekin maalivahtipeliin. Ilman heitä ei Tsekkoslovakkialla olisi ollut mahdollisuuksia voittaa Neuvostoliittoa vuosien -72, -76 ja -77 MM-kisoissa. Dzurilla ja Holecek olivat oikea lottovoitto Tsekkoslovakkialle. He syntyivät kahden vuoden välein 1942 ja 1944 ja dybytoivat MM-kisoissa kolmen vuoden välein, Dzurilla pelasi ensimmäiset MM-kisat 1963 ja Holecek 1966. Yhdessä he sen jälkeen hoitelivat maagisilla otteillaan Tsekkoslovakkian maalia muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kahdentoista vuoden ajan, aina vuoteen 1977. Useat arvioitsija pitävät Dzurillaa ja Holecekia maailman kaikkien aikojen parhaimpana maalivahtiparina mitä millään maalla on koskaan ollut esittää missään turnauksessa. Uransa jälkeen Vladimir Dzurilla työskenteli valmentajana. Hän aloitti valmentamalla Slovan Bratislavan junioreita kausina 1982-85. Sitten hän valmensi Zetor Brno:ta kahteenkin kertaa, ensin kauden 1985-86 ja sitten toisen kauden 1989-90. Välissä ja vuoden 1990 jälkeen Dzurilla valmensi ensin Sveitsissä ja sitten Saksassa: ECH Olten 1986-87, SC Riessersee 1987-88, Eintracht Frankfurt 1988-89, Nordhorn 1990-91 ja Straubing 1991-1993. 1998 Vladir Dzurilla valittiin IIHF Hall Of Fameen. Vladimir Dzurilla kuoli Dusseldorf:ssa 25.7.1995. |
|
|
|
|
15.12.2001, 22:55
|
#37 |
|
|
Kiitoksia ja omia ehdotuksia
Jep, hienoja tekstejä, tosin erään toisen lätkäsivuston lukijat ovat jo aiemmin saaneet nauttia näistä kirjoituksista, kiitoksia paljon vaivannäöstä näin minunkin puolesta.
Kun muutamat ovat jo esittäneet toiveita tulevista pelaajaesittelyistä, laittaa allekirjoittanutkin tähän pari toivomusta. Näin Jokerifanina olisi hienoa saada enemmän tietoa 70-luvun tähdistä kuten Henry Leppä, Pentti Hiiros sekä Timot Sutinen ja Turunen. Mitä kirjallisuutta muuten käytät noiden tekstien kokoonsaamiseksi?
__________________
Mutta Jukureissa ei pelaa yhtään omaa junioria se on kai tämän ärhentelyn syy. Vai mitä jukka L. Olet ilmeisesti yksi tiukkapipo. Jukureiden toimisto on kai suljettu kun ei sieltä kukaan vastaa edes puhelimeen. Miksi Ei.-vihtori |
|
|
|
|
16.12.2001, 11:58
|
#38 |
|
|
Juttu 20
"Jep, hienoja tekstejä, tosin erään toisen lätkäsivuston lukijat
ovat jo aiemmin saaneet nauttia näistä kirjoituksista, kiitoksia paljon vaivannäöstä näin minunkin puolesta. " Joo, osaan näistä on voinut törmätä myös muualla, kyse kun on osaksi "vanhoista" teksteistä. "Kun muutamat ovat jo esittäneet toiveita tulevista pelaajaesittelyistä, laittaa allekirjoittanutkin tähän pari toivomusta. Näin Jokerifanina olisi hienoa saada enemmän tietoa 70-luvun tähdistä kuten Henry Leppä, Pentti Hiiros sekä Timot Sutinen ja Turunen. " Yhdestäkään mainitusta en ole tehnyt juttua. Epätasaiset rivit johtuu muuten siitä, että joissain näissä oli alunperin kuvia mukana. Kuka pelasi MM-kisoja 60-luvulla hallinneessa legendaarisessa A-Line Unitissa vasenta laitaa?? Kyseessä on tietenkin Venjamin Aleksandrov. Venjamin Aleksandrov syntyi huhtikuun 18. 1937. Neuvostoliiton pääsarjassa kiekkoilemisen Aleksandrov aloitti jo 18-vuotiaana Moskovan ZSKA:ssa. Legendaarisessa ZSKA:ssa Aleksandrov myös koko uransa pelasi aina vuoteen 1969, jolloin Venjamin lopetti 32-vuotiaana. ZSKA:ssa ja Neuvostoliiton pääsarjassa Aleksandrov pelasi 14 kautta ja 400 ottelua. Niissä hän teki maaleja 351. ZSKA:ssa Aleksandrov pelasi käytännössä melkein koko uransa yhdessä Konstantin Loktevin ja Aleksander Almetovin kanssa. Yhdessä he muodostivat yhden kaikkien aikojen tehokkaimmista ketjuista Neuvostoliiton sarjan historiassa. Neuvostoliiton sarjan maalipörssin Aleksandrov voitti 1963 tehtyään 37:ssä ottelussa 53 maalia. Venjamin Aleksandrov on yksi niistä neljästä pelaajasta jotka ovat pystyneet tekemään yli 50 maalia Neuvostoliiton sarjassa, muut kolme ovat Vsevolod Bobrov, Aleksander Jakushev ja Vladimir Petrov. Aleksandrovia sanottiin Bobrov II:seksi, koska hän oli ominaisuuksiltaan yhtä ylivoimainen omana aikanaan kuin mitä Bobrov oli ollut aikanaan. Toinen yhdistävä tekijä Bobrovissa ja Aleksandrovissa oli se että kumpaakin verrattiin Maurice "Rocket" Richardiin, koska he hallitsivat maalinteon paremmin kuin kukaan muu sen aikaisista pelaajista. Rocket Richardia ja Aleksandrovia yhdisti monen mielestä vielä se että kumpikaan heistä ei ajatellut vastustajan puolustajien mahdollisia tekoja maalille ajaessaan, vaan he keskittyivät vain maalintekopaikan löytämiseen ja ottivan minkä tahansa puolustajan antaman "rangaistuksen" siitä hyvästä. He molemmat olivat valmiita maksamaan mitä vain kunhan saivat tehtyä joukkueeleen maalin. Legendaarinen Neuvostoliiton valmentaja Anatoli Tarasov on sanonut suojatistaan Aleksandrovista näin: "I think that our Alexandrov, by his style of game, by his ability to keep a level head even in the most explosive situations, looks something like Maurice Richard, the great master of attack." Ollessaan uransa huipulla 60-luvun puolessa välissä Aleksandrov oli hyvin suosittu ei vain Neuvostoliitossa, vaan myös muualla Euroopassa. Hän oli niin loistelias tähti että hän sain usein omilla yksilösuorituksilla ottelun yleisön hurraamaan. Kanadassa ja Usa:ssa Aleksandrov oli ainoita nimiä koko eurooppalaisessa kiekossa, jotka sanoivat kanadalaiselle tai Usalaiselle yleisölle jotain. Neuvostoliiton maajoukkueessa Aleksandrov pelasi yhdettoista MM-kisat ja kolmet olympialaiset ajanjaksolla 1957 - 1968. Maajoukkuepelä hän pelasi 159 ja teki niissä 112 maalia. MM-kultaa Aleksandrov voitti kuusi kertaa ja olympiakultaa kaksi kertaa, -64 ja -68. Parhaimmat MM-kisansa Aleksandrov pelasi välillä 1965 - 1967. MM-kisojen All-Starsiin Aleksandrov valittiin kaksi kertaa peräkkäin, -66 ja -67. 1966 MM-kisoissa Aleksandrov voitti kisojen pistepörssin. Aleksandrov on yksi MM-kisojen historian parhaimmista pistemiehistä ja maalintekijöistä. Aleksandrov on kahdeksas niin MM-kisojen kaikkien aikojen pistepörssissä kuin myös maalipörssissä tehoilla 104 (63+41) 70:ssä pelissä. Keskiarvoilla laskettuna Aleksandrovilla MM-kisojen historian kuudenneksi paras pistekeskiarvo, 1,49, ja neljänneksi paras maalikeskiarvo, 0,90. Kaikkein parhaiten Venjamin Aleksandrovtunnetaan osuudestaan legendaariseen Venjamin Aleksandrov - Aleksander Almetov - Konstantin Loktev -hyökkäysketjuun. Ketju oli Neuvostoliiton ykkösketju aivan 60-luvun alusta aina Loktevin lopettamiseen asti vuoden -66 MM-kisoihin. Parhaimmat MM-kisansa ketju pelasi vuosina -65 ja -66, jolloin kumpanakin vuotena kaksi pelaajaa ketjusta oli MM-kisojen All-Starsissa. -65 All-Starsiin valitut olivat Loktev ja Almetov ja -66 Loktev ja Aleksandrov. 1966 Loktev oli lisäksi MM-kisojen paras hyökkääjä, Aleksandrov voitti pistepörssin ja Alametov syöttöpörssin. Kaiken lisäksi Seuraavana vuonna Almetovin koko ketju valittiin MM-kisojen All-Starsiin, Loktev vain oli vaihtunut ketjun oikeassa laidassa Anatoli Firsoviin, joka myöskin valittiin MM-kisojen parhaimmaksi hyökkääjäksi. 1967 oli viimeinen vuosi kun Almetovin ketju oli jossain muodossa yhdessä. Tämä ketju oli ensimmäinen legendaariseksi muodostunut Neuvostoliiton ketju. Neuvostoliitolla oli tietenkin yksi kuuluisa ketju jo ennen Almetovin ketjua, eli 50-luvun Vsevolod Bobrov - Jevgeni Babitsh - Viktov Shuvalov -ketju, mutta se ei ollut saavutuksiltaan ja tai kestoltaan Almetovin ketjun tasoa. Myöhemmistä kuuluisista Neuvostoliiton ketjuista vain Petrovin ja Larionovin ketjut yltävät merkityksessä, saavutuksissa ja kestossa Almetovin ketjun edelle. Koko MM-kisojen historiassa Almetovin ketju oli ensimmäinen legendaarinen ja pitkäaikainen ketju. Tsekkoslovakkialla oli tietenkin jo 40-luvun lopussa kuuluisa Stanislav Konopacek - Vladimir Zabrodsky - Vaclav Rosinak -ketju, mutta se oli koossa vain kolmissa kisoissa ja ei yllä merkityksessä lähellekään Almetovin ketjun tasoa. Almetovin ketju oli ensimmäinen legendaarinen ketju koko MM-kisojen historiassa, mutta ei ketjun tarina vielä siihen pääty. Vuodesta 1963 vuoteen 1966 ketjun pakkiparina pelasi Eduard Ivanov - Aleksander Ragulin. Tätä kokonaisuutta kutsuttiin A-Line Unit -nimellä ja se oli Neuvostoliiton ja koko maailman ensimmäinen legendaarinen kentällinen. Sen katsotaan toimineen mallina myöhemmille Super Five:lle (Valeri Harlamov - Vladimir Petrov - Boris Mihailov, Valeri Vasiljev - Vladimir Lutshenko) ja Green Unit:lle (Vladimir Krutov - Igor Larionov - Sergei Makarov, Vjatsheslav Fetisov - Aleksei Kasatonov). Heti lopettamisensa jälkeen, 1968, Aleksandrov ryhtyi Moskovan ZSKA:n apuvalmentajaksi, jossa toimessa oli aina vuoteen 1973. Seuraavan 1973 - 1974 kauden Aleksandrov oli SKA Leningradin päävalmentajana. Leningradin kauden jälkeen Aleksandrov oli valmentajana melkein kymmenen kautta CSKA Sofiassa, Bulgariassa. |
|
|
|
|
17.12.2001, 18:07
|
#39 |
|
|
Juttu 21
Kuka suomalainen pelaaja on pelannut ainoana suomalaisena kymmenet peräkkäiset MM-kisat?? Kyseessä on tietenkin suomalaisittain legendaarien maalivahti Juhani Lahtinen. Juhani Lahtinen syntyi syyskuun 28. 1938 Tampereella. Lahtinen oli nuorena hyvä ja erittäin monipuolinen urheilijalahjakkuus. Hänen lajeihinsa kuuluivat muun muassa pikajuoksu ja seiväshyppy. Pikajuoksussa Lahtinen saavutti kaksi nuorten 4 x 100 metrin Suomenmestaruutta ja seiväshypyssä yhden Suomenmestaruuden. Jääkiekon SM-sarja Debyyttinsä Lahtinen teki Tampereen Ilveksen paidassa jo kaudella 1955-56 17-vuotiaana. Lahtinen oli hyvin seurauskollinen pelaaja ja pelasikin koko mahtavan uransa Ilveksen paidassa, aina kauteen 1969-70 asti jolloin lopetti 31-vuotiaana. Lahtinen pelasi SM-sarjassa otteluita viidentoista kauden aikana yhteensä 252 ja niistä 245:ssä hän vartioi Ilveksen maalin peräkkäin. Tuona aikana Lahtinen saavutti Ilveksen kanssa neljä kultaa, neljä hopeaa ja kolme pronssia. SM-sarjan kauden parhaimmaksi pelaajaksi hänet valittiin kaksi kertaa, -62 ja -64. SM-sarjan All-Starseihin Lahtinen valittiin viisi kertaa peräkkäin vuosina 1962-65. Lahtinen ehti pelata vähintäänkin kolme huippuvuotta ennen kuin All-Starseja edes ruvettiin valitsemaan vuonna 1962. Lahtinenhan oli maajoukkueen ja valtakunnan ehdoton ykkösvahti jo vuodesta 1958. Esimerkiksi 1959 maineikas maalintekijä Yrjö Hakala totesi Lahtisen maagisuuden yritettyään turhaan peräti kuudesti läpiajosta maalia Lahtista vastaan. Silloin jo sadan maaottelun Hakala menetti tuossa pelissä täysin uskonsa siihen että pystyisi yllättämään Lahtisen, Lahtinen oli lumonnut hänet kuin kobra saaliinsa. Juhani Lahtisen parhaimpia avuja maalivahtina olivat erinomaisen hyvä notkeus ja nopeat refleksit. Hän oli myös fyysiseltä kunnoltaa loistava ja hän oli täysin peloton maalivahti. Tätä ei kaikista sen aikaisista maalivahdeista voinut sanoa, maalivahdinvarusteet kun olivat silloin hyvin toisenlaiset kuin nykyään. Lahtisen peliaikana kuka tahansa ei olisi uskaltanut mennä maaliin maalivahdin varusteissa, nykyisten maalivahdin panssariasusteiden kanssa se ei olisi mikään ongelma ja sinne uskaltaisikin mennä kuka tahansa. Nykyään maalivahdin loukkaantuminen suorasta kiekon osumasta on mieltein mahdotonta, Lahtisen aikaa sitä tapahtui paljon. Se mikä teki hänestä todella hyvän maalivahdin oli kovat hermot. Monissa tiukissa peleissä joukkue saattoi tukeutua Lahtiseen koska he tiesivät kuinka lujahermoinen hän oli. Olemukseltaa hän oli hyvin rauhallinen, mutta myös jouhevan naureskeleva. Lahtinen ei pienistä välittänyt. Se tuli selväksi kun hän selvitti suomalaisille toimittajille miten oli ollut mahdollista hävitä ottelu 24-0. Lahtinen selvitti rauhallisesti että "Joo, sitten ne tuli taas ja...niin, taas se punanen valo sytty". Peli oli Oslon vuoden -58 MM-kisojen ottelu Suomi-Kanada, jossa Suomi koki kaikkien aikojen MM-kisatappion. Ottelu oli Juhani Lahtisen debyytti MM-kisoissa, huonompaa ajankohtaa ei olisi voinut tulla. Tappiota tosin hiukan selittää se että Suomen silloisen valmentajan Aarne Honkavaaran taktiikkaan kuului lepuuttaa parhaita miehiä seuraavaan ja paljon tärkeämpään Puola- otteluun. Juhani Lahtinen vartio Suomen maalia 160:ssä ottelussa ja kaikkiaan kahdeksissa MM-kisoissa ja kaksissa Olympialaissa ajanjaksolla 1958-1967. Näissä kaikissa turnauksissa Lahtinen oli ykkösmaalivahti ja torjui melkein kaikki pelit. 1967 Juhani Lahtisesta tuli yhdessä keskushyökkääjä Raimo Kilpiön kanssa ensimmäiset suomalaiset pelaajat, jotka olivat pelanneet kymmenet arvokisat. Samalla Lahtisesta tuli ainut pelaaja, joka oli pelannut kymmenet peräkkäiset kisat. Siinä hän on yhä Suomen jääkiekkohistorian ainut pelaaja. Lasse Oksanen ja Esa Peltonen ovat pelanneet useammat kisat, mutteivat peräkkäisinä. Toistaiseksi lähimmäksi Lahtisen saavutusta ovat päässeet Kalevi Numminen ja Lasse Oksanen yhdeksillä peräkkäisillä arvokisoilla. Tuskin Lahtista tuossa tilastossa kukaan enää koskaan ohittaakaan, ajat ovat muuttuneet. Ehkäpä kaikein parhaimmat kisansa Lahtinen pelasi vuoden 1965 Tampereen kotikisoissa. Siellä hän oli suorastaan maaginen. Lahtiselle kisat olivat kaikin puolin loistavat, pääsihän hän esiintymään Tampereen kotiyleisölleen. Itse peleissä Lahtinen ratkaisi muun muassa 2-2 päättyneessä ottelun Ruotsia vastaan loistavialla torjunnoillaan ja pelasi siten Suomelle pisteen. 1965 MM-kisat olivat tamperelaisille mannaa, olihan kisojen kummatkin kaksi parasta pelaajaa, maalivahti Lahtinen ja puolustaja Jarmo Wasama, Ilveksen miehiä. Erään parhaimmista maaotteluuistaan Lahtinen pelasi Tampereella 8.2.1961 Kanadaa vastaan. Lahtinen pelasi niin loistokkaan ottelun ettei sille antanut arvoa vain yleisö, vaan kanadan joukkueen johtaja saapui ottelun jälkeen Suomen pukusuojaan. Hän vain katseli suomalaista maalivahtia runsaan minuuttin, sanaakaan sanomatta. Sitten hän poistui päätään pyöritellen ja itsekseen mutisten: "Mikä maalivahti!! Mikä maalivahti!!" Lopettaessaan pitkän ja mittavan maalivahdinuransa Juhani Lahtinen totesi haikeasti: "Kyllä se on haikeata katsella kun pojat lähtee reissuun. Vähän sitä on kuin tupakkalakon tehnyt mies, ei tiedä minne kätensä pistäisi". Kaudella 1977-78 40-vuotias Juhani Lahtinen pelasi vielä yhdessä ottelussa Ilveksen maalissa. Juhani Lahtinen tullaan muistamaan toisena loistavana kansainvälisen tason suomalaisena maalivahtina Unto Viitalan jälkeen. Unto Viitala loi pohjan ja perusteet suomalaiselle maalivahtitoiminnalle 1940- ja 1950-luvulla, mutta Juhani Lahtinen teki niistä perinteitä 1960-luvulla. Lopullisen kruunun ja palkinnon Suomen maalivahtiperinteiden tekijöinä Viitala ja Lahtinen saivat 1970-luvulla kun Urpo Ylönen ja Jorma Valtonen valittiin MM-kisojen parhaimmiksi maalivahdeiksi. Ylönen sai kunnian 1970 MM-kisoisa ja Valtonen 1972 MM-kisoissa. Ilman Viitalan ja Lahtisen synnyttämää maalivahtiperinnettä eivät Ylönen ja Valtonen olisi palkinnoille MM-kisoissa päässeet. Paitsi että Lahtinen tullaan muistamaan aikansa parhaimpana maalivahtina Suomessa niin hänet tullaan muistamaan myös mahtavana suomalaisen maalivahtiperinteen pioneerina. |
|
|
|
|
18.12.2001, 00:17
|
#40 |
|
Suosikkijoukkue: TPS
|
Ehdotus
Eikös näitä loistavia pelaajakuvauksia voisi kerätä jonnekin yhteen paikkaan? Luulisi, että esim. Jatkoajasta olisi järjestettävissä joku soppi, jonne voisi pistää vaikka kaikki jutut kootusti sopivan hakemiston kanssa.
|
|
|
|
|
18.12.2001, 01:04
|
#41 |
|
Suosikkijoukkue: Lätkän ja pesiksen vihatuimmat...
|
Olen syvästi liikuttunut!
Tässä tulee nuoruus niin elävästi mieleen (sniff) näistä uskomattoman hienoista pelaajakuvauksista! Suuret kiitokset TKH! Ja Pullasorsa on täysin oikeassa, nämä TÄYTYY jotenkin arkistoida tänne Jatkoaikaan! Hemmetti kun ei tuo maajoukkue ole kovinkaan paljoa hetkauttanut tällä sille "off season"-kaudella niin meinasi jäädä melkein nämä helmet huomaamatta... Muistatkos TKH miten mukavasti Suchy aina ikäänkuin "haukkasi ilmaa" toisella suupielellä? Ja kun niitä toiveita kerran saa esittää niin listalta löytyisi; Valeri Kharlamov, Valeri Vasiljev (mies johon ei pysty kuin luuvalo/rautasaha), Börje Salming ja Vaclav Nedomansky.
__________________
Kylmiä naisia ei ole olemassa, on vain taitamattomia miehiä! |
|
|
|
|
18.12.2001, 16:16
|
#42 |
|
|
Juttu 22
"Eikös näitä loistavia pelaajakuvauksia voisi kerätä jonnekin
yhteen paikkaan? Luulisi, että esim. Jatkoajasta olisi järjestettävissä joku soppi, jonne voisi pistää vaikka kaikki jutut kootusti sopivan hakemiston kanssa. " Joo, nämähän oli minulla jonkin aikaa eräillä sivuilla, mutten jaksanut sivuja ylläpitää. Kyllä nämä johonkin sivustoon joskus tulee. "Ja kun niitä toiveita kerran saa esittää niin listalta löytyisi; Valeri Kharlamov, Valeri Vasiljev (mies johon ei pysty kuin luuvalo/rautasaha), Börje Salming ja Vaclav Nedomansky. " Kiitoksia vaan kehuista, kaikista mainituista jutut löytyy. Harlamovia ajattelin "säästellä" loppupuolelle, mutta muut voin laittaa tällä viikolla. Gordie Howe teki ensimmäisenä 1000 pistettä NHL:ssä, mutta kuka ylti samaan toisena pelaajana NHL:n historiassa?? Kyseessä on tietenkin Montrealin mahtava keskushyökkääjä Jean Beliveau. Jean Beliveau syntyi elokuun 31. 1931 Trois Rivieres:ssa, Quebecissa. Beliveau oli suuren luokan tähti jo kauan ennen NHL:ssä pelaamistaan. Beliveaun pelatessa Quebeckin juniori ja seniori liigoja oli hän jo suuren luokan tähti. Pelatessaan juniorina Victoriaville Tigers:ssa ja Quebec Sitadelle:ssa QJHL:ssä, voitti Beliveau runkosarjassa kahdesti maalikuninkuuden ja kerran pistepörssin. Play-Offeissa Beliveau voitti kahdesti sekä maalikuninkuuden että pistepörssin ja kerran syöttöpörssin. NHL:n tietoisuuteen Beliveau nousi kuitenkin vasta pelatessaan Quobec Aces:ssa, Quebeckin senioriliigassa QSHL:ssä. Beliveau pelasi siellä kaudet 1950-52 ja kummallakin kaudella hän voitti sarjan maalikuninkuuden ja pistepörssin sekä kerran play-offien pistepörssin. Ei ollutkaan ihme että Montreal antoi jo tuon ensimmäisen kauden aikana näyttömahdollisuuden Beliveau:lle. Noina kausina Beliveau myös esiintyi jo NHL:ssä, ensimmäisellä kerralla kaudella 1950-51 Beliveau teki kahdessa ottelussa tehot 1+1 ja toisella 1951-52 kaudella kolmessa ottelussa tehot 5+0. Montreal olisi heti halunnut tehdä sopimuksen Beliveaun kanssa, mutta Beliveau halusi pelata pari kautta Senioriliigaa, niin kuin myös sitten teki. Quebecissa Beliveau oli niin suuri tähti että Le Colisee-halli, jossa Quebec Aces pelasi kotiottelunsa, sai lisänimekseen "Beliveaun halli". Kaksi kautta QSHL:ssä riitti Beliveaulle ja ennen kautta 1952-53 hän teki sopimuksen Montrealin kanssa. Jean Beliveaulla on oma palkinto nykyisessä Quebecin junioriliigassa, QMJHL:ssa. Kauden paras maalintekijä palkitaan Jean Beliveau trophy:lla. Jean Beliveausta tuli välittömästi NHL-tähti, vaikka ensimmäinen kausi olikin rikkonainen loukkaantumisten takia. Jo toisella kaudellaan - ensimmäisellä ehjällään - Beliveau valittiin NHL:n ykkös All-Starsiin. Pistepörssissä Beliveau oli kolmas heti joukkuekavereiden Bernie Geoffrionin ja Maurice Richardin jälkeen. Pörssivoitto jäi Beliveaulta vain kahden pisteen päähän. Jo seuraavalla kaudella 1955-56 Beliveau kuitenkin voitti NHL:n pistepörssin eli Art Ross trophyn, liigan maalikuninkuuden ja lisäksi vielä Hart trophyn. Vuosi oli Beliveaulle täydellinen koska hän johdatti upealla pelillään Montrealin Stanley Cupin mestaruuteen. Tästä hänet palkittiin ensimmäistä kertaa jaetulla Conn Smythe trophyllä pudotuspelien arvokkaimpana pelaajana. Upeat pudotuspelit Beliveau pelasikin, hän voitti maalikuninkuuden ja oli pistepörssin kärkipäässä tehden kymmenessä ottelussa pisteet 12+7. NHL:n pistepörssin Beliveau voitti vain kerran, mutta oli useilla kausilla aivan kärkipäässä. Liigan maalikuninkuuden hän voitti kaksi kertaa, syöttöpörssin hän voitti myös kahdesti. NHL:n All-Starsiin Beliveau valittiin kaikkiaan 10 kertaa ajanjaksolla 1955 - 1969. Kuusi valinnoista on ykkös All-Starsiin. Liigan arvokkaimmaksi pelaajaksi - Hart trophyn voittajaksi - Beliveau valittiin kahdesti, -56 ja -64. Beliveau oli ehdolla liigan parhaimmaksi pelaajaksi kaikkiaan peräti kuusi kertaa, mutta harmittavasti neljästi hän jäi äänestyksessä kakkoseksi. 1957 Hartin vei Gordie Howe, 1966 Bobby Hull, 1968 Stan Mikita ja 1969 Phil Esposito. Kaikilla näillä kausilla Beliveau jäi siis Hart trophy-äänestyksessä kakkoseksi. Pudotuspelien maalikuninkuuden Beliveau voitti vain kerran, mutta oli usein kärkipäässä. Pudotuspelin syöttöpörssin hän voitti kolme kertaa. Beliveau pelasi koko mahtavan 18 kauden uransa Montrealissa. Beliveau lopetti uransa 39-vuotiaana kauden 1970-71 jälkeen. Vielä tuolloinkin Beliveau pelasi todella hienon 76 (25+51) pisteen kauden ja hän olisi varmastikin pystynyt pelaamaan vielä pari hyvää kautta NHL:ssä, mutta tuolloin oli Beliveau mielestä aika pistää hokkarit naulaan. Uransa aikana Beliveau pelasi 1125 ottelua ja teki niissä 1219 (507+712) tehopistettä. Vain reilut 20 pistettä tekevät Guy LaFleurista Montrealin kaikkien aikojen parhaimman pistemiehen ja Beliveausta toiseksi parhaimman. Play-Offeissa Beliveau pelasi 162 ottelua ja teki niissä 176 (79+97) tehopistettä. Pisteitä parhaimmalla kaudellaan Beliveau teki 91, maaleja 47. Beliveau teki urallaan kaikkiaan kymmenen kertaa yli 70 pistettä. Kahdesti hän teki yli 40 maalia ja kummallakin niistä hän voitti liigan maalikuninkuuden. Maaliskuussa 1968 Jean Beliveau teki NHL:n historiaa tekemällä Gordien Howen jälkeen toisena pelaajana 1000 pistettä NHL:n historiassa. Jatkoa seurasi helmikuussa 1971 kun Beliveausta tuli NHL:n neljäs pelaaja, joka yli 500 maaliin NHL:n historiassa. Beliveaun lopettaessa pian tuon jälkeen hän jäi NHL:n historiaan eniten maaleja tehneenä keskushyökkääjänä. Beliveau oli erittäin suurikokoinen pelaaja - 191 senttiä ja 95 kiloa. Häntä olikin erittäin vaikea pysäyttää laillisilla taklauksilla. Koostaan huolimatta Beliveau oli hyvinkin reilu ja rehti pelaaja, joka vain erittäin harvoin syyllistyi mihinkään koiruuksiin. Hänet tunnettiin erittäin mukava ihmisenä myös kaukalon ulkopuolella. Isona pelaajana Beliveaulla oli erittäin hyvä ulottuvuus. Lisäksi hänellä oli luistelutyyli, joka hämäsi helposti vastustajia. Hänen jalkansa eivät juuri polkeneet rajusti vauhtia, mutta potkut olivat niin pitkiä että nopeutta kertyi enemmän kuin vastustaja osasi odottaa. Beliveau pelasi Montreal Canadiensin hirmuisessa ylivoimaviisikossa, jossa muina pelaajina olivat Maurice Richard, Dickie Moore, Bernard Geoffrion ja Doug Haarvey. Viisikon ylivoimapeli oli niin tehokasta että NHL päätti tehdä sen vuoksi sääntömuutoksen, jonka ansiosta rangaistu pelaaja pääsi takaisin jäälle jos vastustaja teki maalin hänen rangaistuksensa aikana. Usein Montreal saattoi tehdä pari maalia yhden jäähyn aikana, mutta joskus myös kolme. Itse asiassa juuri Beliveau oli se pelaaja joka pakotti NHL:n sääntömuutokseen. Viimeisellä 1955-56 kaudella ennen sääntömuutosta Beliveau nimitttäin teki peräti neljä maalia yhden jäähyn aikana. Montreal voitti pelin 4-2. Tämän kauden jälkeen NHL oli pakotettu muuttamaan sääntöjä. 23.1.1956 Jean Beliveau:sta tuli historiaan jäänyt pelaaja kun hän sai ensimmäisenä NHL-pelaajana naamansa arvostetun Sports Illustrated:n kanteen. Peliuransa jälkeen Beliveau siirtyi johtotehtäviin Montrealin joukkueeseen, kunnes siirtyi eläkkeelle 1994. Peliuransa jälkeen Beliveau oli voittamassa Montrealissa vielä seitsemää mestaruutta. Jean Beliveau käyttämä pelinumero 4 on jäädytetty Montrealissa. 1972 Jean Beliveau valittiin Kanadan Hockey Hall Of Fameen. Beliveau kohdalla normaali kolmen vuoden odotusaika unohdettiin ja hänet valittiin sinne suoraan lopettamisen jälkeen. |
|
|
|
|
19.12.2001, 18:24
|
#43 |
|
|
Juttu 23
Kenen Tsekkoslovakkialaisen legendan rannelaukaus on yhtä legendaarinen Euroopassa kuin Bobby Hull:n laukaus on P-Amerikassa?? Kyseessä on tietenkin Vaclav Nedomansky. Nedomanskyn kummatkin vanhemmat olivat Slovakkeja, joten Nedomansky lienee Slovakian historian legendaarisin pelaaja. Ainakin Peter Statsnyn ohella. On Nedo kuitenkin ehdottomasti myöskin yksi Tsekkoslovakkian kaikkein legendaarisimmista pelaajista, ellei jopa se kaikkein legendaarisin. Vaclav Nedomansky syntyi marraskuun 14. 1944 Hodonin:ssa, Tsekkoslovakkiassa. Nuorena Nedomansky harrasti myös jalkapalloa, mutta jätti sen myöhemmin ja keskittyi pelkästään jääkiekkoon. Tsekkoslovakkian pääsarjassa Slovakialainen Nedomansky depytoi Slovakialalaisessa Slovan Bratislava:n joukkueessa 18-vuotiaana. Slovan Bratislavassa Nedomansky sitten myös pelasi koko mahtavan uransa aina vuonna -74 tapahtuneeseen loikkaukseensa saakka. 12 vuotta kestäneen Tsekkoslovakkian uransa aikana Nedomansky teki pelaamissaan 419 pelissä massiiviset 369 maalia. Sarjan pistepörssin Nedo voitti neljä kertaa ja maalipörssin useita kertoja. Nedomansky oli iso ja vahva pelaaja, 188 senttiä ja 95 kiloa. Hän oli myös taitava ja nopea isoksi pelaajaksi, mutta ennenkaikkea hänet tunnettiin uskomattoman kovasta rannelaukauksesta. Sille on mitattu parhaimmillaan noin 150 kilometrin tuntinopeuksia. Hänen rannelaukauksen on sanottu olleen maailman kovin aikanaan, sitä se varmasti olikin. Moni hyvä pelaaja ei saa lämärilläkään vastaavaa aikaan. Nedomansky tunnettiin myös hyvänä maalineduspelaajana, hän oli hyvin vaikea poissiirrettävä monelle puolustajalle. Nedolla oli myöskin kova tahto ja luonne, pelitavaltaan hän oli eräänlainen eurooppalainen voimahyökkääjä. Ennenkaikkea Nedomansky oli kuitenkin armoitettu maalintekijä. Nedo ylti paria ensimmäistä arvokisaansa lukuunottamatta aina vähintään maali per ottelu vauhtiin. Ajanjaksolla 1969-74, Nedomansky pelasi MM-kisoissa 59 ottelua ja teki niissä 57 maalia. Tasaisuus olikin Nedon valtti, hän takoi saman maalimäärän vuodesta toiseen. Kolmesti Nedo teki tuona aikana kymmenen maalia kymmenessä ottelussa, kaksi kertaa yhdeksän maalia kymmenessä ottelussa ja kerran yhdeksän maalia yhdeksässä ottelussa. Vastaavaa yhtä tasokasta ja tasaista maalisaldoa ei taida MM-kisojen historiassa olla. Tsekkoslovakkian maajoukkueessa Nedomansky pelasi 220 peliä ja teki niissä 163 maalia. MM-kisoissa Nedo esiintyi 10 kertaa vuosina 1965 - 1974 ja olympialaisissa kaksi kertaa, -68 ja -72. MM-kultaa Nedo voitti -72 MM-kisoissa, joissa oli myös yksi Tsekkoslovakkian tärkeimmistä pelaajista. Kaikissa muissa kisoissa tuli hopeaa tai pronssia, paitsi -67 jolloin Tsekkoslovakkia jäi neljänneksi. MM-kisojen All-Starsiin Nedomansky valittiin kolme kertaa, -69, -70 ja -74. MM-kisojen parhaimmaksi pelaajaksi Nedo valittiin kerran, -74. Nedomansky on MM-kisojen historian yksi parhaimmista maalintekijöistä ja pistemiehistä. MM-kisojen kaikkien aikojen pistepörssissä Nedo on yhdestoista tehoilla 99 (70+29) 87:ssä pelissä. 70:llä maalilla Nedo on MM-kisojen historian kuudenneksi paras maalintekijä. Nedomanskylla on myös kahdeksanneksi kovin maalikeskiarvo MM-kisojen historiassa, 0,8 maalia/ottelu. MM-kisojen Pistepörssiä Nedomansky ei Neuvostoliiton ylivoimaisuuden takia koskaan voittanut, mutta toinen hän oli muun muassa vuoden -72 olympialaisten pistepörssissä. MM-kisojen parhaimpia pistemiehiä Nedo oli useana vuotena. Muun muassa vuoden 1969 MM-kisoissa Nedo oli pistepörssin seitsemäs tehoilla 11 (9+2), 1970 toinen tehoilla 17 (10+7), 1972 neljäs tehoilla 15 (9+6) ja 1974 neljäs tehoilla 13 (10+3). MM-kisojen maalipörssin Nedo voitti vain kerran, -74, mutta hän teki peräti kuudesti peräkkäin yli yhdeksän maalia MM-kisoissa. 1974 jo 30-vuotias Nedomansky loikkasi länteen ja Kanadaan. Hänelle oli tehty monta kertaa aikaisemminkin houkuttelevia tarjouksia, mutta vasta nyt hän niihin tarttui. Nedo loikkasi yhdessä toisen Tsekkoslovakkian maajoukkueen pelaajan, Richard Fardan, kanssa. Ensiksi he pysähtyivät Sveitsiin, mutta koska IIHF:n säännöt kieltivät heitä pelaamasta minkään IIHF:n jäsenmaan sarjassa puoleentoista vuoteen loikkauksesta, päättivät he jatkaa suoraan WHA:n, jonne IIHF:n käsi ei heitä ylttynyt seuraamaan. Samalla Nedosta tuli ensimmäinen itäeurooppalainen huippupelaaja Pohjois-Amerikassa. Nedolle loikkaus oli varmastikin hyvä asia, mutta jääkiekkoa seuraavalla yleisölle se ei sitä välttämättä ollut. Tuolloin ei vielä ollut tiedossa kahden vuoden päästä tulossa olevasta -76 Kanada Cupista. Tuossa turnauksessa Tsekkoslovakkialla oli kaikkien aikojen joukkueensa ja se myös voitti Kanadan 1-0 alkusarjan ottelussa ja pääsi aina jatkoajalle toisessa finaalissa. Mikä olisikaan tulos ollut jos legendaaristen nimien: Holecek, Dzurilla, Bubla, Pospisil, Machac, Martinec, Novy, Stastnyt, Hlinka, Novak ja Holikit joukossa olisi ollut vielä - ehkäpä hyvinkin se kaikkein legendaarisin - Nedomansky?? Viimeisen kerran kun Nedomansky pelasi Tsekkoslovakkian maajoukkueessa MM-kisoissa -74 niin Tsekkoslovakkia aiheutti Neuvostoliitolle niiden kaikkien aikojen suurimman tappion, 7-2. Tsekkoslovakkialaiset hävisivät vielä silloin MM-kullan, mutta vasta kaksi vuotta myöhemmin tuo silloinen Tsekkoslovakkian joukkue vasta kunnolla puhkesi loistoon. Nedomansky olisi armoitettuna maalintekijänä ja vuoden -74 MM-kisojen parhaimpana pelaajana - ollut varmasti hyvinkin ratkaiseva pelaaja vuoden -76 Kanada Cupissa, mutta kohtalo oli päättänyt toisin ja Nedomansky ei tuossa turnauksessa pelannut. Kanadassa Nedo pelasi aluksi NHL:n kilpailijan WHA:n Toronto Toros joukkueessa kaksi hyvää - 81:n ja 98:n pisteen sekä 41:n ja 56:n maalin - kautta. Toros muutti näiden kahden kauden jälkeen Birmingham:iin, jossa Nedo pelasi viimeisen WHA-kautensa. WHA:n kokonaissaldoksi Nedomanskylle tuli vakuuttava, 252 peliä 253 (135+118), kun otetaan huomioon että Nedo oli viimeisellä kaudella jo 33-vuotias. Nedon ura oli kuitenkin kaukana lopusta. Seuraavan kauden alussa Nedo meni vapaana agenttina Detroitiin, jossa pelasi kuusi täyttä kautta. Parhaat niistä toivat 73 ja 74 pistettä sekä 38 ja 35 maalia. Ei ollenkaan hassummin vanhalta 36-vuotiaalta eurooppalaiselta ikämieheltä, jonka ei kanadalaisten mielestä olisi mitenkään pitänyt selvitä siitä niin fyysisesti kovasta NHL:n 70-luvusta. Kaiken lisäksi Nedomansky pelasi vielä yhdessä NHL:n surkeimmista joukkueista. Kun Nedomansky pystyi tekemään 36-vuotiaana vielä yli 70 pistettä ja noin 40 maalia niin mihinkähän hän olisi pystynyt 10 vuotta nuorempana?? Monet ovat sitä mieltä että Esposito ei olisi pitänyt liigan maaliennätystä hallussaan jos Nedomansky olisi NHL:ssä pelannut huippuvuosinaan. Nedomansky pelasi vielä yhden kauden viimeisen Detroitin kautensa jälkeen, St. Louis:ssa ja New York Rangersissa. Viimeisen NHL-kautensa Nedomansky pelasi peräti 39-vuotiaana, teki vielä silloinkin reilut 30 pistettä reilussa 50:ssä pelissä. Kaikkiaan Nedo pelasi NHL:ssä seitsemällä kaudella 421 ottelua ja teki niissä 278 (122+156) tehopistettä. Peliuransa jälkeen Nedomansky valmensi Saksan liigan Schewenninger:iä vuosina 1987 - 1990 ja Itävallan liigan EV Innsbruckia 1990 - 1991. Nykyään Nedomansky scouttaa Los Angels Kigs:lle. 1997 Nedomansky valittiin IIHF:n Hall Of Fameen. |
|
|
|
|
20.12.2001, 17:10
|
#44 |
|
|
Juttu 24
Vjatsheslav Fetisov on varmasti Neuvostoliiton kaikkien aikojen paras puolustaja, mutta yhtä varmasti Valeri Vasiljev on Neuvostoliiton kaikkien aikojen fyysisesti kovin puolustaja. Todennäköisesti Vasiljev on Neuvostoliiton kaikkien aikojen kovin pelaaja, eikä vain kovin puolustaja. Vasiljev syntyi elokuun 3. 1949 Moskovassa. Jääkiekkoa Vasiljev ryhtyi pelaamaan vakituisesti 12-vuotiaana kun pääsi Torpedo Gorkyn juniorijoukkueesseen. Pääsarjatason jääkiekkoa Vasiljev pääsi pelaamaan jo 18-vuotiaana, Moskovan Dynamon riveissä. Dynamossa Vasiljev pelasikin koko uransa aina vuoteen -84 asti, jolloin Vasiljev lopetti. Vasiljev oli niitä erittäin harvoja pelaajia, jotka eivät maajoukkue uransa aikanakaan pelanneet ZSKA:n joukkueessa. Neuvostoliiton pääsarjassa Vasiljev pelasi 619 peliä ja teki niissä 71 maalia. Vasiljevin 619 ottelua ovat edelleen Neuvostoliiton pääsarjan otteluennätys. Vasiljev oli synnynnäinen johtaja ja hän olikin Neuvostoliiton maajoukkueen paljon arvostettu ja pitkäaikainen kapteeni. Kiekollisesti Vasiljev ei ollut aivan Vjatsheslav Fetisovin tai Aleksei Kasatonovin tasoa, mutta taas puolustuspäänpelissä Fetisov tai Kasatonov eivät olleet aivan lähellä Vasiljev:n tasoa. Vasiljevin parhaimpia pelillisiä avuja olivat loistava sijoittuminen ja hyvät pelinavaukset sekä hyvä liikkuminen. Vjatsheslav Fetisov on Neuvostoliiton kaikkien aikojen paras puolustaja, mutta useat arvioitsijat pitävät Valeri Vasiljev:ia Neuvostoliiton kaikkien aikojen parhaana puolustava puolustaja. Toki Vasiljev osasi myös hyökätä ja tehdä pisteitä ja maaleja, mutta ensisijassa Vasiljev oli kuitenkin aina varman puolustamisen kautta pelaava puolustaja. Vasiljev rakasti taklata todella kovaa ja siitä hänet nimenomaan myös tunnettiin. Vastustajat vihasivat pelata Vasiljevia vastaan koska se yleensä oli kivuliasta. Useat vastapelaajat myös pelkäsivät Vasiljevin kovia taklauksia ja oppivat tiedostamatta tai tiedollisesti välttelemään joutumasta vasiljevin tielle. Vasiljev ei ollut niin kovin iso - 184 senttiä ja 90 kiloa - mutta hän pelasi paljon isommin. Vasiljevin taklaukset olivat Euroopan kovimpia ja hän laittoikin useita pelaajia sairaslistalle uransa aikana. Eräs Vasiljevin kovan taklauksen uhri oli Suomen Pekka Arbelius: "Pelaamaan ei enää tehnyt mieli, koska polvivaivani estivät harjoittelun. Ensimmäisen tällin polveeni antoi Neuvostoliiton Valeri Vasiljev Izvestijassa 1980. Palasin tuolloin kotiin kesken turnauksen", kertoi Arbelius vuosia lopettamisensa jälkeen. Arbelius oli vain yksi monista. Vasiljev on melko varmasti Neuvostoliiton kaikkien aikojen fyysisesti kovin maajoukkuepuolustaja, ehkäpä hyvinkin myös fyysisesti kovin maajoukkuepelaaja. Neuvostoliiton maajoukkueen puolustuksen selkärankana Vasiljev oli melkein koko uransa ajan aina 1980-luvun alkupuolelle asti. Silloin tuleva pakkilegeda nimeltä Vjatseslav Fetisov otti vastuun itselleen. Vasiljev kuuluu varmasti Neuvostoliiton kaikkien aikojen kolmen parhaan puolustajan joukkoon, vain Fetisov sijoittuu selvästi edelle. Useinpien mielestä Vasiljev lieneen Neuvostoliiton kaikkien aikojen toiseksi parhain puolustaja. Eurooppalaisista puolustajista, jotka eivät ole pelanneet NHL:ssä, vain Jan Suchya voidaan kunnolla verrata Vasiljeviin. Siihen oliko Suchy Vasiljevia parempi löytyy yhtä monta mielipidettä kuin löytyy arvioitsijoitakin. Heidän pelitapansa olivat niin erilaisia että vertailu olisi hyvin vaikeaa. Sychy oli maailman paras hyökkäävä pakki Orr:n jälkeen ja Vasiljev maailman parhaita oman pään pelaajia. Kokonaisuudessa koko maailmassa tuskin on puolta tusinaa enempää Vasiljevia parempia pakkeja koskaan pelannut. MM-kisoissa Vasiljev esiintyi yhdeksän kertaa ja voitti kahdeksan MM-kultaa ajanjaaksolla 1970 - 1982. Olympialaisissa Vasiljev esiintyi kolme kertaa ja kahdesti tuli kultaa ja kerran hopeaa. Lisäksi Vasiljev voitti tietenkin lukemattomia Euroopan mestaruuksia. Maajoukkueurallaan Vasiljev edusti Neuvostoliittoa 284 kertaa ja teki niissä 44 maalia. MM-kisojen all-Starsiin Vasiljev on valittu viisi kertaa, -74, -75, -77. -79 ja -81. MM-kisojen parhaimmaksi puolustajaksi Vasiljev valittiin kolme kertaa, -73, -77 ja -79. Vasiljev oli myös mukana Neuvostoliiton joukkueessa legendaarisessa Summit Series:ssä -72, Summit Series II:ssa -74, Challege Cupin voittojuhlissa -79 sekä -81 Kanada cupin mestaruusjuhlissa. 8-1 Neuvostoliiton murskavoittoon päättyneessä -81 Kanada Cupissa Vasiljevilla oli avainosa, koska Vasiljev juuri piti Kanadan supertähdet - Gretzkyn, LaFleurin ja kumppanit - tehottomina. Erittäin fyysisenä pelaajana Vasiljev rakasti pelata NHL-pelaajia vastaan, hän olikin Neuvostoliiton tärkein puolustaja kaikissa sarjoissa Kanadan NHL-ammattilaisia vastaan. Koko 70-luvun huomioon ottaen voidaan sanoa että Vasiljev oli Euroopan paras puolustaja 70-luvulla, koko maailmassa tuskin oli Bobby Orr:ia lukuunottamatta parempaa puolustajaa. Fyysisenä puolustajana Vasiljev olisi rakastanut pelata NHL:ssä, siellä hänestä olisi mitä todennäköisemmin tullut yksi sen ajan NHL:n suurimmista tähdistä. Yleisesti arvellaan että neuvostoliiton 1970-luvun joukkueesta iso Aleksander Jakushev olisi pelannut kaikkein legendaarisimman uran NHL:ssä. Vaikea sanoa, Voi olla, Valeri Vasiljev olisi kuitenkin tässä listassa vähintään toinen, hänet voisi helposti laittaa myös ensimmäiseksi. Vertailuna 1970-luvun NHL-puolustajaan voisi ottaa esimerkkinä legendaarisen NHL-uran luoneen ruotsalaisen Börje Salming:n. Hän ei ollut todellisuudessa missään Vasiljevia parempi, ei edes kovuudessa vaikka Salming todella kova olikin. Ja Salming sentään oli NHL:n All-Starseissa kuusi kertaa peräkkäin ja parhaita puolustajia melkein kymmenen vuotta. Vertailun tekee mielenkiintoiseksi se, että Salming ja Vasiljev pelasivat parhaimmat kautensa täsmälleen samaan aikaa. Tältä pohjalta voisi perustellusti arvioida, että Vasiljev olisi ollut 1970- luvun loppupuoliskolla NHL:n parhaimman puolustajan. Näin tosin voidaan arvioida muutenkin, Vasiljev lienee ollut maailman paras puolustaja 1970-luvun loppupuoliskolla. Vasiljev pelasi yleensä pakkiparinsa Vladimir Lutshenkon kanssa legendaarinen Troikka Petrovan - Valeri Harlamov - Vladimir Petrov - Boris Mihailov - takana. Yhdessä tätä kentällistä kutsuttiin "Super five" -nimellä. Tosin myöhemmin sillä nimellä on kutsuttu myös Krutov - Larionov - Makarov - Fetisov - kasatonov -kentällistä. Alunperin "Super five" oli kuitenkin Troikka Petrovan ja Vasiljev - Lutshenko -pakkiparin muodostama kentällinen. Tämä "Super Five" -kentällinen onkin yksi MM-kisojen historian legendaarisimmista kentällisistä. Petrovin hyökkäysketju ja Vasiljev - Lutshenko -pakkipari eivät pelanneet niin usein yhdessä MM-kisoissa kuin Fetisov - Kasatonov pelasivat KLM:n takana, mutta legendaarisia ne ovat kummatkin. Olkoonkin että Troikka Petrovasta usein puhutaan pelkästään hyökkäysketjuna ja se Vasiljev - Lutshenko pakkipari siitä unohdetaan. Se on kuitenkin virhe koska nämä hyvin usein kuitenkin yhdessä pelasivat, ja silloin se kentällinen oli legendaarinen Original Super Five. Uransa päättymisen jälkeen Vasiljev valmensi Moskovan Dynamon junioreita vuosina 1984 -1989. Myöhemmin Vasiljev valmensi myös Ratingenin ja Bad Reichenhallin joukkueita Saksassa. 96-97 kaudesta lähtien Vasiljev on valmentanut Moskovan Sparktakia apuvalmentajana. 1998 Vasiljev valittiin IIHF:n Hall Of Fameen. |
|
|
|
|
20.12.2001, 17:57
|
#45 |
|
Suosikkijoukkue: Lätkän ja pesiksen vihatuimmat...
|
Kiitos ja kumarrus!
...kerrassaan hienoa!
__________________
Kylmiä naisia ei ole olemassa, on vain taitamattomia miehiä! |
|
|
|
|
21.12.2001, 11:57
|
#46 |
|
|
Juttu 25
"Kiitos ja kumarrus!
...kerrassaan hienoa! " Noo, kiitoksia vaan kaikille kehujille. Kuten aikaisemmin sanoin, olen juttujen muodostamaan kokonaisuuteen erittäin tyytyväinen, samoin kuin joihinkin yksittäisiin teksteihin. Monet jutut ovat kuitenkin vielä hiukan raakileita, syvyyttä ei ole juttuihin vielä löytynyt toivomallani tavalla. Olen ajatellut ottaa ne uuteen käsittelyyn kunhan joskus saan tarpeeksi pelaajia esiteltyä. Osittain ei ole tässä ensimmäisessä vaiheessa ollutkaan tarkoitus tehdä kaikkista erityisen hyvää juttua, vaan enemmänkin mahdollisimman monta esittelyä kohtuullisella tasolla. Kuka oli ensimmäinen eurooppalainen huippupuolustaja NHL:ssä?? Kyseessä on tietenkin ruotsalainen Börje Salming. Börje Salming syntyi huhtikuun 17. 1951 Kiirunassa. Salming debytoi Ruotsin pääsarjassa 19-vuotiaana Brynäs Gälve -joukkueessa kaudella 1970-71. Ruotsi ei lahjakkaasta nuoresta puolustajastaan saanut nauttia kuitenkaan kuin kolme kautta. Toronto tarjosi Salmingille NHL-sopimusta ja Börje sen otti epäröimättä myös vastaan. NHL-uransa jälkeen Salming pelasi vielä kolme kautta, 1990-93, Tukholman AIK:n paidassa. Kaikkiaan Salming pelasi Ruotsin sarjassa kuusi kautta ja 122 ottelua tehden niissä 46 (14+32) tehopistettä. Parhaimman Ruotsin kautensa Salming pelasi 40-vuotiaana kaudella 1991-92, jolloin AIK:ssa syntyi 20 (6+14). Lopettaessaan seuraavan 1992-93 kauden jälkeen Salming oli jo 42-vuotias. Ruotsin mestaruutta Salming juhli Brynäsin paidassa kaksi kertaa, -71 ja -72. Salming oli ensimmäisiä eurooppalaisia NHL:ään pelaamaan siirtyneitä pelaajia. Ensimmäinen oli Ulf Sterner 1960- luvulla, mutta ensimmäinen NHL:n huipulle itsensä lyönyt eurooppalainen oli Börje Salming. Salming nousi heti ensimmäisessä ottelussaan Toronton fanien suosikiksi. Toronto johti ottelua kymmenen sekuttia ennen ottelun loppua selvästi 7-4, mutta silti Salming heittäytyi vastustajan ampuman kovan lämärin eteen. Torontossa ei vastaavaa uhrautuvaisuutta ollut koettu koskaan aikaisemmin. Tuolloin Salming pelasi, sen hetken ainoana eurooppalaisena koko ligiassa, ensimmäisen ottelunsa NHL:ssä ja se ei olisi voinut päättyä paremmin. Salming valittiin ottelun parhaimmaksi pelaajaksi. Salmingista tuli NHL:n huippupuolustaja heti ensimmäisestä kaudesta lähtien. Salming teki tuolloin 39 (5+34) tehopistettä, mutta vielä paljon parempaa oli tulossa. Jo toisella kaudellaan Salming pelasi itsensä NHL:n kaikkein kirkkaimmalle tasolle, tuolloin hänet valittiin liigan kakkos All-Starssiin. 1975 Börje Salmingista tuli ensimmäinen eurooppalainen, joka valittiin NHL:n All-Starsiin. 1976 Salmingista tuli ensimmäinen eurooppalainen, joka on valittu pelaamaan NHL:n All-Stars-otteluun. All-Stars-ottelussa, Salming pelasi myös vuosina -77 ja -78. Salming oli NHL:n aivan parhaimpia puolustajia koko 1970-luvun loppupuoliskon. NHL:n ykkös All-Starsiin Salming valittiin kuitenkin vain yhden kerran, 1977. Kakkos All-Starsiin Salming valittiin viidesti, -75, -76, -78, -79 ja -80. Salming valittiin siis peräti kuusi kertaa peräkkäin jompaan kumpaan All-Starsiin. 1979 Salming oli mukana NHL:n parhaimmista pelaajista kootussa NHL All-Stars -joukkueessa, joka pelasi Neuvostoliittoa vastaan Challege Cupin. Salming oli ainoa eurooppalainen Kanadalle tärkeässä turnauksessa. Salming oli luonnollisesti myös joukkueen tärkeimpiä ja parhaimpia pelaajia. Challenge Cupin voiton vei kuitenkin Neuvostoliitto. NHL:n parhaimmalle puolustajalle jaettavaa Norris Trophya Salming ei koskaan voittanut, mutta kaksi kertaa ehdolla sijoittuen kummallakin kerralla äänestyksessä toiseksi. Vuonna 1977 Norris Trophyn vei Larry Robinson ja 1980 Denis Potvin. Jotkut ovat sitä mieltä että jos Salming olisi ollut kanadalainen olisi hän myös Norriksen voittanut. Tuolloin aika oli kuitenkin toinen ja kanadalainen pelaaja voitti äänestykset. Salmingin saavutukset ovatkin paljon suurempia kuin mitä nykyaikana vastaavat olisi koska tuolloin Salming oli eurooppalainen pioneeri, jota P-Amerikkalaiset suorastaan vihasivat. Parhaimmalla kaudellaan 1976-77 Salming teki 78 (12+66) tehopistettä 76:ssa ottelussa. Kausi oli Salmingin ainut jolla hän teki yli pisteen per ottelu. Kaikkiaan Salming pelasi neljä yli 70 pisteen kautta. 20 maalia Salming ei koskaan tehnyt, mutta 19 maalia syntyi viimeisellä todella loistavalla 1979-80 kaudella. Vuosikymmenen taitteen jälkeen Salming pelasi vielä pari erittäin hyvää kautta, mutta paras loistokkuus oli jo poissa. Kaikkiaan Salming pelasi 17 kautta ja 1148 ottelua NHL:ssä tehden niissä 787 (150+637) tehopistettä. Lopettaessaan Salming johti kaikkia Toronton kaikkien aikojen puolustajien tilastoja. Syötöissä Salming oli kaikista pelaajista Toronton kaikkien aikojen paras ja pisteissä kolmanneksi paras. NHL:n pudotuspeleissä Salming pelasi 81 ottelua ja teki niissä 49 (12+379 tehopistettä. Kauden 2000-2001 jälkeen Salming on NHL:n kaikkien aikojen syöttöpörssin 49. Lopettaessaan hän oli parikymmentä sijaa ylempänä. Salming on luonnollisesti myös yksi eniten syöttöjä kerännyt puolustaja NHL:n historiassa. Salmingin edellä ei hänen lopettaessaan juuri Brad Parkia, Denis Potvinia ja Larry Robinsonia enempää puolustajia ollut, mutta nykyään Salmingia enemmän syöttäneitä puolustajia on jo kymmenen. Salming oli pitkään Ruotsin kaikkien aikojen tehokkain NHL-pelaaja, mutta Mats Sundin ohitti Salmingin tehot aivan kauden 1999-2000 päätteeksi yhdellä pisteellä. Syötöissä Salming on yhä Ruotsin kaikkien aikojen ykkönen. Puolustajista Nicklas Lindström saattaa hänet jonain päivänä ohittaa. Kauden 2000-2001 jälkeen Lindströmin tehot olivat 567 (136+431). Yksi ruotsalaisten NHL-ennätys Salmingilla on kuitenkin vielä pitkän aikaan, kukaan toinen ruotsalainen ei ole pelannut yhtä mittavaa uraan NHL:ssä. Hänen 1148:aa ottelua ei ole kukaan ruotsalainen päässyt edes lähelle. Börje Salming oli periksiantamattomuuden perikuva. Koko NHL:ssä ei ollut ollut ennen, eikä ole ollut sen jälkeen, samanlaista puolustajaa kuin Börje Salming oli. Hän oli taidoiltaan erittäin tasainen puolustaja, kaikessa suhteellisen hyvä, mutta ei missään erityisen loistava - mutta ei myöskään missään mitenkään keskinkertaista huonompi. Salming oli vahva ja hyvä luistelija, joka pystyi hyvin niin fyysiseen peliin kuin myös pelinrakenteluun. Salming tuli aikanaan tunnetuksi siitä, että hän heittäytyi peittämään vastustajan laukauksia väsymättömästi kerta toisensa jälkeen. Laukauksista hän sai useita vammoja ja ruhjeita ympäri kehoa, mutta ne ei peitettyjen laukausten määrää vähentäneet. Se mikä teki hänestä legendan oli hänen luonteensa. Sitä taistelutahtoa, uhrautuvuutta ja iskujen kestämistä on vaikea nykypäivänä edes kuvitella. Salmingista voidaan sanoa että pelitaidot tekivät hänestä hyvän, mutta hänen luonteensa ja pelifilosofiansa tekivät hänestä legendan. Salmingia sanotaan "tuhannan tikin mieheksi". Kyseessä ei suinkaan ole mikään vitsi vaan Salmingiin on todellakin ommeltu vuosien varrella yli tuhat tikkiä. Salming kärsi NHL-uransa alkuvuosikymmenenä siitä, että oli eurooppalainen - ja varsinkin siitä, että oli periksiantamaton eurooppalainen. Niinpä häneen ommeltiin tikkejä tiheään. Suurin yksittäinen tapaturma hänelle sattui tammikuussa 1987 kun vastustajan luistin viilsi koko hänen kasvojen oikean puolen halki. Haava ulottui nenän ja silmän välistä aina leukaan asti. Pelkästään tämän ompelemiseen tarvittiin yli 200 tikkiä. Salmingin kasvoista näkee missä mies on ollut mukana, arpia on melkeinpä vieri vieressä. Salming ei ollut niin mahdottoman taitava puolustaja, mutta hän ei väistänyt ketään ja kovuutta arvostavassa Kanadassa jo sillä noustiin arvostuksessa todella korkealle. On tosiasia, että Euroopassa pelasi Salmingin aikoihin useita kiekollisesti paljon taitavampia puolustajia, mutta moniko heistä olisi ollut henkisesti ja fyysisesti tarpeeksi kova kestämään saman hakkaamisen jonka Salming kesti? Ainoa toinen todella kova eurooppalainen 1970-luvulla oli Valeri Vasiljev. Hänestä sanotaan että hän todennäköisesti olisi ison hyökkääjän Aleksader Jakushevin ohella luonut neuvostoliittolaisista kaikkein legendaarisimman NHL-uran. Sitä, olisiko hänen urastaan tullut parempi kuin Salmingin on mahdotonta sanoa. Eikä sillä liene mitään merkitystäkään, Salming on legenda NHL:ssä ja Vasiljev Euroopassa, ei heitä tarvitse verrata toisiinsa. Salming pelasi 87 maaottelua Ruotsin paidassa ja teki niissä 15 maalia. MM-kisoissa Salming pelasi kaksi kertaa ennen NHL-uraanssa - 1972 ja 1973 - sekä kerran NHL-uran jälkeen, 1989. Olympialaisissa Salming pelasi 1992. Parhaimmat MM-kisansa Salming pelasi juuri ennen lähtöään NHL:ään vuonna 1973. Tuolloin Salming valittiin kisojen All-Starsiin ja hän oli myös yksi kisojen tehokkaimmista puolustajista tehtyään kymmenessä ottelussa 10 (4+6) tehopistettä. Vielä viimeisissä arvokisoissaan, eli vuoden 1992 Olympialaisissa Salming oli Ruotsin parhaimmistoa. Tuolloin 41-vuotias Salming teki kahdeksassa ottelussa 7 (4+3) tehopistettä. MM-kisoilla oli myös osuutensa Salmingin päätöksessä palata Ruotsiin 1990- luvun alussa. Pukiessaan kuudentoista vuoden tauon jälkeen Ruotsin paidan päälleen vuoden 1989 Globenin kotikisoissa, alkoi Salming vakavasti ensimmäistä kertaa harkita kotimaahan palaamistaan. Seuraava kausi jäikin sitten Salmingin viimeiseksi NHL:ssä. Vuoden 1976 Kanada Cupissa Salming koki jotain täysin outoa ja odottamatonta. Ruotsi kohtasi tuolloin Kanadan Torontossa Maple Leaf Gardenissa. Salmingin tullessa pelaajaesittelyyn koko täysi halli nousi seisaalleen ja osoitti suosiota yli viisi minuuttia silmin nähden hämmentyneelle Salmingille. Koko Kanadan joukkue ei saanut niin pitkiä suosionosoituksia. "Oli uskomaton tunne kokea tämä. Se kosketti minua syvästi ja tilanne oli samalla nolo. En tiennyt mitä olisin tehnyt siellä jäällä. Luistelin vain ympyrää ihmeissäni. Tämä on yksi jääkiekkourani kohokohdista", on Salming todennut jälkeenpäin. Vuoden 1976 Kanada Cupissa Salming valittiin ansaitusti turnauksen All-Starsiin yhdessä suuren Bobby Orr:n kanssa. Tuolloin Salming oli myös turnauksen parhaita pistemiehiä tehtyään 7 (4+3) vain viidessä ottelussa. Pistepörssissä tehot riittivät kahdeksanteen sijaan. Puolustajista Salmingia enemmän pisteitä tekivät vain Bobby Orr ja Denis Potvin - kummatkin 9 pistettä, mutta he pelasivatkin seitsemän ottelua. Salming oli myös turnauksen parhaita maalintekijöitä. Vain pistepörssin voittanut neuvostoliittolainen Viktor Zhluktov, tsekkoslovakkialainen Milan Novy ja kanadalainen Bobby Hull tekivät maalin Salmingia enemmän. Salmingin tapaan neljään maaliin päätyi luonnollisesti useita pelaajia. Salming pelasi Ruotsin joukkueessa myös vuosien 1981 ja 1991 Kanada Cupeissa, mutta niissä Salming ei enää ollut turnauksen ehdotonta eliittiä. 1986 Salming nostatti ison jupakan Kanadassa. Tuolloin hän kertoi julkisuuteen, että oli käyttänyt kokaiinia yhden kerran. Ennen paljastusta kulisseissa oli juoruttu Salmingin olevan täysin koukussa kokaiiniin, joten paljastus ei sinänsä tullut yllätyksenä. Kanadassa Salmingin tempusta nousi kuitenkin iso haloo, koska muut pelaajat eivät voineet ymmärtää Salmingin temppua. He pitivät tunnustusta käsittämättömän typeränä temppauksena. NHL antoi Salmingille kahdeksan ottelun pelikiellon. Syynä rangaistukseen lienee ollut vähintäänkin yhtä paljon se, että paljastuksen kautta NHL-liigan maineeseen tuli säröjä kuin myös itse kokaiinin käyttö. Yhä nykyäänkin NHL pystyy antamaan pelaajilleen pelikieltoja tai isoja sakkoja lausuntojen antamisesta, jotka eivät ole NHL:n mieleen. Vuonna 2000 ilmestyneessä kirjassaan Salming myöntää käyttäneensä kokaiinia useammin kuin kerran. Kirjassaan hän kertoo myös reippaasta kaljan kittaamisestaan. Urheilupiireissä tämä ongelma on tosin tuttu hyvinkin monelle. Uransa jälkeen Salming ryhtyi liikemieheksi. Salming myy nimeään kantavan tuotemerkin alla muun muassa alusvaatteita ja salibandymailoja. Börje Salming on valittu Ruotsin kaikkien aikojen kiekkoaatelistoon, hän on "Stor Grabb" numero 112. Börje Salming valittiin Kanadan Hockey Hall Of Fameen 1996. IIHF:n Hall Of Fameen Salming valittiin 1998. Vuonna 1997 Neuvostoliittolaisesta Vladislav Tretjakista tuli kaikkien aikojen ensimmäinen pelaaja, joka on valittu sekä Kanadan että IIHF:n Hall Of Fameen. Börje Salmingista tuli seuraavana vuotena historian toinen pelaaja, joka on valittu kumpaankin pyhättöön. |
|
|
|
|
22.12.2001, 09:12
|
#47 |
|
|
Juttu 26
Kuka legendaarinen suomalainen puolustaja teki legendaarisen kolmoistaklauksen Suomen Tampereen kotikisojen ottelussa Kanadaa vastaan 1965?? Kysessä on tietenkin todella pelätty taklaaja ja "Idän jätti" Lalli Partinen. Lalli Partinen syntyi elokuun 20. 1941 Lappeenrannassa. Ensimmäisen SM-sarjapelinsä Partinen pelasi kaudella 1959-60 Saimaan Pallon paidassa 18-vuotiaana. Saipaa Lalli edustikin seuraavat kymmenen vuotta, eli koko 1960-luvun. Kaudeksi 1969-70 Lalli siirtyi Helsingin HIFK:n paitaan, jossa pelasi koko loppu-uransa aina kauteen 1976-77 asti. Partinen pelasi SM-sarjassa kaikkiaan 18 kautta ja 436 peliä, ja teki niissä 165 (56+109) pistettä. Pisteissä parhaalla 1972-73 kaudellaan Partinen teki 20 (8+12) tehopistettä 36:ssa ottelussa. Partinen voitti urallaan kaksi SM-kultaa, kaksi hopeaa ja kolme pronssia. SM-sarjan All-Starsiin Partinen valittiin kaksi kertaa, -65 ja -73. Vain kahdesti siksi että Suomessa pelasi Partisen kanssa samaan aikaan paljon loistavia ja hyvin peliä tekeviä puolustajia, malliin Wasama, Lindström, Rantasila, Koskela.. Partinen oli erittäin kova ja fyysinen puolustaja, hän johtaa edelleen SM-Sarjan/SM-Liigan kaikkien aikojen jäähypörssiä keräämillään 858 jäähyminuutilla. Lallin koko uran jäähykeskiarvo on siis vain hiukan alle kaksi minuuttia per ottelu, 1,97. Parhaimmalla jäähykaudellaan 1975-76 Lalli keräsi melkein 4 minuuttia per ottelu. Tuolloin hän teki yhden kauden jäähyennätyksensä 116 minuuttia 31:ssä ottelussa. Viimeisellä 1976-77 kaudellaan Lalli teki vielä 28:ssa ottelussa tehopisteet 12 (3+9) ja keräsi 94 minuuttia. HIFK:n uransa aikana Lalli tunnettiin yleisesti "punaisena kolmosena". Lalli Partisella on edelleen hallussa Saipan puolustajien yhden ottelun maaliennätys, kaksi maalia. Sitä on tietenkin sivuttu myöhemmin. Lalli Partinen voitti luonnollisesti useita kertoja SM-sarjan/SM-liigan jäähypörssin. Eräs niistä oli kausi 1965-66, jolloin Lalli keräsi SM-sarjan ennätysjäähyt 52 minuuttia 20:ssä ottelussa. Tuolloin jäähypörssin kakkonen oli Lalli Partisen pakkipari Leo Haakana, 32 minuuttia. Yhdessä he keräsivät reilusti yli puolet Saipan tuon kauden jäähyistä. Ei ollutkaan ihme että Saipan pakkipari oli vastustajien keskuudessa todella pelätty kaksikko tuolla kaudella. Erään parhaimmista otteluistaan SM-sarjassa Lalli pelasi 21. helmikuuta 1962. Tuolloin ratkaistiin sen kauden putoaja elämän ja kuoleman ottelussa Saipa-TPS. Kalevan Pallo oli jo varma putoaja, mutta toinen oli vielä haussa, Saipa ja TPS olivat toiseksi ja kolmanneksi viimeinen joukkue tasapisteillä. Vain voittaja säilyisi siis SM-sarjassa. Niinhän siinä sitten kävi että Saipa voitti ottelun ja kentän parhaana palkittiin Lalli Partinen. Hänen lukemattomat ja rajut taklaukset tyhjensivät totaalisesti turkulaisten keuhkot ja pelihalut. Lalli Partinen oli erittäin iso pelaaja, 187 senttiä ja 101 kiloa, jopa nykyaikaan saati 1960-luvun suomalaiseen kiekkoiluun. Lalli oli isona miehenä hiukan kömpelö ja hidas lähtemään liikkeelle, mutta uskomattoman ulottuva pelaaja. Lisäksi hän oli todella vahva ja hänen pelisilmänsä, pelinlukunsa ja sijoittumisensa oli erittäin hyvä. Lalli Partisesta tuli suomalaisittain legendaarisen kova taklaaja. Lallin kohtaamisesta on sanottu näin: "On kuin juoksisi päin betoniseinää tai joutuisi panssavarivaunun yliajamaksi." Kun yli satakiloinen taklaa on jälki luonnostaan rajun näköistä ja kun Lalli suuttui pelkäsi häntä kaikki. Lalli oli myös kansainvälisesti kuuluisa erittäin kovista taklauksistaan. Lalli oli ensimmäisiä kansainväisen tason todella kovia taklaajia Suomessa. Suomalaiskiekkoilun tavaramerkkinä ei ole juurikaan ollut taklauspeli, vaikka muutamat yksilöt ovat sen erittäin hyvin hallinneetkin. 1940-luvulla Suomen kovin taklaaja oli Tampereen Ilveksen Henry Kvist. Kvist syntyi kuitenkin väärään aikaan tai väärään maahan koska taklauspeliä ei Suomessa tuolloin vielä hyväksytty. Kvist joutuikin raisuna pelaajana hyvin usein tuomarin silmätikuksi ja yleisön hampaisiin. Ruotsissa tuolloin taklauspeli hyväksyttiin ja Kvist nauttikin todella mahtavaa arvonantoa ja kunnioitusta pelatessaan Ruotsissa maajoukkueen tai seurajoukkueen mukana. Kvistin jälkeen ei hirmutaklaajia ja hänen tyylisuunnan jatkajia Suomessa juurikaan nähty ennen Lalli Partista ja 1960-lukua. 1950-luvun mainittavimmat taklaajat lienevät Ossi Kauppi ja Jukka Wuolio, jotka kummatkin olivat Lalli Partisen tapaan myös korkean tason pelillisiä puolustajia. Lalli Partinen oli puolijumala Saipan kannattajien keskuudessa. Sen myös vastustajat nopeasti huomasivat. Lauritsalan yleisöön tuohtuivat muunmuassa HIFK:n pelaajat ja joukkueen johto 1967. Heidän hermostumisensa syy oli tietenkin Lalli Partinen, joka sai heidän mielestään tehdä mitä vain koska erotuomarit eivät uskaltaneet reagoida yleisöä pelätessään. HIFK:n suuttumus sen kuin kasvoi pelin jälkeen kun eräs paikallinen poliisi ei vaivautunut ohjailemaan HIFK:n bussia kisapuiston alueelta vaan pyyhki jäähileitä pois Lalli Partisen auton tuulilasista keskellä liikenneruuhkaa. Ei ollutkaan ihme että Lalli oli alituinen buuauksen kohde Saipan ollessa vieraissa pelaamassa. Lalli joutui myös kärsimään koostaan. Tuomarien oli helppo seurata häntä ja hänen otteitaan kun hän oli melkein päätä pitempi muita. Isona ja kömpelönä hänet oli pienien ja vikkelien vastustajien toimesta myös helppo "lavastaa" tai ärsyttää rikkeiden tekoon. Tämä olikin tarpeen jos halusi voittaa Saipan. Lukemattomia kertoja Saipa ja Saipan puolustus oli kestänyt vain sen takia että Lalli oli huhkinut kentällä alkuvihellyksestä loppuvihellykseen. Vastustaja ei päässyt Lallista eroon kuin silloin jos Lalli joutui jäähylle. Tämän tapahtuessa Saipa olikin kuin siipirikko lintu, hyvin haavoittuvainen. Lalli Partinen pelasi 120 maaottelua ja edusti Suomea viisissä MM-kisoissa ja vuoden -68 Grenoblen Olympialaisissa ajanjaksolla 1965-1973. Parhaimmat MM-kisansa Lalli pelasi vuoden -65 Tampereen kotikisoissa. Tuolloin Lalli Partinen teki kaikkein legendaarisimman ja ikuisesti suomalaisen kiekkoilun historiaan jääneen taklauksensa MM-kisojen ottelussa Kanadaa vastaan. Tuolloin Lalli lähti hyökkäämään, kuten hän usein mielellään teki. Kanadalaispuolustaja taklasi häntä siniviivalla, mutta kaatui itse kuin salaman kaatamana. Lalli jatkoi etenemistään, törmäsi toiseen kanadalaiseen, joka myös syleili jäänpintaa. Nyt oli kyllä Lallikin jo horjahtanut. Lalli etsi tasapainoa, oli kaatua, mutta törmäsi puolivahingossa kolmanteen kanadalaispelaajaan. Tämäkin kanadalainen lensi jäänpintaan, mutta Lalli pysyi pystyssä. Näin oli nähty legendaarinen Lalli Partisen kolmoistaklaus. Lalli kohosikin nopeasti pelätyksi puolustajaksi kansainvälisillä kentillä. Urallaan Lalli toimitti taklauksellaan useampia pelaajia sairaalaan. Muun muassa Ljubljanan MM-kisoissa 1966 tsekkoslovakkialainen Josef Cerny jäi Partisen ja laidan väliin. Tuloksena oli katkennut jalka. Maajoukkueessa pelatessaan Lalli ei hirveästi maaleja ja pisteitä tehnyt, mutta puolustava puolustajana ja maalineduspelaajana Lalli oli joukkueen puolustuksen selkä. Lappeenrannan Saipa on jäädyttänyt Lalli Partisen pelinumeron 3. |
|
|
|
|
23.12.2001, 11:28
|
#48 |
|
|
Juttu 27
Kuka oli Neuvostoliiton ensimmäinen suurpuolustaja, joka yleisesti myöskin aina mainitaan kun puhutaan Neuvostoliiton kaikkien aikojen parhaimmista puolustajista?? Tällä samaisella pelaajalla oli myöskin tavallaan suuri vaikutus Usa:n olympiakullan voittoon vuoden 1960 "Original miracle on ice"- olympialaisissa. Kyseessä on tietenkin Nikolai Sologubov. Nikolai Sologubov Syntyi maaliskuun 8. 1924. Neuvostoliiton pääsarjassa Sologubov debytoi 25-vuotiaana ZSKA:n joukkueessa, Sologubovin ensimmäinen seura oli kuitenkin SKA Khabarovsk. Sologubov pelasi viimeistä kauttaan lukuunottamatta koko uransa ZSKA:n joukkueessa, viimeisen kauden Nikolai pelasi SKA MVO Kalinin joukkueessa. Sologubov lopetti kiekkoilun 41-vuoden iässä kauden 1964-65 jälkeen. Sologubov pelasi Neuvostoliiton pääsarjassa ajanjaksolla 1949 - 1965 kaikkiaan 350 peliä ja teki niissä 128 maalia. Neuvostoliiton mestaruuden hän voitti yhdeksän kertaa. Sologubov oli Neuvostoliiton ensimmäinen suuri puolustaja ja muun muassa legendaarinen Anatoli Tarasov pitää häntä edelleen yhtenä Neuvostoliiton kaikkien aikojen parhaimmista puolustajista. Myöskin Neuvostoliiton myöhempi maajoukkueen valmentaja Viktor Tihonov pitää Sologubovia yhtenä kaikkien aikojen pelaajista. "Valeri Harlamov, Anatoli Firsov, Vsevolod Bobrov ja Nikolai Sologubov ovat kaikkien aikojen jääkiekkoilijoita. He osasivat pelata sekä oman aikansa että tulevaisuuden jääkiekkoa. Jos he olisivat nyt 22-23 vuotiaita, he varmasti pelaisivat yhtä loistavasti", on Tihonov sanonut. Sologubov oli kohtuullisen hyökkäävä puolustaja ja ehdottomasti Neuvostoliiton 50-luvun maajoukkueen puolustuksen runko, ja koko joukkueen suurin tähti heti Vsevolod Bobrovin jälkeen. Sologubov oli Euroopan paras puolustaja 50-luvun puolesta välistä aina 60-luvun alkuun. Neuvostoliiton maajoukkueessa Sologubov oli ensi kertaa mukana vuoden 1955 MM-kisoissa. MM-kisoissa Sologubov esiintyi kaikkiaan kahdeksan kertaa. Olympialaisissa Sologubov esiintyi kaksi kertaa, -56 ja -60. Kultaa Sologubov voitti vuoden 1956 Olympialaissa ja vuoden 1963 MM-kisoissa. MM-kisojen parhaimmaksi puolustajaksi Sologubov on valittu kolme kertaa, -56, -57 ja -60. MM-kisojen All-Starseja ei Sologubovin aikana vielä valittu. Neuvostoliiton maajoukkueessa Sologubov pelasi 83 peliä ja teki niissä 29 maalia. Yksi erittäin merkittävä episodi Sologubovin uralla tapahtui vuoden 1960 Olympialaisissa. Se episodi ei tapahtunut jäällä vaan pukukopissa, se ei edes tapahtunut Neuvostoliiton pukukopissa vaan Yhdysvaltojen pukukopissa. Olympiakullan ratkaiseva Usan ja Tsekkoslovakkian peli oli toisen erän jälkeen 4-3 Tsekkoslovakkialle, joka olisi näin päättyessään merkinnyt Usa:lle putoamista hopealle. Toisen ja kolmannen erän välisellä erätauolla Usan pukukoppiin tuli todella yllättävä vieras. Vieras oli Neuvostoliiton superpuollustaja Nikolai Sologubov ja hänellä oli yhdysvaltalaisille annettavaan todella mielenkiintoinen apu. Sologubov ehdotti että Usan pelaajat ottaisivat lisähappea Sologubovin mukaanaan tuomasta naamarista ja painepullosta. Ja niin myös suurin osa Usan pelaajista teki, ja mikä olikaan sen vaikutus sitten kolmanteen erään. Noh, kolmannessa erässä nähtiin lentävät amerikkalaiset, jotka jyräsivät Tsekkoslovakkian viimeisessä erässä 6-0, näin amerikkalaiset voittivat ottelun 9-4 ja niistä tuli kiistaton olympiavoittaja. Sologubovin pullon ja naamareiden apu oli selvä ja Usan olikin kiittäminen mestaruudestaan Neuvostoliittolaista puolustajaa. Tätä ei helposti uskoisi kun elettiin kylmän sodan aikakautta. Sologubov niitti mainetta MM-kisoissa aikana jolloin ensimmäiset NHL-ammattilaiset tekivät "epävirallisesti" tuloaan MM-kisoihin. Seuraavassa hiukan pelaajia joita vastaan Sologubov on pelannut. 1955 kisoissa Sologubov piti huolen yhdessä puolustavamman pakkiparinsa Ivan Tregubovin kanssa ettei Kanadalainen kisojen pistepörssin voittanut ja kisojen parhaimmaksi hyökkääjäksi valittu Bill Warwick tehnyt tuhojaan Neuvostoliittoa vastaan. Bill Warwick oli aikaisemmin pelannut NHL:ssä. Häntä paremmin NHL:ssä oli pelannut Kanadan vuoden -55 MM-kisajoukkueesta hänen vanhempi veljensä, Grant, joka voitti Calder Trophyn 1942 ja Pelasi NHL:n All-Stars pelissäkin kerran. Grant Warwick oli pelannut yhdeksän hyvää kautta NHL:ssä, parhaimmilla niistä hän oli joukkueensa paras maalintekijä ja yksi koko NHL:n parhaimista maalintekijöistä. 1958 MM-kisoissa pistepörssin voittanut Kanadan Connie Broden oli pelannut aikaisemmin NHL:ssä ja pelasi myöhemmin samalla kaudella myös NHL:ssä. Kaikkiaan Broden pelasi kolmella kaudella NHL:ssä. Kanadan Charlie Burns pelasi jo seuraavasta kaudesta lähtien NHL:ssä yhteensä yksitoista kautta. Kaikkein merkittävin kanadalainen vuoden 1958 MM-kisoissa oli kuitenkin Sid Smith joka oli valittu kaksi kertaa NHL:n kakkos All-Starsiin ja kerran - vain kolme aikaisemmin - ykkös All- Starsiin vuonna 1955. 1952 ja 1955 Smith voitti Lady Byng Trophyn. NHL:n All-Stars pelissä Smith pelasi seitsemän kertaa. Smith NHL-ura jatkui aina -58 MM-kisakaudelle. Hän onnistui kuitenkin saamaan amatööristatuksen jotta pystyi pelaamaan kisoissa. Kaikkiaan Smith oli pelannut 12 kautta NHL:ssä. Hän voitti joukkueessaan useammalla kaudella maali- ja pistepörssin - muun muassa neljä kertaa peräkkäin - ja oli useita kertoja koko NHL:n pistepörssissä kymmenen joukossa. Smith oli ensimmäinen suuren luokan NHL-tähti joka osallistui MM-kisoihin ja koska Sologubov onnistui hyvin hänen ja muiden NHL-tason pelaajien pitämisessä kertoo se jo paljon hänen tasostaan NHL-pelaajiin verrattuna. 1959 MM-kisoissa Kanadan joukkueen Pete Conacher oli pelannut vielä edellisellä kaudella NHL:ssä. Kaikkiaan Conacher oli pelannut kuudella kaudella NHL:ssä. Myös Kanadan Barton Bradley, John McLellan, Ike Hildebrand, Al Dewsbury, Jean-Paul Lamirande ja Tommy Williams olivat pelanneet NHL:ssä. Puolustaja Dewsbury oli pelannut kaikkiaan yhdeksän kautta NHL:ssä ja neljä niistä olivat erittäin hyviä yli 20 pisteen kausia. Pisteissä huonoimmalla niistä hän myös pelasi NHL:n All-Stars pelissä. Williams pelasi myös vuoden -60 olympialaisissa, sen jälkeen hän pelasi 13 kautta NHL:ssä ja kaksi kautta WHA:ssa. 1962 MM-kisoissa Kanadan Jackie McLeod oli pelannut NHL:ssä useamman kauden aikaisemmin ja Bill Mitchell pelasi myöhemmin NHL:ssä. Heitä paljon merkkitävämpi pelaaja oli kuitenkin kolmas kanadalainen Tod Sloan. Sloan oli ennen kisoja pelannut 745 peliä NHL:ssä ja tehnyt niissä 482 (220+262) pistettä. Hän lopetti NHL-uransa juuri ennen kisoja ja hankki itselleen amatöörioikeudet jotta pääsi pelaamaan. Sloan oli valittu NHL:n kakkos All-Starsiin -56 ja hän oli pelannnut kolme kertaa NHL:n All-Stars pelissä. Sloan voitti useamman kerran oman joukkueensa maalipörssin ja pistepörssin ja oli parilla kaudella 5:s ja 8:s koko NHL:n pistepörssissä. Sloan oli joukkueensa tärkeimpiä pelaajia kun hän voitti Stanley Cupin Torontossa -51 ja Chicagossa -61. Muun muassa näitä edellä mainittuja NHL-pelaajia vastaan Sologubov pelasi niin hyvin että voidaan arvioida hänen olleen helposti vähintään hyvän NHL-tason puolustajan. Yleisesti ottaen Neuvostoliitto ei Kanadan etumatkaa saavuttanut kuin vasta 1960-luvun loppupuolella, mutta muutamat Neuvostoliiton kaikkein parhaimmista pelaajista olivat NHL-tason pelaajia jo 1950- luvun puolessavälissä. Lähinnä kyseeseen tulee Vsevolod Bobrov ja Nikolai Sologubov, mutta myös Aleksei Guryshev, Ivan Tregubov ja Jevgeni Babitsh. Sologubov pelasi käytännössä koko uransa niin seurajoukkueessa kuin maajoukkueessa saman pakkiparin, eli Ivan Tregubovin, kanssa. Tämä pakkipari on edelleen yksi Neuvostoliiton jääkiekkohistorian kaikkein legendaarisimmista ja pitkäikäisimmistä pakkipareista. Vain Vjatsheslav Fetisov - Aleksei Kasatonov- pakkipari on selvästi legendaarisempi sekä Valeri Vasiljev - Vladimir Lutshenko -pakkipari. Sologubov- Tregubov -pakkipari muun muassa voitti viisi kertaa MM-kisojen parhaimman puolustajan palkinnon ajanjaksolla 1956 - 1961. |
|
|
|
|
23.12.2001, 14:36
|
#49 |
|
Suosikkijoukkue: Ipa, ipa, ipa, ipaa...
|
Huikean hienoja arttikeleita. Toiveena heittäisin sellasen nimen Eberman(oikeinkirjoitus?). On jäänyt mieleen 70-luvulta, kunkatteli zekkien peliä ja J.Jokinen puhui aina "tuulen nopeasta ebermanista". Kukas hän oli noin niiku oieesti= on jäänyt vaivaamaan.
Jotkut kyseli niistä "superseries" matseista. Itse lueskelin tuolta newsien puoleleta jonkun kirjoituksen asian tiimoilta, joten "lainaan" sen tänne. Jos joku tunnistaa omakseen, niin senkun kreditit ottamaan. Nimmerkkinä TH, joten ei sattuis oleen toi yllä? ---clip--- Ensimmäinen Super series pelattiin vuosien -75 ja -76 taitteessa. Tällöin ZSKA ja Neuvostosiivet voittivat kummatkin omat ottelusarjansa ja Neuvostoliitto voitti Super seriesin. Kahdeksasta pelistä Neuvostoliiton joukkueet voittivat viisi ja yksi päättyi tasan. ZSKA:n ja Montrealin 3-3 tasapeliä uudenvuoden aattona -75 pidetään yhtenä kaikkein legendaarisimmista - tai usein myös sinä kaikkein legendaarisimpana - seurajoukkueiden välisenä kiekko-otteluna jääkiekon historiassa. NHL:ltä pelasi tässä sarjassa viisi niiden parasta joukkuetta. Runkosarjan voittaja Montreal silloisilla ennätyspisteillä 127. Seuraavalla kaudella Montreal teki voimassa olevan ennätyksen 132 pistettä. Muut osallistuneet joukkueet olivat runkosarjan toinen Philadelphia 118, -kolmas Boston 113, -neljäs Buffalo 105, -viides NY Islanders 101, -kahdeksas Pittsburgh 82 ja -yhdeksäs Chicago 82. Viimeinen joukkue oli hiukan heikompi NY Rangers, joka oli alempaa keskikastia, eli sekään ei ollut viiden heikoimman joukkueen joukossa. NHL:n parhaimmista joukkueista huolimatta NL vei selvästi Super Seriesin voiton. Seuraava sarja pelattiin kaudella 77-78 tällöinkin neuvostojoukkue voitti sarjan. Tuolloin matkassa oli vain Spartak joka voitti kolme ja hävisi kaksi viidestä ottelusta. Joku voisi kyllä kommentoida Spartakin otteluohjelmaa aika epäreiluksi. Mukana oli otteluja peräkkäisinä päivinä eri kaupungeissa. Jonkun ZSKA:n P-Amerikan otteluturneen aikana Tihonov oli laskenut että joukkue matkusti yli 40 000 kilometriä. Tosin silti ZSKA voitti selvästi sarjansa. 78-79 kaudella Neuvostosiivet voittivat oman neljän ottelun sarjan 2-1-1. 79-80 kaudella pelattiin iso yhdeksän ottelun sarja, jonka neuvostojoukkueet - ZSKA ja Dynamo - taas voittivat 5-1-3. 82-83 Neuvostoliiton maajoukkue kävi 4-2 voittoisalla otteluturneella NHL-joukkueita vastaan. Seurajoukkueiden otteluturneet jatkuivat taas kaudella 85-86 jolloin Neuvostoliiton joukkueet ottivat suurimmat voittonsa NHL-joukkueista. Tuolloin ZSKA ja Dynamo voittivat 10 ottelun turnauksen 8-2. Sekä ZSKA että Dynamo hävisivät yhden ottelun. 88-89 kaudella pelattu suuri 14 ottelun sarja päättyi tasan 6-2-6. Dynamo Riga voitti seitsemästä pelistä vain kaksi ja hävisi neljä. ZSKA voitti neljä ja hävisi kaksi, kummatkin joukkueet pelasivat kerran tasan. Mielenkiintoista on että NHL-joukkueet voittivat ensimmäisen sarjan vasta kaudella 89-90 kun Calgary ja Washington voittivat kahdeksan pelin Neuvostoliiton kiertueen 6-2. Teknisesti katsoen tämä sarja ei kyllä kuulunut Super Seriesiin, vaan NHL-joukkueiden Neuvostoliiton reissuja kutsutaan Friendship Tour:ksi. Yhtä kaikki, samanlainen sarja se oli kuin Super Seriesit, se vain pelattiin Neuvostoliitossa. Kaudella 89-90 pelattiin myöskin massiivinen 21 ottelun sarja P-Amerikassa jonka Neuvostojoukkueet taas voittivat 11-1-9. 90-91 kaudella pelattiin toisen kerran ottelusarjat Neuvostoliitossa, eli siis teknisesti Friendship Tour, ei Super Series. Tällä kertaa matkalla olleet Montreal ja Minnesota hävisivät ottelusarjan 5-3. Viimeinen iso Super Seriesin ottelusarja oli samalla 90-91 kaudella. Tuolloin pelattiin taas 21 ottelun sarja P-Amerikassa. Neuvostoliiton joukkueet voittivat taas, tällä kertaa selvin voitoin 12-3-6. Yhteenvetona voi sanoa että NHL-joukkueet eivät voittaneet kuin yhden ainoan Super Seriesin vaikka yhteensä niitä kuudentoista vuoden aikana pelattiin kuitenkin kymmenen kertaa. Ja jos noita NHL-joukkueiden Neuvostoliiton reissuja ei lasketa mukaan, niin kuin niitä yleensä ei laskeata, niin NHL-joukkueet eivät voittaneet yhtä ainutta sarjaa. Otteluja kertyi kaikkiaan 107 ja Neuvostoliiton joukkeet voittivat niistä hiukan yli 60 prosenttia. Prosenttimäärä vielä kasvaa estisestään jos Friendship Tour -sarjat jätetään pois laskuista. Kaikki sarjat mukaanlukien Neuvostoliiton joukkueet voittivat 59 ottelua, 9 kertaa peli päättyi tasan ja 39 kertaa NHL-joukkueen voittoon. Vaikea sanoa miten tulosta pitäisi arvioida, mutta ainakin se lienee melkoinen osoitus Neuvostoliiton sarjan tasosta aina 70-luvun puolestavälistä asti. ZSKA ei muuten ole ollut läheskään ainut Neuvostoliiton sarjan maailmanhuippujoukkue, vaikka niin yleisesti ehkä luullaankin. Paljon ovat voittoja ottaneen Spartak, Dynamo, Khimik, Sokol ja Soviet Swings. ZSKA teki Tihonovin valmennuksen alaisena vuosina 79-90 neljä otteluturneena Kanadaan ja Yhdysvaltoihin ja pelasi yhteensä 23 peliä. Näistä se voitti 17 ja muunmuassa hallitseva Stanley Cupin valtias Edmonton hävisi vuoden -85 lopussa selvästi 6-3. Ylivoimaisesti maailman kaikkien aikojen paras seurajoukkue. Tosin sehän oli melkein aina 70 prosenttisesti sama kuin maajoukkue. Kokonaisuutena siis Neuvostoliiton joukkueet voittivat huomattavasti useammin kuin hävisivät. Mukaan mahtuu isoja voittoja, mutta myös reiluja tappioita. ZSKA otti paljon voittoja malliin 6-0, 5-0, 6-1. Suurin Neuvostoliiton joukkueen voitto NHL-joukkueesta on kuitenkin Dynamolla joka voitti Winnipegin 7-0 vuoden -80 alussa. Suurin NHL-joukkueen voitto Neuvostoliiton joukkueesta on Buffalolla joka voitti Soviet Wings:n 12-6 vuonna -76, sarja oli se kaikkein ensimmäinen -75 ja -76 vuodenvaihteen sarja. NHL-joukkueiden lisäksi Neuvostoliiton jooukkueet pelasivat otteluita ja sarjoja myös WHA:n joukkueita vastaan. Etenkin Winnipegin tasoa Neuvostoliiton joukkueet ovat kehuneet. Eräät ovat sen maininneet koko P-Amerikan parhaimmaksi joukkueeksi mitä vastaan he ovat pelanneet. Ilmiselvästi Winnipegin Hot Line, Bobby Hull - Ulf Nillson - Anders Hedberg, oli tehnyt heihin vaikutuksen. Tsekkien joukkueiden tasosta NHL-joukkueisiin verrattuna on vaikea sanoa mitään, kun ne eivät tietääkseni ole koskaan pelanneet vastakkain. Joku voisi kertoa miten Tsekkien seurajoukkueet ovat pärjänneet neukkujoukkueita vastaan. Ne ovat pelanneet otteluja vastakkain, mutta tuloksista ja tilastoista en tiedä.
__________________
"Muutos on mahdollisuus" |
|
|
|
|
23.12.2001, 21:17
|
#50 |
|
Suosikkijoukkue: Tappara
|
Hyvä hyvä! Ja sitten muuan tarina:
Igor Larionov: Ykkösketju kapinoi
"Bussimme pysähtyi pehmeästi hallin eteen. Aloimme poistua verkalleen. Heitin säkkini olalle ja aloin tunkeutua sankan ihailijajoukon läpi. Bussin edessä oli paljon pikkupoikia ojentelemassa vihkoja, valokuvia, papereita ja kyniä saadakseen nimikirjoituksen. Viittasin kintaalla puolihuolimattomasti ja jatkoin matkaa. Juuri silloin näin - kenet luulitte? - Bobby Hullin! Totta joka sana, legendaarisen Bobby Hullin," ... "Meidän katseemme kohtasivat. Hull ei varmasti sanonut mitään, kertoi vain katseellaan: no jopa nyt jotakin, olisiko pienen ilon tuottaminen ihmisille liikaa? Eikö käsi taivu kirjoittamaan? Bobby Hull, kuin velho ja telepaatti, sai minut pysähtymään yhtäkkiä, kääntymään ja ottamaan muutaman askeleen kohti nuoria kannattajia. Yritin antaa nimikirjoitukset kaikille halukkaille ja lähdin sitten helpottuneena kohti pukuhuonetta." "En yleensä suhtaudu toisten pyyntöihin näin yliolkaisesti" ... "ei ole syytä olla töykeä, olivatpa olosuhteet mitkä tahansa". 10 pisteen kysymys: minkä jäähallin pihalla tämä kohtaaminen tapahtui? |
|
|
|
Lineaarinen näkymä (oletus)
