Eutanasia

  • 18 735
  • 127

Hejony

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi
Eutanasia eli armokuolema, lyhyesti selitettynä toisen henkilön menehtymisen passiivinen tai aktiivinen edistäminen, on ollut kiistelyn ja jankkaamisen aiheena yhteiskunnallisessa keskustelussa vuosikaudet. Mielestäni Jatkoajan on aika antaa debaattiin oma, korvaamaton panoksensa. Tälläkin hetkellä voi usean ketjun perusteella nimittäin todeta, että anti ainakin jankkaamisen suhteen on kiistaton.

Olen pohtinut eutanasiaa lyhyen elämäni varrella varsin paljon, ja viime aikoina erityisesti. Vaikuttimina ovat toimineet mm. yliopistolla aihetta sivunnut kurssi, vastikään näkemäni Perhonen lasikuvussa -elokuva, sekä samasta locked in -tilasta kärsivää brittiläistä ex-futaria käsitellyt Urheilulehden artikkeli. Kantani ei ole vuosien varrella juuri muuttunut; mielestäni on kestämätöntä, että länsimaisessa yhteiskunnassa loputtomasti korostetut yksilönvapaudet riistetään kenties sen kaikista tärkeimmän seikan äärellä. Niin ikään omat suurimmat pelot liittyvät juuri tuollaiseen locked in -tilaan, jossa pää pelaa täysteholla, mutta keho ei - silmiä lukuunottamatta - lainkaan. On typerää edes kuvitella tietävänsä miltä näiden vammojen uhreista tuntuu, mutta omalla kohdallani luulisin tilanteen olevan kertakaikkiaan kestämätön. Tällä hetkellä voin sanoa, että jos joskus tuollaiseen tilaan vangiksi joudun, toivon että minut kivuttomasti surmataan.

Asia ei tietenkään lainkaan yksinkertainen, kertoohan siitä jo kiistelyn ja väittelyn pitkäikäisyys. Suurin huoli lienee mahdolliset väärinkäytökset. On monia tilanteita, joissa potilaan mielipidettä ei voida saada selville. Miten menetellä, kun koomaan vajonneen riitaisan sukunsa päämiehen perilliset pörräävät potilaspedin ympärillä dollarinkuvat silmissä? Vaikka olen eutanasian puolestapuhuja, myönnän, että laillistamiseen täytyy liittyä erittäin tarkat rajoitukset ja säädökset.

Yhteiskunnallisesti aihe lienee tällä hetkellä hieman pinnan alla, ainakaan ihan tuoreimpiin vaaliteemoihin tämä ei ole tainnut lukeutua. Onkin siis selvää, ettei laillistaminen ainakaan kovin lähellä ole, sillä aikanaan se tulee varmasti vaatimaan pitkälliset väännöt ensin kahvipöytä/poliitikkotasolla, ja sitten ihan lainsäätäjien keskuudessa.

Aloitetaan kahvipöytädebaatti täällä. Puolesta vai vastaan, ja ennenkaikkea miksi?
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Aloitetaan kahvipöytädebaatti täällä. Puolesta vai vastaan, ja ennenkaikkea miksi?

Ensimmäisessä viestissäni pohdin asiaa pääasiassa vain ja ainoastaan subjektiivisesta näkökulmasta tarkasteltuna, vaikka olen käsitellyt aihetta niin mielessä kuin muissa keskusteluissa laajemminkin. Mutta siis minä.

Pidän hyvin tärkeänä sitä, että pystyn itse määrittelemään sen kuinka elän ja miten elänä, kuinka päätän päiväni jos tulee tarve, että haluan jostain syystä lopettaa päiväni, joten ajatus siitä, että joutuisin elämään täysin toisten armoilla vaikkapa tetraplegiapotilaana tuntuu todella kammottavalta tulevaisuudenkuvalta, ja jos joudun tällaiseen tilaan, toivon että joku päättää päiväni minun puolesta. Mutta ikävä kyllä tällä hetkellä se ei vielä ole mahdollista, toivon kuitenkin, että tulevaisuudessa kaikenkattavan keskustelun jälkeen Suomessakin otetaan järki käteen ja annetaan ihmisille, jotka inhimillisesti katsoen ovat toivottomassa tilassa päättää eutanasian kautta päivänsä jos niin toivovat.

Tällä hetkellä hoitotahdossa voi tehdä rajauksia ja lääkäreiden kanssa voi käytännössä tehdä dnr-päätöksen (do not resuscitate) eli älkää elvyttäkö, mutta tästä on vielä todella pitkä matka eutanasiaan, koska eutanasiassa potilas voi valita hetken jolloin poistua elämäntolan sairauden muodossa siltä tuntuessa. Ainakin minä toivon, että minun päätöstä kunnioitettaisi, että olisi mahdollista antaa elämän lopettava piikki tai pilleri, kun makaan sairaalansägyssä kykenemättä muuta kuin liikuttamaan silmiäni tai nyökyttämään päätäni. Sama pätee tietty moniin muihinkin sairauksiin. Parantumaton laajalle levinnyt syöpä? Miksi antaa ihmisen kitua ja elää tuskissaan (morfiinista huolimatta) kun, jos hän niin haluaa tai kun minä niin haluan, päättää päiväni välittömästi, jotta pääsen pois tuskistani?

vlad.
 

Cactus

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks
Armokuolema.

Uskon tästä asiasta kertyvän vielä rutosti keskusteltavaa ja mielipiteitä. Omasta mielestäni eutanasian voisi hyväksyä tietyin edellytyksin.

Mites vaikka semmoinen tapaus että tämä puhuttu dnr on hyväksytty ja potilas on sanonut tietyn tyyppisen sairauden kohtuu alkuvaiheessa ettei halua elvytystä. Onko se rikollista että hänelle siinä tapauksessa kun elvyttää pitäisi (eikä saa) nii livauttaisi suoneen riittävästi morfiinia?? Omasta mielestäni on ehkä rikollisempaa olla antamatta kivun poistavaa kipulääkettä. Noh mielipiteitä on monia.

Entäs sitten että ihminen on ollut koomassa 10-vuotta ja lääkärit ovat todenneet ettei hän siitä enää nouse ja herää vaan on ns. vihannes. Omaiset ovat olleet koko sen pitkän ajan sitä mieltä että pitäisi ihminen päästää lähtemään. Kuulemma kuolla ei voi kunniakkaasti mutta itse koen että kuolisin kunniakkaasti jos saisin sen itse päättää. Tässä koomatilanteessa olisi tietysti se kysymysmerkki haluaisiko koomapotilas sitä?? Onko hän ilmaissut asiasta ollenkaan elämänsä aikana?? Jos ei niin tilanne lienee ainakin joiltain osin ristiriitainen. Tosin jos ihminen on koomassa, tajuaako hän siirtyvänsä koomatilasta kalman kartanoille vai jatkaako vain leppoista untaan sateenkaarimaassa?? Itse uskon että tämmöiset tilanteet voisi päättää maalaisjärkeä käyttäen.

Sitten ihmiset jotka loukkaantuvat kaulasta alaspäin eivätkä pysty muuta tekemään kuin puhumaan ja sanomaan jossain vaiheessa että haluaisi lähteä, on väsynyt. Miksei hän saa sitä päättää?? Varsinkin jos hän on täydessä ymmärryksessä oleva ihminen joka saisi tai voisi lähteä oman käden kautta jos pystyisi liikuttamaan käsiään. Miksi hän ei saisi päättää siitä siinä vaiheessa kun kädet eivät toimi mutta pystyy ajattelemaan samalla tavalla?? Anteeksi melkein pistää vihaksi kun tätä ajattelee!!

Ja viimeiseksi. Eikös eutanasiaa silti jonkin verran suomessakin tapahdu potilaan, omaisten ja vastaavan lääkärin kesken?? Vähän mutta silti riittävästi liikaa kipulääkettä joka turruttaa ensin uneen ja sen jälkeen iskee hengityslama tai vastaavaa. Itse olen ymmärtänyt että näin suomessa välillä tapahtuu ja jotkut hyvin harvat lääkärit ottavat riskin menettää lääkärinlupansa suostumalla omaisen ja potilaan viimeiseen pyyntöön.

Cactus on eutanasian puolella.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Isäni, 91 v., makaa vihanneksena vuodeosastolla. Hänellä todettiin pitkälle edennyt alzhaimer vuonna 2003. Äiti ja isä olivat peitelleet asiaa useamman vuoden ajan ja veljesten kanssa pidimme isäukkoa vaan vanhuudenhöperönä. Tähän vaikutti varmasti isän rautainen kunto, hän teki päivittäin pitkiä kävelylenkkejä, eikä syönyt pillerin pilleriä. Äitin sairastuminen ja kuolema syksyllä 2003 romahdutti isän tilan ja hän joutui hoitokodin kautta vuodeosastolle ja taantui nopeasti. Tänä päivänä hän makaa sängyssään, nukkuu ja syö. Kaikki kommunikointi ulkomaailman kanssa on hävinnyt jo pari vuotta sitten.

Itse toivoisin eutanasiaa isän kohdalla, en ymmärrä mitä merkitystä tuollaisella elämällä on.
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Itse toivoisin eutanasiaa isän kohdalla, en ymmärrä mitä merkitystä tuollaisella elämällä on.

Tämä onkin aina kummastuttanut itseäni lääkärikunnan toimissa, toisaalta suurin osa lääkäreistä voi potilaan hengen nojalla suorittaa abortteja kutakuinkin polyypin tasolla olevalle sikiölle mutta vastaavaa polyyppia sitten vanhemmalla iällä pitääkin pitää elossa viimeiseen asti, kuinka tahansa mielivaltaisen kustannustehotonta se olisikaan. En siis toki vastusta aborttia, mutta tämä kaksoisstandardisuus vähän hämää.

Itse siis vähemmän yllättäen olen vahvasti niin passiivisen kuin aktiivisen eutanasian puolella (määritelmäerot löytynevät wikipediasta eikä jälkimmäisellä nyt tarkoita mitään murhaamista), ihminen päättäköön itse elämästään jos on siihen kykenevä. Toisaalta ihan pragmaattisesti ajateltuna on myös täysin kestämätöntä roikottaa johdoissa ihmisiä joitten teoreettisetkin toipumismahdollisuudet ovat menneet samalla kun hoitoresursseja voitaisiin käyttää niihin joilla on vielä toivoa, tämä peli kun ei ole nollasummapeliä vaan vain toisella vaihtoehdolla voi voittaa jotain.

Ettei nyt liiallinen tehokkuudesta ja resursoinnista puhuminen siirtäisi huomiota itse asiasta, itselläni on kutakuinkin Tosifanin kaltainen kokemus omasta isoisästäni joka käytännössä viimeisten kuukausiensa aikana menetti täysin kontaktin elämään ja ymmärrykseen. Sairaalassa vieraillessa oli selvää ettei se pelargonian viereen istutettu olento enää ollut se isoisä jonka kanssa olin lapsuuteni kasvanut ja eipä kukaan tainnut "oikeasti" surra sitä että poismeno tuosta tilasta tapahtui sitten kovin nopeasti, päinvastoin ja onneksi niin, eikä kuten Tosifanilla.
 
Viimeksi muokattu:

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Tämä onkin aina kummastuttanut itseäni lääkärikunnan toimissa, toisaalta suurin osa lääkäreistä voi potilaan hengen nojalla suorittaa abortteja kutakuinkin polyypin tasolla olevalle sikiölle mutta vastaavaa polyyppia sitten vanhemmalla iällä pitääkin pitää elossa viimeiseen asti, kuinka tahansa mielivaltaisen kustannustehotonta se olisikaan.

Tätä samaa olen itsekin pohtinut. Onhan se nurinkurista, jos elämän alkutaipaleella voidaan toisessa salissa surutta tappaa sikiötä ja toisessa salissa kamppaillaan kaikin voimin, jotta samanikäinen sikiö (soon-to-be-keskonen) saataisiin pelastettua. Suomessa rajat ovat vähän tiukempia, mutta vaikkapa Briteissä abortin voi tehdä vielä 24-viikkoiselle sikiölle. Varhaisin selvinnyt keskonen on ollut alle 22-viikkoinen, mutta tämänkin elävän ihmisen olisi saanut muitta mutkitta murhata. Sitten elämän loppupäässä yritetään väkisin pitkittää ihmisten olemassaoloa, vaikka se olisi pelkkää kärsimystä ja vaikka vanhusten hoito itsessään olisi ala-arvoisella tasolla.

Kannatan kyllä eutanasiaa. Toivon, että kun ikää itselle tarpeeksi karttuu, niin silloin on jo voimassa kunnon eutanasialaki, ja saan lopettaa itse itseni arvokkaasti sen sijaan, että teutaroisin paskaiset vaipat jalassa, raihnaisena ja järkikulta kadonneena vuosikausia jossain laitoksessa. Jos ei lainsäädäntöä tuolloin vielä ole, niin sitten vain ikämiehenä kuula kalloon tai muu vastaava metodi. Tai kuula jonkun muun kalloon, jotta pääsee vanhainkodin sijasta viimeisiksi vuosikseen vankilaan, jossa on parempitasoinen hoito ja ylläpito.

itselläni on kutakuinkin Tosifanin kaltainen kokemus omasta isoisästäni joka käytännössä viimeisten kuukausiensa aikana menetti täysin kontaktin elämään ja ymmärrykseen. Sairaalassa vieraillessa oli selvää ettei se pelargonian viereen istutettu olento enää ollut se isoisä jonka kanssa olin lapsuuteni kasvanut ja eipä kukaan tainnut "oikeasti" surra sitä että poismeno tuosta tilasta tapahtui sitten kovin nopeasti, päinvastoin ja onneksi niin, eikä kuten Tosifanilla.

Kummisetäni on myös vajonnut alzheimerin yms. johdosta käytännössä zombieksi. Hän oli eloisa, älykäs, voimakastahtoinen persoona, jossa yhdistyivät niin herkkä taiteellisuus kuin karismaattinen määrätietoisuus. Päivätyöt hän teki koulun rehtorina, vapaa-ajalla syntyi mm. runoja ja kaikkea mahdollista hienoa käsityötä. Nyt hän on siinä tilassa, että valot ovat jääneet päälle, mutta kämpässä ei ole enää ketään kotona. Hän ei välttämättä edes tajunnut, että hänen vaimonsa ja kummitätini kuoli hiljattain. Kummitädillä oli pään sisältö kunnossa, mutta vaikean sairauden myötä hänellä oli jatkuvasti kovia tuskatiloja ja kouristeluita, ja hän oli kuihtunut käpristyneeksi luurangoksi. Kuolema oli varmasti hänelle itselleen helpotus.

En ymmärrä "elämän" jatkumisen syytä enää tämänkaltaisissa vaiheissa. Ei tuo ole elämää, se on korkeintaan pitkittynyttä olemassaoloa, jota määrittää lähinnä kipu, kärsimys ja sekavuustilat. Elämän laatukin merkitsee jotain, ei vain elonpäivien määrä.
 

Cactus

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks
Tämä onkin aina kummastuttanut itseäni lääkärikunnan toimissa, toisaalta suurin osa lääkäreistä voi potilaan hengen nojalla suorittaa abortteja kutakuinkin polyypin tasolla olevalle sikiölle mutta vastaavaa polyyppia sitten vanhemmalla iällä pitääkin pitää elossa viimeiseen asti, kuinka tahansa mielivaltaisen kustannustehotonta se olisikaan.

Myös minä olen tätä asiaa pohtinut ja tullut siihen tulokseen kysyttäessä miksi näin niin minä ainakin näen siinä selkeän eron; se on syntymä. Periaatteessa eroa ei ole mutta käytännössä paljonkin. Näin niinkuin järkeiltynä on tietyllä tavalla hyväksytympää tappaa syntymätön kuin elävä ihminen (joo on sikiökin elävä) mutta ymmärtänette pointtini?? Kannatan silti eutanasiaa vaikka uskonkin näkeväni mahdollisen järkevän syyn ajatella näin.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Ettei nyt liiallinen tehokkuudesta ja resursoinnista puhuminen siirtäisi huomiota itse asiasta, itselläni on kutakuinkin Tosifanin kaltainen kokemus omasta isoisästäni joka käytännössä viimeisten kuukausiensa aikana menetti täysin kontaktin elämään ja ymmärrykseen.

Näitä TosiFanin kaltaisia ihmiskohtaloita on maassamme vaikka kuinka paljon, omakin mummini kuuluu tähän dementoituneiden ihmisten joukkoon, joka vietti viimeiset vuotensa sairaalan vuodeosasatolla ja käytännössä viimeisen vuotensa tilassa, jossa ainoa kommunikoinninkeino oli normien liikuttelu, ja sekin tapahtui vain silloin kun äitini hänelle puhui. Minuun ja veljeen hän ei ottanut mitään kontaktia, itseasiassa olimme "kadonneet" hänen elämästä jo ennen tätä viimeisintä vaihetta - monilla eri dementianmuotoja sairastavilla potilailla tämä on se viimeisin vaihe, jossa liu'utaan läheisten ulottumattomiin "maailmaan josta ei ole paluuta". Kuinka moni todellisuudessa haluaa läheiselleen tällaisen ihmiskohtalon? Vai olisiko parempi, että näille dementian eri muotojen kuihduttamille ihmisille järjestettäisi inhimillinen loppu lääketieteellisin keinoin? Omalla kohdallani toivon, että lääketiede - lääkärit - tuolloin tekevät päätöksensä inhimillisten näkökulmien kautta ja tuolloin yhteiskunta on valmis ja hyväksynyt sen, että elämää ei tule keinotekoisesti pidentää.

En tiedä äidistäni tai veljestäni, mutta minä en surrut mummini kuolemaa - minulle se oli helpotus. Toivon, että minun ei tarvitse kokea samaa kohtaloa kuin mummini, toivon, että saan lähteä saappaat jalassa kuten vaarini, tai toivon, että hoitotahtoani kunnioitetaan ja jos tuolloin eutanasia on sallittu - kuten toivon - toiveeni toteutaan ja vuodepotilaana, vihanneksena, elämäni ei jatku sekuntiakaan.

vlad.
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Itse toivoisin eutanasiaa isän kohdalla, en ymmärrä mitä merkitystä tuollaisella elämällä on.

Tässähän se kiteytyy koko eutanasian ongelma. Tosifani toivoo isälleen eutanasiaa. Mutta mikä on Tosifanin isän kanta? Kenelläkään ei ole oikeutta päättää toisen ihmisen puolesta hänen elämänsä päättämisestä, lukuunottamatta tilanteita joissa ihminen on aivokuollut ja elämä on mahdollista vain ja ainoastaan koneiden avulla.

Sen sijaan jos ihmiset voisivat tehdä eutanasiatestamentin, samalla tavoin kuin vaikkapa hoitotestamentin, niin se olisi erittäin kannatettava juttu. Siihen ihminen voisi määritellä tilanteet, joissa hänen elämänsä voidaan päättää eutanasian avulla tilanteissa, joissa ihmisen oma päätöksentekokyky on mennyttä tai vaikkapa kommunikointi ulkomaailman kanssa mahdotonta. En ymmärrä, mikä tällaisessa menettelyssä olisi väärin tai moraalitonta, jos ihminen voisi itse määritellä esim. että jos hän joutuu koomaan, eikä herää kuukauteen niin hänen elämänsä saa päättää. Tai että jos sairastuu alzheimerin tautiin, eikä tajua enää mistään mitään ja elämä on vain sängyssä makaamista ja housuun paskomista, niin elämän saa päättää. Tai että jos halvaantuu silmistä alaspäin, eikä ole toivoa paranemiseen ja tila on kestänyt vaikkapa 3 kuukautta, niin elämä päätetään eutanasian avulla. Samoin voisi tehdä eutanasiatestamentin, että missään tilanteissa ko. ihmisen elämää ei saa päättää eutanasian avulla ja sitä sitten tietenkin kunnioitettaisiin. Tällainen kokonaisvaltainen eutanasiatestamentti olisi mielestäni erittäin kannatettava ajatus.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Näitä TosiFanin kaltaisia ihmiskohtaloita on maassamme vaikka kuinka paljon, omakin mummini kuuluu tähän dementoituneiden ihmisten joukkoon, joka vietti viimeiset vuotensa sairaalan vuodeosasatolla ja käytännössä viimeisen vuotensa tilassa, jossa ainoa kommunikoinninkeino oli normien liikuttelu, ja sekin tapahtui vain silloin kun äitini hänelle puhui. Minuun ja veljeen hän ei ottanut mitään kontaktia, itseasiassa olimme "kadonneet" hänen elämästä jo ennen tätä viimeisintä vaihetta - monilla eri dementianmuotoja sairastavilla potilailla tämä on se viimeisin vaihe, jossa liu'utaan läheisten ulottumattomiin "maailmaan josta ei ole paluuta"...

Isäni ei ole ottanut kontaktia mitenkään pariin vuoteen. Isää hoitava lääkäri kuvasi Alzhaimeria sairaudeksi, joka on julma läheisille, mutta lempeä potilaalle, hän vain liukuu omaan maailmaansa. Isän tilanne on tällä hetkellä jo tuon vaiheen ohi eli isä on tällä hetkellä keho, joka pumppaa verta, mutta ajattelu on loppunut ajat sitten.
 

Aatos

Jäsen
Passiivista eutanasiaa harrastetaan aika ajoin esim. elvytystilanteissa. Mutta aina ovat raskaita päätöksiä. Ja vaikka tuossa tilanteessa ammattilaisten mielipide on selvä, saattaa läheiset olla täysin eri mieltä.

Rajan veto on välillä vaikeaa.

Vanhuksen ollessa kyseessä paine on pienempi. Mutta...

Kuinka kuolemaan tuomitun lapsen elämän voi lopettaa ?

Aktiivinen eutanasia ei tällä hetkellä Suomessa ole mahdollista, Hollannissa kyllä. Lisäksi Belgiassa sekä Jenkeissä Oregonissa.

Dementoituneessa ihmisessä ei lopussa ole jäljellä muuta kuin kuoret. Silti minua kauhistuttaa ajatus että olisin "teloituskomppanian" jäsen.

Toisaalta dementia taitaa olla aika armelias ainakin loppuvaiheessa potilaalle itselleen. Omaiset kuitenkin tilanteesta usein kärsivät.

Saattohoidon sekä palliatiivisen hoidon riittävä tarjonta täytyy taata - muutoin joudumme tilanteeseen, jossa hyvä hoito korvataan tappamisella, eutanasialla.
 

Aatos

Jäsen
Miksei hän saa sitä päättää?? Varsinkin jos hän on täydessä ymmärryksessä oleva ihminen joka saisi tai voisi lähteä oman käden kautta jos pystyisi liikuttamaan käsiään. Miksi hän ei saisi päättää siitä siinä vaiheessa kun kädet eivät toimi mutta pystyy ajattelemaan samalla tavalla?? Anteeksi melkein pistää vihaksi kun tätä ajattelee!!

Loppujen lopuksi aika harvat haluavat ko. tilanteessa "poistua näyttämöltä". Terveenä kun etukäteen asiaa pohtien asia on usein toisin. Ja toki ihminen saa päättää että ei halua elää, mutta ei voi päättää että minun tulee lopetus hoitaa.



Ja viimeiseksi. Eikös eutanasiaa silti jonkin verran suomessakin tapahdu potilaan, omaisten ja vastaavan lääkärin kesken?? Vähän mutta silti riittävästi liikaa kipulääkettä joka turruttaa ensin uneen ja sen jälkeen iskee hengityslama tai vastaavaa.

Niinkö ?
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Saattohoidon sekä palliatiivisen hoidon riittävä tarjonta täytyy taata - muutoin joudumme tilanteeseen, jossa hyvä hoito korvataan tappamisella, eutanasialla.

Mutta pystytäänkö se takaamaan tai halutaanko se taata kun elintärkeistä terveydenhuololle sijoitetuista euroista aletaan käydä rajua kilpailua kunnissa/sairaanhoitopiireissä? Jo nyt Suomi on epätasa-arvoinen maa saattohoidon ja palliatiivisen hoidon suhteen ja "kotiinpäin" vetämistäkin harjoitetaan, eli mikä on tulevaisuus? Astuuko tulevina vuosikymmeninä mukaan kuvoihin entistä enemmän realistisuus, kun tajutaan, että verovarat eivät riitä takaamaan riittävää saattohoitoa/palliatiivista hoitoa vanhenevalle väestölle? Tehdäänkö tuolloin, kenties monen mielestä hyvinkin raskas päätös, aktiivisen eutanasian hyväksymiseksi? Vai annetaanko entistä enemmän ihmisille itselleen oikeus päättää hoidostaan ja sitä myöten aktiivinen eutanasia astuu kuvioihin?

Vaikka, kuten totesit, dementia eri muodoissaan taitaa olla loppuvaiheessa armelias sairastuneelle itselleen, toivoisin kuitenkin omalla kohdalla sitä, että jo ennen tuota "armeliasta" loppuvaihetta, jolloin on vain rapistuneet ja kuihtuneet kuoret jäljellä entisestä minästäni, minulle annettaisi mahdollisuus hoitotahdon/-testamentin myötä valita se milloin ja missä tilassa päätän päiväni. Minä voin olla teloituskompaniassa tai minä voin olla oman itseni teloittaja, jos se minulle suodaan.

vlad.

edit: Sveitsi ja eutanasia.
 
Viimeksi muokattu:

Cactus

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks
Aatos: En tietenkään voi 100% varmaksi asiaa mennä vakuuttamaan mutta vahinkojahan sattuu. Kuten myös "vahinkoja". Korjaa ihmeessä jos menen täysin metsään??=) Ammattisi perusteella villi arvaukseni on että olet lääkäri. Uskotko että tämmöistä ei Suomessa tapahdu ollenkaan??
 

DC.PAPA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, vuodesta -72
Erittäin mielenkiintoista keskustelua. Itse kannatan eutanasiaa, jos potilaan tahto tulee kiistattomasti selville. Olisi hienoa jos tulevaisuudessa saisi tehdä myös testamentin pois lähdöstä, kun on itse tiedottamassa/toivottamattomassa tilanteessa. Miten ja kuka tätä sitten mittaa, onkin sitten taas eri asia.

Jos potilas on itse kykenevä tahtonsa kertomaan, on ihmisarvon mukaista tahtoa kunnioittaa. Laki on nyt vaan tämä tällä hetkellä, kuolemastaan ei kukaan voi "laillisesti" päättää. Ainoa vaihtoehto on päättää päivänsä, kun on vielä toimintakunnossa. Tämäkin vaihtoehto on omaisille todella rankka, jos taustalla ei ole esim. "tappavaa" sairautta, vaan ratkaisu tehdään ns. mielenterv. syistä, eli ei nähdä mitään ulospääsyä maallisista ongelmista.

No eihän täällä keskustella itsemurhista, vaan avustetusta pois pääsystä.

Jos taas kuvitellaan tilanne jossa oma lapseni olisi tässä tilanteessa, en tiedä olisiko minusta tätä päätöstä tekemään.

Onkin helpompi kuvitella tätä asiaa itselle tapahtuvaksi, kuin jälkipolville. Jos olisi joku tälläinen testamentti sapluuna olemassa ja olisin itse kyseessä ja avun tarpeessa, allekirjoittaisin sen välittömästi.

Syntymäänsä ei kukaan voi valita, mutta jos loppumetrit ovat pelkkää kärsimystä, eikö olisi ihmisarvoista päästää hänet ajasta ikuisuuteen?

Ja taas tullaan siihen, kuinka lopullinen halu ja tahto määräytyy. Jos potilas on ns. tiedottomassa tilassa, kuka on se ketä sanoo että nyt riittää? Jos taas halu ja tahto tulevat ilmi, kenellä on oikeus tämä tahto evätä?

Enkä asiaa pohdi mitenkään taloudellisella kannalla, pelkästään inhimillisyyden. On jo elämän tässä vaiheessa tullut kaikenlaisia kohtaloita eteen.

Tulipas taas pitkä ja sekava viesti, ei tähän asiaan varmaan saada mitään ratkaisua moneen vuoteen.

Mutta edelleen, kannatan eutanasiaa, ainakin silloin kun ihmisen oma halu lähtöön tulee kiistattomasti esille. Koomassa ja ns. tiedottomassa tilanteessa olevaan potilaaseen taas "piuhat irti" tuntuu jotenkin teloittamiselta. Onneksi ei tarvitse/eikä voi tälläisiä päätöksiä kenenkään toisen puolesta tehdä ja taas valitettavasti ei myöskään omasta puolestaan.
 

#76

Jäsen
Minusta on ristiriitaista, että eläimen kärsimyksen päättämistä pidetään inhimillisenä, mutta ihmisen kärsimyksiä pidennetään.

Eutanasian käytännönmalliksi lienee useampikin vaihtoehto. Ihmisen oma päätös joko sillähetkellä tai hoitotestamentin muodossa, omaisten päätös, lääkärien, lääkärien tai oikeuden/muum vastaavan puolueettoman tahon päätös.

Murhasta tai tappajakaartin värväyksestä puhuminen sikäli ristiriitaista, että valtaosa suomalaisista miehistä koulutetaan tarvittaessa murhaamaan. Lopputuloshan on sama eli toisen ihmisen saaminem hengiltä. Edelleenkään emme siis pidä toisen ihmisen tappamista vääränä, kunhan se koetaan oikeutetuksi.
 

Gentleman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
yep, parempi käydä keskustelua itse aiheesta täällä ja jättää poliittisten puolueiden kannanotot omiin ketjuihinsa.

Minun nähdäkseni eutanasian laillistamisessa isoimmat ongelmat ovat

1. Potilaan tahdon selvittäminen ja se, että onko hän siinä kunnossa että voi päätöksen tehdä.

2. Elämän pyhyyden käsite, erityisesti ihmiselämän pyhyyden.

Kohtaan 1 löytyy se ratkaisu, että voisi tehdä hoitotestamentin jossa ottaa kantaa asiaan, toisaalta aina jää jäljelle "ahneiden omaisten painostus" ja "olenko taakka" paineet valita eutanasia. Mutta ihminen on alhainen olento.

Kohta 2 on siitä erityisen ongelmallinen, että useimmat uskonnot määrittävät ihmiselämän pyhäksi. Sen lisäksi on mietittävä, että jos ihmisen surmaaminen vaikkakin armosta ja omasta tahdosta on joissain tapauksissa sallittua niin miten voimme perustella rangaistuksia jotka langetamme tappamisesta ylipäätään?

Tai miten takaamme hoidon loppuun asti niille, jotka eivät tahdo eutanasiaa? Tarkoitan sitä, että onko odotettavissa hoitohenkilöstön suunnalta sen suuntaisia ajatuksia että eutanasian vaihtoehtoa tyrkytettäisiin?

Tai veronmaksajien?

Itse olen eutanasian kannalla ollut jo vuosia, ja itselleni ainakin tässä vaiheessa tuntuu selvältä, että valitsisin eutanasian mikäli sairastun vakavasti ja toipuminen tuntuu mahdottomalta.
 

peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Suomessahan on tietynlainen eutanasia jo käytössä. Esim äitini kohdalla se homma hoitui kivuttomasti ja nopeasti. Alussa pidettiin teholla ja saatiin hereille ja ns elävien kirjoihin ja todettiin pahanlaatuinen kasvain myöhemmin jonka leikkaamiseen olis mutsi kuollu lähes varmasti ja siitä ei muutenkaan apua olis ollut niin tehtiin se että äiti sai sellaisen lääkityksen että kipu pysyy poissa eikä hoitavia toimenpiteitä tehty

Ei siis väkisin yritetty pelastaa tai pitää elossa on tietynlaista eutanasiaa. Jos ihminen kokee ainoastaan kipua ja tuskaa ja itse elämäänsä ei kykene päättämään mutta antaa siihen suostumuksensa niin silloin pitäisi saada lupa.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Suomessahan on tietynlainen eutanasia jo käytössä. Esim äitini kohdalla se homma hoitui kivuttomasti ja nopeasti. Alussa pidettiin teholla ja saatiin hereille ja ns elävien kirjoihin ja todettiin pahanlaatuinen kasvain myöhemmin jonka leikkaamiseen olis mutsi kuollu lähes varmasti ja siitä ei muutenkaan apua olis ollut niin tehtiin se että äiti sai sellaisen lääkityksen että kipu pysyy poissa eikä hoitavia toimenpiteitä tehty

Joo. Tuostahan arkkiatri Pelkonen äskettäin uutisissa puhuikin, eli potilaalla on oikeus kieltäytyä tietyistä toimenpiteistä jotka pitkittäisivät elämää. Hän tosin myönsi että nykysysteemilä meillä on silti tilanteita, joissa ihmisten kärsimyksiä tarpeettomasti pitkitetään.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Joo. Tuostahan arkkiatri Pelkonen äskettäin uutisissa puhuikin, eli potilaalla on oikeus kieltäytyä tietyistä toimenpiteistä jotka pitkittäisivät elämää. Hän tosin myönsi että nykysysteemilä meillä on silti tilanteita, joissa ihmisten kärsimyksiä tarpeettomasti pitkitetään.

Joo, Pelkonen puhui asiaa. Otti kyllä hyvin neutraalin suhtautumisen, kaikkea muuta kuin yksinkertaiseen asiaan.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Räsänen kirjoitti:
Terveydenhuollosta löytyvät keinot hallita kipua, poistaa pahoinvointia ja lievittää mielialahäiriöitä. Pahinkin kipu kyetään poistamaan.

En tajua miten Räsänen pystyy lääkärinä kirjoittamaan ylläolevan kaltaista shaibaa, tai lähinnä yleistämään sen kaikkiin potilaisiin, joita eutanasiakysymys koskettaa.

Toki Räsis lisää heti seuraavassa lauseessa, että

Räsänen kirjoitti:
Äärimmäisenä keinona saattohoidossa voidaan käyttää sedatointia, jolla tarkoitetaan vaikeasti oireilevan, kuolemaa lähestyvän potilaan uneen vaivuttamista tilanteessa, jossa muilla keinoin ei saada kärsimyksiin lievitystä.

On jotenkin banaalia, että Räsänen olettaa kaikkien eutanasiaa mahdollisesti toivovien olevan aivan viimeisillään olevia saattohoitopotilaita, kun joukossa on myös ihmisiä, jotka nykylääketiede pystyy pitämään hengissä vuosikausia. Olkoon millaisia vihanneksia tai kivuissaan tahansa taikka kykenemättömiä enää ilmaisemaan tahtoaan. Jos tällainen henkilö on ilmaissut toiveensa armokuolemastaan vielä järjissään olevana, niin onhan tuollaisen ihmisen "kidutus" aivan pöyristyttävää.

Soinin kompetenssi ottaa kantaa koko eutanasiakysymykseen tulee esiin jo miehen blogikirjoituksen (kahden lauseen) avauskappaleessa:

Soini kirjoitti:
Eutanasiaa ensin eläkeläisille ja sitten muille?
 

Viuhula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Suomessahan on tietynlainen eutanasia jo käytössä. Esim äitini kohdalla se homma hoitui kivuttomasti ja nopeasti. Alussa pidettiin teholla ja saatiin hereille ja ns elävien kirjoihin ja todettiin pahanlaatuinen kasvain myöhemmin jonka leikkaamiseen olis mutsi kuollu lähes varmasti ja siitä ei muutenkaan apua olis ollut niin tehtiin se että äiti sai sellaisen lääkityksen että kipu pysyy poissa eikä hoitavia toimenpiteitä tehty

Ei siis väkisin yritetty pelastaa tai pitää elossa on tietynlaista eutanasiaa. Jos ihminen kokee ainoastaan kipua ja tuskaa ja itse elämäänsä ei kykene päättämään mutta antaa siihen suostumuksensa niin silloin pitäisi saada lupa.

Kyseessä ei ollut mielestäni eutanasia. Olettaisin sinun tarkoittavan passiivista eutanasiaa tässä eli mahdollisesti elossa pitävän hoitotoimenpiteen tekemättä jättämistä. Kyseessä oli mielestäni kuitenkin enemmän hoidon linjaaminen. Parantumattoman pahanlaatuisen kasvaimen leikkaamatta jättäminen ja hoitolinjan linjaaminen palliatiiviseksi ei vielä sinällään ole mielestäni eutanasiaa, koska tautiin pitää olla parantava hoitotoimenpide, mikä kuitenkin mielestäni on edellytys eutanasialle. Eli esimerkin kautta, levinneen (metastasoineen) eturauhassyövän leikkaamatta jättäminen ei ole eutanasiaa (koska eihän siitä olisi mitään hyötyä paranemisen kannalta), mutta kyseisestä syövästä loppuvaiheessa kärsivän keuhkokuumeen hoitamatta jättäminen antibiootein taas olisi (potilas hyötyisi antibiootista, jotka hoitaisivat keuhkokuumeen). Ja asianmukaiseen palliatiiviseen hoitoon kuuluu tottakai kipujen hoitaminen, onhan palliatiivisen hoidon tavoite taata mahdollisimman hyvä elämänlaatu jäljellä oleville päiville.

Edellä mainitun lisäksi ymmärsin, että äitisi kohdalla ei leikkaaminen tullut kyseeseen sen takia, ettei hän olisi kestänyt operaatiota muista syistä johtuen. Mutta siinäkään tapauksessa ei mielestäni voida puhua eutanasiasta, kun leikkauksen riskit ovat hyötyjä suuremmat eli hoito evätään sen riskien takia.

Olen ketjun aloittajan kanssa samoilla linjoilla. Ymmärrän hyvin ajatuksen, että eutanasia on väärin ja lääkärin perusarvojen vastaista. Mutta en itse ainakaan osaa asettua vakavasti sairaan ihmisen asemaan, kun tiedossa ei ole parantavaa hoitoa ja tarjolla on vain kipua jäljellä oleviin päiviin. Kuten edellä on todettu, silloin tullaan ihmisen itsemäärämisen äärimmäiseen muotoon, kuolemasta päättämiseen. On jossain määrin erikoinen ajatus minulle, että toivottamassakin tilanteessa tämä itsemäärämisen oikeuden muoto evätään ihmiseltä. Mitä tässä siis yritän sanoa, on että ymmärrän molempien lippukuntien kannan ja olen enemmän kallellani eutanasian puolelle.

Nyky-yhteiskunnassamme kun ei eutanasiaa sallita, palliatiivinen hoito on se millä mennään. Ja oikein toteutettuna se on hyvä ja toimiva vaihtoehto. Käytännössähän se ero tässä on esim. kipulääkkeitä annosteltaessa se, että annetaan kipulääkkeitä (=opioideja) sen verran, että kivut pysyvät hallinnassa, mutta ei niin paljoa, että tulisi hengityslamaa.

Mistään raha-asioista ei tässä yhteydessä kannata puhua, sillä en usko, että yksikään lääkäri ajattelee kunnan taloutta kuolevan potilaan äärellä. Uskallan siksi väittää näin, että kyseisessä tilanteessa olleena sellaisten ajatusten mieleenjuolahtaminen on minulle niin vieras ajatus, että en voi kuvitella kenellekään hippokrateen valan vannoneelle sellaisia tulevan.

Vaikka palliatiivinen hoito onkin toimiva vaihtoehto, omalla osalla olen miettinyt moneen kertaan, mitä haluaisin loppuvaiheen sairauden kohdalla tapahtuvan itselleni. Jos minulla todettaisiin esim. ALS, kirjoittaisin itselleni todennäköisesti sellaiset reseptit, että siirtyisin ajasta ikuisuuteen kivuttomasti. Sitä en osaa sanoa, missä vaiheessa sairautta näin toimisin. Tai niin nyt ainakin ajattelen. En myöskään osaa sanoa, miten tilanteen toteutuessa oikeasti toimisin. Mutta nyt siis edellä kuvatussa tilanteessa lähtökohtaisesti haluaisin eutanasian. Osin tämän ajattelun kautta olen kallistunut eutanasian kannalle.

Se on kuitenkin vielä todettava, että mikäli pakko ei olisi, en eutanasiaa toteuttaisi kenellekään potilaalle, jos se sallittaisiin. Ja tottakai jos se sallittaisiin, pitäisi se olla hyvin, hyvin tarkkaan säädeltyä.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos mulle käy niin ikävästi, että toivoa ei ole ja eläminen on pelkkää kipua ja kurjuutta, toivoisin, että voisin armeliaasti päästä ikiuneen. En halua, että läheiseni joutuvat katsomaan kärsimystäni ja itse kärsimään siinä sivussa. Jatkuva kuoleman odottaminen on raastavaa, enkä halua, että läheiseni joutuvat sen tunteen kanssa elämään. Haluan tehdä päätöksen itse, vielä silloin, kun kaikki on hyvin ja olen täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Haluan, että minulla voidaan katsoa olleen oikeus päättää itse omasta elämästäni. Haluan kertoa läheisilleni, miten minä haluan täältä lähteä, jos tietyt ikävät asiat toteutuvat.

Olen myös sanonut puolisolleni, että mikäli joskus saan slaagin ja muutun vihannekseksi, haluan, että hän jatkaa elämäänsä. Olen lupautunut antamaan "luvan" vaikka kirjallisena. Sanoin, että olisi kiva, jos joku joskus kävisi katsomassa, mutta taakaksi en halua. En myöskään halua, että ihminen, jolla on elämää vielä edessä, lakkaa elämästä. Hän voi halutessaan ottaa avioeron tai voimme olla naimisissa vain paperilla. Ihan miten hän itse haluaa. Jos pääni ei pelaa, minussa ei ole mitään. Se en ole silloin minä. Näin koen sen itse.

Toivottavasti koskaan ei olla tilanteessa, missä tällaista pitäisi miettiä ihan konkreettisesti. En kuitenkaan jää pidättämään hengitystäni.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Lainaan cottonmouthin viestistä Räsäsen kommentin koskien eutanasiaa, tai lähinnä saattohoitoa:

"Räsänen kirjoitti:
Äärimmäisenä keinona saattohoidossa voidaan käyttää sedatointia, jolla tarkoitetaan vaikeasti oireilevan, kuolemaa lähestyvän potilaan uneen vaivuttamista tilanteessa, jossa muilla keinoin ei saada kärsimyksiin lievitystä.
"

Räsäsen pitäisi lääkärinä tietää se, että aina ja kaikissa tilanteissa tämä ei ole mahdollista ja että saattohoitopotilaita on hoidossa paikoissa (esim. tk:n vuodeosastot), joissa ei ole mahdollista anstesialääkärin suorittamaan sedatointiin. Vain anestesialääkäri saa suorittaa sedaation. Lisäksi on mahdollisuus tietokatkoksiin tms. jolloin jopa keskussairaalatasolla sedaatio jää tekemättä, esim. aihetta olen sivunnut saattohoitoa koskevassa opinnäytetyöni haastatteluissa.

Kantani eutanasiaan on hyväksyttävä, ja toivoisin, että minun elinaikanani koittaa vielä aika, jolloin voin vapaasti valita sen milloin kuolen jos minulla on todettu vaikea sairaus jota ei voida hoitaa tai jos sairauteni tähden kivut ovat niin kovat, että elämisen voidaan katsoa olevat inhimillisesti tarkasteltuna julmaa "kiduttamista".

Kuten joku ketjussa viittasi, eläimet voidaan lopettaa mikäli kivut ovat vakavat tms. mutta ihmisille samaa ei voida tehdä, vaan elämää pidennetään keinotekoisesti vuosilla tai jopa kymmenillä vuosilla. En ymmärrä...

vlad.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös