NY RILLATAAN – miksi Suomi ei ole enää jääkiekon huippumaa?

Vaikka yksittäisen pelin perusteella ei pitäisi tehdä johtopääöksiä, voimme silti hieman yleistää, ainakin näin pienen väsymyksen oikeuttamana.

Suomen jääkiekko on mennyt siihen vaiheeseen, että kulta-ajan huippupelaajat ovat jo lähes eläkeiässä ja uusia nuoria huippuja ei vain (vielä ole). Teemu Selänne, Saku Koivu, Jere Lehtinen - kiitos vanhoista hyvistä ajoista, mutta aika on ajanut ohi. Niklas Hagman, Mikko Koivu, Tuomo Ruutu - hyviä pelaajia NHL-tasollakin, mutta eivät terävintä kärkeä. Puolustuksen taso on kaukana huippumaista. Maalivahtipeli on ainut, jossa Suomi pärjää. Toisaalta maalivahdit eivät tee maaleja, vaikea ratkaista pelejä siis.

Missä tulee uusi sukupolvi? Nuorten kisat ovat menneet niin ja näin. Menestystä ei ole oikein tullut. Suomessa on isot harrastajamäärät, paljon jäähalleja, paljon tietotaitoa. Kansainvälisessä kiekossa tapahtui 90-luvulla iso muutos harrastelijakiekosta ammattilaisjääkiekkoon, peli muuttui. Suomi jäi tämän muutoksen jalkoihin. 2010-luvulle tultaessa asiat näyttää todella kurjalta - ollaan edelleen aika lailla harrastelijoita.

Ps. kyllä vituttaa.

Mitä?

Onko se joskus ollut muka?

Ainahan me ollaan oltu noin paperilla Kanadan, Venäjän, Ruotsin, Tsekin ja USA:n takana, ehkä välillä jopa Slovakiankin.

Toki on nuo kaikki voitettukin välillä ja oltu finaaleissa, mutta siitäkin huolimatta ei milloinkaan etukäteen niitä kaikkein isoimpia kuitenkaan. Sellainen maa huippujen ja hyvää keskitasoa olevien välissä.

Vuosina 94-95 Leijonat esittivät varmaankin parasta kiekkoaan koskaan. Vetskut pelasivat 3 ja 4. kentällisissä ja nuoret, kiimaiset ja nälkäiset SM-liigajyrät vastuuketjuissa. Toivon että edes MM-kisoihin valitaan ja annetaan peliaikaa rohkeasti nuoremmille ja nälkäisempää kavereille, joilla on kova halu näyttää että kuuluvat huipulle. Granlund, ehkäpä Vatanen ja.... ööö.... okei, point taken.

No siis on aika turha lähteä yhden huonon pelin perusteella myydä maailmaansa, mutta huolestuttavahan tilanne on. Suomessa on paljon osaamista, mutta tuntuu että siitä ei saada tarpeeksi irti, takerrutaan liikaa systeemeihin ja kabinettipeli jyllää, tosin tuntuu ettei jääkiekko ole ainoa urheilulaji jossa näin on.
Onhan Suomi edelleenkin jääkiekon huippumaa, mutta valitettavasti terävin kärki tylsä ja kapea muihin huippumaihin verrattuna. Ruotsi oli jossain määrin samassa tilanteessa kymmenisen vuotta sitten, siellä selvitettiin mikä on väärin ja alettiin korjaamaan tilannetta, nykyään voi arvokisamenestyksestä ja änärin tilastoista nähdä kuinka hyvin on onnistuttu. Milloin Suomessa tehdään sama vai ollaanko sokeita sille ettei kaikki ehkä olekaan niin hyvin kuin luullaan.

Suomi pelasi ylivoimaisesti parasta jääkiekkoaan Torinossa 06. Aivan suvereenilla viisikkopelillä kaatuivat Tshekki, Kanada, USA ja Venäjä. Siinä joukkueessa oli yksinkertaisesti kaikki kunnossa. Huippukuntoinen ykkösketju, kakkonen joka nousi esiin silloin kun ykkönen ei onnistunut, tasapainottavat kolmonen ja nelonen, kokenut mutta tasokas pakisto, ja sopivasti kahdeksi viikoksi maailman parhaaksi kiekkoilijaksi pompsahtanut Niittymäki. Jos esimerkiksi vertaa nykyiseen, niin meillä on seitsemästä kärkimaasta huonoin ykkösketju, tuskastunut ja hidas kakkonen, päämäärätön kolmonen ja kelpo nelonen. Pakisto on oikeasti todella surkea Torinoon verrattuna. Timonen on huonompi kuin silloin, mutta silti hyvä. Salo on aivan varjo silloisesta, niin myös Kukkonen. Nummisen vertaisesta ei ole tietoakaan, ja Pitkäsestä on vaikea uskoa mitä NHL-tilastoissa lukee. Maalivahtipeli nyt on suht samassa jamassa, mutta ei sillä yksinään kauheasti mitään tee.

Vuodet 94-95 olivat tietysti tuloksellisesti upeita, mutta turnausten taso nyt ei hääppöinen ollut. Vertailukohtaa nyt voi hakea esimerkiksi World Cupista 96, jossa mentiin kohtuullisen samalla rungolla.

Keskustellaanko tässä nyt siitä, että onko Suomi enää suuri kiekkomaa vai siitä onko Suomi enää suuri kiekkoturnausmaa?

Kyllähän se niin menee, että finaaliin on ainekset tälläkin ryhmällä taas, kun pelataan kerrasta poikki. Jos pelattaisiin paras 7:stä tai paras 5:stä niin Suomi häviäisi taatusti joka vuosi Kanadalle, Venäjälle, Usalle ja Ruotsille. Tsekillekin melko varmasti ja Slovakian kanssa melko tasatahtiin.

Eihän Suomelta löydy sellaista pelinteko- ja maalintekotaitoa kuin huippumailta, mutta turnauksessa se voi edelleen hyvällä roolituksella ja nappiin menevillä suorituksilla haastaa koska vain kärkimaita. Siinä mielessä ei kaukana kärjestä olla.

Meillä on sellainen valmennus, joka ei saa joukkuetta toteuttamaan sitä pelitapaa, jota se haluaisi nähdä jäällä Suomen esittävän. Vikaa on myös valmennuksessa, eikä ainoastaan pelaajamateriaalissa. Tämä on yksi iso Suomen maajoukkueen ongelma Vancouverissa ja näkyy erityisesti tasakentällisin pelissä.

Johannes kirjoitti:

Meillä on sellainen valmennus, joka ei saa joukkuetta toteuttamaan sitä pelitapaa, jota se haluaisi nähdä jäällä Suomen esittävän. Vikaa on myös valmennuksessa, eikä ainoastaan pelaajamateriaalissa. Tämä on yksi iso Suomen maajoukkueen ongelma Vancouverissa ja näkyy erityisesti tasakentällisin pelissä.

Laajenna klikkaamalla

Joo, mutta kyllä iso osa on myös joukkueen rakenteessa. Ideaalitilanteessa joukkueen ykkösketju olisi nyt täynnä nuorehkoja, mutta silti kokeneita (n. 30-vuotiaita) ykkösketjutason NHL-pelaajia. Kakkosessa olisi saman tason nuorempia kavereita ja nämä veteraanit kansoittaisivat ns. rooliketjut. Sitten olisi muutamia poikkeuksia kuten Selänne, joka vanhoilla päivilläänkin menee vielä kakkosketjuun heittämällä, mutta muuten näiden Peltosten ja Lehtisten paikka ei kyllä enää ole se vastuunkantajan rooli.

Katse kääntyykin Hagmanin, nuoremman Ruudun, nuoremman Koivun ja muiden suuntaan. Nämä pelaajat ovat maajoukkueessa pelatessaan aina tottuneet siihen, että joku muu kantaa todellisen vastuun. Että joku muu kyllä tekee. Näitä sällejä ei ole koskaan kasvatettu kantamaan sitä vastuuta - tai sitten heistä ei vain siihen ole - ja silloin tuloksena on tällainen harmaa joukkue, jonkalainen Suomi tänään Ruotsia vastaan oli.

Toivottavasti Selänteestä ja kumppaneista löytyisi vielä se yksi vaihde, jolla homma saataisiin toimimaan. Noista junnummista kun siihen ei näytä olevan.

Vanha kaarti ei taivu moderniin jääkiekkoon. Heikkoja maita vastaan jyrätään henkilökohtaisella taidolla. Kovia maita vastaan ei pystytä noudattamaan joukkuepelaamisen taktiikkaa. Ruotsi oli erittäin hyvä oman maalin edustalla, laukaususektorissa. Siellä ei suomalaiset pörränneet. Olis tarvittu Malkinia joka napauttaa melkein nollakulmasta pari häkkiä.

Ruotsilla on loistava tulevaisuus. Nuoria NHL-tähtiä.

Vielä loppukommenttina, Pitkäsen taklaus oli komea ja sääntöjenmukainen. Koska kohteena oli ruottalainen.

Hagman on sentään tehnyt Vancouverissa tehot 2+2 kolmessa pelissä. Moskovassa 2007 mm-välierässä T Ruutu syötti ja M Koivu teki maalin, kun Venäjä kaatui mm-välierässä. T Ruutu teki WC-finaalissa Kanadaa vastaan todella legendaarisen maalin. Kyllä nämä ovat kantaneet vastuuta, kun päävalmentajana oli Summanen tai Westerlund. Mikä on muuttunut sen jälkeen. Ai niin, nyt meitä päävalmentaa Jukka Jalonen jälkimodernilla pelitavalla ja äkkiä T Ruutu, M Koivu tai Hagman ei ratko isoja pelejä, eikä kukaan muukaan, missä vika, kysyn edelleen.

Suomalaiset ovat nöyrää kansaa. Klise mikä klise, mutta monien sellaisten tapaan kumpuaa todellisuudesta. Kiekossa tämä näkyy varsinkin siinä, että pelaajat Suomessa noudattavat valmentajien varmistelutaktiikkaa miellyttääkseen johtajaa ja turvatakseen johtajansa hyvinvoinnin omaa pahaa oloa säästelemättä. Tämä pätee maassamme kaikkeen "työelämään". Mainittu malli tuottaa pelaajia, jotka osaavat noudattaa ryhmäkuria. Sooloilijoita katsotaan tietenkin pahalla ja heitä saattaakin odottaa määräaikaisen suhteen päätyttyä työttömyys ainakin siinä aikaisemmassa lafkassa. Harmaat työmyyrät tärisevät paniikissa, mutta saavat pitää duuninsa.

Kun Suomesta lähdetään NHL:ään, on sooloilu jo karsittu aika pitkälle pois. Viimeistään se karsiutuu itseohjautuvasti silloin, kun noudatetaan taalajäillä edelleen sitä ryhmäkuria. Ja ryhmäkurin noudattaminen vain paranee rapakon takana. Armeijasta tuttu silmätikuksi joutumisen välttäminen korostuu yhäti. Särmät hiotaan pois ja näin saadaan luotettavia alemman keskikastin seuran kolmos- ja kakkosketjun pelaajia. Hyviä alivoimapelaajia tottavie. Jos pelaa näkyvästi, paineet kasvavat, ja viimeistään tuo ilmiö puristaa pelaajan takaisin työmyyrähabitukseen. Tärkeintä on ettei omissa soi. Joskus saatetaan tehdä jopa maali, mikä on tietenkin vain plussaa. Maalitekoon ja taituruuteen profiloitunut pelaaja saattaa jäädä maajoukkueriennoista rannalle.

Niin. Meikäläiset pitävät tärkeimpänä onnistumisen mittarina plus/miinus-tilastoa, mutta jääkiekko on kuitenkin maalintekopeli, mikä tahtoo usein unohtua.

Juu..

Allekirjoittanut on samaa mieltä ketjunavaajan kanssa.
Suomelta uupuu nimenomaan se seuraava sukupolvi. Vanhat telat ovat menestyneet NHL,ssä ja olleet palkittuja pelaajia. Mutta nuorempien osalta kärkemme on oikeasti kapea. M.Koivu,T Ruutu, J Jokinen. Heillä jonkinasteinen status omassa seurajoukkueessaan, mutta silti kaukana NHL,n terävimmästä kärjestä, tai jollei suoranaisesti kaukana, niin ei kyllä kärjessäkään.

Duunareita meiltä kyllä löytyy. Suomella on aina ollut maajoukkueessa neljä "kolmosketjua". Joskus nykyinen pappatrio on yltänyt olemaan kansaivälisessä vertailussa jopa 1 ketju, mutta mutta..

Kotoinen SM-Liiga tuottaa hyvin luistelevia ja puolustavia "työteliäitä" pelaajia. Ei maalintekijöitä tai huippuyksilöitä. Kotimainen kiekkosarjakin on melkoista duunarihokia, jossa luistellaan,taklataan, raadetaan ja koukitaan. Tilanteita syntyy mutta..

Naapurimaassa hurlandiassa pelataan minnihiirimäistä rusettikiekkoa isossa kaukalossa. Heidän liiga tukee taitopelaajia ja niiden syntymistä. Jostain syystä luulisi sitten, että SM-Liiga on parempi koulu NHL,llään jo ihan pienoisesta pelitavallisesta samankaltaisuudestakin johtuen. MUTTA EI, sensijaan naapurin rusettikiekkoilijat tuntuvat sopeutuvammin kerta toisensa jälkeen taalaliigaan paremmin. Heillä on taito jo valmiina, nyt ajavat vain kovan ja nopean pelitavan itseensä sisään. Suomipoika taas joutuu opettelemaan maalintekoa ja kiekollista taitoa ihan liian myöhään.

Kanadalaisten sanoin, Suomen jääkiekkomaajoukkue: ikuinen kakkonen.

Edellä kirjoitettu teksti on puhasta mutuilua. Mutta joku oikeasti jääkiekosta
ymmärtävä voisi perehtyä aiheeseen: Miksi Suomi tuottaa duunareita ja Ruotsi taitopelaajia? Millainen vaikutus kansallisella liigalla on asiaan?
Onko juniori toiminnassa kuitenkaan kauheasti eroavaisuuksia.

Ja PS. Sheddenin palkkauksessa puhuttiin, että saadaan Kanadalaista näkökantaa meidän kotoisen jääkiekkotoimintaan. No vuodessa sitä tuli varmaan tosi paljon. Vaikka Suomesta kyllä löytyy asiantuntemusta, miksei voitaisi välillä hakea ulkopuolista näkökantaa toimintaan. Aina juniorikiekosta alkaen? Jospa olemme olleet kuuluisan -95 vuoden jälkeen hieman laput silmillä =)

Ruotsilla on Nicklas Bäckström, Suomella Perttu Lindgren.

Miltäköhän Suomi näyttää 2011 World Cupissa?
J.Jokinen, M.Koivu, T.Ruutu, Filppula, Hagman, O.Jokinen, J.Ruutu, Nokelainen, Bergenheim, Korpikoski... nouseekohan hyökkäykseen ketään uusia nimiä?
Timonen, Lydman, Pitkänen, Lepistö... todella huolestuttavaa!
Kiprusoff, Bäckström, Rask, Rinne, Niittymäki, Niemi, Lehtonen... näitä kyllä riittää, mutta kun niitä ei yleensä pidetä kuin yhtä kerrallaan kentällä eivätkä ole kunnostautuneet maalitykkeinä.

Pelaaja tuotanto on Suomessa vaikeaa johtuen muita pienemmistä harrastaja määristä. Mielestäni koko pelaaja kasvatus toiminta vaatisi järjestelmällisempää otetta.

Suomi tuottaa hyvin kapea alaisesti pelaajia: Työteliäitä, energisiä, verrattain fyysisiä ja hyvän pelikurin omaavia hyökkääjiä. Pieniä, liikkuvia, hyvän kiekon hallinnnan omaavia pakkeja.

Lynx canadensis Olen tuota Lynx canadensiksen kysymystä pähkäilyt paljon viime aikoina ja olen tullut siihen loppu tulokseen, että Suomi tarvitsee kloonauslaitteen.

Pakki puolella tilanne on kriittinen. Koistinen, Salmela, Lepistö, ehkä jopa Niskala, Heikkinen ja muutamien vuosien päästä varmasti Vatanen tulevat täyttämään omalta osaltaan reikiä kokoonpanossa, mutta he eivät korvaa sitä mistä on suurin puute.

Toni Lydman pitäisi kloonata mahdollisimman nopeasti. Tällä tasolla pärjääviä peruspuolustajia ja maalinedustan putsaajia ei löydy, enkä keksi ketään, joka tuohon rooliin voisi kasvaa. Huippuvuosien Sami Salon DNA:ta pitäisi myös kaivaa jostain esille ja pistää monistettavaksi. Salo oli parhaimillaan lähes täydellinen puolustaja, toista samanlaista ei ole näkösällä.

Tai entä jos Jarkko Ruutu kloonattaisiin ja pistettäisiin pakiksi? Täyttäisi myös osaltaan huutavaa tarvetta tietyn tyyppiselle puolustajalle.

Bergenheim, Pyörälä, Nokelainen, Korpikoski ja Osala muutamn vuoden päästä... He tulevat varmasti nousemaan perusrungoksi arvokisajoukkueisiin, mutta eivät koskaan tule olemaan niitä päävastuunkantajia.

NHL/KHL -tason ykköskentän miehet puuttuvat. Eikä niitä ole näkösällä, lähiaikoina.

Näkisinkin, että kloonaus on Suomen ainoa mahdollisuus saada kilpailu kykyinen joukkue jalkeille tulevaisuudessa. Se tai sitten koko pelaajakasvatustoiminta kehitetään täyttämään näitä maajoukkueen pelaajatyyppi puutteita.

Johannes kirjoitti:

Hagman on sentään tehnyt Vancouverissa tehot 2+2 kolmessa pelissä.

Laajenna klikkaamalla

Toisaalta tämä "nuoreen kaartiin" ilmeisesti vieläkin laskettava Hagman on saman ikäinen kuin maailmanmestarijoukkueen veteraaniosastoon kuuluneet Raimo Helminen ja Esa Keskinen olivat tuolloin ja vain vuoden nuorempi kuin sen joukkueen isähahmo Jutila.

Mane kirjoitti:

Toisaalta tämä "nuoreen kaartiin" ilmeisesti vieläkin laskettava Hagman on saman ikäinen kuin maailmanmestarijoukkueen veteraaniosastoon kuuluneet Raimo Helminen ja Esa Keskinen olivat tuolloin ja vain vuoden nuorempi kuin sen joukkueen isähahmo Jutila.

Laajenna klikkaamalla

Tässähän se noiden kahden joukkueen ikärakenteen ero tiivistyykin. Nyt Hagman on 30-vuotiaana joukkueen nuorempaa puoliskoa jos keskiarvolla tai mediaanilla mitataan. Vuoden '95 joukkueessa 30-vuotias Helminen oli jo pappaosastoa, häntä vanhempia ei joukkueessa tuolloin ollut kuin Summanen, Jutila, Virta ja 3. molari Tammi.

Ioota Rhoo kirjoitti:

NHL/KHL -tason ykköskentän miehet puuttuvat. Eikä niitä ole näkösällä, lähiaikoina.

Laajenna klikkaamalla

Onhan toi Mikael Granlund hyvin potentiaalinen pelaaja nousemaan tuolle tasolle. Se tosin tarkoittaa maksimissaan yhtä kautta Suomessa ja sitten nopeasti NHL:ään ilman AHL-reittiä - tyyliin Teemu Selänne. Jos (ja toivottavasti kun) Granlundin kehitys jatkuu samanlaisena, tulee kaveri olemaan täysin pitelemätön liigassa ensi kaudella ja sen jälkeen NHL:ään on pakko lähteä tai kehitys polkee paikallaan.

Tietty loukkaantumiset voivat tehdä Granlundistakin uuden T. Ruutun - ok duunarin NHL:än kolmosketjuun, muttei mitään sen enempää. Toivotaan, että poika saa pelata ehjiä kausia jatkossa.

Juhaht kirjoitti:

Onhan toi Mikael Granlund hyvin potentiaalinen pelaaja nousemaan tuolle tasolle.

Laajenna klikkaamalla

Säännön vahvistava poikkeus. Ketä muita meillä on? Vatanen ehkä. Ja sitten?

Juhaht kirjoitti:

Onhan toi Mikael Granlund hyvin potentiaalinen pelaaja nousemaan tuolle tasolle. Se tosin tarkoittaa maksimissaan yhtä kautta Suomessa ja sitten nopeasti NHL:ään ilman AHL-reittiä - tyyliin Teemu Selänne. Jos (ja toivottavasti kun) Granlundin kehitys jatkuu samanlaisena, tulee kaveri olemaan täysin pitelemätön liigassa ensi kaudella ja sen jälkeen NHL:ään on pakko lähteä tai kehitys polkee paikallaan.

Laajenna klikkaamalla

Ongelmahan ei olekaan Mikael Granlundissa vaan siinä ettei meillä ole kuin yksi tällainen Mikael Granlund.

Ei me yhdellä tähtiluokanstatuksen omaavalla pelaajalla menestytä jatkossakaan.

Missä ne ongelmat sitten ovat ettei Suomessa kehity enemmän Selänteitä ja Koivuja? Minkä vuoksi täällä kehittyy vain maalivahteja ja perusjyriä kolmos-nelosketjuihin?

Oma vaikutuksensa voi olla myös luonteessa. Ollaan liian nöyriä.

Juhaht kirjoitti:

Tietty loukkaantumiset voivat tehdä Granlundistakin uuden T. Ruutun - ok duunarin NHL:än kolmosketjuun, muttei mitään sen enempää. Toivotaan, että poika saa pelata ehjiä kausia jatkossa.

Laajenna klikkaamalla

Kyllähän Granlundin tilanteessä mies pelaa joko 1-2 kentässä änäriä tai sitten Euroopassa. Granlundin koko ja avut eivät oikein kolmoskenttään sovi.

Mielenkiintoista katsoa, millaisella joukkueella Suomi lähtee kevään MM-kisoihin. Tilanne on mielestäni melko samanlainen kuin vuonna 1998, jolloin Naganon olympiajoukkue oli rakennettu pitkälti konkareiden ympärille, ja monille heistä se oli viimeinen arvoturnaus. Samana keväänä olleisiin Sveitsin MM-kisoihin lähetettiin melko nuori, kokematon ja suurelle yleisölle aika vieraistakin nimistä koostunut joukkue. Silloin homma onnistui: jo niissä kisoissa Suomi oli finaaleissa häviten kaksiosaisen ottelusarjan maalilla Ruotsille, lisäksi tuosta turnauksesta voidaan katsoa alkaneen uuden menestyskauden, vuosien 1996 ja 1997 ollessa aallonpohjaa vuosien 1994 ja 1995 menestyshuuman jälkeen.

On hyvin oletettavaa, että myös tänä keväänä moni Vancouverissa mukana oleva kokeneempi pelaaja jättää MM-kisat väliin, ja Jalonen valitsee nuoren, kokemattoman ja toivottavasti nälkäisen ryhmän. Mihin sillä porukalla sitten päästään, kertoo varmasti aika paljon miltä lähitulevaisuus voisi näyttää.

Tällaisia nuoria joukkueita kevään 1998 malliin olisi vain pitänyt rohkeammin valita noihin MM-kisoihin, vaikka ei se nyt yksinään olekaan mikään ratkaisu Suomen jääkiekkoilun kehittämiseen. Voisi kuitenkin jokunen pelaaja enemmän olla NHL:ssä ja merkittävissä rooleissa seuroissaan, kun vaihtuvuus Suomi-paidassa MM-kisoissa olisi ollut suurempi. MM-kisoja tulee joka kevät, joten turnauksen silloin, toisen tällöin epäonnistuminen "pelaajakokeilun" takia ei olisi niin suuri katastrofi. Olisi sitten enemmän huipputurnauksessa kokemusta hankkinutta materiaalia valittavana näihin kaikkein kovimpiin turnauksiin sikäli kun niitä vielä NHL-pelaajilla höystettynä tulee. Aikanaanhan sitä maailmanmestarijoukkueen runkoakin kuskattiin liian pitkään turnauksesta toiseen lähes muuttumattomana, josta varmasti osin seurasi MM-kisojen 1996 ja -97 sekä World Cupin 1996 yli jatkunut heikompi vaihe.

Nämä ovat kuitenkin jo aikuisten tasolla tapahtuvia juttuja. Se, miten niitä lahjakkuuksia todella "tehdään", on kokonaan toinen juttu.

vilperi kirjoitti:

Ongelmahan ei olekaan Mikael Granlundissa vaan siinä ettei meillä ole kuin yksi tällainen Mikael Granlund.

Laajenna klikkaamalla

Voit olla oikeassakin, mutta esimerkiksi Eero Elo on nostanut siinä määrin profiilia, että mahdollisuudet ovat vaikka mihin. Kun kokokaan ei ole rajoite, saattaa kaveri ajaa myös MG:n ohi tulevaisuudessa. Jopa HIFK:n jäsentenvälisissä on junnuissa potentiaalisia tason nostajia.

Itse uskon, ettei tilanne ole ihan näin synkkä, sillä junnusysteemissä on esille nostettu sakukoivu-tyyppiset vikkelä väkkärät ja toisaalta vikkelät kiekolliset pakit. Muutamia kovia kavereita tulee Elon lisäksi nousemaan puskista, tosin aivan liian harvoja.

Johannes kirjoitti:

Hagman on sentään tehnyt Vancouverissa tehot 2+2 kolmessa pelissä.

Laajenna klikkaamalla

Hagman on tehnyt 2+2 kahdessa pelissä. Siinä on aika vissi ero, kun mietitään vastustajia. Toki ensi yönä on varaa korjata tilastoja oikeaan suuntaan. Muuten kyllä kaivoit viestissäsi esille niitä tärkeitä maaleja ja kovia pelejä.

Nyt kun päästiin puhumaan tulevaisuuden nimistä...

Minäkin näen näitä kovalla peliälyllä ja nopeilla kintuilla siunattuja pelaajia nousevan NHL:ään tasaisella joskin kapealla syötöllä. NHL:n uusi suuntaus on edes auttanut näitä pienempiäkin pärjäämään, kunhan ensin ovat vakuuttaneet kovapäiset valmentajat periksiantamattomuudellaan.

Mutta missä ovat seuraavat Teppo Nummiset tai edes Toni Lydmannit? Pelaako nuorten maajoukkueessa isoja, fyysisiä peruspuolustajia, jotka pystyvät käynnistämään hyökkäyksiä nopeasti?

Minun vaajailla tiedoilla toiveeni kohdistuvat Teemu Laaksoon. Tervepäinen, virheitä välttävä, right-kätinen, 184 cm, 93 kg. Ei ole ollut mitenkään erityisen fyysinen urallaan, mutta raamit ja liikkuvuus mahdollistaisivat tämän.

Pitkän tien joutuisi mies käymään vakiinnuttaakseen paikkansa ylhäällä, mutta asenteella mies voisi erottautua hyödykseen. Ehkä vuosien myötä miehestä saisi maajoukkueeseenkin tukipilarin.

Tuleeko muita mieleen?

Ai miksikö?

Koska urheilua vaivaa sama tauti, joka vaivaa julkista sektoria:

uusiutuminen vaatii aina joko eläköitymisen tai skandaalin.

Kun ihmiset eivät vaihdu, ei meno muutu.

Jos esimerkiksi jääkiekkoliiton puheenjohtajan paikka olisi kolmen vuoden pituinen ja maksimi kaudet vaikka kaksi, niin se aiheuttaisi väkisinkin pientä rotaatiota joka osa-alueella, koska jokainen johtaja tuo pöytien ääreen omat luottomiehensä. Toki sillä olettamalla, että piiriin päästetään joskus joku ulkopuolinen.

Toinen asia, josta aion jankuttaa viimeiseen asti, on maalinteon aliarvostus. Meillä se nähdään edelleen joukkuepelin tuotteena ja tärkeintä on "kiekko maalille siten, ettei omissa soi."

90-luvulla keksimme, että kunhan tiiviisti puolustetaan, ei maalintekijöitä edes tarvita vaan roolipelaajia. Nyt nähdään sen ajattelun tulokset.