Jatkoajan kaunokirjoittajat

[vlad]

krobbe kirjoitti:

Käsikirjoitukseni on sittenkin ylittänyt julkaisukynnyksen, eli kustannussopimus on nyt sitten allekirjoitettu ja odotellaan touko-kesäkuuta, jolloin esikoisromaanini julkaistaan, etten sanoisi että mahtavaa, ja sanonkin!

Tästä sitä sai tuntuvasti hyvän mielen lisäksi uutta motivaatiota jatkaa jo aloittamaani toista kässäriä.

Täytyy onnitella todella hienosta saavutuksesta. Olet niiden harvalukuisten joukossa, jotka saavat tehtyä kustannussopimuksen, joten voit ansaitusti röyhistellä rintaasi.

Ja kannattaa pistää sitä uutta matoa koukkuun. Tosin sanovat, että sen ensimmäisen jälkeen toisen aloittaminen on vaikeampaa mutta härkää sarvista kiinni!

vlad.

[krobbe]

Kiitoksia onnitteluista! Kova projekti on nyt päätöksessään esikoisromaanin suhteen ainakin mitä tulee kirjoittamiseen. Nyt on sitten edessä markkinointia, lehtihaastatteluja ym. kirjanristiäisiä.

Uusi kirjakin on hahmoteltua juonen, tapahtumapaikan jne. osalta valmiiksi ja ensimmäinen luku kirjoitettu, projekti jatkuu!

[Gauntlet]

Onneksi olkoon. Mukava huomata, että täällä on oikeitakin kirjoittajia muiden tuhertajien ohessa. Mihinköhän aihepiiriin romaanisi sijoittuu? Ai niin mut taitaisit paljastua jos kertoisit. Onnittelut silti vieläkin.

[Vuokralainen]

Gauntlet kirjoitti:

Mihinköhän aihepiiriin romaanisi sijoittuu? Ai niin mut taitaisit paljastua jos kertoisit. Onnittelut silti vieläkin.

Näyttää allekirjoituksen linkki vievän sivulle, jossa kirjasta kerrotaan enemmänkin.

Hieno homma, että yksi jatkoajan ahkerimmista ja verbaalisimmista kirjoittajista on saanut jotain kansien väliin.

[finnishninja]

Todella hieno juttu Krobbe ja lämpimät onnittelut! Ja teoksesi aion kyllä hankkia!

[Uleåborgir]

Mahtavaa krobbe! Aivan mahtavaa!

Oma kirjoittamiseni katkesi tammikuun lopulla totaaliseen crashiin. Ennen romahdusta kirjoitin todella kuumeisesti yötä päivää. Kun en kirjoittanut, häröilin muuten. Sitten loppui bensa. Motivaatiota laski myös se, että alustavan sopimuksen kanssani tehnyt kustannustoimittaja sai kenkää. Noh, kuusi lukua on kuitenkin valmiina melko rautaista materiaalia, pitää jatkaa sitten kun jaksaa.

[kovalev]

Lämpimäiset onnittelut, krobbe! Aivan loistavaa.
Itselläkin liuskoja sen verran takana, että pystyn melkein arvaamaan miltä myönteinen päätös saattaisi tuntua.

[krobbe]

Kovasti kiitoksia kaikille! Älkää antako periksi, kova työ ja periksi ei anneta!

Kirjani tapahtumat sijoittuvat Hämeenlinnaan joten paikkakuntalaisille tuttuja paikkoja vilisee kosolti. Niin ja sen voin luvat, että kirjaa lukiessa saa muutamat makoisat naurut!

[Käyttäjänimetön]

Onnittelut Krobbelle. Oikeastaan, kun "tuntee" jonkun läpäisseen julkaisuseulan, niin tietyllä tapaa se potkaisee itsellekin oikeanlaista vimmaa ja uskoa tekemiseen. Siispä oikein hyvä, että sait tarina julkaistuksi ja myös se, että kerroit siitä täällä. Siksi ne kenialaisetkin pärjäävät juoksussa, kun joukkovoimassa on joukkovoimaa!

Olen havainnut, että tässä pakinoita kirjoittaessani en kykene romaanin kirjoittamiseen samaan aikaan. Kun on vielä päivätyö toimistossakin satumaisia ajatuksia häiritsemässä, niin kykyjeni rajalliset rajat rajaavat tuotantoa. Tänään tosin kirjoitin elämäni toiseksi parhaan pakinan juuri siellä "oikeissa töissä"!

Jännä ketju, toivoisin ketjulle pitkää ikää (onhan se varmaankin pitkä, vaikkei tänne kukaan kirjoittaisi enää mitään) ja useamminkin näitä eloisia päiviä.

[Crazy Diamond]

Jeesh, elikkä tuolta löytyy mieleni synkkien vesien satoa enemmänkin: http://minasinajaminuus.blogspot.com/

[Kilvenkantaja]

Oho, tällainen ketju on kyllä mennyt täysin ohi.

Kaunokirjoituksesta tulee ensimmäisenä mieleen kaunokirjoitus siinä mielessä, että kirjoitetaan käsin yhteen pötköön kiemuraisia kirjaimia. Se oli minulle aina yhtä tuskaa ja siksi vihasin kirjoittamista yläasteelle saakka. Siellä keksin huijata uutta opettajaa, joka ei tiennyt miltä kaunokirjoitukseni näytti, ja raapustelin koko yläasteen tekstausta.

Kirjoittaminen menee kausittain. Välillä tarina pyörii päässä yötä päivää, eikä päivällä pysty oikein keskittymään siihen mihin pitäisi. Helmi-maaliskuussa oli jakso, jolloin tarina tuntui paljon todellisemmalta kuin oma elämä. Epäilin omaa mielenterveyttäni, mutta sitten tajusin, ettei täydellistä uppoutumista kirjoittamiseen voi kestää loputtomiin ja laiminlöin kaiken muun. Sillähän oli sitten tiettyjä seurauksia.

Olen huomannut, että kun kirjoitan jotain sellaista, mitä kukaan muu ei tule koskaan näkemään, olen paljon huolellisempi. Tai ehkä huolellisuus ei ole oikea sana. Kun kirjoittaa itselleen täysin kiireettömässä tilassa, on helpompi löytää juuri oikeat sanat kuvaamaan jotain tilannetta tai tunnetta, eikä valintaa tarvitse useinkaan edes tietoisesti tehdä. Kun kirjoittaa vaikka Jatkoaikaan, tyyli ja sanavalinnat ovat niin erilaisia, etten aina edes tunnista itseäni viesteistä.

Törmään kirjoittaessani aina samoihin ongelmiin. Koska en harrasta runoja ja novellit koen kaukaisiksi, kirjoitan aina pienoisromaaneja. Siis tarinoita, joissa on selkeä juoni. Kärsivällisyyteni on kaikissa asioissa minimaalista, joten välillä tuntuu, että huippukohtaan pääseminen kestää liian kauan. Jo kauan ennen kuin sen kirjoittaminen on ajankohtaista, olen kirjoittanut tapahtumat mielessäni niin moneen kertaan, että kirkkaimat värit ovat kuluneet pois. Olen yrittänyt kirjoittaa suunnitelmiani ylös, mutta niistä tulee usein muuhun tekstiin istumattomia erillisiä palasia. Ja jos odottaa kiltisti milloin huippukohta on käsillä, on vaikea enää saavuttaa sitä suunnittelun aikaista tunnelmaa ja sen siirtäminen paperille on suorastaan mahdotonta.

Kirjoittaminen ei muute ole kovin seksikäs harrastus. Vähän aikaa sitten heitin puolitutulleni, joka kyseli harrastuksiani, että kirjoitan. Katsoi minua pitkään ja sanoi: "Aika jännä, kovin moni ei myönnä tuollaista." Melkein nauroin päin naamaa. Mutta ehkä siinä kuitenkin oli totuutta.

Onko kenenkään eteen sattunut stereotypiaa siitä, millaisena kirjoittavaa ihmistä pidetään?

[Hemingway]

Kilvenkantaja kirjoitti:

Onko kenenkään eteen sattunut stereotypiaa siitä, millaisena kirjoittavaa ihmistä pidetään?

En muista kenenkään kirjoittamisestani kielteistä sanaa lausuneen, joskaan en ole aiheesta meteliäkään pitänyt. Kannustettu minua on, ja kyselty, mistä teksti tulee. Se on hyvä kysymys.

Joskus kun mieli vinhasti takoo ja ajatukset liukuvat, häilyvät, sortuvat ja kiteytyvät, on teksti kuin vieraasta persoonasta tikistynyttä. Jos ei muistaisi sitä kirjoittaneensa, niin ei sitä myöskään omaksi tuntisi. Ehkä kirjoittamisen perimmäinen ilo syntyykin siitä, että pystyy herättämään itsessään henkiin tietoisuutta pelkäävän eläimen. Ihminen on kätketty, itseltäänkin piilossa. Kirjoittamalla voi vakoilla omaa sieluaan.

En usko, että kirjoitusharrastukseen yleensä ottaen nuivasti suhtaudutaan. Kritiikki kohdistunee enemmän persooniin, jotka esiintyvät suurina taiteilijoina ilman näyttöä. Minunlaiselleni ulkoisesti usein hikistä metsätyömiestä muistuttavalle ei kukaan ainakaan ole aiheesta vittuillut.

Pidän julkaisevia kirjoittajia luovasti ja kielellisesti vähintään auttavasti lahjakkaina mutta ennen kaikkea poikkeuksellisen sitkeinä, pitkäjänteisinä ja ahkerina. Lähes jokainen minunlaiseni pöytälaatikkorustailija lienee joskus iloinnut muutamasta elävältä tuntuvasta liuskasta, mutta kun ajattelee, että liuskat pitäisi saada yhdistettyä monisataasivuiseksi polveilevaksi ja monitasoiseksi romaaniksi, niin epätoivo rupeaa jäytämään. Minun epätoivoani syventää vielä se, että minulla on koulujen kautta syntynyt tausta ymmärtää oma rajoittuneisuuteni. Kukapa omaa mitättömyyttään tahtoisi maailmalle julkisesti julistaa?

Luen parhaillaan rinnan Peter Høegin Lumen tajua ja Mankellin Pyramidia. Ensiksi mainittu kuvaa pikkutarkasti ja nimeten, kun jälkimmäinen taas turvautuu ytimekkääseen lyhyyteen. Silti en voi välttyä tunteelta, että Mankellin dekkarit ovat tavattoman visuaalisia. Wallanderin sumuiseen ja ankeaan maisemaan on vaivatonta astua, vaikka sen kuvailuun ei liiemmin sanoja käytetä.

Kunpa itsekin kirjoittaessa tietäisi, miten lukijan lukemisen psykologia toimii. Milloin pitää sanoa vähän ja milloin paljon? Miten kuvat maalataan? Miten hypätään, miten kiihdytetään tahtia, miten hidastetaan, koukataan, arvuutellaan ja johdatellaan?

Olen luopunut ajatuksesta, että kaunokirjallisuus olisi koukeroista kieltä. Jokin muu sen juju on. Kirjan imevyys selittyy maailmalla. Jos kirjassa on maailma, jonka voi elää, kirja tekee mieli lukea. Maailman luominen on haasteellinen juttu.

No joo, ajatukset vähän harhautu.

[kovalev]

Hemingway kirjoitti:

Olen luopunut ajatuksesta, että kaunokirjallisuus olisi koukeroista kieltä. Jokin muu sen juju on. Kirjan imevyys selittyy maailmalla. Jos kirjassa on maailma, jonka voi elää, kirja tekee mieli lukea. Maailman luominen on haasteellinen juttu.

No joo, ajatukset vähän harhautu.

Minusta tuo on aivan helvetin hieno ja tosi ajatus.
Mitä tulee kielen koukeroisuuteen, niin itse näen ainoastaan rasittavina sellaiset kirjailijat, joiden itse tarkoitus tuntuu olevan tekstillään vain näyttää, miten hienoja ja monisyisiä virkkeitä he osaavat muodostaa. Sitten kun sellaista tekstiä on vielä 500 sivua, niin kyllähän kesken jää.

[Uleåborgir]

Kävipä minullekin niin, että kustannusyhtiö kertoi olleensa niin kyllästynyt itseensä, että 50 runoani julkaista tahtoo! Kuolintuskissaan kai kieriskelee, pyöriskelee.

Uleåborgirin nimi kai juuri sopivan goottilaista silliverkkoon tukehtumista kuvaa, havainnollista salpautuu. Hengitys. Spasmi henkitorveen. Isä meidän.

Isujen aikoihin, paperipula. Nyt, yhteistoimintaneuvottelut: liikaa paperia. Pyyhipä paperilla perseesi, juoksevaa kaunista kuusimetsää, Hitlerille lentokonepuita. Metsä menee perseeseen. Metsä on perseestä.

Kaiken paskan huumorin, jota tässä ei nyt ole, keskellä, mainitsen saaneeni pahan haavan oikeaan reiteeni.

[Käyttäjänimetön]

Uleåborgir kirjoitti:

Kävipä minullekin niin, että kustannusyhtiö kertoi olleensa niin kyllästynyt itseensä, että 50 runoani julkaista tahtoo!

Mahtavaa! Erittäin suotavaa ja oikein, että runojasi suorastaan papereitse julki tuodaan. Tuuminkin usein, että noin niille pitäisi tehdä.

Kesällä aloitin romaanin kirjoittamisen. Aluksi yritin Hailuodossa meren ja luonnon virpeilyjen äärellä mutta läppärini akku oli liian pikaisesti heikossa virrassa, että piti sitten kirjailla pistorasian äärellä kämpilläni.

Viime aikojen koelukijat ovat olleet ilmeisen kohteliaita, sillä ovat koepätkän luettuaan sanoneet lähes identtisesti: "haluan lukea tätä lisää".

Punaviinin jälkeisenä päivinä kirjoittamisen ajatus liitää. Miksei se liidä ilmankin, se on pieni miinus, josta yritän päästä.

[Surukuku]

Uleåborgir kirjoitti:

Kävipä minullekin niin, että kustannusyhtiö kertoi olleensa niin kyllästynyt itseensä, että 50 runoani julkaista tahtoo!
...

Hieno homma - runoja minäkin olen rustaillut, mutta vain pöytälaatikkooni (lue: läppäriini). En koskaan - tai ainakaan melkein koskaan - ole kuvitellut niitä julkaistavan.

Olisi minulla kirjan aihekin, olisi juoni ja kehys, ajatus ja aie, mutta jotakin puuttuu, kun se ei lähde...
Ei se vain lähde, ei...
Ei, vaikka kuinka välillä tuntuu, että mikäs se siinä, sen kuin vain kirjoittelee...
No, katsotaan... Tiedä, vaikka sitten joku toinen päivä...

[Uleåborgir]

Surukuku kirjoitti:

Hieno homma - runoja minäkin olen rustaillut, mutta vain pöytälaatikkooni (lue: läppäriini). En koskaan - tai ainakaan melkein koskaan - ole kuvitellut niitä julkaistavan.

Olin hieman pikkupienissä, kun lähetin kokoelmani muutamaan kustannusyhtiöön. En minäkään niitä julkaisukelpoisina pitänyt, vaikka hyvin moni niistä ainakin sanoi pitävänsä. Ainahan sitä sanotaan, että joo hieno runo.

Mutta hämmästykseni oli suuri, kun sähköpostissa oli seuraavana aamuna viesti: "haluamme tehdä kustannussopimuksen kanssasi". Toki osa värssyistä piti raakata pois, mutta kustannustoimittajan mukaan runoni ovat kovin omalaatuisia, kliseettömiä ja suoraviivaisia. Johtuu ehkä siitä, että en ole ottanut runokirjaa käteeni elämäni aikana kuin ehkä kerran. Minulla ei ole vaikutteita, ainakaan runoudesta, mikä oli aika ratkaisevaa.

Romaaneja sitä vastoin olen lukenut vinon pinon. Ja pääosin kotimaista. Lemppareita ovat ehdottomasti Artsin vanhemmat romaanit, Veikko Huovisen pihkasta tahmeat teokset ja Linnan Väinö. Päätaloa en pidä mitenkään lahjakkaana kirjoittajana, mutta hänen aihealueensa ainutlaatuisuus on sellainen seikka, että se on saanut minut lukemaan kaikki hänen kirjansa. Iijoki-sarjan jopa kahteen kertaan kokonaan, kolmas kerta menossa.

Että ei muuta kuin runot sähköpostina kustannusyhtiöille. Ei se mitään ota jos ei annakaan.

Muuten: mihin kannattaisi lähettää pöytälaatikkokertomuksia ja novelleja, jotka eivät oikein sovi mihinkään erikoislehteen aiheensa puolesta?

[kovalev]

Uleåborgir kirjoitti:

Mutta hämmästykseni oli suuri, kun sähköpostissa oli seuraavana aamuna viesti: "haluamme tehdä kustannussopimuksen kanssasi". Toki osa värssyistä piti raakata pois, mutta kustannustoimittajan mukaan runoni ovat kovin omalaatuisia, kliseettömiä ja suoraviivaisia. Johtuu ehkä siitä, että en ole ottanut runokirjaa käteeni elämäni aikana kuin ehkä kerran. Minulla ei ole vaikutteita, ainakaan runoudesta, mikä oli aika ratkaisevaa.


Muuten: mihin kannattaisi lähettää pöytälaatikkokertomuksia ja novelleja, jotka eivät oikein sovi mihinkään erikoislehteen aiheensa puolesta?

Hitosti ja hemmetisti onnea!
Liika esikuviinsa samaistuminen on varmasti suurimmalle osalle kirjoittajista taakka, samoin liika käsitteellisyys ilman mitään "lihallisempaa" tartuntapintaa.
Siinä ehkä pari vastausta siihen, miksi sinun runosi ovat kelvanneet.

Pitempiä tekstejähän kannattaa lähettää esim. kirjoituskilpailuihin. Niitä on koko ajan menossa ja kaikissa mahdollisissa tyylilajeissa ja aiheissa.

[Uleåborgir]

Kiitoksia ihmiset!

Sain eilen kouraani kokoelmani oikovedoksen. Nyt kun näin kirjoitukseni kirjan sivuilla, enkä vain nestekiteinä tietokoneen ruudulla, suorastaan kauhistuin sitä synkkyyttä, joka teosta leimaa. Luin vedoksen läpi ja olin sen jälkeen pari tuntia omituisessa henkisessä tilassa. Omat runoni puhuttelivat minua itseäni jopa vähän liikaakin.

[Uleåborgir]

Tänään eli eilen kopsahti postilaatikosta toinen oikovedos, johon piti tehdä enää viitisen muutosta. Kannet olivat hyvät, ja kun runojen järjestys oli ihan uudessa uskossa, oli fiilis sen lukemisen jälkeen aivan erilaiset kuin ensimmäisen. Terävimpien särmien puute ehkä hieman harmitti, mutta ensimmäisessä vedoksessa vain oli niin synkeitä juttuja, että lukija saattoi saada siitä pahan mielen. Mutta on siinä nytkin rutkasti kirpeyttä ja nastoja yhteiskunnan ahterin alle laitettavaksi kun ne, jotka tekevät silmää yhteiskunnassamme istahtavat pöytänsä ääreen.


Vielä ihan pari pikku viilausta ja kirja menee painoon. Minkähänlainen härdelli siitä sitten alkaa, en tiiä. Vai alkaako minkäänlainen. Eräät vetävät varmasti useita palkoja herneitä nenäänsä, kun tunnistavat itsensä, mikäli kokoelman käsiinsä saavat. Melkein pitäisi näille ihmisoksennuksille lähettää tekijänkappaleet omistuskirjoituksella.

Kyllä tuli katharsistinen tila kun pudotin postilaatikkoon allekirjoitetun kustannussopimuksen oikovedoksineen. Melkein olisi ollut aihetta pieneen ryypiskelyyn, mutta sielu ei kestä.

[Snakster]

Uleåborgir kirjoitti:

Kyllä tuli katharsistinen tila kun pudotin postilaatikkoon allekirjoitetun kustannussopimuksen oikovedoksineen. Melkein olisi ollut aihetta pieneen ryypiskelyyn, mutta sielu ei kestä.

Helvetisti onnea. Kyllä tuon päälle voi ainakin pienet siivut vetäistä.

[Crazy Diamond]

Kuuletteko. Kuuletteko! Viimeinen pakanajuhla on alkamassa. Viimeinen pakanain juhla! Nauttikaa ja menkää ajatuksissanne sinne, missä ei ole johdattajia, sinne missä me olemme teissä! Ukkosenjumala on yltymässä vihaksi vääräuskoisten apatiasta. Hän on noussut vuorelle, jonka vääräuskoiset apatiassaan vallanneet. Vääräuskoiset, nauttikaa luonnosta, raiskatkaa se! Ison Jiin nimeen! Me nauramme, ukkosenjumala ja minä.

[benzin]

Crazy Diamond kirjoitti:

Kuuletteko. Kuuletteko! Viimeinen pakanajuhla on alkamassa. Viimeinen pakanain juhla! Nauttikaa ja menkää ajatuksissanne sinne, missä ei ole johdattajia, sinne missä me olemme teissä! Ukkosenjumala on yltymässä vihaksi vääräuskoisten apatiasta. Hän on noussut vuorelle, jonka vääräuskoiset apatiassaan vallanneet. Vääräuskoiset, nauttikaa luonnosta, raiskatkaa se! Ison Jiin nimeen! Me nauramme, ukkosenjumala ja minä.

Ukkosenjumala? Ukkosen Jumala? Juokkosen Humala? Kamara kumajaa kun Ukkosenjumala hamaralla humauttaa! Tuhkapilvi nousee! Tuhkapilvi nousee! Ukkosenjumala kajauttaa vasarallaan skandinaaviseen vuoreen, ja Lontoon lennot lakkaa. Vanhat haaskat nauraa käkättäävät, nousevat luutansa selkään ja kasvattavat syylänsä neniin! Luudat lakaisevat tuhkat takaisin maton alle ja Lennon-johto laulaa että on Tiketti Matkustaa, ja matkustaminenhan onnistuu taas! Ukkosenjumala kiukustuu, ostaa pullon ja juo ukkosen humalaan. Krapulassa päätä halkovat salamat, eikä ihmisen pään menoksi riitä enää edes jyrinää.

Loista vaan, sinä hullu timantti!

[Sennin Wakizashi]

benzin kirjoitti:

Ukkosenjumala? Ukkosen Jumala? Juokkosen Humala? Kamara kumajaa kun Ukkosenjumala hamaralla humauttaa! Tuhkapilvi nousee! Tuhkapilvi nousee! (jne.)

Tätä Ismo Alangon kappaletta en ollutkaan aiemmin kuullut.

[benzin]

Sennin Wakizashi kirjoitti:

Tätä Ismo Alangon kappaletta en ollutkaan aiemmin kuullut.

Haa, tuota täytynee pitää kohteliaisuutena, aina olen arvostanut Alangon Ismon sanoituksia!